|
Post by Zacharie on Apr 22, 2006 17:20:07 GMT 2
Kuvaamataiteiden luokka oli hämyinen keskellä kirkkainta keskipäivää: suurten ikkunoiden eteen oli vedetty tummat rullaverhot ja vain yksi rivi kattoon kiinnitetyistä lampuista paloi. Valon alla seisoi poika mustissa reisareissa, ylävartalo paljaana, kasvot mustien maalitahrojen läikittämänä ja hiukset sotkuisena nutturana niskassa. Hän oli raivannut pöytiä itsensä ja maalaustelineensä tieltä, työnnellyt niitä vähän minne sattuu ja samalla teljennyt itsensä pöytäröykkiön sekaan. Huoneessa soi synkkä ja tunnelmallinen, suurelta osin koneilla tehty musiikki. Musiikki tuli luokan uusista stereoista, jotka oli asetettu vasta edellispäivänä opettajan työpöydälle. Kaiuttimia oli viritelty luokan jokaiseen nurkkaan ja yksinäinen maalari oli valinnut työpisteekseen luokan keskustan, johon musiikki jytisi tasaisesti jokapuolelta.
Zacharie piti puista palettia vasemmassa ja pensseliä oikeassa kädessään kuin oikea taiteilija ikään. Hän antoi siveltimen kärjen kulkea sykkivän musiikin tahtiin. Hän maalasi maailmaa, jossa eli musiikin välityksellä. Hän maalasi näkymää synkästä kujasta, jonka kosteaa ilmaa hengitti ajatuksissaan.
Kuvaamataidonluokka oli usein käyttämättömänä ja opettaja oli antanut suosiolla Zackille luvan tulla itsekseen huoneeseen silloin kun pojalle itselleen sopi. Useimmiten nuorukainen hiipikin luokkaan vasta iltasella. Nyt hän oli kuitenkin saanut inspiraation heti herättyään, kerännyt maalaustarvikkeensa, sillä hetkellä soittimessa pyörivän levyn ja lampsinut aamupalaa syömättä asunnostaan kirkkaaseen päivään. Luokan ovi oli ollut auki pojan tullessa, eikä hän kiireessään ollut sitä jäänyt sulkemaan. Musiikki kantautuisi varmasti kauas rakennuksessa, mutta siitä ei piitattu.
Kappale vaihtui ja hetkeksi tuli hiljaista. Zack huokaisi syvään, laski paletin pöydälle ja pyyhki väsyneitä silmiään - poika harvoin muisti räpytellä katsottimiaan uppouduttuaan värien maailmaan. Tietämättään Zack sotki naamavärkkiinsä lisää mustaa maalitahroissa olevista sormistaan ja näytti maalauksen jatkuessa juuri heränneeltä inkkarisoturilta.
|
|
|
Post by may on Apr 23, 2006 10:24:45 GMT 2
[ Sopiiko jos May liittyy seuraan..? ]
Olisi hienoa tietää mitä teen täällä.., missä ikinä lienenkin. Tyttö hiipi mahdollisimman huomaamattomasti hämärillä koulun käytävillä, tietämättä lainkaan missä tällä hetkellä liikkui. May ei ollut juurikaan koulurakennuksessa vieraillut ja nytkin hän oli ollut pihistämässä ruokaa koulun keittiöstä omaan asuntoonsa – tyttö ei juurikaan välittänyt näyttäytyä yleisillä ateria ajoilla ja siksi varasteli ruokaa omaan asuntoonsa. Nyt hän oli kesken ruoan pihistämisensä kuullut kaukaista musiikkia, joka jollain tapaa veti tyttöä luokseen. May oli tosiaan luullut koulun olleen autio ja päätti siksi lähteä katsastamaan mistä musiikki oli lähtöisin. Mielessään hän oli toistellut itselleen, että vaisto kuljetti häntä tänne. Että tytön olisi tarkoitus löytävän musiikin lähde. Mistä lähtien minä olen ollut taikauskoinen? Korkeintaan vaistoni kuljettaa minut jonkun opettajan luokse, joka suunnittelee seuraavan päivän tunteja.. Kesken hiiviskelynsä tyttö kääntyi yhtäkkiä ympäri ja lähti marssimaan kohti koulun keittiötä, yrittäen unohtaa koko typerän seikkailunsa – ja taikauskoisuutensa. Keittiöstä tyttö nappasi mukaansa mehupullon, muutaman hedelmän ja leivänpalan, suunnaten kulkunsa tämän jälkeen kohti koulun ulko-ovea. Hiljainen musiikki kuului yhä jostain suunnasta koulurakennusta, mutta nyt tyttö päätti, että ei lähtisi enää seikkailuihinsa vaistonsa innoittamana. Kuitenkin ulko-ovella tyttö jäi hetkeksi kuuntelemaan kutsuvaa musiikkia. "Tämä on kyllä sitten vihonviimeinen kerta." May lähti jälleen kulkemaan kohti musiikin lähdettä, tällä kertaa varomattomammin liikkuen. Pitkältä tuntuneen vaelluksen jälkeen tyttö päätyi luokkahuoneen eteen, jonka ovesta kajasti hentoa valoa muuten hämärälle käytävälle. Uteliaana May kurkisti sisään luokkaan ja näki yläosattoman miehen maalaamassa. Hienoa. Vaistoni johdatti minut jonkun friikin luo. May tunsi kuitenkin rikkovansa kurkistelullaan toisen yksityisyyttä ja päätti lähteä vähin äänin pois pojan luota. Kuitenkin tyttö onnistui kääntyessään pudottamaan kantamuksensa maahan ja korvia riipivä lasin rikkoutumisen ääni viilsi tytön korvia, samalla kun mehu levisi lattialle ja muut kantamukset sen seuraksi. Pitäisikö minun paeta vai mennä selittelemään miksi kurkistelin ovella..? Syvään henkäisten tyttö palasi ovelle ja heilautti kättään miehelle. "Minä tuota.. Olin käymässä täällä.. Tuota löysin sinut.. En halunnut häiritä.. ja tuota niin." Pieni puna kohosi tytön poskille tämän tajutessa kuinka typerältä kuulostikaan.
|
|
|
Post by Zacharie on Apr 23, 2006 14:32:37 GMT 2
[Toki.]
Lasin särkyminen säikäytti Zacharien takaisin todellisuuteen. Silmät lautasen kokoisina ja vartalon jokainen lihas jännittyneenä hän vilkuili ympärilleen, kunnes löysi oven luota äänen aiheuttajan. Helpotuksen huokaus karkasi kapeiden huulten välistä 'Huh, se olikin vain joku tyttö', mutta heti perään kohosivat kulmat hämmästyksestä. Mitä kummaa tuollainen typy sähelsi kuvaamataidonluokan edessä? Tai ylipäätään koulussa? Zack soimasi välittömästi itseään ilkeistä ajatuksistaan kuullessaan tytön hämillisen soperruksen. Hän laski nopeasti työvälineensä lähimmälle pöydälle ja hymyili pahoittelevasti. "Anteeksi. Häiritsen varmaan koko koulua tällä mökällä. "
Nuorukainen taiteili pöytäröykkiön yli stereoiden luo ja väänsi volkkaa pienemmälle. Nyt tavallinenkin puhe kuului jo selkeästi luokan perältä ovelle. "Noin." Zack virnisti hämillään, napitti tyttöä ja pyyhkäisi kasvojaan yhä autuaan tietämättömänä niitä koristavista tummista maaliläiskistä. Meni hetki, ennen kuin herra tajusi hänet säikäiyttäneen äänen lasin särkymiseksi ja vielä pitempi aika meni siihen, että hän osasi yhdistää sen tytön jalkojen juureen levinneeseen nestelätäkköön. "Äh. Anteeksi. Piru. Olen vähän jumissa.." Zack lähti kiertämään luokkaa, jotta pääsisi tytön luo ilman pomppimisia. Hän pysähtyi nappaamaan paperirullan ikkunalaudalta ja luovi vielä viimeiset metrit pöytäviidakossa ennen kuin saapui oviaukolle. Herrasmiesmäisesti poika polvistui siivoamaan sotkua. Hän keräsi ympäriinsä pyöriskelleet hedelmät käsiinsä ja tarjosi niitä sitten tytön pideltäviksi. "Tuo leipä taitaa olla mennyttä.." Zack katseli toisen kasvoja hetken ja repi sitten paperia rullasta ja kumartui kuivaamaan lattiaa.
|
|
|
Post by may on Apr 23, 2006 15:10:17 GMT 2
Hetken May luuli ajan pysähtyneen, kun toinen ei sanonutkaan mitään. Ehkä olisi ollut parempi, jos olisin vain lähtenyt. Tästä lähtien en enää seuraa 'vaistoani' – nytkin se toi minut.. tänne. Tyttö katseli hämillään ympärilleen ja suoristeli samalla vaaleaa lyhyttä hamettaan ja toppiaan – hiljaisuus oli aina saanut Mayn hämilleen. "Suoraan sanottuna vaikuttaa, että täällä koululla ei oikeastaan ole muita kuin sinä ja, tuota minä. Minäkin olin vain vara.. käymässä täällä. Joten ei kukaan musiikistasi tainnut häiriintyä suuremmin. Tiedäthän." Mayn teki mieli lyödä itseään – mies luultavasti luuli tytön olevan jotenkin jälkeen jäänyt. Tyttö oli jo vähällä tokaista, että ei hän yleensä näin typerästi käyttäytynyt, mutta sai viime hetkellä hillittyä itsensä. Hitaasti ja syvään hengittäessään tytöllä oli aikaa tarkastella miestä hieman. Toista ei voinut sanoa komeaksi, sillä mies oli enemmänkin kaunis siroine ruumiin rakenteineen. May yskäisi vaivautuneena tajuttuaan tuijottavansa toista. Nopeasti Zack olikin Mayn luona ja kuivasi ritarillisesti maassa olevaa mehua. Nopeasti tyttö nappasi miehen ojentamat hedelmät takaisin syliinsä jääden typeränä katselemaan toisen työskentelyä. "Ei sinun tuota tarvitsisi. Kyllä minä voisin sen siivota. Varo lasinsirpaleita.. Ettet satuta itseäsi." Tytön teki mieli läimäistä itseään – ilmeisesti hän oli liian järkyttynyt muodostaakseen järkeviä lauseita. Hän oli jopa liian järkyttynyt esittääkseen pojalle mitään. "Ei sillä leivällä niin väliä. Ainahan voin, tuota, ostaa uutta." May kyykistyi toisen viereen ja laski kätensä toisen paljaalle olkapäälle. "Ei sinun ihan tosissaan tarvitse. Ei sillä ole niin väliä." Nopeasti May nosti kätensä toisen olalta ja puristi kätensä hieman vaivautuneena nyrkkiin, yhä tuijottaen miestä edessään. Tyttö tarkasteli hieman huvittuneena toisen kasvoja. "Leikitkö sinä täällä jotain intiaania – vai miksi olet maalannut itsellesi tuollaiset merkit kasvoihin? Vai onko tuo joku koulun sisäinen tapa?" Pieni hymy leikitteli tytön kasvoilla – luultavasti hän sai miehen vain vaivautumaan sanoillaan.
|
|
|
Post by Zacharie on Apr 24, 2006 15:56:17 GMT 2
Mehu levisi ensimmäisillä pyyhkäisyillä entistä laakeammalle alueelle. Poika kirosi hiljaa ja repi rullasta lisää paperia. Zack ei ollut mikään siivouksen ihmelapsi ja luutuaminen näytti aluksi avuttomalta paperin lätkimiseltä lattialle. Pikkuhiljaa mehu kuitenkin lakkasi leviämästä ja poika näytti saavan jotain aikaiseksi. Itseensä tyytyväisenä tuo jatkoi urakkaansa ja kuunteli tytön sanoja vaitonaisena, kunnes toinen kyykistyi hänen viereensä ja painoi kämmenensä pehmeästi pojan iholle. Zack nielaisi ja puri huultaan, ettei olisi värähtänyt kosketuksen alla. Milloin viimeksi tuo oli ollut näin lähellä ketään tyttöä? Siitä tuntui olevan pieni ikuisuus. Zack oli omistautunut koulutyölle ja harrastuksille näin viimeisenä vuotenaan oppilaitoksessa, eikä ollut ehtinyt oikein panostaa sosiaaliseen kanssakäymiseen oikein kenenkään kanssa. Nyt herran miehinen puoli syyti heti läheisyydenkaipuisia ajatuksia tämän päähän ja Zackin oli hankala keskittyä kuuntelemaan tytön suusta pulppuavia sanoja..
"Äh. Minun vikani.. Tavallaan." Sanat eivät oikein tahtoneet tulla ulos. Zack raivosi itselleen ja yhtäkkiselle heikkoudelleen ja käski ajatuksiensa selkeytyä. Tytön käsi katosi pojan olkapäältä. Nuorukainen siristi silmiään ja keskittyi kuvittelemaan jotain kylmää ja terävää nivusiinsa. Hetken aikaa hän pyyhki lattiaa sanaakaan sanomatta ja sitten, saatuaan kerättyä itsensä taas kokoon tuo avasi suunsa uudelleen.. " Mikä niin?" Pojan pään sisällä raksutti. Mitähän tuo nyt höpötti? Tyttö oli huvittunut hänen naamastaan. "Ah.. Piru." Zack hymyili avoimesti nolona ja pyyhkäisi poskeaan. Varomattomat silmät matkasivat tytön kasvoilta joitain kymmeniä senttejä alemmas, eikä herra ennättänyt kääntää kasvojaan ennen kuin puna hiipi poskille.
Nuorukainen nosti mehua luutunneen käden otsalleen ja naurahti vaivautuneena. "Anteeksi. Olen jumissa ja typerä." Vihreät silmät kurkistivat käden alta ja lähettivät äänettömän pahoittelunsa myös omasta puolestaan. Tyttö tiesi varmasti olevansa varsinainen näky jo muutenkin ja kyseinen vaatekerta päällään hän varmasti keräsi nälkäisempiä ja avoimempiakin tuijotuksia, mutta jo ihan kohteliaisuussääntöjen vuoksi poika pyysi heti anteeksi. Irstaita nuoria miehiä oli maailma pullollaan ja Zacharie oli päättänyt olla heitä parempi.
|
|
|
Post by may on Apr 24, 2006 17:39:07 GMT 2
May tunsi olonsa vaivautuneeksi miehen vihreiden silmien tuijotuksen alaisena ja siksi Zackin alemmas harhaileva katse ei jäänytkään huomaamatta tarkkasilmäiseltä Mayltä. Miehen katse sai aikaiseksi vain molemmin puolisen nolostumisen – ja lisäksi tytön kasvojen puna syveni lisää, jos se vain oli enää mahdollista. "Tuota.. Ei se kaiketi mitään. Kyllähän minun pitäisi olla tottunut tähän täällä oloni aikana." May naurahti typerästi yrittäen muuttaa nolon tilanteen huvittavaksi, siinä kuitenkaan onnistumatta. Mainiota, nyt tuo vielä luulee, että nautin siitä, kun typerät pojat tuijottavat minua kuolaten. Kunpa onnistuisin nyt ryhdistäytymään ja ajattelemaan sanomisia ennen kuin päästä ne ulos suustani. Hiljaisuus kahden lähes tuntemattoman henkilön välillä venyi yhä pitemmäksi ja muuttui vaivaantuneemmaksi, saamatta tytön oloa kuitenkaan epämukavaksi. Sen sijaan tyttö sai mahdollisuuden vaipua ajatuksiinsa - tyttö oli niin kyllästynyt ikuisiin avoimiin tuijotuksiin, viheltelyihin ja vihjailuihin. May toivoi, että voisi muuttaa ulkonäköään sellaiseksi, että välttyisi osalta tunkeilevista katseista, mutta tyttö tiesi myös, että todella moni halusi sisimmässään samanlaisen vartalon kuin Maylla. Noilla muilla ei ollut hajuakaan siitä, mitä he todellisuudessa toivoivat. May päätti mielessään unohtaa äskeisen välikohtauksen ja hymyili avoimen huvittuneena pojan yhä maalisille kasvoille. "Tiedäthän, että naamasi on vieläkin aivan maalissa. Anna kun minä autan." Sen kummempia miettimättä May siirtyi istymaan polvilleen, aivan kiinni mieheen ja pyyhki ylimääräiset koristukset pois Zackin kasvoilta. "Nyt on paljon parempi, ellet tosiaan halua perustaa sitä omaa intiaani heimoasi." May pyyhkäisi hiuksia silmiensä edestä, jotta näkisi miehen kasvot paremmin. Nyt niissä ei ollut jälkeäkään äskeisistä sotamaalauksista. "Unohdinkin tässä kiireessä esitellä itseni, olen May." Tyttö hymyili mitä suloisinta hymyään miehelle, odottaen, että tämäkin esittelisi itsensä muodollisesti. May pelkäsi että saisi toisen olon vaivautuneeksi istuessaan aivan kiinni toisessa typerä hymy kasvoillaan. Tyttö nousi nopeasti seisomaan ja suoristi hamettaan toivoen, että Zack ei näkisi sen alle. May ojensi yhä istuvalle miehelle kätensä, jotta tämä saisi siitä tukea ylös noustessaan seisomaan.
|
|
|
Post by Zacharie on Apr 25, 2006 17:17:16 GMT 2
Tyttö vaikutti vähintään yhtä hämilliseltä kuin poika heidän siinä napittaessaan vaitonaisina toisiaan. Kun toinen sitten avasi suunsa, kuulosteli nuorukainen sanoja hieman kummissaan. Tyttö tosiaan taisi tietää tarkalleen, kuinka hyvännäköinen oli, eikä välittänyt peitellä tietojaan. Zack raapi poskeaan ja oli harmissaan sekä huomiostaan tytön suhteen, että mielessään risteilevistä vaaleanpunaisista ajatuksista. Miehillä olisi niin paljon helpompaa ilman hormoneja, jotka aina vain sekoittivat pään ja ajoivat typeriin tekoihin. Zacharie arvosti älyllisellä ja tunteellisella tasolla ihmisen sisintä yli ulkomuodon.. Oli vaivaannuttavaa, että fyysinen taso ei välittänyt herkkyydestä ja älykkyydestä ja persoonallisuudesta, jos vaihtoehtona oli muodokas ja vähäpukeinen vartalo.
Taideteos oli unohtunut totaalisesti telineeseensä. Inspiraatio oli unohdettu ja kadotettu, mutta vain hetkellisesti. Zack tunsi maailman, jota maalasi ja tiesi osaavansa palata vielä samoihin tunnelmiin. Siksi hänellä ei ollutkaan yhtään kiire takaisin, kun tyttö polvistui hänen viereensä. Poika virnisti ja alistui mielellään tämän siivottavaksi. Tytön kosketus inkkariwannaben kasvoilla tuntui varovaisuudessaan ja pehmeydessään kirotun hyvälle. Lämmin aalto kulki pojan vartalon läpi, sitä seurasi kylmät väreet ja iho kohosi kananlihalle. Tyttö esitteli itsensä saatuaan puhdistusoperaation valmiiksi. Zack, joka oli tyytynyt vain hymyilemään toimituksen ajan Mayn intiaaniheitolle, vakavoitui kosketuksen kadotessa jälleen varoittamatta, liian nopeasti. Tyttö oli nousemassa jaloilleen. Hieman raksutusta aivoissa jonka ansiosta poika ymmärsi nousta myös. Ei enää tahattomia noloja tilanteita. Ja sellainenhan sitä olisi syntynyt, jos jäppinen olisi jäänyt laakereilleen makaamaan ja lyhythameinen tyttö olisi seissyt siinä yläpuolella.. Itselleen vihaisena Zack lopetti tilanteen analysoimisen siihen paikkaan ja käsi päänsä tyhjetä kaksimielisistä ajatuksista. Tytölle herra hymyili nätisti. "Minä olen Zack.." Nuorukainen katseli lattiaa muka arvioiden työnsä jälkeä, mutta tosi asiassa hän käytti hetken hiljaisuuden hyväksi tasatakseen pulssinsa ja häätääkseen loputkin kieroista ajatuksista mielensä perukoille.
Jostain pitäisi löytää puheenaihe, ettei hiljaisuus vaipuisi taas vaivaannuttavalle tasolle. Pojan katse harhaili maassa rötköttävään leivänkannikkaan. "Tuota.. Koulun ruokalasta varmaan löytyisi korvaaja tuolle." Pieni nyökkäys puheenaihetta kohti ennen kuin vihreät silmät naulattiin tytön omiin. "Ja mehuakin siellä oli vielä viimeksi kun sinne eksyin.." Rivien välistä oli helppo lukea, että poika olisi vienyt tytön mielellään kyseiseen paikkaan täydentämään ruokavarastoaan. Jonkin aikaa pohdittuaan, Zack uskaltautui jopa ehdottamaan asiaa suoraan. Olihan tässä itselläkin jo nälkä ja ruokalasta varmaan saisi jotain mahantäytettä tähänkin aikaan päivästä. "Jos mentäisiin yhdessä?" Poika tuijotteli Mayn kasvoja teatraalisen anova koiranpentukatse silmissään.
|
|
|
Post by may on Apr 26, 2006 13:21:26 GMT 2
May hymyili helpottuneena ylös noustuaan nähdessään, että toinen oli osannut välttää nolon tilanteen nousemalla tytön kanssa yhtä aikaa ylös. May lupasi mielessään, että ei tämän jälkeen pukisi päälleen enää lyhyitä hameita – tosin ikäväkseen tytöllä ei juuri muita ollut. Viime aikoina hän ei ollut saanut hankittua uusia vaatteita, sillä paikalliseen vaateliikkeeseen tyttö ei ollut uskaltanut mennä viimekertaisten varastelu syytösten jälkeen. Monet vaatteet olivat jo kuluneet rikki ja nyt yllään olevat vaatteet tyttö oli käynyt nappaamassa joltain raukalta, joka oli jättänyt vaatteensa liikuntatunnin ajaksi vartioimatta pukukoppiin. Mayn harmiksi noloja tilanteita oli kohdattu tarpeeksi jo tämän lyhyen tapaamisen aikana, eikä tyttö tosiaankaan kaivannut enempää samaa lajia.
Mayn mielestä pojan kertomassa nimessä oli jokin tuttu häivä, vaikka ei hän muistanutkaan missä oli nimen aikaisemmin kuullut. Luultavasti joku oli maininnut sen jossain ohimennen, mutta miehen oikeaa nimeä tyttö ei saanut päähänsä, sillä Zack oli mitä ilmeisimmin lyhenne jostain monimutkaisesta ja hienosta nimestä. Mayn perinteisellä tuurilla hän oli viettämässä aikaa jonkin snobin kanssa, joka nautti tilanteista, joissa hänen oikea kuninkaallinen nimensä tulee esille - jossa hyvällä tuurilla oli lisänä sir- liite. Kuitenkin May oli utelias miehen oikeasta nimestä, sillä ei voinut mitään tunteelle, että oli joskus kuullut nimen jossain. "Zack.. Sehän on kai lyhenne jostain pidemmästä nimestä?" May pakotti kasvoilleen teennäisen hymyn miettiessään, että luultavasti saisi kohta kuunnella kertomuksen Zackin kodista, joka oli kaikella todennäköisyydellä Ranskan hienoin ja suurin kartano, jossa Zackillä oli kymmeniä yksityisiä palvelijoita.
Hetken hiljaisuus taas vallitsi parivaljakon yllä, mutta tällä kertaa se ei ehtinyt onneksi muuttua vaivautuneeksi. Zackin ehdotus ei kuulostanut hullummalta ja vilkaisu Zackiin kertoi, että mies ei tosiaan halunnut Mayn lähtevän ainakaan vielä. May unohti äskeiset mietelmänsä hymyillessään vilpittömästi vieressään seisovalle miehelle. "No menkäämme sitten keittiöön, kunhan et vain kadota sen retken aikana inspiraatiotasi. Minä voin näyttää tietä, sillä tulin juuri siltä suunnalta, kun kävin.. lukemassa, tuota, ruokalistoja." Tyttö laski sylissään olevat hedelmät maahan mutisten miehelle, että tulisi hakemaan ne täältä myöhemmin. Yhä hymyillen May tarttui Zackin käteen ja alkoi johdattaa heitä kohti keittiötä – tai paikkaa jossa luuli sen sijaitsevan. May käveli summamutikassa suuntaan, joka vaikutti eniten oikealta ja löysi kuin löysikin oikean paikan hetken harhailun jälkeen. May puristi yhä miehen kättä omassaan ja avasi vapaalla kädellään keittiön oven, katsoen kysyvästi Zackiä. "No, menemmekö sisälle?"
[ Pelasin nämä nyt tänne tonne keittiöön, jos vain sopii? ]
|
|
|
Post by Zacharie on Apr 26, 2006 15:04:24 GMT 2
[Sopii oikein hyvin.. En nyt ole varma, kuuluuko minun jatkaa tätä peliä tähän vai pitäisikö jatkaa ruokalassa. Oli miten oli, kirjoitan tähän kun en muutakaan keksi.]
Zack ei onnekseen tiennyt tytön päässä pyörivistä ajatuksista nimensä suhteen. Toisen kysyessä tarkennusta herra pyöräytti nolona silmiään. "Pitempi versio nimestäni on Zacharie. Typerä vanha ranskalainen nimi, jonka vanhempani määräsivät minulle." Vaisu selitys loppui lyhyeen kun puolialastonta poikaa lähdettiin kiikuttamaan kohti keittiötä. Mayn selitys ruokalistojen katsomisesta meni täydestä ja vähän yli, kun Zack keskittyi pitämään tytössä poukkoilevia ajatuksiaan kurissa. Miehenä olemisen vaikeus. Poika puisteli päätään hymyillen, kun tyttö marssi eteenpäin. Käytäville oli jätetty keskusradio soittamaan hiljaista musiikkia ja siinä kiiruhtaessaan eteenpäin, Zack höristi korviaan kuullakseen laulun paremmin. Radio soitti vanhaa hidasta rakkauslaulua. Kappaleessa nainen lauloi tupakan ja viskin madaltamalla, voimakkaalla äänellä hiljaisesta kuppilasta ja rakkaastaan. Fiilistelymusiikkia kuusikymppisille. Zack virnisti itsekseen.
Kun kaksikko pääsi keittiön ovelle ja May kääntyi Zackin puoleen, oli poika jo saanut naamansa kuriin. Kasvot vakavina, silmät kirkkaina tuikkien tuo nyökkäsi ja tuuppasi tytön edellään sisään. Keittiö oli autio ja puhdas; vain muutama kastikepohja kiehui hiljalleen kattiloissaan. Ruokalan väki oli lähtenyt siestalle ja seuraavan kerran ruokaa tultaisiin valmistelemaan vasta vähän ennen päivällistä. Oiva tilaisuus siis pikkuvarkaille käydä komeroissa koluamassa. Tällä kertaa oli Zacharie se, joka tarttui tytön käteen ja kuljetti metallipöytien ja kaappirivistöjen läpi kuiva-aine varastolle. Oli luvallista tai ei, poika ei ollut ensimmäistä kertaa pullavarkaissa ja osasi tiensä keittiön läpi ongelmitta. "Katsotaanpas.." Poika avasi raollaan olleen oven, napsautti valot pieneen huoneeseen ja tutki ympäröivien hyllyjen tarjontaa. "Mitä se sinä tarvitsitkaan.. Leipää?" Zack vilkaisi tyttöä ja hymyili ensimmäistä kertaa luonnollisesti. May tuntui mukavalta tyypiltä, eikä poika tuntenut oloaan enää niin hämmentyneeksi. Alkukankeutta. Lähes kirjaimellisesti. Mutta se oli nyt poissa ja nuorukainen päätti nauttia kauniin tytön seurasta niin kauan kuin sitä kesti. Poika astui syvemmälle komeroon ja teki tilaa tytöllekin, jotta toinen pystyi tahtoessaan tyhjentämään hyllyjä omiinkin taskuihinsa. Mayn leivän Zack otti kannettavakseen, samoin kuin keksipaketin ja karpalomehupullon. Kaksi viimeistä muuttuisi nuoren miehen aamupalaksi jossain vaiheessa. Mehupullo mahtui pienen yrittämisen jälkeen mustien housujen reisitaskuun. Löydöstään ilahtuneena poika valikoi hyllyltä toisenkin mehupullon ja sujautti sen toiseen taskuun ja hymyili tytölle leveästi. "Molemmille jaloille ja näin päin pois."
|
|
|
Post by may on Apr 27, 2006 18:26:56 GMT 2
[ Jatketaan vain täällä samassa niin päästään helpolla. ^^ ]
Pilkallinen virnistys oli jo kohoamassa tytön kasvoille, mutta viime hetkellä May sai sen muutettua tavallisemmaksi hymyksi – eihän tytölle tulisi mieleenkään loukata uutta tuttavuuttaan mitenkään. Eihän May tavallisestikaan ilkeä ollut ketään kohtaan, mutta jos hyvä syy tuli, niin kyllä tyttö itseään puolusti vaikka nyrkein. Eihän tyttö ollut edes varma Zackin oloista, ehkä pojan äiti oli vain aina ihaillut jotain suurta ranskalaista muusikkoa ja koti oloista, vaikka löisikin hengestään vetoa pojan olevan rikkaasta perheestä. " Zacharie, sepä varsin mukava nimi. Tosin tyydyn mieluummin Zackiin, sillä en kuitenkaan osaisi ääntää oikeaa nimeäsi tarpeeksi hienostuneella tavalla." Pieni kateudenkin häivä hiipi salaa Mayn puheisiin, vaikka tyttö ei sitä itse huomannutkaan – omasta mielestään hän oli vetänyt esityksensä läpi täydellisesti ja vain todella hyvin Mayn tunteva ymmärtäisi kateuden syyn ja Zackhän ei Maytä niin hyvin tuntenut.
Äsken taustalla soinut hiljainen musiikki häipyi pian olemattomiin, kun kappale keskusradiossa vaihtui suhteellisen suosittuun takavuosien hittiin, joka sai Maylle vanhat hyvät ajat mieleen, jolloin tyttö ei ollut vielä jumittanut tässä koulussa kuukaudesta toiseen vahtivien silmien alla. May ei voinut olla laulamatta mukana kertosäkeessä, vaikka tiesikin, että omassa lauluäänessään ei ollut suuremmin kehumista, tosin kyllä tyttö hyvin nuotissa pysyi. Vasta hetken kuluttua tyttö ymmärsi, että mies hänen vieressään oli osoittanut äskeiset puheensa tytölle. Nopeasti May ymmärsi mistä oli kyse ja muisti miksi he olivat ylipäätään keittiöön tulleet. May asteli miehen vierelle pieneen huoneeseen, nyökkäillen toisen sanoille, katsellen samalla hyllyjen tarjontaa arvioivasti. Lopulta tyttö tyytyi nappaamaan hyllyltä pienen keksipaketin ja mehupullon.
May asteli ulos ruokavarastosta ja laski äsken pihistämänsä tarvikkeet pienelle pöydälle hellan viereen. Aikaisemmin tytöllä ei ollut ehtinyt katselemaan keittiötä näin tarkasti ja huomasi sen olevan yllättävän siisti. Muutamasta yhä hellalla olevasta kattilasta leijui hyvää tuoksua tytönkin nenään ja pian May huomasi miettivänsä miksi ei käynyt syömässä koulun ruokailuissa, kun ei itse osannut laittaa ruokaa pätkän vertaa. Tosin luultavasti koulun opettajat olisivat huomanneet Mayn kaikkien keskeltä ja lähettäneet rehtorin puheille vain sen takia, että oli kehdannut ilmestyä tavallisten oppilaiden joukkoon. Hiljaisuuden alkaessa taas venyä May ei voinut mitään turhautumiselle – miksei yleensä niin puheliaana tunnettu tyttö keksinyt mitään sanottavaa? "No tuota mitäs me nyt? Käymmekö vaikka piknikille tähän lattialle?"
|
|
|
Post by Zacharie on Apr 28, 2006 8:24:20 GMT 2
Nuorukainen nyökkäsi tytölle. Zack oli paljon parempi kuin Zacharie. Normaali. Rento. Helppo nimi. Poika arvosti vanhempiaan ja heidän maallista mammonaansa ja nimeään, jolle tietyissä piireissä kumarrettiin, mutta ei nähnyt syytä leveillä pankkitilinsä moninumeroisella luvulla. On selvää, että pojan elämä tulisi olemaan helpompaa suurelta osin sen vuoksi, mutta hänen mielestään elämässä oli tärkeämpiäkin asioita kuin raha ja valta. Itseasiassa perheensä piskuinen musta lammas tunsi olonsa paljon kotoisammaksi ja luonnollisemmaksi pienessä kopperossaan koulun asuntolassa, kuin ylellisessä huoneessaan vanhempiensa luona. Zack tähtäsi tavoitteensa ja unelmansa ihan jonnekin muualle kuin toisten ihmisten pompottamiseen ja yritysten johtamiseen.. Poika hymyili tytölle ajatustensa läpi. "Zack on parempi. Minä en erityisemmin välitä siitä toisesta."
Poika kuunteli tytön laulua yhä hymyillen ja kun toinen kipusi komerosta takaisin keittiön puolelle, astui Zack perässä. Pieni pussi pistaasipähkinöitä hyppäsi vielä pojan syliin, ennen kuin tuo sammutti valon ja painoi oven takaisin kiinni.
Mayn piknikidea oli mitä mainioin ja poika ehti jo hymyillä hetken ilahtuneena, mutta vakavoitui sitten. " Vaikka keittiön pitäisi olla tyhjillään vielä pitkään, en usko, että meidän kannattaa jäädä tänne mussuttamaan näitä.. Jäisimme suoraan kiinni itse teosta." Poika nyökkäsi kantamuksiaan kohti ja jatkoi: "Jos menisimme takaisin kuvaamataidonluokkaan..? Tai pihalle? Siellä paistaa aurinko jo aika lämpimästi varmaan." Zack ei erityisemmin pitänyt auringon palvomisesta vaan viihtyi paljon sisätiloissa, mikä selitti nuorukaisen maidonvaalean ihon. Toisinaan raikas ilma ja auringonpaiste kuitenkin rauhoitti pojan sielua ja kohensi mielialaa. Niinpä poika jätti Mayn päätettäväksi paikan heidän eväsretkelleen. Toisaalta, jos tyttö tahtoi välttämättä jäädä keittiöön, ei Zack jättäisi tuota yksin ruokailemaan ja jäämään kiinni.
|
|
|
Post by may on Apr 29, 2006 13:33:14 GMT 2
May hymyili jo hieman jähmettynyttä hymyään toiselle, kunnes he lopulta pääsivät yhteiseen päätökseen siitä, että piknikille tässä hetimmiten ruvettaisiin. Hyvä, minulla alkoikin jo olla nälkä, kun ruoan haku reissu venyi näin paljon.. Vaikka Maysta olisi ollut luontevampaa ruokailla keittiössä, hän ymmärsi miehen kannan asiassa ja idean järkevyyden. Viimeisenä hän haluaisi jäädä kiinni varastelustaan, sillä olihan tytön jääkaapin sisältö kokonaan koulun ruokakomeron varassa. Vilkaistessaan Zackin kasvoihin tyttö ei voinut mitään ajatukselle siitä, että toinen ei varmastikaan paljoa ulkoilmasta välittänyt, seistessään keskellä mitä kauneinta päivää pimeässä luokassa maalaten tummasävyistä taulua. May päätteli pojan siis viihtyvän paremmin itselleen tutussa kuvataiteen luokassa, josta he olivat alunperinkin lähteneet tälle varasteluretkelle. "Mitä jos mentäisiin takaisin sinne kuvataiteen luokkaan, kun siellä en usko kenenkään meitä häiritsevän." Eihän May todellisuudessa tietänyt mitään koulun tunti aikatauluista, joten hän saattoi vain toivoa, että ei jäisi kiinni.
May siirteli painoa jalaltaan toiselle, odottaessaan Zackin valmistumista ja odottamatta miehen vastausta ehdotukseensa, May lähti ulos keittiöstä, suunnistaen luultavasti kohti kuvataiteen luokkaa, toivoen, että toinen seuraisi perässä. Mayn hiljaisistakin askeleista lähtevä kopina tuntui korvia särkevältä muuten tyhjillä käytävillä, mutta tyttö yritti parhaansa mukaan olla välittämättä siitä, vaikka tunsi ahdistuneisuuden jälleen kasvavan sisällään. Hiljaisuuden rikkoakseen May alkoi miettiä ääneen oikeaa tietä kuvataiteen luokkaan, joka tuntui olevan koulun vaikeimmin löydettävä luokka. Tyttö uhrasi vain ajatuksen sille, että Zack saattaisi pitää tyttöä outona ja sen jälkeen May ajattelikin vain oikean reitin löytämistä.
Lopulta tyttö näki pienen kutsuvan valon edessäpäin ja päätyi vihdoin kuvataiteen luokan eteen. "Katsos, kyllähän minä tänne tien löysin vaikka uskonkin, että menin kaikkien mahdollisten kiertoteiden kautta." Tyttö osoitti sanansa Zackille, jonka uskoi seisovan takanaan, siltikään tyttö ei uskaltanut katsoa taakseen, pelätessään miehen jääneen yhä keittiöön. May astui sisälle luokkaan ja laski ruokatavaransa maahan istahtaen niiden viereen. "Käydään nyt vaikka tähän, kun en parempaakaan paikkaa näin kiireessä keksi." Uskaltamatta vieläkään tarkistaa miehen sijaintia, May avasi mehupullonsa ja otti siitä kulauksen.
[ Oli vähän ongelmia jatkaa, mutta toivottavasti et pahastu kun jälleen pelasin nämä molemmat takaisin tänne? ^^' ]
|
|
|
Post by Zacharie on May 1, 2006 16:19:33 GMT 2
[Nah. Olisit sinä saanut kiikuttaa hahmoni omasi perässä tuonne. ^^]
'Mitä jos mentäisiin takaisin sinne kuvataiteen luokkaan, kun siellä en usko kenenkään meitä häiritsevän.' Niin oli May juuri sanonut. Tyttö oli oikeassa. Luokan ainoat tunnit olivat olleet aamuvarhaisella, eikä kukaan sinä päivänä enää käyttäisi tilaa ainakaan koulun puolesta mihinkään. Zack tunsi aikataulun kyseisen luokan osalta hyvin. Itseasiassa hän oli opetellut sen ulkoa, jotta pystyisi hiipimään rauhallisina aikoina toteuttamaan paljon tilaa vaativia ideoitaan.
May lähti liikkeelle ennen kuin Zack ehti ajatuksiltaan puhumaan. Niinpä poika seurasi vaitonaisena perässä tytön johtaessa kaksikon keittiöstä taiteiden luokkaa kohti. Zack taiteili muutaman metrin huonosti aseteltujen kantamustensa kanssa ennen kuin turhautui ja nappasi leivän ja keksipaketin toiseen käteensä ja puristi pähkinäpussin toiseen. Tässä ei ehtisi nyt tiputtelemaan tavaroita, kun tytöllä näytti olevan kiire. Pari pääsi viimein määränpäähänsä. May istahti lattialle puhellen enemmän itsekseen kuin pojalle, mikä sai Zackin hieman hämilleen. Tyttö tuntui yhtäkkiä kovin etäiseltä.
Poika unohtui hetkeksi tuijottamaan keskeneräistä maalaustaan luokan keskellä. Sen tummat sävyt eivät olleet vielä kunnolla paljastaneet synkkää katua, josta kuva tulisi muodostumaan. Vihreät silmät säihkyivät nuorukaisen uppoutuessa mielikuviensa joukkoon. Värit eivät kuitenkaan saaneet samaa syvyyttä ilman musiikkia, maailma tuntui paljon ohuemmalta hiljaisuudessa. CD-levy oli pysähtynyt soittimen pyöritettyä viimeisen kappaleenkin loppuunsa ja koko koulu tuntui nukahtaneen keskipäivän aurinkoon.
"Ole hyvä." Poika oli havahtunut todellisuuteen takaisin ja ojensi nyt Maylle tämän leipäpussia. Saatuaan kyseisen tavaran käsistään laski Zack omat eväänsä tytön viereen lattialle ja kipaisi käytävän puolelta sinne unohtuneet hedelmät. Ne sylissään nuorukainen istahti tyttöä vastapäätä kasvot hymyillen. Pojalla oli nälkä. Hänen vatsansakin päästi iloisen murahduksen, kun tajusi saavansa viimein täytettä. Hedelmät laskettiin Mayn eteen ja mehupullot ilmestyivät taskuista lattialle nököttämään. "Tässähän on ihan mukavasti kaikkea.." Zack katseli tyytyväisenä kaksikon saalista. Hän nappasi lattialta oman keksipakettinsa, repäisi sen auki ja tarjosi tytölle. "Suklaakeksejä."
|
|
|
Post by may on May 21, 2006 12:20:33 GMT 2
[ Anteeksi tosiaan kun vastaaminen kesti, mutta nyt taas pääsen useammin pelailemaan. ]
Zackin sanat olivat suuri helpotus Maylle, sillä mies oli tytön kiireellisestä lähdöstä huolimatta seurannut perässä. Lämmin hymy kohosi tytön kasvoille, kun hän otti vastaan miehen ojentamia tavaroita, asettaen omat löytönsä muiden seuraksi parivaljakon keskelle – vaikka tiesikin, että niiden tuhoaminen tässä vaiheessa tietäisi myöhemmin uutta vierailua koulun keittiöön. Huvittuneena päätään pudistaen tyttö nappasi muutaman keksin miehen ojentamasta pakkauksesta ja tuhosi ne nopeasti. May ei ollut ikinä välittänyt keskustelusta ruokailun aikana, mutta ymmärsi sen nyt olevan pakollista.
Nopeasti tyttö avasi oman keksipakettinsa laskien ne miehen eteen maahan. "Maista. Lupaan, että nämä ovat maailman parhaimpia keksejä – tai sitä ne ovat ainakin minun mielestäni." Hiljaisuus oli rikkumaton parivaljakon välillä eikä tyttö oikeastaan pitänyt tilanteesta. Toki hän tiesi, että hän voisi itse pitää keskustelua yllä, mutta jostain syystä tämän miehen seurassa Mayn sosiaaliset taidot katosivat kokonaan. "Tiedätkö, tavallisesti minä olen aina äänessä, mutta juuri nyt tunnen oloni jotenkin kummalliseksi enkä keksi juuri mitään puhuttavaa. Luultavasti tämän luokan maaginen ilmapiiri saa minut hämilleen."
Tytön katse harhaili autiossa kuvataiteen luokassa, kunnes tyttö lopulta pysähtyi katselemaan maalausta keskellä luokkaa. Jostain syystä maalaus karmi tyttöä ja ehkä turhankin nopeasti hän kääntyi jälleen miehen puoleen. "Oletko sinä siis jonkin moinen tuleva suuri taiteilija? Sillä jos olet, niin sinun on annettava nimikirjoituksesi nyt, jotta voin muutaman kymmenen vuoden päästä myydä sen ja tulla rikkaaksi – tai vaihtoehtoisesti voit maalata joskus taulun minusta." Hymy leikki Mayn kasvoilla, tytön odottaessa miehen reaktiota. Todellisuudessa May oli aina halunnut, että joku maalaisi hänestä kunnollisen taulun, mutta tässä tapauksessa hän oli heittänyt idean ilmaan enimmäkseen vitsinä. "Taulu voisi olla vaikka syntymäpäivälahja minulle." May vietti tavallisesti syntymäpäiviään aina silloin kun siltä tuntui, sillä ei tarkalleen tietänyt niiden ajankohtaa, mutta May oli aina valmis pieneen valheeseen. Tyttö poimi yhden omenan lattialta ja haukkasi siitä palan hymyillen yhä Zackille. Omalla tavallaan May halusi tehdä miehen olon epämukavaksi.
|
|
|
Post by Zacharie on Jun 2, 2006 18:03:10 GMT 2
Zack hymyili ilahtuneena tytön huoliessa hänen keksitarjouksensa. Hän tarjosi itselleenkin keksin, laski paketin lattialle ja rupesi nakertamaan kiekkoa tyytyväisenä. Kun May sitten kehoitti ottamaan omasta paketistaan, napattiin siitä makeaa toiseenkin käteen. Hiljaisuus ei kauheasti häirinnyt poikaa, joka keskittyi makustelemaan herkkuja. Suklaakeksi katosi viimein kokonaisuudessaan herran suuhun. Vain muutama tummanruskea murunen suupielessä ja housuilla jäi todisteeksi pojan syyllisyydestä koulun ruokavarojen käyttämiseen virallisten ruokailuaikojen ulkopuolella. Zack virnisti Maylle ja aloitti "maailman pairhaimman keksin" syömisen. Poika kuunteli tytön tunnustusta vaiti. Maagisen ilmapiirin mainitseminen kuitenkin sai virneen kohoamaan entistä leveämpänä kuuntelijan maidonvalkeille kasvoille. Toinenkin keksi katosi matkalleen kohti vatsalaukkua, ennen kuin tuo otti kantaa tytön puheisiin. "Joo. Nämä valkoiset kiviseinät tuntuvat oikein sykkivän maagista voimaa." Zack nappasi pullon punaista mehua käteensä, käänsi korkin auki siinä puhuessaan ja ojensi sitten silmää iskien Maylle. "Ehkä sinä vain vierastat kummallista inkkaripoikaa, jonka kanssa olet joutunut piknikille?" Pojan pää kallistui ja takkuiset hiukset valuivat peittämään vasemman hartian. Aikamoista suorapuheisuutta jopa pojan omallakin asteikolla. Toivottavasti typy ei nyt ottaisi nokkiinsa..
Mayn taiteilijakysymys tuli varoittamatta nurkan takaa, eikä Zack ehtinyt vaientaa tyrskähdystä, joka vaihtui hiljaiseksi hekotteluksi ja pään puisteluksi. "Anteeksi. Minun tulevaisuuttani ei olekaan kukaan vielä ennustanut noin valoisaksi. Jos totta puhutaan, niin ottaisin taiteilijan ammatin paljon ennemmin vastaan kuin minkä tahansa niistä pukumiesten karkeloista, mitä minulle on tarjottu." Poika vaikeni hetkeksi. Hänen silmänsä kadottivat ilkikurisen pilkkeen, joka niissä tavallisesti leikki. "Mutta milloinkas sinulla on syntymäpäivä?" Katse kohosi luokan lattiasta tytön silmiin. Hetken aikaa oli hiljaista. "Örh. Älä pelkää. En minä sinusta ole maalaamassa kuvaa. Keksin sinulle jotain oikeasti hienoa. Minun perfektionistinen taiteilijanluontoni ei nimittäin saa kovin nopeasti mitään aikaiseksi ja sinulla olisi tylsää istua tunti tolkulla mallinani. Puhumattakaan tyytyväisyydestä tulokseen.." Zack puraisi alahuultaan ajatusten aloittaessa taas ikävän ryntäilynsä vähemmän kunniallisiin suuntiin, ja hymyili aavistuksen vaivaantuneena. Hän nappasi vielä toisen keksin Mayn valitsemasta paketista. "Nämä ovat muuten todella hyviä." Pojan silmät katsoivat minne tahansa muualle kuin tyttöön. Tuolle oli tullut varsin tukala olo ja päätä olisi pakko jäähdyttää jollain. Appelsiinimehupullo oli sopivasti käden ulottuvilla ja siihenhän sitä sitten keskitettiin kaikki tahto ja komennettiin kaikki ajatukset. Pois mielestä vähäpukeinen tyttö. Appelsiinimehu oli paljon parempi ajatus. Meni hetki. Meni toinen. "Tuota.." Poika tarttui mehupulloon ja kaatoi sen sisällöstä osan kurkkuunsa. Neste ei ollut viileää, vaan tasaisen huoneenlämpöistä, mutta juoman äkkimakeus sai juojan irvistämään ja itsensä kokoaminen lähti käyntiin sen myötä. Jotain olisi kuitenkin nyt sanottava, ehtihän nuori herra jo aloittaa lauseensa. "Se punainen maistuu varmaan paremmalle kuin tämä." Zack olisi halunnut lyödä itseään. Typerää typerää. Poika punastui tahtomattaan ja arveli tytön hyrisevän tyytyväisenä nähdessään nuorukaisen hämillisenä ja vaikeana.. eikä ollut varmaan kovin kaukana totuudesta.
[Anteeksi vastauksen kesto. Tässä on ollut vähän kiireitä pääsykokeisiin lukiessa. Nyt olen kuitenkin moisista vähäksi aikaa vapaa ja voin taas aktivoitua ropeltamiseen.]
|
|