Juno
Uusi oppilas
Posts: 50
|
Post by Juno on Mar 7, 2007 21:14:39 GMT 2
Juno tarkasteli pojan kulkua galleriassa teoksen luota toiselle, ja taikoi esiin hymyn joka kerta kun poika kääntyi hänen puoleensa. Pitkiin aikoihin tässä huoneessa eivät olleet käyneet kuin hän ja ehkäpä joku satunnainen vieras, joita kylläkin kävi Junon mielestä aivan liian harvoin. Hän hymyili pojalle, kun tuo sitten löysi tiensä hänen luokseen. Juno näytti hetken aikaa hölmistyneeltä kun poika sitten pamautti suoraan päin hänen kasvojaan, että tahtoi kovin päästä hänen housuihinsa. Pieni puna karahti miehen kasvoille, kunnes poika kiiruhti korjaamaan virhettään ja Junon huulilta pääsi lempeä naurahdus. Sattuihan noita, itse kullekin. Kun poika sitten asteli patsaan luo, Juno seurasi kaikessa hiljaisuudessa ja kietoi takaapäin kätensä nuoren pojan ympärille, painaen kevyen suukon tuon kaulan ja olan risteämäkohtaan. "Minua imartelee, että pidät pienestä kodistani ja vaatimattomasta kokoelmastani", Juno kuiskasi hymyillen pojan korvaan. Hän ei olisi millään halunnut keskeyttää toisen tutkimusretkeä, mutta hän tahtoi esitellä pojalle loputkin talosta, jotta tuo voisi olla kuin kotonaan. "Tule, minun täytyy näyttää sinulle vielä paljon lisää. Tässä talossa on toinenkin huone, josta saattaisit pitää", Juno sanoi hymyillen, napaten poikaa kädestä ja kuskaten tuon mukanaan ovelle. Hän naksautti valot kiinni galleriasta, samettisen pimeyden kätkiessä taideteokset peittoonsa maanalaisessa, ilmastoinnilla optimaaliseksi kuivatussa huoneessa. Juno johdatti pojan mukanaan takaisin läpi kaikkien lukuisien huoneiden, kunnes he pääsivät eteishalliin, jossa Juno johdatti pojan yläkertaan. Portaikko oli päälystetty kuvioidulla kankaalla, jonka runsaat kukkaköynnökset saivat kulkijan tunteman olonsa toivotuksi ja tervetulleeksi. Se myös muistutti jokaista länsimaisessa yhteiskunnassa isoksi kasvanutta Edenin puutarhasta ja - mikä ettei - synneistä, joihin ihminen kykeni, sillä jossain välissä kukkaköynnösten seasta erottuivat niin punainen omena kuin valtava käärmekin, vihaisine, juonikkaine ilmeineen. Portaikon oikealla puolella olevalle seinälle oli ripustettu muutamia maalauksia, joiden aiheet poikkesivat kovin toisistaan, mutta jatkoivat portaikkoa peittävän maton teemaa. Kun he pääsivät yläkertaan, heitä kohtasi ensimmäisenä huone, jota olisi kai parhaiten voinut nimittää koirien huoneeksi. Huoneesta johti ovia jokaiseen suuntaan, ja Juno esitteli kotiaan yhä vain innostuksella. Oli suuri kylpyhuone, työhuone, kirjasto, salonki, omepleuhuone - joka oli oikeastaan pienempi kuin mikään muista huoneista, mutta josta pääsi parvekkeelle suurten lasiovien kautta. Parvekkeen kaide oli mustaa takorautaa, ja kaarevin muodoin luotu. Parveke antoi puutarhan puolelle ja siltä näki melko kauas, sillä tässä kylässä tuskin yksikään rakennus oli toista korkeampi - ja viimein makuuhuone, josta pääsi toiseen suureen kylpyhuoneeseen sekä vaatehuoneeseen. Juno pysähtyi makuuhuoneensa ikkunoiden eteen, siirtäen kevyesti kädellään valkoista pitsiä ja ruusunpunaista sifonkia, nähdäkseen kadulle. "Nyt sinä tunnet kotini jokaisen kolkan", Juno sanoi hymyten. "Mutta se huone josta puhuin..." Juno naurahti pehmeästi, hiukan punehtuen, "ei suinkaan ole tämä, josta oletan sinun niin kovin pitävän, vaan..." Juno nappasi vaatehuoneen sisäseinästä koukun, jolla kurotti avaamaan luukun katosta. Samalla koukulla hän veti alas portaat, joita pitkin pääsi ullakolle. "Luulen, että edelliset asukkaat unohtivat tyhjentää ullakon, ennen kuin muuttivat pois. Kas niin, seuraahan minua. Täällä on todellinen aarteeni", Juno sanoi hymyillen ja kiipesi rappuset ylös pölyiselle ullakolle, jonka hän oli siivonnut jokin aika sitten, mutta joka tuntui pölyyntyvän muuta taloa huomattavasti nopeammin. Ullakkolla kaikki oli harmaampaa ja haalistuneempaa kuin muualla talossa, mutta kaksin verroin enemmän täynnä muistoja ja ajan hampaan kulutusta. "Täällä on niin kauniita esineitä, etten ole halunnut liikuttaa niitä täältä pois", Juno sanoi, viitaten hyllyköihin, joille oli kasattu leluja ja koriste-esineitä ajalta ennen ensimmäistä maailmansotaa.
|
|
|
Post by Zacharie on Mar 7, 2007 22:05:41 GMT 2
Vaikka poika oli yhä häpeissään ja vaivaantunut möhläystensä vuoksi, oli tuo jo aikeissa harata vastaan, kun Juno teki lähtöä galleriasta. Mikä muka voisi olla hienompaa vielä kuin kokonainen huone täynnä monimuotoista ja sielukasta taidella? Zack muisti kuitenkin pian asemansa vanhemman miehen vieraana ja lähti seuraamaan toisen jalanjäljissä mukisematta. ”Sinä ja sinun vaatimattomuutesi.” Poika virnisti Junon selälle kavutessaan rappuja yläkerroksiin ja oli vain jonkin hetken päästä haukkomassa henkeään havaittuaan seisovansa kaikkien huoneiden päätteeksi opettajansa makuuhuoneessa. Voisiko olla? Eihän vain? Ja ei tietenkään. Junolla ei ollut aikomusta kaataa poikaa sänkyyn, niin kuin tuo oli hetken pelännyt. Miehellä oli vielä jotain näytettävää ja kun Zack kiikkui ullakolle, ymmärsi hän saapuneensa toiseenkin aarrekammioon. Poika ymmärsi tavaroiden arvon ja haistoi kuluneet vuodet ympärillään. ”Tämä ei voita kauneudessaan sinun taidettasi, mutta nämä ovat kyllä hellyttäviä.” Nuorukainen otti varovasti käteensä piskuisen tinaukon, tutkaili sitä hetken ja laski takaisin toisten samanmoisten joukkoon. Hän katseli esineitä ja tutkaili hyllyjä ehkä pitempään kuin olisi tarvinnutkaan, sillä ajatukset tuntuivat vähän väliä kaartavan kierroksen Junon makuuhuoneessa ja heidän vaihtamissa halauksissa ja suudelmissa. Mitä ihmettä tämä kummallinen kihelmöinti vatsanpohjassa oli? Miksi kummassa nuoren miehen tunteet olivat pompanneet pitkän hiljaiselonsa jälkeen juuri nyt pintaan? Tuo mies tuossa vieressä oli kuitenkin opettaja, maailmaa paljon nähnyt ja varmasti monta ihastusta kokenut. Miksi siis Juno käyttäytyi niin kuin käyttäytyi? Miksi tuo pelleili Zacharien kanssa? Sillä sitähän sen täytyi olla. Junon kaltaiset miehet eivät ihastuneet märkäkorvaisiin räkänokkiin, eivätkä varmasti tyytyneet sellaisten seuraan jos parempaakin oli saatavilla.. Ja miksi Junolla ei muka olisi parempia ystäviä? ”Äh.” Zack puisteli päätään ja hätisti häiritsevät ajatukset mielensä perälle samalla kun kääntyi hyllyn luota takaisin opettajan puoleen. ”Kiitos kun olet antanut minun nähdä ihanan kotisi.” Poika hymyili, mutta silmistä pystyi lukemaan hienoista melankoliaa. Tämähän loppuisi varmasti tähän. Zackin oli aika ruveta kohteliaasti tekemään lähtöä ja hipsiä takaisin koulun alueelle ja asuntolansa piskuiseen huoneeseen. Jotenkin tuo ennen niin pojan mieleen ollut kämpänräppänä – Zack oli vaatimalla vaatinut asuntolan pienimmän huoneen omakseen vuosia sitten – tuntui nyt hirmuisen pieneltä ja ahdistavalta Junon kotiin verrattuna. ”Saisinko minä vielä käydä paijaamassa Genesistä ja Nemesistä?” Siniset silmät napittivat kysyvinä, kaunismuotoiset huulet kaartuneena hetki hetkeltä vaisumman näköisessä hymyssä. Hiukset, iltapäivän kampaamisista huolimatta, sekaisin ja suuret silmät ylös Junon kasvoihin luotuina Zacharie näytti eksyneeltä lapselta vanhempaan mieheen ja tämän itsevarmuuteen verrattuna. Hetken tuo taisteli vastaan halua, joka käski nuorukaisen halata opettajaansa kiitokseksi talon esittelystä, mutta luovutti sitten astuen miehiä erottavat askeleet ja kietoen kätensä sitten varovasti Junon vyötärön ympärille. ”Kiitos.” Poika painoi otsansa vasten miehen rintaa ja sulki silmänsä. Miksi ihmeessä opettaja ei vain käskenyt nuorukaista tiehensä? Kysymykset seurasivat toisiaan vaeltaen raskaina Zackin pään sisällä.
|
|
Juno
Uusi oppilas
Posts: 50
|
Post by Juno on Mar 8, 2007 3:00:37 GMT 2
Juno katseli poikaa jälleen tuon tutkiessa hiljaksiin ullakon aarteita. Juno henkilökohtaisesti piti tästä vanhasta tuoksusta, pölyn ja kaikkien unhoon vaipuneiden naurujen ja itkujen häivähdyksestä, joka ullakkoa vallitsi. Hän hymyynsä ilmestyi kuitenkin hellä vivahde, joka vain yltyi, mitä lähemmäksi poika tuli. Junoa miltei itketti, kun toisen suuret, siniset silmät suunnattiin ylös häneen ja poika pyysi lupaa käydä rapsuttamassa koiria vielä kerran. Junon pää painui hiukan kallelleen, vaaleiden hiusten valuessa alemmas pitkin hänen kylkeään. Kun poika sitten halasi häntä, Juno yllättyi ensin, mutta kietoi sitten käsivartensa Zackin ympärille, rutistaen tuota itseään vasten. Hetken mielijohteesta - jopa sanoessaankin ajatuksensa ääneen, Juno tiesi, että tulisi katumaan - hän kumartui lähemmäs pojan korvaa. "Mitä jos jäisit yöksi?" Juno ehdotti hiljaisella, lämpöisellä ja lempeällä äänellä. Hän pelkäsi ettei poika suostuisi, joten hän rutisti tuota vielä hetken, vetäen Zackin hiuksien tuoksua sisuksiinsa. Mokoma ehdotus saisi osakseen varmastikin vain halveksuntaa ja naurua, joten Juno astui pian pois ja painoi katseensa. "Ei sinun tietenkään tarvitse, mutta jospa kuitenkin jäisit edes iltapalalle? Yömyssylle, sinähän olet jo täysi-ikäinen?" Juno katsahti poikaa laventelinvioleteilla silmillään ja hymyili. Hän tosissaan tahtoi pojan jäävän hänen seurakseen vielä. Ehkäpä hänen motiivinaan oli juurikin se alati kasvava ahdistus, joka häntä valtasi tässä suuressa talossa. Hän oli kuitenkin vain yksi mies, eivätkä kaksi hänelle hyvin rakasta koiraakaan riittäneet korvaamaan vaimoa ja lasta, jotka hänellä oli joskus ollut ja jotka hän oli menettänyt. Hän kaipasi jonkun toisen ihmisen lämpöä. Hän kaipasi juttuseuraa illan pitkille tunneille, jotka vaikuttivat päivä päivältä vain pidemmiltä. Hän tiesi, ettei hänellä ollut oikeutta vietellä tätä poikaa, eikä hän tehnyt sitä tahallaan. Mutta hän tunsi että niin oli käymässä, ellei ollut jo käynyt. Zack oli jo aikuinen, vaikkei ihan siltä aina vaikuttanutkaan. "Sinä et ehkä usko sitä, mutta näin suuri talo on yhdelle ihmiselle liikaa. Siksi minulla on jokainen huone täynnä tavaraa ja siksi minulla on kaksi kohtuu suurta koiraa. Minä kaipaan seuraa, niin hassua kuin se sinusta saattaa ollakin, mutta olen kykenemätön ystävystymään ikäisteni ihmisten kanssa. He eivät tahdo aina ymmärtää taiteellista sieluani tai he haluavat nähdä jotain, mitä ei ole. Tai he löytävät minusta jotain, mitä en haluaisi heidän löytävän. Ymmärrät kai, että hakeuduin opettajaksi juuri siksi, että voisin olla hetken aikaa onnellinen. Sinun seurassasi tunnen voivani ollakin..." Juno katseli poikaa rauhallisena, mutta hänen äänestään kuuli, että hän tarkoitti jokaista sanaa jonka huulillaan muodosti. "Minä toivoisin, että viettäisit kanssani hetken vielä. Jos vain hetken, sekin riittää. Minä toivoisin niin kovin, että minulla olisi edes yhden illan ajan joku, jolle voisin puhua, vaikka vain joutavistakin asioista", Juno sanoi sitten, nyökäyttäen hitaasti päätään ja hymyillen. "Soisitko minulle seurasi, vaikka vain yhdeksi illaksi? Soisitko minulle sen ilon, että voisin tarjota sinulle jotain vaatimattomasta viinikellaristani? Ehkä olen hiukan epäkorrekti kun sanon, mutta soisitko minulle kenties sen ilon, että saisin kuulla ihmisen rauhallisen hengityksen vierelläni tämän yön? Koirat kun hengittävät niin nopeaan, että kuulostavat suorastaan säikähtyneiltä", Juno sanoi, punastuen poskipäistään hieman. Hän kohotti laventelinsiniset silmänsä nypertämästään hiussuortuvasta poikaan, jota hän nyt havaitsi hiukan kammoavansa, sillä hän ei halunnut kuulla niitä sanoja, joiden pelkäsi olevan tulossa.
|
|
|
Post by Zacharie on Mar 8, 2007 21:08:24 GMT 2
Zacharie jähmettyi Junon pyynnön kuullessaan kesken raskasmielisen ajattelun. Sydän löi kerran tai pari tyhjää ja alkoi sitten hyppimään kuperkeikkoja niin hurjasti, että poika pelkäsi sen riemunkiljahdusten kuuluvan vanhemman miehen korviin saakka. Silti, vaikka yöksi jääminen oli juuri sitä, mitä poika oli salaa mielensä perukoilla toivonut.. mitä pitempään Juno puhui, sitä syvemmäksi kasvoi nuorukaisen hämmennys. Pitkään ei kuitenkaan kestänyt hiljaisuutta sen jälkeen kun vaaleatukkainen mies vaikeni. Zack ei tiennyt olisiko valmis yhtään millekään jos tilanne yömyssyjen jälkeen ajautuisi siihen pisteeseen, että poika päättäisi jäädä yöksi. Hän ei aikonut murehtia asioita niin pitkälle, vaan päätti ensi kerran pitkään aikaan kuunnella sydäntään, kun sillä kerrankin näkyi olevan voimakas mielipide ihan omasta takaa. Siispä poika tassutteli Junon luo pienen hymyn karatessa huulille leikkimään. ”Minä jään oikein mielelläni yömyssylle. Sinun seurassasi on hyvä olla.” Zacharie otti varovasti Junoa kädestä, siitä, joka juuri oli lakannut näpertämästä hiussuortuvaa, ja nosti sen lämpöistä poskeaan vasten sulkien samalla silmänsä. ”Sinä olet pelottavan kiehtova persoona, pelottavan kiehtova mies, enkä minä haluaisi missään olla tällä hetkellä mieluummin kuin juuri tässä näin.” Poika avasi silmänsä ja päästi Junon käden otteestaan. Hän tyrkkäsi kuohuvat tunteet vähän sivummalle ja otti astetta reippaamman ilmeen naamalleen. ”Aa-a. Hauvasi odottavat alhaalla, enkä minä enää voi vastustaa niiden telepaattista kutsua. On ihan liian pitkä aika siitä, kun viimeksi sain paijata karvaturreja.” Poika kiiruhti makuuhuoneen ovelle ja virnisti vielä siitä Junolle ennen kuin lähti luovimaan kohti portaita. Hän laskeutui ne varovasti, jalkojensa alla kiemurtelevaa puutarhaa ihastellen ja etsi sitten Genesiksen ja Nemesiksen alakerran uumenista. Ilosta hihkuen tuo hyökkäsi rapsuttamaan ja silittelemään ja juttelemaan kaksikolle, ja pitkän tovin tuo puuhassaan viihtyikin. Vasta kun toinen pojan poskista oli pussattu märäksi ja käsivarret vispattu koirien turkkien pinnassa väsyksiin, malttoi tuo ottaa ja könytä ylös lattialta olohuoneen sohvannurkalle istumaan. Siinä tuo sitten oikoi entistä sekaisemmaksi mennyttä tukkaansa ja kiskoi paikoilleen paidan, joka oli hyvää vauhtia nousemassa kylkiä pitkin ja jo aikapäiviä sitten paljastanut aika siivun paljasta, karvatonta alavatsaa ja navan - Zackin housut kun olivat lantiomalliset kuin teinitytöllä konsanaan.
|
|
Juno
Uusi oppilas
Posts: 50
|
Post by Juno on Mar 10, 2007 20:08:42 GMT 2
Juno katseli pojan perään, kun tuo asteli ulos makuuhuoneesta ja alakertaan rapsuttelemaan koiria. Juno tiesi, että Genesis ja Nemesis olisivat varsin tyytyväisiä, kun niitä joku jaksaisi rapsuttaa. Niinpä juno työnsi portaat jälleen ylös, käyttäen koukkua sulkemaan luukun niiden perässä. Hän vilkaisi ulos kadulle, pimeään ja hymyili hiukan, lumihiutaleiden tanssiessa alas taivaalta. Hän mietti, josko voisi antaa pojalle jonkin myöhästyneen joululahjan, Zack vaikutti sellaiselta ihmiseltä, jota lahjat ilahduttivat suunnattomasti. Juno inhosi ihmisiä, jotka ottivat lahjat vastaan, kiittivät ja unohtivat sitten koko asian. Lahjat menettivät merkityksensä, kun niistä ei sen kummemmin piitattu. Mutta hän tiesi, ettei Zacharie olisi sellainen. Hetken aikaa Juno seisoi makkarissaan ikkunasta ulos tuijottaen, mutta päätti sitten vaihtaa kodikkaammat vaatteet ylleen, sillä hän oli laittautunut nimenomaan poikaa varten suoriin housuihin ja siihen hihattomaan paitaan. Hän asteli vaatehuoneeseen ja vilkaisi ympärilleen, naksauttaen valot huoneeseen, kiinnittämättä koko eleeseen sen enempää huomiota. Hän nappasi käteensä mustat, hyvin pehmoisesta kankaasta valmistetut, prässätyt housut sekä laventelinlilan silkkipaidan, jotka hän vaihtoi ylleen. Hän sipaisi pitkät, vaaleat hiuksensa taiteelliselle, sotkuiselle sykkyrälle takaraivolle ja kiinnitti ne pinneillä niin, että sykeröstä pisti joka suuntaan ohuita, vaaleita suortuvia. Kylpyhuoneen kautta kuljettuaan - hän oletti etteivät he enää tänään lähtisi ulos - ja piilolinsseistä eroon hankkiuduttuaan hän asteli, nyt sirot, kehyksettömät ja ohutsankaiset silmälasit nenällään keittiöön. Hänen pitkien varpaidensa kynnet oli lakattu jollain platinan ja kullan sekoituksella, ja jokainen niistä oli yhtä huolella viilattu ja hoidettu kuin hänen käsiensäkin kynnet. Juno asteli jääkaapille ja otti sieltä kyljellään makaavan valkoviinipullon. Hän vilkaisi sen etikettiä, vaikkei hänen oikeastaan olisi tarvinnut, ja poksautti korkin sitten irti, kaataen viiniä kahteen siroon valkoviinilasiin. Hän asetti pullon takaisin jääkaappiin ja suuntasi olohuoneen suuntaan. Hän ohitti nuorukaisen ja ojensi tuolle viinilasin ohi kulkiessaan, saapastellen sitten stereoiden luokse. Molemmin puolin stereolaitteistoa kohosivat CD-tornit, joihin Juno oli kerännyt omasta mielestään parhaiden artistien levyt. Hän ei tiennyt lainkaan millaista musiikkia Zacharie kuunteli. Juno sipaisi suortuvia poia kasvoiltaan, korvan taakse ja kyykistyi tutkimaan CD-hyllyä, juoksuttaen yhtä pitkistä sormistaan pitkin levyjen selkämyksiä. Silmälasit saivat hänet näyttämään ehkä enemmänkin historian kuin kuvataiteen opettajalta, kun mukaan laskettiin vielä hänen huoliteltu, tyylikäs ja varsin kallis vaatetuksensa. Hän siemaisi lasistaan ja poimi toisesta tornista levyn. Hän vilautti sen kantta Zackille. "Toivottavasti sinä pidät kansanmusiikista, sillä minulla sitä riittää. Nämä ovat vanhoja ranskalaisia harmonikkaklassikoita, joita kuulee aina tuolla kaduilla katusoittajien soittamina", Juno hymyili hiukan, peläten mitä toinen sanoisi. Hän asetti viinilasin stereoiden päälle siksi aikaa, että sai asetettua levyn soittimeen. Kun tunnelmallinen musiikki tulvi kaiuttimista, hän nappasi viinilasin ja hymyili nuorukaiselle, astuen lattialla löhöävän Nemesiksen ylitse, sipaisten varpaillaan sen masua ja istuen sitten sohvalle Zackin viereen.
|
|
|
Post by Zacharie on Mar 10, 2007 23:40:36 GMT 2
Zack nappasi viinilasin väsymyksestä täriseviin käsiinsä. Hän haistoi juomaa hymyillen samalla Junolle ja tuon rennolle lookille. Nuorukainen piti tästä uudesta, vähemmän paljasta ihoa ja likaisia ajatuksia esiin tuovasta asusta, sillä hän tunsi välittömästi aiemman hermostuksensa laantuvan ja tajunnassa painostavana leijuneen pelon vaimenevan. Nuorilla miehillä oli tapana joutua noloihin tilanteisiin erään tietyn, innokkaan elimensä vuoksi ja tämä harmillinen värkki aiheutti varsinkin Zacharielle enemmän pään vaivaa kuin iloa. Nyt, kun ärsykkeet pahoille ajatuksille olivat vähennetty minimiin.. Tietysti Junon löysälle nutturalle kootut hiukset ja huomaamattomat silmälasit syvensivät osaltaan miehen vetovoimaa, samoin kuin paljaat jalat ja miehen feminiinistä puolta raottavat, lakatut varpaat.. ja sinällään nuo aiempaa löysemmät ja rennommat vaatteet olisivat helpommat ja nopeammat riisua päältä ja.. ”Minä olen kuullut hyvin vähän, vain sen verran, mitä jokainen ranskalainen tässä maassa varttuessaan, mutta en enempää. Isoveljet pitivät huolen siitä, että kotona soi vain ulkomaalaiset artistit, vaikka äiti aina jankuttikin niiden kasvavan sillä tavoin juurettomiksi. Isänmaallisuus on aate, jota meidän sukupolvellemme ei onneksi enää syötetä puuron seassa aamiaisella.” Zack uskaltautui katsomaan viereensä istuutunutta miestä silmiin ensimmäistä kertaa vähään aikaan. Poika hymyili ja kumartui vielä taputtamaan jaloissaan makaavan Genesiksen vaaleaa päälakea. ”Ymmärrän nyt, miksi sinä et pelkää pimeillä kaduilla. Nämä karvaturrit ovat voimakkaita kuin härät. Niiden kanssa painiminen käy työstä jo ja kun miettii, että jos ne tosissaan tahtoisivat satuttaa..” Zack puisteli päätään kasvot yhä hymyssä. Musiikki soi hiljaisena ja näin taustalla harmonikka meni oikein mukavasti. Pojan silmissä välähti ja tuo kohotti viinilasinsa. ”Mukavalle illalle. Toivottavasti minusta on sinulle enemmän iloa kuin harmia tänään.” Nuorukaisen silmissä tuikki ilkikurin liekki kun tuo omatoimisesti vei lasinsa ja kilisteli sen juhlallisesti Junon omaa vasten. Poika maistoi hedelmäistä juomaansa ja henkäisi syvään ihastuksesta. Viini oli viileää ja suhteellisen kevyt, eikä alkoholi juurikaan maistunut juomassa. ”Aivan ihanaa. Kiitos.” Nuorukainen tuijotti ihmeissään lasiaan ja maistoi sitten vielä uudemman kerran. Viileä kulta soljui yhtä maistuvana toisellakin kerralla omia teitään pojan pikkuruiseen, tyytyväisyyttään hykertelevään masuun. ”Opettaisitko minulle miekkailua joskus?” Siniset silmät olivat jälleen kääntyneet Junon puoleen.
|
|
Juno
Uusi oppilas
Posts: 50
|
Post by Juno on Mar 11, 2007 17:08:04 GMT 2
Juno kohotti jalkansa pehmoiselle sohvalle ja nojautui vasten selkänojaa, nyt koko vartalo pojan suuntaan. Hän hymyili toiselle hiukan, kuunnellen tuon jutusteluja ja viiniä lasistaan siemaillen. Hän ojensi toisen jalkansa suoraksi, koskettaen pitkillä varpaillaan Genesiksen vaaleaa korvaa, saaden koiran kääntämään päätään hänen suuntaansa ja metsästämään jalkaa pitkällä, vaaleanpunaisella kielellään. Juno naurahti ja hieroi koiran leukaa varpaillaan, ennen kuin veti jalan jälleen koukkuun sohvalle. "Nämä löllykät ovat kieltämättä aikamoisia petoja, mutta kuten näet, ne eivät ole millään tapaa aggressiivisia. Yleensä jo pelkkä niiden näkeminen riittää pitämään ei toivotut kävelyseuralaiset tiessään, joten niiden ei tarvitse kovin usein korottaa ääntään enää uhkailemaan. Ne ovat melkoinen tuki ja turva minulle, sillä ne ovat aina kanssani, vaikka muut minut jättäisivätkin", Juno sanoi, katsellen lempeästi lattialla loikoilevia koiria. Hän siemaisi viiniään kilisteltyään sitä pojan kanssa ja hymyili sitten. "Olen aivan varma, että sinusta on minulle enemmän iloa kuin harmia, sillä sinusta ei ole ollut kuin pelkkää iloa tähän saakka", Juno sanoi yhä hymyilleen ja kurottaen omat varpaansa koskettamaan Zackin jalkaa kevyesti. "Toivottavasti sinäkin viihdyt kotonani kuin se olisi oma kotisi", Juno sanoi sitten, suunnaten laventelinlilojen silmiensä katseen olohuoneen ikkunoihin, jotka antoivat etupihan toisella puolella kulkevalle kadulle. Hän siemaisi mietteissään viiniään ja vilkaisi nopeasti poikaa tuon kiitellessä viinistä. Junon pää painui hiukan kallelleen kun toinen siemaisi lasistaan ja ehdotti sitten, Junon yllätykseksi, että vanhempi mies opettaisi Zackille miekkailua. Juno naurahti pehmoisesti ja nyökäytti päätään. "Jos sinä sitä haluat, niin mikä ettei. Minusta olisi hienoa harrastaa yhdessä sinun kanssasi jotain, vaikka tokihan meillä jo yksi yhteinen harrastus on", Juno sanoi, laskien jalkansa sivulleen ja nojautuen lähemmäs poikaa, vaikkei kuitenkaan liian lähelle, "me taiteilemme yhdessä", Juno lisäsi, aivan kuin selvennystä olisi tuohon enää tarvittu. Hän siemaisi jälleen viiniään ja vilkaisi ympärilleen, valuen sitten hiukan rennompaan asentoon ja suunnaten katseensa suureen taulutelevisioon, joka koristi olohuoneen seinää. Juno oli panostanut suurella rahalla kodin elektroniikkaan, niin kuin koko taloon muutenkin, mutta jostain syystä hän ei kuluttanut televisiotaan juuri lainkaan. Elokuvia ei ollut hauska katsoa yksin. "Miksi sinä haluaisit miekkailua oppia?" Juno käänsi kasvonsa pojan puoleen, hymyillen osoittaakseen, ettei tarkoittanut kysymystä pahalla, kunhan uteliaisuuttaan kysyi.
|
|
|
Post by Zacharie on Mar 12, 2007 2:03:31 GMT 2
”Minä en ole kovin urheilullinen olemassa.” Zack virnisti ja nojautui hänkin rennosti upottavaan sohvaan. ”Minua ei kiinnosta erityisemmin palloilulajit, ratsastus tai uiminen. Miekkailu kuitenkin kuulostaa sen verran eksoottiselta, että sitä voisi olla ainakin teoriassa hieno kokeilla. Minulla on ruumiini puolesta huonot edellytykset mihinkään, missä tarvitaan lihaksia tai kestävyyttä, mutta..” Poika kohautti hartioitaan ja kallisti päätään hieman. Miekkailu toi Zacharien mieleen animen ja niiden tyylikkäät samurait ja muut sankarit.. Eikä tuo voinut olla hymyilemättä leveästi ajatellessaan itsensä ruippukäsineen ja tikkujalkoineen heiluttamassa elämää suurempaa miekkaa. ”Jos kokeillaankin sitä sitten, kun saan kasvatettua itselleni lihakset.” Nuorukainen naurahti sekä itselleen, että koirille, kun ne alkoivat tökkimään laiskasti toisiaan kuonoillaan, ilmeisesti molemmat tavoitellen parasta paikkaa siinä omistajansa jalkojen läheisyydessä. Viinilasi vailtui suullisen verran ja jälleen Zackin oli hengitettävä syvään viileän nesteen hyväillessä makuhermoja. ”Mistä vuodenajasta sinä pidät eniten?” Poika tuijotteli Junoa hetken ja virnisti. ”Minä veikkaan, että keväästä. Kevät on minun lempivuodenaikani. Siitä saa energiaa. Jokaisena aamuna on edellistä ihanampi herätä, kun luonto on astunut uuden pienen askeleen eteenpäin kohti kesää ja elämän puhkeamista kukkaan.” Zack antoi katseensa kulkea opettajansa olohuoneessa ja korviensa keskittyä hetkeksi taustalla soivaan musiikkiin. Juno vaikutti kaikessa levollisuudessaankin jollain asteella rauhattomalta sielulta: monta eri asuntoa eri puolella maata, monia eri aloja opiskeltuna ja harjoiteltuna huippuunsa.. Voisiko olla, ettei Juno ollut vielä löytänyt sisintään, vai oliko toinen haalinut niin useita harrastuksia siksi, että oli yksinäinen? Oli niin paljon asioita, joita Zacharie ei uudesta ystävästään - uudesta ihastuksestaan - tiennyt ja kaikki tuo kaihersi mieltä yrittäen väkisin pukea milloin mitäkin mietettä kysymysryöpyksi, johon Juno paran hukuttaa. ”Sanothan kiltti heti, jos kyselen typeriä?” Poika kurkotti kätensä ja painoi sen pehmeästi Junon polvelle. ”Minä en yhtään missään tapauksessa halua loukata sinua.” Pilkahdus hymyä suupielissään nuorukainen siirsi käden takaisin omaan syliinsä ja maisteli juomaansa huomaten sen pian vailtuneen jo alle puolen välin. Viini oli pettävän makeaa ja pojan olisi pidettävä varansa, ettei tuo kittaisi nestettä enempää kuin oli sopivaa.
|
|
Juno
Uusi oppilas
Posts: 50
|
Post by Juno on Mar 12, 2007 21:34:02 GMT 2
Juno tarkasteli nuorukaista tummennein silmin hetken, kunnes kurottautui asettamaan viinilasin sohvapöydälle. Hän nojautui eteenpäin, napaten Zackilta tuon lasin ja laskien sen oman lasinsa viereen, huolimattomasti, piittaamattomasti. Hänen pehmeät huulensa painuivat vasten pojan huulia, vaaleiden suortuvien hipoessa Zackin ihoa siinä missä Junon omaakin. Toinen hänen käsistään kurottautui Zackin taakse, ottamaan tukea käsinojasta. Asento sai lapaluun - myös siipiluuna tunnetun - kohoamaan niin, että silkkipaita liukui hänen ihollaan. Toinen käsi puolestaan kohottautui hyväilemään Zackin kaulaa ja korvanjuurta, hänen pitkittäessään suudelmaa, jonka oli aluksi tarkoittanut vain pieneksi kokeiluksi. Nyt Juno kuitenkin havaitsi, ettei löytänytkään enää voimia repiä itseään irti tuosta nuorukaisesta, joka tuoksui niin huumaavalle ja joka oli niin nuori ja viaton hänen käsissään. Juno piti tuon lammasmaisuudesta, vaikka se saikin hänet tuntemaan itsensä lähestulkoon sudeksi, joka vaani vain hyökätäkseen pahaa-aavistamattoman saaliinsa kimppuun. Kun hän lopulta sai itsensä irti pojasta, vaikka vain muutaman millin päähän, hän hymyili ja kuiskasi vasten toisen huulia. "Sinä saat kysyä mitä vain, Zack, mitä vain", Juno sanoi, pysyen yhä lähellä toista, tuijottaen tummanvioleteiksi tummuneilla silmillään pojan silmiin, koettaen vangita tuon katseeseensa ja syleilyynsä niin, ettei pojalla olisi enää muuta vaihtoehtoa kuin jäädä hänen luokseen. Juno havaitsi olevansa kuin noita, joka kerran oli taikonut itselleen ikuisen elämän ja onnen, mutta onnistunut menettämään onnensa, ja etsi nyt epätoivoisesti, satojen vuosien yksinolon jälkeen, sitä jotakuta, joka voisi tuoda onnen takaisin. Juno havaitsi ajattelevansa kuin Paratiisin käärmeen oli täytynyt ajatella, sillä ei kukaan tahdo olla paha yksin, ei käärmekään, ja siksi käärme oli vietellyt Eevan paheisiin ja synteihin, seurakseen. Ja heidät oli heitetty ulos Paratiisista. Kävisikö niin heillekin nyt, jos Juno onnistuisi kietomaan pojan sormensa ympärille. Potkittaisiko heidätkin ulos siitä maailmasta, jossa heillä oli hyvä olla ja kaikki oli hyvin? Oliko tämä edes Paratiisi Junolle, joka tunsi sydäntä särkevää yksinäisyyttä yö toisensa jälkeen, maatessaan kylmässä sängyssään. Juno sysäsi synkeät ajatukset mielestään ja kosketti kevyesti huulillaan Zackin huulia. "Minun lempi vuodenaikani on mikä tahansa vuoden aika, jolloin minusta tuntuu näin hyvältä kuin nyt, sinut lähelläni ja makusi huulillani. Minun lempivärini on sinun silmiesi väri kun katsot minua noin ja minun lempituoksuni on sinun tuoksusi, huumaava yhdistelmä kaikkia niitä tunteita, joita ihmisellä voi olla sisällään, sekoittuneena sinun hoitoaineeseesi ja vaatteidesi raikkaaseen tuoksuun", Juno mutisi vasten pojan huulia, toivoen ettei olisi ylittänyt kiellettyjä rajoja ja samalla tietäen, että oli jättänyt ne rajat taakseen jo aikoja sitten.
|
|
|
Post by Zacharie on Mar 13, 2007 13:26:28 GMT 2
Nuorukainen säikähti Junon äkillistä läheisyyttä ja varoittamatta varastettua suudelmaa. Sydän pamppaillen tuo painui miehen painosta tiukemmin sohvan selkänojaa vasten vartalo jännittyneenä. Kun Juno viimein puhui oli Zacharie kuitenkin jo menettänyt mahdolliset vastustelunhalunsa ja unohtanut säikähdyksensä. Nuori miehenalku oli sulanut siihen Junon alle, Junon läheisyyden huumaamana, pystymättä puhumaan, kaivaten vain noita pehmoisia huulia takaisin luokseen. Siniset silmät tuijottivat rävähtämättä violettia silmäparia vain muutaman tuuman päässä itsestään. Niiden katseesta oli hämmennys pois pyyhkäisty ja ne kuvastivat nyt vain pyyntöä saada Juno painumaan uudestaan nuorukaista vasten. Vanhemman miehen ylistävät, kiusoittelevat sanat kohottivat punan nuoremman poskille ja tajutessaan tähän asti levollisena uinuneen osan itsestään hälyttävästi esittävän heräilemisen merkkejä, puna syveni ja poika kiitti onneaan ja olemattomia jumalia siitä, että Juno ei ollut tarpeeksi kiinni pojassa huomatakseen. Nolostuksestaan huolimatta Zack ei voinut olla koskettamatta Junon silkkipaidan paljastamaa hartiaa. Miehen vaalea iho oli yhtä lämpöinen kuin tuon huuletkin. Poika siirsi katseensa lilan värisistä silmistä olkapäähän ja käsivarteen, joka paljastui vähä vähältä Zackin siirtäessä silkkipaitaa varovasti sivuun. Poika puri alahuultaan, mutta hänestä karkasi silti ihastunut henkäys viileiden sormenpäiden kulkiessa pitkin Junon virheetöntä ihoa. ”Minä..” Zacharie sulki suunsa ja painoi silmänsä kiinni. Hän veti sisäänsä Junon tuoksua ja tuon lämpöistä hengitystä. Kaikki oli liian hyvää ollakseen totta. Tuntui kuin ilmassa olisi taikaa, sellaista herkkää joka yhdenkin väärän sanan vuoksi saattaisi särkyä ikuisiksi ajoiksi. Jos Zack tahtoi lumouksen jatkuvan, hänen olisi varottava puheitaan. Se, mitä hänellä oli ollut mielessä ei tullut kysymykseenkään, ei vielä. Oli oltava varovainen, vaikka sydän protestoikin ja usutti luottamaan sokeasti tunteisiin ja tähän hetkeen. Avatessaan silmänsä nuorukaisen katse oli levollisempi kuin hetkeä aiemmin. ”Sinä puhut liian kauniisti minusta. Minä olen se pieni typerys, joka ei osaa tehdä edes kettua savesta. Sinä olet minulle liian kiltti, Juno. Sinä olet liian hyvä. Parempi, kuin ansaitsen.” Puhuessaan poika siirsi vaaleita hiussuortuvia Junon silmiltä korvan taakse ja jäi sitten kiertämään yhtä kiehkuraa verkkaisesti etusormensa ympärille. ”Sinä olet päästänyt minut kotiisi ja galleriaasi. Sinä olet valmis paljastamaan minulle kaikki salaisuutesi ja.. Sinä olet siinä.” Zack hymyili ja kohottautui Junoa vasten. ”Sinun kauniit sanasi saavat minut haluamaan kuulla lisää. Minä voisin tehdä mitä tahansa, että sinä puhuisit minulle yhtä ihania sanoja aina ja aina vain.” Nuorukainen nuolaisi kielensä kärjellä kiivaan hengityksen kuivattamia huulia ja kosketti niillä sitten varovasti Junon korvalehteä. ”Minä olen ihan hulluna sinuun.” Sanat kuiskattiin vasten Junon poskea niin hiljaa, että tilannetta kulmiaan nostellen seurailleet kultaisetnoutajat eivät reagoineet niihin mitenkään.
|
|
Juno
Uusi oppilas
Posts: 50
|
Post by Juno on Mar 13, 2007 23:36:37 GMT 2
Juno tiesi, että oli totisesti saattamassa tätä nuorukaista lankeemukseen, etenkin nyt, kun tuo tunnusti tunteensa hänelle. Junon teki mieli perääntyä, mutta toisen läheisyyden nostattama himo pyyhki kaiken epäröinnin hänestä. Hän ei sanonut mitään, naurahti vain yllättäen käheästi, hiukan tukahtuneesti ja kumartui koskettamaan Zackin kaulanjuurta pehmoisilla huulillaan, piirtäen sitten suukoillaan vanan tuon korvanjuureen ja sitten huulille, kunnes saattoi jälleen lunastaa suudelman nuorelta mieheltä. Hän nousi sitten istumaan ja nappasi poikaa kädestä vetäen tuon ylös, hyvin lähelle häntä itseään. Hän laskie toisen käsistään tuon vyötäisille, toisen laskeutuessa lämpöisenä Zackin reidelle. Junon toinen jalka ojentautui suoraksi Zackin ja selkänojan väliin, toisen pysyessä lattialla. Hän tunsi tutun, kihelmöivän tunteen haaruksissaan, mutta oli iän myötä oppinut olemaan häpeämättä sitä, olihan se perin luontevaa, etenkin tällaisessa tilanteessa. Vaikka housujen pehmeä kangas siis antoi ilmi hänen tuntemuksensa poikaa kohtaan, Juno luotti siihen, ettei Zackilla ollut aikaa kiinnittää huomiota siihen, hän koitti pitää tuon muutoin kiireisenä.Suudelmien välissä hän kuiski helliä, kauniita sanoja pojan korvaan, ylistäen tuota maasta taivaaseen mutta tarttuen vain sellaisiin asioihin, jotka tunsi ja tiesi, jottei Zack saisi pienintäkään aihetta pitää häntä valehtelijana. Vain hetkeä myöhemmin Juno vetäytyi hiukan kauemmas pojasta, vaikkei liikuttanut kättään tuon vyötäisiltä tai reideltä, saati vienyt huuliaan hirvittävän kauas Zackin omista. "Minä..." Juno takelteli sanoissaan, tuijottaessaan toisen silmiin omilla, himon täyttämillä silmillään, anellen toista vain ymmärtämään ilman sanoja, vaikka tiesi, etteivät hänen monimutkaiset ajatuksensa pelkästä katseesta välittyisi, "minä... voi Luoja, Zack, minä palan halusta sinua kohtaan", Juno huokaisi vasten toisen huulia, vetäen tuon vihdoin kiinni itseensä, antaen ilmi oman kivikovan ja päättäväisen intohimona, tuntien samalla itseään vasten tämän nuoren miehen lantioluut ja... Juno henkäisi uudestaan vasten toisen huulia, upottaen tuon sitten muassaan suudelmaan, pitkien sormien piirrellessä levyitä kuvioita Zackin paidan peittämään selkään.
|
|
|
Post by Zacharie on Mar 14, 2007 1:27:48 GMT 2
Kun Junon hellät sanat painuivat Zackin tajuntaan, oli tuo auttamattomasti ja totaalisesti miehen lumoissa. Oliko nuorukainen uskonut aiemmin päivällä, laittautuessaan kahvilareissua varten, että tapaaminen saisi näin yllättävän käänteen? Ei totta vie ollut eikä varmasti Junokaan. Mistä tämä kummallisuus sitten oli saanut alkunsa? Ajatukset pyörivät tahmeina pojan päässä, sillä koko muu keho oli vain keskittynyt tuntemaan, koskettamaan, maistamaan. Yhä uudestaan ja uudestaan pehmeät huulet kohtasivat, yhä uudestaan vanhemman miehen sanat ja kosketus saivat nuorukaisen punastelemaan mielihyvästä. Ja viimein miehen huulilta karkasi ne hartaasti odotetut sanat. Zack puraisi alahuultaan niin, että rubiininpunainen verenpisara kohosi tahraamaan sen vaaleamman punaista pintaa. Sydän jätti lyömättä muutaman kierroksen ja jatkoi sitten entistä hurjempana. Entistä hurjempana ja päättäväisempänä pakkautui veri siihen kurjaan elimeen, joka aiheutti kaukaisia kiusaantumisen tunteita vielä nytkin. ”Ole kiltti, äläkä vain työnnä minua pois.. Älä vain ikinä työnnä minua pois luotasi.” Zack kuiskaili sanoja toistensa perään. Ääni oli kadonnut jonnekin, eikä sitä juuri nyt tarvittaisikaan. Tässä oli hyvä. Tässä oli niin hyvä. Nuorukainen sulki silmänsä ja imi raudan makuisen pisaran haavasta, joka oli jo hyvää vauhtia sulkeutumassa. Hetkellinen kipu tuntui terävöittävän aisteja entisestään, eikä Zack enää tiennyt miten päin olla. Hän räväytti silmänsä auki ja tuijotti syvälle Junon sielunpeileihin. Lasit kohosivat miehen nenältä ja ne kuljetettiin hellästi ja varoen viinilasien viereen sohvapöydälle. Jotain viekasta ja ilkikurista sekoittui sinisten silmien paloon vain hetkeä ennen kuin Zackin huulet painuivat Junon omia vasten pitkään ja juovuttavaan suudelmaan. Vaaleanpunainen kielenkärki etsi tiensä Junon kielen luo. Kokeilu oli varovainen, eikä kestänyt pitkään. Sen sijaan pojan huulet hamusivat jo pian Junon suupieltä, miehen poskea ja kulkeutuivat viimein, verkkaisesti toisen kapealle kaulalle. Zack hengitti raskaasti, pysyen tuskin nahoissaan maistaessaan Junon ihon, tuon puhtaan ja sileän ihon, joka maistui vähän suolaiselle ja paljon halulle. Pojan käsistä toinen livahti kuin varkain Junon silkkipaidan alle toisen siirtäessä kyseistä vaatekappaletta kuumien suudelmien tieltä aina vain alemmas. Saavutettuaan miehen paljaan olkapään huulillaan vetäytyi Zack sen verran kauemmas toisesta, että mahtui näpertämään auki ylimmän kiinni olevan napin silkkisestä paidasta. Se oli nyt selvästikin tiellä, mutta kestäisi vielä monta nautinnon hetkeä, ennen kuin se viimein kiskottaisiin Junon yltä.
|
|
Juno
Uusi oppilas
Posts: 50
|
Post by Juno on Mar 14, 2007 3:07:53 GMT 2
Juno vastasi tuohon hiukan verenmakuiseen suudelmaan yhtä suurella nautinnolla, kuin oli Zacharielta niitä vaatinut aikaisemmin. Hänen hengityksensä oli muuttunut raskaaksi, nuoren miehen kuljettaessa julkeita huuliaan pitkin Junon vaaleaa ihoa. Mies kohotti pitkät sormensa upottaakseen ne Zackin hiuksiin, mutta päätyikin tarraamaan niistä kiinni, taivuttane nuorukaisen pään takakenoon, jotta pääsi jälleen tilanteen herraksi. Junon oli oltava rehellinen itselleen ja nyt hän tunnusti, ettei halunnut mitään muuta yhtä paljon kuin kaapata pojan syliinsä ja kantaa tuon yläkertaan, makuuhuoneeseen, riisua tuon ja sitten... Juno halusi vain rakastaa tämän nuorukaisen hengiltä, siltä hänestä tuntui tuolla hetkellä, kun hänen kätensä etsi tiensä Zackin kylkiä pitkin tuon lantiolle, pään painuessa alemmas, suutelemaan kaulaa ja parin avonaisen napin paljastamaa rintaa, jota hopeinen ketju koristi. Juno siirsi ketjun pois tieltään pitkällä, sivelevällä eleellä, kohottaen sitten Zackin lanteille vaeltaneen käden availemaan pojan paidan nappeja. Juno työskenteli hitaasti nappien parissa, mutta rauhallisena, pitäen pojan kiireisenä suutelemalla tuota aika ajoin, toisinaan näykkäämällä korvanlehteä tai herkkää kaulaa. Kun musta kauluspaita oli avoin, Juno otti hiukan etäisyyttä nähdäkseen Zackin vartalon kokonaisuudessaan, sellaisena kuin se oli hänelle nyt paljastunut. Hänen huuliltaan kihosi ihastunut henkäys ja hänen kätensä kohosi sivelemään nuorukaisen rintaa ja kylkien herkkää ihoa, huulten painuessa jälleen Zackin kauniille, tasaiselle iholle. Junon huulet etsiytyivät toiselle kovenneista nänneistä, ja kiersivät nännipihaa pienin suukoin, kunnes kostea kieli kurottautui hyväilemään nipukkaa, toisen käden kohotessa kiusaamaan sitä nänniä, jolle huulet eivät kerinneet. Juno oli ehkäpä hätäisempi rakastaja kuin hänestä olisi saattanut ulkoapäin arvata, mutta hän oli myös tunnollinen, eikä varmasti jättäisi poikaa kylmäksi. "Sinä olet kaunein taideteos, jonka olen koskaan nähnyt, Zacharie", Juno kuiskasi, nyt jälleen vasten toisen huulia. Suortuvat, jotka Zack oli työntänyt pois tieltä Junon korvien taakse olivat jälleen valuneet kehystämään kasvoja ja ottaneet mukaan muutamia ystäviäänkin, jotka nyt roikkuivat pitkinä kutittamassa pojan ihoa. Juno painoi huulensa vasten pojan huulia, varastaen tuolta varsin ranskalaisen suudelman.
|
|
|
Post by Zacharie on Mar 15, 2007 3:39:52 GMT 2
Zack huomasi kiihottuvansa asteen verran lisää Junon käskevistä otteista ja antoi sen näkyä silmissään vanhemman miehen tukistaessa häntä. Siniset silmät paloivat halusta ja sillä hetkellä niissä ei ollut ujoudesta ja kokemattomuudesta tietoakaan. Zacharie inisi vaimeasti Junon kiusatessa tuon nännejä ja sivellessä poikamaisen paljasta rintakehää, mikä sai yhä lattialla kummissaan makaavat koirat tuijottamaan vierastaan silmät ymmyrkäisinä ja kallistelemaan päitään. Junon sanat olivat jälleen nannaa suudelmista juopuneelle pojalle, eikä tuo ollut koskaan tuntenut oloaan kauniimmaksi tai paremmaksi kuin sillä hetkellä. Tuo pehmeä-ääninen mies osasi hyvin lumota uhrinsa ja nostaa tämän seitsemänteen taivaaseen. Zackin tapauksessa enempää ei olisi tarvittu, mutta parempaa oli luvassa. Nyt kun pojan paita oli auki ja Juno jokseenkin otollisen suoraselkäisessä asennossa, ennätti Zacharie paljastamaan taas tuuman verran lisää vaalean miehen paljasta ihoa. Nappi toisensa jälkeen avattiin näppärästi yhden käden sormilla samalla, kun toinen käsi esti hiekanruskeaa hiuspehkoa valumasta silmille pään ollessa kallistuneena alaspäin. Zack piti näkemästään hetki hetkeltä enemmän ja lähes riuhtaisi auki viimeisen napin silkkipaidan helmasta. Nuorukaisen kasvot kirkastuivat ja niillä viipyi häivähdys lapsenomaista huumaa ja viatonta voitonriemua. ”Minä en- Ahii!” Poika säpsähti kuin sähköiskun saaneena ja kääntyi katsomaan sivulleen. Musta, kostea kirsu oli ilmestynyt ruskeiden nappisilmien ja vaalean koirankuonon kera vaivihkaa tökkäämään mustan paidan alta pilkottavaa alaselkää. ”Oi voi.” Zack tirskahti säikähdyksestä selvinneenä ja taputti hauvan päälakea. Huomionkipeä karvaturri oli ilmeisesti kyllästynyt siihen, että isäntä piti hyvänä vain vierasta, eikä ollenkaan niitä, joille hellyys oikeudenmukaisesti kuului. Hieman neuvottomana poika vilkaisi Junoa. Mitä nyt tapahtuisi? Oliko taika nyt särkynyt? Zack tarttui varovaisesti vanhempaa miestä kädestä. Nuorukaisen käsi oli kuuma ja tärisi hieman noiden kahden intiimin leikin kuohuttamien tunteiden vuoksi. Ei ehtinyt kulua kuin muutaman kiihtyneen sydämenlyönnin verran käsien kosketuksesta, kun poika heittäytyi takaisin vasten Junoa. Tuo kiersi vapaan kätensä rutistamaan miestä samalla, kun ote toisessa kädessä tiukkeni hieman. Pörröinen pää painettiin Junon olkapäätä vasten. Juno huokui lämpöä yhtälailla kuin Zachariekin. Välikohtauksessa tasaantunut hengitys ei pystynyt peittämään sitä, että nuorukainen paloi yhä halusta vanhempaa miestä kohtaan ja kokeileva, nopeasti livautettu suudelma Junon kaulalle oli enemmän pyyntö saada jatkaa kuin kiitos.
|
|
Juno
Uusi oppilas
Posts: 50
|
Post by Juno on Mar 16, 2007 3:56:35 GMT 2
Juno virnisti pojan vinkaisulle ja henkäisi sitten yllättyneenä, kun Zack yhtäkkiä rutisti häntä kuin henkensä kaupalla. Juno nielaisi vaivalloisesti tuntiessaan nuoren miehen huulet kaulallaan. Hän kohotti pitkäsormisen käden sivelemään Zackin paljasta selkää ja näykkäisi hellästi tuon korvanlehteä. Sitten Juno kuitenkin nousi sohvalta. Hän nappasi viinilasinsa pöydältä ja siemaisi sen tyhjäksi. "Genesis, Nemesis, paikka", Juno sanoi hiljaa ja ojensi sitten kätensäyhä sohvalla istuvalle nuorukaiselle. "Tule, Zacharie", Juno kehotti, violeteissa silmissään lempeä, kehottava katse. Hän tarttui pojan käteen ja lähti johdattamaan tuota sitten yläkertaan. Portaikossa hän pysähtyi ja päästi Zackin edelleen, kääntäen tuon itseään kohden ja painaen kuuman, yhä vain himokkaan suudelman pojan huulille. Hän jatkoi näin, suudellen poikaa aina muutaman askeleen välein, kunnes he saapuivat Junon makuuhuoneeseen. Juno ei vaivautunut sytyttämään valoja, vaan seisahtui sängyn viereen, astuen muutaman tuuman päähän pojasta. Juno kohotti viileät sormensa Zackin olkapäille ja avitti tuon paidan kokonaan pois tuon päältä, seuraten sitten tummuneilla silmillään, kuinka ylellisestä materiaalista valmistettu paita tippui lattialle kevyiksi laskoksiksi. Juno työnsi Zackin kevyesti istumaan sängylle, asettaen toisen polvensa tuon viereen ja pakottaen nuoren miehen sitten kaatumaan selälleen, ahdistamalla tuon omalla vartalollaan kumoon. Juno kumartui upottamaan sarjan pieniä, palavia suudelmia Zacharien kaulalle, rinnalle ja yhä alemmas liukuen. Juno kehotti eleellä Zackia kömpimään paremmin suurelle vuoteelle, jottei Junon itsensä tarvitsisi laskeutua lattialle voidakseen pitää hyvänä Zackin kaunista vartaloa. "Voi Luoja, Zack..." Juno henkäisi vasten pojan alavatsaa. Toinen hänen käsivarsistaan oli taipunut kuin petokissan jalka, tukemaan Junon vartaloa, samalla kun toinen käsistä piirteli kuvioita pojan reisiin housujen läpi. Hän halusi kiusata Zacharieta, eikä suinkaan vain auttaa tuota suoraan laukeamiseen. Niinpä Juno lähti pikkuhiljaa kiipeämään jälleen ylöspäin Zackin vaaleaa, tasaisen pehmoista ihoa, miehen vaaleiden suortuvien piirrellessä viivoja tuon ihoon ja kutittaessa Zacharien masua. Lopulta Juno saattoi katsoa suoraan Zackin silmiin. Hän hymyili rohkaisevasti pojalle ja suuteli tuota kevyesti. "Sanothan, jos teen jotain, mistä sinä et pidä, Zack?" Juno kysyi, laventelinlilan silkkipaidan helmat pojan paljasta ihoa kutitellen.
|
|