Takuma
Koulun nouseva tähti
Masokistinen uke.
Posts: 115
|
Post by Takuma on Jul 16, 2007 10:13:57 GMT 2
"Ehh?" Taku hätkähti rajusti tuntiessaan Sandran takanaan ja tämän hampaat olkapäässään. Ah, toinenhan osasi oikeasti hommansa. Naisen kysyessä kysymyksensä Taku vain tuhahti tälle. "Ajattelin jättää teidät pitämään hauskaa, mutta ilmeisesti se vaihtoehto ei ole enää käytössä." Ponnari lähti ja Taku ravisteli pienesti päätään, saaden kiharansa laskeutumaan tasaisesti selkäänsä pitkin. Sandra ei paljoa viitsinyt antaa nuoremmilleen aikaa, vaan kävi samantien asiaan. Taku nojasi automaattisesti naisen kehoon tuntiessaan tämän kädet vatsallaan. Tätä tunnetta hän olikin kaivannut. Bruneten käheä kuiskaus ja puristus herättivät viimeinkin sen joka oli jo unohdettu hetkeksi. Ei kestänytkään kauaa kun Taku löysi itsensä selälleen sängyltä ja Sandra oli hänen päällä, hinkaten lantiotaan pinkkitukan lantiota vasten. Takun oli pakko purra huultaan, ettei olisi nyt sentään ihan koko ajan pitänyt hirveää meteliä - vaikka Sandra hommansi hyvin hoitikin. Bruneten rinnat käsissään Taku käänsi katseensa Rayhyn ja hymyili tälle pirullisesti.
Pinkkitukka viittoili Rayta tulemaan lähemmäs. Sandrasta ehkä riittäisi vain yhdelle kerrallaan, mutta kyllä Takukin voisi jotain tehdä. Toisen kätensä Taku jätti hyväilemään Sandran rintoja, ja toisella pinkkitukka kurottautui vetämään Rayn aivan siihen vierelle. Vino virne käväisi pinkkitukan kasvoilla, mutta se väistyi samantien nautinnollisemman ilmeen tieltä Sandran vaihtaessa hieman taktiikkaa. Takun housut päätyivät jonnekin kauas, ja Sandra hyväili pinkkitukan paisunutta miehuutta ainoastaan alushousujen kiusaavan kankaan lävitse. Pinkkitukka kuitenkin puri huulaan ja, nyt kun molemmat kädet olivat vapaina Sandran vaihdettua paikkaa hieman alemmas hänen kehollaan, siirsi molemmat kätensä hyväilemään Rayn kehoa. Toisen käden sormet hyväilivät blondin rintakehää, ja toinen käsi eksyi tämän haarovälille koskettelemaan pojan miehuutta.
Sen verran Taku tunsi miehen seksuaalianatomiaa, että tiesi mitkä kohdat kannatti käydä läpi. Pelkkä alushousujen läpi hyväileminen ei kuitenkaan riittänyt kovinkaan pitkälle, vaan Taku alkoi valuttaa hitaasti ja kiusoittelevasti Rayn alushousujen reunaa alemmas, paljastaen pian sen joka kaipasi eniten huomiota. Pieni virne käväisi taas Takun kasvoilla tämän katsellessa melkeinpä alastonta Rayta. Blondi saisi itse potkia alushousunsa pois, jos niin tahtoisi. Sandran kipakka puraisu alavatsan tienoolta muistutti ikävällä ja kivuliaalla tavalla myös bruneten olemassaolosta. Taku antoi kätensä hyväillä Rayta sokkona ja käänsi katseensa heidän yhteiseen kissimirriin, joka kävi hyvin kuumana tällä hetkellä. Sandra oli saanut paitansa pois ja paljastanut mustat pitsiset rintaliivinsä. Ilmeisesti tämä oli varautunut iltaan.
|
|
Ray
Koulun nouseva tähti
You are so...
Posts: 160
|
Post by Ray on Jul 16, 2007 10:56:00 GMT 2
Sandra naurahti käheästi kun Taku ravisti hiuksiaan ja jatkoi hommiaan.
Sillä aikaa Ray katseli kiiman kiilto silmissään, kun Sandra leikki Takun päällä hevoskuiskaajaa, ja hänen teki mieli hoidella itse itsensä, jotta paine ei räjäyttäisi häntä. Blondi meni lähemmäksi Takua, tämän vetäessä ja antoi tämän kostetella itseään. Ray kiersi sormensa pinkkitukan hiuksiin ja huokaisi nautinnollisesti. Taku taitaa tietää... miten miehiä viihdytetään blondi ajatteli ja kämppiksen valuttaessa hänen housujaan, hän itse potkaisi ne lopulta pois.
Nyt hän makasi aivan alastomana, miehuus pystyssä kuin lipputanko. Ray nousi polvilleen ja kipitti vielä lähemmäksi Takua ja Sandraa. Blondi piteli itseään käsien varassa pystyssä ja suuteli pinkkitukkaista ystäväänsä tulisesti, käyttäen kieltä apunaan. Poika oli kiihkon vallassa, että ei välittänyt mistään mitään, kunhan saisi vain nautintoa nyt. Ray katsoi olkansa yli Sandraa, joka läimäytti häntä perseelle, mikä tuntui hieman kivuliaalta. varmasti jäi punainen käden kuva perseeseen.. no, ei haittaa.. muistoja vain Ray ajatteli pervosti virnistäen ja kiusoitteli Takun rintaa, pureskellen.
Sandra kävi puraisemassa blondin olkapäätä, hänen puolimaatessa Takun päällä. "senkin peto" Ray sanoi käheästi brunetelle ja sai väistyä, kun Sandra otti Takun kädet käsiinsä ja ohjasi ne rinnoilleen. Sitten hän laittoi omat kätensä Takun hiuksiin ja antoi pikku puraisuja kämppiksen huulille.
|
|
Takuma
Koulun nouseva tähti
Masokistinen uke.
Posts: 115
|
Post by Takuma on Jul 16, 2007 15:48:27 GMT 2
Taku vilkaisi sivusilmällä kuinka Ray kipitti lähemmäs heitä ja pian pinkkitukka tunsikin Rayn huulet omillaan, ja vastasi tämän suudelmaan haluavasti. Okei, huomisaamusta alkaen leviävässä juorussa olisi edes vähän perää. Onneksi Taku oli juonut kuitenkin sen verran, että edes vähän oli pää sekaisin. Muuten pinkkitukka olisi kuluttanut tämänkin hetken seurauksien miettimiseen. Kuitenkin pinkkitukka vastasi blondin kielileikkeihin aivan yhtä aktiivisesti, ja vieläpä jopa nautti olostaan. Sandran läimäytys sai Takun naurahtamaan pienesti, mutta Rayn näykkiminen tasoitti tilanteen taas vakavaksi - ja nautittavaksi. Taku antoi toisten tehdä mitä tekivät, miksi sitä nyt estämään kun poika leijui jossain taivaan rajamailla. Pian Taku löysi kätensä Sandran rinnoilta ja poika virnisti brunetelle. Sormet hyväilivät Sandran rintoja, ja Rayn näykkiessä hänen huultaan, Taku ohjasi kätensä sokkona availemaan rintaliivien solkia. Pian mustat liivit putosivatkin Takun vatsalle ja pinkkitukka siirsi kätensä takaisin hyväilemään Sandran rintoja. Taku motivoi hieman Rayn liikkeitä, ja muutti tämän puraisut suudelmaksi, johon pinkkitukka pisti kielensä mukaan.
Taku irrottautui suudelmasta huomatessaan Sandran nousevan hänen päältään. Pinkkitukka kohotti päätään ja seurasi vino hymy kasvoillaan, kun brunette riisui loputkin vaatteistaan. "Te näytätte aika suloiselta yhdessä," brunette heitti nauraen, ja Taku tunsi pienen punan kohoavan kasvoilleen. Onneksi huoneessa oli sen verran hämärää, ettei kukaan nähnyt sitä. Taku tyytyi irvistämään Sandralle ja hivutti itseään hieman paremmin sängylle. Eihän siinä ollut mitään ideaa hillua aivan reunalla kun oli käytössä kokonainen sänky. Sandra kapusi takaisin sängylle, kumartuen samalla suutelemaan ensin Rayta ja sitten Takua. Brunette kaatoi Takun selälleen sängylle, ja istuutui hajareisin pinkkitukan reisien päälle. "Ray, taakseni." Bruneten äänensävy oli tiukka, mutta Taku ei välittänyt siitä. Ainoastaan tulevalla nautinnolla oli väliä.
|
|
Ray
Koulun nouseva tähti
You are so...
Posts: 160
|
Post by Ray on Jul 16, 2007 15:57:33 GMT 2
Takun muuttaessa hänen puraisunsa suudelmiksi, Ray laittoi kätensä Takun vatsalle ja piirteli sormillaan kuvioita siihen. Blondi tunsi kuinka joku hyväili hänen selkäänä ja oletti sen olevan Sandra. Mutta pian kädet vetäytyivät pois ja Ray joutui katsomaan olkansa yli mitä tapahtui. Brunette riisui loput vaatteistaan, ja blondi katseli tämän kurvikkaita muotoja.
Sandran sanoessa, että he näyttävät suloisilta yhdessä, Ray nauroi. "tule meidän luokse, niin olemme syötävän suloisia" blondi sanoi ja katseli kun brunette keskittyi Takuun. Olihan tämä kokeneemman oloinen, joten ei ihme, että Sandra keskittyi tähän. Kuullessaan Sandran käskyn, Ray konttasi naisen taakse ja otti tämän hiukset käteen ja puraisi kaulasta hellästi. Blondin kädet hyväilivät bruneten kylkiä ja hän nuoli naisen kaulaa.
Hän tiesi, että ei ehkä aamulla muistaisi mitään, mutta se ei ollut sen ajan murhe. Nyt piti vain saada nautintoa oikein olan takaa. Eikä se haittaisi vaikka seinät olisi ohuet ja he huutaisivat. Eihän se muille kuulunut, mitä he tekivät. Vaikka juorut saattaisivat lähteä liikkellee, mutta koska Ray oli alkoholin vaikutuksen alhaisena, millään ei ollut mertkitystä. Paitsi ehkä hävinneillä kengillä.
|
|
Takuma
Koulun nouseva tähti
Masokistinen uke.
Posts: 115
|
Post by Takuma on Jul 16, 2007 16:42:36 GMT 2
Taku seurasi kun Ray totteli kiltisti Sandran neuvoja ja ilmestyi naisen taakse. Vino hymy pysyi pinkkitukan kasvoilla kun tämä seurasi Rayn näykkimistä ja käsien liikkeitä. Jos vastaisuudessa kävisi huono tuuri, niin Taku ainakin tietäisi kenen puoleen pitäisi kääntyä. Ray vaikutti ihan kätevältä sänkyseuralta, vaikka Taku ei pahemmin perustanutkaan homoilusta. Se oli aliarvoista, ja vastoin luontoa. Nainen oli se ainoa oikea. Taku liitti kätensä Rayn käsien seuraksi hyväilemään tuota jumalatarta joka oli päättänyt armahtaa kaksi puutoksesta kärsivää opiskelijapoikaa. Pinkkitukka seuraili bruneten lantion kaarta, aina ylös tämän rinnoille ja niskaan. Saatuaan kätensä Sandran niskaan, Taku antoi hieman huomiota Rayllekin, ja tämän käsi käväisi blondin hiuksissa, mutta vetäytyi pian taas Sandran iholle.
Pelkkä kuhertelu ei riittänyt läheskään tyydyttämään Takun tarpeita, mutta ei tämä sitä mitenkään tuonut julki, kunhan nautti olostaan. Poikaei halunnut ottaa turhia riskejä tässä asiassa. Sandralla saattaisi olla sanansa sanottavana tahtiin, ja Taku ainakin olisi valmis tanssimaan tämän pillin mukaan. Taku hidasti käsiensä liikkeitä Sandran rintojen päälle ja katsahti bruneten suloisiin kasvoihin. Ei olisi uskonut että tästä kääriytyisi esiin tälläinen villikissa. Nyt Takulla oli kaksi kissimirriä, tosin toinen oli kolli. "Tämä ei tosiaankaan taida olla teidän ensimmäinen kerta..." Sandra virnisti Takulle ja nosti kätensä pörröttämään Rayn hiuksia.
Taku yllättyi tokaisusta pahemmanpäiväisesti. Oliko Sandra kenties toivonut tai luullut heitä ensikertalaisiksi? Huh huh, tälläisessä tilanteessa Taku ei ollutkaan ennen ollut. "Mikä sai sinut luulemaan niin?" pinkkitukka kysyi hieman epäillen ja vilkaisi bruneten olan yli Rayta. Tämä tuskin välitti mistään mitään, sen verran paljon blondi oli juonut. Harmi ettei Taku ollut juonut enenpää.
|
|
Ray
Koulun nouseva tähti
You are so...
Posts: 160
|
Post by Ray on Jul 16, 2007 17:06:59 GMT 2
Ray odotti, että Sandra huomioisi hänetkin, ja että saisin osansa ilosta. Hänestä tuntui että hänen miehuutensa katkeaisi kohta, ellei saisi pian sitä alas. Ray tiesi, että brunette tietäisi kuinka kiihottunut hän oli, koska se varmasti painoi hänen selkää. Blondi painoi vatsansa naisen selkää vasten ja hyväili takaa päin toisen rintoja, mikä oli kyllä hankalaa, koska Takun kädet olivat tiellä, joten hän hyväili niitäkin samalla. Samalla poika hamusi huulillaan naisen kaulaa ja olkapäitä. Blondi tiputti kätensä alemmaksi, laskeutuen naisen jalkoväliin ja teki taikuuksia siellä.
Kuullessaan Sandran kysymyksen, Ray puraisi tämän korvanlehdestä hellästi. "mikä sai sinut ajattelemaan sellaista?" blondi kuiskasi hiljaa, ja kuuli kuinka Taku kysyisi samaa. Ray huomasi, että toinen oli yllättynyt ja ihmetteli sitä. Sitten hänelle tuli mieleen, että Sandra olisi ehkä halunnut kaksi neitsyttä poikaa... jotta voisi opettaa heille.. taikoja. hitto... jos Sandra lähtee nyt, joudun hoitelemaan itse itseni.. tai sitten tyydyn rakkaaseen kämppikseeni Ray mietti pirullinen hymy kasvoillaan, kun hän katsahti Takuun. Sitten hän nuolaisi naista. "et kai peräänny?" Ray sanoi ja odotti jännittyneenä vastausta.
|
|
Takuma
Koulun nouseva tähti
Masokistinen uke.
Posts: 115
|
Post by Takuma on Jul 17, 2007 10:38:12 GMT 2
Taku huomasi Rayn kysyvän aivan samaa asiaa lähestulkoon samaan aikaan. Pinkkitukan katse kohtasi Rayn harmaat silmät ja tämä huomasi pian pirullisen hymyn kohoavan tämän huulille. Huh, saisi nähdä mitä blondi oikein ajatteli. Ilmeestä päätellen, jos Sandra nyt päättäisi lähteä, niin Ray olisi valmis hoitelemaan Takun. Pinkkitukka vilkaisi tuimasta Rayta. Jos tästä tuli noin homo saadessaan alkoholia, niin Taku hankkisi lukon huoneensa oveen. Ei hän halunnut löytää itseään kesken uniensa Rayn alta, kun tämä kinui seksiä. Rayn kuitenkin siirtyessä takaisin Sandran puoleen, nuolemalla tätä, Taku huokaisi helpotuksesta. Onneksi Sandra oli siinä heidän välissä. Ray lausuikin ääneen Takun mielessä poukkoilleen kysymyksen ja tämä katsoi Sandraa hieman hermostuneena. Vauhtia kiitos, tässä ehtii into kadota~
"No kun toinen on tuollainen suloinen ja toinen hyvin viattoman näköinen blondi, niin mitä muuta voi ajatella?" Sandra vilkaisi heitä kumpaakin kulma hieman koholla. Taku tuhahti pienesti ja laski kätensä Sandran lantiolle. "Lopeta tuo suloiseksi sanominen. Me olemme kaikki täysi-ikäisiä." Taku hymyili ensin Sandralle ja sitten Raylle. Niinhän se oli. No okei, ei Taku ollut Japanissa täysi-ikäinen, ei lähellekään, mutta siitä tuskin tarvitsisi mainita mitään. Täällä hän oli täysi-ikäinen ja sillä sipuli. "Jatketaanko?" Taku kysäisi melkein anelevalla äänellä. Ei tätä vitkuttelua jaksanut hullukaan, ja kun Takun itsehillintä oli muutenkin melkein miinuksen puolella. Ray ehkä pystyisikin odottelemaa, mutta Takusta ei todellakaan ollut siihen.
|
|
Ray
Koulun nouseva tähti
You are so...
Posts: 160
|
Post by Ray on Jul 17, 2007 10:51:44 GMT 2
Ray tunsi kuinka into alkoi tippumaan kuin lehmän häntä ja hän odotti kiihkeästi naisen vastausta. Mikä tässä maksoi? Jos nainen päättäisi lähteä, Rayn olisi pakko mennä kylmään suihkuun, eikä hän halunnut sitä. Pelkkä ajastus sai pojan kananlihalle. Takun vilkaistessa Rayta tuimasti, blondi katsoi takaisin viaton ilme kasvoillaan. eli ei minun seura kelpaa, jos Sandra lähtee blondi naureskeli omille ajatuksilleen. No, ei hän uskonutkaan, että pinkkipää olisi suostunut hommaan.
minäkö viattoman näköinen blondi? Ray ajatteli suu auki ja tyrskähti sitten. Oliko Sandra likinäköinen? Hänkö muka viattoman näköinen? Tälläisella naisenmies-naamalla?
Sandra katsahti häneen, kuulessaan Rayn tyrskivän hänen korvan vieressä ja kohotti kysyvänä kulmiaan. "anteeksi kaunotar, mutta, haluatko sinä viattomia opiskelija poikia sänkyysi vai hieman kokeneita uroksia?" Ray kysyi ja virnisti poikamaisesti toiselle. Hän odotti jännittyneenä toisen vastausta ja hän katsahti naisen olan yli Takuun.
|
|
Takuma
Koulun nouseva tähti
Masokistinen uke.
Posts: 115
|
Post by Takuma on Jul 17, 2007 11:05:48 GMT 2
Taku kuuli Rayn tyrskähtävän ja käänsikin katseensa automaattisesti tähän. Ilmeisesti tämä ei käsittänyt sitä, että häntä sanottiin viattomaksi. No, ei Takukaan kyllä sitä kovinkaan ymmärtänyt. Ainakaan siinä määrin mitä hän tunsi Rayta - mikä ei kylläkään ollut paljoa. Taku kuunteli hieman latistuneella innolla Sandran ja Rayn jutustelua, ja käänsikin pian katseensa sivulle. Pinkkitukka huokaisi, ja kuuli puolella korvalla Rayn kysymyksen. Sitähän tässä olikin pohdittu. Sandran vastaukseen Taku ei kuitenkaan jaksanut kiinnittää huomiota. Jos he eivät aikoisi tehdä mitään, Taku voisi kaiketi ihan hyvällä omalla tunnolla potkia parivaljakon Rayn huoneeseen nukkumaan, ja vallata oman sänkynsä kokonaan - ja hoidella itse itsensä.
Taku vilkaisi Rayta ja huomasi tämänkin katsovan häntä. Pinkkitukka hymyili hieman pahoittelevasti. Into oli tosiaankin kadonnut tyystin. Tai ehkä he voisivat tehdä niin, että Sandra potkittaisiin Rayn huoneeseen nukkumaan, ja Ray hoitelisi hänet, niin kuin tämä oli näyttänyt hieman ajattelevan. Tällä hetkellä ajatus ei kuulostanut ollenkaan pahemmalta, vaikka Taku oli vannonut itselleen, ettei sekaantuisi miehiin. No, ainahan hän voisi aamulla tokaista, että kaikki johtui alkoholista. Ray tuskin edes muistaisi mitä oli tehnyt. Pinkkitukka virnisti pervosti Raylle ja antoi samalla käsiensä valua sängylle. Sandra saisi päättää heidän kahden kohtalosta. Joko brunette hoitelisi heidät molemmat, tai he hoitelisivat toisensa.
|
|
Ray
Koulun nouseva tähti
You are so...
Posts: 160
|
Post by Ray on Jul 17, 2007 11:28:02 GMT 2
Ray huomasi, kun Taku näytti siltä, että potkaisisi hänet ja Sandran ulos, ellei vastauksia alkaisia kuulua. Blondi huomasi myös kämppiksen pervon ilmeen ja ihmetteli mistä oli oikein kysymys. Ray huomasi ajattelevansa, että jos Taku ei saisi tänään, ei haluaisi hänkään. Eli jos Sandra ei suostuisi, hänet potkaistaisiin pihalle tai sohvalle nukkumaan. Ja ajatus tuntui oudolta. Mutta niin oli Ray päättänyt ja luvannut. Poika irtautui hieman naisesta ja katseli tätä takaapäin. vastaa jo.. ehtisin nukkua krapulan pois, jos emme tee tätä, jos teemme tämän, niin saisin nukuttua myöhemmin ihan tarpeeksi blondi ajatteli ja räpytti hitaasti silmäripsiään. Hän puri huultaan ja kuuli, kuinka Sandra hymisi, tämän punnitessa vaihtoehtoja.
Pitkän harkinnan jälkeen, Sandra virnisti. "noh, pannaanko toimeksi?" nainen lopulta sanoi. Hän taisi tietää, että molemmilta oli jo lopsahtanut into, mutta eiköhän se pian korjaantuisi. Sanrda kumartui Takun ylle ja alkoi tekemään metkujaan.
[otetaanko me tämä yö, vai hypätäänkö aamuun?]
|
|
Takuma
Koulun nouseva tähti
Masokistinen uke.
Posts: 115
|
Post by Takuma on Jul 17, 2007 12:03:07 GMT 2
[Voidaan hypätä aamuun~ Voinkin tästä samantien loikata siihen. 8'D]
Taku raotti silmiään pienesti ja tunsi jotain pehmeää päänsä alla. Päätä jomotti siihen malliin, että Taku olisi voinut vannoa jääneensä maantiejyrän alle viime yönä. No ei sentään, kyllä poika tiesi ja muistikin, että he olivat Rayn kanssa käyneet baarissa, joten päänsärky oli ihan omaa syytä. Huone oli vieläkin hämärä, ikkunoita kun siellä ei ollut, mutta oven alta loisti kirkasta valoa. Kello oli ilmeisesti jo aika paljon. Pinkkitukka kohotti päätään ja katsoi unisena Sandraa jonka päällä hän oli nukkunut. Tai oikeastaan ainoastaan Takun pää oli levännut bruneten rintakehän päällä. Taku heittäytyi selälleen sängylle ja venytteli pienesti. Hetken oleskelun jälkeen poika kapusi itsensä ylös sängyltä ja etsi alushousunsa lattialta. Varsinainen yö. Takun kasvoille kohosi väkisinkin väsynyt hymy kun tämä vetäisi alushousut jalkaansa. Vaatteita tuppasi olemaan vähän kaikkialla. Rayn alushousut roikkuivat sängyn päädyssä ja pinkkitukka katsahtikin blondia.
Onneksi ei sentään tarvinnut turvautua hätäkeinoon. Sandra oli totisesti saanut herätettyä heidät, tai ainakin Takun. Ei hän Raysta niin varma ollut, mutta pinkkitukka oli itse nauttinut kokemukseste täysinrinnoin. Tästä eteenpäin hän iskisi vain ja ainoastaan vanhempia naisia, jos niistä kerta kuoriutui tuollaisia petoja. Taku hymyili parivaljakolle ja hiippaili hiljaa huoneen ovelle. Rayn ainakin olisi hyvä nukkua vielä pari tuntia. Ei Taku viitsinyt herättää kaksikkoa, vaan pinkkitukka painui hiljaa ulos huoneesta, kohi keittiötä ja särkylääkettä. Taku kävi hakemassa itselleen lääkkeen ja suuntasi sitten suihkun puolelle. Viileä suihku ainakin herättäisi kunnolla, ja ehkä se auttaisi hieman krapulan kanssa.
|
|
Ray
Koulun nouseva tähti
You are so...
Posts: 160
|
Post by Ray on Jul 17, 2007 12:55:45 GMT 2
[okei.. tää on.. 30min myöhemmin?]
Ray kuuli ääniä, mutta ei avannut vielä silmiään. Luultavasti Taku oli lähdössä kouluun tai jotain. Sitten blondi tunsi käden selällään. Hän avasi silmänsä. "lähden nyt, söpöläinen" kurvikas brunette sanoi ja Ray oli ihmeissään. Sitten hän muisti. Hänhän oli Takun kanssa Roxyssä, he saivat tämän kaunokaisen mukaansa mutta.. sitten kaikki oli pimeää. Hän ei tiennyt, oliko sammunut ennen vai jälkeen pellehdinän. "ööh.. okei, Sandra?" Ray sanoi ja nosti itsensä pystyyn käsiensä avulla.
Sandra hymyili, käveli ovelle ja vilkaisi vielä ovelta. toivottavasti tapaamme vielä.. me kolme" Sandra kuiskasi käheästi, iski silmäänsä ja katosi huoneesta. "me kolme?" Ray sanoi, tukka sekaisin ja suu ymmyrkäisenä. Hän ei tajunnut mitä toinen oli sanonut ja lötkähti takaisin sänkylle. Sitten hän älysi katsoa ympärillensä. "tämä ei ole minun huoneeni!" Ray huusi ja ponkahti seisomaan. Sitten hän huomasi olevansa täysin alasti. "mitä helv.." blondi sähähti ja peitti itsensä käsillä, vaikka huoneessa ei ollut ketään.
Hän näki vaatteensa ja laittoi ne päällensä. Sitten hän hiipi ovelle, painoi korvansa ovea vasten ja kurkisti lopulta. Sitten hän juoksi omaan huoneeseensa. "perk.." Ray mutisi mennessään ja paukautti oven kiinni perässään. Hän katseli huoneessaan itseään peilistä ja näki huulipuna jälkiä ympäri vartaloa, hiukset sekaisin ja puru jälkiä kaulalla. "eli minä sain häneltä..?" Ray ajatteli ja virnisti. Sitten hän muisti. "heiltä?" pojan virne muuttui ällistyneeksi. "voi ei, voi ei" Ray sanoi ja harppoi ympyrää huoneessaan. Päätä jyskytti, mutta se ei tuntunut pahalta, koska hän panikoi muutenkin. Mutta sitten päänsärky ilmoitti olevansa tallella. "pakko saada lääkettä" blondi mutisi ja lysähti istumaan sänkyn reunalle. "muistaakohan Taku tapahtumia?.. teimmeköhän me toisillemme jotain?" Ray mietti ja päätti mennä keittiöön, missä olisi luultavammin lääkekaappi. Blondi avasi huoneensa oven ja lähti harppomaan keittiöön.
|
|
Takuma
Koulun nouseva tähti
Masokistinen uke.
Posts: 115
|
Post by Takuma on Jul 17, 2007 13:21:33 GMT 2
Taku viipyi suihkun puolella ehkä hieman liioitellun kauan. Kun poika pääsi takaisin olohuoneeseen pyyhe lanteillaan, Rayn ovi paiskattiin samaan aikaan kiinni. Ah, ilmeisesti blondikin oli herännyt. Suihku oli helpottanut oloa huomattavasti, ja pään jomotuskin alkoi olla historiaa. Taku suuntasi huoneeseensa ja sai pieneksi pettymykseen huomata sen olevan tyhjä. Jos Sandra ei ollut painunut Rayn huoneeseen kuhertelemaan tämän kanssa, niin sitten tämä oli lähtenyt. Harmi, Taku olisi ehkä halunnut vielä jutella tämän kanssa. Taku heitti pyyhkeen sänfyn päätyyn ja meni vaatekaapilleen kaivelemaan puhtaita alushousuja. Ei kestänyt kauaa, kun Taku oli saanut puettua päällensä puhtaat vaatteet. Pinkkitukka oli valinnut sinisen hupparin ja rikkinäiset farkut. Taku nappasi pyyhkeensä mukaan ja kuivasi märkiä hiuksiaan, samalla kun astui takaisin olohuoneen puolelle.
Ray harppoi suoraan hänen naamansa edestä keittiöön. Ilmeisesti tämäkin tavoitteli särkylääkettä. Taku olikin jättänyt lääkepakkauksen tarkoituksella pöydälle. Olihan poika arvannut, että Raylla olisi käyttöä sille. Leveästi haukoitellen Taku seurasi kämppistään keittiöön, mutta lääkepaketin sijasta hän suunnisti jääkaapille. Aamupalakin voisi olla ihan mukava. "Huomenta. Lähtikö Sandra jo?" Taku kysyi pienesti hymyillen Raylta ja avasi samalla jääkaapin oven. Pinkkitukka nappasi juuston ja mehupurkin ja siirtyi sitten leipäkaapille kaivelemaan leipää.
Saatuaan kaikki kasaan Taku istahti keittiön pienelle pöydälle ja leikkasi muutaman siivun juustoa, vain syödäkseen ne paljailtaan. Pinkkitukka katsoi Rayta hymy huulillaan ja heitti pyyhkeen koristamaan tuolin selkänojaa. Hiukset olivat vieläkin hieman kosteat, mutta eipä tuo haitannut. Taku mussutti juustosiivuja tuijotellessaan samalla rayta ja miettiessä viime yötä. Toivottavasti Raykin muistaisi sentään jotain. Sandra oli totisesti pistänyt heidät laittamaan parastaan. Onneksi ei ollut tarvinnut turvautua hätäsuunnitelmaan, ja Taku saikin melkeinpä kokonaan pidettyä näppinsä erossa Raysta. Ei tarvinnut hankkia huonoja muistoja ensimmäisestä yhteisestä yöstä. Rayn suudelmat kylläkin olivat vielä tuoreessa muistissa, ja Takun oli vieläkin pakko myöntää, että hän oli nauttinut siitä. Se aihe saataisiin kuitenkin haudata ja pian.
|
|
Ray
Koulun nouseva tähti
You are so...
Posts: 160
|
Post by Ray on Jul 17, 2007 13:44:46 GMT 2
Ray näki Takun ja punastu hiukan, mutta päätti, että jos he olisivat tehneet toisille jotain, he molemmat kiertäisivät toisensa kaukaa. Ellei Takukin olisi unohtanut. Mikä sopi Raylle. "H-huomenta" blondi sanoi ja näki lääkepurkin pöydällä. Hän otti kaapista lasin, täytti sen vedellä ja otti pari pilleriä. "Sandra? Joo.. hän lähti äskettäin" Ray sanoi ja virnisti toiselle. "olisiko sinulla ollut hänelle jotain asiaa?" blondi kysyi, katsomatta enää Takuun päin, vaan lampsi jääkaapille. Suihkussa hän kerkeäsi käydä aamupalan jälkeen, vaikka häntä hieman häirihti huulipuna jäljet kaulassa ja kasvoilla.
Blondi avasi jääkaapin oven ja tunkeutui sinne sisään, katsomaan mitä voisi syödä. Hän kumminkin sulki oven, otettuaan ensin maitoa. Sitten poika etsi murokulhon ja pian se oli täynnä jyvämuroja. Ja murot saivat seuraa maidosta. "mikä päivä tänään on?" Ray haukotteli, ja pudisteli päätään.
Toivottavasti tänään ei olisi tunteja, koska Ray ei olisi varma, jaksaisiko mennä. Ellei olisi joku helppo tunti, kuten esimerkiksi musiikki tai kuvis. Ja näytelmäkerhoonkin poika voisi mennä krapulaisena. Neiti Cooper ei sanoisi hänelle mitään, koska oli ainut poika koko kurssilla. Ray katsahti Takuun. "teinkö minä mitään tyhmää eilen illalla?" blondi kysyi, muttaa heti kysymyksen jälkeen hänen teki mieli purra kieli poikki. Mokomakin aasi halusi aukaista haavat ja työntää suolaa niihin.
|
|
Takuma
Koulun nouseva tähti
Masokistinen uke.
Posts: 115
|
Post by Takuma on Jul 17, 2007 14:21:18 GMT 2
Taku vastasi Rayn virnistykseen ja tunki viimeisen juustosiivun suuhunsa. "Ei oikeastaan," pinkkitukka mumisi suu täynnä juustoa ja hypähti alas pöydältä, jotta pääsisi tekemään aamupalaleipää. Taku otti pussista muutaman paahtoleivän ja leikkasi juustoa niiden päälle. Voitahan poika ei voinut käyttää. Hän oli tottunut syömään leipänsä ilman rasvaa. Saatuaan leipänsä valmiiksi, Taku käännähti uudemman kerran rayhyn päin. Blondi näytti erittäin koomiselta. Taku kuitenkin hillitsi itsensä ja piti täysin omana tietona sen, että oli huomioinut Sandran jättämät merkit. Kyllä Takukin oli löytänyt muutamat hampaanjäljet kehostaan, mutta suurinosa niistä oli Rayn tekemiä. Varsinkin rinnan seudulla oli useampia jälkiä. Rayn kysyessä päivää, Takun piti itsekin hetki miettiä. "Lauantai." Pinkkitukka hymyili Raylle. Onneksi ei tarvitsisi raahautua kouluun, vaikka opettajien ärsyttäminen olikin aika hauskaa ajanvietettä. Ei sitäkään kuitenkaan aina jaksanut, ja juuri tällä hetkellä Taku ei jaksanut sitä.
Taku otti haukun leivästä ja huomasi Rayn katsahtavan häneen. Mitähän pojalla oli mielessä? Samantien Ray kysyikin kysymyksensä ja Takun oli pakko naurahtaa. "Noh..." Taku piti harkitun hiljaisuuden ja katsoi tarkkailevasti Rayta. Blondin kanssa oli yllättävän hauska leikkiä. "Mitä luulet minun keksivän tekosyyksi sille, että kehoni on täynnä hampaanjälkiä ja kävelyni on hieman huteraa? En usko, että tyttöystäväni uskoo jos sanon, että kaaduin portaissa ja ampiaislauma kävi kimppuuni." Taku katsoi Rayta teeskennellyn suuttuneena, ja hetken kuluttua poika vaihtoi ilmeensa nauruksi. "Ei, et sinä tehnyt. Paitsi unohdit kenkäsi taksiin."
|
|