Siedätyshoitoa

[chiara]

Chiara käveli nahkatakkisen nuorukaisen vierellä kahvilaan. Päivä oli kääntynyt puoleen, ja kahvila oli jotenkin tyhjä. Suurin osa oppilaista oli kai tunnollisesti koulussa tähän aikaan, mutta poikkeuksia - kuten he kaksi - näkyi myös. Tyttö tunsi olonsa vapautuneeksi ja iski pojalle silmää ennen kuin etuili kassalle tilaamaan. Hänen vihansa oli laantumaan päin, vaikka hänen tekikin koko ajan mieli sanoa jotain ärsyttävää, ja hän totutteli kestämään pojan läheisyyttä. Yllättävän nopeasti hän olikin jo tottunut.
Chiara sai minttukaakaonsa ja kantoi tarjottimen lähimpään pyöreään kahden hengen pöytään, joka oli pöytärivin päästä katsottuna kuudes. Tasaluku. Hän tunsi itsensä vähän itsekkääksi etuillessaan sillä tavalla ja valitessaan vielä pöydänkin. Mutta ei kai poikaa sellaiset pikkujutut haittaisi. Tyttö katseli ulos ikkunasta mietteissään ja vilkaisi yhtäkkiä pojan vaatteita sekä omiaan. Tytöllä oli päällään koulupuvun valkoinen kauluspaita, mutta hametta hänelle ei kukaan ollut koskaan onnistunut pakottamaan, vaan hän käytti tummia farkkuja. Yhdistelmä oli jotenkin outo.

[ Naureskelen itsekseni täällä tolle otsikolle. 8DD ]

[rafig]

Rafiq naurahti hieman tytölle, joka muitta mutkitta kiilasi kahvilajonossa. Kieltämättä paikka oli hieman tyhjähkö, mutta mitä se ketään haittasi. Harmi vain, että juuri ne ihmiset, joihin hän ei halunnut törmätä, olivat juuri niitä ihmisiä, jotka lintsasivat tunneilta. Rafiq huomasi pian jäävänsä loukkuun ja kävi nopeasti muutaman keskustelun parin tyypin kanssa ja kuin mikäkin messias hän lupasi nopeasti näiden tylsään elämään juuri sitä jännitystä, jonka vuoksi he hänelle puhuivat. Kahvilan työntekijät katsoivat Rafiqia omituisesti ja Rafiqin tilatessa kahvin hän joutui puhuman vielä erään työntekijän kanssa, kunnes hän pääsi tytön luokse. Hänellä itsellään oli punaiset aurinkolasinsa, jotka näyttivät räikeiltä hänen tummien kouluhuosujens ja mustan nahkatakkinsa kanssa. Hän katsoi tyttöä hymyillen, alken liikuttamaan jalkojaan pöydän alle, kunnes hän riisui nahkatakkinsa. Hänellä oli sen alla kauluspaita sekä slipoveri-paita. Kuitenkaan nämäkin vaatteet peittivät huonosti hänen leveän ja urheilullisen rintakehänsä, lihaksikkaista käsivarsist puhumattakaan. Kuitenkin Rafiq oli niin sinut itsensä kanssa, että ei edes huomioinut muutaman tytön kuolavan hänen peräänsä, eikä sitäkään, että kahvilan tarjoilija tunsi yllättäen suurta tarvetta putsata pöytiä heidän läheltään. Rafiqin huomio oli lähes kokonaan tytössä ja mielessään hän päätti, että tästä lähtien hän tapaisi tyttöjä elokuvateatterissa.
"Mitä pahaa sinä teit, kun sinut heitettiin pois tunnilta?"
Rafiq kysyi tytöltä kohottaen samalla kahvikuppiaan, jota hän oli jo jonkin aikaa hämmentänyt lusikalla.

[chiara]

Chiara hymyili ja maistoi kaakaotaan ennen kuin vastasi. Hän oli myös silmäillyt pojan vartaloa, ja myönsi pitävänsä näkemästään. Yhä harvemmat jaksoivat nykyään urheilla edes pitääkseen vartalonsa normaalikunnossa, puhumattakaan tuollaisesta kuin tuolla.
"Sitä tavallista", Chiara totesi laskiessaan mukin pöydälle. "Opettajat eivät hyväksy heidän omien maailmojensa sääntöjen kyseenalaistamista, eivätkä he voi myöntää, että oppilas voi olla oikeassa."
Tyttö naurahti ja potkaisi poikaa kevyesti pöydän ali. "Eli perustelin sille koko luokan kuullen, miksi kitaran soitto on hyödyllisempää kuin ydinfysiikka. Entä sinä?"
Chiara sipaisi hiuksiaan korvan taakse ja suoristi ryhtiään. Hän tajusi olevansa arvostetussa seurassa, päätellen siitä, miten monet ihmiset olivat tulleet heti juttelemaan pojalle. Tyttö tunsi itsevarmuutta siitä, että poika oli sanonut häntä kauniiksi ja alkoi miettiä, tarkoittiko tämä sitä oikeasti.

[rafig]

Rafiq naurahti hieman tytölle, hämmentäen kahviaan vielä lisää. Yllättäen kahvilan tarjoilija tuli kyselemään, tahtoisiko hän lisää kahvia, ja Rafiqin oli pakko kieltäytyä kauniisti huomauttaen samalla, että hän kyllä osaisi hakea itselleen kahvia. Rafiq käänsi katseensa pian takaisin tyttöön, hymyillen tälle ilkikurisesti.
"Ydinfysiikka on kyllä minusta huomattavasti kiehtovampaa kuin jonkin puisen kennon soittaminen päivästä toiseen.."
Rafiq käänsi varovaisen katseens tyttöön, huomaten samalla, että kahvilaan oli tullut muitakin asiakkaita, lähinnä uusia lintsareita. Nyt se elokuvateatteri alkoi oikeasti tuntua ainoalta hyvältä vaihtoehdolta.
"No minä aloin vahingossa väittelemään siitä, kuinka iso perse opettajalla oli. Hän ei jostain syystä osannut ott puheitmme kohtelisuuksina ja heitti minut ulos luokasta."
Rafiq kohautti hieman olkiaan, huomaten saman tarjoilijan tarjoilevan ylimääräistä kahvia kaikille. Vaitonaisesti Rafiq kohautti olkiaan naiselle, eihän hän sentään noin komea voinut olla. Hän kääntyi hieman lähemmäs vieressään istuvaa tyttöä.
"Varo vain, luulen että tuokin tarjoilija on ihastunut sinuun."
Hän hymyili tytölle ilkikurisesti katsellen kuinka kasvoiltaan astetta punaisempi tarjoilija palasi nopeasti kassan luokse.

[chiara]

"Minäkin pidän ydinfysiikasta", Chiara sanoi virnistäen. Hän toi kaakaomukin jälleen huulilleen ja mietti. Kaikki täällä näyttivät huomioivan pojan, ja se tuntui hermostuttavalta.
"Hei, Zain", tyttö aloitti matalalla äänellä laskettuaan mukin. Hän alkoi tapansa mukaan laskea mahdollisuuksia ja epäillä pahinta. "Oletko sinä joku julkkis?"
Chiara arvioi pojan kasvoja ja huomasi, että tämäkin taisi olla vähän levoton, tai ainakin hän katseli ympärilleen oudon paljon. Tyttö kohautti olkapäitään. Kyllähän muillakin saattoi olla neurooseja kuin hänellä. Poikaa saattoi yksinkertaisesti hermostuttaa väkijoukot. Ja kyllähän tämä oli sen verran komea ja lihaksikas, että monet tytöt varmasti olivat ihastuneet häneen. Mutta toisaalta kahvila ei edes ollut täynnä, ja sitä paitsi monet tuntuivat tuntevan pojan. Ei siinä mitään outoa ollut, Chiara yritti vakuuttaa itselleen. Jotkut ihmiset ovat sosiaalisempia kuin sinä. Silti tilanne ei vaikuttanut normaalilta.

[rafig]

Rafiq naurahti hieman tytön puheille, hämmentäen kahvikuppiaan hetken, miettien jopa muutaman sekunnin, mitä voisi vastata tälle. Hän kuitenkin päätti hymyillä toiselle, juoden vielä hieman kahviaan.
"Käyn paljon ulkona, juon rankasti ja törmään uusiin ihmisiin."
Hän kohautti hieman toiselle,jatkaen kahvinsa juontia, kunnes hän jo pian sytytti itselleen uuden tupakan. Hänen tosiaan piti rueta lopettamaan, häneltä tuntui menevän aina vain enemmän rahaa tupakkaan ja vähemmän rahaa ruokaan. Hän ei voinut aloittaa laihdutuskuuria, vaikka se olisikin tuonut hänen lihaksensa paremmin esiin. Hän käänsi katseensa toiseen, hymyillen tälle rauhoittavasti.
"Mitä sinä teet vapaa-aikanasi? Oletko tavannut muitakin oppilaita?"

[chiara]

Chiaran sormenkynnet naputtelivat mukin reunaa samalla kun tyttö pohti pojan vastausta.
"Niinpä tietysti", hän sanoi naurahtaen. Aina hän oli aavistamassa pahaa, vaikka selitys oli ihan luonnollinen. Kaikkihan Saint Lyons Academyssa joivat, enemmän ja vähemmän rankasti, ja juuri siksi varmaan Chiara ei tuntenut melkein ketään.
"En mitään", tyttö tokaisi hymyillen iloisesti. "Joskus surffaan, kun on hyvä sää. Enimmäkseen olen asunnossani yksin. Kirjoitan. Sellaista tavallista tylsää." Hän virnisti typerästi, kohautti harteitaan ja tunsi kuulostavansa tyhmältä ja puhuvansa liikaa, mutta toisaalta oliko sillä mitään väliä? Nahkatakkinen poika oli vain ihminen muiden joukossa, vähän erilainen mutta pohjimmiltaan samanlainen kuin muutkin. Ei maksanut vaivaa yrittää tehdä vaikutusta.

[rafig]

Rafiq kuunteli toista, hymyilen tälle. Hän jatkoi rauhallisesti kahvinsa juomista, katsellen ympärilleen sen näköisenä kuin halauisi sanoa muille, että jättivät hänet rauhaan.. Hän katseli hetken aikaa toista, hymyillen tälle.
"Kuinka kauan olet surffannut?"
Hän tosisan piti tytöstä. Hän ei voinut sille mitään, että tyttö oli hänestä niin kaunis ja loppujen lopuksi tämä oli normaali. Hyvin eri tvalla normaali kuin monet muut tytöt joita hän oli kohdannut, mutta ehkä jollain omituisella tavalla hän kiintyi ihmisiin. Tuo tyttö olikin yksi niistä, joihin hänen oli helppo kiinityä.
"Miksi sinä sitten vietät aikasi yksinäsi asunnossasi? Eikö sinulla ole yhtään kaveria täällä koululla?"
Hän hymyili tytölle lempeästi, koittan kekeisä jotian, mitä he voisivat vielä puhua.
"Kuinka usein sinut heitetään ulos luokasta?"

[chiara]

Chiara loi poikaan kummastuneen katseen ja piilotti sen heti nostamalla mukin huulilleen. Poika oli aivan liian ystävällinen yhtäkkiä, tai ainakin tytöstä tuntui siltä, tosin hän oli aina epäluuloinen ja soimasi siitä itseään nytkin. Kyllä kai se oli ihan normaalia että pojat olivat kiinnostuneita tytöistä.
"Aika kauan", Chiara aloitti laskettuaan mukin taas alas. Hetken ajan hänestä tuntui tyhmältä kertoi lähes vieraalle itsestään, mutta hän hylkäsi ajatuksen. Sillä ei ollut mitään väliä. Tuskin tuo poika häntä kuitenkaan oppisi tuntemaan edes pinnallisesti. Silti tyttö puhui lyhyin, epävarmoin lausein. "Asuimme Italiassa meren rannalla. Kun isä ja äiti nussivat toisiaan tai vieraita, minut heitettiin ulos. Antonio opetti minut surffaamaan. Taisin olla kymmenen."
Chiara hymyili surumielisesti. Oli hänellä onnellisiakin muistoja.
"En kaipaa kavereita", hän sanoi liiankin nopeasti. "Ainakaan usein." Hän oli hetken hiljaa ja tuijotti pöytää.
"Yritän pitää suuni kiinni, mutta en osaa valehdella", tyttö sanoi kuin häveten. Ei hän tahallaan sitä tehnyt läheskään aina. Pohjimmiltaan hän piti opiskelusta, tai ainakin oppimisesta. "Jos tarkoitan jotain, sanon sen. Aika usein."
Tyttö hörppäsi taas kaakaotaan. "Entä sinä? Olet kotoisin Iranista tai Irakista, vai mitä?" Chiara yritti vuorostaan kysyä hymyillen.

[rafig]

Rafiq nyökkäsi toisen puhuessa. Hän käänsi katseensa pois tästä ja sytytti itselleen tupakan. Hän käänsi katseensa toiseen, kun tämä alkoi puhumaan perheensä huolettomasta tavasta pettää toisiaan. Miten jollakin oli niin omituinen perh, sillä hänen perheensä tuli aina toimeen keskenään. Tai ainakin hän niin uskoi. Rafiq jatkoi tupakan polttamistaan, katsellen tytööä.
"Tuliko sinusta ja Antonisosta hyviäkin ystäviä?"
Hän kysyi, katsellen tyttöä hieman pään kallellaan, kuunnellen kuinka tämä alkoi vastaamaan hänelle. Hän naurahti hieman, kun kuuli että tyttö puhui aina totta. Hän alkoi tosissaan ymmärtämään, miksi hän piti tytöstä. Oli helpotus elää jonkun toisen kanssa, joka ei valhdellut. Hän oli joutunut sietämään elämänsä aikana niin monta valehtelijaa. Oli mukava viimein tavata, joku, joka ei valehtelisi hänelle päin naamaa. Rafiq polteli hetken aikaa tupakakansa, miettien jälleen mitä hän vastaisi tälle Tyttö oli omituisen tarkkaavainen. Ehkä hieman liiankin.
"Irakista. Mistä sinä niin paäättelit?"
Rafiq ei ainakaan muistanut, että olisi puhunut tälle tytölle arabiaksi, ja jos olikin, oli se hänestä outoa, miten joku saattaisi päätellä niin paljon.

[chiara]

Chiara tuijotti mukiaan ja mietti, mitä vastaisi. Hänen silmiinsä tuli lasittunut katse, ja hän räpytteli silmiään ja nielaisi pari kertaa. Kun tytön katse palasi hetken päästä nahkatakkiseen poikaan, joka joi kahviaan, hän näytti lyhyen hetken ajan surulliselta.
"Tuli", Chiara vastasi lyhyesti. Yhtäkkiä hänestä tuntui siltä, ettei hän halunnut kertoa enempää. Tyttö naputteli taas kynsiään mukin reunaan, yrittäen keventää päänsä sisäistä tunnelmaa.
Chiara kohautti olkapäitään välinpitämättömän oloisena, mutta hymyili paljastaen tyytyväisyytensä siitä, että arvaus oli osunut oikeaan.
"Päättelin", hän vastasi nopeasti. "Näytät arabilta, se jättää vain muutaman maan... reaktiosi nimeen 'Saddam'... monia pikkuseikkoja." Tyttö hörppäsi kaakaotaan jälleen kerran. Minttu ja suklaa oli hänen mielestään yksi oudommista yhdistelmistä maapallolla, ja siksi niin mielenkiintoinen.
"En ollut varma", hän myönsi virnistäen.

[rafig]

Rafiq nyökkäsi toiselle, koittaen katsoa tätä ei niin säälivästä kuin monet muut, joka kuulitat että tmä olimenttänyt jonkun. Hn tiesi, miltä tuntui menettää jou. Hän oli menettänyt niin monta läheistään, että ymmärsi hyvin. Ja yleensä rakkaiden jättäminen oli hannkalaa. Hän ei itse ollut kestänyt menetystä kunnolla, ja ehkä se oli osasyynä siihen, että hän missä hän oli. Hän poltti hetken aikaa tupakkaa, kunnellen, mistä toinen oli keksinyt että hän oli Irakista. Hän naurahti hieman omalle vainoharhaisuudelleen.
"Niinkö tosiaan.. Anteeksi, hetken jo epäilin aivan muuta."
Hän hymyili tytölle, jatkaen rauhallisesti kahinsa juomista, kunnes hän huomasi, että hänen kuppinsa oli tyhjentynyt. Hän heilutti hieman kahvikuppiaan, ja tarjoilija tuli täyttämään sen hänelle. Hän hymyili tarjoiljialle, kääntäen katseensa takaisin tyttöön. Hän ei keksinyt heken mitään sanottavaa ja hän päätti kuitenkin astua kohti tuntemattomaan, eli Antornioon.
"Joten, syntyikö sinun ja Antornion välille mitään sen vakampaa?"
Hän tiesi iskevänsä tyttöä vyön alle, mutta häne i halunnut aloittaa juttua omista parisuhteistaan. Ensin oli tietenkin täydelinen Aisha, jonka hän oli menettänyt. Sen jälkeen oli Beatrice, josta hän ei tulisi puhumaan ikinä kenellekään.

[chiara]

Chiara joi kaakaonsa loppuun kuunnellen toisen kysymystä. Hän laski, melkein löi mukin pöydälle, kun kuuli kysymyksen loppuun. Tyttö sai äkillisen, lyhyen yskänpuuskan. Hän pyyhki vielä suupielensä siististi servettiin ennen kuin vastasi.
"Miten se sinua kiinnostaa?" Chiara kysyi hiljaa, tuijottaen poikaa, tai oikeastaan pojan ohi jonnekin kaukaisuuteen. Pojan käytös antoi tytölle aiheen epäillä jonkinsorttista kiinnostusta, mutta huoleen ei sentään vielä ollut aihetta. Kiinnostusta oli niin monenasteista. Chiara päätti kertoa.
"Minä kuvittelin olleeni rakastunut häneen", tyttö sanoi yksinkertaisesti. Vieläkin hänestä tuntui oudolta kertoa vieraalle asioita, joita hän ei ollut kertonut koskaan ennen kenellekään. Toisaalta hänellä ei ollut Antonion jälkeen ollut hyviä ystäviä. Chiaraa ärsytti se, että arabipoika onnistui kysymään niin arkoja kysymyksiä, ja tytön oli pakko vastata niihin todistaakseen itselleen, ettei valehdellut ja toiseksi, että pystyi.

[rafig]

Rafiq nyökkäsi tytölle hieman, katsellen tätä huolisaan. hän tiesi, miltä tuntui kun luuli rakastavansa jotakuta, eihän hän muuten olisi joutunut pulaan Beatricen kanssa. Beatrice oli liikaa kaikkea. hän ei ollut kestänyt enää. Koulu meni päin prinkkalaa ja ainoa asia, mikä oli enää onnistunut, oli ollut hänen ei-niin-rehellinen työnsä. Nyt hän sitten täällä, kahvittamassa rikasta latinoa.
Rafiq kryhäisi hiljaa, kun oli huomannut että oli tuijottanut tyttöä jo melkein kymmenen minuuttia, sanomatta sanaakaan. Nopeasti hän käänsi kaseensa ja päätti tuijottaa mukiaan.
"Anteeksi, siis tarkoitan, että ymmärän sinua minä todella ymmärrän."
Hän jatkoi tupakan poloa, peläten, että tyttö vetäisi tästä jotain johtopäätöksiä. Niinpä Rafiq päätti jatkaa tupakkansa polttoa, katsellen samalla muualle, kunnes hän keksi jälleen uuden puheenaiheen.
"Mitä vanehmapsi tekevät työkseen?"

[chiara]

Chiara tuijotti poikaa pöydän yli pitkään ja miettiväisenä. Sana anteeksi kuulosti jotenkin oudolta tämän suusta, ja kun se vieläpä vaikutti aidolta, tyttö tunsi saavansa syytä huolestua.
"En usko", hän tokaisi automaattisesti, mutta heti samantien hän katui sanojaan ja vilkaisi tyhjää mukiaan ja sitten uudestaan poikaa.
"Tai mistäs minä tiedän", hän sanoi ja hymyili hiukan, yrittäen kömpelösti pyytää anteeksi. Epätoivoista yritystä lähemmäksi Chiara ei päässyt. Hän alkoi kiillottaa etusormensa kynttä servetillä.
"En tiedä, enkä helvetissä aio ottaa selvää", tyttö vastasi kysymykseen kireällä äänellä. Hänen vanhempansa olivat outo aihe Chiaralle. Tavallaan tyttö vihasi heitä, mutta samalla hän kuitenkin puhui heistä suhteellisen mielellään.
"He erosivat viime kuussa. Luultavasti sitä samaa mitä ennenkin. Yrittävät päästä rikkaiden sänkyihin." Chiara teki selväksi halveksivimmalla äänellään, että poika oli valinnut väärän aiheen.
"Entä sinun?"