Hämärässä

[Daniel]

Daniel siristi silmiään nähdäkseen eteensä. Hän manasi itseään ties kuinka monetta kertaa, sillä iltamyöhä ei todellakaan ollut niitä parhaimpia vierailuaikoja metsään.
"Seuraavalla kerralla mietin kahdesti", poika mutisi siirtäen oksia pois edestään päästäkseen eteenpäin kapealla polulla. Kuu antoi hieman valoaan, sen verran mitä sitä puiden välistä pääsi, ja se auttoi jonkin verran. Tarpeeksi.
Vain parikymmentä minuuttia sitten Daniel oli vielä ollut asunnossaan aikomuksena mennä nukkumaan. Mutta kun hän oli huomannut sen olevan liian lämmin nukkumista varten, hän oli avannut jokaisen ikkunan ja lähtenyt kävelylle. Ja minnekäs muuallekaan, kuin metsään?
Kulkemista haittaavat oksat loppuivat ja poika suoristi itsensä, jatkaen samalla matkaansa. Hän kuitenkin pysähtyi huomatessaan hahmon edessään.

[summer]

Summer ei tiennyt mikä oli saanut hänet ryhtymään siihen mitä oli tekemässä. Hän ei todellakaan ollut mikään luontoihminen. Ja hän tiesi ettei ollut mitään järkeä lähteä iltamyöhällä metsäretkelle, varsinkaan sellaiseen paikkaan mitä ei tuntenut yhtään. Käveltyään hetken sankassa metsikössä, hän epäili olevansa eksyksissä. Hän pysähtyi katselemaan ympärilleen, jos löytäisi jonkun tutun maamerkin joka kertoisi hänelle oikean suunnan takaisin asuntoloille. Miksei hän ollut vain mennyt nukkumaan samoin kuten varmasti monet muut olivat fiksuina tehneet? Ei vain ollut Summerin tapaista mennä aikaisin nukkumaan. Hän jatkoi matkaansa, vaikka epäilikin että saattoi kävellä vain syvemmälle ja syvemmälle metsässä. Hän pysähtyi äkisti kuullessaan askelia edestä päin. Mikä se oli?
Hän päätti vain olla hiiren hiljaa, sillä jos se olisi vaikka karhu, hän ei halunnut joutua sen suuhun. Tosin hän ei edes tiennyt elikö tässä metsässä karhuja, tai ylipäänsä missään päin Ranskaa.

[Daniel]

Ensimmäiseen minuuttiin Daniel ei tehnyt mitään. Hän katseli hahmoa edessään, yrittäen nähdä mikä se oli. Suurikokoinen se ei ollut, joten eläimet saattoi jättää pois laskuista. Ainoaksi vaihtoehdoksi siis jäi se, että joku muukin koulun oppilas oli päättänyt jaloitella.
"Hm, onko siellä joku?" poika kysäisi yrittäen edelleen saada selvää kuka hänen seurassaan oli, ja millaisin aikein.

[Blah, tynkää. xP]

[summer]

Summer seisoi hiljaa paikoillaan yhtä kauan kuin hahmokin. Hän erotti hahmon ääriviivat ja rentouti hieman. Se ei voinut olla eläin, ei ainakaan karhu. Siltikään hän ei uskaltanut vielä huokaista helpotuksesta.
Jos se onkin joku oppilas..? Tytön kasvoille levisi helpottunut hymy kun hän kuuli hahmon sanat. Se oli siis joku oppilas! Ja äänestä päätellen vieläpä miespuolinen. Summer astui askeleen eteenpäin.
"Onhan täällä", hän sanoi hiljaa peittämättä helpotusta äänessään.
Toisaalta se vasta olisikin puuttnut jos joku eläin olisi syönyt hänet. Hänen mielestään jo siinä oli tarpeeksi kestämistä että hän oli joutunut koko kouluun. Tosin pikkuhiljaa hän oli alkanut kotiutua.

[Daniel]

Daniel huokaisi helpotuksesta kuullessaan ihmisäänen. Hän ei tiennyt mitä olisi tehnyt, jos olisi saanut vastaukseksi murinaa tai jotain muuta ääntelyä, joka ei ihmiselle kuulunut.
"Minä jo ehdin hetken luulla, että olin saanut seurakseni karhun", hän naurahti ja astui askeleen eteenpäin. Näin hän näki toisen paremmin. Ääänestä hän oli jo todennut, että tämä oli tyttö.
"Mitä teet täällä tähän aikaan? Luulisi itseäni viisaampien olevan jo nukkumassa, tai edes pois metsästä."
Daniel ei ollut odottanut törmäävänsä toiseen kaksijalkaiseen olentoon tähän aikaan illasta, ja yllätys oli melkoinen kun se oli tapahtunut. Ei siinä, etteikö seura olisi kelvannut.

[summer]

Summer naurahti pojan sanoille.
"Niin luulin minäkin", hän totesi hymyillen, vaikka hymyä poika tuskin näki ollessaan sen verran kaukana.
Pojan astuessa askeleen lähemmäs, Summer näki tämän paremmin. Hän tarkasteli poikaa päästä varpaisiin ihan huolettomasti, sillä tiesi että vaikka he olivatkin jo aika lähellä toisiaan, poika ei näkisi hänen katsettaan.
"En itsekään oikein tiedä mitä teen täällä, ei vain nukuttanut", Summer sanoi,
"Ja luulen että eksyin." Tyttö naurahti sanojensa jatkeeksi.
"Mitäs itse teet täällä?" hän esitti vastakysymyksen.
Tyttöä ei haitannut ollenkaan että oli törmännyt poikaan. Hän ehkä tietäisi tien pois metsästä. Ja jos hyvä tuuri käy, hän on vieläpä mukavakin.

[Daniel]

"Sama vika täällä. Olen enemmän yöihmisiä", Daniel vastasi työntäen kädet farkkujensa taskuihin. Ilma ei ollut enää erityisen lämmin, ja viileys oli alkanut tuntua niissä. T-paidasta ei kuitenkaan ollut paljoa apua lämmittämisessä. Poika ei tapojensa mukaisesti ollut ajatellut tarpeeksi pitkälle.
"Et olisi ollut kauaa, jos olisit jatkanut eteenpäin tätä polkua", hän sanoi hymyillen ja nyökkäsi olkansa yli tulosuuntaansa.
"Se ei kuitenkaan ole niitä helpoimpia reittejä. Sain tapella oksien kanssa koko matkan tähän asti", hän jatkoi. Sanojensa tehosteeksi hän nyppäsi muutaman roskan olkapäältään.
"Minä olen muuten Daniel."

[summer]

Summer nyökkäsi.
"Niin taidan olla minäkin", hän totesi.
Todellakin hän oli. Hän nukkui mielellään pitkään aamulla ja valvoi myöhään. Siitä oli opiskellessa useasti haittaa. Tosin eihän Summer ollut mikään tunnollisen opiskelijan perikuva. Äkkiä Summer halusi vain hyvin nopeasti ulos metsästä. Hänellä oli hieman kylmä, koska päällään oli lyhyt, puolireiteen ulottuva vartalonmyötäinen farkkuhame ja valkoinen halterneck-mallinen toppi. Hän oli siksi hyvin iloinen pojan mainitessa polusta joka johtaisi pois metsästä.
"Eivät ne oksat minua haittaa", hän totesi hymyillen.
"Pääasia ettemme eksy tänne."
"Hauska tutustua Daniel", Summer sanoi pojan esitellessä itsensä.
"Minä olen Summer", hän esitteli itsensä ja hymyili suloisesti vaikkei ollut varma kuinka tarkasti poika hänet näki.

[Daniel]

[Noin. Sain taas inspiraatiosta kiinni matkan jälkeen.]

Daniel ei voinut olla hymyilemättä.
"Tervetuloa sitten unikekojen kiltaan", hän sanoi virnistäen leveästi.
Poika vilkaisi olkansa yli polulle ja sitä reunustaviin puihin, jotka näyttivät siltä, että olivat valmiita nielaisemaan minä hetkenä hyvänsä sinne kävelevän. Daniel käänsi katseensa pikaisesti pois. Hänen mielikuvituksensa oli taas alkanut hyrräämään, ehkä liiankin vilkkaasti.
Hän ei vastannut mitään Summerin kommenttiin oksista, mutta hän vilkaisi vaivihkaa tytön vaatetusta. Pojan silmät olivat hiljalleen alkaneet tottua vähäiseen valoon, joten hän näki Summerin paremmin.
"Minä pääsin tähän asti suunnilleen kymmenessä minuutissa, mutta puolet ajasta oli tappelemista luonnon kanssa", Daniel naurahti ja kääntyi puolittain tulosuuntaansa.
Viileys alkoi puremaan häntäkin, vaikka pojalla oli yllään kaksi paitaa; alempi oli valkoinen pitkähihainen ja ylempi musta t-paita. Jalassaan hänellä oli mustat farkut. Vaatetuksen perusteella häntä olisi voinut sanoa melko mustavalkoiseksi tyypiksi, mutta luonne oli hyvin... värikäs. Ainakin silloin tällöin.
Daniel katsoi Summeria suklaanruskeilla silmillään ja heilautti päätään sivulle polkua kohti.
"Minä sain tarpeekseni iltakävelystä. Lähdetkö seuraksi?"

[summer]

[anteeksi tämä pitkä viivästys^^ riparilla olin. ja inspiskin oli hukassa.^^]

Summer katseli Danielia mietteliäänä, kuitenkin varoen tuijottamasta häntä. Toinen saattaisi kokea sen ahdistavana. Tytönkin silmät olivat jo alkaneet tottua hämärään, joten nyt hän saattoi todellakin tarkastella poikaa. Hän pani merkille pojan tummat, luultavimmin ruskeat silmät. Pimeässä ei voinut olla aivan varma minkä väriset ne olivat. Tyttö käänsi kuitenkin aika nopeasti katseensa pois. Kohta poika oikeasti luulisi hänen tuijottavan.
"Joo kyllä minä voisin lähteä", hän myöntyi mielellään.
Nyt hän toden teolla alkoi ihmetellä että mikä oli saanut hänet edes tulemaan metsään.
Summer katsahti suuntaan josta Daniel oli tullut.
'Ja mitenköhän tuosta pääsee läpi?' hän mietti ja vilkaisi vaivihkaa vaatteitaan.

[Daniel]

[No niin. Minäkin pääsin Lapista kotiin. ^^]

Danielin katse siirtyili paikasta toiseen. Yhtenä hetkenä hän katseli puiden lehtien heikkoa heilahtelua, kun taas seuraavana hän tutki Summerin kasvoja. Poika herätti itsenä maanpinnalle läpsäyttämällä itseään poskelle.
"Sopiiko, että lähdetään liikkeelle? Hyttyset alkavat heräillä piiloistaan", hän sanoi ja oli nyppäävinään kuolleen hyönteisen kämmeneltään. Todellisuudessa sopivasti ruskettuneella iholla ei ollut mitään.
"Viidakkoveitseä ei tullut mukaan, mutta luulen, että jotkin oksat katkeavat melko helposti, jos niitä vääntää", Daniel lisäsi hymyillen leveästi. Hän haroi nopeasti hiuksiaan ja katsoi jälleen polulle. Tuuli alkoi yltyä, ja oksien liikahtelu yltyi jo havaittavaksi.
Daniel astui muutaman askeleen oksien suuntaan ja väänsi niitä. Kuului muutama napsahdus, ja poika heitti katkenneet oksat polun viereen. Hän kääntyi Summerin puoleen.
"Nyt siitä pääsee kulkemaan paremmin ainakin vähän aikaa."

[summer]

Summer nyökkäsi pojan sanoille. Hän ei ollut huomannut yhtään hyttystä, mutta oli kuitenkin aivan varma että kyllä niitä kohta ilmaantuisi ihan riittämiin asti. Ja pian hän ei olisi enää tiennyt minne laskea katseensa ilman, että se olisi näyttänyt kummalliselta. Sehän nyt ainakin oli selvä, että Danielia hän ei olisi voinut katsoa enää kovin pitkään, luultavasti poika oli nyt jo huomannut hänen tuijotuksensa. Saattoihan se olla että hän siksi halusikin lähteä mahdollisimman äkkiä,koska koki tytön tuijotuksen ahdistavana.
Summer naurahti mielessään omille ajatuksilllee ja sille, miten typeriltä ne tuntuivat. Se nyt oli aivan sama minkä takia Daniel halusi pois metsästä.
Hän päätti antaa Danielin hoitaa oksat, poika suoriutuisi siiitä varmasti nopeammin kuin hän itse. Pian Daniel olikin saanut muutaman oksan katkotuksi.
Summer hymyili hänelle.
"Sehän kävi nopeasti. Ja luulenpa että tuosta on ihan hyvä kulkea", hän sanoi.
Summer lähti astelemaan polkua pitkin, mutta empi sitten.
"Haluatko sinä mennä ensin?" hän kysyi Danielilta.
Loistavaa, nyt poika pitäisi häntä vähintäänkin sellaisena jolla on huono suuntavaisto, tai sellaisena joka pelkäsi pimeää. Huono suuntavaisto tytöllä tosiaan olikin, mutta ei hän pimeää pelännyt. Hänestä vain jotenkin tuntui luontevammalta antaa Danielin kulkea ensin.

[Daniel]

Daniel varisteli paidalleen pudonneet roskat pois.
"Voinhan minä mennäkin, ettei meidän tarvitse koko ajan vaihdella paikkoja", hän virnisti.
Muutaman kymmenen metrin pätkällä ei ollut varjostavia puita, joten kulkeminen oli helpompaa. Pilvetkään eivät onneksi peittäneet kuuta. Valaistus oli siis paras mahdollinen, jos niin saattoi sanoa.
Daniel käveli rauhallisesti polkua pitkin, varoen kuitenkin astumasta juurien päälle. Hän oli kompuroinut tarpeeksi tulomatkalla.
"Hmm, harrastatko jotain?" poika kysäisi ja käänsi päätään nähdäkseen Summerin. Hiljaisuus oli yksi niistä asioista, joista hän ei erityisesi pitänyt.

[summer]

Summer nyökkäsi Danielille kiitollisena kun poika sanoi voivansa mennä ensin. Hän seurasi tiiviisti pojan kannoilla katsoen minne astui, hän ei halunnut kompastua ja lentää Danielia päin. Summer oli ehdottoman varma, että hänen tuurillaan niin voisi käydäkin.
Tyttö oli hyvillään kun Daniel rikkoi kysymyksellään hiljaisuuden. Käveleminen oli paljon mukavampaa jutellessa.
"Harrastan minä laulamista", hän vastasi. Laulaminen oli hänen intohimonsa.
Sen lisäksi hän kävi lenkillä niin usein kuin pystyi, jotta paino pysyisi kurissa. Siitä hän ei kuitenkaan maininnut mitään, liian usein hän oli saanut kuulla kuinka hän näytti anorektikolta. Sehän hän oikeasti olikin, mutta ikinä hän ei olisi sitä itselleen myöntänyt.
"Harrastatko sinä jotain?" hän heitti kysymyksen takaisin Danielille.

[Daniel]

Daniel potkaisi nurkkinsä kokoisen kiven polulta ja jatkoi kulkuaan.
"Ratsastamista, silloin kun olen kotona. Olen kokeillut koulunkin hevosia, mutta ne eivät voita omaa nelijalkaistani, Gipsyä", hän sanoi hymyillen itsekseen, kun kuvitteli Gipsyn valkoisen pään ja tummat silmät viereensä. Kättään hän ei kuitenkaan nostanut hapuilemaan olematonta hevosta, se olisi näyttänyt omituiselta.
"Muutoin kulutan vapaa-aikaani laulelemalla suihkussa. Kitaraakin soitin joskus, mutta se vain jäi", hän lisäsi vielä ja suki jälleen hiuksiaan pois silmiltään.
Polkua oli jatkunut jo jonkin verran, ja Daniel pysähtyi vääntämään eteen tulleita oksia. Ne olivat aiempia ohuempia, joten napsahduksen kuulumiseen ei kulunut kauaa. Daniel heitti oksat puunjuureen.
"Joku varmaan luulee, että tästä on rymistellyt norsu", hän virnisti napsauttaen viimeisen oksan poikki ja jatkoi kävelyään. Polku oli puiden toisella puolella leveämpää, ja Daniel siirtyi sen laitaan jättäen Summerille tilaa astella hänen vieressään.