|
Post by Zacharie on Jan 14, 2007 16:19:50 GMT 2
Sen päivän jälkeen Zacharie ei ollut entisensä. Juno oli tehnyt kotinsa pojan sydämeen, siihen pieneen, pitkään tyhjänä ammottaneeseen kohtaan, jota oli yritetty turhaan täyttää jos jonkinmoisella korvaavalla tuotteella. Nuori mies näki maailmansa vaaleanpunaisin silmin ja unohtui tunneilla alituiseen haaveilemaan sydämensä valloittaneesta miehestä. Koulussa aina niin tunnollisesti kuunnellut poika hämmästytti opettajia käytöksenmuutoksellaan, mutta toisaalta vanhempina henkilöinä he tunnistivat ihastuksen oireet ja olivat vain tyytyväisiä ja iloisia Zackin puolesta. Luonnollisesti, jos he olisivat tienneet unelmoinnin kohteen, ilo olisi loppunut lyhyeen. Jo kaksi päivää oli kulunut ilman, että Zacharie oli nähnyt Junosta vilahdustakaan. Hienoiseen epätoivoon vaipunut nuorukainen oli sinä iltapäivänä ollut jälleen maailman onnellisin ihminen löytäessään ruokailun jälkeen olkalaukkunsa sivutaskusta vaaleanvioletin, kahville tuoksuvan taitellun paperilapun, joka oli kirjoitettu Junon hienostuneella käsialalla. Tuota viestiä Zack oli sitten hypistellyt huoneessaan, katse kannettavan tietokoneensa kelloon naulittuna. Ilta oli tullut ajallaan, vaikka pojasta se tuntui viivytelleen matkallaan ikuisuuksia. Zack oli peseytynyt sinä päivänä kahdesti, ihan varmuuden vuoksi. Hän oli ajanut nukkaisen sängen leuastaan ja taistellut hiuksensa selviksi. Nyt tuo ruskeaan, skottiruutuiseen villakangastakkiin ja valtavaan valkoiseen kaulahuiviin itsensä verhonnut poika istui yhdellä puiston puisista penkeistä. Hän katseli suurten lumihiutaleiden tipahtelua paljaille käsilleen, jotka oli nostanut syliinsä. Hiutaleet sulivat yksi toisensa jälkeen vaaleita kämmeniä kastelemaan. Zackin hengitys höyrysi ilmassa, joka ei kuitenkaan tuntunut liiemmin kylmälle. Pakkasta tuskin oli yli viittä astetta. Puisto olisi ollut hirmuisen pimeä loukko ilman sitä ympäröivää kylää valaisevia, voimakkaita katuvaloja ja puiston omia, himmeämpiä ja matalampia sähkövaloja, joita oli ripoteltu alueen muutaman suurimman hiekoitetun polun varteen. Penkki, jonka poika oli valinnut odottelupaikakseen oli yhden himmeän valotolpan kupeessa, joten tähyillessään taivaalle häikäistynyt poika ei onnistunut erottamaan tähtiä ohuiden pilvien lomasta. Aika tuntuu kuluvan madellen silloin, kun odottaa jotain. Zack, joka ei käyttänyt rannekelloja, eikä ollut muistanut matkapuhelintaan napata kiireessä, oli vakaasti sitä mieltä, että oli odottanut paikallaan tuntikausia, vaikka istumista olikin kestänyt vasta vajaan vartin. Oma vika, kun oli tullut turhan ajoissa, poika mietti pohtien samalla, mitä Junolle kuului, oliko toinen ikävöinyt Zackia yhtä paljon kuin Zack häntä, oliko mies jo piankin saapuvilla, mitä tuolla olisi päällään.. Tässä vaiheessa Zacharien kasvot hurahtivat punaisiksi ja hän puraisi alahuultaan. Lumisade voimistui ja hiutaleet kasvoivat entisestään. Poika hymyili tahtomattaan tuijottaessaan edessään aukeavaa kaunista näkymää. Lumi satoi Zackin jättämiin jalanjälkiin, oli kuin taivaskin olisi halunnut piilottaa todistusaineiston rakastavaisten tapaamisesta.
|
|
Juno
Uusi oppilas
Posts: 50
|
Post by Juno on Jan 14, 2007 18:17:27 GMT 2
Lumi satoi kuin taivaan lahjana heille. Juno rakasti lunta, etenkin silloin kun se oli tällaista lumiukkolunta, eikä sellaista jauhoa, joka liukui jalan alla ja jota satoi kovilla pakkasilla. Nämä lumihiutaleet olivat valtavia. Juno oli pukeutunut tapansa mukaan tyylikkäästi. Hänen pitkää varttaan peitti nilkkoihin saakka ulottuva tekonahkainen, pehmyt takki, jossa oli sulkia jäljittelevä reunus. Siinä oli paksu silkkinen vuori, joka piti hänet lämpimänä. Suuri huppu oli laskettu alas ja kaulaa kiersi siro, lämpimännäköisestä laventelinlilasta karvalangasta neulottu huivi, jonka päälle nuo useissa eri väreissä säihkyvät, vaaleat hiukset valuivat, ulottuen aina rinnalle. Lumihiutaleet olivat sataneet niille ja kimalsivat kuin jalokivet hänen silmiensä tarkastellessa penkeillä istuvia hahmoja. Hän etsi joukosta tuttuja kasvoja. Hänellä oli jalassaan tuttuun tapaan hyvin korkeapohjaiset kengät, joiden varret olivat pitkät ja katosivat suorien, mustien housujen lahkeisiin. Hänen kasvoilleen levisi tuttu, ystävällinen hymy kun hän näki pojan kyhjöttämässä eräällä penkeistä. Raasu, toivottavasti tuo ei ollut joutunut odottamaan liian kauaa. Hiljaksiin hän käveli pojan viereen ja istuutui penkille. Hän laski hyvin sormia myötäilevän, mustan samettihansikkaan peittämän kätensä pojan kädelle ja hymyili tuolle. ”Et kai sinä joutunut odottamaan kauaa?” Juno kysyi huolissaan. Hän ei halunnut, että Zack paleltuisi kuoliaaksi tai edes vilustuisi tässä säässä. Niinpä hän ei odottanut vastausta vaan kietoi kätensä pojan ympärille ja veti tuon itseään vasten, lahjoittaakseen edes osan omasta lämmöstään Zacharielle, joka näytti kovin yksinäiseltä kyhjöttäessään yksin penkillä. Junokin oli kylpenyt kaksi tuntia kuumassa, appelsiininkukan ja jasmiinin tuoksuisessa vaahtokylvyssä lukemassa itkuromaania ja syömässä suklaata. Genesis ja Nemesis olivat löhönneet kylpyhuoneen kuumassa höyryssä ihan onnessaan, kun niiden luita oli niin pidetty hyvänä pitkän lenkin jälkeen. ”Tule, minä tarjoan sinulle jotain kuumaa juotavaa, ettet vilustu”, Juno sanoi sitten, vetäytyen hiukan kauemmas Zackistä ja koskettaen tuon hiuksia. ”Sinun hiuksesi ovat kauniit tänään”, Juno sanoi sitten, suukottaen kevyesti pojan nenänpäätä. Hän tarttui molemmilla käsillään pojan käsiin ja kehotti tuota nousemaan ylös.
|
|
|
Post by Zacharie on Jan 14, 2007 19:22:00 GMT 2
Kun Zack kuuli viimein Junon äänen ja tunsi miehen lähellään, oli tuo sulaa siihen paikkaan. Juno tuoksui makealle, eikä poika ehtinyt estää rohkeita ajatuksia, jotka tuon tuoksun yllyttäminä valtasivat pään jokaisen sopukan. Epätyypilliset mietteet saivat Zackin nolostumaan ja laskemaan katseensa Junosta mustien maihareidensa kärkiin, jotka olivat osittain punaisella langalla tikattujen, mustien kangashousujen lahkeiden peitossa, osittain kuorruttuneet lumeen. Miehet nousivat penkiltä ja aloittivat verkkaisen astelun kohti kylän kahviota. Hiutaleet jatkoivat äänetöntä leijailuaan kaksikon ympärillä. Niiden katselu sai Zackin unohtamaan hermostuneisuutensa ja hengittämään syvään kirpeää ilmaa. ”Minä olen kaivannut sinua.” Poika kohotti katseensa vanhemman miehen kasvoihin ja hymyili. ”Sinä et usko, miten pitkältä nämä päivät ovat tuntuneet.” Zack huokaisi ja tarttui Junon käsipuoleen. Hän halasi miehen kättä aikansa ja livautti sitten sormensa Junon sormien lomaan. ”Mitä olet puuhannut?” Pää kallistui ja vihreät silmät kimmelsivät sen hetken, kun läheisen katuvalon kellertävä hehku osui niihin. ”Minä en ole tehnyt mitään ihmeellistä. Istuin eilisen iltapäivän kirjastossa Kafkaa lukien, kun en kestänyt istua vain hiljaa huoneessani. Sitten minä yritin tehdä yhdeksänhäntäistä kettua lumesta tuonne rannan kaukaisimpaan päähän, mutta kun hännät pysyivät vielä huonommin kiinni kuin toissapäivänä, niin luovutin ja jätin ketun yksihäntäiseksi. Ja tietysti minä olen tehnyt läksyjä ja kuunnellut musiikkia ja piirtänyt, mutta..” Zack huomasi pulputtavansa tyhjänpäiväisiä ja sulki suunsa. Hieman häpeissään tuo vilkaisi Junoa. ”Minä.. olen pahoillani.” Zacharie soimasi itseään ääneti. Jos poika vaikutti liian lapselliselta ja typerältä, saattaisi opettaja tympääntyä seuralaiseensa ja lopettaa läheisyydenosoitukset. Jo pelkkä ajatus sai nuorukaiselle luun kurkkuun ja hänen oli pakko nieleskellä hetki saadakseen hengityksen taas kulkemaan. Puistossa oli muutakin väkeä, mutta onnekseen ainakaan Zack ei tunnistanut näkemiään kasvoja. Kaksikon tunnistaminen saattaisi käydä noille kohtalokkaaksi ja tuon tajuaminen sai pojan irrottamaan otteensa Junon kädestä. Nyt he eivät olisi kuin kaksi tuttua matkalla kahvilaan pienen iltakävelyn päätteeksi. Zack oli vanhimpia oppilaita ja selkeästi Junon opettamaan aineeseen päin kallellaan, joten ainahan tuo voisi väittää tahtoneensa tavata opettajansa kahden kesken keskustellakseen mahdollisuuksistaan hakea opettajakouluun. Ikäisekseen huiman viaton ja naiivi poika hymyili varasuunnitelmalleen ja tunsi olevansa ihan huiputuksen mestari.
|
|
Juno
Uusi oppilas
Posts: 50
|
Post by Juno on Jan 15, 2007 17:12:05 GMT 2
Junon kasvoille kohosi ystävällinen, iloinen hymy. Hän pudisti pienesti päätään. ”Älä suotta pyytele anteeksi. Olen hyvin iloinen nähdessäni, että sinulla on elämässäsi muutakin kuin opiskelua. Olen kuullut monilta oppilailta, että he kuluttavat iltansa pelkästään opiskellen. En usko heitä, sillä aina he johonkin väliin tunkevat ne juhlatkin. Ehkäpä he koettavat kerätä pisteitä sillä, että esittävät hyvin ahkeria opiskelijoita, jotka jättävät muun elämän tyystin huomiotta vain saadakseen opiskella. Koetuloksista sitä ei ainakaan huomaa, mikäli he sittenkin puhuvat totta”, Juno naurahti, vilkaisten poikaa. Hän ei reagoinut millään tavalla siihen, että toinen päästi hänen kädestään irti, niin kuin ei siihenkään, kun Zacharie oli ottanut siitä kiinni. ”Mitä taas minun puuhiini tulee”, Juno sanoi, virnistäen pienesti, ”olen lähinnä tutkaillut viinitilojen esitteitä. Ajattelin, että ostaisin sellaisen jostain täältä Ranskasta niin, että voisin viettää kesälomani siellä. Toinen vaihtoehto olisi palata Englantiin, mutten tahtoisi viettää kaikkea aikaani siellä. Ja ruskettuminenkin olisi mukavaa vaihtelua, Englannissa kun täytyy käydä solariumissa jos haluaa vähäänkään väriä pintaan”, Juno puheli hiljaksiin. ”Olen myös lukenut paljon, vaikka se nyt ei liene mikään suuri yllätys”, Juno sanoi nauraen. Mikäli hän ei opettanut, hän haahuili luokassaan, käytävillä tai opettajanhuoneessa, mutta aina kirja kourassa. Miehen pitkät koivet kuljettivat häntä hiljaksiin ulos puistosta ja kadun ylitse kohti kahvilaa, jossa hän viihtyi erinomaisen hyvin silloin, kun halusi olla seurassa. Hän hymyili pojalle, nykäisten oven auki tuolle. ”Mitä sinä haluaisit? Jos minä tilaan, niin sinä voit käydä varaamassa meille pöydän?” Juno ehdotti, viitaten myyntitiskin yläpuolella olevaa, beigen väristä valotaulua, josta näkyi mitä oli tarjolla ja mitä mikin maksoi. Juno toivoi totisesti, ettei poika nyt tinkisi haluamisistaan ihan vain sen takia, että hän maksoi. Juno tahtoi tarjota tuolle parhaan mahdollisen iltapalan ennen nukkumaanmenoa, eikä hän tinkisi rahasta. Odottaessaan toisen vastausta, hän napitti auki takkinsa, sulkien heilahdellessa kevyinä pois tieltä. Hänellä oli yllään musta poolokauluksinen villapaita ja lanteilta hyvin istuvat housut, joiden vyönauhalta roikkui muutama metallinen ketju, sekä pieni, musta kissapehmo, joka toimi myös avaimenperänä. Hänen rinnallaan roikkui koristeellisesti kaiverrettu, kohtalaisen suuri medaljonki, jonka pystyi naksauttamaan auki pienestä soljesta sivulla. nyt sitä ei vielä nähnyt, mutta jahka Juno riisuisi takin, saattaisi huomata, että villapaita oli hihaton. Takin suojissa hänen oikeaa käsivarttaan kiersi hopeinen käärmekoru, jonka silminä toimi kaksi vuorikristallia. Sen selkärangasta roikkui pieniä, hopeisia laattoja, jotka helähtelivät toisiaan vasten Junon liikuttaessaan kättään. Hyvin epämiehekkäästi hänen kainalonsa oli ajeltu, mutta Juno teki sen lähinnä oman mukavuutensa vuoksi.
|
|
|
Post by Zacharie on Jan 15, 2007 19:55:58 GMT 2
Lumihiutaleet sulivat hiljalleen Zacharien hiuksiin kimmeltäviksi vesipisaroiksi tämän tutkaillessa kahvilan tilaustaulua. Monimutkaisen pohdintavyyhdin tuloksena pojan silmät alkoivat sädehtiä ja hän loi ihastuneen katseensa Junoon. ”Lämmin kaakao kermavaahdolla, kiitos.” Niine hyvineen tuo lähti puikkelehtimaan pöytärykelmien lomaan silmäillen sopivinta istumapaikkaa. Kulkiessaan tuo napitti auki takkiaan toisella kädellä ja kiskoi valtavaa kaulahuiviaan toisella. Kahvila tuoksui leivonnaisille, sokerille ja luonnollisesti myös kahville. Lämpöinen tunnelma vallitsi salissa ja vaikka paikka oli lähes täysi, pysyi puheensorina säädyllisissä rajoissa niin, että taustalta, pienistä katonrajaan ruuvatuista kaiuttimista erotti vielä hiljaisen musiikinkin. Eräs pojalle tuntematon pari teki lähtöä kahvilan etäisimmässä nurkassa lähellä ikkunaa. Vapaaksi jäävä pöytä oli pienempi kuin useimmat muut kahvilan pöydät, eikä sen ympärillä ollut kuin kaksi tuolia. Tila oli kuin luotu hyvien ystävysten supatteluja tai rakastavaisten suudelmienvaihtoa varten. Zack hymyili tyytyväisenä ja luovi itsensä pöydän ääreen juuri, kun mies ja nainen käänsivät selkänsä istumapaikoilleen ja suuntasivat kohti ulko-ovea. Nuorukainen sai viimein kuumaksi käyneen huivin kaulaltaan ja keri sen hieman sotkuiseksi myttyräksi käteensä, heittäen sen sitten tuolinsa vieressä aukeavan ikkunan eteen nikkaroidulle matalalle tasolle, joka ulottui pitkän penkin tavoin koko seinän päästä päähän ja oli rakennettu varmaankin tason alla kulkevan patterin piilottamiseksi tai suojaamiseksi. Siinä lumisateessa kastunut kaulahuivi saisi kuivata aikansa. Villakangastakki tipautettiin tuolin selkänojalle ja heti perään Zack asetti takamuksensa pehmustetulle istuimelle. Pojan mustista housuista roikkui bondage-tyyliin kaksi osittain kevyestä mustaksi värjätystä kettingistä, osittain punaisella tikatusta kankaasta yhdistetyt nauhat, jotka kilahtivat vaimeasti istuimen päällyskangasta vasten. Ketjut eivät olleet pitäneet ääntä aiemmin, koska puoleen sääreen ulottuva, muotoon ommeltu takki oli pitänyt mölyt sisällään. Zack hieroi mustan kauluspaidan verhoamia käsivarsiaan saadakseen niistä kylmän pois. Paita oli Atlantin toiselta puolen tilattu jo viikkoja sitten, vasta eilen saapunut perille, mutta nuorukainen ei katunut enää yhtään pitkää odotustaan: Paita oli pehmeää ja ylellisentuntuista kangasta, joka laskeutui veden tavoin, rypistymättä pojan lonkkaluiden tienoille. Paita oli yksinkertaisesti tyylikäs pitkine kauluksineen ja halkaistuine hihansuineen ja tietysti – se sopi solakan pojan ylle täydellisesti. Paidasta oli jätetty kaksi ylintä nappia auki niin, että ohut, hopeinen kaulaketju pilkisti paidankauluksien lomasta. Ketjun päässä, pojan sileää, vaaleaa rintaa vasten painautuneena, lepäsi hopeinen ankh, joka oli kuitenkin hyvin piilossa vaatteen alla. Yleensä Zack ei täysmustissa kulkenut, mutta tuo oli järkeillyt mustan toimivan värinä parhaiten sillä se oli hillitty, tyylikäs ja jollain synkällä tavalla tihkui eroottisuutta. Zack kosketti hiuksiaan ja huomatessaan ne kosteiksi, päätti antaa olla. Hiuksia ei kannattaisi laittaa kiinni nyt, kun ne sitten avattaessa olisivat hirmuisella kiemuralla ja poika oli siksi illaksi vaivalla selvitellyt luonnon käyristämät suortuvansa suhteellisen säädylliseen kuntoon. Sen sijaan nuorukainen yritti kerätä vesipisarat käteensä sivelemällä hiuksiaan, mutta onnistui vain levittämään veden tappavantasaiseksi kerrokseksi pintahiuksiin. Kuivuessaan ne käpristyisivät ikävästi ja saisivat koko kuontalon näyttämään epäsiistiltä. Lähitulevaisuutensa harmistuttama poika kääntyi kurkistamaan olkansa yli, josko Juno jo pian saapuisi tilausten kanssa.
|
|
Juno
Uusi oppilas
Posts: 50
|
Post by Juno on Jan 16, 2007 19:08:37 GMT 2
Juno oli käynyt tässä kahvilassa monet kerrat aikaisemminkin ja tiskin takana seisova tyttö tunnisti hänet jo. Hymyilen tuo punahiuksinen neitokainen kysyi, mitä Juno haluaisi ja tilattuaan suuren kaakaon runsaalla kermavaahdolla Juno tutkaili leivonnaislistaa, päätyen tilaamaan kaksi pitkää viineriä ja itselleen suurimman café-latten joka talosta suinkin löytyi. Tyttö nyökäytti päätään ja sanoi hinnan, painuen sitten täyttämään tilausta ja jättäen Junon kaivelemaan sopivia rahoja. Tytön palatessa Juno ojensi tuolle kahdenkymmenen euron setelin ja käski pitää loput. Tyttö nyökäytti päätään kiitollisena ja löi annetun summan tasarahana kassakoneeseen, työntäen sitten vaihtrahan omaan taskuunsa. Juno nyökäytti päätään ja nappasi tarjottimen, jota lähti varoen kuljettamaan kohti pörröpäistä ystäväänsä, joka istui turhautuneen näköisenä nurkkapöydässä. Matkalla hän pysähtyi pomimaan jonkun lapsen tiputtaman lapasen ja ojensi sen tuolle pikkupojalle takaisin, hymyillen. Pojan äiti kiitti häntä vuolaasti ja jälleen päätään nyökäyttäen Juno jatkoi matkaansa, kunnes pääsi seuralaisensa luokse. hän laski tarjottimen varoen pöydälle ja riisui takkinsa, paljastaen nyt treenatut käsivarret ja korut, jotka noita käsiä koristivat. Hän heivasi takin kaksinkerroin Zacharien takin viereen ikkunalaudalle ja istuutui sitten tuota vastapäätä, sipaisten vaaleita hiuksia selkänsä taakse niin, etteivät ne päätyisi uimaan hänen kahvikipossaan. Juno siirteli kuppeja ja leivonnaisia tarjottimella niin, että kumpikin löysi omansa ja nosti sitten tyytyväisenä katseensa vastapäätä istuvaan poikaan. ”Toivottavasti sinulla ei ole kauheasti mitään viinereitä vastaan?” Juno kysyi, punastuen sitten pikkuisen. Hän oli vain ostanut leivonnaisia, olettaen, että poika pitäisi siitä mistä hänkin. Juno nousi vielä hetkeksi ja kumartui poimimaan uudestaan pikkupojan lapasen matkalla noutamaan paperiliinoja, jottei heidän tarvitsisi pyyhkiä käsiinsä. Kääntyessään takaisin hän naurahti pehmoisesti huomattuaan, että pikkupoika oli heittänyt lapasensa uudestaan maahan, ja tuijotti häntä nyt sinisin silmin, odottavana, nähdäkseen, josko hän nostaisi lapasen vielä. Juno nostikin, mutta ojensi sen pojan sijaan äidille, joka punastui hiukan häpeästä ja kiitollisuudesta, kun ei ollut huomannut poikansa temppua. Juno sanoi jotain tuolle naiselle saaden tuon nyökkäilemään ja nauramaan. Pehmoisella eleellä Juno sekotti hiukan pojan hiuksia, saaden tuonkin kihertämään naurusta. Päästessään takaisin paikalleen, Juno hymyili toiselle pahoitellen. ”Anteeksi että minulla kesti niin kauan”, mies pahoitteli, sipaisten toisen kättä kevyesti. Hän laski paperit heidän väliinsä ja pyöräytti sitten lusikkaansa kahvikupissaan muutamaan otteeseen. Silminnähden rentoutuneempana nyt.
|
|
|
Post by Zacharie on Jan 18, 2007 20:11:11 GMT 2
Junon ystävällisyys muutaman pöydän päässä istuvaa lasta kohtaan oli hellyttävää, mutta samalla Zack tunsi ajan menevän hukkaan ja itsensä tilanteesta ulkopuoliseksi. Siksi harmistunut ilme ei heti kaikonnutkaan pojan naamataulusta. Jokseenkin juron näköisenä tuo katseli opettajansa puuhia kädet ristittynä vatsan seutuville niin kuin pikku tytöllä tai nalkuttavalla vaimolla. Kun toinen sitten viimein saapui pöytään ilmeisesti nyt myös jäädäkseen, kohosi mutruhuulille hymynkare. Miehen pahoittelu hyväksyttiin tuimalla katseella ja nyökkäyksellä, joiden jälkeen pojan kasvot sulivat takaisin niillä usein vierailevaan, hämmentyneeseen hymyyn. ”Olisin minä pärjännyt ilmankin.” Poika tuijotteli Junon kasvoja ihastuneena, mitään muuta näkemättä joitain sekunteja ja säpsähti sitten. ”Sinä yrität lihottaa minua.” Zack virnisti ja näytti heti perään hirmuisen epäileväiseltä. ”Eihän sinulla vain ole piparkakkutaloa takataskussasi, mm?” Vihreät silmät nauroivat. ”Minä taidankin säästää tämän herkun ja murustella sen polkumme varrelle ihan vain varan vuoksi. Toisaalta..” Nuorukainen nuuhkaisi viineriään, vilkaisi kaakaomukiaan ja siirtyi sitten lopulta napittamaan Junoa. ”Toisaalta minä saattaisin kyllä myydä sieluni ennemmin kuin luopuisin näistä.” Sanomattakin oli selvää, että ’näihin’ lukeutui myös Juno. Rohkeanpuoleiseksi kääntyneestä vihjailustaan nolostunut Zack nappasi nopeasti lusikan käteensä ja siirsi mukiaan lähemmäs pöydän reunaa. Sitten tulikin eteen uusi ongelma: poika, joka harvemmin pyöri kahviloissa ja silloinkin joi aina tavoilleen uskollisesti teetä maidon kera, ei ollut ikinä törmännyt kermavaahtovuoreen, joka kellui lämpöisessä kaakaomukissa. Junon kanssa tuo oli kuitenkin halunnut kokeilla jotain uutta ja makoisin vaihtoehto oli tietysti se vaikein purtava. Mitenkähän tuo taideteos oikeastaan pitäisi tuhota? Tietysti kermat voisi kauhoa ensin vain kylmästi suuhunsa, mutta se tuskin oli kermakaakaon idea. Kuin ilkeyttään osittain suklaajuomaan jo sulanut kermapaljous kiihdytti uppoamisvauhtiaan saaden pojan säikähtämään. ”Oi voi.” Zack käänsi, nolostuksensa ilmeisesti jo unohtaneena, katseensa vastapäätä istuvaan mieheen. Pojan ilme oli neuvoton ja silmät pyysivät apua.
|
|
Juno
Uusi oppilas
Posts: 50
|
Post by Juno on Jan 23, 2007 16:21:58 GMT 2
Juno vain hymyili toisen vihjatessa, että hän yrittäisi lihottaa tuota. Totta, poika saattoi kaivata hiukan lihaa luidensa ympärille, mutta Junon tarkoitus oli lähinnä helliä toista omalla, hiukan naiivilla tavallaan. Hän ei ollut ulkonäöstään ja käytöksestään huolimatta mitenkään erityisen sulava kohteliaisuuksissaan, saati käytöksessään. Ihastuessaan johonkuhun hänestä saattoi tulla aivan uskomattoman kömpelökin, mutta tähän saakka hän oli jotenkuten onnistunut esittämään tyyntä ja rauhallista pojan seurassa. Juno ehti jo repiä viineristään kulman ja pistää sen suuhunsa kun hän havaitsi, ettei poika ollutkaan kermakaakaonsa herra. Pehmoisesti naurahtaen Juno sipaisi rauhoittavasti toisen kättä. ”Siemaise varovasti sieltä reunasta niin, että suuhusi tulee sekä kuumaa kaakaota, että viileää kermavaahtoa. En usko että kaakao on polttavan kuumaa, mutta hörppiminen on sallittua, sillä se jäähdyttää”, Juno sanoi hymyillen. Toisen vihjailut eivät tuntuneet vaivaavan häntä, vaikka tajutessaan mitä Zacharie tarkoitti, Junon poskipäille kohosi pieni puna ja hänen sydämensä jätti yhden lyönnin välistä. Hän ei ollut tuntenut tällaista ihastumista sitten… Juno laski katseensa omaan kuppiinsa ja huokaisi, siirtäen sitten laventelinlilat silmänsä ulos kahvilan ikkunasta. Hän tuumi hetken omiaan, mutta kohdisti sitten tuon katseensa vastapäätä istuvaan miehen alkuun. ”Joko sinä tiedät, mitä tahdot tehdä kun pääset täältä pois?” Juno kysyi, nojautuen tuolissaan taaksepäin, katsellen leppoisasti toisen toimia. Vaikkei hän tahtonut sitä myöntää, hän toivoi, jossain syvällä sisimmässään, että tämä poika suunnittelisi jäävänsä tänne, vaikka mahdotontahan se oli. Kukaan ei jäänyt tähän pieneen ranskalaiseen kylään koulusta päästyään. Harvat löysivät siitä mitään viehättävää ja Junokin rakasti vain omaa kivistä taloaan ja puutarhaansa. Toisaalta taas hän halusi kovasti ostaa jonkin kartanontapaisen skotlannista ja ryhtyä kasvattamaan koiria. Tai ehkä vielä pohjoisemmasta, Kanadasta tai jostain. Hänellä oli rahaa kyllä, siitä ei ollut epäilystäkään ja sitä tuli koko ajan lisää, sillä Juno tiesi mihin sijoittaa, saadakseen omaisuutensa kasvamaan. Jos hän saisi tämän pojan omakseen, hän voisi tarjota tuolle vaikka millaisen tulevaisuuden. Mitä ikinä toinen tahtoisikaan.
|
|
|
Post by Zacharie on Jan 28, 2007 18:46:24 GMT 2
Zack toimi Junon ohjeen mukaisesti ja palasi kaakaomukinsa takaa nenänpää kermavaahdossa. Kerma suli suussa lämpöisen kaakaon sekaan makuaisteja hiveleväksi sekoitukseksi, eikä poika olisi tahtonut luovuttaa juomaa mahaansa yhtään tippaa. Lämpö katosi kuitenkin suusta nopeasti muuttaen makuelämyksen väljähtyneeksi ellotukseksi ja ihan jo hengittämisen helpottamiseksi tavara oli viimein saatettava mahan lepoon. ”Tuntuu, että olen miettinyt pääni puhki, mutta..” Zack laski mukin pöydälle ja kohotti käsiään. ”Minä en tiedä. Vaihtoehtoja on niin monia.” Poika puisteli päätään ja punastui rajusti huomatessaan viimein tuon ikävän valkoisen läikän nenänpäässään. ”Oij.” Nuorukainen pyyhkäisi viileän etusormensa päällä nenäänsä ja siirsi sitten siihen jääneen kerman suuhunsa. Hän piti sormeaan huulillaan ja tuijotti hirmu kiusaantuneena ja nolona mukissa pyörteilevää juomaa. Olisihan tuo pitänyt arvata - niin paljon kuin Zacharie oli illan eteen nähnyt vaivaa, jotta kaikki näyttäisi niin hyvälle kuin mahdollista.. ”Pahus.” Poika naurahti vaisusti ja pyyhkäisi nenäänsä uudelleen, ihan vain varmuuden vuoksi. ”Onko tämä muuten vakituinen pesti sinulle?” Vihreät silmät kävivät Junon omissa ja viipyivät hetkisen hieman eksyneen oloisina paikoillaan. Poika ei todellakaan halunnut enää kuvitella elämäänsä ilman ihastustaan. Ilman tuota vaaleanpunaista tunnetta, joka nyt jo reilut kaksi päivää oli vellonut nuoren miehen sisällä, sumentaen ajatukset, sumentaen aiemman päättäväisyyden tulevaisuudesta, opiskelusta.. Poika punastui ja hörppäsi mukistaan. Vanhempi mies oli valloittanut kokemattoman sydämen niin helposti, että kaikki tuntui miltei luonnottomalta. Ja vielä kiinnostus vastakkaista sukupuolta kohtaan.. No se oli sentään luonnollista, siitä ei tarvinnut pelätä, mutta kukapa olisi osannut arvata? Ilmeisesti ei ainakaan pikkumies itse. Zack päätti yrittää rohkeasti uutta siemaisua ja onnistuikin nyt toimessaan sotkematta itseään. Helpottunut hymy valaisi kahvilan lämmön ja Junon läheisyyden vuoksi punertavia kasvoja. Näinhän se tapahtuu. Jep. Ja kun kaakao maistui niin pirun hyvälle, niin seuraavat hetket menivätkin hörppiessä lämpöistä suklaajuomaa niin, että suuri muki vajosi puoleen, ennen kuin poika malttoi keskittyä uudelleen seuraansa ja edessään pötköttävään viineriin.
|
|
Juno
Uusi oppilas
Posts: 50
|
Post by Juno on Feb 1, 2007 13:56:12 GMT 2
Juno katseli pojan juomista pieni hymy huulillaan. Hän ei vastannut tuon kysymykseen heti, pikemminkin vasta sitten, kun poika tuntui tyydyttäneen suurimman makeannälkänsä. ”Minulla on sopimus vuodeksi eteenpäin ja sen jälkeen voimme katsoa uudestaan, jos haluan jäädä niin kauaksi aikaa kuin haluan. Toki minun täytyy tehdä erinomaista työtä, jotta minulle annetaan edes mahdollisuus jäädä tänne, mutta täytyy sanoa, niin paljon kuin rakastankin kuvataiteita ja opettamista, en voi kuvitella itseäni vielä viisikymppisenäkin opettamassa nuoria muovaamaan savea. Herranen aika, kaksikymmentä vuotta nuorten parissa, luulen että opettajan ammatti on tosissaan kutsumusammatti. Ei, olen sellainen ihminen, joka hakee koko ajan jotain uutta elämäänsä. En usko, että pysyn missään ammatissa kovin kauaa. Toki teen parhaani niin kauan kuin sitä vaaditaan, mutta leipiinnyn rutiineihin varsin pikaisesti, joten vuosi missä tahansa ammatissa on minulle oikein hyvä aika”, Juno sanoi, hymyillen. ”Sitten minä liikun eteenpäin. Tietysti minulle muodotuu rutiineja. Ei ole toivoakaan, että luopuisin talostani täällä kylässä, ehei. Olen aivan liian kiintynyt siihen jo nyt. Omaisuudesta on siinä mielessä iloa, että voi omistaa taloja joka puolella, ja vaikka niiden ylläpitäminen maksaa, se tulee halvemmaksi kuin ainainen hotelleissa yöpyminen. Tai jossain asuntolassa. Tietysti Academyn asuntolat ovat ensiluokkaisia, mutten ole sellainen, joka pystyisi jakamaan reviirinsä jatkuvasti kovin monen muun kanssa”, Juno jatkoi, hymyillen. Puhumalla paljon hän antoi pojalle aikaa nutustaa viineriään ja juoda kaakaotaan. Juno itse siemaisi juomaansa ja vei sitten haikailevan katseensa ulos ikkunasta. ”Olen hallitseva persoona, joten kaikkien, jotka haluavat asua läheisyydessäni, tulee olla alistuvia ja tottelevaisia”, Juno tuumi hiljaa, siemaisten kupistaan uudestaan. Hänen vaimonsa ei ollut ollut lainkaan alistuva. Heidän poikansa oli ollut vielä vaimoakin itsepäisempi. Juno sulki silmänsä, tuntien kyynelten kirveltävän kyynelkanavissaan. Oli olemassa hyvä syy siihen, miksi Juno pyrki muuttamaan koko ajan, tekemään uusia tuttavuuksia ja vieraantumaan vanhoista. Hän omalla tahollaan pelkäsi kiintyvänsä johonkuhun liikaa ja sitten menettävänsä tuon. Hän inhosi rutiineja, koska rutiinit koituivat ennen pitkää turmioksi. Juno kohotti katseensa poikaan ja suuntasi hiukan entistä kiiltävämmät, hiukan vetisemmät silmänsä tuon silmiin. Vaikka hän oli ihastunut Zacharieen, hän ei halunnut tuota elämäänsä, ei pysyvästi. Pojalle kävisi siinä vain huonosti, eikä Juno halunnut millään satuttaa tätä poikaa. Zack oli liian hyvä ihminen vedettäväksi siihen suonsilmään, jona Juno omaa elämäänsä piti.
|
|
|
Post by Zacharie on Feb 5, 2007 23:38:21 GMT 2
Zack kuunteli syvenevän lumouksen vallassa miestä, josta oli pikkuhiljaa tulossa nuoren miehen idoli. Junon elämän monimuotoisuus ja sen lähes rajattomat mahdollisuudet saivat nuorukaisen mielikuvituksen laukkaamaan. Hän ajatteli omia haaveitaan, omaa poukkoilevaa kiinnostustaan alasta toiseen, kysymyksestä toiseen. Hän oli miettinyt erilaisia mahdollisuuksia täyttää kaikki toiveensa, mutta vasta nyt kun Juno puhui tuossa, tajusi Zack kaiken olevan saavutettavissa vain pienellä taktikoinnilla. Raha tulisi näyttelemään isoa osaa toiveiden toteuttamisessa, mutta kun poika saisi kasattua pienen pesämunan, avautuisivat rahavirrat automaattisesti Zacharien työprojektien ja muiden suunnitelmissa häilyvien keinojen kautta. Zack kohotti katseensa viineristä Junoon puhetulvan loppuessa hieman odottamattomasti. Hän pyyhkäisi suupieleensä jääneen kuorrutustahran hieman epähienosti kämmenselkäänsä ja oli jo lipaisemassa kättään kielensä vaaleanpunaisella kärjellä, kun havahtui tajuamaan seuransa ja päätyikin sitten pyyhkäisemään kättään lautasliinalla. ”Sinun elämäsi kuulostaa satumaiselta. Kunpa minäkin onnistuisin kokemaan yhtä paljon.” Poika kuulosti haikealta, mutta taustalta kuulsi päättäväisyys ja se näkyi myös silmistä. ”Kunhan saan tämän koulun loppuun, aion kyllä panostaa kaikkeni, että pääsisin yhtä onnelliseen asemaan kuin sinä.” Zack hymyili. Hän oli aistivinaan opettajansa olemuksessa hienoisen muutoksen, mutta ei oikein ollut varma muutoksen syistä. Kun tuo sitten tarkensi katseensa ja näki melankolian Junon kasvoilla, alkoi piskuinen ääni pojan sisällä hätääntyneesti marmattaa. Oliko Zack onnistunut jotenkin loukkaamaan miestä? Eihän vain? ”Anteeksi. Juno.. Onko kaikki hyvin?” Vihreät silmät tulvahtivat täyteen huolta, vaikka huulet olivatkin kaartuneet varovaiseen, rohkaisevaan hymyyn. Zack ei voinut tietenkään tietää opettajansa ajatuksia, mutta se vähä hienotunteisuus ja tilannetaju, joka tuolla vielä oli jäljellä, käski nuorukaista tarjoamaan Junolle tietä jota pitkin pystyi ohittamaan aiemman kysymyksen. Hetken tuo empi, puraisi ihan huultaankin kuin koettaakseen estää seuraavia sanoja tulemasta ulos. Tämä ei ehkä olisi sen parempi kiertotie, mutta.. ”Minusta olisi upeaa nähdä sinun kotisi.” Zack virnisti vaisusti ja haroi yhä päältä kosteita hiuksiaan tasoittaen kuontalonsa alkavaa pörröisyyttä. ”Kuulin siitä ohimennen yhdeltä opiskelijatoveriltani tänään. Ja jos sinä kerran pidät siitä niin kovin.. Voi antaisit minun tulla kyläilemään joskus?” Silmissä viipyili koiranpennun aneleva katse, jota poika oli oppinut käyttämään jo pienenä saadakseen tahtonsa läpi. Poikkeavaa sinänsä, että pikku Zack oli anellut vanhemmilta sisaruksiltaan noiden oppikirjoja luettavakseen, eikä vanhemmiltaan uusia jalkapallovetimiä tai pomppulinnaa, kuten normaalit pojat. Zacharie oli jo pienestä arvostanut painettua tietoa enemmän kuin kokemusta ja siksi kokeminen olikin jäänyt tähän saakka lähinnä kaukaiseksi haaveeksi. Nyt, kun kokeminen tuntui yllättäen tärkeämmältä ja tarpeellisemmalta kuin koskaan, ei nuori mies osannut oikein suhtautua varjoissa piilotelleiden tunteidensa hyökyyn rationaalisesti. Siksi tuo tunsi olevansa hukassa, vaikka samalla askeleet kulkivat korkealla maankamaran yläpuolella. ”Minä tahtoisin niin kovasti oppia tuntemaan sinut. Oppia tietämään, mikä sinua viehättää..” Tässä välissä poika punastui ja piti taukoa epäröiden. ”Minä tahtoisin tehdä itsestäni sinulle tärkeän. Olla enemmän kuin muut oppilaat. Minä tahtoisin pystyä piristämään sinua silloin, kun olet pahoilla mielin ja iloitsemaan kanssasi muina aikoina.” Zack käänsi katseensa ja päätyi tuijottamaan osittain syötyä viineriään. ”Taidan kuulostaa hirveän lapselliselta ja itsekkäältä ja.. No sinulla on varmasti parempiakin vaihtoehtoja olosi piristäjiksi. Minä vain ajattelin.. halusin..” Nuorukainen vaikeni ja tarttui lämpöään menettäneeseen kaakaomukiin kuitenkaan nostamatta sitä huulilleen.
|
|
Juno
Uusi oppilas
Posts: 50
|
Post by Juno on Feb 6, 2007 1:19:25 GMT 2
Juno räpäytti hämmästyksissään silmiään, kun toinen yhtäkkiä kysyi, oliko hän kunnossa. Lämmin hymy kohosi hänen huulilleen ja piankos Zacharien sanottua sanottavansa, pitkät, hoikat sormet kurottautuivat nappaamaan tuota käsistä, avittaen kuitenkin kupin takaisin asetilleen ensin. Juno vei pojan sormet huulilleen ja suukotti niitä kevyesti, kohottaen sitten laventelinlilan katseensa Zackiin. ”Jos sinä oikein tosissaan tahdot minun pienen kotini nähdä, niin tottahan se minulle sopii. Sinun täytyy kyllä varautua jo etukäteen muutamaan asiaan, kuten siihen, että siellä on odottamassa kaksi tikahtumiseen asti innostunutta koiraa, jotka rakastavat jokaisella solullaan uusia tuttavuuksia, sekä siihen…” Juno laski leukansa pojan sormien päälle, pitäen yhä tuon kädestä kiinni. ”Että jos meidät nähdään matkalla minun asunnolleni, juorut leviävät koulussa kuin kulovalkea ja joudut vastaamaan satoihin kiusallisiin kysymyksiin”, Juno kallisti hiukan päätään, hymyillen toiselle rohkaisevasti. ”Vaikka jos minulta kysytään, kotini on totisesti sen kiirastulen arvoinen, vaikkei se järin iso olekkaan”, Juno sanoi ylpeän kuuloisena. Hän huijasi nyt hiukan, sillä hänen talonsa oli keskikokoa huomattavasti suurempi, jotta siellä mahtuivat koirat temmeltämään. Juno oli aikeissa hankkia vielä kolmannenkin kahden edellisen seuraksi, muttei ollut vielä toistaiseksi löytänyt sopivaa kasvattajaa, Genesiksen ja Nemesiksen kasvattaja kun oli lopettanut kenneltoiminnan. Juno nyökäytti vielä varmemmaksi vakuudeksi päätään ja viittasi pojan kaakaoon. ”Jahka saat tuon hoidettua pois alta ja minä tämän, voimme lähteä. Voin tarjota sinulle vielä jotain pikkusuolaista ennen nukkumaanmenoa, jos nälkä yllättää”, Juno sanoi suojelevasti hmyillen. hän ei kyennyt ymmärtämään, kuinka joku poika saattoi olla näin viehättävä hänen mielestään, etenkin oppilas ja kaikenlisäksi vielä melko tuntematon oppilas. Vaikka tässähän he tutustuisivat. Mies ei tosin tiennyt tarkkaan mihin tuo poika tähtäsi pyytämällä päästä hänen kotiinsa, mutta toisaalta, mitäpä sillä oli väliä. Hänellä oli sopimus vuodeksi eteenpäin ja vuoden kuluttua hän olisi todennäköisesti niin leipiintynyt koko opettajan hommaan, ettei olisi väliksikään, vaikka hänen ja oppilaan välinen suhde tulisi ilmi. Ja sen perusteella mitä hän oli tästä nuoresta miehenalusta pystynyt päättelemään, suhde pysyisi heidän välisenään kauan sen jälkeenkin kun se olisi päättynyt. Juno tarttui kahvikuppiinsa ja kumosi muutamalla kulauksella loput haalenneesta kahvista kitaansa. Odotellessaan pojan lopettelevan ateriansa, mies paloitteli viinerinsä ja pisti sen suihinsa, vilkuillen hiukan ympärilleen. Ilokseen hän huomasi, että se pikkupoikakin oli oppinut pitämään lapasistaan huolen ja söikin oikein hyvällä ruokahalulla.
|
|
|
Post by Zacharie on Mar 3, 2007 23:38:10 GMT 2
Junon pehmoisten huulien kosketus Zacharien sormissa ja kämmenselässä tuntui lämpimälle vielä silloinkin, kun poika oli saanut tyhjennettyä mukinsa ja lautasella levänneen viinerin. Kasvojen puna oli laskenut siinä syödessä ja sydänkin tuntui nyt pysyvän rauhallisena paikallaan sen sijaan, että olisi hyppinyt kuperkeikkoja pojan sisuksissa. ”Kiitos. Tämä oli jo enemmän kuin tarpeeksi.” Opettajan huomautukseen uteliaiden kiirastulesta Zack ei uskaltanut ottaa kantaa. Pojalla kun sinällään ei ollut menetettävää, ei ainakaan jos vertasi mihin liemeen Juno joutuisi jos heidän kiintymyksensä toisiaan kohtaan tulisi ilmi. Periaatteessa nuo kaksi eivät olleet nyt tekemässä mitään sopimatonta. Sinällään. Tässä kun ei ulkopuolisten silmään ollut kuin opettaja ja oppilas toverillisesti kahvihetkellä ja sitten samainen kaksikko menossa opettajan asunnolle jatkamaan muuten kesken jääviä keskusteluja. Ja kun oppilas oli jo aikuisuuden rajan ylittänyt, kuka tietää vaikka miehet perjantain kunniaksi nappaisivat yömyssytkin.. Toisaalta. Opettajan ja oppilaan hellät katseet ja kosketukset olivat olleet avoimia, joten kuka tahansa olisi saattanut jo kiinnittää niihin huomiota. Zack katseli ympärilleen ja pyöräytti sitten silmiään. Kunhan hän ei kapsahtaisi Junon kaulaan yleisellä paikalla, kenelläkään tuskin olisi aihetta kiinnostua asiasta nopeaa vilkaisua kummemmin. ”Koirat on minusta hauskoja, vaikka minulla ei sellaista itselläni ole koskaan ollutkaan.” Poika nappasi kaulahuivin käsiinsä. Huivi oli vielä märkä, joten se kietaistiin vain kertaalleen löyhästi kaulalle ja jätettiin siihen. ”Toisella veljelläni oli kani. Sellainen luppakorvainen pullero, mutta sekin piti sitten antaa pois, kun äidin allergia äityi niin pahaksi.” Zack nousi kiskomaan takkia ylleen ja pinosi sitten käytetyt astiat yhdeksi pieneksi kasaksi. Hän pyyhkäisi varmuuden varalta suunpielensä vielä lautasliinalla ja kapsahti sitten täyteen 175 sentin pituuteensa katse odottavana opettajassaan. Kun toinen oli saanut ulkovaatteet ylleen ja nyökättyä lähdön merkiksi, pujotteli Zack edellä pöytien ja tuolien välistä ovelle ja siitä tiskille suunnatun kiitoksen jälkeen ulos.
Katu oli hiljaisempi nyt kuin noin tunti sitten, kun miehet olivat olleet sisälle menossa. Oli se hetki illasta, jolloin kaupat olivat jo sulkeneet ovensa, mutta baarit eivät vielä avanneet. Lumihiutaleet tipahtelivat hiljalleen maahan ja kaksikon päälle. Ne olivat nyt pienempiä ja tiheämmässä. Zackista tuntui, kuin pakkanen olisi kiristynyt, mutta kylmä saattoi toki johtua vain pitkästä istumisesta sisällä ja märästä kaulahuivista ja avonaisena lepattavasta takista. Nuorukainen vilkaisi taivaalle, vaikka tiesikin ettei tähtiä näkyisi. Juuri nyt olisi tähdenlento ollut paikallaan. Hieman harmissaan tuo tunki kätensä takin taskuihin ja lähti astelemaan Junon vanavedessä kohti opettajan asuntoa. ”Pelottaako sinua koskaan kävellä yksin iltahämärissä tällaisia hiljaisia tienpätkiä?” Poika harppasi muutaman askeleen ja pääsi Junon vierelle. ”Minä tunnen oloni turvallisemmaksi kaupungeissa, vaikka kaiken järjen mukaan siellähän sitä pelättävää enemmän on. Hiljaisuus ja pimeä ovat kiehtovia, mutta jotenkin kammottavia asioita minulle..” Poika piti hetken mietintätauon ja jatkoi sitten: ”Ehkä minä juuri siksi vietän niin paljon aikaa nykyään itsekseni iltaisin ja öisinkin rannalla ja metsissä ja tämän kylän kaduilla. Siedätyshoitoa. Vähän niin kuin se, että maalaa asioita joita pelkää.. Niin kuin minä maalasin pienenä paljon vettä.” Zack hymyili muistolleen ja katsoi sitten sinisillä silmillään Junon vaaleita, pojan omia reippaasti korkeammalla keikkuvia kasvoja. ”Minä pelkäsin pienenä ihan hirveästi vettä. En välitä uimisesta vieläkään, mutta se silloinen pakokauhu on poissa.” Miehet astelivat lumen kuorruttamia katuja aikansa. Zackin sisuksiin alkoi jo hiipiä kylmä ennen kuin he viimein saapuivan opettajan ”pienen” asunnon etuovelle. Poika silmäisi vinosti hymyillen Junoa hieman kuin sanoakseen, että ”arvasinhan minä”. Juno ei ollut ollenkaan sen oloinen ihminen, joka viihtyisi pienessä kopperossa ja hänen asuntonsa, ainakin näin pikaisella arviolla, lähenteli enemmän jo kartanon mittoja.
|
|
Juno
Uusi oppilas
Posts: 50
|
Post by Juno on Mar 5, 2007 0:05:11 GMT 2
Juno kuunteli pojan jutustelua hymy huulillaan. Hänen takkinsa mustaan, pörröiseen kaulukseen tarttui lumihiutaleita, jotka hiljaksiin tanssahtelivat alas taivaalta. Hän antoi toisen höpistä loppuun ja vilkaisi tuota sitten, yhä hymyten. "Ei minua juurikaan pelota. Yleensä kun liikun ulkona, olen jonkun seurassa, joko jonkun ihmisen tai koirieni. Nemesis ja Genesis ovat kultaa kalliimpia, kun kyse on hengenpuolustamisesta. Mutten usko, että minua uhkaa mikään, ei ainakaan silloin kun olen valveilla ja täysijärkinen, yöllä minulla on puolestaan muuta turvaa", Juno sanoi virnuillen, viitaten oven molemmin puolin kasvaviin valkosipuliköynnöksiin. Hän työnsi oven lukkoon ja siinä samassa oven toiselta puolelta kantautui iloinen haukku, joka tervehti tätä vaaleahiuksista miestä joka kerta kun hän saapui kotiin. Juno nojasi otsansa vasten ovea, ennen kuin avasi sen. "Genesis, Nemesis, istu", hän sanoi ja avasi sitten oven. Tuulikaappi oli kohtalaisen pieni, oikealla puolella oli patter ja katosta roikkuva kori, jossa oli kaikkea pientä tilpehööriä sekä koirien talutushihnat, vasemmalla puolestaan naulakko, josta löytyi henkarista kaikki Junon laadukkaat, eriväriset ja erimalliset takit. Tuulikaapin lattiassa oli lämmitys, joka tuntui sukkien läpi heti, kun jätti kengät jalastaan, ja lattiaa peitti tervetulomatto, joka oli karhea. Tuulikaapin toisella puolella istui kaksi kultaistanoutajaa, häntää heiluttaen ja iloisina, mutta tyystin liikahtamatta. Juno hymyili niille ja komensi ne olohuoneeseen, jonne ne köpöttivätkin varsin tottelevaisina. Juno astui peremmälle asuntoon ja pyysi poikaakin peremmälle, ottaen tuolta tuon takin ja asettaen sen henkariin ennen omaansa, jonka kauluksesta hän puisteli vielä viimeisiä, sulavia lumihiutaleita. Hän asteli peremmälle asuntoon, nyt sukkasillaan. Jalkapöydän kohtaa koristivat laventelinlilat kissanpäät. Ensimmäinen huone tuulikaapin jälkeen oli eteishalli, joka oli kohtuu pieni ja jossa oli sistuksena vain kaksi nojatuolia, piironki, muutama kirjahylly ja suuri antiikkipeili. Eteishallista pääsi portaita pitkin yläkertaan, tai kylpyhuoneeseen, keittiöön ja olohuoneeseen. Juno esitteli tohkeissaan huoneita pojalle, joka ei ollut täällä ennen käynyt. Jokainen huoneista oli sisustettu tyylillä ja maulla, väriteema vaihteli ja värejä oli käytetty rohkeasti, mutta silti niin, että kaikki näytti olevan sopusoinnussa keskenään. Kun alakerta oli esitelty - olohuoneesta pääsi vielä takkahuoneeseen, suurempaan kylpyhuoneeseen johon kuului sauna, sekä pikkuiseen ateljeehen - Juno johdatti pojan takaisin keittiöön, jossa hän avasi vielä yhden oven. Oven takaa paljastui kapea, himmeästi valaistu portaikko, joka vietti alaspäin. "Täältä pääsee viinikellariin, kodinhoitohuoneeseen sekä sellaiseen paikkaan, josta toivon sinun pitävän. Seuraa minua", Juno sanoi innostuksissaan kuin pikkulapsi ja ohjeisti tuon alakertaan, jossa he ensimmäisenä saapuivat tilavaan, melko täyteen viinikellariin. Lattia oli kivetty, mutta hyvin puhdas, eikä täällä tarvittu kenkiä. Juno osoitti sormellaa kahta ovea, joista toinen vei kylpyhuoneeseen ja toinen kodinhoitohuoneeseen. Hän johdatti heidät kodinhoitohuoneen läpi, osoittaen jälleen uutta ovea, josta pääsi tavarakellariin - vielä syvemmälle maan alle. Juno kertoi, että tavarakellari oli ollut aikanaan pommisuoja, mutta koska sotia ei ollut lähiaikoina luvassa, se oli muutettu kellariksi. Tavarakellariin kuului myös toinen huone, jossa Juno säilytti säilykkeitä ja viileässä pidettäviä taidetarvikkeitaan. hän kertoi, että tavarakellarissa oli maalattia, ja ettei sinne siksi kannattanut mennä ilman kenkiä. Kodinhoitohuoneesta he pääsivät puisen oven kautta käytävään. Juno osoitti, että toisessa suunnassa oli pienehkö uimahalli, joka riitti kyllä kuntouimiseen, vaikkei ollutkaan järin suuri. Uimahallin yhteydessä oli pieni sali, jossa hän treenasi miekkailua toisinaan. Hän kuitenkin tarttui poikaa kädestä ja johdatti tuon käytävää pitkin - käytävässä oli lattialämmitys, kuten kodinhoitohuoneessakin - kunnes he saapuivat lasioville. Junon kasvoille syttyi lapsekas innostus, kun hän avasi oven pojalle ja astuttuaan itse avaraan hallimaiseen tilaan, joka toistaiseksi oli vielä pimeänä, naksautti valot päälle. Kirkkaat lamput syttyivät, paljastaen Junon oman gallerian, jossa oli paitsi hänen taidettaan, myös monien hänen taiteilijaystäviensä ja muutamien kuuluisuuksienkin. "Toivottavasti pidät siitä", Juno sanoi hymyillen leveästi. Seinät olivat valkoiset, kuten lattiakin, joka oli lähempää tarkasteltuna marmoria. Junolla oli ollut rahaa varustaa tätä taloa, totta vie. Halli oli suuri ja sen sisään oli rakennettu muutamia seiniä, jotta maalauksia mahtuisi enemmän. Joitakin patsaita oli aseteltu lasisille jalustoille, ja jokaisen taideteoksen alapuolella oli valkea laatta, johon oli hopeisin kirjaimin painettu työn nimi, painosmäärä, taiteilija, valmistustapa, -ainekset ja vuosiluku. Juno tarkasteli nuorukaisen reaktiota, jahka tuolle valkeni, millainen aarrekammio tämä huone Junolle oli.
|
|
|
Post by Zacharie on Mar 7, 2007 19:48:16 GMT 2
Zack kulki Junon perässä tämän kuljettaessa poikaa huoneesta toiseen. Nuorukainen oli riisunut kenkänsä ja takkinsa ja levittänyt kaulahuivinsa vielä erilliselle henkarille kuivumaan. Nyt tuo tassutteli mustat sukat jaloissaan, housujen ketjut toisiaan vasten iloisesti kilisten vanhemman miehen perässä. Opettajan asunto näytti ulkoa komealta, mutta ulkokuori ei ollut mitään verrattuna siihen, miltä asumus näytti sisältä. Zack, joka oli kotonaan tottunut suhteellisen kevyeen ylellisyyteen, hämmästeli nyt huoneita, joille ei näyttänyt tulevan loppua. Poika koki olevansa kuin piskuinen Liisa tyylikkäässä ja hyvällä maulla rakennetussa Ihmemaassa. Ja kaikki tämä oli vain yhtä miestä (ja kahta koiraa) varten! ”Minun äitini olisi sinulle kateellinen.” Poika mutisi vaimeasti ja virnisti itsekseen. Zacharien äiti, sisustus ja siivousintoilija vapaa-aikanaan, olisi varmasti haukkonut henkeään tässä kauniissa talossa. LeVique-kartano oli kyllä myös hyvän kokoinen, saattoi olla isompikin kuin tämä, mutta äidin varovaiset kokeilut eivät vetäneet vertoja Junon sisustukselle. Zacharien hämmästys oli suuri, kun kaksikko astui taiteen täyttämään huoneeseen. Silmät lautastenkokoisiksi aukaistuina tuo antoi katseensa lipua hiljalleen eteensä aukeavan näyn poikki. ”Oii!” Poika pomppi tasajalkaa ja taputti käsiään yhteen. Hän vilkaisi ihastuksissaan Junoa ja harppasi lähimmän taulun eteen. Sininen katse kulki innokkaasti värikylläisen teoksen pinnassa. ”Oijoi.” Poika siirtyi muutaman askeleen sivulle ja jämähti seuraavan taulun eteen. Näin jatkui pitkä kappale seinää eteenpäin, kunnes tuo pysähtyi vetämään henkeä. Kului minuutti ja useampikin, ennen kuin Zack sattui kääntymään tarkasteluissaan siihen suuntaan, missä opettajansa kärsivällisen ja odottavan näköisenä seisoi. ”Nämä ovat upeita.” Zack vilkaisi uudelleen patsasta, jonka viereltä juuri oli kääntynyt opettajaansa päin. Hän tihrusti nimilaatan, niin kuin muistakin töistä ja hymyili. ”Sinä todella olet monilahjakkuus, niin kuin nuo tuolla koulussa tiesivät kertoa.” Kasvot oli puheen ajaksi nostettu takaisin kohti Junoa, mutta hyvin nopeasti huomio kiinnittyi takaisin taiteeseen. Pitkän tovin kuluttua poika oli kiertänyt kierroksensa galleriassa ja hieman hengästyneenä pysähtyi etsimään valkotukkaisen miehen taas näköpiiriinsä. ”Minä antaisin kyllä mitä vain, jos pääsisin housuihisi.” Ihastunut hymy vaihtui kauhusta laajenneisiin silmiin ja kädet lennätettiin suun eteen. ”Ei kun siis jos voisin olla niin kuin sinä.” Sanat tulivat muminana huulten ja käsien takaa ja niistä sai juuri ja juuri selvän. Pojan kasvot hehkuivat punaisina, kun tuo Junolle pahoittelevasti hymyillen liukeni useamman askeleen päähän tarkastelemaan ihan älyttömän kiinnostuneena veikeää sammakonmuotoista pronssipatsasta.
|
|