Kaoru
Koulun sisäpiirin jäsen
Shiron alistuksessa.<3
Posts: 494
|
Post by Kaoru on Jun 19, 2007 20:59:11 GMT 2
[Dai-kulta leikkimään Kartsan kanssa. <3 Tein pikaversion niitten matkasta. xD]
Kaoru hymyili pienesti tuntiessaan Daichin puristuksen. Kaoru vastasi tämän puristukseen ja lähti käppäilemään kohti kouluja. Hiljaisen matkan jälkeen asuntola häämötti edessäpäin ja Kaorun teki mieli hihkaista riemusta. Vihdoinkin he pääsisivät pakoon katseita. Oli ollut peräti hieman kiusallista kun kaikki seurasivat kun kaksi poikaa käveli käsikädessä ympäri katuja. Nyt se kaikki olisi ohi. Kaoru saattoi Daichin pieni hymy huulillaan asunnolleen ja päästi oven takana irti tämän kädestä. Poika kaivoi avaimet taskusta ja väänsi lukon auki. Ovi aukesi ja Kaoru tarttui Daichia lanteilta taluttaen tämän sisälle asuntoon. Samassa Kaoru tajusi sen seikan miksi vältteli muiden ihmisten tuomista asuntoonsa. Asunto oli suoraansanottuna järkyttävän näköinen! Lattia oli täynnä maalipurkkeja ja pensseleitä. Muutama maalaus kuivui seinää vasten ja lattialla, sekä telineessä oli työ jota Kaoru oli maalaillut iltapäivällä. Onneksi Kaoru oli sentään tajunnut avata ikkunan lähtiessään, muuten asunto olisi haissutkin kamalalle.
Kaoru potki muutamia maalipurkkeja hieman sivummalle ja kääntyi hymyillen Daichin puoleen. "Anteeksi että täällä on näin sotkuista. Eikös se niin ole että taiteilijat menettävät aina yhden osa-alueen taitamisen? Minulla se alue taitaa olla siivoaminen." Kaoru naurahti hermostuneesti. Toivottavasti Daichi ei sentään lähtisi häntä koipien välissä karkuun. "Voit istua mihin lystäät." Kaoru päästi irti Daichin lanteilta ja iski tälle pienesti silmää. Sen jälkeen kissapoika suuntasi keittiöön ja kaiveli roskiskaapista pari pulloa. Ei kestänyt kauaa kun Kaoru palasi takaisin olohuoneen puolelle.
"Juotavaakin löytyy, onneksi." Kaoru hymyili leveästi Daichille ja istahti sohvalle. Samalla poika potki hieman lisää tavaroita sivuun. Tilalle olisi toivottavasti käyttöä. Kaoru laski viinapullot lattialle ja jäi odottamaan Daichin kommenttia.
|
|
Daichi
Koulun nouseva tähti
Thanks for the memories
Posts: 148
|
Post by Daichi on Jun 20, 2007 14:51:17 GMT 2
#Ja Dai-mureena tulee : D #
Kadulla kävellessään Daichi vältteli katsomasta vastaantulijoita. Itse asiassa, hän piti katseensa luotuna lähinnä katutasoon, tai vaihtoehtoisesti välillä Kaoruun. Poika oli varsin tietoinen niistä katseista, joita he väistämättä saivat osakseen, mutta keskittymällä vaikkapa tien pintaan ne oli mahdollista unohtaa ainakin osittain. Asuntolan häämöttäessä edessäpäin Daichi tunsi rentoutuvansa. Täällä tuskin olisi niin paljon uteliaita silmäpareja - tai mistäs sitä ikinä tiesi. Mitä jos jokaisesta ikkunasta tuijotti ulos utelias ihminen? Vilkaistuaan nopeasti ympärilleen Dai hääsi mokomat ajatukset mielestään ja totesi olevansa vainoharhainen. Vasta Kaorun ovella poika kuitenkin alkoi tuntea olonsa normaalimmaksi. Ei tuijottajia.
Daichin kehon läpi kulki miellyttävä värähdys hänen tuntiessaan Kaorun kädet lanteillaan. Hän antoi pojan johdattaa hänet sisälle ja katseli sitten kiinnostuneena ympärilleen. Täällä oli kieltämättä melko sotkuista, mutta sotkuisuus toi kodikkuutta. Daichi hymyili Kaorun sanoille ja onnistui bongaamaan tavaravapaan tuolin. Hän asteli tuolin luo varoen astumasta pensseleiden tai purkkien päälle ja istui alas. Kaorun kipittäessä keittiöön Dai katseli kiinnostuneena maalauksia. Kaoru ei ollut hullumpi maalaaja, päinvastoin. Toisen palatessa pullojen kanssa poika vilkaisi niitä hiukan epäilevästi, mutta päätti sitten olla huolehtimatta turhia. Hän hymyili juomakommentille ja mietti sitten hetken mitä sanoisi. "Olet taitava", hän sanoi viitaten kädellään kuivuviin maalauksiin. "Oletko maalannut kauankin?"
|
|
Kaoru
Koulun sisäpiirin jäsen
Shiron alistuksessa.<3
Posts: 494
|
Post by Kaoru on Jun 20, 2007 15:05:22 GMT 2
Kaoru hymähti Daichille myöntävästi. "Aloitin maalaamisen jo ennen kuin opin kävelemään. Taidoistani en ole aivan niin varma, mutta maalaaminen on hauskaa." Kaoru hymyili lempeästi Daichille ja risti jalkansa. Poika katseli mielenkiinnolla Daichia ja nojasi pian kunnolla sohvan selkänojaan. Kyllä Daichille olisi ollut tilaa sohvallakin. Ilmeisesti tämä halusi sentään pitää pientä etäisyyttä. Kyllä Kaoru ymmärsi, olihan Kaoru hyvin epäluotettava ihminen. Kaoru itsekin olisi pitänyt etäisyyttä jos olisi ollut Daichin paikalla. Vaikka ei Kaoru tällä hetkellä nähnyt mitään syytä pitää etäisyyttä. Nyt Kaoru huomasi ajattelevansa ensimmäistä kertaa seksiä. Ja sekin oli vain siksi, että Kaoru keksi syitä miksi Daichi piti pientä etäisyyttä.
"Tosin mieluummin valokuvaan." Kaoru väläytti kauniin hymyn Daichille ja osoitti kameraansa. "Saanen esitella, paras ystäväni; kamera. Normaalisti en mene mihinkään ilman sitä. Kaikki muistot pitää saada filmille, muuten unohdan ne." Kaorun hymy katosi hetkeksi ja tämä puraisi huultaan. Tämäkin pitäisi kuvata. Kaoru ei missään nimessä haluaisi Daichin katoavan. Olihan hänellä valokuvat kaikista muistakin - Dorinesta, Shirosta, Mikeysta, tapahtumapaikoista, Tokista salakuva, joka muistutti Kaorua siitä, että Shiroon ei saanut koskea. Oli hyvä vilkaista valokuvahyllyä aina ennen kuin poistui asunnosta. Muisti monia asioita - hyviä sekä huonoja. Ranska oli luonut Kaorulle tasapainon. Ennen oli ollut pelkkiä huonoja muistoja. "Entä sinä? Löytyykö sinulta intohimoja?" Kaoru tajusi kyllä muotoilleensa kysymyksen hieman oudosti. Maalaaminen ja valokuvaaminen kuitenkin olivat Kaorun intohimoja, joten miksi hän ei muotoilisi kysymystä noin.
|
|
Daichi
Koulun nouseva tähti
Thanks for the memories
Posts: 148
|
Post by Daichi on Jun 20, 2007 18:36:38 GMT 2
Daichi hymyili. Miltäköhän Kaorun ensimmäiset maalaukset olivat näyttäneet? Ne olivat todennäköisesti olleet aika kaukana nykyisistä, mutta jostain syystä Daichi olisi voinut haluta nähdä jonkun parivuotiaan Kaorun maalaaman kuvan. Hän nojautui eteenpäin, nojasi kyynerpäät polviinsa ja laski päänsä käsiensä varaan, katsellen Kaorua. Poika kohotti toista kulmakarvaansa hiukan toisen kertoessa valokuvaavansakin. Lause muistojen unohtamisesta sai Daichin hiukan ymmälleen, hän ei oikein ymmärtänyt mitä Kaoru tarkoitti. Tämän ilme sai kuitenkin hänet hillitsemään uteliaisuutensa eikä hän kysellyt enempää. Siitä voisi kysyä myöhemmin, jos vielä saisi tilaisuuden.
Intohimoja? Daichi oli vastata suoralta kädeltä 'veri', mutta tajusi äkkiä että se voisi vaikuttaa todella kummalliselta, joten hän sulkikin suunsa ja mietti, mitä muuta hän voisi kutsua intohimokseen. "Kirjoittaminen, ehkä", poika vastasi ajatellen paperiliuskoja pursuavaa lipastonlaatikkoaan, joka oli tarkoitettu oikeastaan hänen paidoilleen. Paitoja ei vain ollut kovin paljon, joten kirjoitukset oli tupattu niiden seuraksi. Papereiden alta olikin sitten mukavaa kaivella puhdasta päällepantavaa. "Tuskin muita." Daichi ei ainakaan uskonut omaavansa muita intohimoja, etenkin kun hän ei mainitsisi Kaorulle verestä ainakaan vielä yhtään mitään.
|
|
Kaoru
Koulun sisäpiirin jäsen
Shiron alistuksessa.<3
Posts: 494
|
Post by Kaoru on Jun 20, 2007 18:48:19 GMT 2
Kaoru hymähti Daichille. Kaoru piirsi, Daichi kirjoitti. He voisivat ehkä tehdä joskus yhteistyötäkin. Varsinkin jos Daichi oli hyväkin kirjoittamaan. Eikö tällä tosiaankaan ollut muuta kuin kirjoittaminen? Kaoru ei olisi ikinä pärjännyt ilman valokuvaamista tai maalaamista. Ne täydensivät toisiaan. "Ei muuta?" Kaoru katsoi Daichia hieman kummissaan. Tämä oli outo, oudompi kuin Kaoru oli aluksi ajatellut. Ei se mitään, ehkä Kaoru oppisi vielä tuntemaan Daichin paremmin. Daichista oli tulossa kovaan tahtiin Kaorun uusin intohimo. Siitä tulisikin mielenkiintoista. Päätyisikö Daichi listoille vai pitäisikö Kaoru tämän poissa? Ranskassa vain yksi ihminen oli päätynyt kunnon listalle. Yhden nimi oli pyyhitty pois anteeksiannon myötä, ja yksi oli käynyt rajamailla. Kuitenkin vain yksi oli listoilla - ja se oli Shiro. Kaoru ei antaisi anteeksi sitä, että meni koskemaan Shiroon. Varsinkaan jos hän tekisi saman Daichille. Sen jälkeen se olisi varmaa, että Kaoru hyppäisi tähtitornista.
"Ei mitään syvällisempää? Kuten kuolema tai vastaavaa?" Kaoru kysyi hieman toiveikkaana. Kuolema oli yksi Kaorun intohimoista ja ikuisista salaisuuksista. Kuoleman avulla oli helppo arvioida ihmisiä. Kaoru oli oppinut sijoittamaan ihmisten vastauksen tilastoon ja arvioimaan sen perusteella kannattaisiko antaa edes mahdollisuutta. Daichi oli jo saanut mahdollisuutensa, joten ei sillä olisi enää väliä. Vaikka poika vastaisikin väärin, Kaoru pitäisi tästä silti. Maalaaminen, valokuvaus, kuolema ja Daichi. Kaorun kolme intohimoa. Niillä pääsisi jo pitkälle.
|
|
Daichi
Koulun nouseva tähti
Thanks for the memories
Posts: 148
|
Post by Daichi on Jun 20, 2007 18:59:14 GMT 2
Daichi pudisti hitaasti päätään, mutta näytti sitten mietteliäältä. Voisikon veren lukea kuolemaa vastaaviin asioihin? Ei oikeastaan, mutta ehkä sen voisi silti laskea mukaan. Tuskinpa Kaoru kauhistuisi, ainakaan erityisen paljon, ja jos kauhistuisikin niin itsehän hän oli halunnut saada tietää. "Ei kuolema oikeastaan, mutta... Veri", hän sanoi yksinkertaisesti ja hymyili vinosti. Oli oikeastaan aika hassua, että niin monet ihmiset kammosivat verta. Veri oli äärimmäisen luonnollinen asia, sitä oli kaikissa ihmisissä ja eläimissä eikä siinä olisi luullut olevan mitään sen ihmeempää. Mutta ilmeisesti siinä oli.
"Ja lisäksi tykkään seisoa sateessa", Daichi lisäsi lyhyen hetken kuluttua, ikään kuin kevennykseksi ja virnisti. "Mutta se ei taida olla varsinainen intohimo." Hän piti monista muistakin asioista, mutta eivät ne olleet intohimoja, eivät sillä tavalla. Niinkuin nyt vaikka lyijykynät. Daichi tykkäsi lyijykynistä, hän kirjoitti mieluiten lyijykynillä ja oikeastaan voisi sanoa hänen keräilevän niitä, mutta eivät ne olleet intohimo.
|
|
Kaoru
Koulun sisäpiirin jäsen
Shiron alistuksessa.<3
Posts: 494
|
Post by Kaoru on Jun 20, 2007 19:10:11 GMT 2
"Hmmm." Veri toi Kaorulle mieleen vain kivun, mutta jos Daichi tykkäsi niin. Kaoru oli oppinut satuttamaan itseään, joten periaatteessa veri oli hänelle toivon merkki. Itseään satuttamalla Kaoru oli päässyt ulos kuplastaan ja saanut ainakin osan havittelemaa vapauttaan. Siitä olisi hyvä ponnistaa korkeammalle. "Veri on vahva asia." Kaoru hymyili Daichille ja risti sormensa polven ympärille. Katse ei väistynyt Daichin kasvoista hetkeksikään. Näin lampun valossa näkikin hieman paremmin. Kaoru saattoi hyvällä omalla tunnolla ihailla Daichin kasvoja. Poika oli oikeastaan pirun suloinen. Vanha Kaoru olisi todennäköisesti jo heittänyt Daichin alleen sohvalle ja käynyt asiaan. Nyt Kaoru halusi kuitenkin odottaa ja katsoa mitä tulevaisuus toisi mukana.
Ainoa asia mistä Kaoru piti sateessa oli se, että se teki useista vaatteista läpinäkyviä. Se oli kumma juttu, sillä muuten Kaoru vihasikin sadetta. Tai ei vihannut, mutta se esti lenkille pääsyn. Sateessa oli se hyvä puoli, että silloin kukaan ei huomannut jos oli itkenyt. Sateella oli hyvä purkaa tunteita juoksuun, koska silloin ei tarvitsisi keksiä tekosyitä kosteille poskille ja punottaville silmille. Oikeastaan, pidemmän päälle sade ei ollutkaan niin huono juttu. Se oli kylmä, mutta hyödyllinen.
Kaoru suoristi jalkansa ja haukotteli. Vaikka iltaa olikin vielä jäljellä, Kaorun kello alkoi tikittää kohti nukkuma-aikaa. Viimeisten viikkojan aikana Kaoru oli huomannut tarvitsevansa koko ajan enemmän ja enemmän unta. Elämän kanssa painiskelu oli rasittavaa hommaa. Se kulutti Kaorua kovaan tahtiin. Entä sitten kun Kaoru olisi sujut elämän kanssa? Jaksaisiko hän enää?
|
|
Daichi
Koulun nouseva tähti
Thanks for the memories
Posts: 148
|
Post by Daichi on Jun 20, 2007 19:25:35 GMT 2
"Se on", Daichi vahvisti hymyillen. Kaoru ei ollut reagoinut asiaan ihmeemmin, parempi niin. Ei Daichi toki mitään kirkumista tai vastaavaa ollut odottanut, mutta kaikki olivat yksilöitä ja reagoivat eri asioihin eri tavalla. Olisikohan toisen suhtautuminen asiaan muuttunut, jos Daichi olisi kertonut joskus viiltäneensä puolituntematonta ihmistä vain nähdäkseen verta. Sitä oli tosin tapahtunut vain kerran, kokemus oli jättänyt poikaan kummallisen tunteen ja niinpä hän oli tyytynyt viiltämään itseään, ja sitäkin hän teki vain hyvin, hyvin harvoin. Viiltoarvet eivät olleet näkyvissä, Daichia ei huvittanut viillellä ranteidensa ohutta ihoa vaan niiden sijaan hänellä oli muutama arpi rinnassaan ja vatsansa seudulla. Sieltä kukaan ei näkisi niitä eikä alkaisi kysellä tyhmiä.
Daichi hymyili Kaorun haukotukselle. "Väsyttääkö?" hän kysyi kiusoittelua äänessään ja tunsi äkillistä halua kipittää Kaorun viereen sohvalle. Hän ei kuitenkaan tehnyt niin, syystä tai toisesta, ja peläten petturimaisten silmiensä paljastavan ajatuksensa hän laski katseensa hetkeksi lattialle ja katseli siellä lojuvaa pensseliä. Pensseli-ressukka lojui lattialla yksin, pensselitovereidensa hylkäämänä, luultavasti kylmissään ja ehkä peloissaankin. Daichi päätti hiukan lohduttaa pensseliä ja nosti sen lattialta. Mitään erityisempää hän ei sitten sille tehnytkään, kunhan pyöritteli sitä sormissaan niinkuin lyijykyniä yleensä, ja sitten, vanhasta tottumuksesta, tökkäsi sen korvansa taakse. Sillä tavoin hänen lyijykynänsä useimmiten hävisivät, tipahtivat korvan takaa ties minne. Poika vilkaisi Kaorua ja hymyili. Mitähän tämäkin ajatteli mokomasta pensselivarkaasta?
#Kappas, Daichi näyttää omaavan vähän mielikuvitusta. #
|
|
Kaoru
Koulun sisäpiirin jäsen
Shiron alistuksessa.<3
Posts: 494
|
Post by Kaoru on Jun 20, 2007 19:36:18 GMT 2
[Hohoo, hitsit toi oli söpöä<3]
Kaoru naurahti Daichille. Ei Kaorua väsyttänyt, ainoastaan hieman pitkästytti. Roxyssa väsymys ei ollut saanut otetta jatkuvat hulinan vuoksi, mutta täällä hiljaisessa pikku kopperossa pehmeällä sohvalla väsymys alkoi taas painaa. "Tahdotko auttaa tilannetta?" Kaoru kysyi pieni flirttaileva hymy huulillaan. Heitto oli tarkoitettu vitsiksi, mutta ei siinä mitään jos Daichi ottaisi sen todesta. Näyttihän tämä sen verran suloiselta pensseli korvantakana. Melkeinpä aidolta maalarilta. Ja Kaoru saattaisi saada mahdollisuuden ryöstää pensselinsä, ja ehkä jotain muutakin, takaisin jos Daichi uskaltautuisi hieman lähemmäs. Kaoru ojensi rohkaisevasti kättään Daichille. Ei Kaoru tätä söisi, ainakaan kokonaisena palana. Ehkä hieman maistelisi, enintään. Riippui aivan Daichista.
"Muistat mitä sanoin sinulle, joten älä huoli. Minä aion pitää lupaukseni." Kaoru kohottautui istumaan hieman paremmin sohvalle ja kurottautui nappaamaan Daichia käsivarresta. Tämä saisi luvan tulla lähemmäksi. Eihän tälläiselta etäisyydeltä ollut ideaa edes keskustella. Lähemmässä kontaktissa se olisi helpompaa, ja huomattavasti miellyttävämpää. Väkisinkin hieman kieroutunut hymy kohosi Kaorun huulille, mutta poika pyyhki sen nopeasti pois. Nyt ei olisi oikea aika ajatella vain itseään. 'Muista Kaoru, muillakin on tunteet. Muut eivät ole sinun lelujasi.'
[Mua rupes kiinnostaan, että että... eihän Dai oo neitsyt enää? xD *minä ja tyhmät ajatukseni*]
|
|
Daichi
Koulun nouseva tähti
Thanks for the memories
Posts: 148
|
Post by Daichi on Jun 20, 2007 20:01:14 GMT 2
#Rakastan itse ajatella esineistä tuolla tavalla. xD Kaverini nauravat aina kun selitän niille tuollaista. Mutta tuota Daichin neitsyysjuttua olen ajatellut itsekin, ja musta tuntuu että sillä on korvat vielä. Huu.#
Kaorun sanat saivat Daichin punastumaan kevyesti. Hän hymyili, mutta ei vastannut mitään. Kaoru saisi tehdä omat päätelmänsä. Ja eikös hiljaisuus ollut myöntymisen merkki? Toisen ojentaessa kättään Daichi epäröi hetken, mutta seuraavat lauseet saivat hänet rohkaistumaan ja hän nousi ylös, astellen sohvan luo. Sekunnin murto-osan ajan pojan aivot käskivät häntä istumaan Kaorun syliin, sitten hän järkiintyi ja istahti sen sijaan tämän viereen, niin lähelle kuin vain kehtasi, mikä oli oikeastaan yllättävän paljon, eli vain muutaman sentin päähän Kaorusta. Daichi ei oikeastaan vieläkään luottanut Kaorun lupaukseen täysin, vaikka tämä ei ollutkaan osoittanut millään lailla olevansa aikeissa rikkoa lupaustaan. Joku osa hänestä ilmeisesti kuitenkin uskoi toisen sanoihin, eihän hän muuten olisi tänne tullutkaan.
Daichi kohotti kätensä ja siirsi muutaman hiuksen Kaorun kasvoilta tämän korvan taakse. Kaorulla oli oikeastaan aika kauniit silmät, Daichi tajusi. Hänen mielestään siniset silmät olivat useimmiten kauniit, omia ruskeitaan hän piti lähinnä tavallisina. Mutta ei pelkkä väri tehnyt silmistä kauniita, eikä niiden muotokaan, tai muut vastaavat seikat. Kauniiksi silmät tulivat vasta, kun niissä oli tunnetta ja kun ne olivat nähneet jotakin. Tuskaiset, ahdistuneet silmät olivat omalla tavallaan kauniita, samoin kuin ilosta säteilevät. Tai päinvastoin, silmät olivat kauniita myös silloin, kun ne eivät vielä olleet nähneet maailman pahuttaa. Ilman tunnetta kauniin muotoisetkin silmät olivat vain veistos, sievä taideteos vailla sielua.
#Ohhoh. Menipäs syvälliseksi.#
|
|
Kaoru
Koulun sisäpiirin jäsen
Shiron alistuksessa.<3
Posts: 494
|
Post by Kaoru on Jun 20, 2007 20:13:41 GMT 2
[OMG! Eiheiheih ~. omg omg omg. *shokissa* Hemskutti. xD Miks mun kaikki hahmot joutuu tähän tilanteeseen? xD]
Kaoru hymyili Daichille kun tämä nousi tuolilta ja istahti hänen viereen. Kaorun ei olisi tarvinnut kuin hieman kääntää itseään, niin hänellä olisi mahtavat etäisyydet Daichiin, sen verran lähellä poika istui. Daichin kohottaessa kättään Kaoru värähti hieman, mutta ei siirtynyt yhtään kauemmas. Hiukset olivat kohde, kas kummaa. Kaoru oli melkein tottunut siihen, että sai huomiota hiustensa takia. Kun Daichi kuitenkin vain siirsi hieman hiuksia korvaan taa, Kaoru hymyili tälle kiitollisena. Ilmeisesti Daichi ei halunnutkaan hipelöidä Kaorun korvia niin kuin kaikki muut. Kaoru tarttui Daichia ranteesta kiinni eikä päästänyt tämän kättä pois hänen kasvoilta. Hellin liikkein Kaoru painoi Daichin käden poskeaan vasten ja päästi siitä irti. Kaoru kumartui Daichin korvan juureen ja nojasi tämän olkapäätä vasten. Mieluummin Kaoru nukahtaisi siihen. Olisipahan ainakin jotain lämmintä vieressä. Ei tarvitsisi hakea peittoa tai tyynyä. Kaoru siirsi kätensä Daichin toiselle olkapäälle ja liu'utti sormensa sitten tämän kaulaa pitkin aina hiusrajaan asti. "Kauanko minun pitää odottaa sinua?" Kaorun ääni oli hieman ahdistunut. Henki ei kulkenut. Kaoru oli ylittänyt rajan.
Enää ei olisi paluuta. Daichi joko hyväksyisi tai potkisi Kaorua perseelle, tai tässä tapauksessa lyöminen olisi kätevämpää. Lyömisellä vain oli hieman ikävä vaikutus Kaoruun. Äiti oli ollut ainut joka oli lyönyt Kaorua. Shiro oli tullut ja lyönyt - Kaoru oli seonnut tyystin. Äiti oli vihannut Kaorua, joten Shirokin vihasi. Vihaisiko Daichikin? Todennäköisesti vihaisi jos oppisi tuntemaan. Kaoru ei halunnut avautua Daichille, koska pelkäsi tämän hylkäävän hänet. Kaikki tekivät aina niin. Aina kun Kaoru kertoi jotain itsestään, joku jätti hänet, ja yleensä Kaoru jäi yksin. Hän oli tottunut olemaan yksin. Se oli jäänyt tosin vanhan Kaorun elämään. Nyt Kaoru tarvitsi ja himoitsi seuraa. Hän sekosi ilman seuraa. Siitä mielikuvitusystävät. Jos Kaorulla ei ollut oikeaa ystävää, hän loi sellaisen.
|
|
Daichi
Koulun nouseva tähti
Thanks for the memories
Posts: 148
|
Post by Daichi on Jun 20, 2007 20:34:37 GMT 2
Daichin mielessä ei käynytkään ajatus käden vetämisestä takaisin. Hän piteli kättään Kaorun poskella ja katseli toista hellästi. Jotain lämmintä ailahti pojan sisällä, hämmentäen häntä entisestään. Tämän tyyppiset tunteet olivat hänelle uusia, hän ei ollut koskaan päässyt näinkään pitkälle yhdenkään pariisilaisen kanssa. Tunteet eivät kuitenkaan häirinneet häntä, hän piti niistä ja hän piti Kaorusta. Loistava yhdistelmä. Kaorun painaessa käänsi hänen olkapäälleen Daichi siirsi toisen poskella olevaa kättään tämän pään sivulle, hiusten päälle ja silitti niitä hellästi. Kaorun kosketus kaulalla sai hänet värähtämään, kaula oli hänen herkimpiä alueitaan. Sormet kulkivat kaulaa pitkin hiusrajaan saakka, ja sitten Kaoru kysyi kysymyksensä.
Vastoin tahtoaan Daichi tunsi jäykistyvänsä aavistuksen. Hän kuitenkin pakotti itsensä ajattelemaan Kaorun lupausta ja luottamaan siihen, ja niinpä hän onnistui rentoutumaan uudelleen. "Kauanko jaksat odottaa?" poika kysyi hiljaa ja otti sitten vapaalla kädellään kiinni Kaorun vapaasta kädestä. Hän kohotti tämän käden huulilleen ja suuteli sormia kevyesti. Daichi oli edelleen hämmentynyt. Hän ei ollut selvillä siitä, mitä halusi. Tai oikeastaan oli. Hän halusi Kaorun. Mutta hän ei vain tiennyt miten pitkälle uskaltaisi mennä. Ehkä ei pidemmälle, ehkä loppuun. Ehkä hänen ajatuksensa selviäisivät illan mittaan, ainakin hän toivoi sitä.
|
|
Kaoru
Koulun sisäpiirin jäsen
Shiron alistuksessa.<3
Posts: 494
|
Post by Kaoru on Jun 20, 2007 20:44:28 GMT 2
Kaoru huokaisi syvään tuntiessaan Daichin sormien silittelevän hänen hiuksia. Se tuntui vain niin uskomattoman hyvältä. Daichi ei tainnut itsekään olla tietoinen siitä mitä sai aikaiseksi Kaorun pääkopan sisällä. Ehkä ihan hyväkin niin. Kaoru nautti Daichin kosketuksista enemmän kuin yhdestäkään aikaisemmasta seksikokemuksesta. Oli tietysti ehkä turha verrata Daichia edellisiin. Edelliset eivät olleet merkinneet mitään Kaorulle, Daichi merkitsi, Kaoru ei vain ollut varma kuinka paljon. "Se riippuu ihan sinusta." Kauanko Kaoru kestäisi tätä hidasta kidutusta? Tuskin kauaa. Oli sitä ennenkin sorruttu vaikka lupauksia oli annettu. Kaoru kuitenkin taistelisi omia halujaan vastaan. Eihän hän hemmetti edes tiennyt halusi Daichi samaa kuin hän! Ehkä Daichi halusi vain pientä hyvänä pitoa ja se siitä. Kaoru halusi enemmän.
Kaoru jännittyi tuntiessaan sormensa Daichin huulilla. Kaoru ei ollut edes huomannut, että poika oli tarttunut häntä kädestä. Oliko se lupa mennä askel pidemmälle? Kaoru kaipasi läheisyyttä enemmän kuin mitään muuta. Ennen hän oli ottanut läheisyyden väkisin. Pakottanut toiset olemaan lähellä. Daichia hän ei pystyisi pakottamaan. Ei tosin ollut tarvettakaan. Pelkkä Daichin läsnäolo riitti melkein tyydyttämään Kaorun läheisyydenkaipuun.
Kaoru siirsi sormensa Daichin poskelle ja nosti päänsä tämän olkapäältä. Ennen kuin poika kääntyi katsomaan Daichia, tämä nuolaisi huuliaan. Sen jälkeen siniset silmät kohtasivat toisen katseen. Hellästi Kaoru ujutti sormensä Daichin hiuksiin ja vetäisi tämän kasvot aivan omiaan vasten. Kaoru piti huulensa vain muutaman millin päässä Daichin huulista. "Saanko?" Kaoru kysyi viattomasti ja katsoi Daichia säihkyvin silmin.
|
|
Daichi
Koulun nouseva tähti
Thanks for the memories
Posts: 148
|
Post by Daichi on Jun 20, 2007 21:12:08 GMT 2
Daichi ei ulkoisesti reagoinut mitenkään Kaorun lausahdukseen. Pojan ajatukset hänen päänsä sisällä puolestaan lähtivän poukkoilemaan ympäriinsä. Riippui hänestä... Mitä hittoa hänen oikein pitäisi tehdä? Tilanne oli hankala, ihan liian hankala. Daichi oli entistä enemmän hämillään. Hän ei edes ymmärtänyt kunnolla mitä Kaoru oli sanoillaan tarkoittanut. Tai ehkä hän ei vain halunnut ymmärtää. Poika huokaisi kevyesti. Milloin tästä oli tullut näin hankalaa? Miksi hän ei vain voinut olla Kaorun kanssa turhia miettimättä ja nauttia olostaan? Daichin olo oli tosiaan hyvä. Hän olisi vain halunnut jäädä tähän loppuelämäkseen, Kaorun viereen tämän sohvalle. Maailma oli vain jälleen häntä vastaan, ei antanut toiveen toteutua.
Kaorun asennonmuutos herätti Daichin haaveistaan. Hän nautti tuntiessaan tämän käden hiustensa lomassa, eikä yllättynyt niin pahasti kuin aiemmin Kaorun vetäistessä hänet lähemmäs. Daichi katseli tätä silmiin ja hymyili hiukan. Kaoru näytti niin viattomalta, ja tämän silmät... Niin kauniit. Poika ei voinut vastata tämän kysymykseen muuten kuin pienellä nyökkäyksellä. Hän ei halunnut puhua, se olisi voinut särkeä jotakin.
|
|
Kaoru
Koulun sisäpiirin jäsen
Shiron alistuksessa.<3
Posts: 494
|
Post by Kaoru on Jun 20, 2007 21:27:17 GMT 2
Kaoru huokaisi kiitollisena Daichille ja mitään ajattelematta painoi huulensa hellästi tämän huulia vasten. Nyt kun Daichi oli suostunut, Kaoru uskalsi tehdä hieman oman pään mukaan. Ei hän halunnut aivan täysin Daichin säännöillä pelata. Lyhyen suudelman, tai enemmän suukon, jälkeen Kaoru vetäytyi hieman kauemmas Daichista. Poika kuitenkin tarrasi tätä lanteilta ja vetäisi tämän puoliksi syliinsä. Daichi saisi itse kavuta paremmin. Kaoru piti huolen siitä, että pojan asento oli epämukava. Tällä olisi kaksi vaihtoehtoa; joko kavuta Kaorun syliin ja vetäytyä kauemmas. Kaoru nappasi pojan kasvot käsiensä väliin ja vetäisi tämän hieman rajumpaan suudelmaan. Kaoru nautti täysin rinnoin toisesta, eikä edes jaksanut vaivautua peittelemään halujaan tätä kohtaan. Kyllä Daichi saisi kuitenkin tietää ne jossain vaiheessa. Toinen käsi eksyi Daichin lantiolle ja leikitteli tämän paidanhelmalla.
Hetken nautiskelun jälkeen Kaoru antoi Daichille hieman hengitystilaa. Vaikka Kaoru olisi voinutkin jatkaa samantien pidemmälle, hän aikoi pitää lupauksensa. Liian pitkälle ei menty ilman Daichin suostumusta. Kaorun hengitys oli hieman kiihtynyt ja poika nuolaisi huuliaan kostuttaen ne uudelleen. Daichin maku pysyi kuitenkin huulilla, eikä Kaoru halunnutkaan ihan heti pyyhkiä sitä pois. Sen verran hyvältä Daichi maistui. Kaoru hymyili Daichille lempeästi ja siirsi toisen kätensä tämän poskelle. Muutama sormi silitteli hellästi tämän poskea ja Kaoru piti katseensa tiiviisti Daichissa. Tämä kyllä tiesi mitä piti tehdä saadakseen lisää huomiota Kaorulta. Tosin Kaoru haluaisi huomiota muuallekin kuin huulilleen. Koko keho suorastaan huusi Daichin huomiota.
|
|