Ruokalassa turvaa etsimässä ((sovittu))

[sabine]

((koska peli asuntoloilla 12-14 on jäänyt jäähylle, päätimme Danielin kanssa aloittaa tänne peli siksi aikaa.))

Sabine oli viettänyt koko lauantaipäivän sisällä oppikirjoja selaillen. Hän muisti katsoa kelloa vasta kymmenen aikaa ja oli vähällä heittää kirjansa pois, niin turhautunut hän oli historiaan. Hän nousi ja otti tavaransa ja suuntasi kulkunsa uima-altaalle, jossa hän oli ollut pari päivää aikaisemmin Jenniferin, Danielin serkun kanssa.
Se, mitä Sabine ei ollut huomannut oli, että uima-altaalla oli menossa bileet, jonne hän ei tahtonut jäädä ja Sabine suuntasi kulkunsa sieltä poispäin, huomaten muutaman pojan seuraavan häntä katseellaan. Sabine tunnisti heidät samoiksi pojiksi, jotka olivat saaneet hänen olonsa tuntumaan hyvin epämukavalta muutama vikko sitten ja silloin hänen onnekseen Daniel oli tullut hänen turvakseen. Sabine ei halunnut puhua heille ja kiristi kävelytahtiaan, sillä hän oli kuulevinaan askelia selkänsä takana. Askelten äänet tihenivät ja Sabine lähti juoksemaan summanmutikassa johonkin suuntaan, huomaten olevansa koululla. Hän vilkaisi taakseen, mutta ei nähnyt seuraajiaan. Hän halusi kuitenkin pelata varman päälle ja lähti kävelemään ruokalaan, jonka ovi oli ollut vähän raollaan. Hän sulki oven perässään ja huokaisi helpotuksesta, kunnes kuuli kamalan räsähdyksen koulun keittolasta, joka oli yksi osa ruokalaa. Sabine säikähti, mutta laittoi kätensä suun eteen, jotta ei paljastaisi missä oli ja lähti kävelemään kohti keittolaa, kohti metelin lähdettä.

[Daniel]

Hiljaa sadatellen Daniel polvistui poimimaan lasinsirpaleita lattialta, mutta kuunnellen samalla ruokalasta kuuluvia ääniä. Oven naksahdus oli kaikunut tyhjässä tilassa ja kantanut pojan korviin asti saaden hänet säikähtämään puolikuolleeksi. Kuullessaan askeleiden kaiun Daniel nosti katseensa sirpaleista. Se oli virhe. Hänen otteensa tiukkeni vaistonvaraisesti eräästä palasta, jonka seurauksena sirpale viilsi hänen käteensä haavan. Poika päätti hylätä sotkun ja nousi ripeästi ylös imeskellen samalla vertavuotavaa kättään. Hän hivuttautui nurkan taakse ja huomasi onnekseen koukuissa riippuvat paistinpannut. Hän nappasi nopeasti niistä yhden terveellä kädellään painautuen samalla seinää vasten. Kylmä metalli tuntui epämiellyttävältä hänen ihoaan vasten, sillä pojalla oli päällään vain mustat farkut.
Daniel siirsi paistinpannun valmiusasentoon lähelle kasvojaan ja jäi odottamaan.

[sabine]

Sabine käveli hiljaa ääniä kohti, kuulleen metallin kalahtavan ja pelästyi. Hän laittoi käden suunsa eteen ja käveli keittolaan, katsellen sitä melkein pelokkaana. Hän piti edelleen kättä suunsa edessä, katsellen ympärilleen. Hän ei uskaltanut laittaa valoa päälle ja käveli hiljaa eteenpäin, tietämättä mitä tehdä. Hän käveli hitaasti eteenpäin ja oli juuri päässyt huoneeen sisäpuolelle, kun hän oli erottavinaan hahmon reunassa. Hänelle pimeä keittola oli jo muutenkin hyvin pelottava paikka ja hänestä kaikki täällä näytti muutenkin hieman pelottavalta.. "O-onko täällä ketään?" Sabine koitti saada äänensä kuuluviin, mutta hän pelkäsi niin kovin koko paikkaa, sillä täällä oli isoja keittiövälineitä joihin voisi helposti laittaa jonkun kuolemaan. Hän jäi oven viereen seisomaan, väännellen hermostuneena käsiään peläten seuraavaa askeltaan, sillä ikinä ei tiennyt, kuka häntä oli täällä odottamassa.

[Daniel]

Daniel terästi kuuloaan kuullakseen hiljaiset askeleet keittolan ovella. Hän havaitsi niissä pientä epävarmuutta, josta hän teki johtopäätöksen, ettei tulijalla luultavasti ollut epäilyttäviä aikeita. Hitaasti hän laski paistinpannun metallipintaiselle pöydälle ja kurkisti varovasti nurkan takaa. Osa hänen punaruskeista hiuksistaan valui hänen silmiensä eteen, mutta hän näki jotenkuten niiden läpi eikä lähtenyt siirtelemään niitä.
Poika huokaisi naurunsekaisesti tunnistaessaan tulijan äänen ja valui seinää pitkin lattialle istumaan, jalat koukussa ja erillään toisistaan. Hän haroi hiuksensa pois kasvoiltaan jättäen käden otsalleen ja sulki silmänsä.
"Mitä sinä täällä tähän aikaan teet?" hän onnistui kysymään.

[sabine]

Sabine käänsi katseensa poikaa kohti ja säikähti hieman. Hän laittoi kätensä suun eteen, ettei huudahtaisi ja kääntyi katsomaan poikaa iloisena. Hän juoksi pojan luokse ja istuutui hänen vierellensä halaten tätä lujasti. "Olen niin iloinen että se olet sinä." Sabine ei ehtinyt sanomaan muuta kun hän jo alkoi nyyhkyttämään pojan olkapäätä vasten. Hän ei enää kyennyt sanomaan sanaakaan ja jatkoi itkemästä hyvän tovin, kunnes hän sitten alkoi pyyhkimään kasvojaan. Hän katsoi hetken Danielia, joka oli enemmän tai vähemmän märkä hänen itkukohtauksensa jäljiltä ja otti nopeasti käteensä nenäliinan ja alkoi sillä kuivaamaan pojan hartioita. "A-anteeksi, ei ollut tarkoitus.." Hänen kätensä tärisitäv, kun hän koski Danieliin ja hän koitti olla välittämättä siitä kovinkaan paljoa.

[Daniel]

Vaistomaisesti Daniel kietoi kätensä Sabinen ympärille, kun tämä syöksyi hänen viereensä ja alkoi nyyhkyttää hullittömästi hänen olkapäätään vasten. Poika ei voinut olla tuntematta lämpimien kyynelien putoilua paljaalle iholleen, mutta hän päätti olla välittämättä koko asiasta. Ei, vaikka ne kutittivat valuessaan hartialta rintakehälle jättäen jälkeensä märän ohuen vanan.
"Onneksesi sanoit jotain, muuten olisin voinut kolauttaa sinulta vahingossa tajun kankaalle tuolla pannulla", Daniel hymähti ja sipaisi peukalollaan Sabinen kasvot kuivaksi.
"Et muuten vastannut kysymykseeni. Mitä teet täällä tähän aikaan illasta?"

[sabine]

Sabin alkoi hiljaa nikottamaan, samalla putsaessaan kyyneliä kasvoiltaan. Hän hengitti muutaman kerran syvään niin, että kuului pieni rohiseva ääni ja alkoi pian taas nikottamaan. Hän hymähti hiljaa Danielille, katsoen häntä jo vähän rauhallisemmin. "Koska minä muka olen vastannut sinun kysymyksiisi? Ja enhän minä tässä nyt kovin outo näky ole, mutta sinä se vain kuljet täällä ilman paitaa. Onko sinulla täällä salainen tapaaminen koulun keittäjän kanssa?" Sabine naurahti hieman, sillä Daniel ei ihan kuulostanut sellaiselta pojalta, joka harraistaisi salaisia suhteita koulun henkilökunnan kanssa, mutta mistä sitä ikinä tiesikään.

[Daniel]

Sabinen nikotus sai Danielin hymyilemään. Hän siirsi toisen kätensä pois tytön olkapäältä ja laski sen syliinsä.
"Paidan jätin asuntooni, koska en uskonut visiittini kestävän kymmentä minuuttia kauempaa. Onnistuin rikkomaan lasin, kun säikäytit minut tulollasi", hän virnisti ja taivutti päätään taaemmas, että se nojasi seinään. Hän katseli vähässä valaistuksessa kiiluvia paistinpannuja yläpuolellaan. Metallin hohto näytti aavemaiselta hämärässä.
"Keittäjistä puheenollen, se nuorin siirtyi äskettäin äitiyslomalle. En ole edes huomannut hänen olevan raskaana", Daniel puhui sen enempiä välittämättä, mitä suustaan päästi. Hienoinen puna levisi hänen kasvoilleen, kun hän tajusi, mitä oli sanonut. Hän kiitteli pimeyttä, joka peitti sen. Kuumotusta hän ei kuitenkaan pystynyt salaamaan millään tavoin. Pojan täytyi vain toivoa, ettei Sabine keksi koskettaa hänen kasvojaan juuri sillä hetkellä.

[sabine]

Sabine naurahti pojalle, pudistaen päätään. Hän tarttui kiinni pojan nenään ja nipisti häntä nenään. "Sinä olet todella tuhma poika Daniel. Ensin toimit koulun keittäjän heilana ja pakotat tämän jättämään työnsä. Omaksi onnekseni olen edes jotenkin immuuni sinun viehätysvoimallesi." Sabine naurahti hieman, katsellen ympärilleen keittolassa, kunnes sitten käänsi katseensa takaisin poikaan. "Entä odotatko sinä täällä toista keittäjää vai oletko jo siirtynyt astetta korkeammalle? Onko täällä tarpeeksi hyvännäköisiä opettajia, jotka vastaavat sinun vaatimustasoasi?" Sabine katseli hetken poikaa, käännellen päätän miettiliäänä. Poika taisi oikeasti olla hieman nolona vastauksestaan ja oli vain oikeis ja kohtuu, että Sabine saisi pilkata poikaa hieman lisää. "Mutta voi olla, että sinä et enää tunne vetoa itseäsi vanhempiin naisiin." Sabine huokaisi muka helpottuneena ja katseli hieman tarkemmin keittolaa. Hän huomasi kyllä rikkoutuneen lasin ja alkoi miettimiään entistä enemmän, miksi pojalla oli edes lasi ollut alunperin kädessä, mutta ei uskaltanut kysellä mitään. Hienoinen epäilys kuitenkin kalvoi hänen sisällään, sillä eihän hänellä ollut oikeastaan mitään syytä luottaa edes Danieliin, ei vaikka hän kuinka viettäisi tämän kanssa aikansa. Sabine koitti karistaa tämän mielestään, mutta hän ei kyllä voisi ikinä unohtaa, miksi edes oli tänne alunperin tullut.

[Daniel]

Daniel kuunteli hiljaa Sabinen puhetta, kuitenkin kommentoimatta siihen. Vaikka hän kertoisi asioiden oikeat laidat, niin ei hän saisi tyttöä vakuuttuneeksi.
Ei hänellä ollut koskaan ollutkaan minkäänlaisia suhteita koulun henkilökunnan kanssa. Ei sen kummepia kuin kohtelias tervehdys ruokaa hakiessa tai tunnille mennessä. Olihan hän joskus vaihtanut muutaman sanan heidän kanssaan koskien joko ruuan laatua tai tunneilla käsiteltävää asiaa, jos oli epäselvyyksiä. Muttei sen vakavampia niin sanottuja suhteita.
"Minä en häntä, hyvänen aika, pamauttanut paksuksi. Eiköhän se ollut hänen aviomiehensä, joka hakee hänet aina työpäivän päätteeksi. Onnelliselta parilta he näyttävät, ja tulevat vielä onnellisemmaksi lähiaikoina", Daniel sanoi naurunsekaisesti. Hän pidätteli nauruaan minkä jaksoi, mutta hytkymistä hän ei pystynyt estämään.

[sabine]

Sabine tuhahti piojalle ja tökkäisi tätä kevyesti kylkeen. Hän huokaisi hiljaa ja katseli tätä hyvinkin luokkaantuneena. "Aina sinä pilaat kaiken hauskan." Sabine laittoi kätensä puuskaan ja katseli hetken muualle, niinkuin olisi muka kovastikin loukkaantunut. Lopulta hän otti kätensä puuskasta ja kääntyi katsomaan poikaa uudelleen."Jos et sitten ole tapaamassa täällä ketään, miksi sitten olet täällä?" Sabine ei voinut käsittää, miten joku tahtoisi tulla tälläiseen paikkaan vapaaehtoisesti, hänhän oli sentään saanut tästä hyvänkin piilopaikan, ainakin vähäksi aikaa. Hän ei vieläkään ollut varma, miten hän pääsisi täältä pois.

[Daniel]

Daniel haroi hiuksiaan katsellen hämärää nurkkaa. Hän tunsi vatsansa hienoisen kurinan, jolloin muisti alkuperäisen syynsä tänne tuloon.
"Oikeastaan minulle tuli nälkä. Kaikeksi onneksi lasini oli silloin vielä tyhjä, kun tupsahdit seuraani", poika virnisti ja laski käden takaisin syliinsä.
"Mutta nyt kun se tuli puheeksi, niin menen tekemään itselleni leivän. Se maistuu paljon paremmalta pihistettynä", hän lisäsi naurahten ja nousi seisomaan. Viilea tuulahdus kävi nurkan takana ja se nosti hänen niskavillansa pystyyn.
Vaikka se tuntui epämiellyttävältä hänen paljaalla ylävartalollaan, Daniel suuntasi kiertelemättä keittolan seinustalla olevalle kylmähuoneelle ja avasi oven. Hän hymyili tyytyväisenä huomatessaan, että siinä ei ollut lukkoa. Näin ei ollut vaaraa, että se lukkiutuisi omia aikojaan hänen ollessa sisäpuolella. Poika keräsi kaiken tarvittavan hyllyiltä ja astui takaisin lämpimämpää huoneilmaan.
"Otatko sinä? Tästä riittää kahdellekin."

[sabine]

Sabine nousi pojan oerässä ja lähti kiertelemään läpi ruokalan, sillä hän ei ollut koskaan käynyt ruokalan tällä puolella. Sabine tunsi vilunväreitä, kun poika avasi kylmäkaapin oven. Ilmeisesti täällä olitiin laiskoja, sillä ovi ei ollut edes lukossa. Sabine kurkki pojan takaa sisälle ja pysytteli oven edessä, kunnes sitten poika lähti takaisinpäin. Hän väisti hieman tälle ja pysytteli lämpimässä. "Ei kiitos, minä tulin haukkamaan happea, eikä minulla ole oikeastaan nälkäkään." Sabine punastui hieman ja vanhan tapansa mukaan hän laski katseensa ja katseli hiljaa jalkojaan, hypistellen pitkähihaista takkiaan, melkein samalla tavalla kuin heidän tavatessaankin.
Sabine katseli hieman ympärilleen ja siirsi sitten katseensa Danieliin. "Käytkö sinä useinkin täällä puolialastomana ruokaa metsästämässä, vai onko tämä vain poikkeus? Sillä jos sinä oikeasti haluisit jotain syömistä, voisit mennä vaikkapa rannalle ottamaan aurinkoa ja joku varmasti on valmiina tarjoamaan sinulle aterian." Sabine hymähti hieman, katsellen poikaa ilkikurisesti.

[Daniel]

"Noo, en pakota sinua. Minulle maistuisi varmasti sinunkin osasi, mutta söin viimeksi vasta kolme tuntia sitten", Daniel hymähti ja asetteli tavarat pöydälle. Lyhyen etsinnän jälkeen hän löysi veitsen ja juustohöylän, jotka pian auttoivat häntä saamaan pienen yöpalansa kasaan. Kruunatakseen ateriansa Daniel nouti ehjän lasin pesurin läheltä ja kaatoi siihen löytämästään purkista mehua.
"Kummallinen paikka hakea happea. Minä olisin mieluumin ulkona", hän sanoi katsoen Sabinea kummastuneena. Hän tarkoitti mitä sanoi, sillä keittolassa oli melko tunkkaista verrattuna koulun käytäviin, joilla sentään kulki enemmän ihmisiä kuin täällä.
Daniel istuutui metallipintaisen pöydän reunalle iskien samalla hampaansa leipään. Jo kahden haukkauksen jälkeen lämmin tunne alkoi levitä ympäri hänen kehoaan.
"Mikäli olen pysynyt omissa laskuissani mukana, tämä on kuudes kerta koko aikana jona olen täällä ollut", poika vastasi ja viimeisteli leipänsä juomalla lasinsa tyhjäksi, jonka hän laski vierelleen pöydälle. Kolahdus kaikui hiljaisessa tilassa aavemaisesti.
"Tekeekö paidan puuttuminen minusta puolialastoman?", hän kysäisi huvittuneesti asetettuaan kätensä pöydän reunoille ja katsoi Sabinea silmiin.

[sabine]

Sabine kuunteli hiljaa poikaa, seuraten tämän tätä hieman kauempaa. "Mikset sitten osta ruokaa, vai onko sinulla rahasta pulaa?" Hän seurasi pojan tuohuja hetken seisten, kunnes sitten päätti mennä istumaan seinän viereen, katsellen poikaa hymyillen. "Tosin, kun ottaa huomioon, miten paljon vanhempani maksoivat, jotta pääsisin tänne opiskelemaan, olisi omituista, jos he eivät antaisi oppilaiden ottaa ruokaa ilmaiseksi.." Sabine alkoi putsamaan lähiympäristöstään nukkaa pois, ihan vain tekemisen taka, sillä silloin hänen ei tarvinnut katsoe Danielia.
Sabine kohautti hieman olkiaan. "No tottahan se on.. Mutta, kuten jo sanoin, minähän en ole ikinä vastannut mihinkään sinun kysymykseesi, eikä tämä ole mikään poikkeus." Sabine kohautti olkiaan, koittaen olla välittämättä siitä, että hänen hartiansa vapisivat, hänen äänensä oli murtumassa ja hän alkaisi taas millä hetkellä tahansa itkeä.
Sabine katseli hetken pojan syöntiä, mutta hänelle on aina opetettu, että ei ole kohteliasta katsella toisten syömistä, niinpä hän katseli hieman ympärilleen, sipaisten nopeasti kyyneliä pois silmäkulmastaan.
Sabine hätkähti hieman, kun lasi osui pöydälle ja oli vähällä hypätä pystyyn äänestä. "Etkö ole käynyt ostamassa ruokaa itsellesi?" Sabine katseli poikaa jo hieman huolisaan, eikö tämä osannut ostaa itselleen ruokaa, vai oliko häneltä rahat lopussa? Kyllä hän antaisi pojalle rahaa, jo se siitä olisi kiinni..
Sabine punastui hieman, ja katseli oikeastaan pojan jalkoa punastuneena. Hän nosti hieman katsettaan hymyillen. "Mikä sinusta on sitten puolialastoman määritelmä?"