Post by Stephen on Mar 25, 2007 18:07:12 GMT 2
(eli Ellie tänne seurakseni)
Stephen asteli rauhallisesti kohti ruokalaa. Hänellä oli jotenkin tukala olla. Tokihan poika tiesi että koulupuku oli pakollinen mutta hän piti omista vaatteistaan enemmän. Ja sitä paitsi tämä musta slipoveri-paita ei tuntunut hyvältä, eikä se edes kuvannut hänen mielentilaansa yhtään. Ja farkut tuntuivat todella oudoilta pojan jalassa. Varsinkin kun hän oli tottunut pitämään puvun housuja ja muutenkin erilaisia vaatteita.
Huomaamattaan Stephen oli astunut ruokalan ovista sisään. Nähtävästi tämän sai kun käveli ajatuksissaan. Poika kuitenkin oli päässyt sinne mihin oli matkalla ja nälkäkin hieman murisi hänen vatsassaan. Nopeasti hän otti tarjottimen pinosta ja iloitsi että suurin osa porukasta oli jo pöydissä lounastaan syömässä. Stephen latoi tarjottimelle lautasen, ruokailuvälineet ja kaksi lasia, jotka hän täytti vedellä. Kun hän viimein pääsi ruuan kohdalle, nuorukaiselta pääsi pitkä voihkaisu. Lehtipihvi ja perunamuusia. Juuri sitä ruokaa mitä poika ei olisi juuri nyt jaksanut edes katsoa ja hän joutuisi sitä syömään jos aikoi saada nälkänsä tyydytettyä. Hieman masentuneena ruuan vuoksi Stephen kuitenkin täytti lautasensa ja kääntyi katsomaan istumapaikkaa. Nopea silmäys ei tarjonnut hänelle yhtään vapaata paikkaa mutta hän kuitenkin lähti tarjotin kädessään etsimään paikkaa. Eikä pojan pituus auttanut näkemään ihmismassan ylitse. Hetken etsittyään hän kuitenkin löysi kokonaan vapaan pöydän. Tosin se olikin vain neljän istuttava ja kaksi tuoleista oli viety muualle. Joten vain kaksi tuolia oli jäljellä ja toisen Stephen otti itselleen kun se vielä oli paikallaan. Toinen tuoli jäi tyhjänä häntä vastapääten. Tosin poika ei juuri elätellyt toiveita että se täytettäisiin. Eihän tuntenut moniakaan oppilaista täällä ja vaikka siihen joku tulisi, se voisi päätyä epämiellyttäväksi hiljaisuudeksi jossa kaksikko ei kykenisi edes katsomaan toisiaan. Haluttomasti poika maistoi ruokaansa.
Stephen asteli rauhallisesti kohti ruokalaa. Hänellä oli jotenkin tukala olla. Tokihan poika tiesi että koulupuku oli pakollinen mutta hän piti omista vaatteistaan enemmän. Ja sitä paitsi tämä musta slipoveri-paita ei tuntunut hyvältä, eikä se edes kuvannut hänen mielentilaansa yhtään. Ja farkut tuntuivat todella oudoilta pojan jalassa. Varsinkin kun hän oli tottunut pitämään puvun housuja ja muutenkin erilaisia vaatteita.
Huomaamattaan Stephen oli astunut ruokalan ovista sisään. Nähtävästi tämän sai kun käveli ajatuksissaan. Poika kuitenkin oli päässyt sinne mihin oli matkalla ja nälkäkin hieman murisi hänen vatsassaan. Nopeasti hän otti tarjottimen pinosta ja iloitsi että suurin osa porukasta oli jo pöydissä lounastaan syömässä. Stephen latoi tarjottimelle lautasen, ruokailuvälineet ja kaksi lasia, jotka hän täytti vedellä. Kun hän viimein pääsi ruuan kohdalle, nuorukaiselta pääsi pitkä voihkaisu. Lehtipihvi ja perunamuusia. Juuri sitä ruokaa mitä poika ei olisi juuri nyt jaksanut edes katsoa ja hän joutuisi sitä syömään jos aikoi saada nälkänsä tyydytettyä. Hieman masentuneena ruuan vuoksi Stephen kuitenkin täytti lautasensa ja kääntyi katsomaan istumapaikkaa. Nopea silmäys ei tarjonnut hänelle yhtään vapaata paikkaa mutta hän kuitenkin lähti tarjotin kädessään etsimään paikkaa. Eikä pojan pituus auttanut näkemään ihmismassan ylitse. Hetken etsittyään hän kuitenkin löysi kokonaan vapaan pöydän. Tosin se olikin vain neljän istuttava ja kaksi tuoleista oli viety muualle. Joten vain kaksi tuolia oli jäljellä ja toisen Stephen otti itselleen kun se vielä oli paikallaan. Toinen tuoli jäi tyhjänä häntä vastapääten. Tosin poika ei juuri elätellyt toiveita että se täytettäisiin. Eihän tuntenut moniakaan oppilaista täällä ja vaikka siihen joku tulisi, se voisi päätyä epämiellyttäväksi hiljaisuudeksi jossa kaksikko ei kykenisi edes katsomaan toisiaan. Haluttomasti poika maistoi ruokaansa.
