Daichi Kazumi

[Daichi]

Nimi: Daichi Kazumi
Skp: miehenpuolikas
Ikä: 16
Luokka: 12
Seksuaalisuus: homo

Kansallisuus: ranskalainen
Perhe: isä Takeru, äiti Leanne

Ulkonäkö: Daichi on keskimittainen ja ruumiinrakenteeltaan hoikahko nuori mies. Hän ei ole koskaan vaivautunut erityisemmin kasvattamaan lihaksia, mutta ei hän siitä huolimatta mitenkään erityisen hintelä ole, jäntevä voisi olla hyvä sana kuvaamaan hänen vartaloaan. Daichin iho on vaaleahko, se ruskettuu hyvin hitaasti mutta palaa sitäkin nopeammin, mistä johtuen pojan täytyy kesäisin ulkona ollessaan käyttää litrakaupalla aurinkorasvaa. Hänellä ei ole tatuointeja eikä lävistyksiä, luultavasti siksi että hän inhoaa kipua eikä siksi halua ihoaan lävistettävän. Pientä ristiriitaisuutta tätä kivun inhoamiseen aiheuttaa kuitenkin se, että hänellä on muutamia viiltelyarpia kehossaan; pari rinnassa ja muutama vasemmassa olkavarressa. Daichin herkimpiä alueita ovat kaula ja etenkin korvat (jalkojenvälin lisäksi, tietysti).

Daichin kasvot ovat varsin hienopiirteiset ja sirot, kauniiksikin niitä voisi väittää. Hänellä on suurehkot, ilmeikkäät silmät, joissa on usein hieman hämmentynyt katse ja joiden väri vaihtelee valaistuksesta riippuen suklaanruskeasta lähes mustiin. Silmät ovat aavistuksen vinot, johtuen japanilaisesta verenperinnöstä, ja niitä kehystävät tummat ripset. Kasvoja ympäröivät tuuheat, mustat, melkein suorat hiukset, jotka kuitenkin tuppaavat olemaan useimmiten pikkuisen sekaisin. Pisimpien hiusten latvat ylettyvät hiukan olkapäiden yli, ja lyhemmät ovat tietysti lyhyempiä. Daichi ei vaivaudu niitä kovin paljoa harjailemaan, saati sitten pistämään kiinni, joten kutrit liehuvat useimmiten vapaana. Sillä lailla ne on helpointa ravistaa kasvoille peittämään kohoavaa punaa tai hämmennystä. Daichi näyttää hieman ikäistään nuoremmalta.

Daichi viihtyy melko hyvin koulupuvussa. Hänelle yksinkertainen, jokseenkin persoonaton asu antaa tietynlaista turvallisuudentunnetta, ja niinpä hän ei aina vaivaudu vaihtamaan vaatteitaan koulupäivän loputtua. Daichin pukeutuminen, silloin kun hän ei käytä koulupukua, käsittää useimmiten farkut ja t-paidan, jonka päällä on yleensä jokin hupparintyylinen paita. Vaatteiden väriskaala liikkuu suhteellisen laajalla alueella, kunhan värit eivät ole kovin räikeät. Useimmiten Daichin yllä nähdään tummahkoa vihreää, mustaa tai harmaata.

Luonne: Daichi on aika hiljainen ja vähän arkakin persoona. Hän ei yleensä turhia puhu, etenkään tuntemattomille, vaan vastailee sellaisilla yhden tai kahden sanan lauseilla jos jotain kysytään, eikä yleensä kysele itse mitään. Siksi poikaan tutustuminen voikin olla alkuun hiukan hankalaa. Alun jälkeen Daichista löytyy kyllä se vähän puheliaampi, iloinen puolikin, mutta se pitää tosiaan kaivaa esiin tavalla tai toisella. Hän on aika ujo, ja se on osasyynä hiljaisuuteen. Osasyynä on sitten se, että muut ihmiset eivät erityisemmin kiinnosta häntä. Daichi myös punastelee paljon, etenkin nolostuessaan, hämmentyessään tai suuttuessaan. Daichi ei myöskään ole mitenkään vahvaluonteinen. Päinvastoin, hänet on varsin helppo alistaa eikä hän yleensä sano vastaan (jea, uke se on). Tämä aiheuttaakin pojalle toisinaan enemmän tai vähemmän pieniä ongelmia milloin kenenkin kanssa. Sanojen sijaan Daichi saattaa kuitenkin kehittää sisällään joskus pitkäkestoistakin vihaa, mutta tätä hän ei juuri tuo esille, varsinkaan sanojen kautta. Jollain tavalla nuorukainen kuitenkin nauttii alistetuksi tulemisesta. Hän ei pidä riitelystä ja ratkaisee ahdistavat tilanteet useimmiten lähtemättä pois paikalta niin nopeasti kuin mahdollista.

Daichi saattaa vaikuttaa hiukan itsekkäältä, mutta ei hän oikeastaan ole. Hän vain ei aina (yleensä) ajattele muiden tunteita vaan tekee ja sanoo sen, mikä tuntuu sillä hetkellä sopivalta. Hän ei myöskään ajattele kovin pitkällä tähtäimellä, vaan elää hyvin pitkälti nykyhetkessä, tulevaisuudesta turhia huolimatta. Kokeet ovatkin suunnilleen ainoa asia, josta Daichi huolehtii etukäteen, hän kun omaa varsin hyvän keskiarvon ja pyrkii pitämään sen korkeana. Onnekseen hän on sen sortin ihminen, jonka ei tarvitse lukea paljoakaan saadakseen kiitettävän. Daichilla on siis aika hyvä muisti, mistä on paitsi hyötyä myös haittaa, sillä etenkin negatiiviset asiat jäävät hänen mieleensä pitkäksi aikaa. Hän ei itke kovin usein, eikä varsinkaan silloin kun joku näkee. Ainoastaan klaustrofobiasta johtuvat paniikkikohtaukset voivat saada muutaman kyyneleen kihoamaan pojan silmiin julkisilla paikoilla.

Daichi ei ole kovin helposti ihastuvaa sorttia, mutta oikeanlaisella käytöksellä hänet voi saada lankeamaan varsin nopeasti. Siitä, mitä oikeanlainen käytös sitten on, ei ole tietoa edes pojalla itsellään, mutta hän tietää joka tapauksessa haluavansa jokin päivä poikaystävän, joka pystyy huolehtimaan hänestä ja pitämään hänet pystyssä. Semetyylisestä alistamisesta ei ole haittaa, se todennäköisesti on vain avuksi. Ihastuessaan tai rakastuessaan Daichi ei yleensä sano tunteidensa kohteelle sanaakaan, vaan pyrkii vain osumaan samoihin paikkoihin tämän kanssa muka vahingossa ja toivoo tämän huomaavan hänet. Ja sitten, kun tämä kenties puhuu hänelle, Daichi todennäköisesti vain punastuu ja katselee poispäin, keksimättä mitään järkevää vastausta. Suhteessa ollessaan Daichi sallii toiselta aika paljon, hän vaalii suhdetta intohimoisesti ja pelkää sen särkyvän, toisen lähtevän pois ja jättävän hänet taas yksin. Hän on valmis tekemään rakkaansa tähden lähes mitä tahansa. Joidenkin mielestä poika voi kuitenkin vaikuttaa liiankin miellyttämishaluiselta ja takertuvalta. Hän luottaa kumppaniinsa melkein sokeasti eikä usko tämän voivan pettää. Muuten Daichin ei yleensä ole kovin helppoa luottaa ihmisiin, johtuen siitä, että lapsuudessaan aina, kun hän ehti kiintyä johonkin lapsenvahtiinsa tämä erosi.

Daichilla on melko paha klaustrofobia (ahtaan/suljetun paikan kammo). Hän ei käytännössä katsoen pysty käyttämään hissejä ja jotkut nelipyöräiset kulkuneuvot kuten myös lentokoneet ja junat voivat laukaista paniikkikohtauksen. Joskus täydet koululuokatkin aiheuttavat ahdistusta ja hän haluaa aina istua mahdollisimman lähellä ovea. Hän välttelee myös suuria väkijoukkoja sekä paikkoja, joista pois pääseminen voi olla hankalaa. Paniikkia saattaa synnyttää sekin, jos hän ei pysty liikkumaan. Toisinaan paniikkikohtauksen aikana Daichille tulee lyhyitä flashbackeja komeroaikoihin, ja hän saattaa luulla olevansa silläkin hetkellä komerossa ja yrittää päästä ulos. Fobiasta on tiedotettu uuden koulun rehtorille ja luultavasti opettajillekin, ihan vain siltä varalta että nämä osaisivat varautua mahdolliseen kohtaukseen tunnin aikana.

Daichilla on myös toinenkin "kummallisuus", jota voisi lähinnä kuvata fetissiksi. Veren näkeminen niin kauan kun siihen ei liity pelkoa aiheuttaa hänelle tyydytystä, oli se sitten hänen omaansa tai jonkun muun. Veren pitää kuitenkin olla peräisin ihmisestä. Mitään vampyyri-juttua tähän ei liity, Daichilla on vain tällainen outo luonteenpiirre. Siitä syystä Daichi saattaa toisinaan äityä viiltelemään pieniä viiltoja vaikkapa seurustelukumppaniinsa. Itseään hän ei viiltele, mutta ei oikein pysty pistämään vastaan jos joku muu niin tekee.

Menneisyys: Daichi sai alkunsa eräänä keväänä ranskan ah-niin-romanttisessa pääkaupungissa Pariisissa. Hänen vanhempansa tapasivat toisensa täysin yllättäen eräässä kahvilassa, eikä kulunut kauaakaan kun he olivat korviaan myöten rakastuneita ja muuttivat yhteen. Tästä jonkin ajan kuluttua kävi ilmi, että Leanne oli raskaana. Takerun vanhemmat olivat koko ajan parin kimpussa, heistä Leanne vaikutti epäluotettavalta ja huikentelevaiselta, ei ollenkaan heidän pojalleen sopivalta vaimolta. Raskausuutiset kuitenkin hiljensivät heidät hetkeksi. Seuraavassa maaliskuussa Leanne synnytti pojan, joka nimettiin Daichiksi osittain Takerun isän japanilaisten juurien tähden. Leannen ja Takerun yhteiselolle poika kuitenkin teki hallaa ja pahasti. Leanne sattui nimittäin olemaan nopeasti kyllästyvää sorttia, ja leikittyään jonkin aikaa perheenäitiä häntä alkoi tympiä ja pahasti. Niinpä hän eräänä iltana pakkasi tavaransa ja häipyi sanomatta sanaakaan Takerulle. Daichi oli tuolloin hieman yli puolivuotias.

Takeru romahti joksikin aikaa ja muutti vauvan kanssa takaisin vanhempiensa luo. Nämä eivät voineet vastustaa kiusausta vaan viljelivät joka väliin "Mitäs minä sanoin" -kommentteja. Takeru kesti tätä aikansa, mutta palasi sitten omaan asuntoonsa ja palkkasi lastenhoitajan pitämään huolta Daichista sillä aikaa, kun hän itse kävi töissä. Daichi ei tietenkään itse muista tästä ajasta mitään. Takeru teki parhaansa pitääkseen pojastaan hyvää huolta, eli hän kävi paljon töissä voidakseen hankkia rahaa ja Daichi oli paljon lastenhoitajansa seurassa. Miehestä oli järkevämpää että Daichin hoitaja pysyi samana eikä vaihdellut koko ajan, niinpä hoitajaa vaihdettiin hyvin harvoin. Vain yksi hoitaja joutui pakkaamaan laukkunsa jo muutaman viikon kuluttua.

Daichi oli tuolloin neljän vanha. Hänen edellisen hoitajansa oli päättänyt lopettaa lasten hoitamisen ja lähteä opiskelemaan, niinpä hänelle hankittiin uusi. Uusi hoitaja oli nuori, vasta täyttänyt 18, ja hän muistutti jollain lailla Leannea. Häntä ei Daichi olisi voinut kiinnostaa yhtään vähempää, hän halusi vain helppoa rahaa ja vapaa-aikaa, jota sai kun jätti Daichin käytännössä huomiotta. Tytöllä oli tapana kutsua ystäviään kylään ja näiden tullessa lukita Daichi siksi aikaa komeroon. Komerossa vietetyn ajan pituus vaihteli muutamasta minuutista jopa pariin tuntiin. Tätä jatkoi muutaman viikon ajan, sitten Daichin isä sai selville tapahtuneen ja erotti tytön raivoissaan. Hän alkoi viettää enemmän aikaa kotona poikansa kanssa ja valvoa lastenhoitajia paremmin. Daichille jäi kuitenkin komerosta muistoksi melko paha klaustrofobia (ahtaan/suljetun paikan kammo), joka ei ole helpottanut vieläkään.

Tästä eteenpäin pojan elämä sujui jokseenkin normaalisti. Hänellä ei ollut sisaruksia, joten hän ei ollut lapsuudessaan viettänyt kovinkaan paljon aikaa muiden saman ikäisten kanssa. Koulun alkaessa kaikki kuitenkin sujui kohtalaisen hyvin, joskaan Daichi ei ollut kovin hyvä ystävystymään muiden kanssa, vaan pysytteli mieluummin yksin. Tämä huolestutti tiettyjä tahoja, mutta vuosien kuluessa poikaa alettiin pitää koulun "yksinäisenä sutena", josta ei niin hirveästi piitattu. Jossain kohtaa hiljainen, kaunis poika alkoi vetää tyttöjä puoleensa, mutta nämäkään eivät jaksaneet kovin kauaa yrittää, kun punastelevalta Daichilta ei oikein herunut vastakaikua. Ollessaan 14 Daichi viimein tajusi pitävänsä saman sukupuolen edustajista. Tämä tieto kauhistutti ja nolotti häntä, mutta siitä huolimatta hän jatkoi elämäänsä mahdollisimman normaalisti. Isälleen hän ei voinut kertoa olervansa homo, Takeru nimittäin oli kasvanut suhteellisen konservatiivisessa kodissa ja tämän tyyppiset asiat inhottivat häntä. Homous kuitenkin ahdisti häntä, ja joskus hän jopa viilsi itseään, mutta se jäi siltä erää, kipu ei nimittäin peittänytkään ahdistusta. Tämä ahdistus kuitenkin katosi nopeasti, ja Daichi jatkoi suhteellisen normaalia elämää.

15-vuotiaana Daichi päätti kertoa isälleen seksuaalisuudestaan, tulisi siitä miten paljon ongelmia tahansa. Takeru reagoi odotetusti: ensin hän kauhistui, sitten raivostui, ja lopulta päätyi syyttämään Daichin silloista koulua tapahtuneesta. Viimeinen seikka oli helposti korjattavissa. Takeru lähetti Daichin paperit hakemuksen kera SLA:han, jonne poika hyväksyttiinkin. Niinpä kaksikko muutti pois Pariisin keskustasta, hiukan lähemmäs koulua ja Daichi siirtyi SLA:han.

Pitää
~ verestä
~ kirjoittamisesta
~ lyijykynistä
~ kaakaosta
~ hiljaisuudesta
~ alistetuksi tulemisesta (ei vain myönnä sitä)
~ shonen-ai- ja yaoi-mangasta (ei myönnä sitäkään)
~ mandariineista
~ auringonlaskuista ja -nousuista
~ internetin deittipalstoista (salaisuus tämäkin)

Ei pidä
~ ahtaista paikoista
~ suurista ihmismassoista
~ paniikkikohtauksista
~ ihastumisesta
~ tupakasta
~ patongista
~ aurinkorasvasta
~ tietokoneen näppäimistön keskellä olevasta enter-näppäimestä

Daichi myös...
...laulaa toisinaan suihkussa.
...pitää sateessa seisomisesta.
...haluaisi opetella joskus soittamaan kitaraa.
...kirjoittaa aika paljon.
...tykkää juoksemisesta.
...ei polta.
...ryyppää todella harvoin, mutta silloin vetää kunnon kaatokännit.
...puhuu sujuvasti englantia sekä osaa myös jonkin verran japania. (äidinkieli siis tosiaan on ranska)

Suhteet
Tavannut: Mikey, Shiro
Ystävät: -
Kämppis: -
Ihastus/rakas: Kaoru
Vihamiehet: -

Kuvassa: Aoyagi Ritsuka sarjasta Loveless

Pelaaja: Ibi (kulkee myös nimillä Reno ja Aryna), pian 15v

Pelinäyte:
Daichi istahti koulun pihalla kasvavan puun alle ja laski koulunlaukun viereensä. Hän käänsi kasvonsa kohti aurinkoa ja antoi sen lämmittää hetken kalvakoita kasvojaan. Saatuaan mielestään tarpeeksi aurinkoa poika kaivoi laukustaan kynän ja pienen lehtiön ja alkoi kirjoitella ylös mieleensä putkahtelevia, varsin sekavia sanoja. Välillä hän huitaisi hiuksia pois kasvoiltaan ja jatkoi sitten kirjoittamista. Hetken kuluttua paperilla oli lyhyt sanalista, jossa luetelluilla sanoilla ei vaikuttanut olevan minkäänlaista järkevää yhteyttä toisiinsa. Daichi nuolaisi nopeasti huuliaan ja alkoi sitten yhdistellä sanoja paperia pitkin kiemurtelevilla viivoilla. Sanaparitkin olivat verrattain kummallisia, esimerkkeinä nyt vaikkapa "veri - aurinkorasva" tai "suola - sivujakaus". Daichillekaan niillä ei ollut sen enempää merkitystä, niinpä hän repäisi sivun irti ja työnsi sen takaisin laukkuunsa. Sen tehtyään hän katseli tyhjää sivua mietiskellen ja pureskeli kynänsä päätä, joka alkoi olla jo varsin täynnä hampaanjälkiä. Maistaessaan lopulta lyijyn maun Daichi lopetti ja laittoi kynän ja vihon huokaisten pois. Hän veti polvet rintaansa vasten ja kietoi kätensä jalkojensa ympärille. Pojan edestä lensi keltainen perhonen, joka kiinnitti tämän huomion hetkeksi. Sitten perhonen katosi hänen näkyvistään ja Daichi siirtyi katselemaan koulun ovea, josta väkeä kulki sisään ja ulos satunnaisia väliajoin - enemmän kuitenkin ulos. Ketään tuttua ei näkynyt, ei tietenkään, olihan hänen ensimmäinen päivänsä täällä. Daichi ei kuitenkaan ollut aikeissa alkaa tekemään tuttavuutta kenenkään kanssa, asiat saisivat edetä omalla painollaan. Niinpä hän tyytyi vain katselemaan.