ilta puistossa [sovittu]

[mila]

[Sovittu Iizzietä kaipailen. Vähän tylsä otsikko, mikä lie... :/]

Päivä oli pikkuhiljaa taittumassa iltaan ja tumma pilviverho peitti taivaan. Nuori vaalea nainen käveli puiston hiekkatietä pitkin ja vilkuili huvittuneena ympärilleen. Kaikkialla vaikutti niin hiljaiselta. Mila hymähti itsekseen ja raaputti päänahkaansa. Tosiaan, hän ei voinut uskoa että niinkin vilkkaasta puistosta oli tullut hetkessä niin autio. Mila pörrötti hiuksiaan ja istui yhden suuren tammen juurelle. Hän heitti olkapäällään riippuneen koululaukun maahan viereensä ja kaivoi sieltä kameran. Jos jotain tyttö rakasti, se oli kuvaaminen. Mila pyöritteli kameraa kädessään hetken. Puiston katulampput päästivät vaimean räksähtävän äänen, ennen kuin ne viimein syttyivät palamaan. Tyttö nojautui hetkeksi kauemmas puusta ja nostin kameran ylös silmiensä tasolle. Hän oli viimein löytänyt jotain kuvaamisen arvoista. Mila kaivoi laukkuaan jälleen. "En kai jättänyt sitä kämpille..." Nuori nainen tuskaili mielessään. Hän oli harvinaisen hyvä kadottamaan tavaroita. Viimein Mila löysi suuresta koululaukusta etsimänsä ja veti sen esille. Kameran objektin linssi kiilteli hänen käsissään. Tyttö yritti turhaan lukea sen kylkeen kirjoitettua numerosarjaa, sillä puistossa oli niin pimeää, ettei tekstiä kyennyt erottamaan. Mila vaihtoi kameran objektin tottuneeseen tapaan ja räpsäisi muutaman kuvan.

[sarah]

[Mä tulen... sanon nyt vaan et se nick kirjoitetaan ii:llä... mut se onkin tarkoitettu hämäämään, et ole todellakaan ensimmäinen]

Sarah käveli puistossa. Se oli aika normaali ajanvietto paikka hänelle. hän hipaisi suihkulähteen vedenpintaa kävellessään sen ohi. Pimenevä puisto oli niin kaunis ja tyhjä. Siellä ei ollut sitä normaalia kuhinaa. Pikku lasten huutoja, koirien haukkumista, nuorien naurua. Niihin ääniin hän oli päivisin täällä ollessaan tottunut.
Sarah säpsähti valojen syttyessä päälle. 'Heti tuli paljon valoisempaa,' hän ajatteli pieni hymy kasvoillaan.

Sarah huomasi salama valon räpsähtävän. Hän ei ollutkan puistossa yksin. Hän päätti mennä suuntaan, mistä valo oli tullut. Hän nnäkikin siellä tytön. Tämä näytti aika kaukaakin katsottuna häntä vanhemmalta. Sarah astui pari askelta eteenpäin. "Hei, kukas sä oot?" hän kysyi hymyillen mahdollisimman ystävällisesti. Hänellä oli tapana tehdä niin kun tapasi uusia ihmisiä.

[mila]

[ohhoh, sori. ]

Mila laski kameran ja katsoi eteensä aukeavaa puistoa pää kallellaan. Tyttö punnitsi mielessään eri kuvakulmia. Hetken tuijottettuaan Mila huomasi häntä lähestyvän tytön ja hymyili tälle. "Hei, kukas sä oot?" Tyttö kysyi lähelle tultuaan. Mila katsoi toista arvioivasti ja laittoi kameran varovasti takaisin koululaukkuun. "Hei, mä oon Mila." Hän esittäytyi ja heilautti kättään tervehdykseksi. "Ja sä oot?" Mila kysäisi ja otti vähän rennomman asennon.

Hän hiljentyi katsomaan toista, selvästi häntä nuorempaa tyttöä. Ehkä toinen osaisi auttaa häntä pääsemään alkuun. Ei ollut helppoa tulla yht'äkkiä uuteen ympäristöön, josta ei tuntenut ketään. Onneksi kotiin ei ollut kuin muutaman tunnin ajomatka. Milaa kääntyi tuijottamaan märkää ruohikkoa edessään. Milasta oli alusta asti tuntunut ettei hän sopeutuisi uuteen kouluunsa. "Jos mä en ees yritä, mä en ikinä sopeudu... Saatikka sitten saisin kavereita..." Tyttö ajatteli ja viittoi toista istumaan viereensä. Mila yritti hymyillä edelleen mahdollisimman ystävällisesti.

[sarah]

[Ei se oikeesti mitään... tykkään vaan huomautella siitä, kun se kirjoitetaan väärin]

Sarah nyökkäsi kuullessaan tytön esittäytyvän. "Minä olen Sarah, Sarah Brendon tarkemmin sanottunu. Mutta Mila siis... kaunis nimi," hän sanoi hymyillen.
Sarah totteli Milan viittomista ja istui tämän viereen. "No mitäs sä täällä puistossa tähän aikaan teet?" hän kysyi. Hän tiesi saavansa kysymyksen vielä jossain vaiheessa myös takaisin. Siinä vaiheessa hänen olisi pakko sanoa, että hänellä ei ole aavistustakaan. Hän toivoi enemmän sen tapaista vastausta kuin ei kuulu sulle tyylistä.
Sarah tarkkaili hetken Milaa. Hän ei muistanut nähneensä tyttöä koululla. Olikohan tämä uusi vai muuten vain ei ollut jäänyt hänen mieleensä.

[mila]

[Aivan. Okkei.]

Toinenkin tyttö esittäytyi ja kehui Milan nimeä. Mila tunsi poskipäänsä punehtuvan, häntä huvitti. "Pitäisikö mun vastata tohon kohteliasuuteen?" Mila pohti ja hymyili toiselle. " Sarah Berendor vai Brendon vai siis ääh." Tyttö "maiskutteli" toisen nimeä ja nauroi hiljaa itselleen, lähinnä extra lyhyelle muistilleen.

Toinen tyttö istui Milan viereen ja kysyi; "No mitäs sä täällä puistossa tähän aikaan teet?" Mila mietti hetken ja katseli ympärilleen. "Mä en osaa asettua aloilleni, halusin tutkia paikkoja ja ja... kuvata." Mila sai vastattua hetken asiaa ajateltuaan. Oikeastaan hän oli kulkenut sinne mihin jalat veivät ja väsyttyään päättänyt istahtaa puun juurelle. "Mä yritän päästä koulun jälkeen opiskelemaan media-alaa ja valokuvausta... Yritän tehdä jonkin näköistä työ näytettä..." Mila selitti lyhyesti.

"Entä sä, mitä sä teet täällä?" Hän päätti esittää vastakysymyksen, sillä tytöstä tuntui että hän oli selittänyt taas aivan liikaa. Milalla oli paha tapa jäädä puhumaan tuntemattomille... Varsinkin heille joiden seurassa tunsi olonsa edes vähän turvalliseksi.