Jos syysyönä matkamies...

[steve]

Olisi mennyt yksin puistoon kello 22.00 jälkeen ja jäänyt sinne aivan yksin, sillä muut olivat menneet läheiseen yökerhoon ja jättäneet hänet jälkeensä? Steve Cornelius, yleisemmin tunnettu Corni-Corneliuksena tai Stevienä istui yksin Saint Lyonsin puiston penkillä. Hän oli aavistuksen humalassa ja tuon vuoksi tukeutui penkkiin oikein kunnolla. Tuo katseli tyhjin silmin edessään olevaa suihkulähdettä ja naureskeli omille, erittäin huonoille jutuilleen. Steve kuitenkin tajusi mitä teki, mutta mitäpä väliä millään olisi ollut, eihän kukaan ollut näkemässä.

Mitä hittoa minä täällä teen ja tässä kunnossa? tuo mietti itsekseen ja antoi päänsä retkahtaa rintaansa vasten melko huolettoman näköisesti. Nyt joku kuitenkin tulisi metsästä ja kuristaisi hänet siihen penkille kuin oli nähnyt japanilaisissa kauhuelokuvissa tehtävän. "En minä pelkää...ei tämä ole Silent Hill..." se sihahti hampaidensa välistä ja nosti väsyneet kasvonsa taivasta kohden, jolla todellakin paistoi melkoisen pahaenteinen kuutamo. Mustaan villakangastakkiin ja farkkuihin pukeutunut nuorukainen ei pelännyt olla yksin typötyhjässä puistossa tai sitten hän oli aivan liian humalassa tajutakseen sitä. Alkoholin vaikutus alkoi kuitenkin jo jättää tuon mielen ja kylmyys hiipi iholle, vaikka tuolla kohtuullisen lämpimästi päällä olikin.

Tuossa yksinään hänellä oli aikaa miettiä, miksi oli lähtenyt tähän aikaan illasta ulos ihmisten kanssa, joista ei oikeastaan välittänyt sen enempää kuin vanhoista sukista? Nuo olivat vain sattuneet pyytämään tätä mukaansa ja hän oli mennyt, mutta oli kuitenkin jäänyt matkasta tänne puistoon, kun ei ollut saanut oikein kontaktia liioin miehiin eikä naisiin. Tämä oli typeryksellemme pulmallista, sillä tuntui että ilta oli nyt totaalisen pilalla, jos hän ei saisi ketään seurakseen täksi yöksi. Steve oli kamala, hänellä oli aivan väärät kuvat rakkaudesta ja välittämisestä vaikka menneellä tosin oli ainakin hieman osansa asiaan. Tuo ei kuitenkaan tehnyt mitään tilannetta parantaakseen, vaan jäi istumaan kylmään marttyyrinä. Ehkäpä hän kuolisi siihen? Mitäs sitten, sillä kukaan ei kuitenkaan kaipaisi tätä.

Kukaan ei kaipaisi...näin ajatuksin Steve kierähti selälleen penkille ja sulki silmänsä hiljaa. Keuhkoihin hengitetty pakkasilma sai hänet tärisemään entisestään, sillä vaikka oli syksy oli tässä illassa jotakin mystisen kylmää. Vihreäsilmäisellä ei siis tainnut olla aikomustakaan etsiä lämpimämpää paikkaa viettää iltaansa? Ei ainakaan, jos tuo ei vaivautuisi menemään yökerhoon toisten perässä. Typerää käytöstä moinen! Makaa nyt sitten siinä kylmässä...

[tnitti]

Ilta.. Myöhä, pimeä, hämärä. Kuka oikein liikkui näin myöhään ulkona? Tai ei, kuinka ihmiset uskalsivat liikkua näin myöhään ulkona? Oli pimeää, puskissa liikkui vaikka mitä - kuten demonisia hevosia ja ... oli muutenkin.. pimeää. Asuka, kuusitoistavuotias sisäoppilaitosta käyvä tyttö käveli sitä hiekkatietä pitkin, mikä kulki puiston lävitse. Asuka oli niitä opiskelijoita, joita ei ehkä huomannut, jos ei kiinnittänyt huomiota. Vaikka Asuka olikin japanilaissyntyinen, ei hän siltikään erottunut joukosta, koska olihan koulusta tullut kansainvälinen, japanilaisia tuntui tulevan yhä enemmän ja enemmän kouluun. Asuka omasi ne pitkät vaalennetut hiukset, jotka yleisemmin olivat auki, tai kiinni, niinkuin ne nytkin olivat, tyttö oli nimittäin laittanut ne kahdelle nutturalle takaraivoonsa, etuhiuksien ollessa kuitenkin peittämässä sileää otsaa. Koulussa Asuka oli yleisemmin niitä tyttöjä, jotka hymyilivät vaikka pilkattiin ja olivat muutenkin kuin aurinkoja luokissa. Tälläisiä tyttöjä tosin oli paljon koulussa, mutta tokihan oli koulussa myös paljon kauniita, täydellisen vartalon omaavia naisia, joiden joukkoon Asuka ei kuulunut. Tokihan tyttö oli kasvonpiirteiltään söpö, mutta toki kauneus oli täysin katsojasta kiinni. Asukan vartalokin oli enemmänkin tyttömäinen, kuin naisellinen. Ei Asuka toki mikään lauta ollut, mutta ei hänellä kuitenkaan ollut suuria täyteläisiä rintoja, vaan pienet, mutta pyöreät ja kiinteät, jotka tosin tyttö peitti peittävillä vaatteillaan. Tänäänkin Asuka oli laittanut päälleensä punaisen, polviinasti ylettyvän mekon, valkoiset polvisukat joiden takana oli koristeelliset rusetit sekä valkoisen polviinastiylettyvän syksytakin. Punavalkoinen, ne taisivat olla aina värit, mitä Asuka käytti.
Punaiset korottomat kengät kuitenkin veivät tyttöä rivakkaasti eteenpäin, askel toisensa jälkeen. Jos Asukan tunsi, niin tiesi, että tyttö pelkäsi pimeää enemmän kuin kuolemaa. Pimeä oli aikaa, jolloin ei voinut nähdä mitä tuli eteen ja mitä taakse.. pimeä oli aikaa jolloin kaikki oli..pimeää. Mörkäjä kuhisi puskissa ja teillä ja.. kaikkialla. Tyttö rutisti valkoista laukkuaansa rintakehäänsä vasten, sulkien hetkeksi silmänsä kävellessään eteenpäin. Miksi miksi Miiiiksi hän oli jäänyt niin myöhään juttelemaan kavereidensa kanssa? Miksi hän ei ollut huomannut kelloa aikaisemmin? Nyt se olisi täysin hänen oma syynsä jos joku tulisi ja mörkö hyppäisi puskasta ulos, tai demoniset hevoset söisivät hänet elävältä.... Ja sitten kukaan ei tietäisi siitä, kukaan ei koskaan saisi tietää. Mustanruskeat mantelinmuotoiset silmät raottuivat uudemman kerran Asukan kävellessä miltei ohitse sen penkin, jossa tyttö ei aluksi ollut nähnyt ketään. Ohitse Asuka ei kuitenkaan ennättänyt kävellä, koska katse kääntyi puistonpenkkiin ja äkkäisi sitten hahmon joka makasi siinä... Hahmon... makasi? Yllättävän nopeasti Asuka säpsähti säikähdyksestä, jalkojen sotkeutuessa toisiinsa ja piankos koko puiston kaikui kiljahdus ja pian ryhmähdys, tytön kaatuessa siihen hiekkaiselle maalle, penkin läheisyyteen.
"..ittaai.. " Pieni ääni narisi, samalla kun tyttö kohosi istumaan hiekkaiselle tielle, vieden katseensa sinne oikean nilkkansa suuntaan. Siihen sattui...

[steve]

Ilta oli tosiaankin pimeä ja niinkin pimeä, että oli todellakin vaikea katsoa eteensä. Siksi oli helpompi vain maata paikoillaan ja olla liikkumatta yhtään mihinkään -- sen oli ainakin edelleen aavistuksen humaltunut Steve todennut jo hyvänaikaa sitten. Siinä tuo tosiaan makasi ja oli niin sanotusti nollautuneessa tilassa, mies ei siis jaksanut ajatella enää mitään eikä kai siksi osannut pelätä niitä mörköjäkään. Tuo oli melkein jo nukahtamassa, kun sitten äkkiä kuulikin kiljuntaa ja tömähdyksen! Tämä sai Stevenkin säikähtämään ja hän nousikin penkiltä ylös melkoisen nopeasti, niin että kaatui suoraan toisen syliin siihen hiekalle -- päänsä tuli hyvin lähelle tytön rintakehää muun vartalon pudotessa sivuttain ja erittäin kipeästi toisen vartalon lähelle.

"...auts..." oli ainoa sana, mitä tuon kalpeilta huulilta nyt pääsi ja kun sitten miekkonen sattui tajuamaan, että makasi jonkin pehmeän päällä...jonkun joka oli aavistuksen karvainen ja sisälsi myös kovia osia. Hitaasti tuo avasi silmänsä ja huomasi olevansa _erittäin_ lähellä hänen ikäistään aasialaisen näköistä tyttöä. Tämäkös sai miekkosen tavoistaan poiketen kompuroimaan taaemmas toisen päältä ja jäämään tutkimaan toista. "Anteeksi...ei ollut tarkoitus pudota yläilmoista sinun päällesi tällä tavoin..." se virnisti ja ojensi kätensä tytölle, jotta tuo ei sairastuttaisi itseään kylmällä maaperällä. Salaa pääkopassaan tuo ajatteli, että olipa ollut onnekas saadessaan tänne seuraa ja vieläpä noin...sutjakkasääristä. Hienoisesti kun tuo nyökkäsi toiselle niin hän äkkäsi sinussa tämän piirteen. "Mitä sinunlaisesi tyttö tekee täällä tällaisena iltana?" Steve sitten jatkoi siihen omaan, aavistuksen maireaan tapaansa mutta kuitenkin ystävällisesti.

Saatoit huomata pojan sinua paljon pidemmäksi itseäsi ja kaiketi tuon kädetkin olivat aavistuksen viileät kiitos sen kylmän ilman. Noh ainakaan hän ei vaikuttanut millään tavalla pelottavalta. "Mahdoin näyttää ruumiilta tuossa maattuani kuin sinä tuolla tavalla huusit..." poika taas kuittaili ja loi japanittareen aavistuksen ilkikurisenkin silmäyksen. Mitään hätäähän kenelläkään ei kuitenkaan ollut, ainakaan niin kauan kuin he olisivat yhdessä ja lähekkäin. Steve huomasi sinun olevan melko sieväkin, tai siis hän oli aina pitänyt aasialaisesta kauneudesta. Mistähän sinä mahdoit olla kotoisin? Vaatteissasi ei ainakaan näkynyt olevan koulun merkkejä, vaikka iästäsi päätellen olisit siellä voinut kouluasi käydä. Tällä itsellään oli sattumalta hihassaan Saint Lyonsin kangasmerkki.

Sittenkös tuo huomasi vasta nilkkasi. "Oh...olenpa minä toope..." hän melkein huudahti ja kyykistyi toisen viereen, eväten sinulta ne nousuyrityksesi. Sanaakaan sanomatta miekkonen kosketti varoen nilkkaasi ja piti katseensa silmissäsi, kun nosti jalkasi syliinsä ja kokeili jalkaa varovaisesti. "Sattuuko tämä?" hän kysäisi arastikin, tämä oli jo ehkä hieman liiankin läheistä näin äkkisältään. Poika näytti huolestuneelta ja typertyneeltä siihen, ettei ollut huomannut nilkkaasi aiemmin...typerys!

[tnitti]

Asuka oli juuri ja juuri ennättänyt nousta istumaan, kun joku häntä suurempi ja tummempi mätkähti siihen hänen syliinsä. Tietenkin tuo yllättävä tapahtumakierto sai uuden kirkaisun karkaamaan Asukan suusta, samalla kun tyttö vie kätensä kasvojensa peitoksi. Tuo ele oli samantapainen kuin lapsilla. Lapset peittivät kasvonsa ja näkökykynsä, luullen olevansa piillossa tällä tavalla. Niin Asukakin luuli hetken olevansa, vaikka kuitenkin pian kuuli äänen ja sen miten hänen päältään nousiin ylös. Toinen oli varmasti joku demoninen vampyyrimies joka oli tullut imemään hänen verensä ja ja...! Sitten kuuluikin anteeksipyyntö,mikä sai Asukan suljetut silmät käsien takaa raottumaan, samalla kun siroja käsiä vietiin kasvojen edestä pois, mustanruskeiden silmien kääntyessä sinne pojan suuntaan. Niin, tosiaankin.. poika, eikä mikään vanha mies tai demoninen vampyyri. Tai mistä sitä tiesi, ehkä toisella oli valeasu.. Asuka laski kätensä syliinsä, tuijotellessaan siinä poikaa ja pian pojan kättä, jota hänelle ojennettiin. Mantelinmuotoiset silmät tuuheineen ripsineen räpsähtivät kerran jos toisenkin kysyvänä, kunnes ne kääntyivät takaisin sinne pojan puoleen. Nähtävästi Asuka oli yllättäen muuttunut sekä vajaaälyiseksi että mykäksi, nimittäin niiden vaaleanpunaisien huulien välistä ei tullut aata eikä oota, vaikka häneltä kysyttiin jopa kysymyskin. Asuka vain tuijotti suu söpösti auki silmiäänsä räpsytellen, kunnes sitten aihe kuitenkin kääntyi johonkin sellaiseen, mikä sai Asukan heräämään ajatuksistaan. Hänen nilkkansa!
"H-hei hetkinen..!" Asuka lausahti, kunnes sitten tunsikin miten hänen jalastaan otettiin kiinni ja miten se vietiin tuon tuntemattoman pojan syliin. Tytön ilme muuttui hetkeksi hätääntyneeksi, kunnes koko siro vartalo hätkähti ja jännittyi pienesti, Asukan tuntiessa sen pienen kivun nilkassaan, mikä sai myös tytön irvistämään kivusta, samalla kun poika väänteli tytön nilkkaa.
"Tuo sattuu.. " Asuka mutisi pienesti, tietämättä oikein mitä tehdä. Hänen nilkkansa tuntui olevan venähtänyt, joten hän ei voisi juosta karkuun ja poika oli muutenkin saanut hyvän otteen hänen jalastaan ja... ja toinen koski hänen jalkaansa! Ajatukset kuitenkin toppasivat saman tien taas kuin seinään Asukan irvistäessä uudemman kerran nilkan kipua.

[steve]

Poika tunsi olonsa entistä enemmän syylliseksi, kun sai putoamisellaan aikaan uuden kiljaisun noinkin sievästä tytöstä. Onneksi hän ei saanut mitään pahempaa aikaan, sillä sitten tämä ei olisi tiennyt mitä tehdä. Nytkin hän oli sisimmässään hieman vaivautunut, vaikka tilanteessa oli kieltämättä jotakin kiinnostavaa. Ei sitä joka yö päässyt hivelemään kauniita nilkkoja näin säkkipimeällä, vaikka kyllähän Steve toki tajusi ettei tämä ollut mikään leikin asia. Hän päätti olla kiusaamatta tyttöä enempää niillä höpsöillä vitseillään ja keskittyi siihen nilkkasi kokeilemiseen.

"Pakko kokeilla voitko sinä kävellä tällä enää..." tuo sanoi pahoitellen ja kun hän sitten painoi nilkkaasi siitä tietystä kohdasta ja sai japanittaresta ilmoille kipua ilmoittavan vingahduksen, irroitti poika otteensa ja nyökkäsi hiljaa. "Ei se minusta murtunut ole, mutta tuskinpa tuolla ainakaan ihan tuollaisenaan kävellä voi..." poika mietti ääneen ja katseli samalla toista. Hänellä oli hyvin vähän kokemusta ensiavusta ja siksikös meni tovi, kun hän etsi jostakin laukkunsa pohjalta kaulaliinan ja laittoi toisen jalan sen päälle. Sittenkös poika liikkui vähän lisää ja etsi jostakin kaksi keppiä, jotka hän pisti tytön nilkan molemmille puolille tuiksi. "Tökeröhän tämä on, mutta ei metsässä lastoja kasva...sano jos tulee liian kireälle..." hän kehoitti toista alkaessaan sitomaan tytön nilkaa mahdollisimman hellin ottein. Oli sangen sievä näky nähdä kaksikko sillä tavoin hoivaamassa toisiaan, tai ainakin Steve tässä tapauksessa.

Sitominen ei ollut helppoa: kaulaliina oli paksua kangasta ja sen kiristäminen ei sujunut ongelmitta. Jatkuvasti olivat pojan vihreät silmät tytössä, jotta tuo sanoisi jos jokin menisi pieleen. Kun työ oli tehty ja kaikki ilmeisen hyvin löysi kaksikko itsensä istumasta siinä maassa. "Uusi yritys...ja olepa varoivainen, odota minä tuen sinua..." poika puhui ja auttoi tytön pois maasta hyvin varovaisesti tukea antaen. Nouseminen kipeällä nilkalla ei varmaankaan ollut helppoa ja eivät olleet ne askeleetkaan, joita toisen piti ottaa penkille. Lopussa Steve melkein nosti toisen istumaan penkille ja tuli sitten siihen viereen. "Nyt on varmasti parempi?" hän kysäisi toiselta varoen.

"Olen muuten Steve Greenwich...hauska tavata näin kelmeissä tunnelmissa..." tuo naurahti ja tarjosi jälleen kättään toiselle -- tällä kertaa esittelymielessä. Käden tarjoamiselle lieni toinenkin selitys: puistossa oli kovin vilpoisaa, mutta eihän Steve nyt valittamaan käynyt. Ennemminkin hän hymyili toiselle ja mietti olisiko sinut pitänyt saattaa jonnekin muualle pois puistosta? Ei tämä kieltämättä ollut kovinkaan mukava paikka näin myöhään, mutta silloin kun ilma oli lämpimämpi, oli puistossa istuminen ollut hyvinkin miellyttävää. Näytit olevan edelleen jotenkin pihalla, mutta kai se kuului asiaan -- olihan tilanne melko kummallinen.

[tnitti]

Asuka irvisti uudemman kerran tuntiessaan miten poika väänteli ja tunnusteli hänen nilkkaansa. Se tuntui oudolta - ei siis se, että hänen nilkkaansa tunnusteltiin vaan se, että joku tuntematon poika tunnusteli hänen nilkkaansa ja vielä pimeällä. Pimeä kuitenkin tuntui unohtuvan tyystin, kun tuo omituinen poika alkoi hääräämään hänen nilkkansa kanssa. Asuka kallisti päätäänsä pienesi sivulle nähdessään miten poika kurottautui ottamaan kaulaliinan ja sähläämään uudemman kerran tytön nilkan kanssa.
"A..o.. e.. " Asuka yritti kakistella sanoakseen jotakin, mutta ei aluksi kyennyt sanomaan kuin sanojen alkukirjaimia, ollessaan täysin ihmeissään koko tilanteessa.
"Ei sinun oikeasti tarvitse, se on ihan kunnossa, voin kyllä.. kävellä.. sillä.. " Asukan sanat muuttuivat lopulta mutinaksi hänen katsellessaan mustanruskein silmin miten poika kieputti paksun kaulahuivin hänen nilkkansa ja keppien ympäri, jotka kuin tukivat nilkkaa. Asukaa teki mieli hymyillä, mutta kasvot kuitenkin pysyttelivät enemmänkin hölmistyneen näköisinä. Nilkan näyttäessä sitten söpöltä paketilta, kääntyivät ne mustanruskeat silmät poikaan, kun häntä sitten kehotettiin nousemaan ylös ja ehkäpä jopa kävelemään. Asuka nyökäytti pienesti päätäänsä kunnes sitten yrittikin kohota maasta seisomaan, vaikka tosiaankin, kipeällä nilkalla se olikin normaalia vaikeampaa. Asuka älähti pienesti, mutta ei suinkaan kivusta vaan yllätyksestä, kun häntä itseään pidempi poika yllättäen ottikin hänestä paremman otteen ja miltei nosti siihen penkille istumaan. Asuka räpytteli silmiäänsä, vilkaisten poikaa, mutta käänsikin katseensa pian pois. Hän häpesi... kun oli tälläinen kömpelys ja kun oli säikähtänyt niin paljon ja.. Mantelisilmät käännettiin takaisin pojan suuntaan kun tämä sitten esittäytyikin. Eh? Asuka räpytteli taas silmiäänsä, kunnes se sitten laskeutuikin sinne käden suuntaan, Asukan jäädessä hetkeksi sitä tuijottamaan, kunnes sitten äkkäsikin mitä oli tapahtumassa.
"Ach!" Tyttö älähti, kunnes otti omalla oikealla kädellään pojan kädestä kiinni, missä se limenvihreä helminauha oli, kätellen.
"Asuka.. Asuka Natsumi, hauska tutustua. " Tyttö hymyili lämmintä Asuka-hymyäänsä, kunnes sitten vei kätensä Steven kädestä pois, kääntyen sinne nilkkansa puoleen.
"Anteeksi tämä vaiva.. Minun kai olisi pitänyt olla vähän ...hmm.. varovaisempi. " Tyttö mutisi pienesti, kohottaen jalkaa hivenen ylöspäin minkä nilkka oli venähtänyt. Ehkä jos hän lepäisi vähän aikaa hän voisi taas kävellä, mutta taas toisaalta.. oli pimeää...

[steve]

Steve huomasi Asukan hämmennyksen hänen hoitaessaan tuon nilkkaa ja nostaessaan tuon tytön siihen penkille. Olisi ollut väärin jättää toinen oman onnensa nojaan ja varsinkin, kun oli osittain hänen syytään että toinen oli siinä tilassa kuin nyt oli. Siinä viileässä illassa kaksikko sitten istui ja hän sai kuulla tytön nimenkin. "Hauska tavata Asuka..." Steve sanoi tytölle pehmeästi ja tarrasi miehekkäällä otteella toisen käteen. Hänen puristuksensa oli lämmin ja tukeva -- ei kuitenkaan sellainen, joka olisi voinut murtaa toisen käden. Kauaa poika ei pitänyt tytön kättä omassaan, vaan päästi sen rennosti irti ja keskittyi nyt vuorostaan katselemaan toisen pientä ja jotenkin nukkemaista olemusta.

Kun toinen totesi, että hänestä oli ollut kamalasti vaivaa huitaisi Steve vain kädellään ja päästi ilmoille pienen naurahduksenkin. "Ei hätiä mitiä, mukavaahan minusta oli että sain seuraa tänne yksinäiseen puistoon, mutta ikävää kylläkin että sinun nilkallesi kävi niinkuin kävi..." poika huokasi ja sulki silmänsä pieneksi hetkeksi. "Miksi sinunlaisesi tyttö ylipäätään on täällä tähän aikaan?" poika äkkiä kysyi ja tuon vihreiden silmien katse lukkiutui tyttöön. Häntä tosiaan ihmetytti enemmänkin se, miksi sinä olit täällä kuin miksi hän itse oli täällä. Halusiko toinen muuttua zombieksi tai joutua jonkun murhamiehen sormiin? Jaa, ja oliko Steve sitten paras puolustamaan sinua zombeilta tai muilta yön olennoilta? Ehkä, ehkä ei mutta selvää oli ettet sinä oikein itse tuolla jalalla ketään karkuun päässyt.

Hetken hiljaisuuden jälkeen pojan silmät vaelsivat taas siihen pallolta näyttävään nilkkaan, joka kaikessa tökeryydessään oli oikeastaan varsin sievä. "Mahtaakohan tuolla voida kävellä?" poika pohti ääneen ja laittoi kätensä niskansa taakse. "Vai pitääkö minun kantaa sinut koululle asti? Niin, hetki hetkeltä tuo alkoi yhä enemmän päättelemään että toinen oli hänen kanssaan samassa koulussa. Eivät nuoret muuten täällä oikein liikkuneet, paikkahan oli aivan maaseudulla. Kaukaa oli tyttö tullut kouluun ja sen huomasi myös Steve, joka jo tajusi sinut japanilaiseksi. Viisas poika eikö totta?

[tnitti]

Asuka katseli mustanruskein silmin hetken aikaa poikaa, kunnes kaste kääntyi sinne hänen nilkkansa puoleen, mikä tuntui kipeältä, jos sitä liikutti, mutta jos sen antoi olla paikoillaan, niinkuin Asuka teki, ei se tuntunut niinkään pahalta. Eikä se sinällään näyttänytkään pahalta.. tosin olihan siinä paksu huivi päällä, ettei ihmekkään ettei se näyttänyt miltään, eihän nilkkaa voinut edes nähdä. Turpoisikohan se? Varmasti.. Olisikohan hänen pitänyt ottaa kenkä pois? Ehkäpä, tosin se oli nyt vähäisin murheenaihe. Suurin murheenaihe, mitä Asuka mietti tällä hetkellä, oli se, miten hän pääsisi täältä pois, koska mitä enemmän alkoi kello tikittämään eteenpäin, sitä pimeämpi oli ja sitä enemmän tyttöä pelotti. Nytkin hän tunsi, miten ne pelonväreet kulkivat hänen vartalollaan ja saivat sen hoikan vartalon värähtämään valkean takin alla, mikä oli tosin muutamasta kohdasta muun kuin puhtaan valkean värinen - kiito sen, että tyttö kaatui maahan. Jopa ne valkeat polvisukat olivat värjäytyneet hiekasta. Asuka irvisti pienesti huomatessaan likatahrat. No, kaipa ne saisi pestyä pois.. saisihan? Vaikka eivät nuo polvisukat tai takki ollut omaisuudenarvoisia.. itseasiassa alennuksesta ostettuja. Hänellä ei ollut enää vanhempia, jotka maksaisivat hänen menonsa. Olihan hänellä toki täti, jonka kuului lähettää rahaa heille vähän väliä, mutta nytkään hänen tädistään ei ollut kuulunut muutamaan viikkoon yhtään mitään. Olikohan hänen tätinsä edes kunnossa?
Asuka räpäytteli mantelinmuotoisia silmiäänsä havahtuessaan siihen, että Steve puhui. Tyttö käänsi katseensa pojan puoleen, joka... joka... joka mitä?! Asuka näytti hetken aikaa jopa järkyttyneeltä, kunnes kohotti kummatkin pienet kätensä ja huitaisi niitä rintakehänsä ympärillä kielteisesti.
"Ei ei ei ei. Se olisi aivan liikaa." Tyttö lausahti, kuullessaan että poika aikoisi kantaa hänet. Sellainenhan tosiaankin olisi aivan liikaa ja.. ja.. Ei hän voinut antaa tuntemattomien poikien kantaa itseään ympäriinsä, vaikka olihan toki Charlie kantanut häntä... ja Clyde, mutta silti!
"Sitäpaitsi, pystyn kyllä kävelemään tällä. " Tyttö hymyili, laskiessaan kätensä hetkeksi penkille, kunnes ponnisti käsiensä avulla seisomaan, laskien kipeän nilkkansa maahan ja laskiessa sille painonsa. Hymyilevä ilme muttui hetkeksi irvistykseksi, kunnes tyttö laskeutui takaisin penkille istumaan, sen hymyn kohotessa taas huulille, tosin hymy taisi olla jotenkin vaivautunut...
"...kunhan lepään vain hetken. " Asuka jatkoi lausettaan, naurahtaen hermostuneena, samalla kun käänsi katseensa takaisin nilkkaansa. Miksi miksi.. miksi juuri hänelle piti tapahtua jotakin tälläistä? Ja nythän vaivasi Steven päätä aivan liikaa olemalla tälläinen ja.. Tyttö ummisti silmänsä kiinni samalla kun moitti itseäänsä päässään. Baka Asuka, Baka!

[steve]

Kyllä oli poikakin huomannut, etteivät tytön vaatteet enää olleet valkoisimmasta päästä. Sille ei kuitenkaan enää mahtanut mitään ja olihan se pienempi paha kuin se, että jouduit nyt istumaan jäisellä penkillä kipeän nilkan kanssa. Sinä et niin helposti liikkuisi tuon kanssa mihinkään, ainakaan jos siihen ei saataisi jotakin kylmää. Toinen kuitenkin päätyi kokeilemaan nilkkansa kestävyyttä ja kun kävely ei ottanut tuulta alleen, päädyit istuman takaisin penkille hänen viereensä. Tässä vaiheessa vihersilmäinen huokasi syvään ja loi tyttöön pitkän ja päättäväisen katseen. "Saat levätä aika tovin, jos meinaat tuolla nilkalla tänään kotiin päästä..." poika huokasi ja puisti hieman päätään. Hoikat sormet koskettivat hänen omaa leukaansa samalla, kun sen ruskeaverikön päässä näytti käyvän erilaisia ajatuksia.

"Kylmä, koho ja kompressio....sillä tavalla sinä kävelisit, vaan mistä saamme kylmää tähän hätään?" poika huokasi ja katsahti tyttöön. "Koholle jalkasi pitäisi ainakin saada, joten..uhh suotko anteeksi..." nyt näytti Stevekin pahoittelevalta, kun tuo hyvin hellästi, tytön vastusteluista huolimatta, riisui oman takkinsa ja laittoi sen Asukan viereen penkin päähän ja sittenkös tuo jo taivutti tytön selälleen siihen selinmakuulle. "Aion vain nostaa jalkasi ylös ei sen kummempaa..." poika puuskahti ja kiroili tilanteen vaikeutta. Piankos sinun jalkasi oli nostettu penkin selkänojalle siten, että toinen jalkasi lepäsi suorana penkillä, jolal hän ei enää istunut. "Kyllä minä luulen, että minun on PAKKO kantaa sinut pois täältä...ilman kylmää nilkkasi ei parane ja vaikka ulkona on kylmä, ei se vaikuta venähtäneeseen nilkkaan." Steve puhui rauhoittavasti ja katseli tyttöä jotenkin ehkä lempeästikin sieltä yläilmoista. Niin, siinäkös mokoma nyt toljotti, ilman takkia ja pelkkä kaulahuivi kaulansa lämmikkeenä. Tätä paleli, mutta eihän mies sitä naiselle näyttämään.

"Ja hei, ei mitään painavia ajatuksia okei? Minusta on kiva olla hyödyllinen muille, edes joskus" poika päätyi kyykistymään maahan ja näyttämään tytölle kieltään kuin pikkupojat konsanaan. "Millä luokalla sinä muuten olet?" hän sitten kyseli kun samalla mietti, oliko toisella hyvä olla siinä vai pitäisikö hänen oikeasti napata toinen syliinsä ja viedä sinut takaisin koululle pian. Olipas tämä nyt vaikea tilanne, varsinkin kun toinen vaikutti niin mahdottoman vaivautuneelta kaikkeen.

[tnitti]

Asuka virnisti pienesti ja kasteli nilkkaansa, kuunnellessaan pojan sanoja. Kyllä hän tällä nilkalla pääsisi takaisin asuntoloihin, vaikka matka pitkä olikin. Ehkä hänen nilkkaansa koskisi käveleminen, mutta oma vikahan se oli, että hän oli niin säikähtänyt penkillä nukkuvaa nuorukaista, lentänyt kirjaimellisesti maahan ja taittanut nilkkansa. Asuka liikautti pienesti kipeää nilkkaansa, sen verran, kuin vain kykeni, mutta jätti taas nilkkansa sitten rauhaan. Ruskeat silmät kääntyivät katselemaan taas poikaa, tämän näyttäessä miettivältä. Kylmä.. koho... mitä? Miksi poika kylmää halusi? Asuka räpsytteli silmiäänsä hämmentyneen ja kysyvän oloisena. Sitten poika jo nousikin ja riisui takkinsa, mikä sai Asukan sydämen jättämään muutaman lyönnin välistä. Mi-mitä tuo poika oikein tahtoi? ..ei kai se... se yritti laittaa häntä makuulle?!
"e-ei sinun oikeasti tarvitse, olen ihan kunnossa kun...!" Kyllähän Asuka pienesti laittoi vastaankin sitä, että poika oli tuolla tavalla laittamassa tyttöä makuuasentoon ja vielä kosketti jalkaakin ja kohotti sitä.. luoja miten lähellä se olikaan, että Asuka olisi saanut paniikkikohtauksen. Poika kuitenkin onneksi siirty siihen penkin vierelle ja jäi siihen katselemaan tyttöä. Asuka vilkaisi jalkaansa ja vei sitten penkillä makaavan jalkansa koukkuun, suoristellen sitten hamettaan pidemmäksi - kiitos kun se oli polvipituinen, ei Asuka tahtonut että hänen alushousunsa näkyivät, vaikka valkoiset puuvillaiset olivatkin. Saatuaan polvipituisen takkinsa ja punaisen mekkonsa hameen polviensa päälle, käänsi Asuka taas katseensa poikaan. Hän tunsi olonsa hölmöksi maatessaan penkillä ja Asuka olisi jo tahtonut nousta ylös istumaan, mutta kai hän hetken aikaa voisi vain olla. Sitten poika jo kyseli häneltä kysymyksiä. Asuka hymyili pian, näyttäen hetken aikaa mietteliäältä.
"12 luokalta. " Tyttö vastasi, mutta pian vastauksen jälkeen tämä vei jalkansa penkille ja siitä penkin ylitse, tytön kohottautuessa istumaan. Hän ei tuntenut oloaansa.. mukavaksi maatessaan penkillä, varsinkin kun oli yö.
"Minun pitäisi lähteä, kun on niin pimeä ja...en oikein..pidä pimeästä. " Asuka mutisi, vieden katseensa johonkin alaviistoon. Hän vihasi, kammosi, pelkäsi pimeää.. ja nyt hän oli tuntemattoman pojan kanssa pimeässä.

[steve]

Ja vaivautuneisuus senkun tuntui vain jatkuvan kumpaisenkin osalta. Steve sai siirrettyä tyttösen jalan siihen koko asentoon, joka oli mukava asia nilkan paranemisen suhteen -- kipukin olisi miedompaa, jos nilkkaa piti pystyasennossa. Steve kuitenkin huomasi, että hänen temppunsa sai tytön hämmentymään ja siksi hän huokaisikin hiljaa sanoen toiselle rauhallisesti: "Älä saa tästä mitään vääriä käsityksiä, nilkkasi vain on parempi olla pystyssä ettei kipu pääse turruttamaan sitä...minä satutin nilkkani melko usein pelatessani..." poika puheli lepposasti ja yritti saada tilanteessa kasvavan jännitteen katoamaan jonnekin. Hän ei halunnut toiselle mitään pahaa, jos tyttö sitä luuli -- ei todellakaan. Miksi hän olisi halunnut pahaa jollekin noin herttaiselle olennolle? Poika tunsi olonsa kovin hankalaksi. Siinäkös tuo sitten päätyi liikauttamaan itsensä hieman mukavampaan asentoon ja siirtämään ne silmänsä taas takaisin tyttöön.

"Oh...12-luokalta..." poika sitten äkkäsi toisen sanovan ja huomasi itsensä nyökkäävän ymmärtäväisesti. "Minä olen sinua sitten vuoden ylemmällä luokalla ja siskonikin...niin Mariellahan on sitten sinun kanssasi samaa vuosikurssia..." Steve sanoi rauhallisesti ja katsahti Asukan hermostunutta tapaa siirrellä hamettaan alemmas. Ei tällä ollut aikomustakaan katsella...ärr...poika pyyhkäisi kasvojaan ajatuksissaan ja siirsi huomionsa hetkeksi muihin asioihin. "Hän on niin erilainen...siskoni siis..." tuo naurahti vähän ja liikutteli jalkojaan penkillä kuin pikkulapsi ikään.

Sitten tuli puheeksi pimeä ja poika tajusi sinun sanovan, että sinun täytyisi lähteä kotiin. Niin, olihan kello jo paljon ja sinun olisi parempi päästä kotiin lepuuttamaan jalkaasi. "Pelkäätkö sinä pimeää?" poika sitten päätyi kysäisemään ja kurttasi kulmiaankin uteliaaseen sävyyn. Kukapa ei olisi pelännyt, sillä tämähän oli sangen villi puisto -- kuten oli jo aiemminkin tullut todettua. "Mehän olemme täällä kahdestaan, joten en tajua mitä pahaa täällä voisi sattua..." poika totesi ja katsahti toiseen hieman arvelevasti. Luulitko sinä tätä sellaiseksi pojaksi? Noh, olihan Steve toki toisinaan sellainen, mutta ikinä hän ei ollut pahoipidellyt ketään saatika edes ajatellut ottavansa naisen vailla tuon omaa tahtoa. Pelkkä ajatuskin sai hänet värähtämään ja nielaisemaan huomaamattomasti. "...jos joku tulee tänä aikana niin minä kyllä pidän sinun puoliasi..." nyt Steve löysi jostakin pienen palan sitä voimaansa ja nyökkäsi somalle tyttölapselle rohkaisevasti. "Kylmä täällä kyllä tulee..." poika sanoi hiljaa ja oli sitten vaiti. Sinä halusit varmaan mennä kotiin? "...onkohan liian tökeröä kysyä...miksi juuri sinä pelkäät pimeää?" ruskeatukkainen kysäisi ja risti kätensä rinnalleen pitääkseen yllään edes pienen kaistaleen lämpöä, joka pakeni hänen kehostaan nyt kun tuolla ei ollut enää takkia päällään. Hän oli utelias kuulemaan lisää tytöstä.

[tnitti]

Asuka istui jo tyytyväisenä penkillä, mutta oli kuitenkin valmiina lähtemään kävelemää takaisin koululle, tai no, asunnolleensa kipeän nilkan kanssa. Kävelemisessä varmasti menisi aikaa, varmasti tuplasti se, mitä normaalisti meni, kävelihän Asuka yleisemmin reippaasti, varsinkin pimeällä, mutta... nyt nopeasti kipittäminen ei onnistuisi. No mikäs siinä.. pimeässä ollessa... Asuka tunsi miten kylmät pelonväreet kulkivat pitkin selkärankaa tytön ajatellessa pimeää ja sitten miten poika mainitsi että he olivat kahdestaan. Asuka puristi hetkeksi pienet sorminsa nyrkkiin, rauhoittaakseen itseäänsä, ettei vain saisi paniikkikohtausta. Ei olisi ensimmäinen kerta kun Asuka sellaisen saisi.. olihan hän jo kerran jähmettynyt kokonaan ja hänet oltiin jouduttu kantamaan takaisin koululle.. tuo oli yksi, millaisena paniikkikohtaus tuli, toinen oli taas, että Asuka meni hysteeriseksi, itki ja tärisi, joskus juoksi karkuun, joskus jäi vain paikoilleen. Luoja miten paljon Asuka pelkäsikään pimeää, siksi pois oli päästävä... pian. Steven rohkaiseva kommentti hänen puolien pitämisestä sai Asukan hellittämään nyrkkiäänsä, samalla kun mustanruskeat silmät käännettiin tuohon poikaan, asukan hymyillessä tuttua hymyäänsä - ja jopa naurahtaessakin. steve oli herttainen... Pojan mainitessa kylmyydestä, pääsi Asukan huulilta epämäärinen 'oh' äännähdys, kunnes tyttö sitten käänsi huomionsa hetkeksi Steven takkiin, joka hänen tyynynään oli jonkun aikaa sitten ollut, kunnes Asuka vei sirot kätensä takille, suoristi sen suoraksi ja ojensi sitten Stevelle.
"Sinun ei kannattaisi olla ilman takkia, tulet pian kipeäksi. " Asuka lausahti ja päästi sitten takista irti, kun Steve vain otti mokoman omiin käsiinsä. Kuullessaan kuitenkin Steven kysymyksen pimeästä ja mistä pelko johtui, käänsi Asuka katseensa pois, kun silmissä näkyi pieni sävähdys. Tiesiköhän toinen lainkaan miten syvälle oli tikullaansa tökkäisemässä? Onneksi sentään Asuka oli tottunut tälläiseen, eikä se hymy huulilta kuollut hetkeksikään. Piankos Asuka sitten kääntyikin takaisin katsomaan Steveä.
"Kun..." Tyttö aloitti, ilmeen sitten valahtaessa jotenkin 'mukamas-järkyttyneeksi-et-ikinä-usko' ilmeeksi.
"Etkö tiennyt että demoniset hevoset liikkuvat iltaisin? Ne odottavat että viattomat ihmiset kävelevät yksin ja sitten ne hyökkäävät niiden kimppuu ja syövät kaikki isoilla hampaillaansa. Ne hevoset asuvat siellä koulun tallissa, ihan oikeasti!" Asuka selitti, pienesti käsiäänsä ilmassa huitoen, imitoiden demonisia hevosia, joista tyttö aina tuntui sepittävän. Asuka oli kerran ollut kosketuksissa hevosen kanssa..sekin ensimmäisenä päivänä koulussa ja tästä johtuen tyttö oli saanut päähänsä että demonisia hevosia oli olemassa. Piankos tyttö sitten kohosi penkiltä seisomaan, tosin varoen astumasta kipeälle nilkalleensa, ainakaan vielä.
"Joten meidän kannattaisi lähteä, ennen kuin ne tulevat hakemaan meidät." Asuka lausahti. Oli helpompi heittää pelko-aihe leikiksi, kun kertoa todellista syytä...

[steve]

Poika olikin helposti sairastuvaista sorttia, mutta kuten kunnon mieheksi hänet oli opetettu -- ei tuo osannut pyytää toiselta takkiaan takaisin puhumattakaan siitä, että olisi valittanut varsinaisesti omaa kylmäänsä. Siksi Asukan tarjotessa tälle takkiaan takaisin, nappasi poika sen omiin käsiinsä pienen nyökkäyksen kera ja tuo puheli samalla jotakin siitä, että ei toisen olisi tarvinnut ja että kyllä hän olisi valmis kestämään hieman kylmääkin, kunhan toisen vain olisi mukava olla näissä olosuhteissa. Sisälle meneminen olisi kuitenkin ihana vaihtoehto, kun otti huomioon ettei takkikaan enää oikein lämmittänyt häntä...sinusta hameessasi puhumattakaan. "Kiitos..." poika lopulta sanoi pienesti tytön suuntaan, sillä toinen oli ensimmäinen pitkään aikaan, joka huolehti hänestä. Steve ei oikein aina tajunnut, että muista huolehtimalla ei saanut unohtaa omaa itseään. Nyt se kuitenkin pujotti takin takaisin kroppansa peitoksi ja kallisti päänsä toisen suuntaan.

Sitten tuli puheeksi se, miksi sinä pelkäsit pimeää ja piankos poika huomasi toisen puhuvan demonisista hevosista. Steve ei ollut uskoa korviaan, sillä hän ei ollut ikinä kuullut kenenkään puhuvan mitään sellaisista. "Eihän voi olla...ei ihme, että ratsastajatytöt ovat aina niin jäykkiä niiden selässä..." Steve virnisti ja päästi pihalle pienen naurahduksen, katsoen sinua samalla puoliksi suljettujen silmien takaa. Hän aavisti, että pelon takana oli jotakin, mistä tytön ei ollut kovinkaan helppo puhua. Hänellä oli hyvä ihmistuntemus ja siksi hän näin päätteli, mutta ei...Steve ei aikoisi kinuta tietoa tytöstä enempää. Toinen ei ollut sellainen, jolle sopisivat julmat leikit, et ainakaan toistaiseksi. "Hevosia tai ei, olen kannallasi siinä että meidän pitäisi liikkua..." poika sanoi tomerasti ja soi tytölle pienen leikittelevän hymyn noustessaan seisomaan siitä penkiltä. "Minä voin viedä sinut kotiisi jos haluat...Asuka-chan." Steve sanoi rauhallisesti ja ojensi tytölle kätensä. Oli selvää, että toinen ei kävelisi, joten. "Ei...minä kannan sinut kotiin..." poika sanoi pienesti ja ennenkuin ehdit päästää uuden niistä "oh"-äännähdyksistäsi, olit jo hameenhelmat suorana poikamme reppuselässä. "Ota minut tukevasti kaulalta kiinni, mennään kovaa etteivät ne hevoset saa meitä kiinni, pimeässä ei ole mukavaa..." ruskeatukkainen taas nyökkäsi ja lähti ottamaan muutamia kevyitä askeleita tarkkaillen samalla, vastustitko sinä.

Pojan selkä tuntui takinkin läpi suloisen lämpimältä ja jos painauduit lähelle saatoit huomata kuinka tämä oli aavistuksen jännittynyt taakkansa vuoksi. Hän ei ollut kovin urheilullinen, mutta jaksoi kyllä kantaa Asukan kaltaista kevyttä tyttöä melkoisen helposti. "Leikitään vaikka, että minä olen sellainen demoninen hevonen, jonka sinä olet kesyttänyt...sitten tämä ei ehkä tunnu niin oudolta..." poika henkäisi hiljaa ja piti toista hellän tukevasti kiinni selkäänsä vasten. Steve oli kumartunut aavistuksen eteenpäin, jottet sinä vain putoaisi. Tällä oli lämmin ja äkkiä ei tuntunut lainkaan enää niin yksinäiseltä -- pojasta tuntui kummalliselta. "Ohjaa minua, kerro minne me menemme..." tuo kysyi ja nosti päätään sen verran, että saattoi nähdä sinun silmäsi. Hän ei ollut demoninen, ehei, ennemminkin luotettava ja varmajalkainen ratsu.

[tnitti]

Asuka hymyili pienesti Stevelle tämän kiittäessä paidan takaisinantamisesta. Eihän Asuka tarvinnut mokomaa takkia enää mihinkään, hänen hetkellisenä tyynynähän se oli ollut, joten parempi vain, että Steve laittaisi sen päälleensä. Se nyt tästä puuttisi, että Asuka olisi ensiksi vaivannut nilkallaansa tuota poikaa ja sitten vielä sairastuttanut. No, ainakin kaksikossa oli jotakin samaa, he nimittäin sairastuivat kummatkin helposti. Oli miten oli, Asuka naurahti pienesti Steven sitten puhuessa lisää. Onneksi Steve oli niitä ihmisiä, jotka yhtyivät siihen Asukan selostukseen, eivätkä alkaneet mollaamaan ja nauramaan sitä, ettei demonisia hevosia ollut ja Asuka olisi mukamas päästäänsä täysin sekaisin, jos näin luuli asioiden olevan. Piankos päätä sitten nyökäytettiin, kun Steve mainitsi lähtemisestä, kunnes sitten jotakin tapahtui, mitä Asuka ei ollut odottanut...
Asuka ei ennättänyt kuin vain silmiäänsä räpäyttää hämmennyksestä, kunnes pienenpieni 'kyaah!' ääni karkasi tytön huuilta, kun hän tunsi, miten Steve tarttui hänen polvistaansa kiinni ja miten tyttö nostettiin kevyesti reppuselkään. Tietenkin, vaistomaisesti Asuka kietoi kätensä Steven kaulanympärille, pidellen hetken aikaa ehkäpä liiankin tiukasti toisen kaulasta kiinni, kunnes tyttö uskalsi hellittää hetkellisen järkytyksen mennessä ohitse.
"Mu-mu-mu... " Asuka änkytti, tietämättä oikein mitä tehdä tai sanoa. Ei Asukaa oltu pitkään aikaan kannettu reppuselässä - tai mahdollisesti koskaan ja siksi tälläinen yllättävä ele sai tytön hämmentymään kauttaaltaan.
"Mutta minä painan liikaa. Sinä rasitat itseäsi liikaa... Ja.. ja... " Asuka jatkoi änkyttämistä, huomaten sitten miten poika lähtikin jo liikkeelle. Totuushan oli se, ettei Asuka painanut paljoa mitään, olihan tyttö pituudeltaan lyhyt, sekä muutenkin vartalorakenteeltaan siro, keijumainen. Steven puhellessa rentouttavia ja hassuja asioita, rentoutui Asukakin siinä pojan reppuselässä, kunnes sitten jo pienesti naurahtikin, uskaltaen nojautua vasten Steven selkää, tytön parantaessa käsiensä otetta siitä Steven hartioiden ympäriltä ja kaulalta, ettei vaan toista kuristaisi. Tämä oli itseasiassa aika hauskaakin. Niinpä Asuka nyökäytti sitten hymyillen päätäänsä ja osoitti puiston tietä, mikä johtaisi suurelle tielle mikä taas johtaisi koululle.
"Tuonne päin, heppa." Asuka sanoi virnistäen, laskien sitten kätensä takaisin. Kunhan Steve ei nyt rasittaisi itseäänsä vain liikaa tämän takia.

[steve]

Steve kantoi Asukaa kevyin ottein. Toisen puhuessa jotakin rasittamisesta, virnisti Steve vain kettumaisesti ja lähti tytön osoittamaan suuntaan -. Ajatukset tekivät villiä sykkyrää pojan päässä, sillä siitä oli ollut aikaa kun hän oli ollut toista ihmistä näin lähellä. Tietyt asiat menneisyydessä leikkasivat aina vastaan ja vaikka tämä aina mielellään leikkikin muiden kanssa, ei hän silti uskaltanut päästää heitä lähemmäksi sitä tiettyä elintä, jota sydämeksi kutsuttiin. Asukan seurassa Stevellä oli helpottunut ja keveä olo ja se hämmensi häntä kovin.

Siinä suunnassa, minne sinä olit kaksikkoa johdattanut oli puiston uloskäynti. Steveä mietitytti, mitä nyt kävisi? Menisitkö sinä vain kotiinsa ja hän omaansa ja he unohtaisivat toisensa tyystin? Hukatakseen nämä ajatukset, miekkosemme lähti "laukkaan" kohden tuota porttia, ja hirnahti hieman hevosen tapaan. "Minusta tuntuu, että demonihevoset seuraavat meitä, jos emme pian mene asuntolan turvaan..." hän kuiskasi ja nosti katseensa tavoitellakseen Asukan silmiä. "Haluatko, että vien sinut kotiin?" hän kysäisi sitten pienen hymyn kera. Poika ei haluaisi vielä viedä toista pois, laskea irti ja mennä omille teilleen. Siksi hän vaivihkaa puristikin tyttöä hieman itseään vasten ja tutkaili, mitä taivaalla tapahtui. Ilta oli ollut oikein hauska tähän asti, vaikka nyt alkoikin olla jo aivan liian kylmä.

"Tulisitko minun luokseni?" poika sitten äkkiä huomasi sanovansa, kun hän oli lähtenyt taas ottamaan muutamia askeleita asuntolaa kohden. Tuon poskipäitä kuumotti melkoisen pahasti, mistä lie mahtoi moinenkaan johtua? "Minulla olisi teetä ja pelikortit" tuo sitten jatkoi ja virnisti pienesti /Miksi sinä yrität saada tätä tyttöä luoksesi, ethän edes tunne häntä.../ tuo huomasi ajattelevansa ja niin hullulta kuin kaikki tuntuikin, Steve ei halunnut tällä hetkellä mitään enempää. Hän ei halunnut laskea toista pois sylistään, päästää pois lämpöä joka tuntui niin kovin mukavalta. "Heh, vaikka ehkä sinut ensin pitäisi saada lääkärin hoiviin..." poika myönsi ja seisahtui taasen lukeakseen ilmeitäsi. Kummallinen poika tuo Steve.