Post by Hiroshi on Sept 17, 2006 18:57:21 GMT 2
Nimi:Hiroshi Daishi
Ikä:18
Ulkonäkö:Pitkät ruskeat sekaisin olevat hiukset. Siniset silmät. Noin 180cm pitkä, laihan oloinen mutta hyvä kuntoinen nuorukainen. Tarkemman kuvaukset voi saada tuijottamalla kuvaa
Luonne: Rauhallinen ja rennon oloinen nuori mies, joka osaa myös ottaa ilon irti ja muuttua ajoittain hyvinkin villiksi. Hiroshi ei juurikaan huolestu mistään ja katsoo usein tilannetta ennen kuin toimii. Poika ei juurikaan menetä hermojaan ja tiukassakin tilanteessa harkitsee tarkasti toimensa.
Menneisyys: Oli 13 ikä vuoteen asti rauhallinen ja rehellinen nuori mies. Mutta yllättäen sattunut Äitinsä ja siskonsa murha aiheutti Hiroshissa kohtalaisen sokin. Poika Oli puoli vuotta täysin hiljaa eikä poistunut huoneestaan. Hänen isänsä keskeytti hänen koulun käyntinsä kunnes tämä olisi toipunut tapauksesta. Toivuttuaan Hiroshi vaikutti olevan normaali ja hänen isänsä aloitti hänen koulunsa uudelleen vanhassa koulussa. Mutta oli pojassa tapahtunut pieni muutoskin. Hän viihtyi enemmän myöhään ulkona ja teki enään harvoin läksyjään. Koulussa Hiroshi käyttäytyi täysin päinvastoin kuin ennen. Hän oli luokan häirikkö, Hän kiusasi hieman muita oppilaita ja ennen lyhyenä olleet hiukset hän antoi kasvaa ja päästi ne valloilleen. Isä ei enään jaksanut muutaman vuoden jälkeen katsella pojan toimia, vaikka tämä olikin kotona kuin malli ihminen. Joten isä passitti hänet Saint Lyons Academyyn, ykstyiskouluun toivoen sen antavan pojalle hieman kuria ja käytös tapoja. Oltuaan vuoden yksityiskoulussa poika sai isältään kirjeen jossa tämä kertoi aikovansa mennä naimisiin tapaamansa naisen kanssa. Naisen poika lähetettäisiin myös tänne samaan kouluun jossa molempien vanhemmat toivoivat näiden tapaavan ja tulevan edes jotenkin toimeen.
Kuva: www.myfconline.com/character_avatars/24292_5298.jpg X