|
|
Post by lucas on Dec 23, 2006 15:24:34 GMT 2
[Tänne siis Venyamin ja... hänen pelaajansa (sorge, en muista nickiäsi xD)]
Oli lauantai iltapäivä ja Lucas vietti sitä kahvilassa. Yleensä poika vietti viikonloput hyvin tiiviisti koululla ja huoneessaan, eikä pahemmin poistunut koulun alueelta. Mutta nyt hän oli, kyllästyttyään ainaisen tylsään elämäänsä, tehnyt poikkeuksen ja lähtenyt kaupungille. Eihän hän kaduilla ollut paria tuntia pidempään viihtynyt, sen verran epävarmaksi hänen olonsa oli taas kerran muuttunut (ja oli alkanut sadekin varmasti vaikuttanut asiaan). Joten poika oli siis Kahvilan bongattuaan syöksynyt sisälle, tilannut kahvin ja vallannut nurkkapöydän itselleen. Järjestely tuntui oikein sopivalta, ja epävarmuus oli onneksi kaikonnut. Ehkä hän voisi taas ensi viikonloppuna tulla käymään täällä.
Lucaksen katse kierteli ympäri kahvilaa, eikä poika oikeastaan keskittynyt näkemäänsä. Kahvi, jota hän oli hämmentänyt verkkaisesti viimeiset viisi minuuttia juomatta kulaustakaan oli taatusti jäähtynyt. Eikä Lucas pitänyt jäähtyneestä kahvista. Mutta se ei liikutanut häntä tällä hetkellä tippaakaan. Poika oli ihan ajatuksiinsa vajonnut, eivätkä jäähtyneen kahvin tyyliset ongelmat voineet häntä vähempää kiinnostaa.
|
|
|
|
Post by venyamin on Dec 23, 2006 16:01:39 GMT 2
Venyamin oli itsekin mennyt kävelylle, tai no oikeastaan hän oli mennyt käymään ostoksille, häneltä nimittäin puuttui muutamia tavaroitaan uudessa asunnossaan. Hän käveli ostoskassin kanssa ympäri kaupunkia, koittaen etsiä jotain, mitä hän vielä voisi tarvita. Hän oli juuri katselemassa erään hyvin kauniin liikkeen näyteikkunaa ja huomasi yllättäen muutaman pisaran osuvan häneen. Koska hän ei ollut vielä ostanut itselleen uutta sateenvarjoa ja vanha oli juuri heitetty roskiin, ei hänellä ollut muuta mahdollisuutta kuin etsiä sateensuojaa.
Hän pääsi kuin pääsikin kahvilaan kastumatta yhtään sen pahemmin ja kävi samantien ostamaan itselleen kahvia. Hän otti myös itselleen leivoksen, eihän nyt kahvia sopinut juoda ilman että söi samalla jotain. Hän etsi kauan itselleen tyhjää pöytää, mutta hän tuntui löytävän lähinnä täpötäynnä olevia pöytiä. Hän oli jo melkein heittämässä kahvin ja leivoksensa pois, kunnes hän huomasi nurkkuapöydän, jossa oli vain yksi nuori.
Sen huomattuaan hän lähti kävelemään pöytää kohti, varoen läikyttämästä kahvia kenenkään päälle. Hän pääsi ehjänä pöydän luokse, yskähtäen kuuluvasti jotta saisi toisen heräämään ajatuksistaan.
"Saanko istuutua tähän vai odotatko kenties seuraa?"
Venyamin katsoi kyseistä poikaa hymyillen, hän oli jo aikaa sitten huomannut tämän olevan erittäin ujo nuorimies, joka usein takelteli ja joutui paniikkiin, kun hän pyysi tätä vastaamaan. Ei se kuitenkaan tehnyt pojasta sen tyhmempää.
|
|
|
|
Post by lucas on Dec 23, 2006 16:20:34 GMT 2
Lucas palasi takaisin maanpinnalle ajatuksistaan kuullessaan jonkun yskäisevän lähellään. Poika räpäytti hieman silmiään ja käänsi epävarmaksi muuttuneen katseensa pöydän viereen saapuneeseen henkilöön. Katse kääntyi kuitenkin hyvin pian pöydän pintaan Lucaksen tunnistettua henkilön. Miksi ihmeessä opettaja halusi istuutua hänen seuraansa? Halusi varmaankin nalkuttaa jotain Lucaksen koulunkäynnistä tai jostain vastaavasta. Ajatus sai hänet hermostuneeksi ja epävarmuus kasvoi kasvamistaan. Eikö missään muka ollut mitään toista pöytää, joho opettaja olisi voinut istua.
"En minä odota ketään", Lucas sai mutistua vastaukseksi, katse tiukasti pöydän pinnassa. Hänen teki mieli vain lähteä salamana paikalta, mutta se olisi kyllä ollut äärimmäisen epäkohteliasta. Ja niin vaikeaa kuin se välillä olikin, halusi Lucas aina tehdä mahdollisimman hyvän vaikutuksen muihin.
|
|
|
|
Post by venyamin on Dec 23, 2006 16:52:23 GMT 2
Venyamin hymyili toiselle ja istuutui tämän viereen, eihän hän nyt aikonut vapaasta istumapaikasta kieltäytyä, vaikka toinen tuntuikin olevan peloissaan. Hän alkoi hiljalleen hörppiä kahviaan ja syömään leivoistaan, katsellen aina välillä ympärilleen.
"Kamala keli täällä ainakin on.... Ja minä kun niin toivoin pääseväni nauttimaan ranskan lämmöstä, mutta täällä tuntuu satavan melkein joka toinen päivä.."
Hän kohautti hieman olkiaan, jatkaen kahvinsa juomista, katsellen samalla toiseen, koittaen keksiä muutakin puhuttavaa. Hän alkoi hiljaa naputtamaan kädellään pöytää, koittaen muistella jotakin tuosta pojasta, vaikka se olikin hieman hankalaa, hiljaiset oppilaat olivat niitä pahimpia.
"Joten, mitä sinä ajattelit tehdä kun pääset täältä pois?"
Hän oli vähällä nauraa omalle kysymykselleen, tavallaan se oli älytöntä, eihän täältä päässyt kuin korkeitaan johonkin työpaikkaan tai yliopistoihin, joihin suurin osa koulun opplaista haki, vieläpä hyvin suurella menestyksellä.
|
|
|
|
Post by lucas on Dec 23, 2006 17:18:30 GMT 2
Lucas tuijotti itsepintaisesti pöydän pintaa, eikä tämän katse kääntynyt hetkeksikään muualle, ei vaikka Venyamin aloitteli jonkin näköistä keskustelua valittelemalla säästä. Ei Lucaskaan kyllä sateesta pitänyt, harva myönsi pitävänsä. Mutta ei poika siltikään vastannut mitään, nyökkäsi vain pienesti tehden selväksi, että oli kyllä kuunnellut opettajan sanoja. Muuhun Lucas ei yksinkertaisesti pystynyt. Aivan liian alhainen itsetunto esti poikaa, rajoitti tämän elämää.
Venyamin vaihtaessa puheenaihetta Lucaksen tulevaisuuteen, pojan ilme tummui hieman. Hän nosti kyynärpäänsä pöydän reunalle ja nojasi kämmeniinsä leuallaan, kääntäen samalla katseensa päinvastaiseen suuntaan keskustelukumppanistaan.
"Minä... en tiedä", Lucas vastasi epävarmasti, kääntämättä katsettaan. Hän ei oikein välittänyt puhua tulevaisuudestaan. Sen hän tiesi, että samalla hetkellä, kun hän tulisi täysi-ikäiseksi, heittäisi äiti hänet pihalle eikä todellakaan jäisi kaipaamaan. Valoisa tulevaisuus, eikö vain.
|
|
|
|
Post by venyamin on Dec 23, 2006 20:30:32 GMT 2
Venyamin katseli toista hieman turhautuneena. Hän koitti niin kovasti keksiä jotain sanottavaa toiselle, mutta se oli hankalaa. Hän katseli ympärilleen, nyökäten hieman tämän vastaukselle. Hän nyökkäsi toiselle hieman ja koitti keksiä jotain muuta sanottavaa. Hän katseli hieman ympärilleen kahvilassa, kunnes hän sitten käänsi katseeensa toiseen.
"Hmm... Oletko ajatellut hakea jostain töitä? Mennä yliopistoon? Kai sinulla sentään jokin unelma on?"
Hän katsoi toista yhä uteliamman näköisenä. Pian hän kuitenkin tajusi, että vaikutti varmasti pojan mielestä hieman liiankin virkaintoiselta ja naurahti hieman, ottaen siemauksen kahvistaan.
"Anteeksi, joskus innostun hieman liikaa.."
Hän naurahti hieman, siirrellen kuppia käsissään, miettien mistä oikein voisi puhua toiselle, jotta saisi tämän hieman avautumaan.
"Sinua ei kovin usein näekään kaupungissa.."
|
|
|
|
Post by lucas on Dec 23, 2006 20:47:35 GMT 2
Lucas huokaisi hiljaa Venyamin jatkaessa vieläkin tulevaisuudesta puhumisesta. Kyllähän Lucaksella oli vaikka mitä unelmia tulevaisuutta koskien, mutta eivät ne varmastikaan tulisi toteutumaan. Tai poika ei itse ainakaan uskaltanut uskoa niin. Hän siis tyytyi kohauttamaan olkiaan vastukseksi ja katse kääntyi vaihteeksi pöydän pintaan. Elämä olisi taatusti paljon yksinkertaisempaa, jos hänellä olisi tarpeeksi itseluottamusta edes normaaliin ihmisten väliseen kanssakäymiseen. Mutta kun ei ollut niin sitten ei ollut.
Lucas vilkaisi Venyamia hieman ihmeissään toisen todetessa, ettei Lucasta näkynyt kauhean usein kaupungilla. Poika käänsi pian kuitenkin katseensa pöydän pintaan.
"Mmh... Minä en oikein viihdy täällä", hän vastasi hiljaisella äänellä ja kohautti hieman olkiaan, aivan kuin olisi ollut asian suhteen täysin välinpitämätön. Oikeasti asia oli aivan toisin.
|
|
|
|
Post by venyamin on Dec 23, 2006 21:06:59 GMT 2
Venyamin nyökkäsi hieman toiselle, juoden jälleen kulauksen kahvistaan, kunnes hän tajusi, että toinen ei ollut ollenkaan koskenut kahviinsa.
"Sinä et ole kertaakaan koskenut kahviisi, etkö pidäkään siitä?"
Venyamin osoitti sormellaan toisen kahviamukia, samalla kun hän joi omaansa, katsellen poikaa hieman huolissaan, hän harvemmin oli tavannut ketään noin hiljaista oppilasta. Hänen piti jotenkin saada toinen avautumaan enemmän, ehkä hänen pitäisi lähettää poika tapaamaan psykologia. Luokassa hiljaiset jäivät ikävästi vaille huomiota, eikä hän ollut varma, oliko hän jossain nähnyt pojan.
Hän katseli hiljaa melkein puolityhjää kahvikuppiaan, kunnes hän siirsi jälleen katseensa poikaa kohti.
"Oletko kauankin käynyt tätä koulua? En ole kovin varma, muistanko sinua.."
Hän käänsi katseensa anteeksipyytävästi toista kohti, koittaen epätoivoisesti saada poikaan edes jonkinasteisen katsekontaktin, ennenkuin hän saisi kahvinsa joutua ja hänen pitäisi jättää tuo yksinäinen poika oman onnensa nojaan.
|
|
|
|
Post by lucas on Dec 23, 2006 21:18:11 GMT 2
Lucas katsahti puolihuolimattomasti kahvimukiaan Venyaminin huomauttaessa siitä, ettei Lucas ollut koskenutkaan kahviinsa. Poika oli ihan kokonaan unohtanut, että oli jotain kahvia tilannutkin. No, nyt se oli taatusti jo kylmää, joten Lucas ei joisi sitä. Eikä hänen muutenkaan tehnyt mieli kahvia.
"Kyllä minä kahvista pidän... mutta tuo on jo jäähtynyt liikaa", poika totesi ja hymyili pienesti toisella suupielellään.
Lucas käänsi hieman epäuskoisen katseensa Venyamiin miehen kysyessä, kauanko Lucas oli koulua käynyt. Pian pojan ilme muuttui kuitenkin lannistuneeksi ja hän käänsi katseensa takaisin pyötään.
"Tämä on minun kolmas vuoteni täällä", Lucas sanoi hiljaa, hieman masentuneesti. Tässähän se taas todistettiin, ettei häntä kaivannut kukaan, eikä hän merkinnyt kenellekään mitään. Kukaan ei muistanut häntä sen tarkemmin, eikä edes varmasti halunnutkaan muistaa.
|
|
|
|
Post by venyamin on Dec 23, 2006 21:26:04 GMT 2
Venyamin huomaisi kuinka toinen tuntui lannistuvan ja täysin odottamatta hän tarttui kädellään hellästi pojan kasvoihin, jotta saisi tähän edes jonkinlaisen katsekontaktin.
"Älä nyt näytä noin apealta, minä olen itse ollut täällä töissä vasta muutaman kuukauden, enkä tunne vieläkään kaikkia tämän koulun oppilaita."
Venyamin hymyili toiselle rohkaisevasti, kääntäen katseensa tämän kahvikuppiin, joka näytti kovin yksinäiseltä siinä, täysin hylättynä, aivan kuin tuo poikakin. Hän hymähti hieman omalla runolliselle vertauskuvalleen, muistaen vasta sitten, että hänen kätensä oli jäänyt pitelemään pojan leuasta kiinni ja nopesti hän veti kätensä pois, ettei vain kukaan saisi hänestä mitään vääriä käsityksiä, kuten oli niin monta kertaa ennenkin käynyt.
"Anteeksi minä.. Olin aivan ajatuksissani, anteeksi."
Hän katsoi poikaa melkeinpä hämillään, tietämättä minkälaisia ajatuksi toisen päähän oli mahtanut hänestä tulla.
|
|
|
|
Post by lucas on Dec 23, 2006 21:44:12 GMT 2
Lucas hätkähti pienesti Venyamin otaessa hänen leuastaan kiinni. Poika nielaisi vaikeasti ja mietti samalla, miten asiaan pitäisi suhtautua. Olihan toisen käytös melko odottamatonta, mutta... Lucas nielaisi toistamiseen ja käänsi katseensa sivuun toisen silmistä. Poika odotti kärsivällisesti, mitä seuraavaksi tapahtuisi, sillä Venyaminin käsi piteli hänen leuastaan kiinni hieman liian pitkään. Joku itsevarmempi ja rohkeampi olisi varmasti reagoinut jotenkin, mutta Lucaksellahan ei sitä itseluottamusta ollut.
Lopulta Venyamin näytti tajuavan pitävänsä yhä Lucaksen leuasta kiinni, ja poika sai käännettyä lievästi punastuneet kasvonsa toiseen suuntaan.
"Mm... ei se mitään", Lucas totesi hiljaa, hieman hämillään. Ja poika myös oikeastaan tarkoitti sitä. Häntä ei loppujen lopuksi haitannut äskeinen oikeastaan yhtään. Lucas puri kevyesti huultaan ja piti katseensa jo niin tutuksi tulleessa pöydässä.
|
|
|
|
Post by venyamin on Dec 23, 2006 21:56:39 GMT 2
Venyamin huokaisi hieman, onneksi poika ei tuntunut mitenkään kärsivän, mutta se ehkä häntä juuri eniten haittasikin. Hän olisi voinut keneltä tahansa muulta kuulla jopa itkun parahduksia, mutta toinen näytti käyttäytyvän kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Venyamin katseli hetken poikaa, kunnes hän käänsi päätää hieman kallelleen.
"Herra Mayer, voisitteko viimeinkin kertoa, olenko minä niin vastenmielisennäköinen, että minua ei kannata katsoa, vai onko tässä pöydässä jotakin mielenkiintoista?"
Venyamin katsoi poikaa hymyssä suin, harvoin hän oli käyttänyt näin jämerää äänensävyä, mikä saattoi olla lähes tarpeetonta, olihan poika hyvin ujon ja herkän oloinen. Ehkä hänen pitäisi ottaa rauhallisemmin tämän kanssa, poikaparka kun vaikutti niin kamalan herkältä, kuin ruusulta, johon ei voinut koskea, sillä muuten se leviäisi tuhansiksi terälehdiksi.
Hän yskähti hieman, katsoen poikaa jälleen hyvin anteeksipyytäväisen oloisena.
"Sanohan, jos olet käynyt tätä koulua jo kolme vuotta, niin kuinka monta kertaa olet käynyt täällä kaupungissa?"
|
|
|
|
Post by lucas on Dec 23, 2006 22:15:14 GMT 2
Lucas hätkähti toisen sanoja ja käänsi hieman säikähtäneen katseensa Venyamiin.
"Minä... ei siis... tai oikeastaan..." poika änkytti saamatta kuitenkaan mitään järkevää suustaan. Hän sipaisi hermostuneena hiuksiaan ja yritti koota itseään. Toinen oli vain onnistunut sanoillaan ja äänensävyllään lievästi säikäyttämään Lucaksen. Poika puraisi huultaan kovemmin kuin aikaisemmin ja painoi katseensa alas. Mahtavaa, hän kyllä hallitsi tälläiset tilanteet. Lucas olisi halunnut lyödä itseään.
"Ööh... Varmaan alle kymmenen kertaa", poika vastasi hiljaa Venyamin esittämään kysymykseen, nostamatta katsettaan vähääkään. Ääneen sanottuna Lucaksen kaupunkiretkien määrä kuulosti oikeastaan säälittävältä. Sen poika tajusi itsekin.
|
|
|
|
Post by venyamin on Dec 23, 2006 23:10:09 GMT 2
Venyamin kurtisti hieman kulmiaan kuulleesaan toisen vastauksen, mutta toisaalta, jollei pitänyt kaupungista, niin eihän sille sitten voinut mitään. Venyamin otti vielä yhden siemauksen kahvistaan, huomaten sen kuitenkin loppuneen jo aikoja sitten. Hän katseli hetken aikaa mukia, kunnes hän käänsi katseensa toista kohti.
"Olet aika hiljainen oppilas... Onko sinulla yhtään ystävää koulussa?"
Hän käänsi katseensa poikaa kulmiaan kurtistaen, miettien koska oli viimeksi nähnyt tuon pojan edes hymyilevän, eikä ollut ikäväksesen muistanut yhtäkään kertaa. Ehkä hänen pitäisi puhua koulun psykologin kanssa tuosta pojasta.
Venyamin käänsi katseensa kohti ikkunaa, joka oli hänen takanaan. Hän huomasi että ilma oli muuttunut paremmaksi, ei enää satanut niin paljon ja kahvila alkoi pikkuhiljaa tyhjentyä. Venyamin siirsi katseensa poikaa, hymyillen tälle rohkaisevasti, koittaen tavoitella tämän katsetta.
"Niin mitä sinä olet ajatellut tehdä koulun jälkeen? Onko sinulla käynyt jokin ammatti jo mielessä?"
|
|
|
|
Post by lucas on Dec 23, 2006 23:21:19 GMT 2
Lucas jähmettyi hetkeksi Venyamin kysyessä häneltä ystävistä. Taas yksi aihe, josta Lucas ei oikein halunnut puhua. Poika huokaisi pienesti, masentuneesti, ja pudisti aavistuksen päätään.
"Ei ole...", hän mutisi ja äänestä kuulsi selvästi surumielisyyttä. Kyllähän olisi halunnut ystäviä, oli aina halunnut. Mutta ei hänellä ollut sitten ala-aste aikojen ollut yhtäkään läheistä ihmistä. Ja se kieltämättä oli niin halvetin raskasta. Mutta kukapa häneen muka olisi halunnut tutustua, eihän kukaan nyt voinut pitää hänestä. Jos oma perhe ei pitänyt, niin siinä tapauksessa ei kukaan muukaan.
Lucas vilkaisi Venyamia masentuneesti ja kohautti olkiaan. Hänen tulevaisuutensa oli niin auki kuin olla ja voi. Yliopistoon hän ei pääsisi, sillä vanhemmat eivät sitä suostuisi kustantamaan. Joten ammatti häen pitäisi hankkia. Mutta mikä, sitä Lucas ei osannut sanoa.
"En minä oikein tiedä..." poika totesi ja hieroi turhautuneena ohimoitaan.
"Ei minusta kitenkaan ole mihinkään", Lucas jatkoi paljon hiljempaa kuin äsken. Samalla poika käänsi katseensa syliinsä ja hänen ryhtinsä katosi kokonaan.
|
|
