|
Post by tnitti on Sept 9, 2006 11:20:37 GMT 2
Asuka nyökäytti hymyillen päätänsä ja jäi sitten seuraamaan miten Clyde asteli ulos keittiöstä, takaisin sinne olohuoneen puolelle. Hyvähyvä, paljon parempi oli näin että Clyde pysyttelisi poissa tieltä ja Asuka hoitaisi kokkauksen. Niinpä tyttö sitten kääri uudemman kerran hihansa kyynärpäihin ja lausahti itselleen kannustavasti "yosh!" kunnes sitten menikin porkkanoiden ja lantun pariin, ottaen sen ison kokkiveitsen millä hän sitten alkoi niitä pilkkomaan. Clyde saattoi varmasti kuulla jälleen kerran miten keittiöstä alkoi kuulumaan niin paistinpannun sihinä kuin veden poreilua, pilkkomista ja kolinaa, välillä jonkun aina tipahtaessa alas ja Asukan itse kiljahtaessa jotakin. Asuka todellakin oli kävelevä katastrofi ja tuollainen tumpelo varmasti sottaisi nuo vaatteet, mutta ainahan tuolla oli vaihtovaatteita, eikö? Siinä varmasti meni yhden dokumentin ajan, kun Asuka oli häärännyt keittiössä - välillä tietenkin ovensuussa käyden vilkaisemassa missä Clyde oli, mutta pian tyttö oli jälleen kerran paneutunut takaisin keittiiöön. Pian ruuantuoksu oli kuitenkin täyttänyt tuonkin kämpän, eikä kauaakaan kun Asuka asteli tarjottimen kanssa sinne olohuoneen puolelle, missä Clyde istui ja veikin tarjottimen siihen sohvapöydän luokse, laskien siihen. Asuka oli laittanut tarjottimelle kaksi kulhomaista lautasta, kummankin höyrytessä ja myös kaksi teekuppia, sekä syömäpuikot sekä viipaleet leipää. Asuka vilkaisi Clydeä, ojentaen sitten toisen kulholautasista Clydelle, jossa oli tuota keittoa. Tai ei ihan mitä tahansa keittoa, Clyde saattoi seassa olevan nuudeleita, kasviksia sekä kanaa. Siitä oli tullut paljon parempaa kuin Asuka oli luullut, paitsi että porkkanat olivat vähän raakoja ja siksi eivät niin pehmeitä, mutta niitä olisi kiva rouskutella. "Toivottavasti pidät." Asuka sitten lausui, istahtaen siihen Clyden viereen ja jääden odottelemaan söisikö Clyde sitä vai menisikö hän tilaamaan vaikka..pitsat.
Aki katseli Violetia, mutta joutui kuitenkin vilkaisemaan välillä tietä, ettei sentään olisi kävellyt tien reunaan ja kaatunut sinne. Sekös vasta olisi ollut näkymä, Aki kaatuilemassa tienreunassa. Aki laski myös samalla kätensä alas, kun hän kuunteli Violetin selitystä miksi heidän pitäisi pitää käsistä kiinni. Vai että sormia palelteli ja hänen pitäisi sen takia pitää Violetia kädestä kiinni, että lämmittäisi toisen sormia? "Olisit ottanut hanskat mukaan.. " Aki ärähti, kävellessään eteenpäin. Aki vilkaisi jälleen kerran eteenpäin, näkemättä ketään ja sitten Violetin kättä.. Miksei tosissaan Violet voinut ottaa hanskoja ja takkia mukaan? Nimittäin jos Violet yrittäisi liimaantua häneen kiinni tuon saman syyn takia, niin varmasti Aki kääntyisi saman tien ympäri ja lähtisi kävelemään pois.. Aki hymähti pienesti, pyöräytti silmiäänsä vieden katseensa eteenpäin, samalla kun Aki sitten teki jotakin yllättävää. Kundi nimittäin kohotti kätensä ja otti Violetin kädestä kiinni, pitäen kuitenkin pelottavan kylmänä kasvonsa. Hyvä on, hän pitäisi Violetin kädestä kiinni, mutta vain lyhyen matkan!
|
|
Violet
Koulun nouseva tähti
Hentai is a way of life
Posts: 146
|
Post by Violet on Sept 9, 2006 11:48:55 GMT 2
Clyde oli torkahtanut jossain vaiheessa, otsan vaipuessa vasten rintaa vedettyjä polvia, mutta ruuan tuoksu sai hänet kuitenkin heräämään ja hän jopa hymyili Asukalle tytön tullessa. Vilttien sisältä ilmestyi sormuksin koristeltu käsi, joka nappasi keittokulhosta kiinni niin että kilahti. Violet olisi saattanut joutua hämilleen, jos olisi joutunut syömään keittoa puikoilla, mutta Clyde ei. Hän virnisti ja otti vastaan syömäpuikot, joilla ryhtyi metsästämään keitosta vihanneksia ja kanaa. Nuudelit hän joisi liemen mukana, koska tiesi olevansa huono niiden puikoilla poimimisessa. "Oishii!" Clyde huudahti, hörpättyään hiukan lientä. "Asuka, minä niiiiin menen sinun kanssasi naimisiin heti kun laki vain sallii", Clyde sanoi, hymyillen rakastuneesti tytölle. "Vaikka jos annan sinun kokata, minä lihoan muodottomaksi etkä halua minua enää", Clyde mutisi sitten, mutristaen pienesti huuliaan. He olivat onneksi jo kauan aikaa sitten ohittaneet sen vaiheen, jolloin epäiltiin toista ja toisen tunteita, ja Clyde ainakin kovasti toivoi, että vaikka Clyden kasvot tohjoutuisivat tai hän olisi neliraajahalvaantunut, Asuka ei jättäisi häntä. Sellaisessa tilanteessa Asuka olisi ainut syy elää.
Violet oli jo luopumassa toivosta ja ottamassa kasvoilleen pettynyttä ilmettä, kun hän tunsi, kuinka lämpöinen käsi tarttui hänen omaan, kylmään käteensä. Violet vilkaisi hämmentyneesti Akia ja jokin läikähti hänen sydämessään. Hän kohotti toisen, vapaan kätensä suunsa eteen peittääkseen sen hymyn, jonka tuo tunne sai aikaan. Violet tuntui yhtäkkiä loistavan hiukan kirkkaammin, ja jos sellaisesta piittasi, hänen auransakin oli taatusti onnellisen ihmisen aura. Voi Luoja, hän piti Natsumi Akia kädestä! Eikä hän ollut edes pakottanut Akia siihen! Hänen teki mieli kiljua ja pomppia ja nauraa ja kieriä maassa ja ennen kaikkea rutistaa Akia, joka oli taatusti pelastanut häneltä seuraavat kaksi vuotta. Aina kun tulisi huonoja hetkiä tai huonoja päiviä, hän voisi palata tähän hetkeen ja hymyilisi varmasti. Aki oli ihana! Violet antoi harmaiden silmiensä liukua Akiin. Siinä se oli, se hymy josta Asuka oli puhunut, mutta Akilta se jäisi varmasti näkemättä, toinen kun tuijotti suoraan eteen kuin maailmassa ei muuta olisikaan kuin se tie, jota Aki käveli.
|
|
|
Post by tnitti on Sept 9, 2006 12:27:52 GMT 2
Asuka katseli siinä Clyden vieressä jännittyneenä tykkäsikö Clyde hänen keitoistaan ja kun Clyde sitten hihkaisikin, ei Asuka voinut olla hymyilemättä. Ehkä Clyde sanoi tuon pelkästään sen takia, ettei tahtonut loukata Asukaa, tai sitten keitto oli oikeasti hyvää. Oli miten oli, Asuka oli onnellinen ja iloinen että oli sentään onnistunut jossakin. Vaikka Clyde saattoi sanoa naimisiinmenon täysin leikillään eikä lainkaan tosissaan, se kuitenkin hämmensi Asukan kokonaan. Asuka räpytteli silmiäänsä, kunnes sitten käänsi katseensa sinne tarjottimen puoleen. Olikohan Clyde tosissaan noiden sanojen kanssa vai pelkästään sanoi noin? Ei, ei Clyde voinut olla, ei hän ollut se arvoinen että Clyde tahtoisi elää koko loppuelämänsä hänen kanssaan. Tai ehkä Clyde tahtoi hänen kanssaan vain naimisiin sen takia mitä Aki oli sanonut... tai ehkä. Asuka pudisteli pienesti päätäänsä ja kurottautui ottamaan oman kulholautasen ja puikot, vilkaisten sitten pienesti Clydeä. Asukan paita tosissaankin oli jauhoissa ja valkeassa hameessa oli ties mitä tahroja sekä sukkiinkin oli tarttunut jotakin tummaa, mutta ei se haitannut nyt.. Kyllä Asuka menisi kohta vaatteet vaihtamaan, ensiksi hän vain söisi. "Nee. Clyde, vaikka olisit maailman suurin mies.... olisin silti sinun kanssasi. " Asuka puhui hymyillen, tosin kuiskaten loppua kohden. Niin, ei hän välittäisi vaikka Clyde olisi suurin mies, kunhan Clyde vain olisi Clyde eikä muuttuisi suinkaan kaljaajuovaksi juoppomieheksi. Piankos tyttö sitten alkoi syömään ruokaa puikkojensa kanssa, vasemmalla kädellään. Vasenkätinen kun Asuka oli.
Aki ei vilkaissut lainkaan Violetia. Hän ei todellakaan tahtonut tietää millainen leveä leikkisä virnistys Violetin huulilla oli... tai näyttäisikö Violet voitonriemuiselta tai miltä muultakaan. Ehei, hän ei todellakaan tahtonut nähdä miltä VIolet näytti nyt, varsinkin kun hän oli suostunut pitämään tuon mustaviolettipään kädestä. Niinpä hän ei katsonutkaan Violetia lainkaan, vaan sitä tietä, eikä katsoisikaan.. Tai ainakin näin Aki uskotteli itselleensä. Siltikin ne mustanruskeat silmät aurinkolasien takaa kääntyivät vilkaisemaan Violetia, jonka huulilla oli outo hymy.. Todellakin.. outo. Se näytti lämpimältä ja.. Aki käänti nopeasti katseensa pois, purren pienesti huultaansa. Hänelle ei saatu hymyillä tuolla tavalla! "Lopeta virnuilemasta. " Aki tuhahti, vilkaisematta enää Violetiin. Niin, ei tarvinnut hymyillä... taisiis, virnuilla tuolla tavalla. "Pidän kädestäsi vain sen takia kiinni koska muuten sormesi jäätyvät ja meiltä puuttuu sen jälkeen rumpali. " Aki selitti.. ja huomasi sen itsekin että selitti täysin turhaan, mikä saikin kundin sitten hymähtämään. Mikä helvettiä häntä tänään oikein vaivasi? Ehkäpä ...ehkäpä siellä lääkärin osastolla oli ollut joku pöpö ja hän oli saanut sen... Varmasti...
|
|
Violet
Koulun nouseva tähti
Hentai is a way of life
Posts: 146
|
Post by Violet on Sept 9, 2006 12:54:03 GMT 2
Clyde hymyili Asukalle. Hän tosiaan halusi kysyä Asukalta yhden kysymyksen, mutta entä jos tyttö säikähtäisi, laskisi kulhonsa, lähtisi eikä tulisi enää koskaan takaisin? Asuka oli kyllä juuri sanonut, että olisi hänen kanssa vaikka hän olisi kuinka suuri. Clyde laski kulhonsa pöydän reunalle ja nojautui sitten taaksepäin. Hänen kulhonsa oli tyhjääkin tyhjempi, sillä hän oli ahminut kaiken mitä siellä oli ollut, viimeistä nuudelinpätkää myöten. Clyde kääntyi Asukan puoleen ja veti syvään henkeä, sulkien silmänsä hetkeksi. "Asuka..." Clyde aloitti, huultaan purren. Hän eteni liian nopeasti, Clyde hoki itselleen, mutta hänen oli pakko. Hän oli pakahtumaisillaan rakkaudestaan Asukaan, hänestä tuntui, että hän räjähtäisi, jos ei saisi tätä kysymystä pois sydämeltään. "Asuka..." Clyde sanoi uudestaan, kurkkuaan selvitellen, "...minä rakastan sinua enemmän kuin mitään tässä maailmassa, tiedäthän sinä sen..? Enkä taatusti ikinä koskaan milloinkaan satuttaisi sinua, en tahallani enkä tarkoituksella..." Clyde sanoi sitten, selvä pelon vivahdus äänessään. Asuka tappaisi hänet. "Asuka... Kun sinä pääset pois tästä koulusta..." Clyde sanoi sitten, "...menisitkö sinä... minun kanssani..." Clyde punastui rajusti ja nappasi teekupin pöydältä ja hörppäsi sen tyhjäksi. Voi Luoja. Hän laski teekupin takaisin pöydälle, nyt kielensä polttaneena ja laskeutui sitten sohvalta, laskien toisen kätensä Asukan polven päälle. "Menisitkö sinä minun kanssani naimisiin?" Clyde kysyi sitten, luoden Asukaan epäröivän katseen ja valmistautuen vastaanottamaan läimäyksen. Hän ei ollut koskaan ollut näin tosissaan ja Clyde oli sentään melkoinen tosikko.
Violet hihitti kätensä suojissa, muttei voinut kauaa pidätellä vaan nauroi sitten ihan ääneen. Ei suinkaan ilkeästi vaan täydestä sydämestään. Se oli sellaista naurua, jota nauretaan, kun ollaan oikeasti onnellisia ja sen päälle vielä rakastuneitakin. Akilta olisi varmaankin turha odottaa vastakaikua, mutta Violet oli ihan varma nyt, että hänet oli luotu Akia varten. Hän rauhoittui kuitenkin pian, vaikka hänen silmänsä hymyilivät yhä. "Jos sinä sanot niin", Violet vain tokaisi Akin rumpalikommenttiin ja jatkoi kävelyään, ujuttaen sormensa Akin lämpimien sormien lomaan, varastaen toisen lämpöä itseensä. Aki oli liian suloinen.
|
|
|
Post by tnitti on Sept 9, 2006 13:26:08 GMT 2
Asuka söi hiljaisena ruokaansa ja katseli telkkarista tulevaa tieteisohjelmaa, yrittäen näyttää edes vähänkin siitä kiinnostuneelta. Clydeä kiinnosti tälläiset ohjelmat, eikö? Eihän muuten tuo pitkä mies niitä katselisi, eihän? Asuka sai syötyä puolet ruuastaan, kun hän pian sitten kuuli Clyden kutsuvan hänen nimeäänsä. Asuka käänsi kysyvän katseensa Clydeen, ne mustanruskeat mantelisilmät pyöreinä Kun Clyde ei aluksi sanonut mitään, käänsi Asuka katseensa takaisin kuppiinsa vieden sen sitten takaisin sinne tarjottimen luokse, laskien sen muoviselle pinnalle. Asuka suoristautui sitten istumaan ja käänsi uudemman kerran katseensa clydeen, kun hän kuuli nimensä jälleen kerran. Oliko clydellä jotakin kerrottavaa? ....eikai se ollut mitään pahaa? Kun Clyde sitten vihdoinkin alkoi puhumaan, kallisti Asuka kysyvänä päätäänsä. Clyde aloitti puhumisensa aivan kuin... kuin.. oliko Clyde tehnyt jotakin mikä saattaisi satuttaa häntä? Oliko Clydellä sittenkin joku toinen? Asuka ei voinut sille mitään, että hän varautui pahimpaan, mutta kun kuitenkin aihe siirtyi siihen että kun hän pääsi koulusta pois... niin mitä? Menisikö hän minne Clyden kanssa? Avaruuteen? Voisi hän sinne tietenkin lähteä, ei Clyden sellaista tarvinnut puhua. Avaruudessa varmaankin.... Ajatus katkesi kuin seinään, Asukan sitten kuullessa sen mitä Clyde kysyi. Menisikö hän.. Clyden kanssa naimisiin? Asuka raotti huuliaansa, mutta niiden välistä ei tullut mitään muuta kuin ilmaa. Silmät räpsähtivät muutamaan otteeseen auki ja kiinni, kunnes tyttö laski katseensa Clyden silmistä alas. Naimisiin..? Oliko Clyde ihan tosissaan? Ei.. Ei Clyde voinut olla. Clyde oli kuumeessa ja sekaisin myös varmasti Akin sanoista ja ... ja.. Asuka kääntyi pian tarjottimen puoleen, antaen sen hymyn kohota huulilleensa. "Clyde. Sinä hourit jo, ehkä sinun pitäisi mennä nukkumaan? " Tyttö lausahti, tosin pikkuisen hermostuneena. Kuka tahansa varmasti olisi kahden kuukauden seurustelun jälkeen yllättynyt - jos ei jopa järkyttynyt tuollaisesta kysymyksestä. Ja sitä Asukakin oli, vaikka yrittikin peitellä sitä parhaansa mukaan. Hänen rintakehässään ja vatsassaan myllersivät oudot tunteet mitkä saivat tytön pienesi värähtämään. Mutta entäpä jos Clyde olikin tosissaan? ...ja hän vain sanoi että Clyde houri. Hitto..hän tuntisi itsensä maailman ilkeimmäksi ihmiseksi silloin... Asuka noukki oman teekuppinsa ja kohotti sen huulilleensa.
Violetin purskahtaessa nauruun ei Aki voinut olla ärähtämättä. Ja nyt Violet sitten nauroi hänelle? ...vai niin, nyt sitten loppui kädenpiteleminen, hänelle ei todellakaan naurettaisi! Mutta päästikö Aki Violetin kädestä irti? ...ei, vaan tuntiessaan miten Violet kietoi sormensa lomittain hänen omien pitkien sormien kanssa, hymähti Aki pelkästään. Niin..hän todellakin sanoi niin, joten asia saisi luvan olla niin.. Kaksikko sitten käveli jonkun ajan pitkin tietä, mutta kuten totuus oli, tie ei ollut loputon. Kylän alkaessa häämöttämään edessäpäin, kohotti Aki pienesti leukaansa ja siristi silmiäänsä. Niin, he olivat kohta paikanpäällä. Aki ei ollut sanonut mitään tuon matkan aikana vaikka Violet olisikin saattanut pälpättää ties mistä, mutta nyt ensimmäistä kertaa kundiin tuli eloa, nimittäin sitä eloa, että ne pitkät sormet valuivat pois Violetin otteesta, Akin päästäessä irti. "Olemme melkein perillä. Kerrotko nyt mihin olemme menossa? " Aki vilkaisi Violetia, samalla kun alkoi sullomaan taas kättäänsä housujensa taskuihin. Kukaan ei varmasti saisi tietää sitä että he olivat pidelleet käsistä kiinni ja se oli paljon paljon parempi.
|
|
Violet
Koulun nouseva tähti
Hentai is a way of life
Posts: 146
|
Post by Violet on Sept 9, 2006 15:22:42 GMT 2
Clyde odotti Asukan vastausta jännittyneenä ja se, mitä hän kuuli, sai hänet pettymään pahanpäiväisesti. Niinkö se olikin? Asuka oli leikkinyt hänellä koko tämän lähemmäs kolme kuukautta ja saanut hänet kiedottua pikkusormensa ympärille ja nyt kun hän sitten kertoi, mitä todella tunsi ja mitä tulevaisuudelta toivoi, Asuka sanoi, ettei sellaisesta olisi puhettakaan. Clyde nyökkäsi, niellen pettymyksensä ja nousi lattialta, ottaen tukea punaisista sohvatyynyistä, huokaisten ja nyökäten uudestaan. "So", hän sanoi hiukan töksähtäen. Hän jätti viltit sohvalle ja laahusti makuuhuoneeseensa, sulkien oven hiljaa perässään. Pieni kilhadus kertoi, että ovi oli lukittu, ja että Clyde todennäköisesti pysyisi siellä kunnes kuolisi tai ovi murrettaisiin. Ei, siihen asti että saisi pahimmat mökötykset mökötettyä, hänen syytäänhän koko sotku oli, Clyden vain täytyi tajuta se.
Violetin hymy laantui siksi tavalliseksi pinnalliseksi hymyksi Akin päästäessä irti hänen kädestään mutta pysyi silti hänen kasvoillaan. "Me menemme erään ystäväni luo. Kävin... tuota... kävelyllä täällä kaupungissa tässä eräänä päivänä, ja satuin törmäämään häneen. Hän asuu kolmannessa kerroksessa..." Violet tutki kylän siluettia harmailla silmillään ja osoitti sitten erästä rakennusta, "...tuossa rakennuksessa kahden kissan ja poikaystävänsä kanssa", Violet sanoi, hymyillen. "Hän on meedio, mutta tekee aivan älyttömän hyvää ruokaa. Ja voin vannoa, ettei kukaan sinulle tuttu näe meitä siellä", Violet sanoi, virnistäen. Hän lähti ylittämään tietä, toivoen Akin seuraavan yhä.
|
|
|
Post by tnitti on Sept 9, 2006 15:49:45 GMT 2
Asuka oli kääntänyt katseensa pois Clydestä ja hörppi hermostuneen oloisena teetäänsä. Asuka ei todellakaan ollut odottanut mitään tälläistä, ei ainakaan tänään, olihan lääkäri juuri sanonut ettei hänelle mitään suuria uutisia saisi kertoa ettei sydän saisi rytmihäiriöitä eikä asukaa muutenkaan saisi rasittaa. Silti tyttö oli enemmän kuin mielellään mennyt tekemään Clydelle päivällistä ja antanut sairastuneen miehen levätä. Pian Asuka sitten huomasi sivusilmällä miten Clyde suoristautui ylös ja lausahti jotenkin...pettyneenä? Mantelisilmät kääntyivät Clyden suuntaan - tuon selkään, joka sitten loitoni hänen luotaansa pois. ...mitä oli juuri tapahtunut? Kyllähän Asuka kuuli sen naksahduksen makuuhuoneen puolella, mikä sai ihmettelevän ilmeen muuttumaan jotenkin... haikeaksi ja surumieliseksi. Oliko hän sanonut jotakin väärin? ...hetkinen, oliko Clyde ollut tosissaan? Mutta... mutta! He olivat vielä niin nuoria ja ...Clyde ei edes tiennyt hänestä vielä sitä likaista puolta ja... ja.. Oli niin paljon asioita joita Clyde ei tiennyt ja oli niin paljon asioita mitä Asukakaan ei tiennyt. Asuka laski hiljaisena teekupin takaisin tarjottimelle, hengähtäen sitten syvään. Hän ei osannut tehdä mitään muuta kuin pahaa oloa Clydelle.. Jos hän ei osannut tehdä mitään hyvää, miksi Clyde edes halusi hänet? Asuka värähti pienesti siitä kivuntunteesta mikä läikähti rintakehässä, mutta ei tyttö antanut sen häiritä, vaan pian Asuka sitten kohottautuikin, otti tarjottimen käteensä ja vei sen hiljaa keittiöön. Mahdollisen vähä-äänin Asuka siivosi keittiön ja laittoi kattilassa olevan ylimääräisen keiton - sitä kun oli tullut vähän liikaakin - suurempaan kulhoastiaan, minkä tyttö sitten laittoi jääkaappiin kansineen. Clyde voisi syödä sitä jos tykkäsi myöhemmin, jos ei itse jaksaisi kokata.. Vaikka nyt Asukasta tuntui, että mielummin Clyde heittäisi ruuat roskakoriin kun söisi niitä. Likaiset tiskit laitettiin tiskikoneeseen, minkä jälkeen Asuka kävi vaihtamassa likaiset vaatteet puhtaisiin. Tuon operaation jälkeen tyttö asteli hiljaisin askelin siinä punaisessa mekossa, jossa naruolkaimet pitivät sitä yllä Clyden makuhuoneen ovelle, tekemättä ääntäkään. Asuka antoi mustanruskeiden silmiensä pysytellä ovenkahvassa, kunnes hän kohotti siron kätensä siihen ovelle, rintakehänsä kohdalle. Ei Asuka koputtanut, vaan siveli oven pintaa, kunnes henkäisi hiljaa. "Clyde.. " Tyttö sitten päätyi vihdoinkin sanomaan, jotenkin surumielisenä. "Voitko avata oven? " Asuka jatkoi, kohottaen katseensa siihen käteensä mikä ovella lepäsi. Asuka oli ennättänyt laittaa hiuksensakin kahdelle letille punaisilla nauhoilla. Hänen veljensä kyllä tiesi tuoda oikeita vaatteita - vaikka olihan mukana ollut hassunkin näköisiä vaatteita. Luultavasti niitä hän ei tulisi käyttämään.
"Ystävän?" Aki lausui Violetin sanoille, kuin toistona. Hetkinen.. he menivät Violetin ystävän luokse? Aki käänsi päätäänsä Violetin osoittamaan suuntaan, näyttäen kysyvältä ja ihmettelevältä, mutta myös tyypilliseltä kylmältä Akilta. Asuu kahden kissan ja poikaystävän kanssa? "Miksi meidän pitää mennä ystäväsi luokse? " Aki kysyi, kunnes sitten lähtikin Violetin perään ylittämään tietä. Päästyään jälleen kerran Violetin vierelle kävelemään, käänsi Aki katseensa tuohon kundiin. "Onko hän edes nähny että pukeudut.... noin. " Aki lausui, vilkaisten Violetia taas päästä varpaisiin. Hän ei voinut uskoa että Violet tosissaan pukeutui..tälläisiin vaatteisiin. Ja että he olivat menossa Violetin ystävän luokse. Eikai Violet aikonut esitellä häntä... poikaystäväkseen. Ehei, sellainen ei onnistuisi, Aki oli ikuinen sinkky, makasi kenen kanssa lystäsi ja eli vapaasti.. Ja hän oli yhä hetero, varmasti.. Vaikka tokihan Aki oli huomannut ajatuksien sinkoilevan jonnekin muualle kuin heteromaailmaan.
|
|
Violet
Koulun nouseva tähti
Hentai is a way of life
Posts: 146
|
Post by Violet on Sept 9, 2006 16:27:31 GMT 2
Clyde oli ehtinyt tänä aikana käydä makuulle, silmät kiinni, selkä ovelle päin. Hän ei itkenyt, vaikka mieli kyllä teki. Koko juttu oli ollut leikkiä Asukalle? Kuinka hän oli voinut olla niin tyhmä, ettei ollut nähnyt tytön esityksen läpi? Asuka oli kieltämättä melkoinen noita, lumosi miehen, kietoi jäiset sormensa miehen sydämen ympärille ja jäädytti sen sitten yhdellä iskulla. Kun mitään ei kuulunut, Clyde ehti jo rentoutua ja luulla, että Asuka oli lähtenyt pois. Ajatukset ehtivät juosta tuhansia kilometrejä edestakaisin hänen päässään ja hän tajusi, salamana kirkkaalta taivaalta, että koko sotku oli hänen syytään. Hän nousi sängystä ja asteli oven luo, kuitenkaan avaamatta sitä. Hän laski sormensa oven viileää puupintaa vasten, tismalleen samaan aikaan kun Asuka laski omat sormensa sitä vasten toisella puolella. Tytön hento ääni kuului oven lävitse vain hädin tuskin, mutta Clyde kuuli sen. Hän ei halunnut avata ovea. Hän ei halunnut nähdä niitä loukattuja kasvoja, jotka väistämättä häntä kohtaisivat.
Violet vilkaisi Akia ja hymyili. "Minun ystäväni tietää kyllä. Hän on itse samanlainen. Hän muuntautuu aina toisinaan Elliotista Elisabethiksi", Violet sanoi, hymyillen maalatuilla huulillaan. "Äläkä suotta pelkää, hän tietää kyllä, ettet sinä ole poikaystäväni. Sen näkee sinun naamastasi, Aki", Violet sanoi, nyökäyttäen pienesti. Heidän saapuessaan asuinrakennuksen luo Violet painoi ovisummeria ja pian kaiuttimesta kuului naisellinen ääni. "Kuka siellä?" "Violet, hei muru! Kuule, muistatko kun puhuin siitä seksikkäästä körmystä, joka ei pidä näppejään erossa minusta ja jolle lupasit tarjota sitä herkullista lammaspataasi?" Violet kysyi, nyt vielä entistäkin naisellisemmin. Jos ei tiennyt, että hän oli mies, ei sitä hänestä arvannutkaan. "Ai sekö joka vaatii sinua tekemään sukupuolenvaihdosleikkauksen, koska on aivan kamala tissifetissi?" Kuului kaiuttimesta. "Niin juuri se!" Violet sanoi. Hänen äänestään kuulsi, että he laskivat leikkiä. Mitä ikinä Violet olikaan Akista sanonut - jos mitään - ei ainakaan ollut mitään tämän kaltaista. "Toki! Tulkaa vain sisään!" Kuului kaiuttimesta, naurun säestämänä ja pian kuuluikin ääni kun ovi aukesi. Violet avasi oven Akille ja hymyili, viitaten tuota menemään sisään.
|
|
|
Post by tnitti on Sept 9, 2006 16:55:25 GMT 2
Asuka ei kuullut mitään muuta kuin hiljaisuutta. Hän ei kuullut että Clyde olisi tullut oven toiselle puolelle, eikä hän kuullut Clyden vastaustakaan. Ehkä Clyde oli nukahtanut...? Ehkä Clyde oli mennyt nukkumaan niinkuin Asuka oli sanonut, mutta... mutta miksi Clyde oli sulkenut - ei, lukinnut oven, eihän mies koskaan niin tehnyt? Ainakin Asukan oman muistikuvan mukaan ovi oli aina ollut ainakin pikkuriikkisen raolla. Asuka odotti hetken, mutta kuulematta lainkaan vastausta, henkäisi tyttö, mikä kuitenkin muuttui hiljaiseksi huokaukseksi. Asuka laski katseensa alas, mutta piti siltikin kättäänsä vasten puisen oven sileää pintaa. Hänen sydämeensä koski, mutta ei sillä vaarallisella tavalla, vaan tunnetasolla. Se oli kuin pienen pieni vihlaus, jonka hän tunsi sydämessään vähän väliä ajatellessaan tilannetta. Clyde oli sulkenut oven hänen edestään ja lukinnut sen. Asuka siveli pienesti oven pintaa, kunnes sulki silmänsä, raottaen sitten huuliaansa. "Clyde.. sanoit ettet satuta minua. " Asuka kuiskasi hiljaa, alahuulen värähtäessä, Asukan pidellessä silmiäänsä kiinni. " ...mutta minuun sattuu nyt. " Asuka jatkoi, vielä hiljaisemmin. Niin, häneen sattui, jos Clyde alkoi käyttäytymään häntä kohtaan tällä tavalla. Hän oli kerran joutunut kestämään sitä jo viikon...hän ei tahtoisi sitä enää uudelleen. Voisiko hän kuitenkaan tehdä mitään? ..ei, koska hän oli niin idiootti. Hän ei osannut olla täydellinen rakastettu, jonka Clyde ansaitsi. Clyde teki hänen puolestaan kaiken ja hän vain oli...tälläinen. Asuka raotti pienesti silmiäänsä, kohottaen sitten katseensa käteensä, joka pian valui puisen oven pinnalta alas, tytön kyljen vierelle. "Menen nyt.. " Asuka lopulta lausahti, kääntyen sitten astellakseen sinne eteisen luokse, missä hänen kassinsa odotti.
...samanlainen? Hetkinen, olivatko he menossa transun luokse? Eeeehei, hän ei todellakaan tulisi mihinkään transujenhuoneistoon. Ei, ei Akilla mitään transuja vastaan ollut, mutta mitä tapahtuisi jos vaikka tuon Violetin vieressä asuisi joku joka tiesi taas ihmisiä koulusta ja kertoisi sitten uutiset? Aki ei oikeasti tahtonut itselleensä tämäntyylisiä huhuja pyörimään kouluun, vaan mielummin niitä että hän oli aikamoinen naistenmies. Yleisemmin sellaiset saivat niin ihmiset pysymään kaukana, kuin myös ihailua miestenkeskuudesta. Miten joku osasi kaataa niin monta naista sänkyyn. Vaikka kuinka Aki hoki tälläisiä asioita mielessään, silti hän asteli Violetin mukana sen rakennuksen juurelle, ovien eteen, Akin jäädessä sitten seisomaan Violetin lähettyville kädet housujensa taskuissa. No...ehkä hän voisi käydä nopeasti ja lähteä sitten pois, ihan kuin hän jäisi sinne pidemmäksi aikaa. Violetin ja tämän tuntemattoman henkilön alkaessa puhumaan, muuttui Akin kylmä ilme jälleen kerran tyrmistyneeksi - aivan niinkuin silloin, kun Violet oli astellut käytävällä naiseksi pukeutuneena. Anteeksi....mitä?! Näppejään erossa Violetista? ...sukupuolivaihdosleikkaus? ...tissifetissi? No, anteeksi vain jos hän oli mies ja piti rinnoista, mutta...! Ja sitten Violet olikin jo avaamassa ovea hänelle ja näyttämässä että sisälle piti mennä. Aki tuijotti Violetia hetken, jos toisenkin, liikahtamatta paikaltaan mihinkään. No, ainakaan Aki ei juossut karkuun pää neljäntenä jalkana. "...luuletko tosiaan että tulen tuon jäljeen sisälle? " Matala ääni miltei tuiskasi, mustanruskeiden silmien ollessa nyt pisteliäänä Violetissa. Niin.. kaiken tuon.. potaskan jälkeen..
|
|
Violet
Koulun nouseva tähti
Hentai is a way of life
Posts: 146
|
Post by Violet on Sept 9, 2006 17:04:55 GMT 2
Clyde kuuli Asukan vaitonaisen äänen puhuvan oven toisella puolella ja puri hampaansa yhteen. Kun hän sitten kuuli, että tyttö oli lähdössä hänen kasvoilleen levisi kauhistunut ilme. Sekunnin murto-osassa hän avasi lukon ja syöksyi Asukan perään, kietoen kätensä takaapäin tuon hennon, pienen tytön ympärille. "Älä jätä minua", Clyde aneli, polvien pettäessä hänen altaan. Clyden kädet pysyivät Asukan ympärillä, vaikkakin nyt lantion kohdalla, Clyden vajottua polvilleen. Kyyneleet virtasivat pitkin hänen poskiaan. Tämä oli jo toinen kerta kun hän itki Asukalle, eikä Clyde muistanut Asukan itkeneen yhtä paljon ainakaan hänen aikanaan. "Älä jätä minua, Asuka", Clyde rukoili, laskien irti Asukasta, muistuttaen hiukan lyöyä koiranpentua. "Se on minun syytäni. Minä rakastan sinua ihan liikaa, Asuka... Olen pahoillani että sanoin sen, olen niin äärettömän pahoillani", Clyde sopersi kyyneleisten, nuhaisten nyyhkäisyjen välistä. Miksi tämän piti mennä näin? Oliko parempi kätkeä kaikki tunteet, piilottaa rakkaus ja leikkiä, että olin tunteeton kuin kertoa avoimesti mitä halusi. "Mutta tarkoitin jokaista sanaa, Asuka", Clyde sanoi sitten, kohottaen kasvonsa Asukaan, joka nyt, seistessään siinä, oli häntä huomattavasti pidempi.
|
|
|
Post by tnitti on Sept 9, 2006 17:26:04 GMT 2
Asuka oli uskonut että Clyde oli nukahtanut - tai sitten ei vain tällä hetkellä halunnut häntä lähelleensä. Tuollainen ajatus sattui - varmasti sattuisi ketä tahansa joka joutuisi suljetuksi pois tärkeän ihmisen elämästä, mutta.. niin. Mitä muutakaan hän olisi voinut tehdä? Alkaa paukuttamaan ovia siihen asti kunnes ne hajoaisivat? ..ja sitten Clyde olisi joutunut taas kuluttamaan rahoja hänen takiaansa... tai no, Asuka sen oven olisi varmasti maksanut ja sen jälkeen tytöllä ei varmasti olisi ollut rahaa moneen kuukauteen. Joten oli parempi vain lähteä pois, antaa Clyden rauhoittua. Mutta sitten ovi kävikin ja pian Asuka tunsi käsien kietoutuvan ympärilleen ja sen, miten Clyde lyyhistyi pian hänen takanaansa ja ...itki? Miksi Clyde itki? Kuitenkin tuo että Clyde todellakin murtui tällä tavalla hänen seurassaan sai Asukan sydämen jättämään yhden lyönnin välistä, mikä sai taas Asukan hetkeksi sulkemaan silmänsä. Miksi... miksi Clyde luuli että hän oli jättämässä toisen? Ei hän ollut sitä tarkoittanut! Hän oli vain luullut ettei...Clyde tahtonut häntä enää. Asia ei kuitenkaan ollut niin, kyllähän se Asukallekin selvisi, mutta se..mitä Clyde sanoi.. Ei, ei se ollut totta. Ei Clyden tarvinnut pyytää anteeksi.. Tuntiessaan miten Clyden kädet päästivät hänestä irti, henkäisi Asuka kerran, kunnes sitten kääntyi ympäri, laskien katseensa niihin tummiin kasvoihin, joissa hän selvästi näki kyyneliä. Asuka kohotti oikean kätensä helminauhoineen ja sipaisi muutaman niistä kyyneleistä pois, hymyillen sitten pienesti. Heidän suhde oli kuin villapaita. Kokonaisena se toimi, mutta jos antoi yhdenkin kohdan purkautua,se todellakin purkautui.. mutta oli kuitenkin helposti korjattavissa, tai ainakin näin Asuka toivoi. "Clyde, ei sinulla ole mitään syytä pyytää anteeksi.. Kun minä.. " Asuka aloitti, mutta ei kuitenkaan pystynyt jatkamaan hetkeen. Mantelisilmien katse laskeutui sinne alaviistoon, pois Clyden silmistä. "..kun en ollut valmis. Kun en tiennyt... tai odottanut sitä näin pian. Tai en itseasiassa odottanut koskaan kun... En ole sellainen kuin muut tytöt ja.. sinä kuitenkin ansaitset niin paljon parempaa. Minä en osaa kokata ilman kirjaa enkä osaa tehdä mitään mistä pitäisit.. Ja.. " Asuka kuiskasi hiljaa. Listaa tyttö varmasti olisi osannut luetella vaikka kuinka pitkään. Hän oli liian arka, hän pelkäsi pimeää, hän ei osannut soittaa pianoa eikä mitään muutakaan. Hän oli surkea musikaalisesti... ja hän pelkästi seksiä, niin intiimiä läheisyyttä. Hän pelkäsi sen sattuvan, tekevän kipeää, olevan väkivaltaista, vaikka olihan Clyde...koskenut häneen hellästi silloin kerran, tuossa samassa makuhuoneessa. Siltikään pelot ja Asukan inho omaa vartaloaansa kohtaan eivät olleet kuolleet.
|
|
Violet
Koulun nouseva tähti
Hentai is a way of life
Posts: 146
|
Post by Violet on Sept 9, 2006 19:01:49 GMT 2
Clyde painoi kasvonsa häpeissään. "Olen pahoillani että vain.. sanoin sen. Minun olisi kai pitänyt olla hiukan... kärsivällisempi. Mutta, Asuka, usko kun sanon! Se on se asia, mitä haluan elämältä. Haluan, että me olemme aina yhdessä. Haluan..." Clyde vaikeni. Hän halusi, niin, mutta halusiko Asuka. "Minä haluan, että sinä haluat sitä", Clyde sitten mutisi, kohottaen kasvonsa jälleen Asukaan. "Minä haluan.. Kaikkein eniten tässä maailmassa minä haluan, että sinä olet onnellinen. Vaikka sinä osaatkin kokata vain kirjan kanssa ja vaikkei pianonsoitto kuulukaan vahvuuksiisi, sinä olet minulle täydellinen. Niin paljon kuin sinulta omasta mielestäsi puuttuukin, minun mielestäni sinä olet Asuka juuri niiden puutteiden ja myös lahjojesi vuoksi. Ja Asukan minä haluan omakseni. En halua ketään muuta. En halua mitään muuta. Vain sinut, kuuletko, Ichigo? Vain sinut ja purkillisen kermavaahtoa", Clyde jatkoi sitten hymyillen. Asuka ei tiennyt, ettei Clyde voinut saada lapsia. Asuka ei tiennyt, kuinka paljon hän oli tehnyt töitä tullakseen sellaiseksi kuin oli. Clydekin oli käyttänyt keittokirjoja joskus. Edes Clyde ei ollut osannut soittaa pianoa heti ensimmäisellä kerralla. Olihan hänellä sävelkorvaa ja hän muisti koskettimet helposti, mutta Asukakin pystyisi siihen, jos vain jaksaisi harjoitella tunti toisensa jälkeen eikä luovuttaisi heti.
|
|
|
Post by tnitti on Sept 9, 2006 19:24:00 GMT 2
Asuka hymyili pienesti Clydelle, kohottaen takaisin ne mustanruskeat silmänsä Clyden omiin silmiin. Asuka ei ollut koskaan osannut edes ajatella, että Clyde tosissaan halusi hänen kanssaan tulevaisuuden. Tokihan Clyde oli joskus maininnut jotakin vanhenemisesta, kuten silloin kylpyhuoneessa kun he olivat kylpeneet ja muuttuneet rusinoiksi, mutta ei Asuka ollut sen enenpää tulevaisuutta ajatellut. Asuka oli vain elänyt hetkissä, jolloin hän tunsi itsensä onnelliseksi. Hänellä oli poikaystävä, Clyde, jonka seurassa hän ei pelännyt ja jonka kosketusta hän ei kammonnut. Ei, päinvastoin.. Hän piti Clyden kosketuksesta, hän halusi että Clyde kosketti häntä, mutta yleisemmin oli aivan liian arka kysyäkseen voisiko Clyde kietoa kätensä hänen ympärilleen tai jotakin muuta. Sellainen Asuka kuitenkin oli, sisältään arka ja ujo, vaikka joskus tuntui egonsa kanssa olevan kaikkea muuta kuin ujo ja arka. Niinpä Asuka kuitenkin kohotti kummatkin kätensä ja kietoi ne Clyden niskan taakse, sivellen niitä tummia hiuksia pienesti. "Minä olen onnellinen sinun kanssasi, Clyde... Mutta.. " Asuka lausui, pitäen pienen tauon. Katse ei kuitenkaan kääntynyt Clyden silmistä mihinkään, eikä pieni lämmin hymy kadonnut huulilta. "..mutta saanko vähän enemmän aikaa? " Aikaa, niin.. enemmän aikaa selvittämään tunteitaan. Enemmän aikaa ymmärtääkseen itseäänsä ja sitä kiintymystä mikä kasvoi entisestään Clydeä kohtaan. Vaikka he olivatkin seurustelleet kaksi kolme kuukautta, se kuitenkin oli pieni aika Asukalle, joka oli jo monta vuotta kammonnut poikien kosketusta ja pelännyt jokaisen pojan satuttavan häntä, vaikka tyttö ei sitä lainkaan näyttänytkään. Clyde oli kuitenkin ollut se, joka oli saanut jostakin kumman syystä Asukan pään kääntymään toiseen suuntaan, ettei tyttö enää pelännyt niin paljoa miesten kosketusta - vaikka ei Asuka antanut kenenkään muun koskea itseään muuta kuin Clyden, siis läheisemmällä tavalla. Vaikka Clyde olikin murtanut hänen esteitäänsä, Asuka kuitenkin tarvitsi aikaa. Mutta olisiko Clyde valmis antamaan? ...edes vähän?
|
|
Violet
Koulun nouseva tähti
Hentai is a way of life
Posts: 146
|
Post by Violet on Sept 9, 2006 21:08:42 GMT 2
Clyde vilkaisi Asukaan ja hymyili pienesti. "Kuule Asuka... Sinä et taida rakastaa minua... ihan oikeasti?" Clyde sitten kysyi, kohottaen toista kulmaansa. "Uskotko sinä... Että voisit joskus tehdä niin? Vaikka vain vuosienkin kuluttua? Jos sanot että voit... odotan kyllä. Hautaan saakka", Clyde sanoi, nyökäten. Sitten hän sulki silmänsä, painaen kasvonsa vasten Asukan mekon kangasta. "Mutten haluaisi odottaa niin kauaa", Clyde huokaisi, hiukan surumielisesti. Hän istui takamuksilleen lattialleen ja valui vielä siitäkin alemmas, kunnes makasi selällään lattialla, hiukset viuhkana takanaan avautuen. Asuka oli torjunut hänet ja silti hän makasi tytön jaloissa. Olisi yksinomaan mielenkiintoista nähdä, kuinka Asuka tähän reagoisi. Nauraisiko tyttö? Entä jos Asuka lupaisi, että voisi rakastaa häntä joskus, eikä kuitenkaan koskaan pystyisi siihen? Clyde odottaisi maailman tappiin saakka ihan turhaan. "Näin muuten pikkuhoususi äsken", Clyde sitten sanoi, virnistäen. Hän oli edelleen kipeä, edelleen yrmy, mutta Asukan äärettömän söpöt pikkuhousut olivat piristäneet häntä aivan suunnattomasti. Tässä sen taas näki. Clyde oli kokenut alushousujen tirkistelijä, vaikka kätkikin sen hyvin.
|
|
|
Post by tnitti on Sept 9, 2006 21:33:49 GMT 2
Clyden kysyessä Asukalta rakastamisesta, laski Asuka tuolloin katseensa pois Clyden silmistä, johonkin sinne Clyden huulien ja leuan kohdalle. Hän ei rakastanut Clydeä? Ei, ei se siitä ollut kyse, kun... kun hän ei ole koskaan ollut rakastunut. Asuka ei tiennyt millaista oli rakkaus, hän ei tiennyt oliko tämä rakkautta mitä hän tunsi Clydeä kohtaan, mutta sen hän tiesi että hän välitti Clydestä erittäin paljon, hän piti Clydestä niin ystävänä, kuin... enemmän kuin ystävänä. Hän halusi olla Clyden kanssa ja hän halusi oikeasti olla tuon miehen lähellä. Oliko se siis rakkautta? ...juuri tämän takia hän halusi aikaa miettiä ja ymmärtää asioita. Asuka ei tahtonut sanoa mitään mistä ei ollut varma. Asuka ynähti pienesti myöntävänä Clyden sanoille siitä, että hän voisi joskus rakastaa Clydeä, mutta tosissaan.. Clyden pitäisi antaa Asukalle vain aikaa. Asuka siirsi kätensä pois sieltä Clyden niskasta nähdessään miten Clyde valui yllättäen selälteen siihen hänen alleensa, hänen jalkojensa jäädessä Clyden jalkojen väliin, Clyden haarojenvälin ollessa pelottavan lähellä Asukan omia jalkoja. Asuka räpytteli muutaman kerran silmiäänsä kysyvänä... Eikai Clyde aikonut tässä nukkua? Sitten Clyde sanoikin jotakin sellaista, mikä sai Asukan ilmeen muuttumaan mukamas-kauhistuneeksi. Ai että.. mitä? "Clyde!" Asuka lausahti, tönäisten pienesti varpaillaansa Clyden reittä. "Senkin...senkin tirkistelijä.." Asuka näytti Clydelle kieltä, kunnes saikin jotakin erittäin... epäAsukamaista päähänsä. Asuka kohotti kätensä lanteilleensa, kunnes otti mukamas-ylimielisen ilmeen kasvoilleensa, virnistäen leikkisästi. Lanteilla olevat kädet valuivat punaisen mekon halmeen helmoille, nostaen helmaa pikkuriikkisen ylemmäksi. "Niin mutta.. Saatkin vain katsoa, mutta et koskea. " Asuka lausahti leikkisästi, samalla kun hän nosteli hameen helmaa vuorotellen käsillään ja keikisteli siinä Clyden jalkojen välissä välillä ollen Clydeen sivuttain ja välillä jopa pyörähtäenkin. Välillä nostelujen takia hameen helma - mikä oli erittäin leveä, tuttu kellomainen tyyli mitä Asuka aina piti - nousi niin korkealle että Clyde saattoi nähdä uuden vilauksen niistä pikkuhousuista, jotka olivat väriltään punaiset, kuin mekkokin, mutta omasivat pieniä valkoisia sydämmiä ja valkoisen rusetin.
|
|