Jalan jäljet hiekassa

[alexandra]

Taivaalla leijaili pieniä pilven hattaroita ja aurinko paistoi vielä varsin lämpimästi. Alex istui hiekalla ja tuijotti vettä. Veden liplatus oli hyvin rauhoittavaa ja sai tytön sulkemaan silmänsä.

Alex oli tullut rannalle saadakseen olla yksin ja rauhassa. Juuri nyt hän ei jaksanut riehuvia kavereitaan. Hän kaipasi rauhaa.
Kotiikävä oli jo laantunut, mutta hän ei silti voinut olla miettimättä perhettään. Tico, hänen isoveljensä, työskenteli nykyisin isänsä opissa. Tico oli käynyt koulunsa tässä koulussa. Veli oli pitänyt juhlimisesta, naisista ja viinasta. Alex ei ollut lainkaan veljensä kaltainen. Hän oli ujo, harkitseva ja rauhallinen. Hän ei pitänyt alkoholista. Hän ei juossut miehissä, mutta hän piti juhlimisesta.
Punaviiniä kului toki, mutta vain lasillinen päivässä. Hän joi alkoholia kohtuudella ja sai aina juhlien päätteeksi raahata ystäviään ja katsoa noiden perään kun nuo sammuivat ja rettelöivät humalassa.

Hiekka varpaiden alla tuntui mukavalta ja pehmeältä. Alex katseli pitkin rantaviivaa omia jalan jälkiään. Hän kaipasi jotain uutta. Hän kaipasi toisia jälkiä omien jalan jälkiensä viereen. Hän kaipasi..rakkautta. Tunnetta että joku välitti hänestäkin. Hän ei kaivannut enää kaveri pohjaista suhdetta miesten taholta vaan jotain enemmän. Hän oli valmis sitoutumaan.

Tuntui että kaikki kauneimmat ja sosiaalisemmat tytöt saivat kaikki miehet. Alex tunsi piston sydämessään. Mikä hän oli valittamaan kohtalostaan. Hän itse ei voinut päättää miltä näytti, mutta hänestä tulisi vielä yhtä kaunis kuin muut tytöt olivat. Vielä hänkin saisi loistaa. Huokaus, joka karkasi huulilta oli katkera ja pettynyt. Hän oli niin pettynyt itseensä. Syvänruskeat, tummat silmät tavoittivat liplattavan veden. Hän voisi hukuttautua ilman, että kukaan välittäisi hänestä. " Todella säälittävää", pieni ääni Alexin pään sisällä sanoi.

Tyttö naurahti ja nousi ylös. Hän suoristi tummanpunaista olkaimetonta mekkoaan ja heitti punaiset sandaalinsa hiekalle. Alex tuijotti vielä hetken kutsuvana liplattavaa vettä ja lähti kävelemään vettä kohti. Hän seisoi hetken matalassa rantavedessä ja pyrähti juoksuun. Vettä roiskui ympäriinsä.

Vesi hyväili hänen vartaloaan. Sen viileys yllätti ja sai hänet haukkomaan henkeään. Vettä oli hänen olkapäilleen saakka ja Alex antoi itsensä painautua veden alle. Hän jäi sinne hetkeksi kuunnellen veden ääniä ja nousi sitten pinnalle haukkoen henkeään. Ei hukuttautumista tällä kertaa.. Sirot kädet pyyhkäisivän märät, vaaleat hiukset pois kasvoilta. Onneksi hän oli iskenyt päähänsä veden kestävät meikit. Hampaat alkoivat kalista. Oli kylmä, mutta Alex ei noussut vedestä. Antoi nuoren ja epätäydellisen vartalon kärsiä..

[katsuya]

Moni Katsuyan tuntevista ei olisi varmasti ihmetellyt laisinkaan tätä ilmettä, joka pojan kasvoilla oli. Se kuvasti ärsyyntyneisyyttä, itsesyytöstä ja synkkyyttä. Ja se johtui siitä, että hänen siskonsa, Saeko, oli jälleen kerran kadonnut kuin tuhka tuuleen. Katsuya oli myöntänyt jo itselleen, että hänellä oli lähes neuroottinen tarve huolehtia pikkusiskostaan, mutta silti... Asia ei ollut sen helpompaa, joka kerta kun toinen katosi, siis. Kärttyinen poika potki hiekkaa jaloillaan, ja sen lensi komeassa kaaressa. Kolmannella kerralla jostakin ilmestyikin yllättävä tuuli, joka lennätti hiekat suoraan hänen kasvoilleen. Katsuya kirosi varsin äänekkäästi japaniksi, ja istahti sitten hiekalle vaaleat hiukset tuulen mukana heiluen. Häkellyttävän siniset silmät tarkkailivat ympärilleen. Silmäkulmastaan nuorukainen erotti liikettä vedestä. Hän käänsi kysyvän katseen kera päänsä liikettä kohti. Hän näki parahikseen, kuinka joku vaaleahiuksinen tyttö nousi pintaan henkeä haukkoen, hampaat kalisten. Epäilys iski Katsuyaan. Oliko toinen mennyt uimaan tällaisella säällä? Vai oliko tyttö yksinkertaisesti... hukkumassa? Nanosekunnissa poika oli noussut pystyyn, ja juoksi minkä jaloistaan pääsi. Siinä matkalla poika riisui turkoosinsininen hupparinsa pois, ja jäljelle jäi musta t-paita. Kylmä vesi otti hänet vastaan varsin tylysti. Aallot loiskuivat hänen kasvojaan kohti. Kylläpä tuuli oli yltynyt. Hän ui jokusen hetken, kunnes saavutti tytön, tarttui tähän. Katsuya oli tullut takaa, joten oli hyvinkin mahdollista, että tyttö ei ollut huomannut häntä. Poika riuhtaisi tämän kovakouraisesti itseään kohti. He olivat ajautuneet syvemmälle kuin hän oli olettanut. Siinä samassa Katsuya tajusi jotakin. Tytön kasvot, ne olivat... liian rauhalliset hukkuvalle. Hän tunsi kuumottavan punan laskeutuvan kasvoilleen.
"O-olen pahoillani! Luulin, että olit hukkumassa", tämä mutisi syvästi nolostuneena, edelleen pitäen tytöstä kiinni. Kunnes hän sitten tajusi edes päästää irti toisen olkapäistä.

[alexandra]

(( Ensin pyydän sinua pelaamaan ja sitten pelaan lyhyesti..Anteeksi..))
Kädet tarttuivat tyttöön takaa päin. " Waaaaa!!", Alex huudahti pelästyneenä. Hän käänsi katseensa toiseen kuunnellen tuon sanoja. Hampaat kalisivat yhä. "Eiiij mitään. Ehkä näytinkin vähän hukkuvalta. Riennätkö useinkin pelastamaan vieraita neitoja pulasta?" Tytön hymy oli lämmin ja aito. Syvänruskeat tummat silmät kohtasivat siniset silmät. Poika näytti suloiselta punastuessaan. Varsin komea pakkaus. Nyt oli Alexin vuoro punastua. "Ööuum..Älä minun vuokseni punastu.."Alex sanoi hieman vainautuneena.
"Pentele", hän ajatteli, " Nyt olet Alex pulassa. Keksi nyt jotain sanottavaa" Hymy pysyi täyteläisillä huulilla. " Umm..Tuota.. Kaunis ilma tänään. Vesikin on oikein lämmintä", tyttö sanoi virnistäen hieman vinosti. Hampaat kalisivat tytön puhuessa. Pieni ääni tytön pään sisällä sanoi:" Idiootti..Nyt pilasit tämänkin"

[katsuya]

[[Ei se mitään ^^]]

Katsuyan piti potkia jaloillaan kunnolla, että pysyi pinnalla. Hän haukkoi henkeä, sillä vesi oli tosiaan yllättävän kylmää. Poika kuitenkin koitti olla näyttämättä sitä. Hän oli edelleen melko nolostunut äskeisestä väärinkäsityksestä, mutta pieni helpotuksen tunne hurmasi hänet, kun tämä tajusi ettei mitään todellista hätää ollutkaan.
"Öööh, ei, en. Enimmäkseen vain siskoani", hän vastasi jälleen mutisten syvän pehmeällä äänellä. Vedenväriset silmät loivat pitkän katseen tyttöön, tutkimattoman sellaisen. Katsuya väisti kuitenkin saman tien tämän katsetta, mikäli se näytti hiukkaakaan herpaantuvan hänen silmiinsä.
"En minä yleensä punastukaan. Nyt vain on niin, että... vesi saa sen minussa aikaan", Katsuya keksi hätävalheen, mutta tiesi jo sen sanoessaan, että tyttö käsittäisi sen vitsiksi. Eeeih, Katsuyan ei kuulunut olla hauska. Hänen kuului olla kärttyisä ja muita kaihtava. Silti hän oli rynnännyt suin päin aaltoihin tämän tytön vuoksi. Herran pieksut sentään, poikahan oli sekoamassa. Katsuyan toinen ohuehkoista, tummanruskeista kulmakarvoista kohosi hitusen verran. Kaunis ilma? Lämmin vesi? Mistä lähtien? Hän otti myös tämän lauseen vastaan hymyillen, nyökytteli vain päätään. Sitten hän sai tarpeekseen tästä hiton kylmyydestä. Poika tarrasi mitään sanomatta tämän tuntemattoman tytön käteen, ja vetäisi tämän itseään kohti. Nuorukainen veti heidät molemmat rannalle, ja päästi irti, kunnes tyttö pystyi itse jo seisomaan. Poika hoksasi turkoosin hupparinsa lojuvan maassa, ja laittoi sen vaitonaisena toisen hartioille. Tuuli oli kylmä, eikä tytöllä ollut päällään mitään muuta kuin -- pojan silmät skannasivat tytön päästä jalkoihin -- olkaimeton mekko. Vettä valuvana japanilaispoika istahti sitten itse maahan, katseli kaikkialle muualle kuin tyttöön.

[alexandra]

Alex kuunteli pojan selitystä siskostaan ja vedestä. Hän hymähti pojan vastauksille ja nyökäytti hieman päätään. Alexille oli selvinnyt ettei poika jostain syystä pitänyt katseista. "No..Ihmekös tuo on Alex. Olethan niin ruma ja epämiellyttävä tapaus. Luultavasti tuon näköisellä pojalla on kasoittain tyttöjä", hän sanoi itselleen mielessään.
Hänen koko vartalonsa alkoi olla jäässä ja hampaat kalisivat entistä enemmän. Sitten kuin tilauksesta poika tarttui häneen ja lähti vetämään rantaan. Alexin puna kasvoilla syveni hänen kätensä hipaistessa pojan vartaloa. Lara ja muut hänen kaverinsa nauraisivat itsensä kuoliaiksi jos näkisivät miten Alex reagoi. Mutta hän ei voinut itselleen mitään. Tälläinen hän oli. Itseään ei voinut muuttaa..Kai..
He tulivat rantaan ja poika laittoi hupparinsa..hänen hartioilleen? Se oli jalo teko varsinkin kun katsoi pojan itsensä vaatetusta. T-paidasta ei ollut oikein lämmittäjäksi. Alex istahti pojan viereen, sopivan välimatkan päähän ja laittoi sandaalinsa takaisin jalkoihinsa. Hän jäi tuijottamaan varpaitaan. "Kiitos, mutta sinä kylmät itse.."Alex sanoi hiljaa. Häntä alkoi harmittaa oma typeryytensä. Nyt poika takuu varmasti vilustuisi ja saisi syyttää siitä Alexia. Häntä ja hänen typeryyttää. Hän istui hetken hiljaa. Tuuli oli varsin kylmä. Poika vilustuttaisi itsensä tällä menolla. "Sinä vilustut.. Kuule.. Voisinko tarjota sinulle vaikka kupin teetä tai punaviiniä?" Alex kysyi ja jatkoi: "Täällä on aika kylmä ja tahtoisin korvata sen että mahdollisesti vilustut tällä menolla." Hän piti pienen tauon ja nousi seisomaan. " Umm... Nimeni on Alex Cruzz. Tai oikeastaan Alexandra, mutta kaikki sanovat minua Alexiksi." Hän ojensi kätensä pojalle kätelläkseen ja vetääkseen tuon ylös. " Joten mitä sanot? Kelpaako sinulle tee tai punaviini?" Alex todella toivoi, että poika suostuisi. Muuten tuolla olisi tällä menolla keuhkokuume huomenna. Ja vain sen takia, että Alex oli yrittänyt hukuttautua. Tosin perin epäonnistuneesti. Ehkä jollain toisella kerralla.

[katsuya]

Katsuya istui tuiman päättäväisenä rantahiekalla. Hän koitti kaikin keinon olla näyttämättä, miten kylmissään hän tosissaan oli. Poika puristi hamaansa yhteen, mutta vavahteli silti hieman. Aivan kuin hän olisi keskittynyt johonkin erityisen vaikeaan matikan laskuun. Katsuya puhalsi kosteita, platinanvaaleita otsatukanrieppeitä pois kasvoiltaan, vaikka ainahan ne siihen silmien päälle takaisin laskeutuivat. Aurinko pilkahteli aina silloin tällöin ohi ajelehtevien pilvien takaa. Musta t-paita oli liimautunut kiinni hänen hoikan lihaksikkaaseen vartaloon. Yllättävän sirot kädet, joista kuitenkin löytyi voimaa, olivat jääneet syliin roikkumaan toimettomina. Tuuli oli hiukan laantunut, mistä Katsuya oli kiitollinen. Hiljaisuuden rikkoi vain hetken kuluttua tuo vaaleahiuksinen tyttö. Katsuya ei luonut tähän vilkaustakaan. Tai no, ehkä ihan pienen.
"Minulla on hyvä vastustuskyky", poika tokaisi nopeasti, mikä saattoi vaikuttaa kieltäytymiseltä. Sitä se ei kuitenkaan ollut, ei ainakaan vielä. Kuka tietää, mitä Katsuyan päässä liikkuikaan? Sitten taas tuli raju tuulenpuuska, ja sekös sai Katsuyan aivastamaan varsin vaikuttavasti. Poika naurahti ontosti, ja katsoi nopeasti tyttöön. Tämä oli noussut ylös, ja esitellyt itsensä. Katsuya ei tarttunut käteen, sillä halusi nousta ihan itse ylös. Ties kuka olisi heitä katsonut puskien takaa. Poika loi tytölle ehkä liian hurmaavan hymyn. Tuo hymy oli kuitenkin harvnainen. Tämä poika ei tullut kamalan hyvin toimeen tyttöjen kanssa. Ei ainakaan sellaisten, jotka peittelemättä kuolasivat hänen peräänsä. Poika ei voinut ymmärtää, miten tyttöjä saattoi kiinnostaa hänen kaltainen olento. Varsin kummallista...
Viimein Katsuya tarttui käteen, ja ravisteli sitä tarmokkaasti. "Olen Nakamura Katsuya, mutta kutsu vain Katsuyaksi. Ja tuota.. siitä kutsusta...", hän sanoi muuttaen äänensä vaivautuneeksi. Kehtaisisiko hän kieltäytyä tytön tarjouksesta? Kun Katsuya ei oikein ollut mikään punaviinin tai teen ystävä. Tai no, tee meni jotenkuten. Muttah... Poika otti kasvoilleen pahoittelevan ilmeen. Sitten hänen mieleensä syöpyi taas kuva hukkuvasta vaaleasta neitokaisesta. Ehkäpä tämä halusi nyt vain seuraa. Ehkä tästä saisi jopa ystävän. Hetkessä pojan ilme muuttui.
"Tai no joo, yksi teekupillinen olisi mukavaa", hän sanoi, ja hymyili nopeasti.

[[Kaikki on niin vaikeaa pojalleni xD]]

[alexandra]

Alexin kasvoille nousi pettynyt ilme hänen luullessaan pojan kieltäytyvän hänen kutsustaan. Ehkä toinen luuli, että hän tarkoitti jotain vähemmän ystävällistä. Että hän olisi joku huora, joka kärräsi poikia kotiinsa kottikärryillä tai sellainen tyttö, jolla oli monta poikaa yhtä aikaa.
Ei, Alex ei ollut miesten nielijä. Se homma kuului hänen parhaalle ystävälleen, Laralle. Alex ja Lara olivat toistensa täydet vastakohdat. Lara poltti ja joi ankarasti. Hän ei välittänyt muiden tunteista ja vaihtoi poikia kuin sukkia. Laraan verrattuna Alex oli kunnon tyttö. Olihan Alexistakin mukavaa juhlia, mutta juomisen hän jätti muiden hommaksi. Hän oli kerran vetänyt päänsä täyteen niin alkoholia ja huumeitakin. Se kerta sai riittää hänelle. Tupakkaa hän ei voinut sietää vaan sai pelkistä tupakka-askeistakin oksennusrefleksejä.
Ystävässään Alex inhosi tuon tapaa viettää yhden illan juttuja ja sitä kuinka tuo särki toisten sydämiä koska hänellä itsellään oli tylsää. Salaa Alex toivoi, että Lara olisi löytänyt sen oikean.

Toisin kun Lara, Alex välitti toisten tunteista ja hän itki silloin kun toinen itki. Hänelle oli todella vaikeaa laittaa välejä poikki toisten kanssa, sillä hän ei halunnut toisille pahaa. Mieluummin häneen itseensä koskisi kuin johonkin toiseen. Alex oli kerran venyttänyt kuollutta suhdetta vuoden verran tietäen, että hänen poikaystävänsä oli käynyt vieraissa sen kaiken ajan kun he olivat seurustelleet. Alex oli ollut sille pojalle vain esine, jota näytellä kavereilleen. Ensihuuma oli haihtunut nopeasti. Alex oli yrittänyt pitää kulisseja pystyssä, mutta lopulta ei ollut enää jaksanut. Silloin hän oli tehnyt suhteesta lopun ja silloin hän oli ollut se joka oli vuodattanut kyyneliä hänen poikaystävänsä sanoessa ilkeitä sanoja. Seuraavana päivänä poika oli alkanut seurustelemaan toisen tytön kanssa. Suhde jätti Alexiin syvät haavat ja hän päätti ettei seurustelisi enää ennen kuin olisi taas valmis uuteen ja ennen muuta vakavaan suhteeseen.
Hän ei kaivannut yhden illan juttuja. Hän ei enää repisi itseään rikki. Ei enää koskaan.

Alex vastasi toisen vastuttattomaan hymyyn hymyillen säteilevästi. Toinen sai hänen sydämensä lyömään nopeammin. " Ei Alex..Et anna itsesi ihastua. Hän tulee olemaan vain sinun kaverisi. Ei mitään muuta", hän sanoi mielessään itselleen. Poika esitteli itsensä ja.. hyväksyi hänen kutsunsa?? Alexin kasvoille levisi hämmästynyt ilme. " ai siis... Sinä tulet?", hän kysyi ällistyneenä. Alex selvitti kurkkuaan. " hmmmm..No mennään sitten", Hän sanoi hymyillen ja lähti kävelemään asunnolleen päin. Tosin hitaasti, että toinen ehtisi mukaan.
" Muuten, Katsuya, sinulla on kiva nimi. Olet kotoisin..Japanista?" Alex sanoi pyörähtäen ympäri ja kävellen takaperin katsoen kuinka aallot löivät rantaan.

[katsuya]

Katsuya nousi pienesti ähkäisten ykös hiekalta. Poika vaivautui pudistelemaan suurimman osan hiekoista pois. Ne olivat tarttuneet ärsyttävän hyvin märkiin housuihin. Mikään hänessä ei itse asiassa ollut kuivaa. Nojoo, hiukset kylläkin joten kuten. Tuuli haihdutti lämpöä entisestään pojan iholta pois. Katsuya huokaisi syvään, tärisi hiukan samalla. Kun hän sattui katsahtamaan Alexiin, hän huomasi tytön hämmästyneen ilmeen. Pienen pieni, lähes huomaamaton hymy pyrki väkisinkin pojan kasvoille.
"No juu. Jos et olisi näyttänyt niin hukkuvalta, ei minun olisi tarvinnut kastella itseäni kylmässä vedessä, eikä suostua", poika mutisi, kunnes tajusi mitä oli möläyttänyt. Hitto, ei hänen nyt tämän tytön seurassa kuulunut olla törkeä. Pahoitteleva ilme laskeutui Katsuyan kasvoille.
"Tai siis... Olen pahoillani. En ole kovin.. hmm, hyvä kommunikoimaan tyttöjen kanssa. Olen tottunut, että kaikki ovat ärsyttäviä nulikoita. Enkä nyt tarkoita mitenkään yleistää, mutta sellaisen kuvan olen saanut", Katsuya selitti hermostuneena, ja toivoi tosissaan ettei ollut pahoittanut Alexin mieltä järjettömän paljon. Hetken hiljaisuus, kunnes Katsuya taas rikkoi sen.
"Juu, olen Japanista. Eikä oma nimesi ole yhtään hullumpi. Kiva sekin on", hän kehaisi, ja huiskautti poissaolevasti kättään. Syvänsiniset silmät loivat vähän väliä ystävällisen kiinnostuneita katseita tyttöön. Katsuya kiihdytti askeliaan, ja saavutti näin Alexin.
Puiden lehdet viheriöivät, ja niiden lehdet havisivat toisiaan vasten aiheuttaen pientä rapinaa. Aurinko oli vielä suhteellisen korkealla, ja se loi pilvien takaa aina silloin tällöin omia, lämmittäviä säteitä kaksikkoon. Muutamat, Katsuyalle tuntemattomat ihmiset kävelivät silloin tällöin heidän ohitseen. Poika ei välittänyt näistä, haroi oikealla kädellään vain platinanvaaleita hiuksiaan. Hetken kuluttua asuntolat ilmestyivät näkyviin. Katsuyan paksuhkot huulet tärisivät vieläkin hitusen. Poika oli vähällä aivastaa, mutta asetti kätensä salamannopeasti nenänsä eteen. Liike oli kieltämättä hullunkurinen, mutta se ainakin se toimi.
"No, Alex, näytä tietä", hän sanoi kehottaen toista johdattamaan hänet tytön asuntoon. Katsuyahan ei nimittäin tiennyt, missä toinen asui.

[alexandra]

Alex oli hiljaa heidän kävellessään. Hän mietti pojan aikaisempia sanoja tytöistä ja kommunikoimisesta heidän kanssaan. Luonto oli kaunis. He saivat nauttia sen kauneudesta. Katsuya ja Alex tulivat asuntoloiden luo. Alex naurahti vaimeasti huomatessaan toisen hullunkurisen ilmeen tuon pidättäessä aivastusta. " Vai et sinä ole muka vilustunut.. Voisi luulla että te valehtelette arvon herra Nakamur--ATSHIUUUU!" Aivastus keskeytti hänet. Alex katsoi poikaa hetken hämillään . "Kuppi lämmintä tekee nyt kyllä hyvää.."
Alex käveli kohden taloa, jossa hänen asuntonsa sijaitsi. Hän mietti Katsuyan ikää ja vilkaisi toista vaivihkaa. No, toinen oli luultavasti siinä 17 ja 18 vuoden kieppeillä. Ihan sama se oli hänelle minkä ikäinen poika oli.
---
Alex avasi asuntonsa oven. Huoneisto oli sisustettu kahden hyvän maun omaavan tytön tyyliin. Alexin puolelta oli paljon eksoottisia esineitä ja pieniä rihkamatavaroita, kuten laakea astia, jossa oli isoja ja pieniä simpukoita sekä hiekkaa Espanjasta. " Ei tämä kummoinen ole, mutta on tyhjää parempi. Ole kuin kotonasi", tyttö sanoi. Hän käveli keittiöön ja laittoi vettä vedenkeittimeen. Sitten hän napsautti sen päälle jääden nojaamaan tiskipöytään. "onneksi kämppikseni Lara ei ole täällä. Et saisi häneltä suunvuoroa", Alex virnisti. Sitten hänen ilmeensä vakavoitui ja hän hävisi makuuhuoneeseensa. Pian hän kuitenkin ilmestyi mukanaan kaksi mukavan lämpöisen näköistä vilttiä. " Sinä saat tämän punaisen. Minä otan tämän keltaisen. Isoäitini teki nämä minulle ennen kun lähdin pois kotoa", Alex selitti asetellen punaista vilttiä pojan olkapäille. " Ummm... Millaista Japanissa on? Äitini on käynyt siellä joskus työasioissa. Itse en ole mutta olisi kyllä mukavaa käydä siellä", tyttö selitti kulmat kurtussa keskittyneenä asettelemaan vilttiä toisen harteille. Hän ei ajatellut mitä toinen mooisesta ajattelisi. Hoivausvietti vei tässä tapauksessa vallan.

[katsuya]

Katsuya silmäili Alexia huvittuneena, ja katsoi häntä "saanen-epäillä-tuota-neitiseni"- ilmeellä. Hän avasi suunsa väittääkseen vastaan, mutta sieltä pääsikin naurahdus tytön aivastaessa. Hyvin pitkästä aikaa kunnon hymy levisi Katsuyan vaaleille kasvoille. Hän ei vastannut mitään toisen lausahdukseen, seurasi vain tuota vaaleahiuksista tyttöä.
Viimein he kävivät ovesta sisään, ja Katsuya antoi silmiensä tutkia kaikkia pieniä yksityiskohtia. Sitten hän huomasi, että Alex oli kiiruhtanut toiseen huoneeseen, josta tosin näkyi hyvin hänen luokseen. Nyt tyttö puhui Larasta, Alexin kämppiksestä. Tämä taisi olla akamoinen energiapakkaus, niin Katsuya ainakin päätteli.
"Olemme siis kahden", Katsuya tyytyi toteamaan hiljaa itsekseen. Lause ei merkinnyt mitään pojalle. Tytön palatessa tämä kantoi mukanaan kahta vilttiä. Katsuya arvosti sitä, kun toinen laittoi punaisen viltin hänen olkapäilleen. Lämpö ei palautunut heti yhdellä kerralla, mutta hyvää vauhtia kuitenkin. Poika mumisi jotakin kiitoksen tapaista. Saatuaan suurehkon viltin kunnolla olkapäilleen, Katsuya päätti istahtaa sohvalle.
"Japanissa vai?" tämä aloitti, ja katsoi yhtäkkiä silmät lasittuneina jonnekin, minne Alex ei voinut nähdä. "Japanissa on ihmisiä enemmän kuin voisi koskaan kuvitellakaan. Ahtaanpaikankammoisen ei ole kovin hyvä kävellä ruuhka-aikaan kadulla. Siellä on myös paljon saasteita ja mainosvaloja. Mutta maisema muuttuu kunhan pääsee maalle. Siellä vallitsee tyyni hiljaisuus. Ja kun menee sisälle temppeileihin, niin ei voi tehdä muuta kuin vain mykistyä kunnioituksesta. Japani on... kotini. Tulee aina olemaan" Poika lopetti lauseensa haikeasti. Sitten hän havahtui, ja pudisteli nopeasti päätään kuin olisi taas tehnyt jonkun virheen. "Tai siis, me muutimme sielä jokusen aikaa sitten pois. Olemme asuneet jo pitkän aikaa Ranskassa. Mutta Japanista minulla on kaikkein parhaimmat muistot. Ranskasta.. ei niinkään", tämä sanoi ääni vaimeten lähes kuulumattomaksi. Sitten Katsuya nosti päänsä, jotta vaaleat otsatukanhaivenet eivät varjostaisi hänen silmiään.
"Vesi oli jäätävän kylmää. Miksi olit siellä?" hän kysyi hyvin yllättäen, ja kysymys hämmensi häntä itseäänkin. Pojan häkellyttävän sinisten silmien katse oli tiukka, mutta samalla uteliaan surumielinen. Äänikin oli muttunut heikoksi, kuin yöperhosen siipien kahinaksi.

[alexandra]

Alex kuunteli Katsuyan kertomusta Japanista. Hän istuutui tuon viereen kietoen omaa vilttiään tiukemmin ympärilleen.. Muutos pojassa pelotti häntä hieman. Toki hän ymmärsi, että tuota vaivasi varmasti koti ikävä. Niin häntäkin. Alex laski ajattelemattaan kätensä pojan olkapäälle.
" Minusta Japani kuulostaa hyvältä paikalta. Tietenkin olen nähnyt vain kuvia ja videoita.. Oli varmasti vaikeaa lähteä sieltä.. Minulle teki kipeää lähteä pois Espanjasta.. Isä laittoi minut tänne kun olin viisitoista. Siihen asti kävin koulua tavallisessa koulussa, mutta se oli yhtä tuskaa.." Alex sanoi hymyillen pojalle. Hän todella ymmärsi miltä tuntui lähteä pois rakkaasta paikasta. Sellaisesta minne kaikki muistot ja kaverit jäivät. Hänen tapauksessaan vain yksi häntä puollustanut tyttö oli jäänyt jälkeen. Ann Delfino. Hän muisteli pari vuotta vanhempaa tyttöä lämmöllä.

Alex hätkähti hieman pojan kysymystä. " minä tuota.." Vedenkeittimestä kuului naksahdus. " Vesi on kiehunut", Alex sanoi toteavasti ja kiiruhti keittiöön. Hittolainen..Mitä hän vastaisi Katsuyalle? Ei hän voisi valehdella. Hän ei osannut valehdella. Toinen huomaisi sen varmasti. Alex etsi kuumeisesti tee kuppeja. Hän löysikin ne ja laittoi teekupit, teepussit, hanaja-astian, maitotölkin ja vedenkeittimen tarjottimelle. Hän löysi aamulla paistamiaan teeleipiä ja lähti saaliinsa kanssa olohuoneeseen. Tarjotin laskettiin alas pöydälle. " Niin siis minä tuota.. Käytätkö maitoa ja hunajaa teessäsi? Kelpaako tämä tee. Tässä on pelkkää vihreää teetä ja sitten tätä vihreää teetä, joka on maustettu vaniljalla. Kumpaa haluat? Ja tuossa on teeleipiä", Alex sanoi työntäen teeleipä astian pojan nenän eteen. " ota. Paistoin ne aamulla ennen kun lähdit rannalle hukut- siis uimaan. Tai no oikeastaan kokeilemaan vettä. Hmmm.. Varsin kylmää oli." Sitten tyttö hiljeni. Hän vilkaisi poikaa ja veti jalat ruumistaan vasten.

[katsuya]

Muutos omassa itsessään pelotti hiukan Katsuyaakin. Hän ei tiennyt, miksi hänen äänensä muuttui yhtäkkiä niin hauraaksi. Vaaleahiuksinen poika nielaisi, samalla kun Alex istahti hänen viereensä. Hetkessä nuo kaikki heikkoiden merkit olivat tiessään. Mutta poika ei voinut olla ajattelematta, että jos he eivät olisivat muuttanee tänne Ranskaan, mitään... ei olisi koskaan tapahtunut. Kaikki olisi hyvin. Hän pakotti huulilleen väkinäisen hymyn, joka oli kuitenkin kaikkea muuta kuin aito.
"Japani on... hyvä paikka", poika myönsi lainaten toisen sanoja. Ja tietämättään, että Alexkin muisteli ystäväänsä, pyrki Katsuyankin mieleen kaikki hänen ystävänsä. Ystävät, ja heidän leikkinsä. Vaikka Katsuya ei olisi koskaan myöntänytkään (ei edes itselleen), syvällä sisimmässään hän kaipasi lapsuuttaan. Hän kaipasi huolettomia aikoja, aikoja jolloin ei tarvinnut huolehtia mistään. Jos totta puhuttiin, aikuistuminen pelotti Katsuyaa.
Alexin hätkähys herätti Katsuyan ajatuksistaan. Suuret, vaaleansiniset silmät kääntyivät uudestaan tyttöön päin. Juuri kun poika oli kysymässä uudestaan, kuului napsahdus. Vedenkeitin. Tyhjä, suorastaan ontto olo täytti katsuyan, kun Alex pinkaisi pois sohvalta. Poika loi pitkän katseen märkiin housuihinsa, jotka olivat liimaantuneet kiinni hänen ihoonsa. Hän nosti kätensä, näpräsi oikean puolen korvakoruaan hajamielisenä. Mitä hänelle oli oikein tapahtumassa? Jotenkin hän tunsi itsensä vieraantuneeksi. Aivan kuin hän ei tuntisi itseään. Ja Alexin käytös hermostutti häntä. Miksi tyttö ei sanonut suoraan? Oliko tällä jotakin salattavaa? Vaikka 18-vuotias poika ymmärsi varsin hyvin, etteivät he niinkään edes tunteneet toisiaan, silti häntä poltteli vatsanpohjassa.
Sitten kun Alex viimein saapui, vaaleat hiukset selän takana heiluen, nuorukaisen katse kohosi syvyyksistä pois, ja sai taas osakseen tuon tutun pilkkeen. Hän silmäili hiljaisena tarjotinta, missä oli kaikkea teekupeista vedenkeittimeen.
"Tuota, käytän yleensä sitruunaa, mutta kertahan tämä on ensimmäinenkin", hän sanoi tarkoittaen hunajaa taikka maitoa. Päättäväisenä hän otti teekupin käteensä, kaatoi kuumana kiehuvaa vettä, nappasi teepussin ja upotti sen veteen. Pussi kuitenkin tippui, sillä Katsuya oli erottanut erään sanan alun Alexin lauseessa. Hän kohtti katseensa kuin hidastettuna, loi syvän, ja erittäin tutkivan katseen tähän. Poika tunsi uppoavansa lämpimänruskeisiin silmiin.
"Hukuttautumassa?" hän lähes kuiskasi, ja katsoi toista suuren ihmetyksen vallassa. Sitten hän pudisteli päätään, ja jalkoi nopeasti häärimään Alexin teen kanssa. Hän laittoi tytön teepussin valmiiksi täytettyyn kuppiin, ja odotti että sisältö pussissa liukenisi veteen. Sitten, vaihtaakseen aihetta, Katsuya päätti kysellä Alexilta hieman asioita.
"Miksi sinut muuten lähetettiin tänne viisitoistavuotiaana?" hän kysäisi utelevalla äänensävyllä.

[alexandra]

Alex tuijotti hetken pojan vaaleansinisiin silmiin. Hän olisi voinut olla tässä niän vieretysten pojan kanssa ikuisuuden. Mutta hän halusi kertoa itsestään Katsuyalle. Vaikka toinen ajattelisi mitä. Vaikka toinen käyttäisi hyväksi häntä. Hän jakaisi palan itsestään Katsuyan kanssa. Sen vaikeimman palan, jonka vain harvat tiesivät ja tunsivat. Alex kääntyi katsomaan vastakkaisen seinän taulua. Silmät lasittuivat Alexin käydessä läpi muistojaan.
" No siis.. Aluksi kaikki meni hyvin. Olin tavallisessa koulussa kuusi vuotiaasta asti. Isäni rikastui koko ajan liiketoimillaan. Hänen yrityksensä alkoi tuottaa miljoonia ja hän levitti yrityksiään ympäri maailmaa. Äidin mallin hommat tuottivat myös hyvin. Perheemme rikastui hyvin paljon lyhyessä ajassa. Minulla oli aluksi hyvinkin monta ystävää. Isä ja äiti halusivat että aikuistuisin Marionin, pikkusiskoni syntymän jalkeen. En tarvinnut enää yksityiopettajaa.
No siis koulu meni valtion koulussa ihan hyvin siihen asti kun muut saivat tietää kuinka rikas isäni oli. Ja kuka äitini oli.. Sitten alkoi kiusaaminen.. Se oli aluksi pelkiä sanoja, mutta sitten se muuttui tönimiseksi ja lyömiseksi.. Kerran muut jahtasivat minua ympäri koulua.. Edes opettajat eivät kiinnittäneet asiaan huomiota. Vanhempani tiesivät asiasta, mutta he kehottivat antamaan takaisin samalla mitalla. En ole sellainen ihminen, joka lyö toisia, Katsuya. En vain pysty.." Alex sanoi kääntäen katseensa poikaan. " niinpä annoin asian olla. Oli eräs tyttö meidän koulussamme, joka piti puoliani. Hän oli muutamia vuosia vanhempi, mutta oli jäänyt pari kertaa luokallee. Ann oli ainoa, joka ei kuisannut minua. Kerran Ann ei ollut koulussa, joten kiusaaminen oli rajumpaa. Enemmän fyysisempää. Sain puukosta, mutta en kuitenkaan pahasti. Minulla on pieni arpi alaselässä. Sitten minulla todettiin syömishäiriö. Isä sai tarpeekseen ja lähetti tänne. Ensimmäisen vuoden olin yksin. Sitten tuli Lara. Hän on pitänyt minun puoliani täällä. Onneksi. Muuten en olisi selvinnyt näinkään pitkälle..." Alex lopetti. Hän oli hetken hiljaa ja siemaisi teetään. "hmmm...Mikä n sinun tarinasi?"Alex käänsi katseensa poikaan. Ruskeat silmät tuikkivat nyt tavalliseen tapaansa iloisesti.

[katsuya]

Katsuya odotti lähes innokkaana Alexin kertomusta. Mutta kun se sitten vähitellen eteni, toivoi poika ettei hän olisi kysynyt yhtään mitään. Hän kuvitteli tapahtumat sielunsa silmin, näki kaiken. Alexin ääni kaikui hänen päässään. Alexin kaunis, melodinen ääni. Hänen ilmeensä synkkeni, ja se muuttui hyvin, hyvin pelottavaksi kun tyttö kertoi että häntä oltiin puukotettu. Katsuya itse olisi noudattanut vanhempien neuvoa; iskeä samalla mitalla takaisin. Hänellä ei ollut mitään ongelmaa lyödä jota kuta toista, joka sen ansaitsi. Mutta Alex teki viisaasti, kun ei ollut vastannut samalla mitalla; väkivallalla. Viha poltteli vaaleahiuksisen nuorukaisen sisimmässä. Hän ei sietänyt moisia ihmisiä. Aihe kääntyi sitten syömishäiriöön, eikä poika voinut oikein uskoa sitä. Automaattisesti hänen katseensa kohdistui tytön vartaloon, ja se tosin oli melko hentoinen. Kun kertomus loppui, oli Katsuya hetken hiljaa. Sitten hän vavahti, ja aloitti. Ääni oli matalan pehmeä, joskin hiukan käheä pitkän hiljaisuuden jälkeen.
"Minun tarinani alkoi siis Japanissa, kuten kerroinkin jo. Synnyin kaksi vuotta aikaisemmin pikkusiskoani. Aloitin koulun jo hyvin aikaisin. Suurimman osan elämästäni asuin maaseudulla. Polkupyörällähän minä menin aina kaupungille. Perheeni on aina ollut hiukan normaalia rikkaampi. Enhän minä valita, mutta se on jotenkin outoa, kun kaverit tulevat kotiin ja ihastelevat suu pyöreänä kaikkea. Se on... kummallista." Hetken tauko.
"Isäni on englantilainen, äitini japanilainen. Kun isä sai Ranskasta parempaa työtä, muutimme siis tänne. En pitänyt Ranskasta yhtään, eikä pikkusiskonikaan. Vihasimme tätä paikkaa. Halusimme takaisin Japaniin, mutta eihän siinä niin käynytkään. Ja, eräänä iltana..." Nyt Katsuyan ääni vaimeni kokonaan. Hän epäröi. Alex oli ehdottomasti kertonut hänelle äsken todella yksityisiä, henkilökohtaisia asioita. Ehkäpä hänkin voisi... Mutta uskaltaisiko Katsuya?
"Sitten eräänä iltana, kun molemmilla vanhemmillamme meni todella myöhään töissä, äiti soitti minulle. Hän pyysi katsomaan Saekon perään. Siskoni on todella utelias ihminen, joten hän lähti ulos melko myöhään tutkimaan paikkoja. Minä, itsekkäänä, en sitten viitsinyt vaivautua mennä mukaan, ja Saeko lähti yksin ulos. Kului ehkä noin tunti, kun rupesin ihmettelemään, missä hän oli", Katsuya kertoi vaivalloisesti. Väkisinkin hänen silmänsä kostuivat hiukan, mutta hän räpytteli kyyneleet kiivaasti pois. Ei, hän ei itkisi. Nielaisu, ja puhuminen jatkui taas.
"Soitin siis hänelle. Saeko vastasi, ja hänen äänensä oli katkonainen kyyneleistä. Hän... hänet... Pikkusiskoni oltiin raiskattu. Ja minä hiton idiootti en mennyt mukaan yhden typerän tv-ohjelman takia hänen seurakseen!" Katsuya huudahti vaimealla äänellä, ja antoi kyynelien virrata nyt vuolaina poskilleen. Ne maistuivat suolaisilta. "Äiti ei enää koskaan luottanut minuun sen jälkeen. Jos vain... jos vain olisin mennyt... kaikki oli minun syytäni", hän sanoi ääni rajusti täristen. Poika puri alahuultaan säälittävän näköisenä. Katsuyan olo oli yhtäkkiä kovin, kovin lohduton. Tuttu hätä Saekosta palasi hänen ruumiiseensa sekunnissa. Hän nousi ylös, ja ryntäsi ovelle.
"Kaikki oli minun syytäni", hän kuiskasi, ja astui ulos sateeseen. Hän tiesi, ettei asiaa voinnut paeta. Hän tiesi, ettei koskaan vapautuisi tuosta muistosta. Kunpa hän voisi vain unohtaa kaiken. Kunpa tämä loppuisi. Sade piiskasi häntä säälimättömästi selkään. Pian poika oli uudestaan kastunut, ja vilunväristykset vavisuttivat hänen hoikan lihaksikasta vartaloa. Katsuya juoksi, vaikka keuhkot tuntuivatkin olevan tulessa hapen puutteesta. Aurinko oli laskenut, eikä sen lohduttavaa lämpöä tuntunut enää missään. Poika pysähtyi suhteellisen lähelle, ja hänen rinakehänsä kohoili rajusti. Sitten hän ei enää jaksanut. Katsuya lysähti ruohopeitteiselle maalle polvilleen, piteli itsestään kiinni. Hän itki ääneen sydäntäsärkevästi.
"Kaikki on minun syytäni", hän kuiskasi uudestaan, ja sulki silmänsä.

[alexandra]

Alex kuunteli Katsuyan kertomusta hiljaa. Hän antoi toisen puhua. Tyttö tiesi miltä tuntui lähteä pois paikasta, jota oli kutsunut kodiksi, mutta hänen tapauksessaan jälkeen jäivät vain vanhemmat, veli ja sisko..sekä Ann.
Katsuyan puhe alkoi takeltelemaan ja Alex huomasi toisen pidättelevän kyyneleitään. Alex kuunteli toisen kertomusta ja huomasi pian, että suolainen kyynel tipahti hänen poskelleen. Hän itki hiljaa kuunnellen pojan kertomusta. Raiskaus. Sitä tekoa ei pystynyt käsittämään. Miten joku pystyi olemaan niin..sairas?
Alex aikoi laittaa kätensä pojan hartioille ja puhella tuolle rauhoittavia, mutta Katsuya otti jalat alleen. Toisen sanoessa syyttävänsä itseään Alex nousi. " Katsuya.." hän sanoi hiljaa. Katsuya ryntäsi ulos sateeseen. "Katsuya! Ei! Odota! " Alex huusi rynnäten pojan perään. Hän ei kerennyt laittamaan kenkiään jalkaan. Hän tuli pihalle ja oli vain muutaman metrin päässä toisesta. " Odota! Kats-" Alex kaatui mahalleen maahan. Katsuyan hahmo eteni hyvää vauhtia pois näkyvistä. Ilma oli kylmenemään päin.
Alex nousi ylös. Hänen oli saatava Katsuya kiinni. Hänen oli pakko.. Alexin oikea polvi vuosi verta ja vasemmassa poskessa oli pieni ruhje, mutta tyttö ei välittänyt. Hän jatkoi juoksemistaan. Keuhkoihin pisti ja sade piiskasi maata ja Alexia kuin yrittäen estää tytön aikeen, mutta hän ei luovuttanut. Alex pelkäsi, että poika tekisi itselleen jotain pahaa..
Pian pojan lohduton hahmo tuli näkyviin. Alex hiljensi juoksensa kävelyyn ja kuuli pojan sanat. Alex heittäytyi pojan viereen polvilleen. " Katsuya.." Hän halasi poikaa ja antoi tuon itkeä olkapäätään vasten. " Voi Katsuya..." Tyttö silitti pojan vaaleita hiuksia rauhoittavasti. Hänenkin silmänsä olivat itkusta märät ja punoittavat. Hän itki hiljaa pojan kanssa.