Jalkapalloa pelaamassa

[andrea]

Aurinko paistoi huumaavan lämpimästi Andrean astellessa pallo käsessään kohti jalkapallokenttää. Andrean mustat shortsit ja valkoinen paita loivat kauniin kontrastin, jota täydensivät hänen vaaleat hiuksensa sekä keltainen hiuspanta. Myös aurinkolasit olivat sattuneet tulemaan mukaan, ja ne lepäsivät Andrean silmien edessä. Päästyään kentälle Andrea heitti pallon maahan, ja pomputti sitä tavanomaisesti reidellään.
- Hyvinhän tämä onnistuu, Andrea puhui itsekseen puoliääneen.
Sitten tyttö lähti kuljettamaan palloa hiljalleen hölkäten kohti lähempänä olevaa maalia. Andrea potkaisi, ja pallo lensi pitkästi yli. Onneksi kukaan ei ollut näkemässä. Andrea juoksi hakemaan palloa, joka oli kovaa vauhtia vierimässä kohti tenniskenttää. Hän sai pallon kiinni, ja lähti takaisin maalia kohti. Kohta lähtikin toinen veto kohti maalia, ja se meni kauniisti oikeaan ylänurkkaan. Andrea oli salaa ylpeä itsestään. Viime pelaamisesta oli kertynyt jo pitkästi yli puoli vuotta.

[mukaan ihan kuka vaan, Andreaa kiusaamaan ^^]

[benjamin]

[ Sopiiko, että liityn seuraan? <: ]

Ben asteli verkkaisesti jalkapallokentän reunaa pitkin pukeutuneena vaaleaan kauluspaitaan ja tummiin housuihin, joiden lisäksi pojalla oli kaulassaan yksinkertainen kultainen ketju ja molemmissa korvissaan kultaiset korvakorut. Poika huomasi pienen kopin kentän toisessa päässä – lähellä toista jalkapallomaalia ja ketterästi poika kipusi sen katolle, käyden makuulle tummalle katolle tyytyväisenä itseensä. Ben silmäili tyhjää jalkapallokenttää ja toivoi sen pysyvänkin tyhjänä, jotta poika saisi torkkua rauhassa. Tuskaisen kuuma ilma sai Benin irvistämään ja avaamaan toisella kädellään kauluspaitansa kolme ylimmäistä nappia. Hitaasti Ben sulki silmänsä ja vaipui unenomaiseen tilaan, auringon lämmittäessä mukavasti pojan ruskettuneita kasvoja.

Kentältä kuului hiljaista puhetta ja raukeasti poika avasi toista silmäänsä nousten istuma-asentoon, etsiäkseen mölyn aiheuttajan. Vaaleahiuksinen tyttö oli kuin olikin kentällä, kuljettaen taidokkaasti palloa kohti läheistä maalia ja potkaisten sitä, joka tytön epäonneksi meni reilusti maalin yli. Ben ei voinut estää pilkallista virnettä, tytön lähtiessä hakemaan tieltään eksynyttä palloaan. Olkiaan kohauttaen Ben sulki jälleen toisen silmänsä, vaipuen takaisin makuuasentoon auringon lämmittämälle katolle, yrittäen saada jälleen unenpäästä kiinni. Poika ei kuitenkaan onnistunut saamaan takaisin äskeistä tunnelmaansa, vaan avasi vastahakoisesti molemmat silmänsä, huomatakseen tytön jälleen palanneen kentälle taiteilemaan pallonsa kanssa.

Tämänkertainen veto sai pallon liitämään taidokkaasti maalin yläkulmaan ja Ben nyökkäsi hyväksyvästi – ehkä tytöstä oli sittenkin johonkin. Hetken tilannetta pohdittuaan Ben päätti tehdä tuttavuutta toisen kanssa, sillä kaukaa katsottuna tämä vaikutti tarpeeksi hyvännäköiseltä.
Kyllästyneen oloisena Ben taputti käsiään ja hyppäsi alas katolta laskeutuen sulavasti maahan. Varman oloisena poika asteli toisen luokse, pyyhkäisten vaaleita hiuksiaan pois silmiensä edestä. Ben joutui hieman pettymään katsoessaan tyttöä lähempää, sillä tämä ei yltänytkään Benin odotusten tasolle – ei tyttö onneksi rumakaan ollut. Ben ei kuitenkaan jaksanut kiinnostua toisesta sen enempää, joten päätti jutella tuon kanssa hetken ja vetäytyä sitten taka-alalle. "Sanottaisiinko vaikka, että jälkimmäinen vetosi oli huomattavasti ensimmäistäsi taidokkaampi. Oletko kauankin harrastanut jalkapalloa?"

[andrea]

[Liity vain. Miten pystyt kirjoittamaan noin paljon? (:]

Andrea kuuli askeleita takaansa, ja kääntyi kohti kulkijaa. Ennen, kuin Anrea ehti kysyä mitään, poika sanoi:
-Sanottaisiinko vaikka, että jälkimmäinen vetosi oli huomattavasti ensimmäistäsi taidokkaampi. Oletko kauankin harrastanut jalkapalloa?
Pojan vaaleat hiukset oli työnnetty kauniisti sivuun, ja poika oli suoraansanoen syötävä. Mutta hän katseli Andreaa jotenkin.. Alentuvasti. Ja siitä Andrea ei pitänyt ollenkaan.
- Pari vuotta sitten lopetin jalkapallon, mutta ennen harrastin sitä monta kertaa viikossa, Andrea vastasi välinpitämättömästi.
Sitten tyttö meni hakemaan pallon maalista ja lähti kävelemään kohti vetopaikkaansa. Pojan kohdalla uteliausuus vei kuitenkin voiton, joten Andrea pysähtyi ja kysyi:
- Mikä on nimesi?

[Lyhyttä :/]

[benjamin]

[ Ei se ole mitenkään vaikeaa. Tekstiä vaan tulee.. ja nää ei oo edes pitkiä viestejä. <; ]

Pojan kultainen ketju kimalsi auringossa kilpaa tämän vaaleiden hiusten kanssa ja Ben tiesi, että oli tällä hetkellä parhaimmillaan – tosin koskapa poika olisi huonolta näyttänytkään. Itsevarma hymy kohosi pojan huulille, tämän huomatessa tytön katseen, joka kertoi, että pojan ulkonäkö teki jonkinlaisen vaikutuksen toiseen. Kuitenkin tytön ilme synkkeni hieman, luultavasti pojan kylmän käytöksen vuoksi, mutta sekös herraa kiinnosti. Benjamin katsoi tytön menoa nenänvarttaan pitkin, jaksamatta reagoida tuon ilmiselvään mielenosoitukseen muuten, kuin olkiaan kohauttamalla ja naurahtamalla. Ei ole vaikeaa huomata, että taidot ovat ruostuneet harrastuksen lopetuksesta - tyttöhän osuu juuri ja juuri palloon, eikä tulos ollut varmaan juuri parempi tuon harrastaessa jalkapalloa kunnolla. Sitä joko osaa pelata todella hyvin tai sitten ei juuri ollenkaan. Tuo näyttää sopivan jälkimmäiseen porukkaan. Ben hymähti omille ajatuksilleen ja pyyhkäisi jälleen vaaleita hiuksiaan silmiensä edestä, laskien sekunteja tytön tulevaan kysymykseen. Poika tiesi jo tässä vaiheessa, että toisen mielenkiinto heräisi pian, sillä niin tapahtui aina. Oli Ben kuinka ilkeä tahansa, tyttö kiinnostuisi aina ainakin hitusen verran ja se sopi pojalle mainiosti.


Pieni kohtelias yskäisy peitti pojan naurahduksen, tytön kysäistessä Benin nimeä ohimennen, tai niin tyttö ainakin halusi Benin ajattelevan. Silmiään pyöräyttäen poika kosketti toista korvakoruistaan, ennen kuin suvaitsi vastata tytölle. "Olen Benjamin, mutta useimmat kutsuvat minua vain Beniksi. Sopiiko minun tiedustella nimeänne, arvon neiti?" Ben kumarsi syvään ja hymyili maireasti, vaikka todellisuudessa pojan teki marssia pois kentältä ja jättää tyttö sinne ypöyksin mieltään osoittamaan. Ben halusi vain jatkaa mukavia päiväuniaan viereisen kopin katolla ja unohtaa tuo tyttö typerine aivoituksineen, mutta poika ei vain saanut lähdettyä. Ehkä Ben ei halunnut suututtaa ensimmäisiä tuttaviaan tässä koulussa, tai ehkä poika vain halusi tutustua edes hitusen tähän tyttöön, joka ei heti kuolannut Benin jalkojen juuressa. Poika pudisti päätään omille ajatuksilleen ja katsoi odottavasti tyttöä. En usko, että hänessä on mitään erityistä. Tuo on aivan samanlainen kuin kaikki muutkin. Tiedän sen. Aurinko paistoi kuumasti taivaalta, saaden pojan niskan polttelemaan ikävästi. Ben pelkäsi oman niskansa palavan ja päätti suoria täältä pian, mahdollisesti tyttö mukanaan, johonkin varjoisaan paikkaan.

[andrea]

Kuullessaan pojan nimen Andrea mietti vähän aikaa. Oliko hän kuullut nimen ennenkin? Ei varmaankaan. Eihän poika edes näyttänyt samanikäiseltä kuin hän. Poika, tai oikeastaan Benjamin, kysyi Andrean nimeä kumartaen samalla. Pieni hymy nousi Andrean kasvoille tämän vastatessa:
- Ni-Nimeni on Andrea. Olen juuri tullut tänne.
Andrea tunsi harmistuvansa. Mitä hän päästi suustaan? Tuskin poikaa paljon kiinnostaisi se, että hän oli uusi. Ja äänikin särähti hieman puhuessa.

Andrea tunsi oudon hiljaisuuden vallitsevan hänen ja pojan välillä, mutta hän ei keksinyt mitään sanottavaa. Kuuma aurinko paistoi täydellä teholla, ja Andrea huomasi hengästyvänsä hieman. Kunto oli ehkä hieman pääsyt laskemaan, mutta Andrea päätti saada sen taas kohoamaan. Mutta ei nyt. Andrea katseli, kun poika katseli kaihoisasti kohti varjoa, mutta päätti olla sanomatta mitään. Vai pitäisikö pojalta kysyä, haluaisiko hän istumaan varjoon. Pöh, poika saisi kyllä luvan kysyä itse. Pojan katseesta näki, että häntä ihmetytti. Andrean pitäisi varmaan rukoilla hänen allaan, mutta sitä hän ei tehnyt. Andrealla oli terve itsetunto, eikä hän halunnut esittää pelleä jokaisen komean pojan kohdalla. Olisihan Andrea Californiassa tehnyt melkein mitä vain tuollaisen pojan takia, mutta nyt ei tehnyt mieli alkaa leikkiä ihastunutta pissistä. Ja loppujen lopuksi, eiväthän kaikki pojat pidä hienostelevista tytöistä.

Lopulta Andrea lopetti hiljaisuuden kysymällä Benjaminilta:
- Taidat haluta varjoon, vai?
Ja osoitti leppoisasti päällään kohti varjoista puuta kentän laidalla.

[benjamin]

Benin huulille nousi tietäväinen virne, tuon huomatessa Andrean huulilla leikittelevän hymyn, joka sai koko tytön olemuksen kaunistumaan ja kasvot suorastaan säteilemään. Andrean hymyillessä Ben jopa saattoi sanoa pitävänsä tytön ulkonäöstä jossain määrin, vaikkei silti jaksanut kiinnostua tuosta kummemmin - kunhan poika nyt viihdytti itseään kuumana kesäpäivänä. Niinpä niin.. Samanlainen kuin kaikki muutkin – mitä oikein kuvittelinkaan? Olisi pitänyt arvata jo ensimmäisistä sanoista, että tytössä ei ole mitään erityistä vaikkei vikakaan tuosta löydy suloisine hymyineen koristettuna.. ellei tuota mielenosoittamista lasketa. Jos Andrea luulee, että minua kiinnostaa, hän on pahasti väärässä. "Vai Andrea.. Se on todella kaunis nimi. Onko siitä olemassa mitään lyhennettä, vai kutsutaanko sinua ihan vain Andreaksi?" Benin ääni pysyi tasaisena ja pehmeänä, vaikka siihen yrittikin hiipiä inhon sävy, jonka poika piti hyvin piilossa. Todellisuudessa poika ei pitänyt Andrean nimestä pätkääkään, mutta mairealla hymyllään Ben sai kenet tahansa uskomaan mitä tahansa halusi. Ben rakasti omaa kykyänsä valehdella sujuvasti tilanteessa kuin tilanteessa, sillä sen avulla Ben oli päässyt näinkin pitkälle.

Hiljaisuus, joka parivaljakon välille oli laskeutunut, jäi pojalta täysin huomaamatta, sillä tuo oli vaipunut täysin omiin ajatuksiinsa, kunnes Andrea hänet jälleen herätti todellisuuteen ehdotuksellaan varjoon siirtymisestä. Mikään ei olisi voinut sopia paremmin auringon paahteesta kärsivälle Benille, joka saattoi tuntea niskansa polttelun hetki hetkeltä kivuliaammin. "Tosiaan tekisin mitä tahansa, jotta pääsisin varjoon. Tämä aurinko tekee minut ja niskani hulluksi, joten siirtykäämme pelastavan puun varjon luo." Hilpeästi hymyillen Ben tarttui tyttöä kädestä ja johdatti heidät kentän vieressä nököttävän puun viileähköön varjoon.

Nopeasti poika irrotti otteensa tytön kädestä, löyhytelläkseen viileää ilmaa kasvoilleen, yhä Andrealle hymyillen. "Jos minulla olisi palmun oksa, voisin tehdä saman sinulle. Tiedäthän, niin kuin Kleopatran orjat tekivät hänelle." Ben nauroi omille sanoilleen ja kipusi ketterästi istumaan puun alimmalle oksalle, pitäen tiukasti oksasta kiinni vasemmalla kädellään. Oksalla keikkuessaan poika avasi vapaalla kädellään kauluspaitansa kaikki napit, jolloin paita tanssi iloisesti pienessä tuulenvireessä, joka sai Beninkin olon paremmaksi. "Täällä olosta puheen ollen, itsekin vasta saavuin tähän kidutuskammioon vasta muutama päivä sitten. En ole luultavasti ikinä nähnyt pienempää ja säälittävämpää taloa kuin se, jossa minä tällä hetkellä majailen." Ben pudisti vakavana päätään, vaikka pieni hymy leikkikin pojan silmissä, sillä hän tiesi hyvin, kuinka hieno hänen tämän hetkinen huoneistonsa oli sisustajan käynnin jälkeen. "No, kuinka olet viihtynyt täällä tähän mennessä?"

[andrea]

//anteeksianteeksianteeksi, etten ole kirjoitellut. Yllättävä mökkimatka pilasi suunnitelmani koko kesän tietokonemaratoniusta. En ehdi vielä kirjoittaa kluynnolla mitään, mutta muokkaan tätä visetiä ja jatkan tarinaa sitten,. kun kjerkeän. Ja anteeksi, olen pahoillani //

[Sophie]

//Saankos tunkea mukaan?//

[benjamin]

[ No en kovin mielelläni haluaisi ketään mukaan juuri nyt ja peli on periaatteessa muutenkin vähän tauolla, kun Andrealla on niin kiireinen elämä. ^^ ]

[Sophie]

[Ahaa, okei. Menen sitten muualta etsimään :)]