|
Post by Clyde on Sept 3, 2006 18:25:12 GMT 2
Violet kohotti harmaan katseensa kaksi vuotta vanhoista meikkivinkeistä, suoraan noiden hänen edessään heiluvien rintojen väliin. Sitten hänen huulilleen levisi mairea hymy ja hän laski lehden syliinsä, ottaen sitten kasvoilleen mahdollisimman kärsivän ilmeen. "Kyllä vain, neiti, minulla..." Violet punastui muka häpeissään, "...minulla on ollut kauheita vaikeuksia saada erektiota", Violet kuiskasi, laskien harmaiden silmiensä pitkien ripsien kehystämän katseen häveliäästi lattiaan, vaikka oikeammin se liukui pitkin tuon kauniin hoitajattaren reisiä ja sääriä. "Uskoisin, että te osaisitte auttaa minua vallan erinomaisesti", Violet sanoi, hymyillen naiselle pienesti, sievintä, söpöintä hymyään, joka varastosta löytyi. Se yleensä toimi aikuisiin, varttuneisiin naisiin. Kyllä, Violet oli kokeillut, usein. Samasta huoneesta, josta hoitajatar oli ilmestynyt, pisti esiin vanhahkon miehen pää, jonka nenällä roikkuivat pyöreälinssiset silmälasit ja jonka hiukset olivat hiukan hassahtaneesti pystyssä. "Asuka Nakamura..? Ei? Err...." Pää katosi hetkeksi takaisin huoneeseen ja palasi pian taas, koettaen uudemman kerran, "...Natsumi?" Mies koetti, hiukan epäröiden. Mikä näillä japanilaisilla oli oikein vikana, kaikki sukunimet - puhumattakaan etunimistä - kuulostivat ihan samoilta. Kun hän sitten näki, kuinka söpö tyttö tuolista nousi, hän hymyili varsin leveästi. Niin, vaikka nimet olivatkin hänelle hepreaa, tytöt tuppasivat olemaan hänen mielestään kauneimpia koko koulussa. Hän oli myös kuullut, että japanilaiset olivat seksuaalisesti kaikkein vapautuneimpia. Hymy kuitenkin pieneni huomattavasti, kun kolme nuorta miestä nousi seisomaan, myös se, jota hänen hoitajattarensa parhaillaan koetti saada hoidettavakseen. Tohtori, joka oli hädintuskin sataakahdeksaakymmentä, koetti muuttaa lahtuneen hymynsä asiallisesti, kun nuo kolme nuorta miestä aikoivat ilmiselvästi tulla tytön mukaan. Tuskinpa vastaan väittämisestä olisi kamalasti hyötyä. Heidän astellessaan vastaanottohuoneeseen, Violet ujutti kätensä hoitajattaren takamukselle, sivellen tuon toista pakaraa miltei haaroista.
|
|
|
Post by tnitti on Sept 3, 2006 18:36:41 GMT 2
"Oh!" Hoitaja äännähti kuullessaan mikä oli pullamussukan hätänä. Erektioongelmia? Voi herranjestas sentään, näin nuorella miehenalulla tälläisiä ongelmia. Hoitaja liikahti pienesti niin, että DD-silikonitissit liikahtivat pienesti Violetin silmien edessä, samalla kun ne punaiseksi lakatut pitkät sormet laskeutuivat siihen Violetin reidelle, hoitajan sivellessä 'viattomasti' toisen jalkaa. "Kyllä me varmasti saamme tuon hoidettua pullamussu, ei hätää, täti auttaa. " Hoitaja puhui kissamaisesti nuolaistessaan sitten sanojensa päätteeksi punaiseksi maalattuja huuliaansa. Aki kyllä seurasi Violetin ja Hoitajan välistä toimintaa, mutta huomio kuitenkin kiinnittyi hetkessä kokonaan siihen vanhaan lääkäriin, joka lausui hänen siskonsa nimen. Asuka taas puolestaan puristi pienesti Clyden kättä kuullessaan oman nimensä.. ja sitten korjauksen sukunimeensä. Sittenkös tyttö sitten päästikin kädestään irti, nousi penkiltään ylös. "Hai. " Tyttö lausui, kumartaen pienesti, kunnes sitten lähti kävelemään pienin varovaisin askelin kohti sitä huonetta, minne heidän nähtävästi pitäisi mennä. Akikin oli noussut ja käveli myös sisälle, vaikka kyllähän Aki vilkaisi - ja huomasi sen, miten Violet lääppi hoitajaa. Jestas... Vai että tälläinen Violet sitten oli. Akin päästyä sisälle jäi kundi seisomaan siihen oven lähettyville, Asukan astellessa penkin luokse mikä oli lähellä lääkärin penkkiä. Sillehän aina kaikki potilaat istuutuivat, niinhän? Hoitajan tuntiessa Violetin käden takapuolellaansa ja miltei haaroissaansa välissä, päätyi Hoitaja pelkästään hihittämään naisellisesti, samalla kun hän keikutteli takapuoltaansa vielä enemmän vasten toisen kättä. Niin, tokihan Hoitaja yhä tahtoi auttaa pikkuista nuorta poikaa erektio-ongelmissaan. Eihän nyt sellaista saanut tapahtua näin nuorille ja virkeille miehille.
|
|
|
Post by Clyde on Sept 3, 2006 18:50:19 GMT 2
Violet nipisti naista kevyesti takamuksista, työntäen tuon sitten hellästi kauemmas luotaan. "Anteeksi muru, mutta minun erektio-ongelmani parantuvat ihan muilla keinoin", Violet kuiskasi naiselle, vilkaisten merkityksellisesti Akiin. Toivottavasti nainen tajuaisi vihjeen, ja siirtyisi kiusaamaan Akia tai jättäisi koko erektio-ongelman hoitamatta. Yleensä homona esiintyminen sai seksikkäimmänki hoitsun luopumaan yrityksistään. Violet olisi minä tahansa toisena päivänä hyväksynyt naisen hoidon kertakaikkiaan mielellään, mutta tänään... Aki tuoksui tänään liian hyvälle. Clyde tarkasteli lääkäriä arvostelevasti, tuon istuutuessa alas. Varmasti lääkäri tiesi mitä teki, mutta Clyde risti käsivartensa rinnalleen, kuin paraskin henkivartija, mustan nahkatakin naristessa kuten nahkatakin kuuluikin, hänen lihastensa liikkuessa sen alla ja venyttäessä sitä. Tuo lääkäri pääsisi tasantarkkaan hengestään, mikäli lääppisi Asukaa yhtään sopimattomaan sävyyn. "No niin, mitäs teille onkaan sitten sattunut? Nämäkö ovat isäkandidaatit?" Lääkäri kysyi, kohentaen silmälasiensa asentoa ja tutkien sitten kolmea nuortamiestä. Kieltämättä melko omalaatuinen maku miehiin, tällä söpöllä tytöllä. Varsinkin tuo, jolla oli mustat ja punaiset hiukset, tuntui olevan kaikkea muuta kuin valmis kenenkään isäksi. "Tiesitkö tyttö, että DNA-testit voidaan suorittaa vasta kun lapsi on syntynyt, ainakin niin, että ne ovat luotettavia. Tietysti voimme koettaa selvittää isyyden jo nyt, mutta minulla on hankaluuksia muistaa keinoa, jolla se onnistuisi. Myöskin, jos kyse on raskaudenkeskeytyksestä, abortista toisin sanoin, kehottaisin, että tämän jälkeen käyttäisit ehkäisyä, huolimatta siitä, kuinka monta miestä sinulla on. Kehottaisin myös pitäytymään yhteen mieheen, sillä kuten varmasti tiedät, moninaiminen on laitonta", lääkäri sanoi, hiukan kuivahtaneella äänellä. Clyden kasvoille levisi tyrmistynyt ilme. "He.. hetkinen!" Clyde huudahti, ottaen askeleen eteenpäin.
|
|
|
Post by tnitti on Sept 3, 2006 23:01:38 GMT 2
Hoitaja miltei kauhistui tuntiessaan miten häntä työnnettiin kauemmaksi. Ja pianhan Hoitaja sitten murahtikin, kun Pullamussu ei tahtonutkaan hänen kosketustaan vaan... tuon punamustahiuksisen miehen? "Hmph!" Hoitaja äännähti suuttuneen oloisena, samalla kun ne täydellisen siniset silmät vilkaisivat Akia, mutta kääntyivät kuitenkin pian Clyden puoleen. Pian ylipienessä mekossa oleva nainen sipsuttelikin Clyden lähettyville, jääden siihen keikkumaan ja heiluttelemaan tissejäänsä. Asuka oli laskenut katseensa johonkin sinne takin helman reunalle, käsien pysytellessä hänen sylissäänsä. Asukaa pelotti lääkärit.. varsinkin sairaalasta. Kaipa tyttö luuli, niinkuin monet luulivat, että aina sairaaloissa piikitettiin ihmisiä sekä tehtiin kaikkia ilkeitä asioita. Mutta piankos Asukan silmät levisivät hämmästyksestä ja katse kohosi lääkäriin, joka puhui.. isäkandidaateista? "Eh?" Asukan huulilta lipesi. Ja sitten yllättäen puhuikin lisää.. ja mistä aiheesta. DNA-testi? ..lapsi? He-he-hetkinen?! Mikä ihmeen lapsi? ...isyys? Vasta kun lääkäri lopetti puhumisen, muuttivat Asukan posket kauttaaltaan väriäänsä punaiseksi, samalla kun tytön ilme muuttui hämmästyneestä järkytykseksi. Luuliko lääkäri että... että hän ja...että hän oli...että....?! Asuka jäi hetkeksi aukomaan ja sulkemaan suutansa kuin kuiva kala maassa, kunnes sai sitten ääntä huuliensa välistä. "E-e-ei kyse ole mistään sellaisesta! " Asuka henkäisi, pudisttellen sitten kieltävästi päätäänsä ja käsiäänsä ilmassa. Luoja, oliko tosissaan lääkäri luullut että kyse olisi...että hän olisi... että hän olisi jonkun kanssa..? Asuka tunsi poskiensa punehtuvan entisestään. "Oi!" Kuului yllättävä huudahdus Akin suunnalta, joka oli nojautunut vasten seinämää, käsien ollessa jälleen kerran ristityt rintakehän päälle. Kyllähän sen näki Akin koko olemuksesta, että kundi oli ärtynyt. Helvetti soikoon, oliko lääkäri noin tyhmä? Eikö se jo nähnyt Asukasta ettei Asuka todellakaan ollut tyttö joka levitteli haarojaansa kaikille? "Olemme täällä sen takia, koska _siskoni_ tipahti eilenyöllä järveen ja hukkui. Luojan kiitos ehdimme sinne paikalle ja saimme hänet noukittua ylös järvestä. Hän kuitenkin oli tajuton ja sydän oli pysähtynyt noin minuutiksi kunnes saimme hänet takaisin tähän maailmaan tekohengityksen avulla. " Aki lausui yllättävän rauhallisesti asian, vaikka kyllähän sieltä ärtymyskin kuului selvästi läpi. Clyde ja violet kuitenkin saattoi huomata sen, miten Aki jätti kokonaan Laran mainitsemisen pois. Aki tiesi, ettei Asuka tahtonut mitään pahaa sille tytölle ja varmasti lääkäri olisi laittanut poliisit metsästämään kyseistä tyttöä, jos oltaisiin kerrottu tapahtuma yksitellen. "Toimme Asukan tänne tarkistukseen onko hän todella niin kunnossa kuin näyttää. Pitäisikö hänet lähettää sairaalaan vai miten tässä pitää toimia? Hänellä on väsymystä ja huimausta yhä. " Aki näytti puhuvan siskonsa puolesta, mutta ehkäpä se oli parempi, koska Asuka tuntui yhä punastelevan ja tuijottavan lattiaa häpeissään lääkärin sanojen takia.
|
|
|
Post by Clyde on Sept 3, 2006 23:59:38 GMT 2
Clyde oli kiitollinen siitä, että Aki puuttui asiaan, sillä hän oli liian pöyristynyt saadakseen sanaa suustaan. Lääkäri kuitenkin tajusi erheensä ja rykäisi. "Vai niin... Siinä tapauksessa olin perin juurin pahoillani", lääkäri sanoi, luoden hoitajattareen tutkivan katseen silmälasiensa yli. "Etkös sinä, muruseni, sanonut, että kyseessä on raskaudenkeskeytys?" Lääkäri kysäisi, muttei jäänyt kuitenkaan odottamaan vastausta. Hän antoi hoitajattaren jatkaa miesten viihdyttämistä, vaikkakin tuo pitkä, kokomustaan pukeutunut mies ei oikein tuntunut hoitsulle lämpenevän. Päinvastoin, Clyde loi hoitsuun vain pitkän, inhoavan katseen, joskin jätti kielellään pyörivät ilkeät sanat sanomatta. Lääkäri sen sijaan hymyili nyt Asukalle kuin ystävällinen, hiukan hassahtanut vanha herrasmies ainakin. "Selvä sitten. Vai oli sinun sydämesi hetken aikaa kokonaan pysähtynyt? Meidän täytyy sitten ottaa selko siitä, josko se on toipunut miten ja ontuuko se vai mitä kummallisuuksia. Josko arvon herrasmiehet kääntäisivät selän tai poistuisivat huoneesta, sillä neidin täytyy ottaa paita nyt pois?" Lääkäri ehdotti, kääntyen puhuttelemiensa nuorten miesten puoleen. Clyde kohtasi lääkärin katseen, ja nuorukaisen kasvoilta saattoi lukea selvän viestin. Clyde lähtisi huoneesta vain kantamalla, ja silloinkin jalat edellä. Lääkäri hymähti ja pyysi Asukaa riisumaan paitansa, jotta voisi kuunnella Asukan sydäntä stetoskoopillaan.
|
|
|
Post by tnitti on Sept 4, 2006 14:50:43 GMT 2
Hoitaja ei tuntunut lainkaan kiinnittävän Lääkärin sanoihin, kun tämä pöyhisteli itseäänsä Clyden lähettyvillä kuin mikäkin kiimainen kana. Voi kun niin komeita miehiä oli huoneessa... mutta kukaan ei tuntunut lämpenevän suurille rinnoille ja täydellisille huulille. Vaikka Clyde loikin inhoavan katseen Hoitajan suuntaan, ei Hoitaja tuntunut olevan moksiskaan vaan jatkoi pöyhistelyjäänsä. Kyllä tuo komea mies vielä lämpenisi! Asuka tuijotteli hiljaisena käsiäänsä Akin selittäessä tilanteen lääkärille ja lääkäriä, joka sitten mainitsi erehtyneensä asiasta. Asuka ei kuitenkaan voinut saada hetkeksi ajatusta mielestään pois että lääkäri todella oli luullut että.. että hän olisi ...raskaana? Pelkkä ajatus sai kylmät väreet kulkemaan pitkin tytön selkäpiitä, mutta pian huomio kohosi käsistä lääkäriin, kun tämä pyysi häntä ottamaan paitansa pois. Asuka nyökäytti pienesti päätänsä, alkaen sitten hitaasti riisumaan ensiksi sitä takkiaansa. Tosiaankin, Asuka oli ollut niin hermostunut odotustilassa, ettei ollut saanut takkiaansa pois päältäänsä. Asukan riisuessa takkia, vilkaisi Aki sisartaan ja lääkäriä, kunnes sitten käänsikin hetkeksi katseensa Violetiin, kunnes astelikin hitain askelin tämän luokse. Yllättävän nopeasti Aki noukki Violetin lasit toisella kädellään pois kundin silmiltä, samalla kun laittoi vapaan kätensä Violetin silmien eteen niin, ettei Violet varmasti näkisi siskonsa saloja. Aki itse, seisois selkäpäin sisareensa mutta vilkaisi Clydeä, aikoiko toinen vain tuijottaa hänen sisartaan riisutuessa? Asuka kuitenkin sai takkinsa sekä sen punaisen paidan riisuttua, minkä jälkeen alta sitten paljastuivat ne valkoiset rintaliivit, joiden olkaimissa oli pieniä mansikankuvia. Mustanruskeat silmät laskeutuivat jälleen kerran Asukan käsiin samalla kun hän tuijotteli käsissään pitämää paitaansa.
|
|
|
Post by Clyde on Sept 5, 2006 18:48:12 GMT 2
Clyde ei suinkaan tuijottanut Asukaa, vaan pikemminkin lääkäriä, joka tuntui - ainakin Clyden silmiin - melkoisen epäluotettavalta mieheltä. Ei sillä, Clyden katse saattoi kyllä kerran tai kaksi hairahtua Asukan vartalollekin, mutta minkäs mies luonnolleen mahtaa. Violet puolestaan oli seitsemännessä taivaassa, tuntiessaan Akin käden silmillään. Hän räpsytteli silmiään, kutitellen Akin kämmentä pitkillä ripsillään, hihittäen kuin pikkutyttö. Hänen kätensä hakeutuivat Akin lanteille, hymyn levitessä Violetin huulille. Pitkä nuorukainen veti Akin lähemmäs itseään, suudellen Akin korvaa piilossa niin Clydelta, hoitulta kuin lääkäriltäkin. Toivottavasti Aki ei ollut pahastunut kauheasti, hyväähän hän vain oli tarkoittanut, lähennellessään hoitajatarta. Nainenhan sentään edusti aivottoman sukupuolensa tähtijoukkoa. Aki oli kuitenkin Violetin naislistalla ensimmäisenä ja Violet toivoi, että Aki tiesi sen. Clyden ruskeat silmät seurasivat piinkovina, kuinka lääkäri asetti stetoskoopin vasten Asukan rintaa, mittasi verenpaineen, verensokerin, veriarvot ja kaikki muut mahdolliset. Sitten lääkäri kääntyi heidän puoleensa, hymyillen tuota "hajamielinen professori"-hymyään. "Neiti Natsukalla on kaikki oikein hyvin, mutta suosittelisin viikon lepoa ja kotihoitoa. Pyytäisin myös, ettei neitiä rasitettaisi huonoilla uutisilla tai koulutöillä tai millään. Myöskin petipuuhat ovat toistaiseksi pannassa. Uskoisin kuitenkin, että neiti kestää jonkinasteista kiihottumista, vaikka yhdyntää en suosittelekaan. Ei rasvaisia ruokia, ei ruokottomia poikia..." Lääkäri luetteli. Clyde vilkaisi Violetia. "Kuulitko, sinä olet pannassa", Clyde sanoi, virnuillen. Hyvä vain, hän olisi oikein mielellään Asukan kanssa kahdestaan.
|
|
|
Post by tnitti on Sept 6, 2006 11:06:04 GMT 2
Aki hymähti pienesti tuntiessaan miten Violet räpytteli silmiäänsä ja miten pian hänet vedettiinkin Violetia vasten. He olivat lääkärissä... miten Violet kehtasi suudella hänen korvaansa? Aki ei tiennyt vilkaisivatko muut heitä - kiitos sen, että punamustahiuksinen kundi oli yhä selkäpäin Asukaan ja Lääkäriin. Vaikka Aki oltiinkin vedetty vasten Violetia, ei se käsi kuitenkaan siirtynyt Violetin silmien edestä mihinkään. Hän ei todellakaan tahtonut, että joku yhtä pervo kuin Violet näkisi hänen siskonsa suloja. Vasta silloin, kun Aki kuuli lääkärin puhuvan ja vilkaistuaan Asukan suuntaan, joka olikin saanut miltei heti paidan takaisin päälleensä kun lääkäri kaikki mahdolliset kokeet oli tehnyt, päästi Aki kätensä irti Violetin kasvoilta, kääntyen sitten Lääkärin puoleen, astuen askeleen kauemmaksi Violetista. Ei hän voisi olla näin lähekkäin Violetin kanssa Lääkärin edessä, tai no, kenenkään.. Mitäköhän tuokin Lääkäri ajattelisi? Asuka liikkui kolmen miehen kanssa joista jokainen näytti erikoiselta ja heillä olisi vielä erikoisia seksuaalisia suuntautumisia. Aki vilkaisi pienesti Clydeen tämän lausuessa lauseen, mikä sai Akin yllättäen naurahtamaan. Mitä? Aki naurahti tälläisessä tilanteessa? "Luulenpa että hän tarkoittaa sinua, Clyde. " Aki lausui, kääntäen sitten katseensa takaisin Lääkäriin. "Mutta seksistä ei tarvitse huolehtia. Sukumme naiset säästävät itseään avioliittoon asti. " Aki sitten yllättäen paumauttikin, yllättävän vakavalla ilmeellä. Tokihan Aki vilkaisi aurinkolasiensa alta nopeasti Clydeä, tahtoakseen vain nähdä miehen eleen, kunnes sitten käänsikin katseensa Lääkäriin. Niin se asia oli... Ainakin Akin mielestä. Asuka, joka oli saanut paitansa takaisin päälleensä havahtui sitten yllättäen siihen mitä Aki sanoi. He-hetinen? Asuka käänsi pienesti katseensa veljensä puoleen, kunnes laskikin katseensa yllättävän nopeasti alsviistoon, sinne polviensa kohdalle. Voi ei, voi ei.. Sanoiko Aki tosissaan tuon, kaikkien kuullen? Nähtävästi, nimittäin sen jälkeen hänen veljensä ei sitten sanonutkaan mitään. Oliko se mitä Aki sanoi totta? ...no, oli ja ei. Sitä oli vaikea selittää, eikä Asuka tahtonutkaan, joten piankos tyttö sitten yrittikin vaihtaa puheenaihetta. "Anoo.. Voinko..sentään tehdä venytykset? " Asuka kysyi pienesti arastaen, samalla kun kohotti katseensa Lääkäriin. Niin, balettivenytykset, ne olivat tärkeitä. Venytykset estivät vartaloa jämähtämästä paikalleen ja piti Asukan itsensä notkeana. Ja muutenkin.. venytykset olivat tärkeitä baletin kanssa.
|
|
|
Post by Clyde on Sept 6, 2006 15:13:00 GMT 2
Clyde naurahti Akin sanoessa, että lääkäri taisi tarkoittaa häntä. Ehkä niinkin. Hän myös nyökkäsi pienesti, hyväksyen kyllä moisen sukuperinteen. Asuka olisi voinut mainita asiasta aikaisemmin, mutta samantekeväähän se oli, eiväthän he mitään olleet tehneet, Asuka oli edelleen neitsyt. Tietysti Clydea hiukan hämmästytti, että moinen tapa yhä oli olemassa, muttei niinkään se, ettei Asuka ollut mitään asiasta sanonut. Asuka oli liian häveliäs puhumaan moisista asioista. Violetin kasvot puolestaan venähtivät. "Clyde, kuinka sinä kestät? Siihenhän on kaksi vuotta ennen kuin Asuka saa edes mennä laillisesti vihille!" Poika huudahti kauhistuneena, irrottamatta otettaan Akista. "Minulle tekee tiukkaa jo kaksi päivääkin saati sitten kaksi vuotta... Näivettyisin siinä ajassa", Violet parkaisi, kietoutuen tiukemmin Akin ympärille. Clyde ei voinut muuta kuin nauraa. "Minulla ei ole lainkaan vaikeuksia uskoa sinun sanojasi, Violet, mutta minä olen hiukan eri puusta veistetty kuin sinä", Clyde sanoi, virnuillen. Violet kallisti päätään, hiusten heilahtaessa olkapäälle. Sitten tuo mustaviolettihiuksinen nuori mies virnisti ilkikurisesti ja iski silmää. "Totta, mutta minä olenkin silkkaapelkkää PVC-muovia", Violet sanoi, naurahtaen päälle. Harmaat silmät kääntyivät Clydesta Akiin. "Vai mitä, muru? Mustaa, kiiltävää muovia", Violet sanoi, koskettaen Akin leukaa huulillaan.
|
|
|
Post by tnitti on Sept 6, 2006 15:55:38 GMT 2
Lääkärin sanoessa sitte ei tai joo Asukan kysymykselle, nyökäytti tyttö pienesti päätäänsä. Samako se olisi, mikä vastaus on, Asuka varmasti tekisi venytykset vaikka se vaarantaisi hänen henkensä, niin omistautunut tyttö oli baletille. Oli kuitenkin jotakin, mistä Asuka, mutta myös Akikin tuntuivat yllättyvän.. nimittäin oli se, miten rennosti Clyde suhtautui asiaan. Juuri ne sanat, mitä Violet sanoi, olisi pitänyt tulla Clyden suusta, mutta ehkäpä Clyde vain salasi ajatuksensa? Ehkäpä mies saisi tarpeekseen Asukasta koska ei saisi fyysistä tyydytystä pitkään pitkään aikaan. Oli miten oli, Asuka kuitenkin vilkaisi Clydeä pienesti arasti hymyllen, kunnes kääntyi sitten pulisemaan vielä hetkeksi lääkärin kanssa siitä mitä tyttö todella sai tehdä ja mitä ei. Aki ei reagoinut mitenkään Violetin sanoille. Kyllä hän oli huomannut millainen kiimapupu Violet oli - kun täälläkin häneen tällä tavalla liimaantui, mutta muuttaisiko tuo tieto mitenkään sitä, miten Aki kohteli Violetia? ..tai se mitä vessassa tapahtui vain alle tunti sitten? Luultavasti ei, mutta hyvää aina voisi toivoa. Violetin kutsuessa Akia muruksi ja liimaantuessa lähemmäksi, ärähti Aki pienesti, samalla kun hän kohotti toisessa kädessä olevat Violetin lukulasit, asetti ne varovasti Violetin silmille, kunnes sitten silmien sijaan hän asetti kätensä Violetin suun eteen, estäen Violetia niin suutelemasta kuin puhumasta. "En ole sinun murusi, lakkaa pelleilemästä. " Aki ärähti uudemman kerran, yrittäen hivuttautua tuosta otteesta pois. Hoitaja näytti tällöin kuin innostuvan asiasta. Kaksi komeaa miestä..! Niinpä Hoitaja pian astelikin siihen Violetin ja Akin lähelle ja läppäsi pienesti Violetin takamusta, hihittäen. "On ne pullamussukat sitten virkeitä. " Hoitaja hihkaisi samalla ylisuuria rintojaansa heilutellen. Samoihin aikoihin kun Hoitaja yritti tehdä tuttavuutta poikien kanssa, nyökäytteli Asuka päätänsä lääkärille, kunnes sitten jo nousikin penkistä ja kumarsi, kiittäen Lääkäriä vaivastaan.
|
|
|
Post by Clyde on Sept 7, 2006 10:16:53 GMT 2
Clyde ojensi kätensä lääkärituolista nousseelle Asukalle ja hymyili. Jos asia tosiaan oli niin, että Asuka aikoi säästää itseään avioliittoon, ei Clydella ollut siihen kai vastaansanomista. Hän saattoi vain toivoa, että olisi se onnekas mies, joka saisi viedä Asukan vihille. Lääkäri ei ollut yrittänyt mitään häröä ja hän oli päässyt hoitajattarestakin eroon, joten elämä tuntui hymyilevän. Hän nappasi Violetia paidan kauluksesta ja veti tuon mukanaan. Violetille ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin kurottaa Akin vyöstä kiinni ja vetää myös tuo mukaan. "Hei hei!" Violet hihkaisi, vilkuttaen hoitajattarelle ja lääkärille sormuksin koristeltua kättään. Sitten hän irroittautui Clyden otteesta, vaikkei irrottanutkaan otettaan Akista. "Aki, Aki, koska me menemme naimisiin? Eivätkös homoliitot ole sallittuja täällä Ranskassa?" Violet ehdotti, räpytellen Akille silmäripsiään. Clyde vilkaisi Violetia olkansa yli ja naurahti. "Lakkaa ahdistelemasta Akia, kuuletko?" Clyde sanoi, virnistäen. Hänestä oli oikeastaan aika mukavaa, että Violet kiusasi välillä jotakuta muutakin kuin vain häntä. Niinpä Clyde, tyytyväisenä elämäänsä, kietoi käsivartensa Asukan harteille ja suukotti tytön hiuksia, lähtien sitten kävelemään kohti oppilasasuntoloita. Kaipa Aki ja Violet seuraisivat, mikäli olivat seuratakseen, Clyde tuumasi. Kylmät väreet juoksivat hänen selässään, vaikkei ollut erityisen kylmäkään - lukuunottamatta Violetia, joka paleli jo ulkoilman ajatuksestakin.
|
|
|
Post by tnitti on Sept 7, 2006 14:42:16 GMT 2
Asukan noustua tuolistaan tyttö vilkaisi Clydeä pienesti, huomaten ojennetun käden. Tokihan tuo sai Asukan hymyilemään lämpimästi, mutta ei tyttö käteen heti tarttunut. Ei, vaan nopeasti Asuka tarttui siitä vaaleasta takista kiinni mikä tuolin nojalla roikkui, tytön laittaessa sen puolihuolimattomasti päälleen, napittamatta kuitenkaan nappeja. Piankos tyttö sitten ojensi oman, huomattavasti pienemmän kätensä ja tarttui niillä lämpimillä sormillaansa Clyden kädestä kiinni, laittaen sormensa lomittain noiden pidempien sormien kanssa. Tyttö vilkutti pienesti lääkärille sekä hoitajalle, kiittäen, kunnes sitten lähti kävelemään itseään pidemmän miehen kanssa pois, takaisin sinne opiskelija-asuntoloille. Hmm. Hänellä siis oli viikko vapaata kaikesta? Joutuisiko hän viettämään sen kaiken omassa huoneistossaan vain istuen? Asuka tunsi miten Clyden käsi irtosi hänen kädestään, huokaisten sitten pienesti pettyneenä, mutta tunsikin sitten pian saman käden kietoutuvan hänen harteidensa ympärille. Asuka vilkaisi pienesti Clyden kasvoja, kunnes sitten painautuikin poikaystäväänsä - niin, todella, hänen omaa - vasten, kohottaen Clyden puolimmaisen kätensä sipastaakseen Clyden alaselkää takin alta - niin, Clyden takki oli varmaankin auki ja Asuka kykeni sujauttamaan kätensä sinne, eikö? Aki, joka olisi tahtonut jäädä vaihtamaan muutaman sanan Lääkärin kanssa tunsi sitten pienen nykäisyn vyöllään, mikä sai Akin vilkaisemaan Violetin ja muun joukon puoleen, kunnes kundi sitten huokaisikin alistuneena. Niinpä Aki sitten lähti kävelemään kolmikon perässä, huitaisten pienesti kädellään hyvästiksi Lääkärille ja suuttuneelle Hoitajalle, joka ei sitten saanutkaan tehtyä mitään noille kolmelle urokselle. Tokihan Aki myös mainitsi jotakin nopeasti Lääkärille siitä, että he palaisivat vielä viikon päästä, mutta sitten kolmikko olikin jo pihalla. Violetin lausahdus siihen, että milloin he menisivät naimisiin sai Akin vain ärähtämään. Äh, miten Violet jaksoi? "En aio mennä kanssasi naimisiin, rautanaama. " Aki mutisi, kuitenkaan yrittämättä irroittaa Violetin otetta irti itsestään. Katse kuitenkin päätyi harhailemaan sinne Clyden ja Asukan suuntaan, Akin muuttuessa miettiväksi. Vaikka hän oli nähnyt Clyden ja Asukan yhteisoloa jo jonkun aikaa, hän ei siltikään täysin vielä luottanut Clydeen.. Hänen olisi testattava tuota pitkää miestä.. ja Aki tiesikin juuri miten.
|
|
Violet
Koulun nouseva tähti
Hentai is a way of life
Posts: 146
|
Post by Violet on Sept 7, 2006 15:19:52 GMT 2
Violet laski irti Akista ja huokaisi teennäisen alistuneesti. "Aki, ei ole kovin suuri ihme, että täällä palelee, kun sinä olet taatusti pohjoisnapaa kylmempi", Violet nurisi, mutta luikersi kuitenkin sormensa Akin sormien lomaan. Hän ei ollut koskaan ennen suonut näin paljon huomiota, ihastusta ja tarmoa kenellekään, mutta se kaikki näytti silti olevan kerrassaan turhaa. Ehkä hänen pitäisi napata Asuka joskus kiinni ja kuulustella tyttöä oikein kunnolla siitä, miten Akin sai villiksi. Harmaat silmät tutkailivat vierellä kävelevää pitkää nuorukaista, vaikkei pää tuon suuntaan kääntynytkään. Violet pysähtyi, pitäen tiukasti Akin kädestä kiinni niin että toisen oli myös pakko pysähtyä. Syysvaatteissaan Violet muistutti hiukan inuiittia, pakkautuneena kaikkien keinoturkistensa ja nahan sisään, mutta harmaat silmät olivat jotain aivan muuta. Muistuttivat hiukan usvaista aamuhämärää, jonka takana kimaltelivat tähdet. Violet astui jälleen Akin lähelle, senkin uhalla, että Aki työntäisi hänet pois. Pehmoiset huulet lähestyivät Akin huulia, siinä, keskellä koulun pihaa, jossa kuka tahansa saattoi heidät nähdä, mutta liukuivatkin sitten yhtäkkiä sivuun ja sipaisivat Akin korvanjuurta, samalla kun pitkät, laihat käsivarret kiertyivät Akin käsivarsien alitse tuon ympärille. Ehkä Aki ei piitannut hänestä, mutta yksipuolinenkin rakkaus oli parempi kuin ei rakkautta ollenkaan, eikö? Ei sillä, hän teki juuri niin, kuin kaikki tytöt ja pojat kautta aikain olivat tehneet. Hän kieltäytyi näyttämästä Akille todellista itseään ja pakotti silti rakkautensa toisen ylle. Se oli painava taakka, Violet tiesi sen ja silti hän teki virheistä pahimman. Clyde puolestaan jatkoi matkaansa, Asuka vierellään, huolimatta kahdesta perässähiihtäjästä. Hänen päivänsä tuskin voisi tästä enää paljoa parantua, sillä Asuka oli kunnossa, vaikkakin kaipasi hiukan lepoa. Kaikenlisäksi Asuka oli hänen. Asuka ei häpeillyt hänen katsettaan, ei ainakaan niin paljon kuin silloin ensimmäisellä kerralla. Clyden huulille levisi hymy, kun hän muisti Asukan piiloutumisen peiton alle. "Rakastan sinua, Asuka, tiedäthän sinä sen?" Clyde kuiskasi tuskin kuuluvasti. Hän ei vain voinut saada tarpeekseen noista sanoista, jotka nousivat hänen huulilleen kerta toisensa jälkeen. Hän sanoi ne silkasta sanomisen ilosta, jonka synnytti jo yksistään se seikka, että hänellä oli joku jolle ne sanoa. Clyden ajatukset kuitenkin keskeytti aivan järkyttävän suuri aivastus, jonka hän sai vain vaivoin kutistettua inhimillisiin mittoihin. Hän niiskautti ja selvitti kurkkuaan. "Mistä ihmeestä minä flunssan jo olen kehittämässä..." Clyde mietti hiljaa, mutta hymyili kuitenkin Asukalle ja johdatti tuon kohti asuntoaan.
|
|
|
Post by tnitti on Sept 7, 2006 16:02:57 GMT 2
Aki kohautti pienesti hartioitaansa Violetin sanoille. Hän oli kylmä...oliko se uutta? Hän oli kaikille ihmisille kylmä, ilkeä ja piikikäs, eikä varmasti olisi muuttumassa siitä miksikään. Vaikka..no.. Ehkä Violet ei huomannut sitä, eikä varmasti Clydekään - asuka toki huomasi, mutta Aki oli vähemmän ilkeä noille kahdelle miehelle kuin yleisemmin muille. Jos hän ei tosissaan tahtoisi Violetia lähelleensä, olisi varmasti Violet saanut kuulla siitä suorempaa, Akin varmasti tehdessä selväksi asiansa miten ne olivat. Nyt kuitenkin Aki vain käveli eteenpäin, mutta pian tunsikin viiletä sormet omilla, lämpimillä sormillaan. Aki vilkaisi Violetiin päin, pudistellen sitten päätänsä toiselta puolelle pienesti kunnes käänsi katseensa hetkeksi eteenpäin. Ehkä Violet ei sitä huomannut - eikä Aki sitä itsekään tajunnut, mutta kundi kuitenkin hyvinhyvin hitusen puristi kädelläänsä Violetin omaa.. mutta tuo pienesti puristava ote saattoi vain johtua siitä, että joku piti kädestä kiinni, eikös? Pian Aki sitten pysähtyikin Violetista johtuen, mikä sai nuorukaisen kääntämään itsensä Violetin suuntaan, toisen kulmakarvan kohotessa kysyvänä samalla kun ne mustanruskeat silmät katselivat tuota muutamaa senttiä pidempää nuorukaista. "Mitä nyt..?" Aki ennätti lausumaan, kunnes jo näki miten Violet läheni suutelemaan häntä - tai ainakin siltä se hetken aikaa näytti, kunes Aki tunsikin huulet korvanlehdelläänsä. Aki hymähti hiljaa, jääden seisomaan paikoilleensa, sulkien hetkeksi silmänsä. Eikö tästä oltu jo puhuttu? "Mehän sovimme että se mitä tapahtui jäi sen vessanoven taakse.. " Matala ääni mutisi, akin pidellessä silmiäänsä raukeana kiinni, kunnes sitten pian raottikin niitä. Niin.. Hehän olivat sopineet ja Violet oli myöntynyt, eikö niin? ..mutta silti toinen teki näinkin selviä liikkeitä ihmisten edessä. Kohta häntä luultaisiin homoksi... Se tästä nyt puuttuisikin. Asuka ei ollut lainkaan edes huomioinut että Aki ja Violet olivat jääneet taaemmaksi, niin keskittynyt hän oli pienesti nojautumaan vasten pidempää miestä joka siinä hänen vierelläänsä käveli ja vielä hidasti askeleitaan niin ettei Asukan suinkaan tarvinnut juosta siinä vierellä. Asuka ynähti pienesti myöntävästi Clyden sanoille, samalla kun hän tunsi sen lämpimän aallon rintakehässään ja perhoset vatsassaan. Nuo sanat kuulostivat aina niin... uusilta, lämpimiltä, kutkuttavilta.. Asuka ei edes osannut sanoinkuvailla sitä, eikä edes ennättänyt jäädä miettimään tunteitaan, kun hän tunsi vierellään olevan vartalon vavahtavan ja sen aivastuksen. Salamannopeasti Asuka käänsi katseensa Clyden kasvoihin, kallistaen pienesti päätäänsä. Flunssa..? Oliko Clydellä flunssa? Samassakos Asuka sitten hiljensi vauhtia, kunnes sitten pysäytti itsensä - ja niin myös Clydenkin, kurkottaen kättäänsä niin että kykeni viemään lämpimät sormensa Clyden kaulalle. "Olet tulossa kipeäksi.. " Asuka sanoi huolestuneena, yrittäen tuntea oliko Clyden kaula normaalia lämpimämpi.
|
|
Violet
Koulun nouseva tähti
Hentai is a way of life
Posts: 146
|
Post by Violet on Sept 7, 2006 17:48:45 GMT 2
Violetin käytös ei muuttunut mitenkään merkittävästi, hän hymyili yhä ilkikurisesti, vetäytyessään kauemmas ja irrottaessaan otteensa Akista, mutta hänen hymystään näkyi, että hän oli haavoittunut. Hyvä, hänen täytyisi vain yrittää hiukan kovemmin, ilmeisesti. Violet nauroi ja loikki sitten pikkutyttömäisesti Asukan ja Clyden perään, jotka olivat ehtineet saada hyvän etumatkan hitaasta tahdistaan huolimatta. Jälleen kerran hänen lävistyksistään oli hyötyä, sillä ne veivät huomion hänen silmistään. Ne olivat toimineet suojana aina siitä asti, kun Violet oli ensimmäistä kertaa tajunnut, että vaikka osasi naamioida koko muun olemuksensa vaikkapa vain täysin päinvastaiseksi kuin mitä oikeasti tunsi, hänen harmaat sielunpeilinsä antoivat kaiken sen näkyä. Hän ei itsekään tajunnut, miksi Aki viehätti häntä niin suuresti. Jos se ei olisi ollut jotain syvempää, Violet olisi antanut periksi jo aikoja sitten, sillä hän ei tuhlannut aikaansa vaikeasti tavoiteltaviin. Päinvastoin, sellaiset ihmiset ärsyttivät häntä aivan suunnattomasti. Jos tyttö ei vastannut kolmannella soitolla viimeistään, oli turha odottakaan, että Violet soittaisi uudestaan. Harvemmin hän vaivautui odottamaan niitä kolmeakaan ääntä. Hän hyvin harvoin oli edes se, joka soitti, ei, hänelle soitettiin. Ja silti hän roikkui Akissa kuin iilimato. Helvetti. Clyde vilkaisi Asukaa ja nauroi, napaten tuon kädestä kiinni ja suukottaen sitä pehmeästi. "Pikku flunssa vain, ei sillä ole mitään väliä. Mitä sinä haluaisit syödä tänään?" Clyde muutti puheenaihetta varsin sulavasti, avaten opiskelija-asuntolan oven tytölle sekä heidän luokseen hyppelehtineelle Violetille, jääden sitten pitämään ovea auki myös Akille. Yhdellä ovenavauksella kaikki vain.
|
|