|
Post by Shiro on Jun 14, 2007 13:10:59 GMT 2
Pojan reaktio hänen puheisiinsa sai Shiron hieman vavahtamaan. Eikö Toki sitten halunnut, että Shiro miellytti tätä? Sitä Shiro oli tehnyt koko elämänsä ajan. Miellyttänyt toisia, jotta nämä eivät olisi vihanneet häntä. Vanhempiaan, opettajia, muita luokkalaisia. Siltikään se ei aina toiminut ja monet olivatkin käyttäneet sitä hyväkseen. "K-kyllä....minä tahtoisin lähteä mukaasi." Siinä se nyt oli. Sai jäädä nähtäväksi uskoiko Toki todellakin Shiro tuon kaiken jälkeen.
"Tahdon tietää yhden asian." Shiro käänsi päätään Tokia kohti ja katsoi tätä sitten hieman pelokkaana. "Jos kerran tiedät riskit, niin oletko valmis kohtaamaan ne? Oletko valmis kohtaamaan sen, että perheesi heittää sinut pihalle, etkä näe heitä enään koskaan? Sellainen on mahdollista." Shiro halusi olla täysin varma, että Toki tiesi mitä oli tekemässä. Shiro halusi todellakin tavata tämän vanhemmat ja erityisesti siskon. Oliko isä niin kauhea kuin Shiro oli saanut mielikuvaksi? Äiti oli hieman erikoinen, eikä poika osaisi suhtautua tähän. Sisareen Shiro halusi tutustua kaikkein eniten. Olihan tämä Tokille tärkein joten...
|
|
|
Post by Toki on Jun 14, 2007 13:45:06 GMT 2
Toki kohotti hieman kulmaansa. "Jos he rakastavat minua niin kuin sanovat, niin he hyväksyvät suuntautumiseni. Jos eivät..." Toki puraisi huultaan ja mietti pitkään sanojaan. "Suoraan sanottuna en tiedä mitä minun pitäisi tehdä. En kuitenkaan voi enää kieltää tunteitani, joten pakkohan sitä on yrittää. Ei siitä välttämättä mitään huonoa seuraa..." Toki ei itsekään uskonut itseään. Ainoa asia saada se selville olisi kokeileminen. Uskaltaisiko Toki kokeille? Sitä hän ei tiennyt. Toki oli aina elänyt riskitöntä elämää haluttuna ja suosittuna. Nyt hänestä tulisi yhteiskunnan hylkiö. Kestäisikö hän sen?
"Tiedän ainoastaan sen, että en pääse mihinkään vain junnaamalla tässä paikoillani. Minun on pakko tehdä jotain. Otin riskin jo silloin kun päätin suudella sinua siellä vessassa." Toki hivuttautui lähemmäs Shiroa ja painoi huulensa hellästi tämän huulia vasten. "Muistatko? Elämäni ensimmäinen riskiteko." Tokin oli pakko hymyillä ja nuolaista huuliaan. Hän ei tulisi vähään aikaan kyllästymään Shiron makuun. Toki sulki silmänsä ja nojasi Shiroa vasten ja huokaisi syvään. Olisi pakko ottaa vielä yksi askel eteenpäin ennen kuin Toki saisi rauhan - jos saisi.
"Minä haluaisin tavata sinunkin perheesi. Etenkin veljesi..." Toki mumisi Shiron rintakehää vasten silmät ummessa. Poika nosti kätensä toisen niskaan ja huokaisi uudemman kerran.
|
|
|
Post by Shiro on Jun 14, 2007 13:52:43 GMT 2
Shiro kuunteli Tokin sanoja ja oli tyytyväinen siihen, että toinen oli valmis kohtaamaan riskit. Kun sitten poika puhui Shiron perheestä hänen oli aivan pakko nauraa. "Minun vanhempani yrittävät miellyttää kaikkia mahdollisia vieraita. Jos he saisivat tietää meidän olevan kihloissa, he varmaankin yrittäisivät päästä sinusta eroon mahdollisimaan pian. Mitä veljeeni tulee.....hän varmasti pitäisi sinusta. Krhm! Muutaman kyselyn jälkeen." Asia oli todella huvittava, sillä Shiro saattoi kuvitella Tokin piinapenkissä, lamppu kohdistettuna kasvoihin ja Kuroin kysellessä kohtalokkaita kysymyksiä.
Shiro kietoi kätensä Tokin ympärille ja veti tämän itseään vasten lujemmin. Kyllä he tässä maailmassa selviäisivät. Jos ei muuta, niin Kuroin avustuksella. Veli olisi varmasti valmis auttamaan Shiro, jos hän vain pyytäisi. Miten sitten pysyä kihlatulta piilossa, ei ollut Shiron vaan Kuroin ongelmia. Veli vihasi sitä miestä.
|
|
|
Post by Toki on Jun 14, 2007 14:08:22 GMT 2
Toki naurahti Shirolle. Todennäköisesti se menisi niin. Ovi vain suoraan Tokin nenän edestä kiinni ja lappu oven alta - Näpit irti meidän pojasta. Tuskinpa Tokia hyväksyttäisiin, vaikka tämä olisi kuinka hyväkäytöksinen ja hurmaava. Olihan Toki kasvatettu olemaan hyväkäytöksinen. Harmi vain ettei oppi ollut mennyt aivan perille. Siitä kertoivat tuhottu päihteettömän maine ja nykyinen tilanne. "Shiro, älä ikinä kokeile tupakkaa." Eiköhän Shiro tietäisi sen itsekin. Mikä Toki oli tätä neuvomaan elämän kanssa. Kuitenkin ihan kokeilupohjalta hyväksi todettu neuvo. "Siitä ei ole paluuta normaaliin." Toki nuolaisi huuliaan. Vaikka hän ei ollutkaan polttanut reilu vuoteen, silti aina tuntui pientä halua aloittaa uusiksi. Siitä tuskin pääsisi koskaan kokonaan yli.
Tokin oli pakko nauraa itselleen. Hän oli ajautunut aivan kokonaan pois aihepiiristä. Niin kävi usein. Tokilla oli vain pintymätön tapa ajautua jossain vaiheessa ulos keskustelusta. "Mitä tarkoitat muutamalla kyselyllä?" Toki katsoi Shiroa kulma koholla. Aikoiko tämän veli pistää hänet kunnon ristikuulusteluun? Sieltäkö tulisi lopullinen tuomio siitä, saiko Toki rakastaa Shiroa, ja oliko hän tarpeeksi hyvä Shirolle. Ehkei Shiron veli edes pitäisi Tokista. Vaikuttaisiko se Shironkin suhtautumiseen?
|
|
|
Post by Shiro on Jun 14, 2007 14:24:29 GMT 2
Shiro tiesi nyt, että Toki pohti hänen veljeään. Nauraen yhä enemmän Shiro kaatui takaisin sängylle ja tuijotti kattoa. "Hän saattaa kysyä vaikka että: Jos en olisi albino, rakastaisitko minua silti? Tai sitten: Jos lihoisin sata kiloa, rakastaisitko minua yhä?" Shiron oli pakko nauraa sanojensa päätteeksi, sillä hän oli saanut olla todistamassa tuollaista kyselyä. Ensimmäinen kerta oli se kun Kuroi oli hiillostanut Shiron kihlattua. Tämä ei kuitenkaan ollut vastannut veljen haluamalla tavalla ja sai väin nyrkin naamaansa, sekä ikuisen vihollisen.
"Voin varoittaa. Kuroi ei päästä sinua ennen kuin on tyytyväinen saamiinsa vastauksiin. Jos taas kasvatat hänen vihastustaan, löydät nyrkin naamastasi. Niin kävi ex-kihlatullenikin." Shiro veti Tokin viereensä ja suuteli tätä lujasti. "Mutta älä huoli. Jos hän joskus saa tietää, niin minä kyllä lepytän häntä. Hänellä ei ole mitään syytä käydä kimppusi, jos minä olen onnellinen kanssasi."
|
|
|
Post by Toki on Jun 14, 2007 14:40:36 GMT 2
"Toivottavasti hänelle kelpaa myöntävä vastaus. Minulle riittää, että se olet sinä." Toki hymyili lämpimästi Shirolle ja nappasi tämän alahuulen huuliensa väliin. Poika suukotti Shiroa lempeästi ja ujutti hitaasti kielensä tämän suuhun leikittelemään Shiron kielen kanssa. Vatsassa kirpaisi, kuten aina kun Toki sai tuntea Shiron lähellään. Sitä tunnetta ei voittanut mikään. Toki ei siltikään pitänyt ajatuksesta, että joutuisi Shiron veljen ristikuulusteltavaksi. Jos se olisi ainut tapa saavuttaa tämän suostumus, niin kyllä Toki suostuisi, mutta se olisi kiusallista. Ainahan Shiron veli voisi tulkita jotain väärin, tai se kuulostaisi väärältä tämän korvaan. Eikö Toki sitten saisi enää rakastaa Shiroa? Kokisiko hän saman kohtalon kuin edellinen kihlattu? Tokin ja Shiron kihlaus päätyisi myös kaatopaikalle edellisen tavoin.
"Hän saa tehdä mitä tahtoo, mutta minusta se on väärin jos hän yrittää erottaa meidät vain sen takia että vastasin tee vaikka olisi pitänyt vastata kahvi." Toki katsoi vakavana Shiroa. Toivottavasti Shiro tiesi millaiset paineet tämä oli asettamassa Tokin päälle. Toki ei kertaakaan ollut valehdellut tunteistaan, ja nyt saattaisi olla niin että ulkopuolinen päättäisi sen olivatko ne oikeita vai eivät. "Hänen on parasta hyväksyä se, että minä rakastan sinua, vaikka se ei hänen korvaansa siltä kuulostaisikaan."
|
|
|
Post by Shiro on Jun 14, 2007 21:32:27 GMT 2
Nauraen Shiro suuteli Tokia ja käytti kieltään mukana. "Minä en voi vaikuttaa siihen, mitä hän sinusta ajattelee. Uskoisin sen jääräpään kuitenkin kuuntelevan jos puhuisin hänelle." Miksi Shiro edes pohti veljeään näin paljon? Ehkä se johtui siitä, että he olivat Tokin kanssa puhuneet niin paljon perheistä. Shiro halusi veljensä tapaavan Tokin, jotta heidän puolellaan olisi edes yksi ihminen kannustamassa.
"Minua kiinnostaisi nähdä sinun reaktiosi jos näkisit hänet." Myhäillen itsekseen, Shiro tuijotti kattoa ja pohti. Kuinka hän halusikaan omistaa siivet ja välillä lentää pois. Shirolla oli tunne kuin hän olisi kantanut kaikkia mahdollisia elmänsä surullisia asioita kerralla. Uusi tunne ryöppy pyyhkäisi hänen ylitseen ja albino tunsi kuinka hänen teki mieli vain itkeä. Sisältä hän oli väsynyt ja loppuun kulutettu. Päällä hän piti naamiota. Ikuisesti hymyilevää naamiota, joka antoi hänelle mahdollisuuden olla iloinen ja positiivinen. Milloin kävisi niin, että tuo naamio tippuisi ja hajoaisi miljooniksi paloiksi? Siinä oli jo säröjä, joita Shiro ei halunnut paikata.
|
|
|
Post by Toki on Jun 14, 2007 21:44:10 GMT 2
"Miten niin? Onko hän joku seksisymboli?" Toki kohotti kulmaansa ja katsoi Shiroa epäilevänä. Toinen vaihtoehto olisi se, että tämän veli olisi joku öykkäri - epätodennäköistä. Shirohan oli sanonut että he näyttivät toisiltaan. Veljenkin siis piti olla nätti poika, ja seksikäs. Shiro oli seksikkäämpi - tai niin Toki ainakin kuvitteli. Mielenkiinto heräsi entistäkin enemmän. Toki halusi nähdä Shiron veljen, ehdottomasti.
"Näh, haudataan perheet..." Toki huokaisi. Ei enää perhettä hänelle, paitsi kasvotusten. Toki silitti Shiron hiuksia ja hymyili tälle lempeästi. Ilmeisesti Toki oli taas jäämässä yöksi. Tai ehkä hänen pitäisi raahautua kotiin? Ei kyllä huvittaisi kuunnella Witoldin saarnaamista. Pakko kai se olisi. Eihän Toki voinut ikuisesti elää Shiron luona, vaikka kuinka haluttaisi. "Tiedätkös, minun pitäisi varmaan raahautua omalle kämpälle, ellet sitten vaatimalla tahdo minua taas yöksi." Toki virnisti Shirolle ja painui alas suukottamaan poikaa. Toki voisi ehkä nukkua pitkästä aikaa kunnon kokonaisen yön. Viime aikoina nukkuminen oli ollut hieman vajaata. Liekö lenkkeilyn jääminen vaikuttanut siihen tai hormonit, Toki oli kuitenkin nukkunut huonosti. Se kostautui aikanaan, varsinkin nuorelle.
"Minun pitäisi päästä nukkumaan. Kello alkaa olla jo aika paljon, ja huomenna aamulla on liikuntaa. Kyllähän sinä tiedät etten halua olla siellä väsyneenä..." Toki haukotteli leveästi ja näykkäisi hellästi Shiron korvanlehteä. Poika suukotti Shiroa poskelle ja katsoi tätä vielä hymyillen.
|
|
|
Post by Shiro on Jun 15, 2007 9:24:51 GMT 2
Shiro nousi ylös sängyltä ja alkoi sitten keräämään pojan vaatteita. "Ehkemme aivan vielä ala siihen, että nukut vieressäni joka yö. Vaikkei minulla muita pehmoleluja olekkaan." Saatuaan kasaan kaikki Tokin vaatteet, hän heitti ne pojalle virnistäen hauskasti. "Mikään ei estä sinua tulemasta huomenna takaisin?" Kiusoittelu oli hauskaa ja albino tiesi, ettei Toki kauan kykenisi pysymään poissa hänen asunnostaan.
"En halua sinun olevan piloille halittu liikunnassa. Sittenhän siitä ei tulisi mitään ja minä saisin syyt niskoilleni." Shiro meni takaisin Tokin luokse ja konttasi sänkyä pitkin tämän luokse. Nopea suudelma ja Shiro jäi siihen istumaan, josko toinen pukisi vaatteita päälleen. "Ja vielä siitä veljestäni, vaikka olemmekin puhuneet aika paljon perheistä... Monet ajattelevat häntä aikamoisena, miten sinä sen sanoit.... seksisymbolina." Naurahtaen poika heittäytyi takaisin sängylle ja etsi lattialta housunsa. Ehkäpä Shirollakin olisi hyvä olla edes hieman jotain päällään.
|
|
|
Post by Toki on Jun 15, 2007 9:33:39 GMT 2
"Ehkä on ihan hyvä pitää pientä etäisyyttä välillä." Toki koppasi vaatteensa ja rupesi pukautumaan. Poika vastasi Shiron suukkoon ja heitti hihattoman päälleen. Vielä housut jalkaan niin poika oli valmis lähtöön. "Vaikka olisinhan minä mielelläni viettänyt melkein hääyön kanssasi." Toki nousi sängyltä ja kumartui vielä suutelemaan Shiroa. Nuori poika viivytteli suudelman parissa aika tovin, ennen kuin pakottautui vetäytymään kauemmas Shirosta. Toki silitti vielä hetken Shiron hiuksia ja veti sisäänsä tämän tuoksua. Eiköhän Toki nyt pärjäisi yhden yön. Kyllä hän olisi heti huomenna Shiron kimpussa. Joku kerta Shiro tulisi Tokintorjunta-aineiden kanssa häntä vastaan.
Tokin hymy leveni entisestään kun Shiro mainitsi tosiseikan veljestään. Kyllä Toki sen uskoi. Pojan oli pakko naurahtaa pienesti ja painaa hellä suukko Shiron huulille. "Uskon. Jos hän näyttää yhtään sinulta, niin kyllä hän saisi minut heikoksi koska tahansa." Toki virnisti leveästi ja pörrötti Shiron hiuksia. Vielä pieni suudelma ja Toki lähti kohti ovea. "Nähdään huomenna, rakkaani." Toki käännähti ovea kohti ja painoi kahvan alas. Shiron luota lähteminen oli aina vaikeaa. Joku päivä tulisi kyllä se päivä milloin Tokin ei enää tarvitsisi lähteä kotiin kuuntelemaan saarnausta siitä, että se mitä hän teki oli väärin. Toki odotti innolla sitä päivää. Vielä olisi kuitenkin ainakin yksi saarna edessä. Ehkä Toki sulkisi korvansa siltä, kuten edellisiltäkin.
Toki avasi oven ja vilkutti pienesti Shirolle. Sen jälkeen poika loikki käytävään ja lähti hipsimään kohti omaa asuntoaan.
|
|
|
Post by Shiro on Jun 15, 2007 10:21:28 GMT 2
Aamu oli samanlainen kuin muutkin. Väsyneenä Shiro hieroi silmiään ja kurkisti ikkunan verhojen takaa ulos. Pilvetön taivas ja aurinko paistoi. Ei siis ulos tänään. Huokaisten Shiro raahautui vessaan ja katsoi itseään säröillä olevasta peilistä. Sekin pitäisi vaihtaa joskus, sillä albino ei halunnut nähdä tuhansia kuvia itsestään. Aamun aikana hän ehti laittaa vaatteet päälleen ja syödä kunnolla. Muutama punnerrus lattialla teki myös ihmeitä. Päivällä Shiro käväisi hieman luokissa ja tuli sitten takaisin asunnolleen piirtämään. Sitä kesti melkein iltapäivään, kunnes hän päätti ottaa pienet nokoset. Siihen hän sitten nukahti, kippuraan sängylle.
|
|
|
Post by Toki on Jun 15, 2007 10:30:00 GMT 2
Toki vihelteli onnellisena. Olalla roikkui muovipussi jossa oli pieni yllätys Shirolle. Tai ei varsinainen yllätys, olihan Toki luvannut hoitaa tämän. Tuntui kuitenkin hyvältä tehdä jotain Shiron hyväksi. Ehkä hän nyt voisi raahautua tallillekin, jos saisi Shiron mukaan. Ratsastusta olisi kiva kokeilla pitkän tauon jälkeen. Ja jos osuisi hyvä ilma, Toki voisi opettaa Shirollekin hieman hevosista ja ratsastuksesta. Tokin tietoon ei ainakaan ollut tullut sitä seikkaa, että Shiro olisi joskus ollut kovinkaan läheinen hevosharrastuksen kanssa. Taas kerran Tokin tähtäimessä oli siis Shiron asunto. Tällä kertaa hän ei kuitenkaan ollut rynninyt heti aamu kuudelta Shiron luo. Päivä oli mennyt koulussa, ja iltapäivällä hän oli ajanut tunnin junamatkan tuttuun liikkeeseen kotikaupungissa, ja hoitanut ostokset siellä. Siinä samalla Toki oli tehnyt pikavisiitin kotona. Ainoastaan äiti oli ollut kotona. Sisko oli poikaystävänsä kanssa jossain matkoilla ja isä töissä. Toki oli kuitenkin jättänyt terveisensä, ja koti-ikävä oli jotenkuten parannettu.
Toki pääsi Shiron oven taakse ja koputti reippaasti. Koskakohan hän saisi avaimet asuntoon? Jos Shiro joskus hankkisi kämppiksen, tällä saattaisi mennä hermot siihen kun Toki ravasi jatkuvasti kylässä. Tokin pitäisi varmaan muuttaa pois Witoldin luota, ja kutsua Shiro hänen luo kylään. Silloin Shiron kämppiksen ei tarvitsisi kärsiä. Toki tosin tulisi olemaan mustasukkainen tälle, mutta mitäpä tuosta, kunhan kämppis ei antaisi mitään syytä. Toki jatkoi viheltelyään ja nojasi oveen. Shiro oli aina niin hidas avaamaan oven. Toki koputti kaiken varalta uudelleen. Ehkä Shiro nukkui? Tai sitten tämä ei ollut edes kotona. Tokin mieliala laski hieman, koska se seikka saattaisi hyvinkin pitää paikkansa. Toisaalta ulkona porotti aurinko pilvettömältä taivaalta, joten ulkona Shiro tuskin olisi.
|
|
|
Post by Shiro on Jun 15, 2007 10:42:11 GMT 2
Shiro hätkähti hieman kuullessaan ovelta ääntä. Haukotellen albino venytteli ja vilkaisi kelloa. Ehkä se olisi Toki. Hän hän oli sanonut pojalle, että voisi tulla heti huomenna uudestaan. Hiukset sojottivat mikäkin minne ja laiskasti Shiro raahautui kohti ovea. "Tullaan." Hän sanoi hiljaisella, mutta silti kuuluvalla äänellä. Haukotellen vielä kerran, poika avasi oven ja kurkisti ulos. Tokihan se siellä ja näyttikin olevan todella hyvällä päällä.
"Huomenta. Oliko ulkona mukavaa?" Hymyillen, Shiro sulki silmänsä ja haukotteli uudestaan. Hän avasi oven enemmän auki ja siirtyi sivuun sen edestä. Nopeasti Shiro antoi Tokille suukon ja haroi sitten hiuksiaan. Kyllähän Shirokin olisi ulkona, mutta ei tällaisella säällä. Ei häntä huvittanut pitää paksua hupparia tuollaisessa paahteessa. Huomatessaan muovipussin, pojan katse nauliintui siihen ja hän sulki oven. "Kävitkö kenties ostoksilla?"
|
|
|
Post by Toki on Jun 15, 2007 10:51:52 GMT 2
Toki käännähti ovelle päin kuullessaan Shiron avaavan sen. "Päivää, Shiro, päivää. Nyt on iltapäivä." Toki suukotti Shiroa ja hymyili tälle leveästi. "Et kai vain ollut nukkumassa?" Poika astui sisälle Shiron kämppään jatkaen viheltelemistään. Shiron sitten kysyessä kysymyksensä Toki vain hymähti salamyhkäisesti. "Kyllä kävin. Oli hieman asioita hoidettavana. Kävin siinä samalla reissulla kotonakin..." Toki istahti sängylle ja riisui paitansa. Ulkona oli pirun kuuma. Poika kaatui selälleen sängylle, jossa Shiro oli ilmeisesti torkkunut hetki sitten. Sänky oli vieläkin lämmin tämän jäljiltä. Toki hymyili ja huokaisi syvään.
"Se on sinulle." Toki oli kuluttanut pitkän ajan päivänvarjon paketoimiseen. Hän oli luvannut ostaa sen Shirolle, ja niin hän tottavie oli tehnyt. Päivänvarjo oli perusvalkoinen, mutta se oli koristeltu kauniilla pitsillä. Toki oli menettänyt sydämensä sille samantien. Ja mitä tapahtuisi jos Shiro päättäisi joskus käyttää sitä? Toki saisi varmasti pyyhkiä kuolaa suupielestään lyhyin väliajoin. Shiro tulisi näyttämään syötävän suloiselta, vaikka tämä näytti kyllä nyttenkin siltä.
|
|
|
Post by Shiro on Jun 15, 2007 11:03:09 GMT 2
Jotenkin Shirolla oli pieni epäilys, mitä Toki oli käynyt ostamassa. Hän avasi pakettia ja katsoi sitten käännellen ja väännelleen siellä ollutta varjoa. Puna ja hymy tulivat pojan kasvoille samaan aikaan, kun hän avasi sen. "E-ei sinun olisi tarvinnut." Albino hyppäsi Tokin syliin sängylle ja antoi tälle kunnon suudelman, kaataen pojan samalla. Toinen käsi oli tämän rintakehällä ja toinen nojasi sänkyyn. "Kiitos. Pitäisikö katsoa miltä näytän sen kanssa?"
Shirolla oli päällään valkoinen v-aukkoinen paita, jonka hihat hän oli käärinyt ylös. Paidan takaa, helmasta lähti pieni repeytymä, joka loppui ja kapeni aina keskiselkään asti. Jalassaan pojalla oli peiget housut ja musta niittivyö. Avaten päivänvarjon kokonaan, Shiro piteli sitä päänsä yläpuolella ja meni sitten poseeraamaan Tokin eteen sen kanssa. Kasvot menivät entistä punaisemmiksi ja hän tunsi kuinka korvia kuumotti. "N-no? Mitä sanot? Ainakin voin nyt tulla kanssasi ulos. Vaikka hieman pelottaakin mitä muut sanovat."
|
|