|
|
Post by nicole on Jan 5, 2007 20:11:40 GMT 2
Nicole vaelteli metsässä. Hän koitti saada ajatuksiaan selväksi. Koko ensimmäinen päivä oli tuntunut sähellykseltä. Tyttö ei voinut käsittää kuinka nopeasti kaikki oli käynyt, viikko ja hups hän olikin jossain rikkaiden lasten sisäoppilaitoksessa kaukana äitinsä luolta, niinkuin oli suunnitellutkin. Mikään ei ollut mennyt vielä pahemmin pieleen lukuun ottamatta sitä, että tyttö oli lukittanut huoneensa oven ja jättänyt avaimensa sisälle. Hän kietoi veljeltään syntymäpäivälahjaksi saatua merkki hupparia tiukemmin ylleen ja koitti kävellä ripeämmin pitääkseen itseään lämpimänä. Minihame ja piikkikorkokengät eivät olleet loistava asuvalinta metsässä tarpomiseen. Nic pydähtyi kiven luo ja istahti sen päälle. Kivi oli kylmä ja märkä, 'ei mikään fiksu veto', hän ajatteli, mutta toisaalta tytön jalat olivat uupuneet uusilla kengillä kävelystä, joten hän ei lähtenyt liikkeelle. Ilma sen kuin kylmeni. Nicole alkoi manailla vaatetustaan ääneen "Minihame, mitä oikein ajattelit, nyt on talvi. Takinkin jätit sitten huoneeseen, eihän sitä tarvita? Kaikista fiksuinta oli jättää se avain sinne takin taskuun!" Nicole vaikeni hetkeksi kuullessaan rasahduksia metsästä. Hetken kuluttua aivan tytön jalkojen juuresta vilisti kani. Hän huokasi syvään 'no niin rauhoituppas nyt vähän, mitä pelättävää metsässä näin lähellä koulua olisi?', Nic ajatteli. Pidempään asioita mietittyään häntä loppujen lopuksi huoletti vain se, mihin pääsisi yöksi, sillä vahtimestari sanoi ehtivänsä avaamaan oven vasta seuraavana aamuna. Tyttö upposi jälleen ajatuksiinsa koittaessaan keksiä yöpaikkaa itselleen.
[Laatu -.-' Lucas, siis tänne.]
|
|
|
|
Post by lucas on Jan 7, 2007 19:43:00 GMT 2
Metsään lähteminen oli ollut huono idea. Ja metsään eksyminen sitäkin huonompi, sen Lucas oli myöntänyt mielessään jo monta tuntia sitten. Siis sillä hetkellä, kun poika oli kesken rauhallisen kävelylenkkinsä huomannut, ettei osannutkaan enää takaisin koululle. Paniikki oli iskenyt siinä vaiheessa, kun vielä parin tunnin harhailemisen jälkeen poika oli täysin pihalla olinpaikastaan. Hänellä ei ollut ollut edes kännykkää mukanaan, ja hengiltä paleltuminenkin oli käynyt pelottavana uhkakuvana mielessä. Mutta lopulta hän oli vahingossa eksynyt takaisin tutulle polulle ja voinut huokaista helpotuksesta.
Lucas sätti itseään mielessään ja päätti, ettei enää koskaan astuisi jalallaankaan metsään. Nytkin oli ollut tuuria, että hän oli löytänyt oikean tien. Jos hän vielä joskus metsään eksyisi, ei onni välttämättä olisi niin myöden. Hengiltä paleltuminen ei ollut houkuttelevan tuntuinen ajatus. Lucas hengähti hieman kirpeää ilmaa keuhkoihinsa ja värähti sitten melko rajusti kylmyyden johdosta. Hänellä oli paksu toppatakki päällään, kaulaliina kaulassa ja lapaset käsissään, mutta silti hän oli jäätyä. Mutta siinä nyt ei ollut yhtikäs mitään uutta. Poika huokaisi hiljaa ja antoi katseensa kiertää hajamielisesti ympäristössä. Lucas ei suoraan sanottuna ollut osannut lainkaan odottaa, että joku muukin saattaisi olla viettämässä aikaansa metsässä. Siispä poika hätkähti hieman säikähdyksestä kivellä istuskelevan tytön osuessa hänen silmiinsä. Keskittäessään huomionsa tyttöön poika unohti tyystin tarkkailla epätasaista maata jalkojensa alla, ja sen takia hän menikin kompastumaan kylmyyden jäädyttämään mättääseen.
"Hemmetti", Lucas kirosi hiljaa löydettyään itsensä rähmällään kovaa maata vasten. Olipa nolo juttu. Poika painoi katseensa maahan ja puri huultaan noustessaan polvilleen. Hänen oli ollut tarkoitus kävellä vain kivellä istuskelevan tytön ohi, mutta suunnitelma ei tainnutkaan toimia niinkuin olisi pitänyt.
|
|
|
|
Post by nicole on Jan 10, 2007 17:37:56 GMT 2
Nicole mietti päänsä puhki, mutta ei keksinyt minkäänlaista kelvollista ratkaisua. Nyt se oli todistettu, hän tarvitsisi yhä äitiään, hän ei selviäisi yksin päivääkään. Tyttö koitti pyyhkiä ajatuksen päästään, hän ei saanut tarvita äitiään, hän ei halunnut tarvita äitiään. Nic hätkähti hieman kuullessaan jonkun kiroavan takanaan. Hänen liiankin vilkas mielikuvituksensa lähti jälleen käyntiin ja murhamiesten sekä raiskarien kuvat välähtivät hänen alitajunnassaan. Tyttö oli usein saanut kuulla, siittä kuinka ajatteli liikaa sitä pelottavinta vaihtoehtoa kaikista mahdollisista. Hän käänsi varovasti päätään. Normaali, tai , no normaali tai ei poika kuitenkin nousi maasta. Nicole ei tiennyt olisiko pitänyt sanoa jotain, sillä nuorukainen ei vaikuttanut nauttivan kovin tytön läsnä olosta. Nicole ei silti voinut olla kysymättä yhtä asiaa, "Oletko kunnossa", hän inisi hennommalla äänellä kuin oli tarkoitus. Avttuaan suunsa tyttö huomasi hampaidensa kalisevan. Syystä jota hän ei itsekään tiennyt koitti Nic piilottaa sen. Tyttö nousi seisomaan ja nykäisi hamettaan alemmas. Jalatkin tärisivät, ihmekös se, ei ehkä kannattaisi pysytellä paikallaan, varsinkaan kun ilma oli niin jäätävä. Pukeutumisestaan hän ei tietenkään voinut syyttää muita kuin itseään, vaikka se oli aina helpoin vaihtoehto. Nic lähti varovasti kävelemään pojan luo. Hän halusi varmistaa, ettei tämä ollut satuttanut itseään. Hän pysähtyi muutaman metrin päähän pojasta, voi kuinka idiootiksi hän tunsikaan itsensä seistessään siinä vaivaavan hiljaisuuden vallitessa. Hän koitti tavoitella pojan katsetta, saaden muka siittä paremmin selville oliko tätä sattunut. Eiväthän pojat voineet myöntää satuttaneensa itseään. Nicolen nähdessään vilauksen pojan silmistä hänen sydämensä heitti voltin, pojalla oli ihanimmat silmät, jotka Nic oli koskaan nähnyt.
|
|
|
|
Post by lucas on Jan 10, 2007 19:52:22 GMT 2
Lucas puri happamasti huultaan nousteessaan varovasti ylös. Hän kyllä osasi tehdä aivan mahtavan vaikutelman itsestään. Vain täysin kömpelöt typerykset menivät kompastelemaan ja vielä kaatumaan. Poika pudisteli hieman vaatteisiinsa tarttuneita roskia, yhä huultaan kiusaantuneena purren. Hän ei todellakaan pitänyt siitä, että meni mokailemaan toisten silmien edessä.
Lucas hätkähti hieman tytön kysyessä, oliko hän kunnossa. Poika vilkaisi toista hailakoilla silmillään hieman hämmentyneen näköisenä. Hän ei kieltämättä ollut tottunut siihen, että muut puhuivat hänelle ystävällisesti.
"Joo, minä olen ihan kunnossa", Lucas mutisi arasti ja sipaisi hieman hiuksiaan pois silmiensä edestä. Poika vilkaisi tyttöä taas, tällä kertaa hieman pidempään. Hän ei muistanut nähneensä toista aikaisemmin, joten siitä päätellen tämä oli uusi oppilas. Mutta mitä ihmettä tyttö teki ulkona, ja vielä tuollaisissa vaatteissa? Lucas kallisti hieman päätään ja katsoi toista epävarmasti.
"Eikö sinulla ole yhtään kylmä?" Poika kysyi hiljaa ja painoi sitten katseensa kenkiinsä.
|
|
|
|
Post by nicole on Jan 17, 2007 18:58:40 GMT 2
Nic karkoitti pian ajatuksen mielestään, ei sitänyt hempeilemään tarvitsisi ruveta, ei hätä niin suuri ollut. Tyttö ei tiennyt itsekään miten oli koulua vaihtaessaan muuttunut lutkien kuningattaresta romanttiseksi lässyttäjäksi. Vaikka, eihän se nyt niin huono muutos ollutkaan. Kylmä ilma ja jalkojen tärinä repi Nicolen taas julmaan totuuteen. Häntä harmitti todellakin aamuinen typeryytensä, mutta tosin kaikista eniten se, että oli edes loikkinut metsään, tosin pojan saavuttua ilta kääntyi jo hieman parempaan suuntaan. Nic huomasi pojan hätkähtävän tytön esittämää kysymystä. "Eei minulla kylmä ole.. Tai on oikeastaan. Mutta jätin takkini huoneeseeni ja paiskasin oven lukkoon, aivain oli takin taskussa. En todellakaan ajatellut aamulla tulevani metsään ja..." Nic katkaisi puheen tulvan ja hakkasi mielessään päätään seinään. Ketään tuskin kiinnosti hänen elämän tarinansa. Tyttö huokaisi syvään ja nyt oli hänen vuoronsa painaa katse maahan.
[sori lyhyttä, sori myös kun kesti näin kauan vastata, aivovamma -.-']
|
|
|
|
Post by lucas on Jan 25, 2007 20:24:03 GMT 2
Lucas kohotti hieman kulmiaan tytön selittäessä tilannettaan. Poika nosti katseensa taas toiseen ja katseli tätä hetken kulmat kohollaan. Miksi ihmeessä tyttö oli tullut metsään paleltumaan? Lucas olisi ainakin vastaavassa tilanteessa jäänyt asuntolalle hengailemaan ja yrittänyt saada jonkun henkilökunnan jäsenistä käsiinsä. Tytöllä taisi olla varsin omituinen ajattelumaailma. Lucas huokaisi hiljaa, aavistuksen turhautuneena ja sipaisi hiuksiaan samalla. Hän ei koskaan ollut oikein tajunnut kauniimpaa osapuolta, eikä varmaan koskaan tulisi tajuamaankaan.
"Minä en välttämättä ole paras henkilö arvostelemaan muita, mutta... miksi ihmeessä sinä tulit metsään ilman takkiasi? Olisi kannattanut jäädä asuntolalle ja pyytää henkilökuntaa avaamaan huoneen ovi", Lucas totesi hiljaa ja puri huultaan heti sanojensa jälkeen. Hän oli kuulostanut tavattoman ilkeältä omiin korviinsa. Häntä alkoi heti kaduttaa.
"Tai siis... täällä on todella kylmä ja kaikkea", Lucas mutisi kiusantuneena ja laski katseensa maahan taas kerran. Olipas hän saanut itsensä varsin epämukavaan tilanteeseen.
|
|
|
|
Post by nicole on Feb 9, 2007 20:42:12 GMT 2
Kuunneltuaan, mitä itse oli juuri sanonut alkoi tyttö miettimään, kuinka tyhmä hän oli. Mutta mitä sitä enää murehtimaan tehty mikä tehty, tästä lähtien hän voisi jättää ajattelun niille jotka sen osaavat, kuten aina ennenkin. Eikä neiti hämmästynyt laisinkaan toisen kysymystä. "Tarkemmin ajateltuna, en itsekään tiedä. Koitin metsästää vahtimestaria, mutta hän oli kaippa käymässä jossain" Nicole koitti selittää, jotta poika ei pitäisi häntä aivan idioottina. Toinen ei vaikuttanut hirvittävän kiltiltä, ainakaan tällä hetkellä, joten tyttö tunsi sepityksensä jäävän täysin turhaksi, parempi maine tässä koulussa taisi olla turha unelma, tosin kanaakin tyhmempi teini kuulosti hänen korvaansa kuitenkin paremmalta, kuin teini huora. Mutta kuullessaan pojan paljon kiltimmän kuuloisen äänen sävyn Nic helpottui suuresti. "Niinpä, mutta tyhmä mik tyhmä" Nic mutisi ja huomasi jälleen kuulostavansa sääliä hakevalta. Hänkin painoi katseensa jalkoihinsa, jotka olivat vaihtaneet värinsä punaisiksi.
[sori kun vastaaminen kesti, tilapäinen ajan puute ]
|
|
|
|
Post by lucas on Feb 25, 2007 18:54:45 GMT 2
[Anteeksi kun on kestänyt, aikaa ei yksinkertaisesti ole ollut...]
Lucaksen teki todellakin mieli vain lampsia asuntolalle ja antaa tytön olla. Hän ei koskaan tullut kamalan hyvin tyttöjen kanssa toimeen, eikä muutenkaan ollut sitä sosiaalisinta sorttia. Suoraan sanottuna hänen ihmistenkäsittelytaitonsa olivat aivan syvältä. Mutta kiltti hän oli, ja sen luonteenpiirteen takia Lucas ei lähtenyt.
"Minä olen muuten Lucas", poika uskaltautui esittelemään itsensä. Hän katsoi toista varovaisesti. Poika oli aina esittelytilanteissa tavattoman epävarma, eikä hän itse voinut sille yhtikäs mitään. Muuttumiseen tarvittaisiin paljon aikaa ja tukena olevia ihmisiä, joita Lucaksella ei ollut juuri laisinkaan.
"Meidän kannattaisi ehkä mennä asuntoloille... Kyllä sieltä joku löytyy, joka voi hommata huoneesi oven auki", poika totesi jonkin kuluttua hiljaisella äänellä ja laski katseensa taas jalkoihinsa.
[hum... koska tämä peli ei nyt etene mihinkään, vien hahmoni pois. -->]
|
|
