Aurinko laskee kauas..

[sabine]

Sabine oli päättänyt tehdä pienen lenkin koulualueen rannalla, johon hän oli aina niin kiintynyt. Hän käveli hiljaa laiturille, jääden aivan laiturin nokkaan istumaan, katselemaan auringon laskua. Hän haistoi meri-ilman suolaisuuden ja muutama kyynel tipahti hänen silmänurkastaan, hänellä oli kamala koti-ikävä. Hän jäi huokaisten laiturin nokkaan istumaan, kyyneleet valuivat pitkin poskia, mutta sitä ei onneksi helposti huomannut, kun hänen pitkät hiuksensa liehuivat tuulessa hänen kasvojensa peitossa. Päällään hänellä ei ollut tavanomaista koulupukuaan vaan vaalean liila isohko huppari, vaalean keltainen hame ja jalassaan kangaskengät, jotka hän oli saanut siskoltaan, koska hänen siskonsa ajatteli hänen tarvitsevan vähän väriä elämäänsä tavanomaisen sinisen ja valkoisen lisäksi. Hän oli päättänyt jättää vaatteensa roikkumaan vain kaapin pohjalle, mutta ei ollut muistanut laittaa vatteitaan pyykkiin ja oli joutunut lopulta laittamaan siskon vaatteet päälleen. Hän istui hiljaa laiturilla, kyhjöttäen kädet jalkojen ympärile kietoutuneena, haistellen siskonsa tuttua tuoksua, toivoen että pääsisi pian taas käymään kotonaan.
((Zacharieta kaivataan.. ))

[Zacharie]

[Täällähän me.]

Zacharie asteli rantahietikolla paljain jaloin. Lämmin hiekka kutitti jalkapohjia ja pieni tuulenvire sekoitteli laiskasti pojan pitkiä, vapaina selkään laskeutuvia hiuksia. Aurinko painuisi pian mailleen, mutta ilma oli yhä lämmin, eikä pojalla ollutkaan laihan vartensa peittona kuin vaaleanpunainen t-paita (rinnassa mustalla teksti 'Brains for sale') ja kauhtuneensiniset, tiukat, lantiomalliset farkut, joiden lahkeet olivat pojan jalkoihin useita senttejä liian pitkät ja ryttääntyneet ja repeytyneet vuosien päälletallomisen seurauksena. Kainalossaan Zack kantoi paksua opusta, jonka kanteen oli painettu kiusoitteleva, eroottisella latauksella varustettu kuva vaaleatukkaisesta miehestä kietoutuneena punaiseen satiinilakanaan. Kirja ei ollut kovin vanha, mutta kanteen painautuneet sadat sormenjäljet kertoivat ahkerasta käytöstä.
Ranta oli kummallista kyllä hiljainen vielä näinkin myöhään iltapäivästä. Poika silmäili ympärilleen ja pysähtyi sitten. Hän oli jo asettumassa istumaan pienen ruohomättään päälle, kun hänen katseensa eksyi laiturilla kyhjöttävään hahmoon. Vielä näin kaukaa Zacharie ei erottanut, kuka tuo yksinäinen otus saattoi olla, mutta mielenkiinto heräsi. Koulun oppilaat harvemmin käyskentelivät yksikseen. Ehkä jokin oli vialla? Muutaman hetken poika oli kahdenvaiheilla. Toinen saattoi olla yksin ihan vain omasta halustaan, silloin Zack olisi vain häiriöksi. Toisaalta.. Kyllä toinen varmasti sanoisi, jos ei tahtoisi seuraa ja poika voisi sitten painua matkoihinsa häiritsemästä.
Nuorukainen kohautti olkiaan ei erityisesti kenellekään ja kulki verkkaisesti rantakaistaleen poikki. Myös laiturin puinen pinta oli yhä lämmin ja tuntui miellyttävälle jalkapohjia vasten. Yhä hymyillen samaa hieman uneliasta hymyään poika seisahtui parin askeleen päähän laiturin nokassa istuvasta tytöstä.
"Hei sinä. Kaunis auringonlasku meillä tänään." Vihreät silmät tuikkivat ja yrittivät etsiä vielä tunnistamattoman tytön silmiä, jos vaikka jotain katsekontaktin tyyppistä saisi aikaiseksi..

[sabine]

Sabine hätkähti hieman, hän ei ollut lainkaan kuullut toisen tulevan hänen luokseen. Hän nyyhkäisi hiljaa, hengittäen rahisevasti kunnes hän vastasi. "Onhan se.. Oikein kaunis, aivan kuin kaikki, mikä on täällä." Hän huokais hiljaa, siirtäen katseensa juuri paikalle tulleeseen henkilöön. Häneltä kesti hieman tajuta, että poika oli vähän matkan päässä hänestä ja nopeasti hän nousikin seisomaan. Hänen luoksensa oli tullut varmaankin koko maailman komein poika, aivan kuin tämä olisi jostain sadusta.
Sabine jäi hetkeksi katselemaan toista, uskaltamatta liikkua paikaltaan. Hänen katseensa ei ollut suoranaisesti kohdistunut poikaan, hän tuijotti lähinnä pojan rintakehää, joka näytti oikein hyvältä, jopa lumoavalta. Miehen valkoinen iho pelotti häntä. Tuo mies ei oikein näyttänyt ihmiseltä, vaan enemmänkin vampyyriltä, mikä sai hänet hieman perääntymään, aivan kiinni laiturin nokkaan. Hän katsoi hieman taakseen, pelästyen hieman.
Hän otti käteensä pastellin liilan jumpperin naru, pitäen siitä kiinn kuin tueksi. "Kuka sinä olet? En muista aiemmin nähneeni sinua täällä.." Mies ei näyttänyt kovinkaan vanhalta, eli hän ei voinut olla opettaja. Mutta tämä ei ollut silti hänen kanssaan samoilla tunneille, eli pojan täytyi olla häntä reippaasti vanhempi. Hän katseli tätä, uskaltamatta likkua tämän luokse, eikä hän oikein päässyt poiskaan. Hänen kasvonsa olivat hieman punoittavat, silmät kivistivät itkemisen jäljiltä, ja hänen silmänsä punoittivat heikosti, saaden hänen silmänsä näyttämään sinisimmiltä.
Aurinko laski aivan hänen takaansa, luoden hänelle melkein jumallallisen hohteen. Tuuli liikutti hänen hiuksiaan hieman hänen naamansa tielle. Hänen liian isot paitansa likkuivat hieman tuulen mukana. Hän näytti oikein kauniilta ja heiväröseltä, jopa hieman enkeliltä.

[Zacharie]

Tytön reaktio pojan saapumiseen sai jälkimmäisen hämilleen. Joitain hetkiä tuo yritti vähäisellä ihmistuntemuksellaan ottaa selvää, oliko tervetullut vai ei. Tyttö näytti surulliselta ja hämmentyneeltä ja voi, niin kauhean suloiselta seisoessaan siinä suurta kellertävän oranssia taivaanrantaa vasten. Pojan kasvot eivät lakanneet hymyilemästä. Hän päätti ainakin koettaa piristää pikku prinsessan mieltä, jos toinen ei olisi vastaanottavainen, niin voisihan sitä aina kohteliaasti kumarrellen kadota.
"Olen pahoillani, jos häiritsen. Minä vain arvelin.. Oletko sinä kunnossa?" Pojan kulmat painuivat huolestuneeseen kurttuun. Tytön kasvot eivät olleet kovin tutut Zackille, jolla harvemmin oli tapana törmäillä koulun nuoriin oppilaisiin lukujärjestyksensä ja nuorempien kanssa eriävien intressiensä vuoksi. Poika laski kirjansa laiturin puiselle penkille, sille samalle, jolla tyttö oli vielä hetki sitten istunut. Hänen liikkeensä olivat hitaat ihan jo siksi, ettei tyttö vain säikähtäisi tuota paikalle saapunutta peikkopoikaa vielä lisää, mutta myös kirjan hyvinvointi oli nuorella herralla mielessä. Laiturin penkin selkänojana toimi vain muutama hassu lankku ja kallisarvoinen opus luiskahtaisi helposti veteen, jos laituri päättäisi jostain syystä heilahtaa rajusti.. Zack vilkaisi vielä, ettei kirjalle vain ollut kasvanut jalkoja, joilla se voisi kipittää laiturilta veteen ja kääntyi sitten tyytyväisenä tytön puoleen.
"Minä olen Zack. Opiskelen viimeistä vuottani täällä." Poika tutki edessään olevan kasvoja samalla kun tarjosi kättään tervehdykseen.
"Saanko udella nimeäsi, surumielinen tyttö?" Zackin katse oli ystävällinen ja huulet kaartuivat varovaiseen hymyyn.

[sabine]

Hän katseli poikaa, pidellen yhä kädellään kiinni nauhasta, hän katseli miestä kuin tämä olisi jokin jättimäinen peto, joka aukoi syödä tämän. Hän ei päässyt pakkon ja hän tärisi kamalasti, osaamatta sanoa tälle yhtään mitään. Hän punastui hieman tälle lopulta. "Ei, siis et sinä mitään häirtiste, minä vain.. minä vain vain.." Hän katselii tätä hetken, kunnes hän sitten lopulta sai jotain sanottua. Hän pudisti hieman päätään "Minä vain halusin kulkea hieman ulkona ja sitten tulin tänne ja aloin muistelemaan kotia ja sitten aloin itkemään ja.." Sabine sulki suunsa, hänen kasvonsa punoittivat vielä enemmän ja muutama kyynel tippui pitkin hänen punoittavaa poskeaan, hänen pyyhkäistessä kyneleensä pois. Hän olisi niin halunnut perääntyä ja juosta pakoon, mutta hän ei voinut, hän oli jäänyt paikalleen, hän tunsi olevansa ansassa ja pian kyyneleet loppuivat, hänen alkaessa tärisemään vielä hervottomammin. Mies oli aivan liian iso, hän oli kamalan pelottavan näköinen, Sabine ei tiennyt mitä tehdä.
Sabine katseli hetken poikaa, kun tämä laittoi kirjan pois, samaiselle penkille jossa hän oli istunut. Hän alkoi uudelleen hipelöimään narua, Hän katseli vielä hetken poikaa, aivan kuin tämä ei olisi halunnut tehdä hänelle mitään pahaa. Häntä ei pelottanut enää niin pahaa.
Sabine punastui hieman, kun poika katsoi häntä silmiin, ojentaen hänelle kättään. Hän pelästyi hieman, mutta käveli silti tämän lähelle, hitaasti, varovaisesti, vaikka hänellä ei ollut mitään syytä paeta. Hän punastui hieman pojan nimityksestä ja tarttui tämän käteen, puristaen tämän kättä hyvin hellästi, kuitenkin varmasti. "Minä olen Sabine." Hän punastui hieman katsellen poikaa hieman paremmin. Tämähän oli kamalan vanha, jo 18-vuotias. "Minä olen 16-vuotias, täytin muutama päivä sitten." Hän hymyili pojalle hieman, kuitenkin varoen katsomasta tätä silmiin. Hän käänsi katseensa tämän penkille jättämään kirjaan kuitenkin muistaen, että hän oli jäänyt puristamaan pojan kättä, joten hän irrotti oteensa ja perääntyi tästä askeleen verran kauemmas. "Anteeksi, olen kamalan pahoillani minä.." Sabine katseli häntä peloissaan, siirtyen vielä muutaman askeleen jälleen aivan laiturin päähän. "Hauska tutustua sinuun, oikeasti, olet hyvin komea siis.." Hän käänsi katseensa pois pojasta, hänen kasvojensa alkaen punoittaa entistä enemmän.

[Zacharie]

Zack puristi tytön kättä katsoen toista silmiin, kuten kohteliasta oli. Kun ote irtosi, huitaisi poika kätensä selkänsä taakse ja kumarsi teatraalisen syvän hovikumarruksen.
"Myöhästyneet syntymäpäiväonnittelut, neiti Sabine. Toivottavasti päivänne oli riemukas." Zack oikaisi itsensä ja siivosi hyväntuulisen virneen naamaltaan pienimuotoiseksi hymyksi suupieleen. Poika oli hämmentynyt ulkonäköään koskevasta kommentista, mutta päätti käyttäytyä kuin ei olisi kuullutkaan. Tyttö näytti olevan säikky luonne, eikä Zack tahtonut saattaa toista vielä enemmän ymmälleen.
"Jos et pahoita mieltäsi, istuisin mielelläni seuraksesi katsomaan tuota kaunista auringonlaskua." Nuorukainen nosti katseensa Sabinesta taivaalle, jota pitkin kultainen aurinko valui aina vain alemmas ja alemmas. Zacharie kallisti päätään ja veti syvään henkeä. Näky oli yhä kaunis kymmenien auringonlaskujen jälkeen ja pysyisi varmasti kauniina vielä satojenkin kertojen päästä. Joihinkin asioihin ei vain osannut kyllästyä.
"Mm. Jos vain käy, niin istuisin mielelläni seuraksesi tähän." Vihreät silmät kimalsivat kilpaa auringon kanssa.
"Pian tulee pimeä, eikä silloin ole enää hyvä hengailla yksinään. Ei edes koulun alueella." Poika hymyili ja istui kirjansa viereen sen pitempään lupaa odottamatta. Tyttö joko nostaisi metelin tai sitten istuisi penkille poikaa vastapäätä, sillä tuskin toinen viereen sentään kehtaisi. Zack upotti pitkät sormensa hiustensa lomaan ja kiskaisi silmille yrittäneet hiuskiehkurat takaisin selkäpuolelle.
"Koti-ikävä vaivaa, vai?" Poika katseli Sabinen kasvoja myötätuntoisena, vaikka ihmettelikin mielessään, oliko itse ollut noin epävarma ja varovainen vielä muutama vuosi takaperin. Nykyään Zacharie oli itsenäinen ja järkevä nuori mies. Hän ei ollut luonteeltaan pelokas, vaikka epäsosiaalisuutensa noin yleensä saattoikin ympärillä olevien mielestä sitä tarkoittaa. Poika oli kasvanut vahvaksi varhain, mutta muistellessaan itseään kuusitoistakesäisenä, Zack huomasi muistikuviensa hämärtyneen. Vain epämääräiset mielikuvat elämästä koululla, lomat kotona ja se ainainen nenä kirjassa istuminen.. Nuorukainen ei siis osannut oikeastaan sanoa, oliko tytön käytös epätavallisen lapsenomaista vai ikään ja olosuhteisiin nähden ymmärrettävää. Oli miten oli, Zack piti edelleen kiinni päätöksestään yrittää pirista pikku prinsessaa, jos se vain olisi mahdollista.

[sabine]

"Jos et pahoita mieltäsi, istuisin mielelläni seuraksesi katsomaan tuota kaunista auringonlaskua." Nuorukainen nosti katseensa Sabinesta taivaalle, jota pitkin kultainen aurinko valui aina vain alemmas ja alemmas. Zacharie kallisti päätään ja veti syvään henkeä.
Sabine seisoi aivan laiturin päässä, eikä tiennyt mihin hän voisi kiinnittää eniten huomiota, siihenkö, että hän oli yksin vampyyrin näköisen pojan kanssa, joka taisi olla häntä paljon vanhempi, vai siihen, että hän täysin ansassa vai siihen, että hän tunsi olonsa totaalisen typeräksi, ei hän edes ymmärtänyt, miksi oli tullut tänne, missä kuka tahansa voisi tulla hänen luokseen. Sabine käveli hiljaa pojan luokse, istuutuen tämän viereen, vaikka poika ei sitä tuntunut olettavankaan. Hän katsli poikaa silmiin, kuitenkin kääntäen pian katseensa naama punaisena. "Kyllä se käy oikein hyvin, että tulet tänne seuraksesi."
Sabine istui hetken paikallaan, kunnes hän sitten kuuli pojan puhuvan hänelle. "Niin, minä kävin kotona syntymäpävänä siellä ja kun minulla ei ole vieläkään täällä kovin montaa ystävää, niin olihan se ihanaa mennä käymään kotona, jossa minulla oli sentään muutama kaveri.." Hän kohautti hieman olkiaan, täristen hieman kun häntä alkoi jälleen kerran itkettämään, hän ei ollut onnellinen kotona, hän ei ollut onnellinen täälläkään, missä ihmeessä hänen paikkansa oli. "Hän pyyhki hieman kyyneliään, nikotellen hieman. "Anteeksi, minä en ole oikein nukkunut aikohin kunnolla, kun kun.." Hänen äänensä sortui siihen ja hän jäi katsomaan poikaa, tai oikeastaan pojan rintakehää, jotta hänen ei tarvinnut tuijottaa suoraan poikaan, ei ainakaan punaisilla, läikykkäillä kasvoillaan ja turvonneilla silmillään.

[Zacharie]

Pikkutyttö istui viereen? Zacharie kohotti kulmansa hämmästyksestä, mutta maidonvaaleat kasvot sulivat sitten hymyyn. Ehkä tyttö ei pelännyt poikaa enää niin kovasti. Hyvä niin. Poika nojasi taaksepäin ja asetteli itsensä mukavasti penkin selkänojaa vasten. Hiekkarantaa vierustavat lehtipuut humisivat hiljaa ja tuuli toi jostain kauempaa makeaa kukkien tuoksua. Zack tunsi olonsa raukeaksi ja onnelliseksi, niin kuin aina luonnonhelmassa istuessaan, varsinkin illan hämärtyessä. Mielikuvitus sai lentää vapaasti ja ideat uusiin maalauksiin ja projekteihin täyttivät pään niin, että useimmat niistä joutuivat jonottamaan käsittelyvuoroaan pitkiäkin aikoja. Nuori mies kun oli niin täynnä tarmoa näin elämänsä alussa. Niin paljon energiaa, joka pakotti syöksymään seikkailusta toiseen, niin paljon päättäväisyyttä, jonka vuoksi hän pystyi unohtamaan kaiken muun keskittyessään ideoidensa toteuttamiseen.
”Huolet painaa, mm?”
Tänä iltana Zack ei kuitenkaan ollut yksin, niin kuin oli suunnitellut. Tämä ilta kuluisi todennäköisesti Sabinen seurassa. Tyttö näytti sen verran surkealta, ettei nuorukainen hennonnut jättää toista yksin.
”Hei. Älähän nyt.”
Poika nosti toisen kätensä ja ojensi sen tyttöä kohti. Varovasti tuo liu’utti sormenpäänsä Sabinen leuan alle ja kohotti toisen kasvot niin, että nuo kaksi pystyivät katsomaan toisiaan silmiin.
”Jos tarvitset olkapään tai ihmisen, joka kuuntelee, niin tässä on yksi ehdokas.”
Zacharie tutki Sabinen silmiä muutaman hetken kaunismuotoiset huulet pieneen hymyyn kaartuneina. Sitten hän veti kätensä tytön iholta. Ehkä tässä ei pitäisi ruveta koskettelemaan alaikäistä pentua; joku saattaisi saada vielä väärän käsityksen ja sitten sitä oltaisiin vaikeuksissa.
Poika nappasi kirjan syliinsä ja kietoi kätensä sen ympärille kuin varmistukseksi, ettei hän hetken mielijohteesta rupeaisi halailemaan itkeä tihruttavaa tyttöä. Välittömyys tällaisissa tilanteissa tuskin olisi hyväksi.

[sabine]

Sabine ei ehtinyt huomata kuinka tämä rentoutui paikalleen, ennenkuin toinen tarttui hänen leukaansa ja nosti hänen kasvojaan niin, että hänen jo ennestään punoittavat, hieman turvonneet silmät tuijottivat pojan kauniita vihreitä silmiä jotka saivat hänet häpeämään omaa olemassaoloaan niiden silmien läsnäollessa. Sabine katseli poikaa aukoen suutaan kuin olisi kala kuivalla maalla, tietämättä mitä sanoa. Hän halusi kääntää katseensa pojan silmistä, pelkkä tämän ääni sai hänet häpeämään omaa heikkouttaan. Lopulta Sabine sai änkytettyä jotain myöntävää, peläten samalla toisa yhä enemmän ja enemmän. Hän ei ymmärtänyt, miten hän saattoi olla jonkin niin täydellisen seurassa.
Sabine huomasi kuinka pojan huulet kaartuivat hymyyn ja hetken verran hän odotti nähneensä vampyyrin kulmahampaat ja hämmentyi, kun ei niitä nähnytkään. Hän tunsi heräävänsä jälleen eloon, kun poika otti kätensä pois hänen leualtaan. Sabine räpytti hetken silmiään, täristen hervottamasti. "Kiitos.. Kait..." Hän katseli toista epävarmana, ei hänellä ollut mitän pojan seuraa vasten, mutta hän ei oikein osannut sanoa mitään. Oikeastaan häntä hermostutti hieman, kun tämä laittoi kirjan syliinsä ja hipelöi sitä hieman, oliko hän noin kamala, että häneen ei kannattanut koskea?
Hetken aikaa Sabine istui pojan vieressä hiljaisuudessa, kunns hän sitten käänsi katseensa pojan silmiä kohti. Hän ei tiennyt mikä häneen meni, ehkä se oli vain se tosiasia, että toinen oli niin kaunis ja hän halusi koskettaa toista. Lopulta hän sitten käänsi pojan itseään kohti ja suuteli tätä varovaisesti ja nopeasti, vetäytyen kuitenkin pian pois pojan luota. Hän kääsni katseensa pois pojasta suoraan vettä kohti. "A-anteeksi, minun ei ollut tarkoitus, minä.." Sabine ei löytänyt siihen mitään sanottavaa vaan piti katseensa vedessä, eikä enää uskaltanut katsoa ppoikaa. Tämä saattoi olla hvin vihainen hänele, eihän poika edes tuntenut häntä, vastahan he olivat tavanneet.

[Zacharie]

Pojan silmät olivat lautasen kokoiset pikku prinsessan yllättävän muiskauksen jäljiltä. Vaikka tytön hentoinen vartalo vasten pojan omaa ja yllättävä, suolainen suudelma kiehtoikin jollain etäisellä tavalla Zackin pääkopassa, ei hän osannut järkytykseltään muuta kuin istua paikallaan Sabinea hämmentyneenä tuijottaen. Tyttö oli kovin pieni ja herttainen ja selkeästi peloissaan. Siksi toisen aiempi ujoilu ja äskeinen suudelma tuntuivatkin sotivan kovasti toisiaan vastaan. Mutta eihän tämä voinut olla mahdollista? Mitä toinen tuolla tarkoitti? Zacharien pörröistä päänuppia vaivasi nyt pahemman kerran.
"Ooj!" Nuorukainen kurkotti kättään ja nappasi sylistään vettä kohti valuvan kirjan viimehetkellä takaisin hyppysiinsä. "Huh.." Zack puristi vasemman kätensä sormet tiukasti kirjan kansien molemmin puolin. Toisella kädellään hän kurkotti kohti Sabinea.
"Älä pyydä anteeksi, pikkuinen." Poika kosketti tytön olkapäätä varovasti, hieman empien.
"Sinä olet tolaltasi." Zack yritti etsiä tytön silmiä katseellaan. Pojan oma läheisyydenkaipuu ei saisi tulla järjen tielle. Tyttö oli tuikituntematon ja iältään miltei lapsi vielä. Hän oli jo aika varma, että äskeinen oli yksi niitä kummallisia naisten juttuja, joista hän ei ollut vielä oikein perillä. Jotakin, jonka ymmärtämiseksi Zacharien olisi pitänyt syntyä tytöksi.. Poika rapsutti kirjansa kulmalla poskeaan. Hän voisi soitella huomenissa serkkutytölleen ja pyytää selitystä ongelmaansa. Nyt Sabine oli saatava rauhoittumaan ja rentoutumaan ja mielellään myös hymyilemään hieman.
"Mitä sinä tahtoisit tehdä?" Zack kallisti päätään ja hymyili aurinkoisesti, vaikka naamataulusta näkyi vielä aavistus aiemmasta hämmennyksestä. "Mm. Poltatko sinä? Maistuisiko kylmä mehu? Tahtoisitko lähteä kanssani maalaamaan?" Hetken pohdintatauko. Zackilla ei ollut aavistustakaan, minkälainen tekeminen sai tytön yleensä rauhoittumaan ja paremmalle mielelle, joten hänen oli tuotava esiin useampi vaihtoehto. "Tahtoisitko lähteä kanssani kävelylle? Jos sinulla on jo kiire asuntoosi, minä voin saattaa sinut.. jos haluat."
Siinäpä niitä. Sabine varmaan ehdottaisi jotain muuta, jos pojan kyhäämät ehdotukset eivät kuulostaneet mukavilta. Zack jäi, jos totta puhutaan, hieman peloissaan odottamaan tytön vastausta.

[sabine]

Sabine katsoi hetken aikaa poikaa, joka koitti epätoivoisesti pelastaa kirjaansa. Hän alkoi itse asiassa rauhoittumaan hieman, ehkä hän sen takia olikin poikaa suudellut. Hän katseli tätä hetken aikaa, kuinka tämä tuntui miettivän, mitä tekisi hänen kanssaan. Onneksi pojan kirja oli selvinnyt hengissä, eikä tippunut veteen. Se olisi ollut Sabinen vika, jos niin olisi käynyt, hän olisi kyllä hypännyt pojan kirjan perään, ainakin hän osasi uida ja vielä aika hyvinkin. Tai ainakin niin kotona olevat monet palkinnot olivat jo vuosia väittäneet.
Sabine oli vähällä kijlaista, kun poika kosketti hänen olkapäätään, vaikka se varmasti vaikuttikin hyvin oudolta. Hän ei vain ollut tottunut siihen, että häneen koskettaisiin. Hän katseli hetken aikaa poikaa, joka ehdotteli toinen toistaan päättömämpi ajatuksia siitä, mitä he voisivat tehdä.
"Kävely kuulostaa hyvältä ajatukselta, sillä tuo sinun kirjasi taitaa rakastaa hieman liikaakin vettä."
Hän naurahti hieman, katsellen yhä pojan selvästi vaivaantunutta käytöstä, se jostain syystä huvitti häntä.

[Zacharie]

Zack nyökkäsi silminnähden helpottuneena tytön vastauksesta. Hän hymyili, puristi kirjan rintakehäänsä vasten ja nousi penkiltä. Laituri keinahti vaisusti pojan painon alla.
"Selvä homma. Tulehan." Poika ojensi kätensä tytölle ja veti toisenkin jaloilleen.
Sabine oli hymyillyt, nauranutkin melkein. Olipa Zack saanut sen aikaan tahattomasti tai ei, hymy kieli myrskypilvien laantumisesta ja sitä myöten poika tunsi omankin mielensä kohenevan.
"Sinä et taida olla lukuihmisiä?" Poika vilkaisi tyttöön ja viittasi toisen sitten kulkemaan edellään unisesti keikkuvalla lautalla. Vihreät silmät tuijottelivat edellä kulkevan hahmon yli edessä avautuvaan horisonttiin. Vaikka auringon kultaamat pilvenkulmat vielä seilasivatkin kaksikon selän takana, oli taivas metsän yllä jo syvän sininen.
Ilmaston vuoksi maa ei kylmennyt kunnolla koskaan, mutta rannan hiekka tuntui jo viileälle pojan paljaita jalkoja vasten. Pitkän paikallaanolon vuoksi Zackin iho värähti kananlihalle voimakkaan tuulenpuuskan kiirehtiessä kaksikon ohi.
"Haittaako sinua, jos poltan?" Mukanahan ne tietysti olivat, savukkeet ruttuisessa askissaan kuluneiden farkkujen perstaskussa. Vielä ei kuitenkaan tehty elettäkään niiden esiinkaivamiseksi.

[sabine]

Sabine käveli hymyillen pojan perässä pois laiturilta, joka kopisi ja heilui heidän kävellessään pois ja sai Sabinen tuntemaan olonsa hieman epävarmaksi. Hän kuitenkin pääsi rannalle ehjin nahoin ja käveli aivan pojan kintereillä rannikolle. Sabinella oli jalassaan valkoiset kangastossut, joihin meni ikävästi hiekkaa aina kun hän käveli niiden kanssa rannikolla. Hänen pitikin niiden takia aina välillä pysähdellä ja tyhjentää kenkänsä, mutta hän ei viitsinyt keskeyttää pojan kanssaan viettämää matkaa, tämä vain oli aivan liian upea, ei niin upealta pojalta voinut pyytää mitään.
Sabine naurahti hieman pojalle, punastuenkin hieman. Hän siirsi hiuksiaan syrjään ennenkuin vastasi pojalle, vain vanhan tapansa mukaan.
"En oikeastaan, tai no niin, minä luen jonkun verran, mutta siis.."
Sabine kohautti hieman olkiaan tievänsä että hän kuulosti kamalan typerältä kun koitti takellella jotain.
"Minä luen kyllä, mutta enimmäkseen jotain kevyttä, en mitään kovin paksuja kirjoja ja kun pitää saada koulussa hyviä numeroita ja tehdä muutakin, ei minulle oikeastaan jää aikaa siihen, mitä oikeastaan haluaisin tehdä.
Sabine hymyili hieman, kun sai asiansa esitettyä jotenkuten ymmärrettävässä muodossa toiselle, vaikka itse asiassa Sabine ei oikeastaan tiennyt, mitä hän haluisi itse tehdä, ei häneltä oltu koskaan kysytty, mistä hän piti tai mistä hän ei pitänyt. Yleensä se oltiin kerrottu hänelle ja katsottu, kuinka hyvin hän pärjäsi jossakin.
Sabine käänsi katseensa toiselle ja kohautti olkiaan.
"Ei oikeastaan, näkisit äitini hänellä on aina tupakka suussa. Kun hän herää, hän sytyttää tupakan, kun hän kävelee ympäri taloa, hänellä on tupakka suussa. Hän haisee aina kamalan pahalle, mutta jotenkin hän saa ihmiset tulemaan lähelleen, en ole sitä ikinä ymmärrätynyt."
Sabine värähti hieman, eikä hän ollut varma, johtuiko se ilmastosta vaiko siitä, miten hän pystyi kuulemaan äitinsä huudon ja kuinka hänen piti mennä tämän lähelle, kun äiti oli viettänyt päivän loikoillen ja poltellen ainakin kaksi askia tupakkaa. Sabine katseli hetken aikaa Zachia, koittaen yhä päätellä, oliko tämä vielä oppilaana koulussa vaiko opettaja. Olkiaan kohauttaen hän päätti jälleen kerran avata suunsa, loppujen lopuksi, siitä ei voinut olla yhtään sen enempää haittaa kuin tähänkään mennessä.
"Oletko sinä muuten opettaja vai oppilas täällä?"
Sabine tunsi hieman punastuvansa, mutta eihän hän voinut sille mitään, kyllä poika saattoi olla opettajakin.

[Zacharie]

Sabine ei ollut oikein lukuihmisiä. Poika nyökkäsi, mutta ei virkkonut mitään. Zack oli tiennyt sen. Ihmisistä näki nopeasti, jos kiinnostus oli itsensä sivistämisessä teoreettisella tasolla tai mielikuvituksen harjoittamisessa. Jos mielenkiinto oli jossain muualla, sekin näkyi. Vaan tyttö oli vielä nuori. Ehtisihän tuo. Zacharie virnisti itsekseen. Jos tyttö alkaisi pyörimään pojan kanssa enemmänkin, joutuisi tuo väistämättä kuuntelemaan vuodatuksia kirjojen mahtavuudesta, oppimisen ilosta, kaikista niistä lukuisista ideoista, jotka poika aikoi tulevaisuudessa toteuttaa..
"Oppilas. Edelleen." Zack pyörähti verkkaisesti niin, että pystyi katsomaan tyttöä suoraan silmiin. "Viimeistä vuotta." Vihreissä silmissä pilkahti huvittuneisuus. Tästähän oli mainittu jo aiemmin. Ehkä toinen oli vain unohtanut tuonnekuohussaan. Ehkä tuo ei uskonut poikaa.
"En lähtenyt vielä viime keväänä pois, kun en ehtinyt käydä kaikkia tahtomiani kursseja.. Arvelin, että taidehistorian syventävän kurssin vuoksi voi jäädä vielä vuodeksi." Zack naurahti ja kaivoi tupakat taskusta. Sabine tuskin tykkäisi pojasta savukkeiden vuoksi kovinkaan paljoa, mutta jostain syystä Zacharien mielestä niin olisi parempi. Hän oli edelleen hämmentynyt suudelman vuoksi ja hassut kysymykset risteilivät päässä. Pikkutyttöjen kanssa hän ei kuitenkaan ryhtyisi millekään. Ei sitä voinut. Aikuinen mies ja pikkuprinsessa, vaikkakin vain muutaman vuoden ikäero, mutta lakipykälien mukaan sekin riitti niin arveluttavassa iässä.
Ryttyinen aski luovutti kolmanneksi viimeisen savukkeen pojan kapeiden sormien väliin ja katosi takaisin farkkujen taskuun. Sytyttimestä liekkiä ja pian tupakka vapautti myrkkyjään ilmaan sinisen savujuovan muodossa.
"Mikä sinä haluaisit olla isona?" Zack puhalsi savut poispäin tytöstä ja kääntyi vasta sitten uudestaan toisen puoleen. Verkkaiset askeleet kuljettivat kaksikkoa rantaviivaa eteenpäin, poispäin koulualueelta. Ylhäällä ensimmäiset tähdet heräsivät, mutta Zacharie ei arvannut kurkottaa sinne katsettaan. Häntä kiinnosti tytön vastaus enemmän.

[sabine]

Sabin punastui hieman, kun kuuli pojan vastauksen ja punastui hieman. Hieman hämillään hän alkoi leikkimään hiuksillaan, koittaen keksiä jotain sanottavaa, mutta huomattuaan pojan jatkavan, hän siirsi kiinnostuneena katseensa tähän, kuunnellen hiljaa pojan vastausta. Hän kuunteli pojan vastausta kiitollisena, että hänen ei tarvinnut sittenkään pyydellä anteeksi omaa huonomuistisuuttaan, huomaten kuitenkin kuinka poika vainvihkaa sytytti tupakkansa. Hän antoi pojan poltella hetken aikaa, katsellen itse edessä olevaa maisemaa, joka näytti hieman syksyiseltä hänelle, mutta mitä hän siitä välitti, ainakin seura oli hyvää. Hän värähti hieman, tuntiessaan kylmän tuulen pyyhkäisevän heidän edestään ja käänsi jälleen katseensa poikaan tämän esittäessä uuden kysymyksensä.
Hetkeen Sabine ei sanonut mitään, hän jäi jopa miettimään, mitä poika oli tullut kysyneeksi. Hän kohautti hieman olkiaan, kääntäen varovaisena katseensa poikaa, koittaen kuitenkin saasa jotain sanottua. Häneltä ei oltu koskaan aikaisemmin kysytty, mitä hän halusi elämältään. Jokainen ihminen Sabinen elämässä oli sanonut, mitä hänen piti tehdä, ja mikä hänestä tulisi isona. Hän koitti saada jotain vastaukseksi, mutta se tosiasia, että hänellä ei ollut mitään unelmia itsellään, jäi vaivaamaan häntä.
"Minä... Minä en tiedä."
Sabine katsoi poikaa otsa hieman kurtussa, punastuen kuitenkin pian uudelleen.
"Tai siis... Minulta ei ole koskaan ennen kysytty, mitä minä haluaisin tehdä. Minun vanhempani päättivät jo kun olin pieni, että minusta tulee urheilija, siksi minä harrasti paljon kaikenlaista, ja sitten minun piti pärjätä koulussakin, ja tehdä paljon tehtäviä ja sitten se kaikki vain romahti ja minä tulin tänne ja.. Minä en oikeasti muuta täällä teekään, kuin opiskelen, ei minulla ole koskaan, ikinä, missään vaiheessa elämääni ole ollut aikaa miettiä mitä minä haluan."
Sabine tärisi hieman, kun hän huomasi selittävänsä täydin tutnemattomalla ihmiselle, että hän oli oikeastaan hyvin säälittävä nuori nainen, jonka elämällä ei ollut mitään tarkoitusta. Hän katsoi poikaa kuin anoen anteeksiantoa, ei hän ollut valmistatutunut tämän kysymykseen.
"Mitä sinä sitten haluat olla isona?"