Matematiikkaa? Ei kiitos.

[Yoru]

Yoru huomasi kuinka Lucas vilkaisi häntä hämmentyneenä, kun poika oli tullut lähemmäs. Nuorukainen hymähti tyytyväisenä ja pyörähti takaisin selälleen makaamaan jättäen nuoremman osapuolen toisaalta rauhaan. Japanilaispoika kosketti mietteliäänä poskeaan. Hänen katseensa vaelteli kirjaston korkeassa katossa ja lampuissa, jotka toivat mieleen sairaalaan, ihme kyllä.
”Hei. Sano suoraan kuinka pahan näköiset kasvoni ovat”, Yoru pyysi toista ja pörrötti tukkaansa, niin että hiussuortuvat siirtyivät toisaalle peittämästä mustelmia pojan naamassa. Nuorukainen katseli toista hymähtäen ja ummisti toista silmäänsä varoen.

[[ Pahoittelen lyhyttä, koska tää on tosi lyhyt, mutta eh. Tällä tulee verta nenästä, niin ehm. Kestää hiukan, kun taiteilen täällä papreiden kanssa. ^^; Mullaki koko ajan joku ongelma. Hauis kipeä, flunssa ja verta meinaa tulla nenusta. Kaikkea sitä joutuu kestää. >.< ]]

[lucas]

[]

Yoru näytti jättävän Lucaksen rauhaan, ja poika pystyi taas keskittymään tehtäviinsä kunnolla. Olihan se hieman vaikeaa pitää ajatuksiaan kasassa, kun joku hyvännäköinen henkilö lähenteli. Ei siinä mitään, toisen läheisyys tuntui itseasiassa melko kivalta. Eli ei Lucasta haitannut juuri ollenkaan. Mutta läksyjen tekemistä se haittasi, ja Lucas halusi päästä läksyistään mahdollisimman nopeasti eroon.

Lucas käänsi katseensa vanhempaan poikaan tämän puhuessa. Ai kasvot vai? Lucaksen mielestä ne eivät olleet lainkaan pahan näköiset, mutta toinen selvästikin tarkoitti ruhjeita. Nuorempi antoi katseensa kulkea toisen kasvoissa hetken.
"No... kyllä ne suoraan sanottuna ovat melko ruhjotun näköiset", Lucas totesi arasti ja käänsi katseensa takaisin matematiikan kirjaan. Hän naputteli hetken kirjaa kynänsä kärjellä, kunnes vilkaisi taas Yorun suuntaan.
"Eikö sinun oikeasti pitäisi käydä terkkarilla?", poika kysyi hieman huolestuneena, ja tapitti toista hetken, kunnes käänsi huomionsa taas läksyihinsä.

[Yoru]

Yoru pudisti kevyesti päätään ja painautui syvemmin sohvan pehmeää kangasta vasten.
”Terkkarit ovat turhia. He hössöttävät kaikkea paskaa ja loppuen lopuksi sieltä ei saa kunnin apua. Olen muutenkin tottunut huolehtimaan ruhjeistani itse”, poika tokaisi hiukan töykeästi ja ravisteli hiukan päätään saaden sinertävät suortuvat taas ruhjeiden peitoksi. Nuorukainen nuolaisi kevyesti huuliaan ja ummisti jälleen silmänsä uppoutuen omiin ajatuksiinsa. Lucas rauhoitti poikaa jollakin ihmeellisellä tavalla, kun hän oli siinä vieressä, vaikka Yoru yleensäkin oli rauhallinen.
Poika hengitti kevyesti ja varmasti, toinen käsi taivutettuna pään tueksi, kun toinen käsi taas makasi nuorukaisen kipeiden vatsalihasten päällä.
”Nnh”, Yoru äännähti tuntiessaan pistävän kivun kyljessään ja hän raotti silmiään vilkuillen kylkeään arvostelevalla katseella.
Poika katsahti hiukan ympärillensä. Kirjasto oli taas hiljalleen alkanut tyhjetä ja vain muutama henkilö seikkaili kirjahyllyjen suojissa etsien jotain luettavaa.
Samalla Yoru muisti, että hänen piti etsiä joku kirja äidinkielen kirjaesitelmää varten, joka piti olla tehtynä kahden viikon sisällä, eli aikaa oli varsin paljon nuorukaisen mielestä. Hänenhän vain tarvitsisi summanmutikassa ottaa joku kirja, jonka hän oli aiemmin jo lukenut. Ja niitä luettuja kirjoja oli todella paljon Yorun listalla. Nuorukaisella kun tuppautui vain olemaan aikaa ajan perään, eikä kiirettä ollut sitten minnekään, joten hän oli ehtinyt lukea naisten draamaa, seikkailu kertomuksia ja erilaisia faktakirjoja. Poika murahti hiljaa ja yritti nousta vaivalloisesti istumaan. Hän kietaisi toisen käden epäröimättä Lucasin laihan lantion ympärille ja nousi lopulta istualleen nuoremman pojan avulla.
Yoru hengähti hiukan raskaammin koskettaessaan kylkeään ja uppoutui siinä samalla nojaamaan Lucasta vasten.
”Perkele”, poika mumisi hiljaa ja huokaisi raskaasti, hieraisten otsaansa vaivautuneena. Hän ei huomenna nousisi edes sängystä ylös, jos tämä kipu pahenisi entisestään.

[lucas]

Lucas vilkaisi toista huolestuneena tämän äännähtäessä kivusta. Nuorempi oli yhä sitä mieltä, että toisen pitäisi oikeasti mennä terveydenhoitajalle. Mutta kun Yoru ei kerta halunnut, niin ei Lucaksellakaan ollut mitään mahdollisuuksia toista pakottaakaan hoitoon. Poika huokaisi hiljaa ja keskittyi tehtäviinsä. Enää muutama lasku, ja hän olisi lopultakin valmis.

Lucas hätkähti pienesti Yorun kietoessa kätensä Lucaksen ympärille. Poika katsoi toista arasti ja istui aivan hiljaa koko sen ajan, kun Yoru nousi istumaan hänestä tukea ottaen. Toinen todellakin tunsi kipua, eikä Lucas voinut ymmärtää, miksei vanhempi poika halunnut mennä terveydenhoitajalle. Lucas sipaisi hiuksiaan hieman hermostuneena ja Yorun nojautuessa häntä vasten, poika tuskin uskalsi aluksi hengittää. Ei sillä, etteikö Lucas olisi pitänyt Yorun läheisyydestä, mutta pojan elämässä oli ollut niin äärimmäisen vähän fyysisiä kontakteja, ettei hän oikein tiennyt mitä tehdä. Lucas päätyi siis vain istumaa liikkumatta.
"Tuota... Voinko minä auttaa jotenkin?" Poika kysyi epävarmasti hetken kuluttua ja katseli toista huolestuneena. Hän puri varovasti huultaan, vaikka se kirpaisikin

[Yoru]

´Jaa, että tarjoaa poika apua?´ Yoru ajatteli kurtistaen kulmiaan mietteliäänä. Ei hän ollut ennenkään apua tarvinnut, joten miksi hän nyt tarvitsisi? Poika pudisti hitaasti päätään.
”Olet jo auttanut minua tarpeeksi”, nuorukainen tokaisi ja liikahti sohvalla niin, että Yoru pääsi istumaan ihan vieretysten Lucasin viereen. Hänen kasvonsa olivat epäilyttävänkin lähellä nuoremman pojan kasvoja ja Yoru tunsi tämän hengityksen vaivoin kipeillä mustelmillaan. Nuorukainen näki kaiken toisen kasvoilla ja saattoi vain myöntää mielessään, että tuo poika hänen vieressään oli liiankin vastustamaton. Siinä Yoru vain istui pitkän ajan katsoen Lucasin kasvoja, silmiä, tukkaa, kunnes hän alistui kohtaloonsa ja nousi seisaalleen. Poika suoristi ryhtiään irvistäen huvittuneena. Mitään sanomatta, nuorukainen laahusti kauemmas, erään hyllyn luo ja noukki sieltä saman tien punakantisen kirjan käsiinsä.

Nuorukainen murahti hiljaa ja laittoi kirjan takaisin hyllyyn ottaen seuraavan kirjan esille. Tässä kestäisi kauan, kun hän valitsisi jotain sopivaa kirjaa, josta saisi helposti esityksen aikaiseksi.
Yoru puraisi kevyesti alahuultaan ja katsahti lähes huomaamattomasti Lucasta olkansa yli, kunnes japanilaispoika sekoitti tukkaansa rajusti ja astahti sivullepäin selaillen arvioivalla katseellaan eri pokkareiden kansia ja nimiä. Muuan tyttö seisoi Yorun lähellä ujona ja katseli poikaa pieni puna poskillaan. Nuorukainen katsahti tuota tyttöä ilmeettömänä. Hän ei ymmärtänyt naisten alintajuntaa laisinkaan. Heidän hormoninsa hyrräsivät varmasti pahemmin mitä poikien. Yoru virnisti sisäisesti ja astahti taas sivullepäin, lähemmäs tyttöä. Pojasta oli mukava kiusata muita ihmisiä, jotka osoittivat vähäistäkin kiinnostusta häntä kohden. Niin, Yorusta ei voinut oikein päätellä oliko hän tunteeton vai tunteellinen. Nuorukainen katsahti jälleen nopeasti Lucasta otsatukkansa takaa ja hieroi niskaansa sitten varoen. Oli tietenkin henkilöitä, joita poika ei sitten halunnut satuttaa edes vahingossakaan, mutta vahinkojahan ei voinut koskaan välttää.

[lucas]

Lucas huokaisi hieman toisen kieltäytyessä avuntarjouksesta. Hän olisi kyllä ihan mielellään auttanut toista, mutta jos toinen ei halunnut apua, niin ei sitten. Poika nielaisi hieman hermostuneena toisen kasvojen tullessa yhtäkkiä hyvin lähelle hänen omiaan. Hänen katseensa jäi toisen tummiin silmiin, jotka vain vangitsivat nuoremman pojan katseen. Lucas ei saanut käännettyä katsettaan muualle, eikä hän nähnyt mitään muuta kuin toisen silmät.

Hetki meni kuitenkin lopulta ohitse, kun Yoru nousi seisomaan ja lampsi kauemmas kirjahyllylle. Lucas hengähti syvään ja nojautui sohvan selkänojaa vasten. Poika nosti oikean kätensä kasvojensa eteen, ja tasaili hetken hengitystään silmät kiinni. Jestas, miten hänen sydämensä pamppaili. Miksi toisen läheisys sai hänet tuntemaan tälläistä? Lucas huokaisi syvään ja ryhdistäytyi. Poika keskitti kaiken huomionsa taas matematiikkaan, joka oli häneltä vieläkin kesken. Yoru osasi kyllä oikein lahjakkaasti häiritä hänen keskittymistään. Lucas hymähti itsekseen rustatessaan vastauksia paperiin.

Lopulta hän sai matematiikan läksyt tehtyä, ja poika sulki kirjan huokaisten. Hän tunki sen sohvan vieressä lattialla olevaan laukkuunsa ja nojautui sen jälkeen sohvan selkänojaa vasten. Läksyt olivat viimeinkin valmiit, eikä hänellä olisi enää mitään syytä olla kirjastossa. Paitsi että... Lucaksen katse kääntyi hyllyrivistön välissä seisoskelevaan Yoruun. Poika punastui hieman ja laski katseensa syliinsä.

[Yoru]

”Eh.. Lähtisikö kanssani joskus kahville?” Yorun vieressä oleva tyttö kysyi ujona ja liikahteli levottomana paikoillansa. Poika katsahti tyttöä kulma koholla ja nuolaisi huuliaan mietteliäänä. Kahville? No, jos ei kuitenkaan.
”Ehkä joskus”, nuorukainen mumisi ja katsahti tytön ruskeita silmiä, joista paistoi innostus. ´Naiset´, hän ajatteli ja otti äkkiä yhden kirjan käteensä ja hivuttautui kauemmas kiroten samalla, ettei ollut sanonut mitään loukkaavaa ja näsäviisasta tytölle. Ei hän varmasti kahville menisi, tytön kanssa.

Yoru murahti hiljaa ja selaili sinikantisen kirjan sivuja hajamielisenä, kävellen kohti sohvaa, missä Lucas vieläkin istui.
Poika nosti katseensa tuohon lyhyempää poikaa ja katsoi tätä kulmiensa takaa.
”Mitä sinä vielä täällä, jos läksytkin olet saanut tehtyä?” Yoru kysyi ja istahti melko lähelle Lucasta, katse painautuneena kirjan tekstiin.
”Jos kiinnostaa, niin tuolla näytti olevan tyttö vapaana. Ihan nätti”, nuorukainen mumisi toiselle omissa ajatuksissaan. Hän kun itse oli vielä melko varma, että Lucas oli hetero, vaikka käyttäytyikin ujosti Yorun seurassa. Jos se pojan punastelu ja hämmennys johtui kuitenkin vain epäsosiaalisuudesta.

Japanilaispoika haroi tukkaansa hetken ajan toisella kädellään, kunnes hän nojautui sohvan selkänojaa vasten uppoutuneena jo tekstiin täysin. Tämä kirja oli myös täysin tuttu Yorulle, mutta poika luki vain ajankulukseen. Hänellä, kun ei ollut muutakaan suunnitelmia tälle päivälle.

[lucas]

Lucas huokaisi hieman ja hieroi ohimoitaan kapeilla sormillaan Yorun kysellessä, miksi hän oli vieläkin kirjastossa. Niin, miksi hän oikeastaan vieläkin kulutti aikaansa täällä?
"No, se on ihan sama, istunko minä täällä vai huoneessani", poika totesi hiljaa, olkiaan kohauttaen ja antoi katseensa vaeltaa ympäri kirjastoa. Hän nojautui kyynärpäällään sohvan käsinojaa vasten ja vilkaisi Yorua toisen puhuessa tytöstä. Poika tuhahti hieman ja käänsi katseensa polviinsa. Ihan kuin häntä olisivat jotkut tytöt kiinnostaneet...
"No sepä kiva...", poika mutisi hajamielisesti ja huokaisi hieman. Ei siitä ollut kauaa, kun Lucas oli tajunnut todellisen suuntautumisensa, mutta poika hyväksyi sen jo täysin. Sen asian kanssa hän oli sinut itsensä kanssa.

Lucas tuijotteli polviaan jonkin aikaa hiljaa, kunnes lopulta hänen katseensa eksyi taas Yoruun. Poika antoi katseensa kulkea hetken aikaa toisen kasvonpiirteissä, kunnes katse kääntyi toisen lukemaan kirjaan.
"Onko tuo hyvä kirja?" Lucas kysyi hieman innottomasti ja katsahti Yorua.

[Yoru]

”En menisi kehumaankaan”, Yoru mumisi hiljaa ja katsahti Lucasta osatukkansa takaa. Oli kummallista, että joku jaksoi olla pojan seurassa, sillä yleensä kaikki vain lähtivät omille teilleen ja jättivät japanilaisnuorukaisen yksin.
Poika värähti hiukan huomatessaan kuinka äskeinen tyttö vilkuili häntä tiiviisti. Yoru kurtisti kulmiaan ja painoi katseensa alas.
”Joskus minä niin toivon, että kaikki ylimääräiset jättäisivät minut rauhaa”, hän murahti ja katsahti Lucasta ilmeettömänä. Tietenkään hän ei tarkoittanut Lucasia sanalla ”ylimääräiset”.
”Tytötkin jättävät minut vain rauhaan silloin, kun sanon niille, että en ole kiinnostunut tytöistä moneen vuoteen”, Yoru mumisi vielä perään, kunnes tajusi mitä oli myöntänyt juuri Lucasille.
Poika kääntyi varoen katsomaan nuorempaa osapuolta ja hän oli ikään kuin piiloutunut otsatukkansa alle. Nuorukainen oli jo täysin varma, että Lucas vähintäänkin sanoisi jotain radikaalia ja lähtisi sitten pois tai haukkuisi homot maanrakoon ja kiroaisi sitten Yorunkin siinä samalla.
”Eh”, poika mumisi ja laski kirjan hätäisesti viereensä, niskaansa hieroen. Yoru katsoi Lucasta siihen malliin, että poika oli täysin valmis ottamaan kaikki solvaukset vastaan.
Jos hyvin kävisi, tuo kauempana oleva tyttö kuulisi myös kaiken haukkumisen ja eikä enää koskaan häiritsisi Yorua ”mennäänkö kahville joskus?” – pyynnöillään.

[lucas]

Lucas hätkähti hieman toisen sanoja. Halusiko Yoru eroon Lucaksesta? Siltä tuo oli ainakin pojan mielestä kuulostanut. Poika painoi päänsä alemmas ja antoi hiustensa valahtaa silmiensä eteen. Ei hän oikeastaan ihmetellytkään, että Yoru mahdollisesti halusi hänestä eroon. Hänhän oli kaikkea muuta kuin toivottua seuraa. Toinen oli varmaankin kestänyt häntä vain säälistä... Lucas puristi kätensä nyrkkiin ja puri hampaitaan yhteen.

Toisen seuraavat sanat eivät vaikuttaneet häneen mitenkään, tai sitten Lucas ei vain ihan tajunnut toisen vahingossa paljastamaa asiaa. Tai ei välittänyt, ihan miten vain. Poika oli pitkän aikaa hiljaa.
"Haluatko sinä, että minä jätän sinut rauhaan?" hän kysyi lopulta vaimeasti, tukahtuneella äänellä. Lucas ei vilkaisutkaan Yorun suuntaan, vaan katse pysyi tiiviisti polvissa.

[Yoru]

Yoru katsoi ilmeettömänä Lucasta, joka puolestaan ei luonnu yhtäkään katsetta häneen. Käsittikö poika äskeisen niin, että Yoru ei haluaisi hänen olevan tässä juuri nyt? Siltä näytti. Nuorukainen liikahti epäillen lähemmäs toista ja nojasi otsansa vasten toisen päätä.
”Missä välissä minä sanoin, että haluaisin sinun jättävän minut rauhaan?” Yoru kysyi kehräävällä äänellä toisen korvaan. Pojan toinen käsi vaelsi Lucasin alaselän luona, kunnes se löysi paikkansa toisen vyötäröltä.

”Mutta jos käsitit jotain väärin, niin voin sanoa suoraankin erään asian”, nuorukainen mumisi ja painautui tiiviimmin toisen kylkeä vasten.
”Minä todellakin toivon, ettet jättäisi minua omaan rauhaani. Kiehnää mieluummin vaikka jalkani ympärillä, tee mitä vaan, mutta älä vaan lähde nyt”.
Poika hymyili hiljaa. Ei hän ollut koskaan uskonut sanovansa jollekin jotain tuollaista. Yoru oli muutenkin osoittanut vain hellyyttä pikkuveljeään kohtaan. Muiden kanssa nuorukainen vain leikki. Ei hän jokaisen tunteista tai mielipiteistä välittänyt.
Mutta Lucas oli erityinen. Samaan aikaan tuo poika muistutti Yorun pikkuveljeä, mutta samaan aikaan hän oli täysin omanlaisensa. Todellakin erityinen.

[[ Lyhyttä, mutta nosebleedhän tässä tulee, ku menee niin herkäksi tää. X’3 ]]

[lucas]

[Hei, sullahan oli jo yks nenäverenvuoto, joten toista ei kyllä saman päivän aikana voi tulla... xP]

Lucas suostui katsomaan taas toiseen siinä vaiheessa kun tämä tuli hänen lähelleen, painoi otsansa Lucaksen päätä vasten. Toisen sanat saivat Lucaksen punastumaan hieman, ja hän nielaisi vaikeahkosti. Taas hän tunsi kummallista kihelmöintiä sisällään, eikä Yorun käsi hänen lantiollaan taatustikaan helpottanut oloa. Mutta ei hän varmaankaan edes halunnut olonsa helpottuvan. Itseasiassa hänen olonsa oli melko mukava, tosin hieman ehkä kiusaantunut. Mutta ei paljoa.

Lucas huomasi pidättävänsä hengitystään siinä vaiheessa, kun Yoru puhui taas. Asian tajuttuaan poika hengähti syvään ja hymähti hiljaa itselleen. Toisen läheisyys sai kyllä omituisia häiriöitä aikaan hänen käyttäytymisessään. Toisen sanojen jälkeen Lucas vakavoitui hetkeksi ja painoi katseensa alas toisen kasvoista. Koskaan ennen kukaan ei ollut pyytänyt häneltä mitään vastaavaa. Aina häntä pyydettiin kyllä lähtemään, katoamaan kokonaan. Mutei koskaan jäämään. Lucas ei ollut edes aikaisemmin tiennyt, kuinka mukavalta kuulosti, kun joku pyysi jäämään, halusi olla hänen seurassaan. Huomaamattaan poika kiersi hennot sormensa toisen käsivarren ympärille.
"En lähde", hän lupasi hiljaa ja nosti katseensa Yorun silmiin. Ja hän hymyili, ihan oikeaa hymyä.

[Yoru]

[[ Oi kuules. X’D Tällä on tullut tänään jo viisi kertaa nenästä pahasti verta (niin oudolta, kun se vaan kuulostaakin), kun on kauhea nuha, että joudun kohta tiputukseen. o/ ]]

Yoru katsoi tyytyväisenä Lucasin hymyä, joka sai pojan vähemmästäkin hymyilemään takaisin. Nuorukainen hengitti mahdollisemman rauhallisesti, kuin vaan pystyi kylkensä takia. Yorua väsytti jo hiukan, joten hän nojautui vieläkin tiiviimmin Lucasta vasten. Tämän ruumis ei sinänsä tuntunut lämpimältä, mikä johtui aikavarmasti vain siitä, että Lucas oli olemattoman laiha.
”Minun kai olisi parasta mennä omalle kämpälle tekemään jotain ruhjeilleni”, Yoru mumisi ja nosti katsettaan sen verran, että hän saattoi tarkkailla Lucasin omia kasvoja. Poika liikautti jalkaansa vasten toisen jalkaa huomioimatta itse sitä suuremmin, sillä nuorukaisen katse oli vaihtanut nopeasti kohdettaan.
Se samainen tyttö seisoi kirjahyllyjen luona katsoen epäillen Yorua ja sitten Lucasta. Nuorukainen hymähti hiljaa ja vetäytyi sentin kauemmas toisesta.
”Kohta sinuakin luullaan homoksi, kun minä näin aina takerrun sinuun”, poika tokaisi ja nuolaisi kevyesti huuliaan, hieraisten sitten kämmenellään kipeää poskeaan.

[lucas]

[Kaah, ei saa joutua tiputukseen... ;_; Sairaaloissa kun ei taatustikaan päästetä koneelle... X)]

Lucas antoi katseensa kulkea toisen kasvoilla. Hän oli yhä vahvasti sitä mieltä, että toisen pitäisi mennä terveydenhoitajalle. Ei Lucas halunnut aliarvioida toisen hoitamistaitoja tai mitään, mutta joku tulehdus olisi aika ikävä juttu. Poika huokaisi hieman, mutta päätti olla sanomatta mitään. Hän oli ehdottanut terkkaria ihan tarpeeksi monta kertaa, ja Yoru saattaisi vain ärtyä, jos hän vielä kerrankin valittaisi asiasta.

Lucakasen katse käväisi kirjahyllyjen luona seisoskelevassa tytössä Yorun sanojen myötä. Oikeasti, eikö ihmisillä ollut mitään muuta tekemistä kuin kytätä toisten tekemisiä? Poika tuhahti hieman ja laski katseensa syliinsä. Hänen kannaltaan olisi ihan sama, miksi muut häntä luulisivat. Ei ketään muutenkaan kiinnostanut hänen seuransa.
"En minä siinä tapauksessa kyllä mitään menettäisi. Eihän täällä ole ketään, joka tuntisi minut nimeä paremmin. Ja niitäkin on todella vähän, joten ihan sama", Lucas totesi hiljaa ja veti heiveröiset käsivartensa ristiin rintansa päälle. Hän nojautui hieman enemmän sohvan selkänojaan päin ja painoi leukansa rintaansa.

[Yoru]

Yoru päästi irti Lucasista ja katsahti ympärillensä mietteliäänä. Miten joku, joka oli ollut jo kolme vuotta tässä koulussa, voisi olla niin tuntematon?
”Mutta minä en halua, että joudut vain sen takia ongelmiin, että ihmiset luulevat sinua homoksi. Tässä koulussa on muutamia jengejä, jotka mustamaalavat ihmisten todellista suuntautumista”, poika mumisi ja nojasi arasti käsiinsä, jotta kipu kyljessä ei tuntuisi niin kovalta.
Nuorukainen vieläkin luuli Lucasta täysi heteroksi ja siksi tunsikin olonsa välillä hiukan kummalliseksi, koska Lucas ei ollut lähtenyt. Ehkä hän ei pelännyt homoja, ellei.. Hän itsekin olisi kiinnostunut pojista.
Yoru käänsi katsettaan Lucasta kohden ja katseli tätä otsatukkansa alta.
”Kerropa minulle, että oletko sinä kiinnostunut muista pojista?” poika kysyi rauhallisesti ja nojautui samalla lähemmäs toista poikaa katsoen tätä ilmeettömästi tummilla silmillään.
”Minä nimittäin voin sanoa suoraan, että jos olet kiinnostunut pojista, niin kaappaisin sinut itselleni alta aikayksikön”, nuorukainen virnisti ja kosketti hiukan kipeällä otsallaan Lucasin omaa otsaa, silmissä pieni haastava pilke, josta näkyi eräänlainen leikkisyys. Kaikki saattoivat vain arvailla, että mitä tämän pojan päässä pyöri tällä hetkellä.

[[ Lyhyttä, mutta tän hauis alkaa taas kipeytymään ja koitan tässä samalla raiskata Toffifee pakettia, kun ne karkit on laitettu niin tiukasti sinne, että vasaraahan tässä kohta tarvitaan, jos mä aion noita herkkuja maistella <3 x__X ]]