Takuma
Koulun nouseva tähti
Masokistinen uke.
Posts: 115
|
Post by Takuma on Jul 22, 2007 19:06:09 GMT 2
"Noh, ylemmän johdon mielestä lajini altistavat liikaa ulkopuolisia vaaralle." Taku irvisti synkkänä. Ei se ollut totta. Miekkailussakaan ei ollut vaarassa kuin enintään vastustaja ja hän itse. He kumpikin olivat vielä tietoisia siitä ja osasivat varoa, joten miten niin ulkopuolisia? Jousiammunnassa ehkä olikin riskinsä, mutta siitä saisi syyttää sitä onnetonta joka sattui juoksemaan nuolen tielle. Taku ei sille mitään mahtanut. "Joskus saatan nukkuakin, jos oikein väsyttää." Taku vaihtoi ilmeensä hymyksi. Aivan, Rayhan olikin sanonut pitävänsä hakkeroinnista. Ehkä Taku voisi joskus hyötyä tästä mielenkiinnosta, kun numerot putosivat juhlimisen takia niin voisi hieman kysäistä apua Raylta. Ei huvittaisi jäädä toista kertaa luokalle. Koulu oli muutenkin niin raivostuttavan ärsyttävää.
Rayn sitten kävelessä kohti telineessä olevia katanoita Taku hymyili pienesti tälle. "Jep, käytän." Pinkkitukka nousi sohvalta ja nappasi kumpaankin käteensä katanan. Toisen hän heitti Raylle siinä kulmassa, että tämä saisi sen kiinni vaikka yrittäisi väistääkin. "Nämä ovat hieman kevyempiä kuin normaalit, koska harjoittelen kahdella katanalla." Taku vetäisi teroitetun miekan tupestaan ja pyöräytti sen tottuneesti ilmassa. Että tuntuikin hyvältä pitää jotain keittiöveistä pidempää kädessä. "Tahdotko vielä kokeilla? Nämä on teroitettu viime kuussa, ja sen jälkeen niitä on käytetty vain kerran." Taku kohotti hieman kulmaansa Raylle. Ettei vain blondilla menisi pupu pöksyyn.
[Ei leikkaa lanttu eikä parsakaali. >.<']
|
|
Ray
Koulun nouseva tähti
You are so...
Posts: 160
|
Post by Ray on Jul 23, 2007 11:44:07 GMT 2
"noh, eihän se ole, ellet esittäydy yleisölle? ja eihän se ole sinun vikasi, että jos joku tomppeli juoksee eteesi" Ray sanoi virnistellen ja katseli kun Taku tuli hänen viereensä. Johtokunta voisi tehdä muutakin kuin kytätä mitä kukin harrastaa.
Taku heitti hänelle toisen katanoista, ja blondi otti kiinni. "kevyt" Ray sanoi ja nosti katanaa yhdellä kädellä. Blondikin otti miekan tupesta ulos ja katseli sitä haltioituneena. "mukavan näköinen.. tällähän voisi pelotella hulluja, jotka uskaltaa tulla huoneeseeni" blondi sanoi ja pyöräytti miekkaa kehonsa ympäri, varoen että häneen eikä Takuun osaisi. "nytkö? pitääkö meillä olla jotain päällä, että emme leikkele toisiamme paloiksi?" blondi kysyi ja virnisti. Olisihan se hauska kokeilla nyt.
[mulla ei leikkaa mitään.. xD]
|
|
Takuma
Koulun nouseva tähti
Masokistinen uke.
Posts: 115
|
Post by Takuma on Jul 25, 2007 10:30:16 GMT 2
"Minä kyllä tykkään esiintyä yleisölle." Taku virnisti leveästi Raylle ja pyöräytti katanansa uudelleen ilmassa ympäri. Pinkkitukka seurasi tarkkaavaisesti Rayn liikkeitä kun tämä teki tuttavuutta miekkaansa. Ei blondi ihan kömpelö ollut, joten tällä saattaisi olla lahjojakin lajiin. Taku oli oppinut vuosien aikana tunnistamaan ihmiset joilla oli jonkin sortin taito pidellä miekkaa. "Jep, se on ihan kätevä väline jos joku tulee uhkailemaan. Varsinkin jos sitä osaa käyttää." Taku iski silmää Raylle. Kunhan blondi ei rupeaisi käyttämään hänen aseitaan niin kaikki olisi hyvin. Hankkikoot omat miekkansa jos aikoi ahdistella hulluja. Takun oli tuntui muutenkin hieman huteralta kun kädessä oli vain yksi katana. Kahden kanssa oli huomattavasti turvallisempaa.
"No, en usko, että onnistut satuttamaan minua, ja osaan olla sen verran varovainen, etten tapa sinua, niin tuskin meidän tarvitsee tämän paremmin valmistautua." Taku vastasi Rayn virnistykseen ja kohotti katanan kasvojensa eteen. Ehkä hän oli kuulostanut hieman liian itsevarmalta ja tietoiselta taidoistaan. Noh, olihan se hyvä että Ray tiesi ketä piti kunnioittaa kun oli kyse tästä lajista. Hehän kuitenkin vain kokeilisivat. Ei mitään kunnon taistelua. Vain pari lämmittelyiskua näin kämppisten kesken. Ulkona voisi sitten kokeilla hieman opettaa Raylle käsien asentoja ja jalkatyöskentelyä. Nyt blondi saisi vain ottaa hieman tuntumaa katanaan. "Edetään hitaasti. Tehtäväsi on ainoastaan keskittyä torjumaan." Taku katsoi Rayta vakavana. Miekkailussa oli aina tosi kyseessä. Pienikin harhaliike ja se saattaisi viedä hengen. Varsinkin kun heillä ei ollut kunnon varusteita. Taku ojensi katanansa ja veti sen terällä Rayn miekan terää pitkin, aiheuttaen melkeinpä korvia vihlovan äänen. "Kokeillaan."
|
|
Ray
Koulun nouseva tähti
You are so...
Posts: 160
|
Post by Ray on Jul 26, 2007 11:30:47 GMT 2
"no, sitten asia on erikseen" Ray sanoi, kun Taku paljasti, että rakasti esiintyä yleisölle. Itse hän ei varmasti osaisi, vaan keskittyisi hymyilemään katsojille ja saisi miekasta vatsaansa. "noh.. jos joku hullu tulee, niin tuskin se miettii, että osaako käytää vai ei. Kunhan vain on kättä pitempää millä voi pelotella" blondi sanoi hymyillen. Jos veljest tulisi, voisikohan heitä pelotella? Ajatus oli kyllä aika naurettava.
"toivottavasti ei satu vahinkoa tai veljeni tappaa minut" Ray sanoi ja katseli katanan terävää päätä. Pitäisi varoa, mihin tökkäisi terän, että ei saisi syytteitä taposta. "sopii minulle" Ray sanoi nyökäten, kun Taku selitti vakavana, että pitäisi edetä hitaasti. Eikä hän osaisikaan mitenkään mestarillisesti tätä tehdä. Kuullessaan vihlovan äänen, blondin hampaat pureutuivat yhteen, koska tuntui että pää räjähtäisi äänestä. "hyi miten kamala ääni" Ray sitten sanoi puistellen päätään ja valmistautui, kun Taku näytti olevan valmis. "kokeillaan vain" blondi sanoi ja hymyili ilkikurisesti. "sano vain, jos teen joitain virheitä tai anna vinkkejä" Ray sanoi ja virnisti.
|
|
Takuma
Koulun nouseva tähti
Masokistinen uke.
Posts: 115
|
Post by Takuma on Jul 27, 2007 10:13:41 GMT 2
"Sanon, sanon." Taku hymyili kannustavasti Raylle. Jos Ray oikeasti innostuisi lajista niin siitä olisi Takullekin hyötyä. Yksinään harjoitteleminen oli hieman tylsää, ja jos hän saisi Rayn harjoittelutoveriksi, niin siinä tulisi kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Ja heitä olisi yksi lisää miekkailun harrastajia. Kolmella harrastajalla voisi jo vaatiakin hieman oikeuksia. Ehkä Amandakaan ei pitäisi häntä sen jälkeen täytenä idioottina ja itsekeskeisenä paskana joka vain yritti epätoivoisesti iskeä naisia. No, eipä Amandalla niin väliä ollut. Tämä oli vain yksi pirun itsekeskeinen nainen maailman monien muiden joukossa. Olihan Amanda tietysti kaunis blondi, mutta siihen se sitten jäikin.
Taku palautti itsensä takaisin maan pinnalle ja otti paremman otteen katanastaan. Pinkkitukka nosti katseensa Rayhyn ja teki ensimmäisen liikkeensä. Ei mikään vaikea isku. Hidas, ja tähdätty valmiiksi Raylle, niin että tämän oli helppo torjua se. Samalla Taku kuitenkin tarkkaili blondin liikkeitä hyvinkin tarkasti. Saisi nähdä oliko Raylla lahjoja. Sisätiloissa ei edes voinut ruveta tekemään mitään hienoja liikkeitä. Pitäisi varmaan viedä Ray joskus pihalle kokeilemaan, niin saisi opeteltua hieman jalkatyöskentelyä sun muuta hauskaa.
Taku antoi blondille vielä muutaman helpon iskun ennen kuin lopetti hetkeksi. Hymy kohosi väkisinkin pinkkitukan kasvoille. Tämä oli hauskaa. Ehkä hän voisi opiskella miekkailun opettajaksi tai jotain vastaavaa. "Miltä tuntuu?" Taku kysäisi hieman tiedustellen. Jos Rayta ei kiinnostaisi jatkaa, niin se olisi selvä, muuten he voisivat siirtyä hieman vaativampaan.
|
|
Ray
Koulun nouseva tähti
You are so...
Posts: 160
|
Post by Ray on Jul 27, 2007 15:02:02 GMT 2
Takun hymyillessä Raylle kannustavasti, blondi rentoutui hieman ja oli valmis ottamaan iskut vastaan. Poika otti Takun helpot iskut katanaan ja nauroi. "tämähän tuntuu helpolta, mutta sinä teet sen helpoksi" Ray sanoi naureskellen. Hän tiesi että toinen teki tahallaan helppoja, että Ray tottuisi. Miekkailu ei tuntunut pahalta, vaikka eihän sitä nyt tosissaan kokeillutkaan.
Takun tehdessä vielä muutaman helpon iskun, mitkä blondi torjui helpon oloisesti. Ei kyllä iskutkaan mitään vaikeita ollut. "tämähän on mukavaa... tähänhän voisi tottua" blondi vastasi pinkkipään kysymykseen. Olisi hienoa osata miekkailla. Olisi miehisempiäkin harrastuksia, eikä mitään näyttelemistä ja kirjoittamista. Tai soittamista kosketinsoittimella.
"sinusta tulisi hyvä opettaja, jos ajattelit jo valita uraa" blondi sanoi hymyillen. Toinen varmasti koventaisi nyt rytmiä, kun Ray tuntui olevan valmis haasteisiin. Ray pyyhkäisi hiuksia naamansa edestä. "tätä on aika huono harjoitella sisätiloissa, mutta nytten ei kannata valittaa" blondi sanoi virnistellen.
|
|
Takuma
Koulun nouseva tähti
Masokistinen uke.
Posts: 115
|
Post by Takuma on Jul 27, 2007 19:55:03 GMT 2
"Kyllä, alussa on ihan hyvä aloittaa rauhallisesti, että saat hieman tuntumaa." Taku oli ihan tyytyväinen Rayn jalkatyöskentelyyn. Blondihan jopa osasi jotain. Ehkä tämä oli katsonut niin paljon action-leffoja, että oli oppinut jotain. Tietysti myös luonnonlahjakkuuden mahdollisuus oli olemassa. Raylla oli käynyt tuuria. Rayn sitten ilmoittaessa omalla tavallaan, että piti miekkailusta, Taku hymyili voitonrimuisena. Ray pitäisi vain viedä ulkoilmaan kunnolla harjoittelemaan. Harmi kun Taku ei ollut ottanut harjoituskatanoitaan mukaan. Niillä harjoittelu olisi ollut huomattavasti helpompaa kun ei tarvinnut pelätä sitä että katkaisee vastustajan kaulan ja saa murhasyytteen. Taku itse oli jo tottunut teräaseiden käsittelyyn, mutta Rayn ote saattaisi hieman livetäkin.
"Ai tulisi vai?" Taku hymyili Raylle. Opettaminen oli hauskaa, tai ainakin Rayn opettaminen oli hauskaa. Olisihan se mukava jos heillä olisi muutakin yhteistä kun ryyppyreissut ja naiset. Yhteinen harrastus voisi olla ihan mukava asia. "Totta. Tila rajoittaa aika reippaasti harjoittelun tasoa. Voin viedä sinut kyllä joku päivä ulos kokeilemaan jos innostut." Taku pyöräytti miekkansa kevyesti ilmassa ympäri ja valmistautui sitten jatkamaan kokeilua. Ray oli ilmeisesti valmis hieman rankempaan materiaaliin. No, sitä poika saisi, ei hätää.
"Paras puoli miekkailussa on se, että tässä oppii samalla myös hieman voimisteluliikkeitä." Taku virnisti leveästi Raylle ja peruutti muutaman askeleen Raysta. Ei hän rupeaisi esittelemään taitojaan, mutta miekkailun lomaan oli hauska lisäillä voltteja sun muita. He olivat hänen entisen opettajan kanssa harjoitelleet voimistelua miekkailun ohella, ja liittäneet sen osaksi taistelua. Taku pyörähti kevyesti piruetilla ympäri ja iski oikealta. Isku oli tähdätty hieman ohi, mutta Rayn pitäisi silti torjua se. Ohi meneminen oli vain sen varalta, että Ray ei ollut varautunut uuteen iskuun. Eihän Taku halunnut silppoa kämppistään.
|
|
Ray
Koulun nouseva tähti
You are so...
Posts: 160
|
Post by Ray on Jul 28, 2007 18:41:35 GMT 2
"onneksi olen katsonut niin paljon kaiken maailman Kill Billejä ja sun muuta, jotta osaan muistista muutaman liikkeen" Ray sanoi virnistellen. Olisi mukava oppia lisää tuosta vaarallisesta harrastuksesta ja oli mukavaa, että kämppis opettaa, eikä mikään tiukkapipoinen opettaja, joka rääkyi ohjeita. Ja saisihan siinä samalla kunnon kohotusta, jos tekisi kaikkea, mitä Takukin. Pyörähtelyjä ja hyppyjä.
"tulisi... liikunnan opettaja ehkä? tai joku harrastus toiminnan vetäjä. Sinä osaat kannustaa varmasti nuoria mukavasti ja osaat olla rento, etkä varmasti rääkäise kovaa ja korkealta, jos joku pentu teki jonkun sarjaliikkeen väärin. Tai siis, ellei se tapa jotakuta" blondi sanoi irvistäen. "se olisi hauskaa. Siellä olisi varmasti enemmän tilaa tehdä kaiken maailman voimistelu liikkeitä" poika vielä sanoi, kun Taku ehdotti, että vie hänet joku päivä ulos harjoittelemaan.
Takun pyöriessä kuin balettitanssija [kih xD] ja iskiessään sitten oikealta, Ray sai jotenkuten iskun torjuttua. "tuo oli aika makea temppu..!" blondi ylisti toista hymyillen. Se näytti jopa hienolta, vaikka aluksi pyörähtäminen oli vaikuttanut tyttömäiseltä, mutta jos Ray ei olisi ollut jotenkuten valmis ja jos Taku ei olisi tahallaan tehnyt sitä hieman oikealle, olisi saattanut blondi lyhentyä pään mitalla.
|
|
Takuma
Koulun nouseva tähti
Masokistinen uke.
Posts: 115
|
Post by Takuma on Jul 29, 2007 14:47:39 GMT 2
Taku oli ollut oikeassa. Ray ei ollut ollut tarkkaavaisena, mutta kuitenkin tämä sai jotenkuten iskun torjuttua. Taku pudisti päätään hieman pettyneenä Raylle. "Normaalisti olisit tällä hetkellä päätön. Aijai, etkös sinä ollutkin katsonut niitä Kill Billejä sun muita? Kyllä sinun silloin pitäisi olla valmistautunut myös yllätyshyökkäyksiin." Taku ei jättänyt Raylle edes aikaa vastata, kun hän hyökkäsi taas uudelleen. Isku oli taas tähdätty hieman ohi, mutta jos Ray ei torjuisi, niin kyllä tältä saattaisi pieni siivu käsivarresta lähteä - tosin vain hyvin pieni. Sivulle hyökkääminen kuitenkin myös kartuttaisi Rayn tasapainoa, toivottavasti, ja kykyä havaita iskuja. Tai Taku ainakin toivoi siitä olevan jotain hyötyä. Ulkona olisi huomattavasti helpompaa kylläkin.
"En ehkä rääkäise, mutta älä luule että olen kovinkaan rento tietyissä asioissa. Osaan olla myös tiukka." Taku heilautti katanaansa ja käänsi katseensa vakavana Rayhyn. Taku oli kyllä tietoinen, että miekkailun lomassa ei voinut ottaa kovinkaan rennosti. Piti olla tarkkana ja korjata virheet, vaikka sitten huutamalla. Hän oli itse oppinut sen kantapään kautta. Ei opettaja aina tarkoittanut pahaa. Tietyissä asioissa piti olla täydellinen. Turvallisuus kuului näihin asioihin - mutta siihen Ray olikin kiinnittänyt huomiota. "Joissain asioissa on vain parempi olla täydellinen, ja täydellisyyttä on hyvä tavoitella. Sillä saattaa hyvällä tuurilla säästää paljon vammoja, niin itseltään kuin muiltakin."Taku tarttui toisella kädellään katanan terään. Se tuntui terävänä kämmentä vasten, ja Taku oli oppinut että pienikin virheaskel tai vino isku saattoi saada pahaa jälkeä aikaiseksi. Senkin Taku oli oppinut kantapään kautta.
Seuraavan iskunsa Taku tekikin alhaalta. Koska Ray oli torjunutedellisen iskun ylhäältä ja oikealta, vasemmalle ja alas tähdätty isku olisi vaikea torjua. Taku tiesi vaativansa ehkä hieman liikaa Raylta, ja hänen oma päänsäkin saattaisi olla vaarassa, mutta milloinpa pinkkitukka olisi jättänyt leikkimättä rajoilla. Miekan terä hipoi Rayn säärtä, ja blondi sai kiittää sitä, että Taku oli jo kokenut miekan käsittelijä. Kokemattomamman kädessä miekka olisi voinut viedä mukanaan palan Rayn täydellistä säärtä.
|
|
Ray
Koulun nouseva tähti
You are so...
Posts: 160
|
Post by Ray on Jul 29, 2007 18:08:14 GMT 2
"tiedän... mutta tuo pyörähdys hämäsi... ajattelin, että aloit tanssimaan balettia" Ray sanoi leikkisästi ja irvisti sitten. "en kai ajatellut, että sinä osaisit tuollaisia temppuja, mutta en tee samaa virhettä ikinä toisten" blondi sanoi virne kasvoillaan ja kuunteli Takua, kun tämä selitti, että pitäisi olla joskus täydellinen. "nooh, kyllähän sen ymmärtää.. en usko, että opettaja pitää arvossa, jos tappaa harjoittelu kumppanin tehdessä virhe liikkeen" Ray sanoi nyökäten ja katsoi, kun Taku piteli katanaansa.
Blondi huomasi, että poika otti vakavasti loukkaantumiset ja opettamisen. Oliko menneisyydessä tapahtunut jotain Takulle vai oliko se tavallista olkaa-varovaisia-terävien-esineiden-kanssa-puhe? Ray puri huultaan ja pomppasi taaksepäin kun toinen sivalsi alhaalta päin ja blondi iski oman miekkansa Takun miekkaa vasten. "hui... miten alhaalta päin torjutaan oikea oppisesti?" Ray kysyi. Melkein pala hänen säärestään meni miekan mukana, mutta onneksi hän oli hypännyt hieman taaemmaksi ja onneksi Taku osasi käsitellä katanaansa.
Blondi katsoi kelloa. Tuntui kuin aikaa olisi mennyt jo paljon, mutta hädissään heräämisestä oli mennyt puoli tuntia. Aika tuntui matelevan. Vaikka eihän se haitannut Rayta. Olisi mukavaa, jos olisi ikuisesti lauantai, jotta hän voisi ottaa rennosti. "toivottavasti sinulla ei ole mitään menoa, mitä minä jarruttaisin" Ray sanoi ja piteli katanaansa höllästi otteessaan.
|
|
Takuma
Koulun nouseva tähti
Masokistinen uke.
Posts: 115
|
Post by Takuma on Jul 30, 2007 17:39:30 GMT 2
Ray torjui iskun paremmin kuin Taku oli odottanut, tosin pieniä teknisiä virheitä oli havaittavissa, mutta se nyt oli aivan ymmärrettävää. Takun oli pakko kuluttaa hetki Rayn balleriina-vertaukselle nauramiseen, mutta enenpää Taku ei antanut vitsille huomiota. Olihan se hyvä jos jaksoi vitsailla vakavista asioista. Jollain tasolla Taku kuitenkin tiesi, että Ray otti asian vakavasti. Jos ei olisi ottanut, niin pieni esimerkkitapaus voisi olla paikallaan. Blondi olisi saanut oppia kantapään kautta, hieman niin kuin Takukin.
"No, voin opettaa sen sinulle jos päästään joskus ulos harjoittelemaan. Voin opettaa muutaman muunkin ihan kätevän kikan. Sitten sinun ei tarvitse turhaan uhkailla sitä perverssiä joka tulee huoneeseesi keskellä yötä." Taku naurahti kevyesti Raylle ja istahti sohvalle nostaen katanan syliinsä. Taku huomasi Rayn katsahtavan kelloa ja pinkkitukankin katse seurasi kellolle. Eivätpä he olleet kauaa harjoitelleet, tai oikeastaan kokeilleet. Aika oli tuntunut huomattavasti pidemmältä. Päivää oli vielä aivan liikaa edessä, eikä Takulla ollut mitään suunnitelmia.
Samassa Ray kysäisikin hänen menoistaan. Taku pudisti päätään pienesti ja katsahti hymyillen Rayhyn. "En ole suunnitellut oikeastaan mitään tälle päivälle, joten jos tahdot, niin olen koko päivän käytettävissäsi." Taku kohotti hieman toista kulmakarvaansa ja räpytteli silmiään teeskennellyn flirttailevasti. No, tässähän he tutustuisivat koko ajan toisiinsa. Ei Ray ollut ollenkaan kummosempi jätkä. Tämän kanssa tuli jopa toimeen, paremmin kuin Taku oli odottanut - mikä oli ehdottomasti hyvä seikka. "Entä sinä? Ainakaan et vaikuttanut siltä, että olisit suunnitellut jotain suurta tälle päivälle."
|
|
Ray
Koulun nouseva tähti
You are so...
Posts: 160
|
Post by Ray on Jul 30, 2007 19:04:40 GMT 2
"hahaa... sitten kun osaan pari kikkaa ja enemmän tätä lajia, voimme ottaa tosissamme toisiamme vastaan... eihän sitä tiedä, vaikka ostaisin omat miekat sitten" Ray sanoi ja kuvitteli itsensä ja Takun ottelemassa kahdella miekalla toisiaan vastaan. Blondi meni istumaan Takun viereen, tämän siirtyessä istumaan sohvalle. "hyvä.. tai siis, että en jarruta menojasi. Toivon vaan, että meillä sujuu tämä kämppä asia, enkä ole tielläsi tai mitään" Ray sanoi ja nosti katanan polvilleen, survaten sen ensin tuppeensa. Sitten hän laittoi lätensä pään taakse. "ei minulla ole mitään, elleivät veljei tule yllätys käynnille tai jotain... vaikka en haluaisi nyt heitä, koska sitten he näkevät että... hmm.. minulla on ollut hauskaa yöllä" blondi sanoi ja virnisti. "oih kuinka ihanaa.. nos jos olet käytettävissäni koko päivän, niin tuotko kulta hieman limpparia?" blondi sanoi leikkisästi ja iski silmäänsä. Sitten hän purskahti nauramaan.
"meidän pitää keksiä tälle päivälle jotain tekemistä... tai siis, noin vähän aikaa meni harjoittelemiseen ja tässä on koko päivä aikaa tehdä jotain" Ray sanoi ja pureskeli huuliaan. Mitä he voisivat tehdä? Ulkona oli aika mukava sää, joten he voisivat käydä ulkona ja tehdä siellä jotain tai sitten möhöillä koko päivän sisällä, telkkaria katsellen ja vammastellen, kuten tähänkin asti he ovat tehneet.
Ray katsoi sylissään lepäävää katanaa ja vei sen omalle paikalleen seinällä. Sitten hän katsoi Takua innostuneena. "entäs se sinun jousesi? kiinnostaisiko sinua nyt lähteä ulos näyttämään minulle, miten se toimii?" blondi sanoi. Hän halusi nähdä, pystyisiköhän hänkin vetämään jousta, vai oliko se niin jäykkä, että Ray joutuisi naama punaisena vetämään eikä silloinkaan onnistuisi.
|
|
Takuma
Koulun nouseva tähti
Masokistinen uke.
Posts: 115
|
Post by Takuma on Jul 30, 2007 19:27:25 GMT 2
"Ehdottomasti, ja silloin sinulle pitää hankkia kunnon varusteet. Muuten saattaa käydä huonostikin." Taku hymyili tyytyväisenä Raylle. Tästä saattaisi tulla ihan hyvä harjoituskaveri, kun blondi jopa näytti oikeasti kiinnostuneen lajista. Kyllä seura aina kelpasi. "Ja sinun olisi parasta hankkia oma miekka, koska tahdon palata takaisin siihen kahden katanan tekniikkaan jota olen harjoittanut viimeiset puoli vuotta. Yksi tuntuu jotenkin... yksinäiseltä." Taku virnisti Raylle ja työnsi katanansa tuppeen. Paikalleen Taku ei kuitenkaan miekkaa jaksanut viedä, vaan se jäi nojailemaan sohvaan.
Rayn sitten ilmoittaessa siitä, että tahtoi kämppis-suhteen sujuvan hyvin, sekä ettei tällä ollut pahempia suunnitelmia Taku nyökkäsi tälle leveä hymy kasvoillaan. Rayn sitten vitsaillessa ja vielä iskiessä silmäänsä Taku hymyili vinosti takaisin. "Tottakai kulta." Pinkkitukka oli jo nousemassa sohvalta kunnes kaatui takaisin selkänojaa vasten. "No mutta, kultaseni, sinähän olet meistä se miehekkäämpi, niin eikö sinun olisi tarkoitus palvella minua?" Taku räpäytti silmiään tyttömäisesti ja naurahti sitten. Jos hän pystyi aivan vakavana vitsailemaan Rayn kanssa, niin kyllä he toimeen tulisivat.
Taku seurasi kun Ray vei katanansa takaisin paikalleen ja kääntyi innostuneena häntä kohti. Vai jousi? Johan blondi oli nyt innostunut. Tottakai Taku lähtisi, ei siihen paljoa suostuttelemista tarvittu. Samalla tulisi hieman itsekin terästettyä muistia. Viime kerrasta olikin aikaa. "Mikä ettei. Pitää vain etsiä paikka missä et ammu kenenkään päätä tohjoksi. Miten olisi metsänlaita? Siellä on puita mihin voi tähdätäkin." Taku nousi tyytyväisesti hymyillen sohvalta ja käveli huoneeseensa. Parin minuutin päästä pinkkitukka palasi oven rakoon jousi ja huotra sekä kaikki muut pikkuvälineet mukanaan. Taku hymyili Raylle innostuneena. Jousen kanssa häärääminen voitti melkein jopa miekkailun. Miekkailu oli ykkössijalla vain sen takia, että siinä Taku oli lahjakkaampi.
|
|
Ray
Koulun nouseva tähti
You are so...
Posts: 160
|
Post by Ray on Jul 30, 2007 21:31:49 GMT 2
"sinun pitää sitten auttaa minua valitsemisessa. En tiedä, mitä pitää ottaa huomioon, kun harjoittelee miekoilla heilumista" Ray sanoi rehellisesti nyökkäillen. Blondi nauroi, kun Taku näytti jo nousevan sohvalta ja Ray mietti sekunnin murto-osan, että pinkkipää toisi hänelle juomista mutta tämä sitten rojahti takaisin sohvalle. "miehekkäämpi ja miehekkäämpi" Ray sanoi virnistellen tietävänä. Hänen ruumiinsa oli kuin viisi vuotiaan, verrattuna Takun bodattuun kehoon.
"jee!" blondi hihkui, kun toinen suostui, että he lähtisivät pihalle ampumaan. Olisi mukava nähdä, kuinka homma toimisi. "metsänlaita sopii... toivottavasti ei tule ammutuksi eläimiä" blondi sanoi nyökkäillen. Olisihan se aika surullista jos tulisi ammuttua joku pupujussi tai jotain. Ray kävi hakemassa takkinsa huoneestaan ja oli samaan aikaan valmis, kun Takukin. "toivottavasti en ala häiritsemään sinua tai muuten päässäni on pian nuoli" blondi sanoi naureskellen. Nyt ei kannattaisi alkamaan arvostelemaan tai tönimään tyyppiä, koska saattaisi saada nuolen sellaiseen paikkaan, mikä saattaisi johtaa isättömyyteen. Ray käveli keittiöön. "otetaan pari juomapulloa mukaan, niin ei kuivuta. Voimme myös ottaa ruokaa, jos tahdot?" blondi ehdotti. Hän täytti pari pulloa jääkylmällä vedellä.
[nyt ei ajatukset kulje.. xD]
|
|
Takuma
Koulun nouseva tähti
Masokistinen uke.
Posts: 115
|
Post by Takuma on Jul 31, 2007 10:48:40 GMT 2
"En usko, että onnistut ensimmäisellä kerralla osumaan mihinkään eläimeen. Tai sitten sinulla käy aikamoinen tuuri." Taku virnisti leveästi Raylle ja lähti astelemaan ulko-ovea kohti. Taku etsi kenkänsä ja alkoi tunkea lenkkareita jalkoihinsa. Taku seurasi katseellaan kun Ray käveli keittiöön. "Nimenomaan. Se on hyvä, että osaat arvioda riskit samantien." Taku virnisti leveästi blondin perään ja kokeili jännittää jousta. Hyvin se vielä sujui vaikka viime kerrasta tuntuikin olevan vuosia. Pitäisi hieman palautella mieleen kikkoja, mutta eiköhän se siitä. Samallahan sitä palauttaisi itselleen muistiin kun opettaisi Raylle.
Ray oli se pelastava enkeli joka huolehti heidän hyvinvoinnistaankin. Vesi oli ihan hyvä juttu, varsinkin kun ilmakin oli lämmin. "Emmeköhän me vedellä pärjää. Taidan tästä eteenpäin ottaa sinut aina harjoituksiin mukaan, kultaseni. Miten olisi minihame ja paljon paljasta pintaa? Voisit huolehtia siitä etten kuivu kokonaan." Taku nauroi perään ja ilmestyi myös keittiöön. Pinkkitukka otti toisen pulloista ja nojasi sitten keittiötasoon. Rayn kanssa oli ihmeen hauska vitsailla. Oli vaikea kuvitella, että he olivat viettäneet viime yön samassa sängyssä - vaikkakin Sandran kanssa. Ray oli kuitenkin ollut se joka oli suudellut Takua.
Ehkä asian käsitteleminen olisi ollut helpompaa jos hän olisi oikeasti juonut huomattavasti enemmän. Ray tuskin edes muisti tekojaan. Taku sen sijaan joutui käymään niitä koko ajan päässään läpi. Ärsyttävintä tilanteessa oli se, että Taku oli pitänyt Rayn suutelemisesta. Ei, hän oli pitänyt siitä kun Ray oli suudellut häntä. Niin päin se piti olla. Taku käänsi katseensa hetkeksi poispäin Raysta ja huokaisi syvään. Pohtiminen vain häiritsi keskittymistä. Ray oli hänen kämppiksensä, ja he pysyisivät kämppiksinä, joten Taku ei voinut mitään muuta kuin elää sen faktan kanssa, että he olivat viettäneet yötä yhdessä. "Mennäänkö?" Taku kysyi hieman hermostuneena. Hän ei missään nimessä pitänyt Raysta. He olivat vain ystäviä, siinä kaikki. Taku päätti ajatuksensa ja hymyili Raylle.
|
|