"Ja Jumala loi naisen.."

[sabine]

Sabine käveli pitkää käytävää pitkin kohti elämänkatsomus/uskonnon luokkaa kohti, kuulleen askeleensa kaikuvan pitkin käytävää. Hän käveli arasti oven eteen, huomaten oven olevan auki. Hän kurkisti ovesta sisään, huomaten opettajan olevan paikalla ja koputti sitten seinää, jotta opettaja varmasti huomaisi että hän oli täällä.
Sabinella oli päällään pitkä sininen hame ja valkoinen villatakki, jonka alla oli laivastonsininen toppi. Hänellä oli jalassaan mustat kengät ja hänen kädessään oli hänen koulureppunsa.
Sabine oli tulossa pyytämään tukiopetusta, koska hänen vanhempansa ja koulun opinto-ohjaaja olivat sitä mieltä, että hänen uskonnon numeronsa olivat laskussa je että hän tarvitsisi kipeästi tukiopetusta. Opinto-ohjaaja oli varannut hänelle ajan uskonnonopettajalta ja pyytänyt erittäin määrätietoisella äänelle, että Sabine menisi tukiopetukseen, kun sellainen järjestettiin. Ja Sabine oli kilittinä tyttönä totellutkin ja siinä hän nyt seisoi, odottavaisena oven edessä. Ja sen pidemmällä hän ei uskaltanutkaan mennä, hetken hän katseli jalkojaan ja mietti, miten pystyisi pakenemaan tästä. Äiti oli käskenyt häntä aloittamaan uudelleen ainakin uinnin ja hän oli siitä pitäen käynyt uimassa joka päivä. Nyt siihen saattaisi tulla keskeytys, sillä ilmeissti hänet pakotettiin tukiopetukseen. Onneksi äiti ei tiennyt, että hänelle antoi tukiopetusta venäläinen nainen.
((Noin. kenelle jäi epäselväksi, että Valentina tänne?))

[Valentina]

Koulun uskonnonopettaja, Valentina Przedwiecki -nimeä kantava nuorehko nainen tonki laukkuaan mietteliäänä. Kyllä sen nyt jossain täällä piti olla... Ellei hän sitten unohtanut sitä juuri nyt kotiin. Tottakai hän voisi soittaa opinto-ohjaajalle ja kysyä, kuka oppilas oli tulossa tukiopetukseen, mutta se olisi turhan vaikeaa. Alistuneesti puuskahtaen Val laski mustan, hyvin asiallisen tekonahka laukkunsa massiivisen tammipuisen pöytänsä vierelle, vilkaisten oven yllä olevaa kelloa. Tyttö tulisi ihan yhtä koska, joten sittenhän hän näkisi, kenestä mahtaisi olla kyse. Nainen lipaisi huuliaan, nousi tuoliltaan ja asteli kädet seläkänsä takana ikkunalle, mistä avautui maisema tallille. Opettajattaren yllä oli tällä kertaa hillityn harmaanruskea liituraita jakku ja vaaleat, hyvinkin renttumaiset hiukset olivat taas vedetty joskus aamulla kammalla taaksepäin. Mitään lakkaahan nainen ei käyttänyt - saastuttaa vain luontoa ja tuhoaa otsonikerrosta -, joten hiukset olivat nyt kauniisti puff, vaikka hän olikin päivän mittaa pyyhkäissyt niitä pois silmiltä useammin kuin kerran.
Kuulessaan oven suunnalta koputuksen, vaaleahkonsiniset silmät siirtyivät ikkunasta tyttöön. Ah, Sabine. Kyllähän hän toisen muisti, tuolle kun paraikaa piti kurssia.
"Tule toki sisään."
Tuo totesi ystävälliseen sävyyn nuorelle, astuen itse ikkunalta työpöytänsä ääreen, katsahtaen pöydällä olevaa opettajan lukukirjaa.
"Onko sinulla jokin tietty alue mikä tuottaa vaikeuksia, vai käydäänkö koko tähän mennessä opiskeltu alue uudelleen yksityiskohtaisemmin?"
Hän kysäisi, nostaen katseensa kirjasta kysyvänä tyttöön. Ainahan voimme varata lisää aikaa, jos tämä tunti ei riitä.

[sabine]

Sabine nyökkäsi hiljaa, lähditen kävelemään kohti opettajan pöytää, istuutuen aivan opettajan pöydän edessä olevalle pulpetille, laittaen jalkansa ristiin erittäin sirosti, kuten hänelle olitiin monta vuotta opetettu. Hän piti Valentinasta, tämä oli hyvä opettaja, vaikkakin hänellä näytti olevan ongelmia tukkansa kanssa. Hän itse oli vain laittanut tukan pitkälle letille ja siinä se.
Opettajan alkaessa kyselemään hänen ongelma-alueitaan, Sabinen oli oikeastaan paha sanoa siihen mitään. Hänellä ei ollut osaa eikä arpaa oman tukiopetuksensa suhteen, joten hän hetken mietti, mikä hänen ongelmansa oli. Hän nuolaisi hermostuneena huuliaan katsoen opettajan takana olevaa liitutaulua. "Lähinnä kurssin alkuosa, minulla ei ollut aikaa perehtyä siihen kunnolla." Sabine punastui hieman, siihen aikoihin hän oli tavannut Christianin ja potenut muutaman päivän kuumetta ja vain yleisesti lintsannut tunneilta, mikä kostautui sillä, että hänellä ei ollut enää hajuakaan, mitä he tällä hetkellä opiskelivat.

[Valentina]

Vai alkuosa, selvä juttu. Val nyökkäsi Sabinelle ja otti oman kirjansa käteensä, selaten sen alkuun. Lessee...
"Hmm.. Kristityt Rooman valtakunnassa on alue, mikä käydään tällä tunnilla läpi. Jos jää jotain epäselvyyttä, voimme varata toisen tukitunnin."
Nainen tuumaili ääneen ja asteli sitten kirja kädessään tytön luo, istuutuen viereiselle pulpetille, kirjaimellisesti. Toinen jalka jäi maahan, toinen taas nousi tuolille naisen selaillessa vielä hetken aikaa kirjan sivuja.
"Oletko ollenkaan perillä näistä alun asioista, vai kerrataanko nämä ihan kokonaan?"
Tuo vielä uteli, nostaen katseensa kirjasta seuralaiseensa.

[sabine]

Sabine huomasi opettajan selaavan kirjaansa ja alkoi katselemaan ympärilleen. Hän katseli luokan tyhjää liitutaulua, miettien, mitä siinä oli mahtanut lukea. Hän siirsi katsettaan ympäri luokkaa, kunnes kuuli opettajan äänen ja käänsi katseensa häneen. Sabine nyökkäsi hiljaa, katsellen yhä ympärilleen.
Sabine katseli, kuinka opettaja lähti liikkeelle ja pelästyi hieman, kun tämä tuli niin lähelle häntä, Sabine pystyi jopa haistamaan naisen deodorantin. Hän perääntyi vähän, jotta ei olisi niin lähellä opettajaa ja alkoi katselemaan kirjaa, jota hän selaili. Hän perääntyi vielä hieman, jotta hänelle tulisi mukavempi olo, mutta ei kuitenkin liian kauas.
Sabine huomasi opettajan katsovan häntä ja käänsi katseensa tähän, siirtäen olemattomia hiuksia. "Kerrataan mielummin kokonaan, en edes muista mitään tuollaista." Sabine sanoi hiljaisella äänelle, koittaen epätoivoisesti löytää hyvää etäisyyttä, jolla voisi pysyä.

[Valentina]

Kas, tuottiko hänen lähelle tulo jotain ongelmia? Nainen ynähti itsekseen ja nousi seisaalle, astellen takaisin pöytänsä luo. Kirjansa hän laski avonaisena pöydälle ja nyökkäsi toisen toivomukselle. Tehdään sitten niin. Val siirtyi pöytänsä taa ja aukaisi laatikon vain sulkeakseen sen. Toiseen käteen oli ilmestynyt pari monistetta ja tämä palasi tytön luo, seisahtuen tämän pulpetin eteen ja ojentaen tälle paperit.
"Tässä on tiivistelmät. Käydään ne kohta kohdalta läpi."
Sabin vastaanottaessa paperit, Val istahti tällä kertaa oman työpöytänsä päälle. Kyllä hän tiesi, että voi hyvinkin hermostuttaa oppilaitaan turhalla läheisyydellään, joten parempi näin. Nainen lukaisi tiivistelmät nopeasti läpi ja aukaisi suunsa alkaakseen selittämään ensimmäistä kohtaa. Kohta hän kuitenkin sulki sen, toista ylähuultaan hieman kohottaen. Ei hän osannut selittää yksittäiselle henkilölle mitään.

[sabine]

Sabine huokaisi helpotuksesta, kun tämä meni takaisin oman pöytänsä ääreen ja jätti hänet yksin pulpetin luokse. Hän otti hymyillen monisteet vastan ja alkoi tutkimaan niitä, tajuamatta niistä kuitenkaan sen enenpää. Sabine käänsi katseensa opettajaan, kuin odottaen että tämä sanoisi jotain.
Sabine piti monistetta hekten kädessään, hymyillen hieman ujosti. "Pitäisikö minun kirjoittaa näihin jotain vai pitäisikö minun etsiä näihin liittyviä juttuja kirjasta?" Hän katseli opettajaa punastuen, eihän hän yleensä mitään tälläistä sanonut, mutta tämä vain ei tuntunut etenevän tästä oikein pitemmälle.

[Valentina]

"Oh, ei toki."
Tuo kiirehti vastaamaan ja hymähti, kepeän punan kiriessä kasvoille.
"Mietin vain, miten voisin käsitellä asian kanssasi. Tuntuu vain hassulta jatkaa samaa linjaa kuin ryhmän kanssa yksittäiselle henkilölle."
Nainen hymähti uudemman kerran.
"Jos nyt kuitenkin."

----

Selitettyään melkoisen yksityiskohtaisesti Apostolien tekoja, Jerusalemin seurakuntia, Syyrian Antiokian seurakuntaa ja Apostolien kokouksista hän piti tauon.
"Voisit nyt tehdä sen kappaleen takaa ne tehtävät, mitkä koskevat tätä ensimmäistä osaa kristinuskon synnystä. Olisi mieluista, ettet selaisi kirjaa, vaan kertoisit suullisesti minulle vastauksen jokaiseen kysymykseen. Päästään näin nopeasti etenemään."
Nainen jatkoi ja nousi pöydältä, astellen takaisin ikkunan eteen. Joitain oppilaita oli näemmä tallilla, siirsivät hevosia laitumelta sisälle. Nainen nojautui ikkunan vasempaan pieleen ja nosti kätensä kevyeen puuskaan, siirtäen katseensa Sabineen.

[sabine]

Sabine nyökkäsi opettajalle, katsellen yhä monisteista. "No, katsotaan, miten tämä lähtee sujumaan." Sabine katseli otsa kurkussa monisteita, joista hän ei oikein tuntunut tajuavan oikein mitään.
Sabine kuunteli tarkkaavaisena opettajaa, kastsellen välillä monisteita, joiden sisältö alkoi pala palalta selviämään hänelle. Hän teki muutamia muistiinpanoja mukanaan olevaan vihkoon, kunnes opettaja oli lopettanut puheensa. Hän otti esiin kirjasna avaten sen tottelaivsesti ensimmäiset tehtävät. Hän katseli tehtäviä. Hän alkoi sanelemaan niihin vastauksia, katsellen vähän väliä ympäriinsä liikkuvaa opettajaansa. Tyhjässä luokkahuoneessa oli jotenkin tylsää, kun ei ollut muita kuin hän ja opettaja ja hänen oii pakko myöntää, että hänen kiinnostuksensa oli vähän väliä siirtynyt ulos, jossa muilla näytti olevan hauskempaa kuin hänellä. Sabinelle tuli hieman tukala olo villatakisaan ja pian hän riisui sen päältään, jatkaen kysymyksiin vastaamista, vaikka se alkoi jo olla hänelle vähän hankalaa, kun ajatukset alkoivat yhä enemmän ja enemmän harhailla.

[Valentina]

Val kuunteli hiljaa toisen selittämistä, katseli itsekin ikkunasta ulos. Silmät kuitenkin siirtyivät takaisin tyttöön tuon takellellessa väliin vastauksien kanssa. Hän oli kyllä selittänyt kaiken tarvittavan kysymyksiin, joten oliko tytöllä mennyt jotain ohi?
"Oikein hyvä, mutta..."
Hän totesi toisen vastauksien päätteeksi, nousi ikkunalta ja asteli sitten Sabinen eteen. Naisen kädet hakeutuivat oman selän taakse ja pää painui hieman vasemmalle kenoon.
"Mutta olenko väärässä jos havaitsen levottomuutta?"
Naisen kasvoilla oli kepeä virne. Totta kai Sabine halusi ulos, luonnollisesti.
"Voisin päästää sinut pois, jos lupaat lukea tämän ensimmäisen kirjan osion läpi. Teet tehtävät vihkoosi ja palautat ne minulle. Tosin minusta tuntuu, että asiat jäävät paremmin päähäsi, jos käymme nämä yhdessä läpi."
Valentina kiersi tytön pöydän astellessaan luokan perälle, josta löytyi laajemmanpuoleinen kirjahylly. Hetken aikaa tuo silmäili hyllykköä, kunnes veti yhden kirjan sieltä, alkaen selaamaan sitä.
"Jos et pysty keskittymään, ei ole hyödyllistä käydä asioita. Et opi, ellei sinulla ole motivaatiota oppia."

[sabine]

Sabine käänsi katseensa opettajaan, tämän kysymyksen kuultuaan hän punastui kokonaan, koittaen samalla saada änkytettyä jonkin sortin vastaväiettä, mutta epäonnistui siinä surkeasti. Sabine jäi katsomaan pöydän päällä olevaa historian kirjaa, miettien, mitä hänen pitäisi sanoa.
Sabine nyökkäili hiljaa opettajan puheelle, miettien mitä hänen pitäisi sanoa tai tehdä, opettaja kuulosti hänestä hieman hermostuneelta, eikä hän halunnut missään nimessä aiheuttaa opettajalleen pahaa oloa. Hän katseli vielä hetken kirjaansa, koittaen keksiä jotain sanottavaa.
Sabine katseli hiljaa opettajan liikkumista, katsellen kuinka tämä käveli kirjahyllyn eteen. Sabinen sisukalut kylmenivät. Hän näki kuinka opettaja selasi rauhallisen oloisena kirjaa, hänen kehonsa läpi kulki pitkä pakokauhun aalto. Hänen kuuleessa opettajan sanat hän kuui mielessään omien muistojensa ääniä.
Sabinen pieni mieli ei enää kestänyt, hän tiesi miltä tuntui kun joku löi kovalla kirjalla, hän tunsi kyynelien kulkevan pitkin poskiaan. Sabine tukisti hiuksiaan niin kovaa, että hänen silmistään tulvi kivun kyyneileitä ja hänen rystysensä olivat avain valkoiset. "Kiltti älä satuta, jätä minut rauhaan, kiltti opettaja, älä satuta... " Sabine pudisti hieman päätään puhessaan, uskaltamatta katsoa opettajaa silmiin.

[Valentina]

Valentina tarkasteli vaihtonaisena seuraavaa aihetta laajemmin kirjastaan, kunnes nosti katseensa tyttöön kuullessaan tämän liikkuvan. Opettajan silmät laajenivat hitusen, suu avautui juuri ja juuri raolleen, kirjakin laskeutui pöydälle.
"Sabine?"
Naisen ääni oli tuskin kuuluva, lähinnä kuiskaus hänelle itselleen. Valentina ei oikein osannut hallita tällaisia tilanteita. Kyllähän hän ehkä jostain terapeutista meni, eiväthän he koskeneet ihmisiin, mutta tällainen tilanne oli jotain liian vaikeaa. Hänen teki mieli astua tytön luo ja halata tätä, mutta samalla hänkin voisi saada kohtauksen ja siinä sitä sitten oltiin. Näin ollen venäläinen vain tyytyi kävelemään hitain, lähes laahaavin askelin Sabinen luo, polvistuen tämän vierelle.
"En tarkoittanut loukata. Tarkoitin, että on sääli olla näin kauniina päivänä sisällä. Soisin sinun mielummin mennä ulos ystäviesi kanssa."
Valentina yritti luoda kasvoilleen jonkin asteista hymyä, mutta se tahtoi vaihtua irvistykseen. Nopeasti hän lopetti väkinäisen toimintansa ja tyytyi vain olemaan hiljaa ja ilmeetön.

[sabine]

Sabine ei kuullut opettajan ääntä, pakokauhu oli vallannut hänen mielensä ja hän itki siinä paikallaan, suojaten käsillään päätään. Hän tärisi pelosta, uikuttaen hiljaa, saamatta yhtään selvää sanaa suustaan. Opettaja tulisi ja satuttaisi, koska hän ei ollut hyvä oppilas. Opettaja oli tyytymätön ja vihainen hänelle. Hän oli kamala, ilkeä ihminen, joka ansaitsi saada selkäänsä.
Näin ollen venäläinen vain tyytyi kävelemään hitain, lähes laahaavin askelin Sabinen luo, polvistuen tämän vierelle.
Sabine huomasi opettajan tulevan lähemmäs ja hän jäi istumaan paikalleen peloissaan, liikkumatta paikaltaan. Hän huomasi opettajan polvistuneen maahan, ja hämmennys valtasi hänet. Hän pelkäsi liikaa, kyyneleet vierivät pitkin hänen poskiaan hänen koittaessa keksiä, mitä pahaa hän oli nyt tehnyt. Sabine kuuli opettajan sanat, hän ei ollutkaan vihainen! Kädet täristen Sabine alkoi kuivaamaan kyyneleitään, nikotellen hieman. Hän oli jo pelännyt pahinta. Hän katsoi opettajaa, joka tuntui virnistävän hänelle, hänen tajuamatta ollenkaan, mitä se merkitsisi. Hän huomasi opettajan tulevan kamalan ilmeettömäksi, ehkä tämä olikin muuttamassa mieltään. Paniikki tuli uudelleen, nyt kuitenkin hieman lievempänä, eihän hän ollut turhaan viettänyt koko kesäänsä psykologien vastaanotoilla. Sabine ei kuitenkaan saanut kasvoilleen minkäänlaista hymyntapaista, joten hän vain istui siinä paikoillaan, pyyhkien yhä kyyneleitään. Hän olisi mielummin täällä, sillä jollei hän oliis tukiopetuksessa, numerot laskivat ja hänet vietäisiin uuteen oppilaitokseen. Ja juuri kun hän oli alkanut viihtymään täällä.

[Valentina]

Toisen alkaessa pyyhkimään kyyneleitään, uskalsi Val taas hengittää, kasvoille noustessa kevyt mutta huojeentunut hymy. Ei hätää, ei mitään hätää.
"Sabine. Haluaisitko sinä kertoa minulle jotain?"
Nainen tiedusteli hiljaa, tavoitellen ystävällistä äänensävyä.
"Älä pelkää, voit puhua jos sinulla on ongelmia tai vastaavia. Voin yrittää auttaa, jos vain tahdot."
Tuo jatkoi, nousten viimein seisaalle. Hän veti viereiseltä pulpetilta tuolin esiin, asetti sen metrisen päähän tytöstä - jottei tuo uudestaan ahdistuisi hänen läheisyydestään - ja istui siihen, nostaen toisen jalkansa toisen päälle, laittaen kätensä ristiin syliin. Tästä tulikin mielenkiintoista. Tukiopetus vaihtuu psykiatrin vastaanotoksi.

[sabine]

Sabine katsoi opettajaa hämmentyneenä. hän ei tahtonut enää puhua omista asioistaan muile, hän oli tehnyt sitä koko viime kesälomansa ja oli kurkkuaan myöten täynnä. Hän katseli opettajaa räpytellen hämmentyneenä silmiään, miettien, mistä hänen pitäisi nyt alkaa puhumaan. Hän avasi suunsa, kuitenkin sulkien sen samantien yhä uudelleen ja uudellen. Mistä hänen pitäisi edes aloittaa?
Hän nielaisi hiljaa, nuolaisi hieman huuliaan, katsellen yhä pelokkkaan opettajaa, joka istui hänestä vähän matkan päässä. Eihän Sabine ollut aloittanut keskustelua edes pyskologiekaan kanssa, he olivat vain alkaneet kyselmään häneltä kaikenlaista, aina alkaen siitä mitä hän oli tänään tehnyt tai mitä hän ajatteli nyt mistäkin.
Hän käänsi hieman päätään, pyyhkäisten viimesetkin kyyneleet pois silmiltään ja jäi katselemaan käsiään, jotta ei missään nimessä katsoisi opettajaa silmiin. Ties vaikka hän suuttuisi siitä hänelle.