Maanantai 13. päivä

[benjamin]

[ rakastan otsikoitani. niissähän on jopa melkein ideaa. ^^' ]

Beniä otti päähän ja se oli pojan mielestä hänelle harvinaista. Ben ei edes saattanut muistaa milloin hänen päivänsä oli mennyt näin pahasti mönkään. Ben oli omasta mielestään tavallisesti mitä positiivisin ja mukavin ihminen, mutta tänään ei ollut sellainen päivä. Pojan päivä oli alkanut heti huonosti, kai Ben oli noussut sängystä väärällä jalalla, tai sitten pahamaineinen maanantai 13. päivä vaikutti huonolla tavalla poikaan. Ensinnäkin aurinko oli varmasti noussut, ihan vain pojan kiusaksi, hieman aikaisemmin, paistaen säteillään suoraan kohti Benin herkkiä silmiä, tehden huoneesta samalla sietämättömän kuuman. Poika heittelehti aikansa sängyssä ja heitti jopa untuvaisen peittonsa maahan, mutta ei saanut enää kunnolla unen päästä kiinni.

Lopulta Ben oli noussut ylös väsyneempänä kuin nukkumaan käydessään, huomatakseen kaameat silmäpussit muistuttamassa viikonlopun jälkeisestä univelasta. Niiden peittämiseen oli kulunut lähes puoli tuntia, jonka jälkeen Ben saattoi vihdoin aloittaa vaatteiden valitsemisen. Harmikseen Benin suunnittelema asukokonaisuus ei onnistunutkaan, sillä pojan valkoisista housuista löytyi ikävä tumma tahra. Edes poika itse ei tiennyt mistä se oli peräisin, mutta tiesi, että niiden käyttö ei tulisi kuuloonkaan. Jokuhan olisi voinut pitää Beniä köyhänä tai likaisena, jos hän liikkuisi sen näköisenä muiden nähden. Säälimättä poika heitti valkoiset housut pyykkikasan päällimmäiseksi ja asteli jälleen vaatehuoneeseensa, joka vaikutti olevan täynnä vain rumia tai huonoja vaatteita.

Pojan vihdoin löytäessä tyydyttävän asukokonaisuuden, jonka etsimiseen meni lähes tunti, hän lisäsi kokonaisuuteen korunsa ja hymyili tyytyväisenä peilikuvalleen, joka vihdoin vastasi pojan odotuksia. Ben asteli itsevarmana kohti koulurakennusta, samalla hiuksiaan pöyhien, vain huomatakseen olevansa yli puoli tuntia myöhässä ensimmäiseltä tunniltaan. Oppilaiden "suosiossa" oleva opettaja tuntui myös nousseen ylös väärällä jalalla, kun hän päätti olla päästämättä Beniä sisään luokkaan, sillä "olihan hän saanut joka tapauksessa jo poissa olo merkinnän". Syvään huokaisten nälkäinen Ben oli kävellyt koulun ruokavarastolle, huomatakseen sen olevan ensimmäistä kertaa viikkoihin lukittuna. Kovaan ääneen manaten Ben toivotti koko koulun alimpaan helvettiin, astellessaan koulun tyhjiä käytäviä pitkin.

Benin vatsa kurni kovaäänisesti, sillä olihan poika uhrannut päivän tärkeimmän aterian, aamiaisensa, kokonaan päivän asun etsimiseen. Asun, jota poika sai esitellä muutaman tunnin vähemmän muille, sillä olihan pojan tuurin tuntien kyseessä matematiikan kaksoistunti, jota Benin "lempi" opettaja varmasti venytti tarkoituksella pidemmäksi, vain jotta Ben joutuisi istumaan yksin käytävillä vielä hieman pidempään. Turhautuneena poika nojasi käytävän seinään, ja valui sitä pitkin istualleen kovalle lattialle. Ben tiesi, että hänen takapuolensa tulisi puutumaan kovalla lattialla, mutta ei jaksanut välittää siitä vielä tässä vaiheessa. Niin poika istui siinä, miettien kuinka huonosti päivä olikaan alkanut ja mitä hän tekisi näille ylimääräisille tunneille joita hänelle oli tarjottu. Ben nojasi päänsä käteensä ja sulki raukeana silmänsä – päättäen yrittävänsä poistaa kauheita silmäpusseja ja univelkoja pienillä päiväunilla. Nopeasti rättiväsynyt poika vaipuikin unen omaiseen tilaan, vain herätäkseen läheneviin kovaäänisiin askeliin. "Tyypillistä. Täällä ei saa edes nukkua rauhassa." Ben pyyhkäisi hiuksiaan sivuun, nähdäkseen kuka idiootti päätti häiritä pojan kauneusunia. Tämä päivä kävi, jo nyt, pahemman kerran pojan herkille hermoille.

[ Gabriel tulee. <; ]

[Gabriel]

[[ Täällä ollaan. Teen nyt suuren muutoksen, ja vaihdan kirjoitustyylini preesensistä imperfektiin \o/ luvassa tyhjää selitystä, olkaa hyvät ]]

Gabriel käveli reippaasti pitkin käytävän marmorista lattiaa, hyväntuulinen ilme kasvoillaan. Jostain syystä tämä päivä oli alkanut varsin loistavasti, siltä hänestä ainakin tuntui. Jopa kirkas, käytävän täyttävä auringon paiste sai hänen mielensä pirteäksi, vaikka yleensä poika ei edes pahemmin jaksanut välittää, paistoiko aurinko vai satoiko kaatamalla. Varmasti ensimmäinen maanantaiaamu pitkään aikaan, jolloin Gaben pääkään ei ollut kipeä. Perjantaina alkava ryyppäys kun joskus riistäytyi ”vähän” käsistä, ja mahdollisesti jatkui huomaamatta yli viikonlopun.

Eroaminen senhetkisestä kahden päivän deitistäkin meni loistavammin kuin koskaan. Toinen oli keittänyt Gabelle kahvit aamulla kuin mikäkin unelmamies, ja heidän rauhallisesti siemaillessaan sitä hän oli kertonut sen olevan nyt ohi. Mutta ne olivat kyllä olleet mukavat kaksi päivää. Eroaminen ei haitannut toistakaan pahemmin, tai ei hän ainakaan näyttänyt sitä. Kyllähän he molemmat tiesivät, ettei heidän juttunsa ollut alusta alkaenkaan vakava. Kaikkihan koulussa jo varmasti tiesivät, ettei Gabe ollut suhde-tyyppiä. Ei hänellä vaan ollut tarpeeksi tunnetta, taikka rakkautta, siihen. Mutta ystävinä voi aina pysyä.

Sitten Gabe vain oli syönyt aamupalan loppuun, pukenut päälleen, antanut jäähyväissuukon ja lähtenyt. ”Taas yksi hoito takanapäin.” Samapa tuo, oliko poika saanut huoran maineen, hänellä oli kuitenkin paljon ystäviä, jotka eivät siitä välittäneet.

Ja yhtä ystäväänsä Gabe olikin nyt menossa odottelemaan, kävellessään kädet taskuissaan kohti matematiikan luokkaa numero kaksi. Vaikka hän nyt sattuikin olemaan mitä aurinkoisimmalla päällä, ei hän sentään uhrautunut menemään vihaamalleen matematiikan kaksoistunnille. Hän vihasi matematiikkaa, hän vihasi sitä vanhaa kurppaa joka sitä opetti, hän vihasi kyseisen kurpan hänelle määräämää istumapaikkaa jonon ensimmäisessä pulpetissa. Ja opettaja tietenkin vihasi häntä, lähes koko sydämestään. Tällä kun oli lyhyt pinna, jonka Gabe yleensä täytti nopeasti kommenteillaan, keskellä tuntia.

Gabe oli siis luvannut ystävälleen, että he lähtisivät jälleen salaa hengailemaan kylälle matematiikan tuntien jälkeen. Ei ryyppäämään, mutta ihan muuten vain. Kaveri kun halusi nostaa lattioita hipovaa matematiikan numeroaan, joten meni jokaiselle tunnille ihan tahtomattaankin. Muilla tunneilla ei hänkään sitten pahemmin ollut, aina silloin vain kun Gabekin oli mukana, vähintään tunnilla per päivä. Eli oli hyvää aikaa tehdä mitä lystäsi.

Blondi oli jo ihan lähellä luokkahuonetta, kun hän huomasi jonkun istumassa seinää vasten. Lähemmäs päästessään hän huomaa myös, että tämä näytti siltä, kuin olisi – nukkunut?
Gabe vielä tunnisti tyypin. Ei hän tuon nimeä muistanut, mutta oli kyllä nähnyt tämän samalla matematiikan tunnilla hänen kanssaan. Poika, joka viittasi silloin tällöin ja kantoi aina kaulassaan koruja. Ja tuntui muutenkin olevan kovin tarkka ulkonäöstään.

Hän ei antanut hyvän mielensä kadota, vaan pysähtyi parin metrin päähän toisesta pojasta.
” Voin vakuuttaa, että sängyssä nukkuminen on kymmenen kertaa mukavampaa kuin käytävän kovalla lattialla ”, hän sanoi tuolle pienen naurahduksen saattelemana.

[benjamin]

Ben siristeli silmiään kirkkaassa auringon valossa, joka oli vallannut käytävät Benin torkahtaessa ja erotti muutaman metrin päässä itsestään pojan, Gabriel taisi olla hänen nimensä. Ben oli nähnyt tuon ennenkin, joskus matematiikan tunneilla kiduttamassa luokkatovereitaan naurettavilla kommenteillaan ja useaan otteeseen kaupungilla ryyppäämässä. Toki Ben oli törmännyt toiseen joskus koulun käytävillä, mutta ei ollut koskaan vaihtanut tuon kanssa sanaakaan – eikä pojalla ollut mitään hinkua siihen vieläkään. Tosin se johtui enimmäkseen pojan huonosta tuulesta ja tästä päivästä. Ben katsoi poikaa varpaista päähän ja toisin päin, peittäen kuitenkin tyytyväisyytensä toisen ulkonäköön. Poika ei voinut sanoa pitävänsä toisen luonteesta, ainakaan sen kuvan perusteella jonka hän oli saanut tähän mennessä, mutta toisen ulkonäössä ei ollut juurikaan valittamista. Ben oli aina pitänyt blondeista ja Gabriel oli omalla tavallaan ihan suloisen näköinen parhaina päivinään, joita eivät tosiaankaan olleet ne krapulaiset päivät, jollaisena Ben oli hänet useimmiten tunneilla nähnyt. Toki Ben oli kuullut myös juoruja Gabrielista, hän oli kuulemma pahemman luokan sitoutumisongelmainen henkilö ja kuulemma hieman itserakaskin, mutta Ben ei kuitenkaan uskonut juoruihin, sillä tiesi, että niitä panivat alulle ja levittivät useimmiten vain säälittävät ja epätoivoiset henkilöt. Ben ei ollut yksi heistä.

Kaikkeen tähän mietiskelyyn ja tilanteen tarkkailuun oli pojalta mennyt vain muutama sekunti, jonka aikana tosin nopeajalkaisimmat ehtisivät karata ties minne asti. Ben ei kuitenkaan halunnut toisen pitävän itseään hitaana tai typeränä, joten kohotti katseensa toiseen kurkkuaan selvitellen. Ben ei tiennyt halusiko toinen olla vittumainen vai hauska, joten päätyi hetken pohdinnan jälkeen ensimmäiseen vaihtoehtoon päivän teemaa jatkaen. "Kyllä minäkin nukkuisin sängyssä mieluummin, mutta epäonnekseni raahauduin tähän naurettavaan kouluun, jossa minua ei edes päästetä kärsimään tunneille, vaikka raahaudun niillekin vapaaehtoisesti. Niinpä päätin jäädä tähän odottamaan tunnin loppumista, johon on aikaa vielä tunnin verran ja kaiken hyvän lisäksi päädyin sinun seuraasi." Benin siniset silmät iskivät salamoita ja huonon päivän aiheuttama raivo alkoi hitaasti purkautua ja Gabrielin epäonneksi hän joutuisi luultavasti sen kohteeksi, ellei Ben onnistuisi kanavoimaan raivoaan johonkin muuhun. "Siitä puheen ollen minä voin vakuuttaa, että sinäkään et taida päästä matikan tunnille enää sisään, jos se oli matkasi kohde, mitä tosin epäilen. Myös ruokavarasto on lukossa, joten aamiaistakaan ei sinulle ole luvassa. Tällä hetkellä tämä koulu tarjoaa sinulle siis mahdollisuuden istua hiljaa käytävillä odottaen tuntien päättymistä."

Ben laski katseensa takaisin maahan, jaksamatta enää noteerata toista. Vaikka Gabrielin ulkonäkö miellyttikin poikaa, hän ei uskonut toisen olevan valmis mihinkään suurempaan toimintaan koulun käytävillä tai vessoissa. Naurahtaen itsekseen Ben pudisti päätään ajatukselle, sillä tiesi, että ei näin huonon päivän suunnitelmiin moinen istuisi mitenkään. Niinpä päivän kohtaloon alistuneena poika yritti unohtaa toisen läsnäolon ja tuijotti vastapäistä seinää hyvinkin kiinnostuneena sen raaputuksista, yrittäen estää raivonsa muuttumista kiinnostukseksi toista kohtaan.

Pojalla oli ollut mitä mukavin viikonloppu muutaman eri seuralaisen kanssa, jotka olivat Benin mieliksi olleet molemmat poikia. Pojalla ei ollut oikeastaan ollut tyttö seuraa moneen viikkoon, ehkä jopa kuukauteen. Beniä pelotti hieman se, että hän ei edes kaivannut naispuolista seuraa vaan viihtyi huomattavasti paremmin miesten seurassa. Jos pojan vanhemmat saisivat tietää, hänet erotettaisiin varmasti suvusta tai nimettäisiin sen mustaksi lampaaksi, eikä poika halunnut sitä kohtalokseen, mutta tiesi, että paljastus olisi joskus edessä, mutta pojan onneksi se ei ollut vielä ajankohtainen. Nyt pojalle ajankohtaista oli vain tämä päivä ja Gabrielin seura. Huokaisten Ben nosti katseensa kiviseinästä Gabrielin vihreisiin silmiin ja hymyili hieman. Ehkä pojan olisi unohdettava huono päivän alku ja annettava itsestään asiallinen kuva, sillä ainakaan Benille kaverista ei olisi suurta haittaa, sillä poika ei oikeastaan ollut tutustunut kehenkään koulussa olo aikanaan. Niinpä poika vääntyi ylös kovalta lattialta ja asteli seisomaan Gabrielin eteen. "Pahoittelen, mutta tämä päivä ei tosiaankaan ole ollut parhaimpiani. Olen Benjamin, tai vain Ben. Ja sinä olet Gabriel, jos oikein muistan?" Herrasmiesmäisesti Ben ojensi kätensä toivoen, että toinen tarttuisi siihen unohtaen pojan äskeiset kommentit.

[ Vuoden selittelyt tiivistettynä tähän viestiin. Hyvä saavutus. <: ]

[Gabriel]

Gabriel ehti jo hieman hämmentyä, kun toinen pysyi hiljaa hänen kommenttinsa jälkeen, mutta hämmennys muuttui saman tien takaisin hymyksi toisen osoittaessa olevansa ihan hereillä. ” Jos tiesit olevasi myöhässä, niin mitä varten edes tulit tänne? Luulisi sinunkin tietävän, ettei maikka edes hyvää hyvyyttään päästäisi myöhässä olevaa enää tunnille. En sitten tiedä, oliko sinulla joku hyvä syykin tulla tänne käytäville norkoilemaan. Mutta voinhan minä tästä häipyäkin jos herra haluaa, ajattelin vain että odotteleminen olisi mukavampaa juttuseuran kera ”, poika tuumaili hymyn häipymättä huuliltaan. Toivon mukaan tuo ei ottanut hänen puheitaan kuitenkaan liian vakavasti, jotkut ihmiset kun tuntuivat yleensä olevan hieman ärtyneitä näin aamulla, ja olihan tuo myöhästynyt juuri tunniltakin.

Gabe vetäisi mustan nauhan hiuksistaan, jolla oli ne poninhännälle sitonut, ja ravisteli päätään vapautuneesti. Hiukset olivat kivemmat vapaina, ja nyt ne roikkuivatkin varsin sekaisen näköisinä hänen harteidensa yläpuolella. Samalla poika asteli vastakkaiselle seinälle ja nojautui siihen. Olisi niin tehnyt mieli polttaa yksi rööki siinä odotellessa, mutta Gabe ei halunnut pilata hyvää oloaan jälki-istunnolla, jonka varmasti saisi koulun sisällä polttamisesta. Käytävän ikkunatkin olivat sellaista mallia, ettei niitä saanut auki. Opettajien nenät kun tuntuivat olevan niin tarkkoja, että tiesivät heti jos joku olisi polttanut sisällä. Hehän nyt ylipäätään tiesivät aina, jos joku oli rikkonut koulun sääntöjä jollain tavalla. Raivostuttavaa.
” Ei minulla mitään asiaa ole tunnille, odotan vain kaveriani, joka sattumoisin on tunnilla. Minusta se kyllä on itsemurha mennä tuolle tunnille ”, blondi sanoi silmiään pyöräyttäen, ” Ja minä olen kyllä syönyt, älä huolehdi. Nojailen siis tässä seinään ja puhun paskaa kanssasi tunnin loppuun asti. ”

Toisen tuijottaessa varsin tiiviisti seinää, tuijotti Gabe tuon vaalean safiirin sinisen värisiä ja suuria silmiä. Ei hän ollut vastaavanlaisia nähnyt aiemmin. Kuin niihin voisi hukkua.. Todella kauniit.
Pian hän palasikin takaisin maan pinnalle, kun tajusi niin tiiviin tuijottamisen varmasti olevan toiselle epämukavaa. Mutta käsin kosketeltava hiljaisuus jatkui edelleen, ja toinen näköjään edelleen tuijotti seinää. Joten Gabella oli vielä aikaa tutkailla tätä hieman tarkemmin.
Sen kyllä näki selvästi, että ulkonäköön oli panostettu jälleen, vaikka kuinka myöhässä kouluun tultaisiin. Gabea huvitti ajatus, ettei tuo voinut lähteä kouluun missään nimessä, ennenkuin ulkonäkö miellyttäisi täydellisesti. Ei sillä, että se olisi jonkin huono juttu. Kyllähän hän itsekin piti huolta ulkonäöstään, tosin ei niin tarkasti, ja piti myös ihmisistä jotka pitivät huolen siitä. Etteivät aivan ruokottomilta näyttäisi. Mutta liika on aina liikaa.
Oli Gabe tuon muutaman kerran kylällä nähnyt yökerholla, joka kerta laittautuneena kuin parhaiten pystyi. Hän meinasi jopa mennä juttelemaan tälle, niin miellyttävältä tämä oli näyttänyt, muttei sitten muistanutkaan rankan biletyksen keskellä.

Mietiskelyistään heräten hän hymyili luokseen astuneelle pojalle, joka esittelikin vihdoin itsensä. Ja nyt Gabekin muisti tuon nimen, Benjaminhan se oli! Hän oli joskus luokassa selittänyt, kuinka nimi ’Benjamin’ toi hänen mieleensä heti ihmisen, joka luki paksuja kirjoja ja käytti ruskeita slipoveri-paitoja, eikä koskaan päässyt pukille. Mutta tuo kuvaus ei kyllä sopinut tämän Benjaminin kohdalla.
Gabe tarttuu Benin käteen, hymyillen tämän yhtäkkiä muuttuneelle mielelle. Ärtyneestä teinipojasta hyväkäytöksiseen aatelispoikaan. ” Eipä tuo mitään, huomasin kyllä heti pääsi nostettua, ettei päiväsi ollut alkanut mitenkään parhaiten. Jos katse voisi tappaa, olisin jo varmaan kuollut ”, hän naurahti, vinkaten toiselle silmää. ” Gabrielhan se on, voit kyllä sanoa vain Gabeksi. Niin kaikki tekevät. ”
Tästähän voisi tulla vielä ihan mukava ”matematiikan tunti”.

[[ Sarja jatkuu. Ja tuo oli muuten oma mielikuvani Benjamin-nimestä :’D sorry. ]

[benjamin]

[ Ben kyllä loukkaantui. Hän kun piti itseään kovin miehisenä miehenä. Kyllä hän tästä iskusta vielä yli pääsee. ]

Ben ei edes huomannut toisen tutkiskelevaa tuijotusta, saati sitten hiljaisuutta, joka taisi olla jokapäiväiseen bilettämiseen tottuneelle pojalle liian kova pala – tosin ei Ben useimmiten itsekään hiljaisuudessa viihtynyt. Poika oli kotona ollessaan tottunut siihen, että hänen seurassaan oli aina vähintään yksi ihminen ja yhtäkkinen yksin olo otti Beniä aluksi päähän. Ensialkuun poika oli tyytynyt puhelemaan itsekseen, pitämään televisiota päällä ja kuuntelemaan musiikkia, kunnes oli eksynyt yhä useammin paikalliseen kylään, josta seuraa Benin kaltainen poika sai liiankin helposti. Pian poika olikin yhä harvemmin yksin ja tilanne kävi pojan kannalta vähemmän ahdistavaksi, eikä Benillä ollut myöskään mitään sitä vastaan, että hänellä oli seuraa myös öisin.

Tyytyväinen hymy karehti pojan huulilla, kun tämä huomasi Gabrielin, tai Gaben pojan esittelyn mukaan, tarttuvan Benin ojennettuun käteen. Ensimmäinen askel kohti tuttavuutta oli otettu ja vaikka ensi kohtaaminen ei ollutkaan mitä parhain, Ben uskoi voivansa korjata tilannetta omalta osaltaan. Lisäksi Ben oli tyytyväinen, kun muisti toisen nimen oikein. Poika oli aina pitänyt Gabriel nimestä, joka pojasta oli täydellinen nimi enkelille. "Mm.. Jos vain tietäisit mitä kaikkea jouduin tänä aamuna kokemaan, niin ymmärtäisit varmasti miksi vastaanottoni ei ollut paras mahdollinen." Ben yritti parhaansa mukaan kuulostaa rennolta ja hauskalta tyypiltä, mutta pelkäsi renttumaisen Gaben pitävän itseään säälittävänä "aatelispoikana", joka oli lennätetty tähän kouluun suorinta tietä ranskalaisesta huvilastaan. Vaikka äskeinen mielikuva olikin hyvin lähellä totuutta, ei Ben halunnut toisen tietävän siitä mitään – ellei Gabe sitten jo tiennyt. Hyvin harvat pitivät Beniä tavallista snobia kummempana, kunnes näkivät hänen täydellisesti sisustetun asuntonsa vaatehuoneineen ja porealtaineen. Vaikka poika rakasti yli kaiken sitä ylemmyyden tunnetta, hän ei halunnut pilata tuoreinta tuttavuuttaan sillä.

"Siitä aikaisemmasta kysymyksestäsi. Minun oli pakko raahautua tunnille, kun tuo vanha kurppa uhkasi antaa minulle hylätyn koko aineesta, jos en raahaudu tunneille useammin. Joten vanhempieni vihan pelossa päätin parantaa tapani – huonolla menestyksellä, kuten ehkä huomasit." Benin äänenvoimakkuus hiljeni uhkaavasti lauseen loppua kohden, kun poika ymmärsi valehtelevansa sujuvasti vanhemmistaan – joista ei ollut kuullut mitään tänne tulonsa jälkeen. Ben oli yrittänyt useaan otteeseen ottaa yhteyttä vanhempiinsa puhelimen ja sähköpostin välityksellä, mutta pojasta alkoi pikku hiljaa tuntua, että hänen vanhempansa eivät haluaisi olla oman poikansa kanssa missään tekemisissä – pitkään aikaan. Ehkä hänen vanhempansa ottaisivat Benin takaisin kotiin, jos hän väittäisi luopuneensa eriskummallisuudestaan, mutta jostain syystä poika epäili silti. Eikä Ben edes tiennyt halusiko jättää tätä koulua, jossa viihtyi päivä päivältä paremmin. Poika voisi jopa jäädä tänne asumaan lopullisesti, ruveta vaikka siivoojaksi tai vahtimestariksi – luopua kokonaan entisestä elämästään, josta muistoksi jäisivät vain pojalle rakkaat vaatteet ja korut.

Huokaisten poika kuunteli vatsansa kurnimista, vaikka yrittikin peittää sitä yskänpuuskaan. Hiljaisuus oli jälleen laskeutunut parivaljakon keskuuteen ja poika istahti Gabea vastapäätä äskeiselle paikalleen hymyillen typerästi. Vasta nyt Ben huomasi toisen vaaleahkojen suortuvien olevan vapaina, samaan tapaan kuin Benillä, vaikka Gaben hiukset kihartuivatkin itsepintaisesti, kun taas Benin hiukset olivat täysin suorat. Ben silmäili salakavalasti toisen vartaloa ja kasvoja, joita pojan kauniit hiukset kehystivät. Tosin Gabe oli Benin mittapuulla enemmänkin komea, kun taas poika itse oli enemmänkin kaunis. Itsekseen naureskellen poika huomasi hyväntuulisuuden kurkistavan jostain nurkan takaa, tarkistaen, että äskeinen pahantuulisuus oli jo väistynyt tieltä. Lopulta hyväntuulisuus uskalsi ottaa pojasta vallan, ja siinä samassa tämän kasvot säteilivät ja silmiin palasi niiden tavanomainen eloisuus. Poika tiesi, että pahantuulisuus oli vielä piilossa lähettyvillä, mutta Ben tosiaan toivoi sen jäävänkin piiloon. "No, mitäs me sitten?"

[Gabriel]

[[ Tarkoitus ei ollut loukata arvon Benjamin-herraa. ^^ No, Gabe voi korvata sen ja alkaa heruttamaan ]]

Gabe naurahti kulmaansa pienesti nostaen. ” No, minulla ei ole aavistustakaan mitä tapahtui, mutta varmasti se oli jotain aika rasittavaa, mielentilastasi päätellen. Mutta sen tiedän, että myöhästyit tunnilta. Ethän sinä muuten täällä istuisi. ”
Poika pystyi vain arvailemaan, miten aamu olisi voinut toisella mennä. Huono hiuspäivä? Tai kenties siivouskriisi kuulemma varsin täydellisessä kämpässä? Jotain sitä rataa. Mutta mistäs hän tiesi, paras varmistus olisi kai ollut kysyä suoraan, vaikka eiväthän toisen ongelmat hänelle kuuluneetkaan.

Jopa valkoisella, ohuella kauluspaidalla tuli kuuma. Tosin ei se ollut mikään ihme, käytävän ilma kun oli tunkkainen, ilmastointi ei ilmeisesti toiminut, ja aurinko porotti suurien ikkunoiden läpi täydellä volyymillä. Miksi hän edes oli tullut tänne niin paljon etuajassa? Omalle kämpällekin olisi voinut mennä, tai jäädä vain koulun pihalle oleskelemaan, varjoisaan paikkaan. Mutta onneksi tämä oli alin kerros, eikä pääovelle ollut siitä pitkä matka. Eli voisi välillä käydä haukkaamassa happea ja polttaa sen röökin. Niinpä tietenkin, siinä ratkaisu.
Gabe kuitenkin jää vielä toistaiseksi Benin seuraan, ja päättää edes pikkuisen helpottaa tuskaisen kuumaa oloaan avaamalla paitansa pari ylintä nappia. Kädellään ilmaa leyhytellen kasvoilleen hän tuhahtaa itsekseen. Varmasti vuoden kuumin päivä.

Poika katsoi toista mietteliäästi tämän selittäessä jotain vanhemmistaan. Tavanomaisesti koulussa liikkui kaikenlaisia juoruja. Yksi pieni juoru kertoi, että tämä Benjamin ei tullut hyvin toimeen vanhempiensa kanssa, jostain syystä. Mutta se tuskin johtui koulunumeroista, koska tuo oli kuulemma kovin hyväkin koulussa. No, oli mikä oli, se ei edelleenkään kuulunut hänelle. Normaalia Gabea tällaiset asiat olisivat kiinnostaneet, hän halusi tietää kaikki kiinnostavat juorut ja vähemmänkin poikkeavat asiat koulussa, mutta tämänhetkinen, hyvätuulinen Gabe ei jaksanut välittää. Kaikilla täytyi olla yksityisyys. ” Huomasinhan minä. ”

Vaikka Ben kuinka yritti yskänpuuskallaan peittää mahansa kurinaa, ei Gabe voinut olla kuulematta sitä. ” Minulla ei ehkä ole nälkä, mutta sinulla näköjään on. Mitähän asialle voisi tehdä? ” hän sanoi, silmäillen molemmille puolille käytävää. Ja sitten hän muistikin sen. Hän oli edellisenä aamuna jättänyt pari Domin hänelle tekemää ranskanleipäviipaletta kaappiinsa, ruokatuntia varten. Gabe kun ei koskaan jaksanut raahautua ruokalaan, vaan söi yleensä omat eväänsä ulkona auringossa, tai ei sitten mitään. Mutta tällä kertaa leivät olivatkin jääneet kaappiin lojumaan, Gabella kun oli ollut ruokatunnilla vähän muuta tehtävää..
Leivät oli pakattu tiiviisti kelmumuoviin pienen rasian sisälle, joten tuskin ne kovin pahaksi olivat vielä menneet.

Beniin nopeasti vilkaisten hän päättää hakea leivät tuolle. Eihän toista voinut nälässä pitää. Tosin omapa oli syynsä, mitäs ei ollut syönyt aamupalaa.
Kaapit eivät olleet kaukana, joten poika pääsi sinne nopeasti. Avainta taskustaan kaivellen hän etsii oman kaappinsa, numero kaksikymmentäviisi. Vihdoin hän löytää avaimen, ja tökkää sen avaimenreiästä sisään, avaten kaapin. Ja siellähän ne leivät olivatkin, pienessä rasiassaan. Gabe tarttuu rasiaan, sulkee kaapin ja lähtee astelemaan takaisin Benin luo.
” Tässä olisi pari leipää. Toivottavasti ranskanleipä kelpaa ”, hän sanoo, hymyn aina vain kaareillen huulillaan, ja ojentaa rasian tälle. ” Pistätkö pahaksesi, jos jään tähän viereesi istumaan? Yksinäistä tuolla toisella puolella käytävää ”, hän sanoo, työntäen leikkisästi kielenpäänsä huuliensa välistä, ja istahtaa joka tapauksessa toisen viereen.

[[ Sori tämä huono laatu D: Oon liian herkällä päällä Liliumin takia ]]

[benjamin]

[ Joo, sillon Ben tuntee olonsa halutuksi. Etkä varmaan arvaa mikä biisi mulla on vaihteeksi soimassa? <: ]

Helpottunut huokaus karkasi pojan huulilta, tämän huomatessa pienen valheensa menneen ainakin osittain läpi. Ben ei olisi hävennyt riitaa vanhempiensa kanssa, ei edes niin kovaa riitaa, että ei olisi omiin vanhempiinsa puheväleissä, mutta tämän riidan aiheuttajaa Ben häpesi. Hän ei ollut koskaan peitellyt kiinnostustaan poikiin ja kaikki koulussakin olivat sen jo huomanneet, mutta silti poika ei mielellään myöntänyt vanhempiensa olleen niin vanhoillisia, että panivat välit omaan poikaansa poikki vain sen takia. Poika selvitti kurkkuaan ja oli jo avaamaisillaan suuta selitykseen äskeisille puheilleen, mutta sulki sen viimehetkellä kalauttaen hampaansa kipeästi yhteen, punastuen hieman siitä aiheutuvasta äänestä.

Benin päätyi jälleen katselemaan Gabrielia aikansa kuluksi, joka siinä istuessaan näytti pojan mittapuulla todella hyvältä. Kuin hidastetussa filmissä Ben katsoi, kun toinen avasi vaalean kauluspaitansa ylimmäiset napit, jotka paljastivat hitusen Gabrielin vaaleaa ihoa. Ben sai käyttää kaiken tahdonvoimansa tuijotuksen lopettamiseen, ymmärtäessään mitä Gabe saattoi ajatella toisen käyttäytymisestä. Olihan Ben nyt ennenkin nähnyt hyvännäköisiä poikia vähissä pukeissa. Poika selvitti jälleen kurkkuaan, jota alkoi ikävästi kuivata, siinä käytävien pölyä haistellessa ja olo oli vähintään epämukava auringon porottaessa taivaalla täydellä teholla. Ben löyhytteli kasvoilleen viileämpää ilmaa, kiroten mielessään huonoa vaatevalintaansa helteeseen. Pojan tummat farkut tuntuivat imevän kaksinkertaisella teholla lämpöä ja valkoinen kauluspaita tarrautui ihoon epämukavalla tavalla. Hetken Ben harkitsi paidan riisumista, mutta epäili sen antavan Gabrielille pojan aikeista vääränkuvan. Ben tyytyi, Gabrielin tapaan, avaamaan neljä ylimmäistä kauluspaidan nappia hymyillen pojalle leikkisästi. "Tämä on varmasti kuumin päivä pitkiin aikoihin."

Benin sanat keskeytti jälleen vatsan kurniminen, eikä poika edes jaksanut peittää sitä tällä kertaa, sillä Gabrielin sanat olivat jo paljastaneet Benin epäonnistuneen aiemmassakin yrityksessään. Ben ei voinut olla ajattelematta, että ehkä terveydenhoitajat puhuivat asiaa korostaessaan aamiaisen merkitystä, sillä nälkäisenä olo ei tosiaan tuntunut mukavalta, varsinkaan ajatellessa edessäpäin olevaa pitkää koulupäivää. Tänään pojan teki todellakin mieli lintsata kaikilta tunneiltaan, mutta epäili, että opettajat eivät pitäisi siitä, sillä olihan Ben ollut poissa lähes koko viime viikon. Poika ei itsekkään ymmärtänyt, miten hän sai aikaan niin hyviä numeroita, kun kuitenkin lintasi suurimmalta osalta tunneista.

Vatsan kurniminen ei kuitenkaan ollut Benille uusi asia. Usein poika oli unohtanut aamiaisen, ollessaan jälleen myöhässä joltain tunnilta tai jonkun muun tärkeän asian vuoksi, mutta näin nälkäiseksi poika ei ollut tuntenut itseään pitkiin aikoihin. Silti poika hymyili Gabrielille välinpitämättömästi. "Ei minulla nyt niin nälkä ole. Kai minä sinnittelen tässä ruokailuun asti.."

Kuitenkin pojan sanat taisivat jäädä Gabrielilta huomiotta, sillä tämä oli noussut seisomaan ja astellut eteenpäin käytävää, ilmeisesti kaapilleen. Avaimen löytäminen näytti tuottavan Gabelle hankaluuksia, mutta kun se viimein löytyi, näki Ben toisen löytävän kaapin sisältä houkuttelevan näköisen eväspaketin. Poika oli jo varma, että Gabe tulisi syömään niitä pojan eteen kiusallaan, mutta sai yllättyä toisen ojentaessa niitä itselleen. Ben otti ne innokkaasti hymyillen vastaan, muistaen kuitenkin kiittää kohteliaasti. Ben olisi voinut vaikka vannoa, että Gabe olisi tiennyt, että ranskanleipä oli pojan lempilajia, mutta ei viitsinyt udella asiasta sen enempää. Innokkaana poika iski kiinni leipään, nyökäten toisen jälkimmäiseen kysymykseen ja viitaten paikkoja edessään ja vieressään – huomaten, että Gabe istui jo vieressään.

Kylmät väreet vaelsivat pitkin pojan selkää, kun tämä ymmärsi kuinka lähellä toinen oli. Ben saattoi melkein kuulla toisen sydämen sykäykset, jopa oman ruokailusta aiheutuneen äänen läpi. Ben naurahti reaktiolleen, aivan kuin poika ei olisi aiemmin istunut toisen pojan vieressä. Päätään itsekseen pudistaen poika keskittyi jälleen syömiseen, joka oli Benille tällä hetkellä sydämen asia.

Ben ei ollut koskaan kursaillut syödessään, eikä päättänyt tehdä poikkeusta, vaikka toinen siinä lähellä istuikin. Ben tuhosi leivät pelottavan nopeasti ja pyyhkäisi suunsa lopuksi puhtaaksi muruista, joita leivät olivat jälkeensä jättäneet. "Kiitos. En ole varmaan ikinä saanut mitään yhtä hyvää. Itsekö teit vai laittoiko äiti mukaan?" Ben hymyili kommenttinsa perään, kertoakseen toiselle, että se oli vain vitsi, eikä suinkaan tarkoitettu Gabea ärsyttämään. Nyt, kun Gabe istui Benin vieressä, oli toisen salaa tarkkaileminen lähes mahdotonta, vaikka poika yrittikin parhaansa mukaan vilkuille siihen suuntaan aina toisinaan. Ben häpesi omaa käytöstään. Gabriel luultavasti piti häntä joko jälkeenjääneenä tai ahdistelijana, kun Ben sillä tavalla toista tuijotti. Jos poika olisi voinut, hän olisi luultavasti läpsäyttänyt itseään poskelle, mutta tyytyi kuitenkin vain suuntaamaan katseensa vastapäiseen seinään, avatessaan muutaman napin lisää kauluspaidastaan. "Sattuisiko sinulta löytymään kaapistasi tuuletinta?"

[Gabriel]

[[ En todellakaan arvaa. ^^ ]]

Gabe hymyili aina vain leveämmin huomatessaan, että Benille näytti ranskanleipä kelpaavan. Ja toinen oli vielä väittänyt, ettei hänen niin nälkä muka ollut – tuohan söi leivät alta aikayksikön. ” Sinähän ahmatti olet. Olisit varmaan syönyt toisetkin leivät yhtä nopeasti ”, hän naurahti tuolle. ” Ja kiva jos kelpasi. Itse en niitä sentään tehnyt, rakas kämppis ne minulle taikoi. Voisi häntä ehkä äidiksikin kutsua, mutta vaimo se on enemmänkin. Tekee ruuat aina kun tulee nälkä, ja siivoaa kun on likaista. Tosin on niitäkin aikoja, kun hän käskee painua vittuun ja tehdä itse omat ruokansa.”

Muutama leivänmurunen oli tippunut Benin paidan kaulukselle, ja Gabe päätti ystävällisesti ne pyyhkäistä siitä pois. Olisihan hän toki voinut vain huomauttaa toiselle, että tällä oli murusia paidallaan, ja antaa tämän tehdä se itse, mutta Gabe ei päästänyt hyvää tilaisuutta koskettaa tuota jollain tavoin. Benin paitakin oli lähes kokonaan auki, eikä poika voinut vastustaa kiusausta koskettaa ohimennen tämän kauniisti kaartuvaa solisluuta. Hänellä kun oli pienimuotoinen obsessio solisluita kohtaan. Kehon kaunein luu, ehdottomasti.
” Sinulla oli muruja paidallasi.. ”, Gabe selitti, hymyillen tuolle lempeästi, jossa kuitenkin häivähti pieni ilkikurisuus.

Kuumuus kävi aina vain kovemmaksi, ja hengittäminen alkoi tuntua hieman raskaammalta.
” Kaapissa ei harmi vain ole tuuletinta. Säilytän siellä yleensä vain paria koulukirjaa, tupakka-askeja ja eväitä. Miksei tuota helvetin aurinkoa vaan voisi peittää jollain verholla tai vastaavalla! ” Gabe sanoi hieman ärtyneesti. Kuumuus koetteli jo hänen hyvää tuultaan, mutta ihan heidän molempien kannalta ei hän antanut sen kadota pois. Onneksi oli edes joku, jonka kanssa kestää tämä koettelemus. Ulkona oli varmasti yhtä kuuma kuin sisällä, mutta järvessä uiminen olisi tehnyt nyt terää. Uiminen vaan olisi pitänyt tehdä alasti, koska Gabe oli hukannut uimahousunsa jonnekin huoneensa uumeniin, ja oli liian laiska etsiäkseen niitä.
Eli täytyi nyt vain tyytyä tähän.

Jotkut Gaben ystävät olivat väittäneet joskus, että Benjamin oli tylsä, ylimielinen snobi, mutta Gabe halusi kyllä tyrmätä nämä väitteet heti. Ainakaan ensivaikutelma ei ollut sellainen.
Kasvotkin jo kertoivat sen. Gabe piti tuon omalla tavallaan suloisista kasvoista, ja silmissä oli kokoajan sellainen lämmin katse, vaikka siniset ne olivatkin. Jos Gabe olisi yhtään ollut normaali itsensä, olisi hän varmaan jo ahdistanut Benin johonkin nurkkaan ja vetänyt housut nilkkoihin, mutta tällä kertaa hän pystyi hillitsemään itsensä. Ja se olisi ehkä järkyttänyt toista liikaa, eikä hän halunnut traumatisoida ketään. Tiesiköhän Benjamin edes hänen olevan enemmänkin miehiin päin? Ei tämä ainakaan kovin varautuneelta tuntunut.

Yksinäinen hikipisara valui paha-aikeisesti alas pojan rintaa, ja saavuttikin sitten huonoksi onneksi hänen valmiiksi kipeään nännilävistykseensä. Nyt sitä kirveli vähän, eikä Gabe voi olla irvistämättä tuolle epämukavalle tunteelle. Hänen kai pitäisi puhdistaa sitä enemmän.

[benjamin]

Pieni hymy pojan kasvoilla leveni hetki hetkeltä enemmän, kunnes poika lopulta purskahti vapauttavaan nauruun, jonka ruoan tuoma hyväolo ja Gabrielin seura saivat aikaan. "Olisin mielelläni syönyt vielä useammankin kappaleen noita leipiä, mutta tällä hetkellä mahani on tyytyväinen tähän tilanteeseen, joten minullakaan ei taida olla mitään valittamisen aihetta." Ben kuunteli aina väliin nyökkäillen Gabrielin kertomusta kämppiksestään, eikä poika voinut estää hymynsä levenemistä jutun loppua kohden. "Vai, että olet vaimon hankkinut jo näin nuorena. Ymmärrän, tunnutkin olevan sitoutuvaa tyyppiä, joka ei vain voi elää omillaan." Poika hymyili ilkikurisesti Gabelle, joka ei ollut, ainakaan juorujen mukaan, seurustellut koskaan muutamaa päivää kauempaa. Ei Benillä tosin ollut juurikaan siitä sanottavaa, kun pojan pisin suhde oli kestänyt tasan kolme päivää – ja sekin ala-aste aikoina.

Ben tunsi Gaben kosketuksen ihollaan, ilmeisesti toinen pyyhki paidalle jääneitä leivänmurusia pois, mutta Ben halusi uskoa, että toinen vain halusi koskettaa Beniä. Poika henkäisi tuntiessaan kylmät väreet selässään, jotka olivat aiheutuneet toisen lämpimistä käsistä, jotka olivat viipyneet hetken Benin vaalealla iholla. Vaikka aurinko oli porottanut taivaalta jo pidemmänkin aikaa ja Ben oli liikkunut ulkona jopa ilman paitaa, oli hän auttamattoman vaalea. Ben ei vain ruskettunut samalla tavalla kuin useat muut koulun oppilaista. Poika tunsi, kuinka Gabe veti kätensä pois ja Ben ei voinut estää haikeaa tunnetta. Jokin äskeisessä kosketuksessa oli ollut tavattoman kaunista.

"Tekisin mitä vain, jotta saisin kylmän suihkun tai tuulettimen. Ihan oikeasti, olisin valmis mihin vaan, kunhan tästä helteestä tulisi loppu. En ymmärrä kerta kaikkiaan ihmisiä, jotka nauttivat kuumudesta. Makaavat tuntitolkulla auringossa paahtaen itseään, kidutusta se on." Ben lopetti paasauksensa nopeasti ja laski katseensa maahan. Jostain syystä pojasta tuntui, että toista ei juurikaan kiinnostanut Benin mielipiteet auringonottamisesta. Aivan kuin se olisi edes kiinnostava aihe. Ben oli pettynyt itseensä – mistä lähtien hän oli alkanut hermoilla näin paljon omista sanoistaan? Pojan onneksi toisen irvistys lopetti pojan ahdingon ja Ben saattoi antaa täyden huomion seuralaiselleen. "Onko kaikki hyvin?" Benin katse oli huolestunut, vaikka se harhailikin turhan usein toisen vaaleisiin hiuksiin, jotka olivat jostain syystä saanet Benin huomion lähes kokonaan.

Benin oli jo jonkin aikaa tehnyt suunnattomasti mieli koskea Gabrielin hiuksiin, niihin vallattomiin kiharoihin, jotka valuivat sekaisesti pojan olkapäille, ne olivat mitä kauneimmat vapaiksi päästettynä. Poika saattoi kuvitella valmiiksi mielessään millaisilta ne tuntuisivat. Ben uskoi, että jokainen vaalea suortuva oli silkkisen sileä ja pehmeä. Ben ei tiennyt mitä toinen kosketuksesta ajattelisi, muttei voinut vastustaa kiusausta. Poika ojensi kätensä, hieman epäröiden ja siirsi Gabrielin hiukset toisen korvan taakse. Ben teki kaiken hitaasti, kuitenkin koko ajan varmemman oloisena, hymyillen tuntiessaan toisen hiukset käsissään. Ne olivat juuri niin ihanat kuin poika oli kuvitellutkin – ehkä vielä paremmat.

Hitaasti poika vei kätensä takaisin lattialle, tuntien vieläkin toisen vaaleat suortuvat käsissään. Ben hymyili vallattomasti toiselle ja iski nopeasti silmää. "En voinut keskustella kanssasi näinkään järkevästi, kun en nähnyt kasvojasi." Tietenkään se ei ollut oikea syy, Ben olisi mieluusti katsellut vain toisen hiuksia, mutta niiden koskemisen halu oli liian suuri. Luultavasti Gabriel tajusi itsekin mistä oli kyse, mutta nyt Ben ei halunnut välittää siitä. Hän oli vain tyytyväinen itseensä – ja Gabrielin hiuksiin.

Ben huomasi itsekin vasta nyt, että ei ollut koko lyhyen tapaamisen aikana ajatellut oikeastaan mitään pahaa toisesta – ellei alkukankeutta lasketa. Poika sai siitäkin aiheen hymyyn, joka muuttui pian leveäksi virneeksi. Ben oli ehtinyt unohtaa koko aamuisen pahan olonsa ja hänen teki mieli vain laulaa, hyppiä ja tanssia – mieluiten Gabrielin kanssa. "Tiedätkö, minusta alkaa tuntua, että tämä päivä ei ehkä olekaan niin hirveä kuin aluksi uskoin." Vaikka kuumuus oli sietämätöntä, nälkä vaani nurkan takana ja koulupäivä oli vasta alkamaisillaan – tunsi poika olonsa harvinaisen mukavaksi siinä Gabrielin vieressään istuessaan.

[Gabriel]

Gabe vilkaisi Beniin, kohdaten tämän siniset silmät, joissa oli nähtävissä häivähdys huolestuneisuutta. Poika hymyili tälle pienesti, päätään pudistaen. ” Ei tässä mitään. Lävistystä vaan vähän kirvelee ”, hän sanoi välinpitämättömästi, ja raotti hieman paitaansa, jonka alta paljastui hieman normaalia punaisempi nänni, jossa oli pieni lävistys. Gabe oli niin ylpeä siitä, eikä hävennyt paljastella sitä.

Ben oli jo jonkin aikaa vilkuillut hänen vaaleita suortuviaan mitä suurimmalla mielenkiinnolla, eikä Gabe pahemmin hämmästynytkään, kun tuo kohotti kätensä ja siirsi hänen hiuksiaan peittämästä kasvojaan korvan taakse. Poika ei oikein tiennyt, olisiko toisen selitys pitänyt uskoa vai ei, mutta ei kai sillä ollut väliä. Ei se kuitenkaan ollut ensimmäinen kerta, kun joku piti hänen hiuksistaan. Niitä oltiin monta kertaa kutsuttu kauniiksi, ja sopivat kuulemma sellaisen ”enkelipojan”, kuin Gabe, päähän. Joo, oikea enkeli tosiaan. Kyllähän Gabe tiesi olevansa hyvännäköinen, mutta selitti silti aina kaikille, että ulkomuodostaan hän sai kiittää äitiään. Muuten tätä ei kuitenkaan ollut kiittämistä..

Sitten hän huomasikin, että toisella ei ollut kuin pari nappia enää avaamatta paidastaan. Blondi virnisti hieman ilkikurisesti, ja kuljetti kätensä tuon alavatsan korkeudelle, näppärästi pitkillä ja ohuilla sormillaan avaten viimeisetkin napit. ” Mitä sitä nyt pitämään paria nappia kiinni, kun voi avata kokonaankin. Ehkä olisi parempi jopa ilman koko paitaa ”, hän sanoo salaperäisesti hymyillen. Todella vihjaavia sanoja.
Sitten hän vetää kätensä pois, avaten omastakin paidastaan loput napit. Heti helpotti vähäsen, mutta kuumuutta se ei käytävältä poistanut, harmi vain.

Poika siirsi jälleen katseensa Beniin, tämän sanoessa ettei päivä ehkä tulisikaan olemaan niin hirveä. ” No joo, minun päiväni kyllä alkoi jo muutenkin hyvin. Mutta ehkä tämä tästä vain paranee ”, hänen äänensä madaltui loppua kohden. Ties vaikka mihin he tästä vielä päätyisivät.
Gabe vilkaisi seinällä roikkuvaa, kovaan ääneen tikittävää kelloa. Ensimmäinen puolisko kahdesta tunnista oli kulunut, eli vielä oli toinen tunti jäljellä. Hän valui alemmas seinää, ja ehkä enemmänkin makasi kuin istui. ” Jos käväisen pihalla pian, tuletko mukaan vai jäätkö tänne? ”, hän sitten kysyi lyhyen hiljaisuuden jälkeen. Kuumuus vaan kävi niin tuskalliseksi, ja hänelle iski kova himo saada polttaa yksi tupakka.

[[ Nyt jäi lyhyeksi, minuakin kuumuus häiritsee ^^’ Ensi kerralla pidempää. Toivottavasti. ]]

[benjamin]

[ Onneksi mulla on jäätelöä, jotta en ihan sula tässä kuumuudessa. ^^ ]

Ben hymähti itsekseen nähdessään syyn toisen äskeiseen irvistykseen, eli lävistyksen, joka oli kuin tehty Gabea varten, vaikka se ei juuri korostanutkaan toisen "enkelimäistä" puolta, mutta Benin mielestä Gabe ei tällä hetkellä muistuttanut niinkään enkeliä - ellei pojan jumalaisia hiuksia laskettu mukaan. Poika katsoi lävistystä ehkä hitusen liian pitkään, eikä Ben onnistunut välttämään pientä punaa, joka kohosi itsepintaisesti pojan poskille. "Joo lävistykset ovat aluksi aika kurjia, minä sain jopa omat korvareikäni tulehtumaan, mutta onneksi ne ovat nyt asettuneet paremmin." Ben hymyili toiselle, vaikka päättikin olla näyttämättä omia korvakorujaan toiselle – eiköhän Gabe ollut nähnyt niitä ihan tarpeeksi elämänsä varrella ja jos toinen halusi ne välttämättä nähdä, voisihan hän katsoa itsekin. Ben oli itsekin miettinyt lävistyksen ottamista jonnekin muualle korvien lisäksi, mutta miettimisen tasolle se oli jäänytkin, sillä pojan vanhemmat eivät olleet oikein lämmenneet ajatukselle. Olisihan jo korvareikien ottaminenkin ollut "halvan näköistä" ja "mielenosoituksellista". Tosin nythän Ben olisi voinut ottaa lävistyksiä oman mielensä mukaan, kun uskoi vakaasti, että ei näkisi, vanhempiaan ainakaan muutamaan vuoteen.

Ben hymyili huomatessaan, että Gabe ei ainakaan suuttunut Benin koskiessa toisen hiuksia ja poika olisi mielellään koskenut niihin toistamiseen, jollain muulla verukkeella, mutta Gabriel esti sen omalla tempauksellaan, toisen avatessa Benin kauluspaidassa yhä kiinni olevat napit. Ben hymyili ilkikurisesti toiselle, kun Gabe mainitsi, että ilman paitaa voisi olla jopa parempi olla. Sen kummempia kursailematta Ben veti oman kauluspaidan päältään, katsoen hieman haastavasti toista. "Taisit olla oikeassa, heti tuli parempi olo, kun sain tuon pois päältäni. Enkä voisi väittää, että paidan pois ottaminen ei tekisi sinullekin hyvää. Ja jos et paitaasi halua riisua, niin kyllä minun puolestani voit ottaa vaikka housutkin pois." Poika kohotti aavistuksen kulmiaan arvuutellessaan mielessään mitä toinen mahtoi ajatella tilanteesta.

Kellon viisari heilahti, ilmoittaen, että jälleen yksi minuutti poikien arvokkaasta ajasta oli kulunut. Ben huomasi toisen vilkaisevan kelloa ja katsahti itsekin sen suuntaan, vain huomatakseen, että heidän yhteistä aikaansa oli jäljellä vain tunnin verran. Tarkemmin ajateltuna kuusikymmentä lyhyttä minuuttia, joiden jälkeen Gabe lähtisi omille teilleen kaverinsa kanssa ja Ben lähtisi joko tunnilla tai kaupungille kävelemään. Uudelleen asiaa pohdittuaan Ben oli varma, että tuo matematiikkaa opettava kurppa lopettaisi tunnin ajoissa – ihan vain Benin kiusaksi. Pojalle tuli haikea olo jo nyt, toivoessaan epätoivoisesti mielessään, että aika kuluisi tavallista hitaammin, sillä Ben ei halunnut menettää hetkeäkään tästä tapaamisesta Gabrielin kanssa, joka muuttui hetki hetkeltä kiinnostavammaksi.

Toisen sanat herättivät Benin ajatuksistaan ja poika nyökkäsi mahdollisimman iloisesti Gabelle. "Mikäs siinä. Raitis ilma voisi tehdä hyvääkin ja hyvällä tuurilla pieni tuulenvire voisi helpottaa tätä tuskallista kuumuutta." Ben nousi enempiä kyselemättä ja vieläpä suhteellisen sulavasti seisomaan, harmitellen mielessään tilanteen saamaa käännöstä. Poika kun olisi mielellään jäänyt istumaan vielä hetkeksi toisen viereen. Ben kuitenkin tarjosi nopeasti auttavaa kättä toiselle, joka näytti enemmänkin makaavan kuin istuvan käytävän kovalla lattialla. "Neiti on hyvä ja tarttuu käteeni, jotta voin auttaa teidät ylös." Ilkikurinen hymy levisi jälleen Benin huulille, pojan taipuessa ritarilliseen kumarrukseen toisen edessä. "Tiedäthän, ei pidä ikinä unohtaa käytöstapoja."

[Gabriel]

[[ Little bit of autohitti ]]

Kulmiaan kohottaen Gabe katsoi, kun Benjamin riisui kun riisuikin kauluspaitansa, eikä voi olla päästämättä pientä vihellystä huuliensa välistä, eikä välittänyt vaikka toinen olisi sen kuullutkin. Paidan alta kun paljastui hyvin muodostuneet rintalihakset, joita peitti varsin vaalea, kaunis iho. Näkyä vielä korostivat toisen kaulassa roikkuvat kaulaketjut, jotka roikkuivat rinnan päällä. Tyytyväisesti hymyillen hän päätti tehdä samoin, ja riisui vaatekappaleen yltään. ” Noniin, nyt ollaan tasoissa. Mutta joudun tuottamaan pettymyksen, kun ajattelin kuitenkin pitää housut vielä jalassa ”, hän naurahti iloisesti. Olisiko Ben tosiaan halunnut hänen riisuvan ne, vai laskiko tämä vain leikkiä? Halusi tai ei, housut pysyivät jalassa. Ainakin toistaiseksi.

Siinä he nyt sitten olivat, molemmat ilman paitaa. Jos joku olisi nyt ilmestynyt käytävälle, olisi tämä varmaan saanut vääriä ajatuksia, tai vähintään ihmetellyt. Vaikka varmasti kuka tahansa olisi riisunut paitansa keskellä käytävää tällaisella kuumuudella, jos olisivat kehdanneet. Ja opettajat eivät kuitenkaan tällaista ilman paitaa kekkuloimista olisi suvainneet. Liian siveetöntä käytöstä julkisella paikalla, heidän arvostetussa koulussaan. Hittoon arvostukset. Kaikkien olisi kuulunut saada tehdä mitä lystää, mutta kalliilla koululla oli tiukat sääntönsä. Niistä Gabe ei kuitenkaan jaksanut nyt välittää. Ja jos joku alkaisi urputtaa, olisi hänellä kuitenkin Benjamin ”rikoskumppaninaan”. Ilkeää ajatella noin, mutta totuushan se oli.

Gabe oli iloinen, kun toinen suostui tulemaan hänen kanssaan pihalle, ja naurahtikin pienesti tämän noustessa ylös ja ojentaessaan kättään hänelle. Kumarrus oli vielä kaiken huippu. Ben käytti käytöstapojaan hyvin hyväkseen. Poika tarttui tuon ojennettuun käteen, nousten sen avulla ylös. ” Kukapa ’neiti’ ei noin hurmaavan ja hyväkäytöksisen herran mukaan lähtisi ”, hän hymyili tuolle silmää vinkaten. Tämä aatelismainen käytös sopi hyvin yhteen toisen ulkonäköön, ja siitä Gabe piti.

Heitettyään paitansa olalleen he lähtivät kulkemaan pitkin käytävää, kohti ulko-ovea. Gaben toinen käsi piti kiinni paidasta, toinen taas oli edelleen tarttuneena Benjaminin käteen. Hän ei halunnut päästää irti, vaan antoi toisen herrasmiesmäisesti saattaa hänet ulos kädestä pitäen. Gabe hymähti itsekseen. Hänhän oli kuin mikäkin hieno.. nainen. ” Odotas, otan kaapista yhtäkkiä röökit ”, hän sopersi, irrottaen hetkeksi otteensa toisen kädestä, kaivaakseen avaimen jälleen esiin. Avattuaan kaapin hän tarttui yhteen vararöökiaskiinsa, ja sulki kaapin, työntäen avaimen ja askin taskuunsa. Uudestaan toisen käteen hymyillen tarttuen he jatkoivat matkaa.

Pian he saapuivatkin suuren, tummanpunaisen tammioven luo. Gabe tarjoutui avaamaan sen ja astui ulos, Ben vanavedessään. Heidät vastaanotti täydellä teholla porottava aurinko ja siitä loistava kirkas valo, jolloin Gaben piti irrottaa otteensa taas toisen kädestä, nostaakseen sen silmiensä suojaksi. Äkkiä hän kuitenkin astui varjoon, jonka suuri marmoritolppa teki. Hän jätti paitansa lepäämään olalleen, ja kaivoi kaksin käsin takustaan sytkän ja röökiaskin. Hän avasi askin, otti yhden myrkkypötkön, ja laittoi sen huulilleen, sytyttäen sen sitten palamaan. Hän ottikin heti kunnon henkoset savua, ja päästi ne nenänsä kautta ulos isona pilvenä. Sitten hän vilkaisi Benjaminiin kysyvästi, ojensi tälle askia ja kysyi; ” Poltatko, vai joudunko tyytymään polttamaan yksin? ”

[benjamin]

Beniltä ei jäänyt kuulematta Gaben vihellys, tosin se sai pojan ainoastaan hämilleen ja punan jälleen kohoamaan tämän poskille. Hämmentyneenä poika tarkkaili hyvin kiinnostuneena käytävän lattialla vilistävää pölypalloa. Toki Ben tiesi, että ainainen urheileminen [ Hah, mitään oo ikinä urheillu. ] oli saanut hänen kroppansa suhteellisen hyvään kuntoon, mutta ei siitä ennen mitään sen kummempaa kommenttia ollut herunut. Poika sai kuitenkin nopeasti koottua itsensä jälleen ja hymyili odottavasti huomatessaan, että Gabrielkin oli vähentämässä vaatetusta. Harmikseen Ben kuitenkin huomasi, että toinen aikoi, ainakin toistaiseksi, pitää housunsa visusti jalassaan. "Kyllä minä mieluummin olisin katsellut sinua ilman housuja, mutta kai pitää tyytyä siihen mitä nyt on tarjolla – ja mistä sitä tietää vaikka lopulta ottaisit nekin minun mielikseni pois." Ben tiesi, että toinen luultavasti oletti pojan vain laskevan leikkiä, mutta Benin sanoihin oli eksynyt aika lailla myös totuutta. Totta kai Ben olisi mieluusti katsellut Gabea ilman housuja, varsinkin täällä koulun käytävillä, sillä olisihan siitä vähintään herunut päivän naurut.

Ilkikurisesti hymyillen Ben katseli, kun toinen punnersi itsensä ylös maasta pojan kädestä kiinni pitäen ja Ben huomasi pian, että toisella ei tainnut olla aikomustakaan irrottaa Benin kädestä vähään aikaan ja se sopi pojalle mainiosti. Gaben lähtiessä hakemaan röökiaskiaan Ben jäi odottelemaan käytävälle, heittäen samalla paitansa huolettomasti olalleen, eikä aikaakaan kun toinen palasi aski ilmeisesti taskuunsa tungettuna. Gabriel tarttui jälleen Benin kädestä ja johdatti heidät ulko-oville.

Parivaljakko asteli ovesta ulos ja pojan harmiksi heidän saapuessaan pihalle toinen irrotti otteensa Benin kädestä. Hetkeäkään hukkaamatta Gabe sytytti jo röökiään, tarjoten askista Benillekin. "Vain sinua miellyttääkseni poltan seuranasi yhden." Poika nappasi askista tupakan myös itselleen kiittäen samalla Gabrielia sen tarjoamisesta ja sytytti sen palamaan taskustaan kaivamallaan sytkärillä. Hiljaisuus alkoi uhkaavasti laskeutua jälleen poikien keskuuteen, kun Ben vihdoin avasi jälleen suunsa. "Pääsin tästäkin tavasta vasta äskettäin eroon, tai jo ennen tähän kouluun saapumista, kun vanhempani uhkasivat lähettää minut vieroitushoitoon polttamisen takia." Ben naurahti itsekseen, vaikka tiesi, että tilanteessa ei ollut mitään hauskaa. Poika saattaisi olla tälläkin hetkellä jossain suljetussa keskuksessa, elämässä "parempaa elämää ilman tupakkaa", jos se hänen vanhemmistaan olisi ollut kiinni. Onnekseen Ben oli saanut heidät uskomaan, että ei enää koskaan polttaisi – ainakaan vanhempiensa nähden.

Vaivautuneena Ben siirteli painoa jalaltaan toiselle, hymähtäen itsekseen päähänsä putkahtaneelle ajatukselle, joka oli pojan mielestä mitä typerin, vaikka se jättikin avoimeksi monia pojalle sopivia mahdollisuuksia. Ben ei onnistunut sulkemaan suutaan, vaan päätti antaa ajatuksensa julki. "Tiedäthän, että olisinhan minä mieluusti kantanut kaltaisesi hienon neidin käsivarsillani ulos tuolta, jottei sinun olisi tarvinnut rasittaa hentoja jalkojasi. Kuitenkin, kun nyt jo jouduit moisen raskaan työn tekemään, on minun kai korvattava vaivasi jollain tavalla. Sano vain mitä teen, niin lupaan alistua tahtoosi." Ben katui heti sanomaansa, kun poika tajusi mihin hän saattaisi Gabrielin kanssa joutua, tämän saadessa sanella säännöt – jos toinen nyt lähtisi leikkiin mukaan. Ben kohotti kulmiaan odottaessaan toisen sanovan jotain, samalla peläten pahinta.

[Gabriel]

Gabe oli jo aikeissa tarjota Benille tulta, mutta huomasikin sitten, että tällä olikin oma sytkä mukana, joten työnsi sen askin mukana taskuunsa. Pylvääseen nojaten hän hymyili itsekseen, kun toinen sanoistaan päätellen vaikutti siltä, kuin olisi tehnyt mitä vain häntä miellyttääkseen. Gabea olikin helppo miellyttää, ja varsinkin Beniltä se ei olisi vaatinut paljoa. ” Nyt minulle tuli syyllinen olo. Sain sinut taas sortumaan, kun tarjosin tupakkaa. Tosin olisithan sinä itsekin voinut kieltäytyä siitä ”, hän sanoi virnistäen, puhaltaen samalla savurenkaan suustaan.
Jostain syystä häntä vähän säälitti tuo poika. Puheistaan päätellen tämän vanhemmat kun vaikuttivat kauhean tiukoilta ja olivat tarkkoja poikansa elämästä. Hän tunsi itsensä jopa onnekkaaksi, kun hänen tätinsä miehineen ei paljon ollut välittänyt hänen touhuistaan kotona. Kunhan itse elivät harmittomasti, kulkivat seurapiirijuhlissa ja saivat pitää maineensa. Siksi tupakoiminen ja bilettäminen onnistuivat, kunhan niitä ei tuotu hänen tätinsä talon sisälle. Sijaisvanhemmat jopa lähettivät joka kahden kuukauden välein hänelle rutkasti rahaa kouluun, jotta pärjäisi keskellä ankaraa kouluelämää, joka tosin ei Gaben kohdalla ollut ihan sitä.

Etu- ja keskisormen välissä tupakkaa pitäen Gabe katseli Benjaminia ja tämän hieman vaivautunutta painoa jalalta toiselle siirtelyä, kunnes tämä yhtäkkiä avasi suunsa. Tuo selitys sai Gaben hymyn levenemään aina vain loppua kohden, ja pian hän nauroikin hullaantuneena ajatuksesta, että toinen olisi kantanut hänet ulos ja alistuisi hänen tahtoonsa. Ja Gabehan lähti leikkiin mukaan. ” Älä lupaile liikoja. Mutta kun noin kerran sanot, niin olisi neidillä yksi pyyntö ”, hän laittoi tupakkaa pitävän kätensä Benin olalle ja laski kasvonsa tämän korvan tasolle, ” jos herra suinkin pääsisi myöhemmin rannalle näin kuuman päivän päätteeksi? ”
Ei hän voinut olla kuvittelematta toista pelkissä uimahousuissa tai –shortseissa. Mutta aito oikea olisi vielä parempi, joten Gabe toivoi tuon suostuvan. Tai eihän Benillä ollut valinnanvaraa, hänhän jo lupasi tehdä mitä Gabe tahtoi.
Hän nojautui taas pylvääseen, hymyillen viekkaasti. Rannalla tulisi olemaan kivaa..

” Onko kukaan muuten koskaan kertonut sinulle, miten suloiselta näytät punastuessasi? Ja että sinulla on kauniit silmät. Pidän niistä ”, hän imarteli toista, huokaisten vielä loppuun ihastuneesti. Ei hän voinut olla sanomatta tuota. Hän halusi nähdä Benin taas punastuvan ja katseen muuttuvan hämmentyneeksi. Tosin se taas lisäsi sitä vaaraa, ettei hän enää pystyisi vastustamaan itseään, vaan laittaisi kätensä toisen niskan taa, vetäisi tämän itseensä ja suutelisi tätä oikein olan takaa. Se olisi kuitenkin liian hätiköityä, ja Ben voisi pahimmassa tapauksessa lähteä lätkimään, joten Gabe yritti parhaimpansa mukaan sinnitellä. Hän ei kyllä ollut aikoihin tavannut ketään Benjaminin kaltaista.. Heillä kun tuntui heti synkkaavan.

Jälleen Gabe kohotti kätensä kohti Beniä, ja siirsi hieman korvan edessä olevia hiuksia, jotta näkisi toisen aiemmin mainitseman korvakorun. Ja sellainenhan sieltä löytyikin, kultainen rengas korvanlehdessä kiinni[[ päätin nyt,että sillä on renkaat :D ]]. ” Korvikset sopivat sinulle. Koska olet ottanut ne? ” hän kysyi toiselta, vetäen kätensä pois, jotta pystyi jälleen vetämään savuja keuhkoihinsa. Hänkin oli joskus harkinnut ottavansa renkaat korviin, mutta olikin sitten tullut toisiin aatoksiin, koska ei jostain syystä uskonut niiden sopivan hänelle kuitenkaan. Ja kyllä toisaalta nännikoru kelpasi hänelle ihan mainiosti, vaikka olikin välillä hieman kipeä, erinäisistä syistä.

Välillä Gabe pystyi irrottamaan katseensa toisesta pojasta, ja suuntasi sen mietteliäänä kohti ihan oven lähellä olevaa suurta suihkulähdettä, josta pulppusi solkenaan kirkasta, ja varmasti myös viileää vettä. ” Pääsisipä nyt tuohon suihkulähteeseen uimaan. Tosin se herättäisi liikaa huomiota, eikä vaatteiden kasteleminen kuulosta järin hyvältä. Vaikka tässä kuumuudessa ne varmasti kuivuisivatkin nopeasti. ” Gabe ei voinut estää pientä halua nähdä Ben lotraamassa vedellä suihkulähteessä, yltäpäältä märkänä.

[benjamin]

Syyllinen hymy leikki pojan huulilla, tämän kuunnellessa Gaben puhetta. Ben oli pitänyt toisen äänestä heti alusta lähtien ja siksi pojalla tuntuikin olevan toisinaan ongelmia seurata jutun punaista lankaa, kun jäi mietiskelemään toisen ihanaa ääntä ja naurua. Toisen lopettaessa Ben heilautti kättään väheksyvästi ja naurahti itselleen. "Jos totta puhutaan, niin en taida olla ikinä päässyt tästä tavasta kokonaan eroon. Niin kauan, kun onnistuin pitämään polttamiseni salassa vanhemmiltani, se oli ok." Pojasta tuntui, että Gabe ei ajatellut juurikaan hyvää Benin vanhemmista ja vaikka pojan ehkä kuuluisi puolustaa heitä jotenkin, ei Ben saanut suutaan avatuksi. "Eivätkä vanhempani olleet aivan niin hirveitä, vaikka ehkä nyt silti kuulostaisikin. He tekivät paljon virheitä, eikä heitä ollut helppo miellyttää, mutta he olivat vanhempiani." Ben huokasi syvään samalla, kun päätti kertoa Gabelle totuuden. Ehkä olisi parempi, jos kaikki tietäisivät asian oikean laidan, sillä poika oli kyllä kuullut aiheesta jo tarpeeksi juoruja. Mistä ihmiset edes saivat kaiken tietoonsa? "Olen ollut sinullekin hieman epärehellinen vanhempiini liittyen. Jos totta puhutaan, niin he heittivät minut ulos kotoaan, kun heille selvisi, että olen kiinnostunut pojista jopa enemmän kuin tytöistä. He lähettivät minut tänne, jotta "tulisin järkiini", eivätkä ole sen jälkeen suostuneet olemaan missään yhteyksissä minuun. He eivät vastaa puheluihin, saati sitten sähköposteihin. En taida olla enää heidän poikansa." Kun Ben vihdoin sulki suunsa, hän tunsi olonsa harvinaisen hyväksi, enää ei edes sattunut niin paljon. Kun hän oli vihdoin rikkonut ympärilleen muodostetun valheiden verkon, saattoi hän taas hengittää vapautuneemmin.

Ben oli tyytyväinen, huomatessaan toisen lähtevän leikkiin mukaan, vaikka pieni pelko häilyikin yhä pojan mielessä – mitä toisella oli mielessään Benin varalle? Lopulta, kun Gabe kuiskasi toiveensa Benin korvaan, saattoi poika huokaista helpottuneena. "Voi, kyllä tältä herralta saattaisi liietä aikaa tuollaiselle hienolle neidille ja kun nyt menin jo lupaamaan, niin eihän olisi herrasmiesmäistä kieltäytyä enää tässä vaiheessa. Lähden siis oikein mielelläni kanssasi rannalle myöhemmin." Ben näki jo sielunsa silmin toisen pelkissä uimahousuissa, juoksemassa hitaasti rantaviivaa pitkin tai kävelemässä auringonlaskuun – mielellään Ben vierellään.

Vastentahtoisesti Ben jätti äskeiset kuvitelmansa taka-alalle, keskittyäkseen jälleen Gabrielin puheeseen, jonka tosin olisi mieluummin jättänyt kuulematta, sillä se sai pojan poskien punan vain syvenemään ja Benin hämmentymään yhä enemmän – luultavasti juuri tätä reaktiota toinen odottikin ja mitä enemmän Ben toisen odotuksia ajatteli, sitä syvemmin hän punastui. Toinen tuntui tietävän tarkalleen, kuinka Ben milloinkin tilanteeseen reagoisi, tai sitten poika vain oli liian ennalta arvattava. Hämmentynyt hymy levisi pojan huulille, tämän yrittäessä keksiä jotain vastaamista toiselle. Toki hän olisi voinut kehua toisen hiuksia ja vartaloa, sillä Benin mielestä ne olivat mitä ihanimmat, mutta ei uskonut toisen odottavan lisäkehuja. Ben oli huokaisevinaan syvään ja naurahti itsekseen. "Voi, ei kukaan ole ennen minulle asiasta maininnut ja se tekee minut tavattoman onnelliseksi siitä, että sinä otit asian esiin ja koska luulen, että tiedät minun pitävän sinua mitä jumalaisimpana ilmestyksenä, ei minun tarvitse sinulle kohteliaisuuksia nyt latoa – ehkä niiden aika on vasta myöhemmin."

Hermostuneena Ben katseli sormiensa väliin tungettua savuketta, vetäen siitä savua keuhkoihinsa, yrittäen taas rauhoittua. Poika vain tunsi häpeää siitä, että punasteli toisen seurassa yhä useammin, vaikka se näyttikin olevan Gabesta vain hauskaa. "Korvakorut.. Siitä on jo monta vuotta. Taisin olla suunnilleen 14, kun päätin, että pitää reväyttää jollain tavalla ja kyllä siitä päivän naurut saikin kun näki kaverien ja vanhempien ilmeet." Ben nauroi itsekseen muistaessaan äitinsä kasvojen kalpenevan uhkaavasti, kun taas pojan isän kasvot olivat enimmäkseen punehtuneet. Se oli ollut ikimuistoinen hetki, sillä kun hänen äitinsä sai ensimmäisen kerran jotain sanottua, oli hän moittinut pojan valitsemaan korua ja vienyt hänet tuntikausiksi ostamaan uusia koruja. "Niin, no kyllä nämä tässä ovat mukana menneet ja ainakin itse pidän näistä. Ja enpä voisi väittää että sinun nännikorusi ei sopisi sinulle." Ben iski toiselle pikaisesti silmää ja katseli toisen lävistystä jälleen, vain hieman kateellisena.

"En ole ikinä uinut suihkulähteessä. Se voisi olla varsin kiinnostavaa puuhaa." Ben jutteli toiselle naurua äänessään, samalla kun tarkkaili kiinnostuneena ympärilleen, huomaten, että missään ei näkynyt ristin sielua. "Asiaan pitää siis saada muutos." Sen enempää tilannetta pohtimatta Ben heitti olallaan yhä olevan paidan maahan, asettaen sen päälle Gaben olalta nappaamansa paidan. Tupakka lensi kaaressa maahan, kun poika, ilman varoituksen sanoja, nappasi toisen käsivarsilleen, lähtien kulkemaan uhkaavasti kohti suihkulähdettä, ilmoittaen kuuluvasti toiselle, että nyt mentäisiin uimaan – kastuivat vaatteet tai eivät.

Ben seisahtui aivan lähteen reunalle, huomatakseen sen olevan suhteellisen syvä. Siinä saattaisi jopa voida uida kunnolla, vaikkei veteen hyppääminen ollutkaan järkevä idea. Se ei silti saanut poikaa jättämään tilaisuutta käyttämättä, vaan armotta Ben tipautti Gaben veteen, joka oli onneksi sen verran syvää, että toista ei sattunut. "Onko se vesi kylmää vai lämmintä? Pitäisiköhän minunkin liittyä seuraanne räpiköimään?" Ketterästi poika kipusi seisomaan altaan reunalle, veti kengät jaloistaan ja hyppäsi veteen hurjasti huutaen, tuntien viileät pisarat kasvoillaan. Ben tunsi sillä hetkellä rakkautta sitä viileää, vain hieman likaista, vettä kohtaan.

[ Huomenna mummolaan. Viikko taukoa – miten kestän? ._. ]