|
Post by Toki on Apr 30, 2007 15:29:41 GMT 2
"Aha" Toki töksäytti ja tuijotti toista kuin jotain hullua. Tokin oli pakko nostaa kätensä toisen otsalle ja kokeilla oliko tällä kuumetta. Ei, ei ollut. Harmi. Silloin Toki olisi voinut laittaa tämän hourailun piikkiin. "Sinun olisi parasta olla tulematta väliimme." Toki kumartui Shiron tai Shirocon korvan juureen ja upotti kätensä tämän hiuksiin. "Shiro... Tulisit takaisin.." Poika kuiskasi toisen korvaan, ja toivoi jokaisella solullaan Shiron tulevan järkiinsä.
|
|
|
Post by Shiro on Apr 30, 2007 15:38:47 GMT 2
Shiroco tarttui Tokia hiuksista ja suuteli tätä kovasti. Sen tehtyään hän hymyili ja antoi itsensä kaatua maahan suoraan nuoremman pojan syliin. Muutaman minuutin päästä Shiro nosti päätään ja huomasi löytävänsä itsensä toisen sylistä. Selkään sattui ja vaivalloisesti hän nousi istumaan vain huomatakseen verhojen olevan auki ja aunrigon paistavan sisään. Hätäisesti Shiro veti verhot eteen ja huomasi sitten lähdössä olevan Tokin. "M-minne olet menossa?" Hänen täytyi näyttää aivan hirveältä verisine selkineen ja itkuisine silmineen.
|
|
|
Post by Toki on Apr 30, 2007 15:42:59 GMT 2
Toki ei perääntynyt suudelmasta, ja otti toisen syliinsä. Toisen pojan noustessa, Toki nousi mukana. "Shiro?" Toki kysyi ääni väristen toisen säheltäessä verhoja kiinni. Oliko poika tosiaankin taas oma itsensä. "Äh, en minä mihinkään mene." Toki käveli toisen luo ja tarttui tätä kädestä. "Tulehan, käydään suihkun puolella. Näytät karmivalta." Toki painoi huulensa toisen otsaa vasten ja ohjasi tämän suihkutiloihin.
|
|
|
Post by Shiro on Apr 30, 2007 16:04:54 GMT 2
Shiro sulki silmänsä kun Toki suuteli häntä ja laahusti tämän perässä suihkuun. Miksi hänen selkäänsä sattui niin pirusti? No... ehkä suihkussa olo saisi kirvelyn loppumaan. Jos hän Tokin mielestä näytti karmivalta, niin Shiro ei ehkä halunnut nähdä itseään ollenkaan. Päästyään suihkun puolelle albino väänsi veden päälle ja huomasi silloin punaiset kätensä. 'Mitä helkkaria olen oikein touhunnut?!' Varmistukseksi Shiro katsoi Tokin läpikotaisin ja huomasi silloin pojan rinnassa olevat heikot punaiset jäljet. Veden muuttuessa punaiseksi Shiro jo hieman hermostui ja mietti mistä se oikein tuli. Hän katsahti myös hiustensa latvoja ja sai huomata järkytykseen niidenkin olevan punaiset. "Toki.... Mistä tuo punainen väri oikein tulee? Mitä olen tehnyt?" Silmät pelokkaina aivan märkä Shiro halasi Tokia ja seisoi suihkussa.
|
|
|
Post by Toki on Apr 30, 2007 16:53:23 GMT 2
"Sattui pieni vahinko." Toki riisui paitansa ja housunsa ja astui toisen kanssa lämpimän veden alle. "Annapas kun katson selkääsi." Toki laski kätensä toisen selälle, ja huuhtoi hyytynyttä verta pois. Haava ei ollut suuri, mutta se oli vuotanut paljon. "Suosittelen hiusten pesua." Toki nosti hieman punertavia hiuksia sormiensa väliin. "Ja anteeksi. Taisin hieman liioitella." Toinen poika ei ilmiselvästi ollut perillä tästä "toisesta minästä", joten Toki hautasi aiheen samantien. Shiro oli siinä, ja se riitti pojalle. "Oletko kunnossa?" Toki kysyi hieman huolestuneella äänellä, ja silitteli toisen selkää.
|
|
|
Post by Shiro on Apr 30, 2007 17:03:51 GMT 2
Katsoen hieman hiuksiaan ja tehden tilaa toiselle suihkussa, Shiro kääntyi halaamaan Tokia. "Jos emme ota huomioon tekemiäsi haavoja niin olo on mitä mainioin." Shiro sanoi lempeästi ja suukotti toista suulle levittäen sitten shampoota hiuksiinsa. Vaahto sekoittui vereen ja värjäsi lopulta koko lattian. Aine sai haavan kirvelemään ja poika puri hampaitaan yhteen huuhdellen hiuksensa. Vaistomaisesti Shiro tunsi ettei Tokilla ollut kaikki kohdallaan ja tarttui tämän käsiin jääden itse suihkun alle. "Olenko tehnyt jotain mikä satutti sinua?"
|
|
|
Post by Toki on Apr 30, 2007 17:08:02 GMT 2
Toki seurasi vaitonaisena toisen hiustenpesua. 'Vai Shiroco ja Trezen...? mielenkiintoista.' Nuorempi hätkähti Shiron kysymystä. "Ehh? Mitä sinä oikein kuvittelet. Tietenkään et." Toki hymyili lämpimästi toiselle ja astui suihkun alle. Toki kietoi kätensä vanhemman ympärille ja hyväili tämän selkää. Lämmin vesi tuntui rauhoittavan Tokin mielen. Ehkä hän oli vain kuvitellut kaiken? Eihän sitä koskaan tiedä mitä mielikuvitus saa aikaiseksi. Toki painoi otsansa toisen märkää niskaa vasten ja näykkäisi huulilla tämän kaulaa. "Minähän se sinua satutin." Toki siveli sormellaan selän haavaa.
|
|
|
Post by Shiro on Apr 30, 2007 17:29:21 GMT 2
Shirosta tuntui hyvältä kun Toki oli lähellä ja toisen koskettelu rauhoitti häntä niin, että poika sulki silmänsä ja hengitti oikein syvään. "Toivottavasti löydän kaapista jotakin jonka avulla voin sitoa tuon sinun tekemäsi haavan. Et sitten parempaa merkitsemis tapaa keksinyt..." Naurahtaen Shiro kääntyi ympäri ja tarttui Tokia hellästi lantiosta. "Aamiainen on yhä syömättä ja uskoisin sen maistuvan hyvin tämän kaiken jälkeen. En kuitenkaan muista laittaneeni berhoja pois ikkunan edestä, mutta taidankin tulla höperöksi."
|
|
|
Post by Toki on Apr 30, 2007 17:35:17 GMT 2
Toki nyökkäsi hiljaa Shirolle ja piti tätä lähellään. Revanssi saisi jäädä tältä päivältä, ellei Shiro sitä väkisin vaatisi. Toki oli menettänyt ruokahalunsa täysin Shirocon ilmestymisen myötä. "Taisi revanssi jäädä, vai mitä?" Toki virnisti toiselle ja suukotti tätä hellästi. Olisihan Toki halunnut, mutta... Ei tänään. Toki antoi kuitenkin käsiensä valua toisen takapuolelle, ja kouraisi tätä hellästi. Toki suukotti toisen kaulaa, ja siirsi hieman märkiä hiuksia kasvojensa edestä.
|
|
|
Post by Shiro on Apr 30, 2007 17:40:45 GMT 2
"Mmm... ei enään tänään." Shiro myönsi ja nautti täysin Tokin antamasta kohtelusta. Lopulta Shiro väänsi suihkun kiinni ja nappasi pyyhkeensä kuivatellen ensin itsensä ja sitten hiuksensa, jotka jäivät sojottamaan minne sattui. Suunnaten keittiöön albino aukaisi kaapin jossa piti lääkkeitä ja kaivoi sieltä sideharsoa sekä desinfiointi ainetta ojentaen kummatkin Tokille. "Leikihän parantajaa." Tämän sanottuaan Shiro meni sängylle istumaan ja veti hiuksensa pois selästä.
|
|
|
Post by Toki on Apr 30, 2007 17:47:37 GMT 2
Toki pettyi hieman toisen kommentista, mutta hymyili tälle lämpimästi. Toki kaivoi itselleen pyyhkeen ja seurasi toista pois suihkutilasta. Poika istui Shiron taakse sängylle, ja tarkasteli haavaa. Se ei tosiaankaan ollut iso. Vajaa puoli senttiä leveä, ja muutaman sentin pituinen. Ilmiselvästi kynsillä tehty. Toki hymyili pirullisesti toisen selän takana. "Tottahan toki toimin parantajanasi." Toki nuolais toisen hieman vielä tihkuvaa haavaa. Pian haava lopettikin vuotamisen. "Hah, kerrankin ne pahuksen biologit ovat oikeassa!" Toki kietoi kätensä toisen alastoman kehon ympärille ja painoi poskensa tämän lämmintä selkää vasten.
|
|
|
Post by Shiro on Apr 30, 2007 18:00:17 GMT 2
"T-toki..... etkö voisi laittaa sitä ainetta ja sitoa haavan etkä h-halailla minua?" Punastuneena Shiro käänsi päätään ja vartaloaan sen verran kuin pystyi ja katsoi Tokia lempeästi. Hän pörrötti pojan hiuksia ja poketti tätä sitten otsaan. "Huomasin kyllä sinun pettyneen kun vastasin kieltävästi, mutta jos... välttämättä haluat niin."
|
|
|
Post by Toki on Apr 30, 2007 18:05:51 GMT 2
Tokin pää ponnahti samantien ylös ja tämä katsoi Shiroa epäuskoisena. Luuleeko hän tosiaankin, että hyväksyn tuon mahdollisuuden? Sehän olisi vähän kuin yrittäisin raiskata hänet, mutta hän ei laittaisi vastaan. "Minä otan tuon lupauksena." Toki puraisi toisen kaulaa hellästi ja nojasi voimalla toisen selkään. "Ja ei haavasi mitään siteitä tarvitse. Se hoidetaan kuntoon luonnonkonstein.." Toki saarnasi kuin pahinkin professori. "Tiedätkös mitä silloin tehtiin, kun ei ollut sinun tököttejäsi ja siteitä?" Toki naurahti mahtipontisesti ja taputti toisen selkää. Samassa hän katui tekojaan, sillä poika onnistui läppäisemään kätensä suoraan haavan päälle, ja tämä aukesi. Toki huokaisi epätoivoisena verivanan valuessa alas Shiron selkää pitkin, ja pyyhkäisi tämän pois, ennen kuin se tavoitti melkein puhtaat lakanat. "Onneksi emme enää elä sillä aikakaudella..." Toki alkoi paikkailla haavaa, ja laittoi sen päälle muutaman laastarin. Lopuksi Toki vielä suukotti toisen selkää.
|
|
|
Post by Shiro on Apr 30, 2007 18:24:16 GMT 2
Tokin puuhatessa hänen selkänsä takana Shiroa alkoi hieman pelottamaan, mutta tuntiessaan laastarin ja suukon hän heittäytyi selälleen sänkyyn ja katsoi poikaa väärinpäin. "Tule tänne rontti." Hän sanoi ja tarttui poikaa olkapäistä vetäen alaspäin. Shiro mietti aikoiko hän viettää koko elämänsä Tokin kanssa hänen asunnossaan. Ajatus oli ihana ja houkutteleva, mutta mahdoton. "Mitä minä luonnonokonsteilla kun minulla on sinut." Saatuaan toisen kasvot tarpeeksi lähelle Shiro suuteli tätä ja nuolaisi sitten huuliaan.
|
|
|
Post by Toki on Apr 30, 2007 18:32:23 GMT 2
Toki hymyili toiselle leveästi ja kapusi tämän päälle. "Niinpä, ethän sinä muuta tarvitsekaan." Kohta tulisi vuorokausi täyteen heidän viettämästä yhteisestä ajasta. Se aika tuntui kuitenkin lähestulkoon puolelta elämältä. Niinä lyhyinä tunteina oli ehtinyt tapahtua vaikka mitä. He olivat kumpikin menettäneet neitsyytensä, Toki uskoi löytäneensä elämänsä rakkauden, Shiron toinen minä oli käynyt hieman sotkemassa tilannetta ja tämä hetki. Pojat makasivat siinä sängyllä päällekkäin, kuin vanha aviopari. Toki huokaisi kovaan ääneen ja sulki silmänsä. Shiron sydämen syke tuntui suoraan pojan korvan juuressa. Tykytys oli nopea, nopeampi kuin Toki oli odottanut. Toki kohotti pienesti päätään ja katsoi alla olevaa poikaa. "Paljonkohan kello on? Pitäisiköhän minun raahautua omaan huoneeseeni, vai jäänkö tänne toiseksikin yöksi?"
|
|