Smoking kills (sovittu)

[Tommy]

[jatkoa Käytäviltä. sosioban (menikö nimi ees oikein?) tänne.]

Tommy astui ulos koulun ovesta ja lähti suunnistamaan kohti pihavarastoa, jota useat koulun oppilaat käyttivät röökipaikkana. Se oli sopivan lähellä, eikä sen taakse näkynyt koulun ikkunoista. Koululla ei hänen tietääkseen edes ollut erillistä tupakointialuetta, joten tämä sai kelvata. Häntä ihmetytti, miksei tänne oltu tuotu tuhkakuppia, sillä aivan selvästi täällä käytiin tupakalla. Maassa makaavat tumpit paljastivat sen ja niitä oli paljon.

"Jonku pitäis joskus siivota täällä", Tommy totesi ja kaivoi taskustaan puolillaan olevan tupakka-askin, joka oli jo parhaat päivänsä nähnyt. Askin reunat olivat lytyssä ja läppä miltei irti. Huomasi kyllä, että se kulki paikasta toiseen nuorukaisen taskussa.
Tommy nappasi yhden syöpäkääryleen askista, kunnes tunki sen takaisin taskuunsa. Ihme kyllä, itse tupakka ei ollut pahasti kärsinyt, mitä nyt hieman taipunut -ei kuitenkaan katki saakka. Nuorukainen puhalsi hajamielisesti filtterin päähän ennenkuin laittoi myrkkypötkön huuliensa väliin ja sytytti taskustaan kaivamallaan Coltilla imien siitä ahnaat savut.

Tommy puhalsi savuvanan taivaalle ja vilkaisia Kinokia, joka hänen yllätyksekseen oli tullut hänen mukaansa.
"Sä sanoit, ette polta? Mä voin kyllä tarjota sulle tupakan, jos se siit on kiinni.." hän sanoi hieman mumisevasti, koska tupakka oli edelleen hänen huuliensa välissä. Hän nappasi sen kuitenkin pian etu- ja keskisormensa väliin vieden sen kuitenkin aina välillä takaisin huulilleen kiskoen siitä savuja, jotka sammuttaisivat hänen nikotiininnälkänsä.

[Kinoki]

Kinoki taapersi jonkin aikaa sitten tapaamansa miehenalun vanavesissä ulos koulusta ja minne Tommy nyt sitten suuntasikaan. Tytön katse ei millään meinannut pysyä sellaisilla alueilla että hän olisi eteensä nähnyt, sillä hiljakseen vaihtuva ympäristö veti huomion puoleensa, mutta kuin ihmeen kaupalla ei Kim matkan varrella kaatunut, kompastunut eikä törmännyt kertaakaan. Sen siaan joku sai lennätettyä pienen sottaisen paperilennokin tytön niskaan. Tekijää ei saatu kiinni matkan päättymiseen mennessä.

Pihavarastoon päästyään Kinoki kohotti vasemman kätensä suulleen; pieni, merkityksetön ele joka paljasti ettei tyttö ollut 'kuin kotonaan' tällaisissa paikoissa. Kasvoillaan hän ei kuitenkaan sitä näyttänyt vaan piti yllä huoletonta kulissiaan pienoisella hymyllä.

Tupakantumpit lepäsivät surkeina jalkojen juuressa paljastamassa koulun nisäkkäiden itsetuhoisuuden ja laiskuuden. Jotkut olivat jäljistä päätellen syljeksineet ja paikka oli muutenkin kovin riutuneen oloinen, ehkäpä sitä oli käytetty turhankin paljon näihin keuhkontappajaisiin. Siivoaminen olisi paikallaan, muttei sitä kukaan tänne tulisi suorittamaan. Sotkijoita oli kyllä senkin edestä.

Kim tuijotteli korkeuksiin katoavaa tupakansavua pojan puhuessa.
"Kiitos vain Sir Tommy, mutta mä en polta" tyttö virnisti ja lisäsi mielessään ettei ritarimmekaan pitäisi. Kinoki arveli pojan tietävän tai ainakin kuulleen tupakan vaaroista tarpeeksi, ja saarna saisi tuon varmasti pahalle tuulelle. Pitäisi kai keksiä jotain muuta sanottavaa.




(anteeksi viivästys, ei vaan ole ollut konetta käytössä...
niin ja kyl se nimi meni oikein. )

[Tommy]

[juh, ei se mitään. Itsellenikin tulee välillä pieniä kausia, jolloin en yksinkertaisesti pääse koneelle (ellen valloita jätkäkaverin konetta >8DD). Vanhemmat kun ei tykkäile hirveästi siitä, kun lusmuilen himassa, enkä oo niitä töitäkään vielä saanu. Puhumattakaan opiskelupaikasta (ei kiinnosta semmonen tällähetkellä.. ^^;]

Tommy ei tajunnut, ettei tyttö oikein tuntenut oloaan kotoisaksi tupakantumppien keskellä. Hän itse piti enemmän hieman törkyisestä kuin liian siististä ympäristöstä ja siksi viihtyi röökipaikalla mainiosti. Eikä vähiten siksi, että siellä pystyi kätevästi sammuttamaan nikotiininnälkänsä koulupäivän aikanakin.

Tommy naurahti toisen keksiäessä hänelle uuden 'lempinimen' ja tappoi keuhkojaan vetämällä tupakastaan pitkät savut. Hänen keuhkonsa olivat varmasti jo aivan mustat, mutta sekös herraa hetkauttaisi. Hän oli vakaasti sitä mieltä, että jos nyt lopettaisi tupakoinni, hän varmasti masentuisi. Siitä oli joskus tehty tutkimuskin, että pitkään tupakoineet ihmiset sairastuivat masennukseen lopettaessaan polttamisen yllättäen. Vaikka toisaalta.. olihan Tommy jo valmiiksi masentunut, joten eipä se varmaan hirveästi vaikuttaisi vaikka hänen mielialansa hetkellisesti hieman pahentuisikin. Lääkäri vain määräisi vähän vahvemmat lääkkeet, joilla poika voisi tyrkätä puolet ongelmistaan sivuun ja elää elämäänsä lähes normaalisi. Lääkkeissä oli vain se huono puoli, että niiden vaikutuksen alaisena ei mikään oikeastaan tuntunut miltään. Paitsi, jos kehitteli jotian oikein repäisevää, kuten nuorukaisella välillä oli taipumusta tehdä. Ei tosin enää vähään aikaan, sillä vieroitus oli vienyt hänen kaikki voimansa ja hän oli vasta palailemassa normaaliin elämäntilanteeseensa.

"Tiesit sä, et tupakkaan on lisätty nikotiini jälkikäteen? Aika sairasta puuhaa.. Mä en tajua, miksei semmonen oo laitonta" Nuorukainen kysyi toiselta ja puhalsi savuvanan taivaalle.
"Mä en nimittäin välttämättä haluais olla tupakassa näin pahasti koukussa, vaikka mieluummin toki tässä ku huumeissa.." hän jatkoi, mutta vaikeni lopussa ja katsoi vaivaantuneena maahan. Kumma, että hän itsekin välillä lipsauttelisuustaan asioita, jotka saivat hänet hyvin vaivaantuneeksi.

[Kinoki]

Kinoki kuunteli hiljaa ilman liikehdinnän aiheuttamia ääniä; tuulen huminaa, omaansa ja pojankin hengitystä, joista jälkimmäistä tuskin kuuli kun eihän tyttö ollut järin lähellä tuota tappavia savuja hönkivää olentoa. Tuulen humina ja kylmyys auttoivat omalta osaltaan viihtyisyyden riistämisessä, ja pikkuhiljaa ilman viileys sekä tupakan haju alkoivat etoa Kinokia.
Pienistä ikävistä ajatuksistaan huolimatta tyttö oli kuin missä tahansa muualla ollessaan, eli hymyili ilman kummempaa syytä ja piti kätensä ristissä selän takana estääkseen itseään ja muitakin näkemästä sormenpäitään, jotka olivat saaneet normaalisti vallitsevan verestävän punaisen seuraksi kylmempiä sinisen sävyjä.

Tommyn henkevä kertomus nikotiinista onnistui lunastamaan tytöltä hieman epäuskoisen ilmeen. Olihan hän tiennyt että tupakan valmistajat olivat aina olleet itsekkäitä ja ahneita, mutta että koukuttaa ihmiset tahallisesti johonkin hengenvaaralliseen.. se meni jo vähän liian julmaksi.
Pojan selostuksen jatkuessa vähän henkilökohtaisemmalle tasolle sai hameväkeläinen heti päähänsä että Tommy olisi saattanut kokeilla huumeita jossain vaiheessa elämäänsä, eikä Kinoki tietenkään voinut olla kiinnostumatta kun herran olemuskin vähän horjahti sanotun jälkeen kuin poju olisi lipsauttanut jotain. Salaisuus jos mikä sai tytön uteliaaksi kuin deadlinen lähestyminen jututtoman reportterin...

"Onko sulla sitten jotain lähempiä kokemuksia huumeista?" Kim livautti kysymyksen kun ei onnistunut hillitsemään itseään. Vasta sen virkkeen suustaan päästettyään tyttö ehti miettimään oliko törkeää urkkimista tuollainen , muttei tietenkään vaivannut päätään asialla vaan jäi tapittamaan Tommya ja tämän reaktiota tarkkana kuin porkkana.

[Tommy]

Tommy kirosi itseään huomatessaan tytön kiinnostuneen. Hän poltteli tupakkaansa vaivaantuneena ja laski päässään tupakantumppien lukumäärää mennenkuitenkin aina laskuissa sekaisin kun pääsi yli kolmenkymmenen.

"eääh.. tota.. Niinkin vois sanoa", Tommy sanoi välttelevästi ja vilkaisi varovasti nyt jo todella kiinnostuneen oloista tyttöä. Nuorukainen puri huultaan vaivaantuneena ja itseinhon vallassa. Eikö se riittänyt, että hän oli käynyt huumeiden takia pohjalla saakka, vaan pitikö hänen vielä ruveta häiritsemään asialla nykyistä elämäänsä? Miten hän ikinä pääsisi asian yli, jos ei osannut pitää turpaansa kiinni oikeassa paikassa.
Nuorukainen olisi voinut hirttää itsensä lipsautetuksestaan, johon Kinoki ei ehkä olisi kiinnittänyt mitään huomiota, jos huivipää olisi käyttäytynyt normaalimmin.

Tommy liikahti levottomana sivulle ja poltti tupakkaansa nyt sellaisella vauhdilla, että olisi voinut luulla, että hänellä oli kovakin kiire pois. Saatuaan ensimmäisen tupakkansa lopetettua, poika kuitenkin sytytti uuden ja jatkoi keskittynyttä keuhkojensa tuhoamista. Hän tunsi olonsa vaivaantuneeksi, muttei halunnut lähteä vielä muualle ja jättää Kinokia arvailemaan. Hän tiesi, millaisia tarinoita ihmiset saattoivat kehitellä mielessään, jos heille jätti jotain arvailujen varaan ja osa niistä oli totuuttakin julmempia kuunnella.

"ummh.. Sanotaan vaikka, että mä tiedän liiankin hyvin, että mitä ne myrkyt voi saada aikaan. Ne pilaa monta elämää. Mutta niistä voi päästä irtikin, jos on hyvät tukijoukot apuna" hän puhui toiselle hiljaa pitäen välillä taukoja sanoissaan, jotka valitsi tarkasti. Hän kohotti hieman katsettaan ja hymyili tytölle väkinäisesti siirtäen tupakkansa jälleen suulleen ja imien siitä nikotiinisavuja. Hän toivoi, että hänen vastauksensa saisi tytön uteliaisuuden tyydytettyä, mutta valmistautui henkisesti myös siihen, että toinen alkaisi kyselemään kahta kauheammin.

[Kinoki]

Ihminen kun oli, Kinoki tunsi pientä voitonriemua saadessaan tietää arvionsa osuneen oikeaan, mutta pojan vaivautuneisuus ja käsiteltävä aihe estivät tehokkaasti mielialan kohenemisen. Tytön katse pureutui Tommyn lähes ahdistuneen näköisiin kasvoihin ja eleisiin, eikä tuon levoton liikahtelu saanut karistettua tuijotusta pois vaikka poika niin todennäköisesti toivoikin.
Tupakoitsijan lopettaessa kaksikon pikku retken ensimmäisen täytetyn paperikääryleen polttamisen Kim melkein säikähti, sillä hän oletti ettei Tommy aikonut vetäistä useampaa savuketta, ja jos polttaminen loppuisi niin tuskin olisi mitään syytä jatkaa puhumistakaan, mikä taas johtaisi siihen ettei tyttö saisi koskaan tietää mitä oli tapahtunut. Se se vasta olisi ollut kurjaa.
Loppujen lopuksi Kinoki ei saanut päätettyä oliko keuhkojen tuhoamisen jatkaminen sen parempi idea kuin paikalta liukeneminen, mutta ainakin hän sai kuulla ihan pikkuisen enemmän Tommysta.
Pojan hiljainen lausahdus herätti tietenkin taas uusia kysymyksiä. Mitähän tuo tarkoitti väittäessään tietävänsä liiankin hyvin huumeiden aikaansaannoksista, ja miksi tuoda esille tukijoukkojen tärkeys vieroituksessa?
'Raurr... haiskahtaa salaisuuksilta' , Kim tuumasi mielessään tapittaessaan samalla Tommyn vääristynyttä hymyä. Tytön teki kovasti mieli kysellä kaikenlaista, mutta koska kohde tuntui olevan vallan kireä eikä muutenkaan yhteistyöhaluinen vähänkertovine vastauksineen, Kinoki sai vakuutettua itsensä siitä ettei ollut sopivaa urkkia toisen ikäviä muistoja sen enempää. Sen siaan tulisi puhella henkeviä, ehkä jopa johdatella keskustelua johonkin toiseen aiheeseen. Yksinkertaisen hankala missio. Kim seisoskeli hetken (kirjaimellisesti) sormi suussa ennen kuin keksi yhtään mitään sanottavaa.
"Täytyy varmaan olla melko äijä että pääsee huumeista eroon kun kerran on koukkuun jäänyt, mutta sentään niitä onnellisen lopun tapauksiakin löytyy" Tyttö sai viimein sanottua.
Varovainen hymy hiipi jälleen esiin lomaltaan vaikka tyttö päätti ettei hänen juuri lausumassaan sanaparressaan ollut loppujen lopuksi mitään mihin tarttua; se kai liiteli ohi korvien molemmilta pihavarastossa oleskelijalta jättäen jälkeensä vain 'ihan-kuin-olisin-unohtanut-jotain'-ajatuksen mielen perimmäisiin sopukoihin.

[Tommy]

Tommy vilkaisi jälleen syrjäsilmällä Kinokia, joka seisoi sormi suussaan, kuin miettien jotain ankarasti. Tommy ei voinut estää pientä hymynkaretta livahtamasta huulilleen nähdessään tytön niin peittelemättömän epätietoisena siitä, mitä seuraavaksi uskaltaisi sanoa.

"Ei se ookaan helppoa. Ja aina ajattelee sitä, että vois löytää taas sen saman hetkellisen pois pääsyn tästä maailmasta.. Mutta ei se oo mahollista. Eikä huumeista eroon pääsevät oo ku raukkamaisia pelkureita, jotka on ensin paenneet todellisuutta aineilla ja haluaaki yhtäkkiä palata todellisuuteen, koska huumeiden luoma illuusio ei oo yhtään sen parempi. Siinä ei oo mitään hienoa", Tommy sanoi katkerana ja imi tupakastaan savua keuhkoihinsa. Hän halveksui narkkareita ja itseään siinä missä muitakin, jotka olivat elämänsä tietoisena pilanneet. Tietenkin oli hienoa, että jotkut, hän itse mukaan lukien, pääsivät eroon huumeista, mutta itsehän he olivat tilanteensa aiheuttaneetkiin. Raukkamaisuutta ja tyhmyyttä koko sotku oli, ei mitään sen enempää.

"Mutta.. voihan se olla mahollista, että joku saa elämänsä kunnolla haltuunsa kaiken sen jälkeenki. Ei se helppoa oo, mutta yleensä ei oo mitään muutakaan, mihin tarttua. Ja perhe auttaa siinä", hän lisäsi hiljaa nyt kun oli kerran vauhtiin päässyt. Huivipään oli yllättävän helppoa puhua Kinokille henkilökohtaisista asioistaan, vaikka käyttikin persoonamuotoa, joka ei varsinaisesti häneen itseensä viitannutkaan.

[Kinoki]

Kim käänsi harhailevan katseensa taas poikaa kohti tämän puhuessa. Tommyn kertoma sai Kinokin tuntemaan olonsa vähän ulkopuoliseksi, sillä hän ei itse tiennyt asiasta juuri mitään ja poika taas oli mitä ilmeisimmin jo aikamoinen ekspertti huumeiden suhteen. Nuoren miehen tyhjentävä lausunto veti Kinokin jälleen hiljaiseksi, mutta tällä kertaa tyttö ei yrittänytkään sanoa mitään, sillä hän arveli ettei pystyisi muotoilemaan ajatuksistaan yhtään sellaista virkettä jonka itsekään kykenisi ymmärtämään.
Hetken aikaa oli taas hiljaista, ja tyttö tuijotti tupakantumppien muodostamaa merta jalkojensa juurella. Hän koetti löytää tuosta sekamelskasta jonkinlaista toistuvaa kuviota, ryhmittymiä tai jotain muuta mielenkiintoista, muttei tietenkään löytänyt mitään katsomisen arvoista. Tupakanjämiähän siinä vain lojui, niin kuin aina ennenkin.
Pojan jatkaessa puhumista tuon pienen tauon jälkeen, koukkasi ruskeiden silmien tarkka katse Kinokin otsahiuksien kautta takaisin Tommyyn.
"Joillakin on asiat niin huonosti ettei ole enään perhettäkään jäljellä" Kim huomautti ennen kuin ehti sanojaan sen kummemmin ajattelemaan.

[Tommy]

Tommy tuijotteli tupakantumppeja hajamielisesti. Ei surkeasti maahan tallotuissa filtterinpätkissä mitään kiinnostavaa ollut, mutta huivipää tunsi olonsa hiukan vaivaantuneeksi. Hän imi tupakastaan savua keuhkoihinsa ja sipaisi huiviaan.

Kinokin saadessa jotain sanottavaa, Tommy hymähti hiukan.
"niin.. Se on..surullista. Mä en ite varmaan pärjäis ilman mun perhettä", huivipää sanoi katkonaisesti ja tajusi ensimmäistä kertaa kunnolla, että asia tosiaan oli niin. Ei hän olisi päässyt irti huumeista ilman vanhempiaan, jotka jaksoivat häntä tukea vaikeina hetkinä ja tukivat yhä. Jos hänen vanhempansa olisivat kääntäneet selkänsä nuorukaiselle silloin, kun poika heitä eniten tarvitsi, olisi hän varmasti kuollut viimein aineisiin. Tommy värähti hieman ajatuksesta, että hänen äitinsä olisi pitänyt saattaa poikansa hautaan. Huivipää tiesi, että hänen äitinsä olisi murtunut, jos niin olisi tapahtunut. Kaikesta huolimatta nainen oli aina rakastanut poikaansa ja Tommyn narkkarivuosina oli puolikuollut huolesta, kun tästä ei kuulunut mitään pitkiin aikoihin. Huivipää mietti, oliko ansainnut niin huolehtivaisia vanhempia sen jälkeen, miten oli näitä koetellut.

[ach.. kamalan lyhyttä. Pahoittelen. Ei nyt vaan saa pituutta enempää. ^^;;]

[Kinoki]

Olisi varmaan hirveää jos ei olisi minkäänlaista perhettä, silloin olisi aivan yksin tässä suuressa maailmassa...
Perhehän on kuitenkin se minkä puoleen sitä kääntyy ongelmia kohdatessa ja iloisetkin hetket usein jaetaan kotopuolen ryhmäin kanssa. Kim ei kuitenkaan koskaan ollut kunnolla 'sisäistänyt' omaa perhettään ja vaikkei yleensä voinut olla pitämättä mitä omituisimmistakin ihmisistä, hän oli täysin varma ettei halunnut olla enään missään tekemisissä niiden serkkujensa kanssa jotka oli tavannut.
Joidenkin ihmisten kanssa sitä vaan ei tule toimeen, ja Kinokilla siihen ryhmään kuului vain muutamia henkilöitä tytön suvun ulkopuolelta. Joku saattaisi väittää että hän oli vieroittanut itsensä perheestään, ja onhan se osittain tottakin.

Hiljaisuus.

"No ketäs sinun perheeseesi kuuluu? Onko sisaruksia tai ehkäpä lemmikkieläimiä?" Kinoki sitten utelikin hymyillen ja tallusti hitaasti pitkin poikin pihavarastoa, katsellen ja tökkien eteen sattuvia nuhruisia esineitä ja asioita. Keksipä tyttö mukavan tarinan siitä jonkun unohtamasta likaisen pinkistä lapasestakin aikansa kuluksi.

[Tommy]

Tommy poltteli tupakkaansa vaivaantuneena hiljaisuudesta. Hän oikein keksinyt mitään sanottavaa hiljaisuuden rikkomiseksi, mutta onneksi Kinoki teki sen hänen puolestaan. Tytön kysyessä huivipäältä tämän perheestä, nuorukainen hymähti.

"Mutsi ja faija tietenki. Ja sit mullon pikkusisko Juliet", hän sanoi ja hymyili. Hänen äänensävynsä paljasti, kuinka pljon hän välitti perheestään ja varsinkin siskostaan, joka alle kouluikäinen ja todella elämäniloinen tyttö.

"Ja on meil kaks kissaa", hän lisäsi. Tommy oli aina tykännyt kissoista. Ne olivat hänen mielestään juuri oikealla tavalla ylpeitä eläimiä, joista ei oikeastaan edes ollut liikaa vaivaa. Heidän kissoistaan toinen oli erityisen itsekeskeinen eikä antanut kenenkään koskea itseensä. Joskus se kyllä hyppäsi oma-alotteisesti syliin, mutta jos siihen yritti ilman lupaa koskea, sai varmasti raapimajälkiä käteensä. Toinen kissa oli taasen ihan toista luokkaa. Se oli leikkisä ja sai välillä sätkyjä, jolloin juoksenteli ympäri taloa häntä viuhuen. Ja aina ovikellon soidessa kissa juoksi katsomaan, kuka oli tulossa. Katti käyttäytyi muutenkin enemmän kuin koira ja aiheutti usein hilpeitä reaktioita käytöksellään.

[Kinoki]

Tommyn äänensävy sai tytön hymyn entistäkin leveämmäksi; huivipää taisi tosiaan luottaa perheeseensä.
Pojan mainitsema nimi, Juliet, toi auttamatta mieleen erään traagisen lopun omaavan näytelmän jonka Kinoki oli käynyt katsomassa teatterissa ollessaan ala-asteikäinen. Kim nauhoittikin mokoman, muttei koskaan vaivautunut katsomaan sitä uudelleen. Kasetti oli kai yhä siinä laatikossa jonka.......
Tällä kertaa Kinoki erottautui mietteistään ihan itse havaittuaan, että hänen silmänsä kirvelivät kuivuuttaan siksi että tyttö oli unohtanut räpyttää niitä tyhjyyteen tuijottaessaan.
"Minulla oli kerran pulu." Kim virnisti ja katsahti poikaa. "Tai oikeastaan se lintu taisi vain varjostaa minua... Se ilmestyi jostain aina kun menin ulos, luullakseni siksi että ruokin sitä. Eräänä päivänä löysinkin sen -puoliksi syötynä- huoneeni ikkunan alla olleesta kukkapenkistä ja hautasin sen sinne." Tyttö jatkoi ja huokaisi puheensa päätteeksi. Kinoki muisti oikein hyvin miten suuri järkytys oli löytää verinen tipu kukkapenkistä, mutta vielä paremmin oli mieleen jäänyt sen naapurin pullean kissan, Leopoldin, omahyväinen virne kun se aidalta käsin katseli saaliinsa hautajaisia. Siitä huolimatta Kim ei voinut olla pitämättä kissoista, tosin kissan nähdessään hänen teki toisinaan mieli syöttää se niin ähkyyn ettei mirrin tarvitsisi lähteä saalistamaan viattomia pikku tipusia..
"Kukaan ei voi olla mukava nälkäisenä" Kim mumisi lähinnä itsekseen ja suuntasi katseensa ylöspäin kyllästyttyään alustan tutkimiseen.

[Tommy]

Tommy vaivaantui hieman Kinokin ilmeen paljastaessa tämän olevan aivan muissa maailmoissa. Kuitenkin tyttö pian siitä havahtui ja totesi omistaneensa joskus pulun. Kommentti sai huivipään tuijottamaan toista hölmistyneenä. Pulun? Mikä se sellainen lemmikki oli? Vastaus selvisi pian. Toinen olikin vain ruokkinut sitä ja siksi mokoma tipu oli tuntunut miltein lemmikiltä, mutta koki karun lopun jonkun elukan, ilmeisesti kissan, pistellessä sen poskeensa. Tommy hymähti hieman. Hän ei tuntenut ketään, kuka olisi haudannut kuolleen pulun kukkapenkkiin. Se oli hänen mielestään hiukan omituista, mutta kai niihin puluihinkin pystyi jollain tasolla kiintymään. Huivipää ymmärsi kyllä sillä hetkellä tarinan kissaa enemmän kuin Kinokia.

Tommy oli vajonnut hiukan mietteisiinsä, mutta toisen mumiseva kommentti sai hänet havahtumaan.
"Nälkä on outoa asia", hän tuumasi hilpeänä. "Se saa ihmiset tekemään asioita, joita ne ei muuten tekisi. Tai siis.. kuinka moni ihminen oikeasti kävisi töissä, jos niiden ei tarvitsisi tehdä niin nälkää näkemättä?", huivipää filosofisoi leikkisällä äänensävyllä.

Tommy itse oli tosin joskus mieluummin ottanut päivttäisen heroiiniannoksensa kuin syönyt. Eikä hän ollut syömättä jättämistä harrastanut kovinkaan hirveästi narkkarivuosinaan, sillä hänen ei ollut tarvinnut. Hänellä oli ollut riittävästi keinoja hankkia rahaa tarvittavaan ruokamäärään, sillä hän söi yleensä vain kerran, joskus kaksi kertaa päivässä siitä yksinkertaisesta syystä, että aineet veivät ruokahalun. Ja vaikka nuorukainen käyttikin runsaasti aineita, ei hänellä ollut ylipääsemättömiä rahavaikeuksia. Poika oli päässyt joissain asioissa helpommalla kuin muut nistit, mutta huumehelvetti oli silti ollut kokemus, mihin Tommy ei enää koskaan aikonut hankkiutua.

[Kinoki]

Kinoki hämmästyi hieman kun poika yllättäen rupesi hilpeäksi. Vastahan tuo oli niin maansa myyneen näköisenä tuijotellut lattiaa tupakoita poltellessaan... Hyvähän se vain oli että piristyi, vaikka muutos oudolta tuntuikin.
"Jos ruokansa voisi poimia puista ja ulkonakin olisi lämmin ympäri vuoden tuskin kukaan vaivautuisi töihin" tyttö virnisti. Hetken päästä hän lisäsikin jo;"Tekemisen puute saattaisi muodostua ongelmaksi... Mutta siksi meillä ihmisillä on monenlaista nälkää mihin puuttua"

Leveä virne ilmestyi Kinokin kasvoille juuri ennen kuin tyttö kääntyi taas selkä Tommya päin vain astuakseen metrin kauemmaksi ja jääden sitten möllöttämään tyhjyyteen pää aavistuksen kallellaan. Tyttöä vaivasi tämä viileä ilma ja ruokaakin alkoi jo pikkuhiljaa kaivata eteensä, mutta oma mokansa kun ei ollut syönyt kunnolla eikä myöskään jäänyt sisälle.
Vähän alkoi jo mietityttämään miksi hän oli ylipäänsä mennyt koulurakennukseenkaan kun oli kuitenkin aikeissa jättäytyä pois päivän tunneilta, mutta hän muisti kuitenkin heti ajatuksen tullessa että oli päättänyt jo edellisenä iltana tutkia koulua ettei olisi aina niin eksyksissä kuin viimeisen parin päivän aikana oli ollut.

Kim huomasi jääneensä taas kököttämään paikoilleen patsaan tavoin, mikä aiheutti levotonta liikahtelua ja käännöksen ympäri. Tyttö hymyili hyväntuuliseen tapaansa katsoessaan Tommya mutta hieraisi nolona niskaansa toisella kädellään.
"Sori jos mä vähän tilttaan aina välillä" Kinoki pahoitteli ja irvisti.

[Tommy]

[pahoittelen pitkää vastausväliä ja vähän mitäänsanomatonta viestiä.. Inspis meinaa karkailla, mut kyl se tästä. Toivottavasti. :3]


Tommy naurahti toisen vastaukselle. Niinhän se varmasti olisi, että jos ihmiset eivät kävisi töissä, he tylsistyisivät. Huivipää tiesi liiankin hyvin, millaista tylsyys pahimmillaan saattoi olla. Hän mietti, millaista vieroitusklinikalla olisi saattanut olla, jos heille ei olisi jatkuvasti oltu järjestetty tekemistä, johon sai osallistua tai olla osallistumatta. Tavallaan vieroitus oli ollut samaan aikaan Tommyn elämän kamalin ja ihanin kokemus.

Nuorukainen oli itsekin niin ajatuksiinsa vajonnut, ettei aluksi edes huomannut Kinokin jääneen tuijottamaan kaukaisuuteen liikumattomana. Tommyn itse ensin havahtuessa ajatuksistaan hän ihmetteli suuresti toisen liikkumattomuutta, joka muistutti miltei jotain outoa kohtausta. Tyttö oli paikoillaan kun patsas, lukuunottamatta hiuksia, jotka aina välillä hieman heilahtuvat tuulenvireessä. Tommy katseli toista vaivaantuneena ja poltteli tupakkaansa miettien, pitäisikö hänen tehdä jotain.

Kun toinen sitten havahtuikin ja näytti ehkä hieman nololtakin, huivipää tuijotti tuota hieman pöllämystyneenä, mutta kiitollisena siitä että tuo näytti palanneen takaisin maan kamaralle ajatuksistaan. Vai että tilttasi? Tommy tavallaan tiesi, mitä toinen tarkoitti, mutta hän ei kyllä ollut kenenkään koskaan nähnyt käytätytyvän tuolla tavoin.
"Ei se mitään..kai" hän sanoi toiselle edelleen hieman hämmentyneen oloisena.