Taide vie mielen mennessään

[may]

May nauroi Zackin kysymykselle, vaikkei oikeastaan tiennyt oliko se tarkoitettu vitsiksi vai totiseksi kysymykseksi. "Miksi minä vieroksuisin miestä, joka ensi tapaamiselle näyttää intiaanilta ja heiluu yksin, ja vieläpä vapaaehtoisesti, kuvataiteen luokassa puoli alastomana. Jos minä jostain kumman syystä tuntisin oloni ahdistuneeksi, niin ainakin onnistuisin salaamaan sen sinulta hyvin." Hetken verran tyttö hymyili aidosti toiselle, mutta pian tuon kasvoille palasi tavanomainen vaikeasti tulkittava ilme.

Miehen kysymys tytön syntymäpäivästä tuli täytenä yllätyksenä ja hämmästyneisyys varmasti paistoi Mayn kasvoilta, eikä tyttö osannut oikeastaan peittääkään sitä. Tosin tuo ilme oli vähään aikaan aidointa mitä tytöstä oli saanut irti. May laski mielessään päiviä ja hetken empimisen jälkeen May vihdoin mutisi poispäin Zackistä. "Syntymäpäiväni on 3.5 - eli ensi viikolla." Tytön katse pysyi visusti lattialla olevissa keksipaketeissa, Mayn yrittäessä peittää punaa, joka yritti kovasti kohota tytön kasvoille. Vaikka aluksi Mayn suunnitelma oli tehdä miehen olo epämukavaksi, näytti tilanteessa käyneen päinvastoin, sillä tällä hetkellä tyttö tunsi olonsa kaikkea muuta kuin mukavaksi.

Hetken syvään hengiteltyään sai May jälleen koottua itsensä ja virnistettyä pienesti Zackille. "Minä kun olen taas aina halunnut päästä jonkun maalattavaksi, jotta joskus tulevaisuudessa taulun löytäjä kuvittelisi minun olleen hyvin rikas ja tärkeä henkilö, paikallisen koulun siivoajan sijaan – joka on luultavasti tulevaisuuteni ammatti." May naurahti vaivautuneesti ja katsoi Zackiä tutkivasti, miettien miehen suhtautumista asiaan. "Toisaalta ei kukaan ole vaivautunut ostamaan minulle mitään lahjojakaan, joten olisin tyytyväinen pelkkään onnittelukorttiin." May tiesi itsekin puhuvansa asioista, jotka olivat osittain pelkkää valhetta ja joista Zackin ei tarvitsisi tietää mitään. Tyttö pyöritteli kädessään omenaa, yrittäen löytää kadonnutta ruokahaluaan ja vaikkei sitä löytänytkään, pakottautui tyttö puraisemaan palan omenasta, joka maistui nyt vain sahanpurulta.

May kohotti kulmiaan kuullessaan Zackin seuraavat sanat ja kesti hetken, ennen kuin tyttö ymmärsi mistä toinen puhui. "Luultavasti kyllä. Minä en juuri välitä appelsiini mehuista, se on liian hapanta makuuni ja joissain merkeissä taas liian sokeroitua. Appelsiinimehu on harvoin hyvää." Tyttö nyrpisti nenäänsä pienesti, haukaten samalla palan makunsa menettäneestä omenastaan. Tällä hetkellä May ei oikein tiennyt miten menetellä toisen kanssa, joten päätti vain vaipua jälleen hiljaisuuteen. Mekaanisesti tyttö tuhosi omenaansa ja pakottautui nielemään jokaisen palan siitä, kunnes tyttö lopulta, itseensä hyvin tyytyväisenä, heitti omenastaan jäljelle jääneen osan roskakoriin. Syvä huokaus karkasi tytön huulilta, samalla kun tuo nosti katseensa jälleen Zackiin, saamatta kuitenkaan suustaan yhtään sanaa.

[Zacharie]

May ei suuttunut. Hyvä niin. Tytön kuvaus pojasta kuitenkin pysäytti herran pieneksi hetkeksi. Tässä sitä vain istuskeltiin sulassa sovussa; tyttö, joka ruokavarkauksia lukuunottamatta tuskin usein edes katsoi kouluun päin ja poika, joka oli niin keskittynyt itsensä kehittämiseen, että oli jo melkein unohtanut sosiaaliset taidot. Tahtomattaan Zack punastui hiuspehkonsa alla tytön mairittelevaan sävyyn puhutuista sanoista ja asiantilan huomaaminen sai pojan entistä vaivaantuneemmaksi. Punertavat huulet venyivät vaisuun hymyyn.
"Örh."
Todennäköisesti valehdeltu syntymäpäivämäärä meni Zackiin täydestä. Hän nyökkäsi ja hymyili helpottuneena nyt, kun sai jotain uutta mietittävää, jotain turvallista, johon kohdistaa ajatukset. Pään sisäisen ryöpyn ohi Zack oli havaitsevinaan uuden tuttavansa hetkellisen vaivaantuneisuuden, mutta ohitti sen kuvainnollisesti olan kohautuksella. Pitäisikö tyttö yrittää maalata? Mitä jos kuvasta tulisi huono? Miten May tahtoisi olla kuvassa? Jos tyttö olisi noinkin vähissä vaatteissa, voisi pojan olla vaikea tutkia toisen vartaloa niin tarkasti, että maalaaminen onnistuisi ilman.. No. Zackin oli tunnustettava Mayn fyysinen vetovoima. Ainakin pojan olisi henkisesti valmistettava itseään ennen koetusta, muuten piirtelystä ei tulisi varmasti mitään.
"Tuotah.."
Nuorukainen oli huomannut tytön kasvojen synkkenevän tämän puhuessa ja luki ehkä aavistuksen väärin neidon ajatuksia ja naamataulusta kuvastuvia tunteita. May näytti Zackin silmiin surulliselta, vaikka yritti kovasti peittääkin sen miehenpuolelta. Kilttinä poikana pikkuherra sitten päätti parantaa toisen olon jotenkin.

Zack nousi jaloilleen ja oli potkaista appelsiinimehunsa nurin. Poika pyöräytti silmiään ja virnisti tytölle. Hän nosti kankkunsa pöydälle ja lähti hilaamaan itseään kohti luokan keskellä odottavaa malaustelinettä.
"Meidän on yritettävä saada taulusi siis valmiiksi ensi viikon tiistaihin mennessä." Lause ei ollut voimakkuudeltaan kuin mutinan tasolla ja tytöllä saattoi olla vaikeuksia sen kuulemisessa. Kun poika oli päässyt pöytämeren taakse ja saanut maiharinsa pohjat takaisin lattialle, hän avasi jälleen suunsa. Tällä kertaa sanat tulivat normaalilla volyymilla. "Jos haluat mallikseni, sinun kannattaa valita asento, jossa voit olla pitkään." Puhuessaan Zack keräsi maalaustarvikkeitaan pöydältä. Ikäväkseen hän joutui huomaamaan maalin kuivuneen paletille. Tätä inspiraatiota ei jatkettu enää tänään.
"Milloin sinulla olisi aikaa poseerata minulle?" Pojan pää kallistui ja tuo jäi paletti toisessa, kaksi suttaista pensseliä toisessa kädessä napittamaan tyttöä.
Zack ei oikeastaan yllättynyt huomatessaan, että toinen näytti jo siinä lattialla istuessaan hyvältä. Sen sijaan poika yllättyi huomatessaan olevansa oikeasti iloinen saadessaan tilaisuuden maalata Mayn kasvot kankaalle.

[may]

Helpottunut huokaus karkasi Mayn huulilta tämän huomatessa, että äskeiset valkoiset valheet olivat menneet mieheen täydestä. Tosin tyttö huomasi tuntevansa syyllisyyttä valehtelustaan Zackille, joka näytti olevan aidosti kiinnostunut tytön asioista. Mayn teki jollain tasolla mieli pyytää anteeksi tekojaan, ja selittää toiselle, että ei itsekkään tiennyt oikeaa syntymäpäiväänsä, että ei itsekkään tiennyt juuri mitään itsestään. Tyttö oli jo avaamassa suutaan, mutta juuri ennen purkausta Mayn onnistui hillitsemään itsensä. Mitä toinen ajattelisikaan, jos tietäisi lähes kaiken Mayn sanoman olleen valhetta? Luultavasti Zack toivottaisi tytölle hyvää jatkoa, eikä haluaisi enää nähdä tätä ikinä silmissään tai pitäisi tyttöä läpeensä hulluna, eikä haluaisi olla enää tekemisissä tämän kanssa. Olisi ehkä kuitenkin parempi vaihtoehto olla vain hiljaa, vaikka May tunsi olonsa vain entistä ahdistuneemmaksi ja halusi lähteä omaan huoneensa miettimään omia sanojaan ja tekojaan, joita kukaan ei varmasti voisi koskaan antaa anteeksi. Ikinä ennen May ei ollut pitänyt itseään näin huonona.

Tyttö havahtui raskaista ajatuksistaan vasta Zackin noustessa ja hilatessa itsensä huvittavan näköisesti maalaustelineensä luokse. Mayn kasvot kirkastuivat hivenen, tämän kuullessa toisen hiljaiset sanat huoneen toiselta puolelta. Ehkä kaikki ei ollutkaan menetetty, vaan Maylla oli vielä toivoa ja mahdollisuus hyvittää tekonsa toiselle. "Kysymys kuuluu, milloin sinulla on aikaa? Minulla on aina aikaa sinulle ja tulevalle taululle." May sai ääneensä jopa hieman iloisemman sävyn, tämän päättäessä jatkaa äskeisiä mietteitään myöhemmin, kun nyt se ei kuuluisi asiaan. Tyttö oli silti varma, että tilaisuuden tullen hän vaipuisi jälleen synkkiin mietteisiinsä.

Ketterästi May nousi seisomaan ja hyppi pöytiä pitkin kohti huoneen keskustaa, jossa Zack oli maalaustelineineen. May laskeutui nopeasti alas pöydältä, muistaessaan asukokonaisuutensa ja hymyili nolona toiselle suoriessaan hamettaan. "Ei sinulla sattuisi olemaan jotain muuta vaatetta minulle, sillä tästä ei näytä olevan muuta kuin harmia." May henkäisi syvään ja nosti katseensa toista kohti. "Kuinka minä ikinä voin kiittää sinua, jos todella teet tämän minulle?" Pieni puna kohosi tytön kasvoille, tämän kuullessa omat sanansa, sillä alun perin Mayn oli ollut tarkoituksena vain kiittää toista tämän teosta. Vasta hetken kuluttua May ymmärsi, kuinka ahtaan tilan Zack oli rajannut pöydillä maalaustelineen paikalle. Tytön kasvojen puna syveni, tämän seistessä melkein kiinni toisessa soperrellen anteeksipyyntöjä. May pelkäsi, että Zack luulisi tytön ehdottelevan jotain, mitä tämä ei todellisuudessa tarkoittanut, vaikkei tyttö itsekkään tiennytkään mitä tarkoitti ja teki. Syvään henkäisten May kokosi itsensä jälleen ja uskalsi jälleen katsoa toista silmiin. "Siitä asennosta.. Millaisessa asennossa minun olisi hyvä olla taulun kannalta?"

[Zacharie]

Nuorukainen nielaisi ja kääntyi katselemaan kuivinutta palettiaan suurella mielenkiinnolla tajuttuaan Mayn pomppivan pöytiä pitkin häntä kohti. Tytön niukka vaatetus yhdistettyinä varttuneemman naisen muotoihin olisivat saaneet kenet tahansa vaivautumaan, varsinkin siitä kuvakulmasta katsottuna, jossa Zack oli hetken aikaa toista tuijottanut.
"Tuota.. Oikeastaan minulla ei ole ihan tässä lähiaikoina menoa tänäänkään, mutta.." May oli tupsahtanut pojan vierelle, eikä tuo oikein keksinyt enää muita paikkoja, jonne olisi katseensa kääntänyt. "..Mutta jos sinä tahtoisit mielummin vaikka huomenna, niin minulle käy kyllä sekin." Noin. Loppuihan se lause viimein. Ja kuinka rohkeasti nuorukainen olikaan siirtänyt katseensa luokan seinien ja katon kautta viimein Mayn silmiin. Pojalla ei ollut hajuakaan siitä, tiesikö toinen, kuinka vaikeaksi pojan olon teki jo pelkällä olemuksellaan. Ja varsinkin se, että tuo olemus oli tullut niin äkkiä niin kauhean lähelle.. Itsekurittomampi nuori mies olisi jo varmasti tarrannut tyttöön kiinni ja Zack onnitteli itseään hiljaa mielessään, ettei ollut vielä menettänyt kaikkea järkeään.

Kun Mayn siinä vieressä puhumat lauseet, sekä kysymys, että kiitos, olivat niin helposti käännettävissä kaksimielisiksi, oli pojan käännettävä taas katseensa pois. Tällä kertaa tuo jäi tuijottamaan keskeneräistä maalaustaan, sen esittämää hiljaista kujanpätkää ja heikosti valaisevaa katulamppua. Ilmeisesti tyttökin oli huomannut sanoihinsa eksyneen vihjauksen, sillä toinenkin tuntui menneen hieman ymmälleen.
Hämillään poika mietti vastausta tytön kysymykseen. Vaatteita? Mieluiten Zack olisi nähnyt Mayn ilman vaatteita huokailemassa ja voihkimassa miehen-
"No voi.."
Zacharie puri huultaan ja nielaisi kielellä pyörineen kirosanan ja nousi istumaan pöydälle, mahdollisimman kauas viettelevästä vartalosta.
"Anna anteeksi."
Pojan ilme oli avoimen pahoitteleva, mutta tuo ei kehdannut ruveta selittelemään sen enempää kummallista käytöstään. Eiköhän tyttö ollut tavannut sen verran monta poikaa sen verran lähltä, että osasi arvata, mikä sai miehenpuolen punastumaan niin äkisti.
"Minä tuota.." Hän heilutteli jalkojaan hermostuneena, nojasi eteenpäin käsiensä varassa ja katseli lattiaan. Mitenkäs typykkä oli pojan näin ahtaalle ajanut? Viaton pieni pörröpää oli muuttumassa itselleen täysin tuntemattomaksi hormonien orjaksi. Tästä olisi pian lähdettävä, ennen kuin mitään ikävää ehtisi tapahtua. Vihreät silmät harhailivat lattiasta kohti luokan ikkunoita ja lopulta pysähtyivät haikeina katselemaan käytävälle johtavaa ovea.

[may]

Tyttö olisi todella halunnut tietää mitä toisen mielessä liikkui, tämän muuttuessa noin vaivautuneeksi ja punaiseksi. Toki May oli itsekin ymmärtänyt sanoihinsa sisältyneen vihjauksen, mutta ei aluksi uskonut toisen ymmärtäneen sitä, tai piti Zackiä vain niin sivistyneenä, että poika ei moisesta välittäisi. Tyttö taisi olla jälleen väärässä. Pilkahdus tytön silmissä kertoi, että tämä vihdoin ymmärsi millä suunnalla pojan ajatukset saattoivat kulkea. Hämillään May katseli mukamas kiinnostuneena vieressään olevaa pulpettia, jonka kanteen joku oli raaputtanut lyijykynällä sydämen. Zackin kiroaminen sai tytön kohottamaan vastahakoisesti katseensa poikaan ja hymyilemään ymmärtäväisesti, vaikka May ei tarkalleen tiennyt mitä hänen pitäisi ymmärtää, saati sitten pitäisikö hänen hymyillä vai pyytää omia sanojaan anteeksi. Poika vaikutti kuitenkin aidosti pahoittelevalta ja vasta hetken kuluttua tyttö ymmärsi pojan mahdollisesti odottavan sanoihinsa vastausta. "Öh. Ei se mitään. Kai." Tytön kulmat olivat koholla, tämän seuratessa seuralaisensa ahdistunutta käytöstä ja harhailevaa katsetta. Oliko Mayn seura todella ajanut pojan tuohon pisteeseen? Ei May ollut toisesta miettinyt aluksi mitään tuon suuntaista, vaikka tiesi pitävänsä pojasta paljon. Zack ei kuitenkaan tiennyt, että May olisi suostunut epäilemättä pojan 'kiitoksen osoittamis'- pyyntöön, vaikka ei itse alun perin mitään sen suuntaista sanoillaan tarkoittanut.

Zackin katse jatkoi kulkuaan, kunnes se vihdoin pysähtyi. Tyttö huomasi nopeasti pojan katseen kiinnittyneen luokan ovelle, joka tuntui olevan toiselle jonkinlainen keino pelastua ahdistavasta tilanteesta. May puristi huulensa viivaksi ja veti väristen henkeä, työntäen äskeiset mietteensä syrjemmälle, joissa parivaljakko oli ollut huomattavasti intiimimmässä tilanteessa. May päätyi katselemaan samaa ovea, joka oli vanginnut pojankin katseen. "Tuota. Jos haluat lähteä, niin mene vain. En minä siitä pahastu. Öh. Tavallaan ymmärrän hyvin jos lähdet, sillä seurani ei luultavasti tee sinulle hyvää. Ja aikaisemmista sanomisistani.. niin minulle ainakin.. tai oikeastaan.. ei mitään." May kääntyi selin poikaan, ja nojasi käsillään edessään olevaan pulpettiin, yrittäen pitää Zackiin liittyvät kuvitelmansa kurissa. Vaikka Zack ei ollutkaan sellainen poika, johon May yleensä tunsi vetoa, sai jokin pojan olemuksessa tytön kiinnostumaan tästä. May kirosi mielessään typeryyttään, sillä luultavasti Zack piti tyttöä nyt aivan typeränä ja naureskeli luultavasti jonkun taiteilija ystävänsä kanssa Maylle loppuillasta.

[Zacharie]

Zack veti syvään henkeä, pidätti sitä hetken sisällään ja puhalsi sitten äänettömästi ulos. Tässä oltiin nyt pattitilanteessa ja oli oikeastaan pojan harteilla ohjata puheenaiheet vapaammille vesille.
May seisoi nyt selkä häpeänpunasta hehkuvaan nuorukaiseen päin ja Zack päätti käyttää tilaisuuden hyväkseen ja hivuttautui varovasti pöydän yli ja laskeutui takaisin lattialle. Ja koko ajan ajatukset työskentelivät pulman ympärillä. Selkeintä olisi nyt vain aloittaa maalaus. Niin. Täytyisi löytää sopiva paikka ja tytölle sopivammat vaatteet... Zacharie oli tipahtanut opettajanpöydän eteen ja kurkottikin nyt stereoita kohti. Hän nappasi levyn soittimesta ja painoi sen varovasti koteloonsa. Maalaaminen ei tapahtuisi täällä. Ulkona oli hyvä ilma ja vaihtovaatteita ei täältä löytyisi, joten levy oli parempi ottaa talteen. Viimein miekkonen kääntyi jälleen tytön puoleen. Hän katseli naisenpuolta tiiviisti vihreillä silmillään ja hymyili huomattavasti rennommin nyt. Toinen oli kauempana, likaiset mielikuvat olivat kauempana. Tytön huumaava tuoksu, joka oli sekoittanut pojan pään, oli päästänyt uhrinsa otteestaan.

"Jos käytäisiin vaihtamassa sinulle vaatteet ja etsittäisiin sitten sopiva paikka.. Tuota.." Zack puri alahuultaan ja kurtisti kulmiaan. Tämähän kuulosti mielenkiintoisemmalta, kuin mitä oli tarkoitus. "Siis. Sitä maalausta varten. Jos minä yrittäisin luonnostella jotain tänään ja maalattaisiin itse kangas jonain toisena päivänä? Tänään tuskin ehtii kaikkea ja minä tahdon, että sinä olet tyytyväinen lopputulokseen." Puhuja oli kohottanut oikean kätensä ja rapsutti mietteissään niskaansa. May oli kysynyt aiemmin, oliko pojalla vaatteita antaa. Tuo kysymys oli saanut nuoren herran hieman ymmälleen. Ei kai toinen Zackin vaatteet yllään tahtonut ikuistetuksi maalaukseen? Tai ylipäätään kiskoa ylleen pojan vermeitä. Vain seurustelevat parit pitivät toistensa vaatteita.. Olikohan tyttö yrittänyt vihjata jotain? Tuskin. Varmaankin vain leikitteli Zackin tunteilla, hämmensi pään sisältöä kiusallaan. Äh! Naiset. Takkutukka puisteli päätään ja hymyili jälleen tytölle.

"Jos tahdot käydä itseksesi vaihtamassa vaatteita, en tunge mukaan väkisin." Leikkisä virne kävi pojan maidonvaalealla naamalla. "Mutta kunnes löydetään täydellinen paikka maalausta varten, roikun lähellä." Hän asetti cd kotelon lähimmälle piirrustuspöydälle ja aloitti luokan sisustamisen entiselleen. Muutama pöytä siirtyi oikeille paikoilleen ja tuolit niiden alle. Ja sitten Zack olikin jo Mayn vierellä. Hän seisoi maalauksensa edessä hetken ja otti sen sitten telineestä ja asetti varovasti pöydälle. Teline pantiin kasaan ja nostettiin pöydälle synkän kujanpätkän viereen. Pöydät löysivät omille paikoilleen nopeasti ja pian Zacharie oli valmis suuntaamaan ulos luokasta: maalausvälineet ja teline toisessa kainalossaan ja levy ja maalaus toisessa. Jäppinen oli kipaissut mehupullonsa housujensa taskuihin ja jäljelle jääneet suklaakeksit oli taiteltu pieneksi mytyksi oven vieressä nököttävän puisen kirjahyllyn päälle, piiloon katseilta. Vihreiden silmien katse oli odottava. Pulmatilanne oli ratkaistu ainakin hetkeksi.