Walking in the shadows (Asukaaaa! xD)

[louis]

18-vuotias, tummapukeinen ja mustahuksinen nuori mies käveli varjostavien, tummien puiden varjojen alla. Lucifer oli tmän synkän miehen nimi. Hän kaipasi yksinäisyyttä koko sydämestään, jos hänellä sellaista oli, kaikkien noiden typerien koululaisten keskeltä. Huutoa joka puolella, juoksentelua, ei missään rauhaa. Varsinkin ne alakoululaiset. Arrh, mitä riesoja. Lucifer käveli vain eteenpäin, yksin hiljaisuudessa, kunnes viimein kohtasi suuren kallionkielekkeen. Siitä oli pitkä matka alas, takaisin tasaiselle, sammaleiselle maalle. Mies tuhahti ja loi tiukan, uhmaavan katseen alamaailmalle. Hän käänsi selkänsä, katsoi taivaalle ja sitten molemmille sivuilleen. Kaikki tiesivät, että Lucifer oli hiukan outo ja ehkä epänormaali. Ei hänellä mitään Supermiehen taitoja ollut, mutta jotenkin normaalia epänormaalimpi..
Ketään ei näkynyt missään. Vain tiheää, mänty ja kuusi metsää näkyi silmänkantamattomiin. Olisi voinut luulla, että tänne viileän kosteaan paikkaan ei olisi päässyt yhtään, edes pienintä päivänvalon hippusta, mutta sieltä täältä aurinko tunki säteitään kylmälle ja kostealle, sekä rehevöityneelle sammallattialle. Se oli varsin kaunis näky, mutta Lucifer ei tietenkään siitä kiinnostunut. Mies huokaisi ja kääntyi takaisin jyrkännettä kohti. Hän laski kalpeita kasvojaan alemmas. Hänen mustat otsahiuksensa tippuivat silmille. Oli hyvin hiljaista. Mutta silmänräpäyksessä mies oli hypännyt alas jyrkänteeltä ja käveli nyt tasaisin askelin ruohon ja sammalen sekoittamalla, kuhmuisella maalla. Mies astui lätäkköön. Kuului rasahdus.. hiljaisuus ja pään käännähdys.
Lucifer katsoi lähes mustilla silmillään ympärilleen, jokaista puun juurta ja viiden tuuheiden oksien muodostavia pelottavia varjoja. Ei mitään.. Varmaankin joku eläin. Lucifer käänsi päänsä ja siinä samassa hänen edessään seisoi....

[hieman lyhyt...ei ollut oikein inspistä...^^]

[tnitti]

( Ja täältä tulee Asuka lentäen : D )

Metsä, luonto, puut, sammaleet, suunnistaminen.. Ne eivät todellakaan olleet Asukan lempiasioita tai asioita mitkä tyttö osasi, mutta silti, jostakin omituisesta syystä oli tuo tyttö päätynyt keskelle tuota suurta - tai ainakin hänelle - metsää. Ei tytön edes itseasiassa ensiksi pitänyt mennä lainkaan metsään, vain pelkästään siihen lähistölle katselemaan oliko metsä niin pelottava paikka kuin hän itse aina metsiä piti mutta sitten... hän oli nähnyt perhosen, tai itseasiassa muutaman perhosen jotka lensivät metsän sisälle. Ja niin tyhmä kuin Asuka joskus oli, oli tyttö päättänyt lähteä seuraamaan noita perhosia. Ja eikä siinä montaa minuuttia mennyt kun tyttö huomasi olevansa keskellä metsää eikä lainkaan tiennyt mistä suunnasta hän oli tullut. Seistyään muutaman minuutin paikoillaan ja purren alahuultaansa mietteliäänä, oli Asuka kuitenkin pian heilauttanut kättä päättäväisenä ja lähtenyt etsimään tietä takaisin koululle.. tai johonkin, mistä hän pääsisi pois metsästä. Löysikö Asuka kuitenkaan mitään? ...ei tietenkään, nimittäin tyttö taisi kävellä täysin päinvastaiseen suuntaan koululta ja muista oppilaista.
"Kusoo... " Asuka narisi, kitisi ja kirosi japaniksi, samalla kun hän käveli mustien kenkien kanssa, jotka tuntuivat jo aivan märiltä. Jopa hänen valkeat polvisukatkin olivat menneet aavistuksen verran märiksi ja niihin oli tarttunut jos mitäkin ruohoja ja lehtiä. Kaiken sen hiljaisuuden keskellä kuitenkin sitten kuuluikin rasahdus. Ja se sai tytön säpsähtämään paikoilleen. Mi...mi-mikä se oli? Asuka räpäytti muutaman kerran ruskeita silmiäänsä samalla kun hän vilkaisi ympärilleen. Uusi rasahdus, minkä jälkeen Asukan ilme muuttui enemmän kuin kauhistuneeksi. Entä jos siellä oli susi ?! Tai se demoninen hevonen joka aikoisi syödä hänet koska hän oli selvittänyt muutaman salaisuuden ja... ! Siinä ei mennyt montaa sekunttia, että Asuka pinkaisi itsensä lähimmän koivun luokse - mikä tosin ei ollut kovin iso - ja alkoi kipuamaan sitä ylöspäin. Tai ainakin tyttö niin yritti, kivuta äkkiä puunlatvaan että pääsisi susista eroon. Ei tyttö kuitenkaan pitkälle päässyt puuhun, kun hän sitten huomasikin siellä varjoissa liikkuvan jonkun. jonkun? Hetkinen, eikö se ollutkaan susi? Ollen kyykyssä siinä koivun latvalla, ei suinkaan niin korkealla, mutta silti huomaamattomissa, yritti tyttö kurottautua katsomaan kuka siellä oli - niin, koivun oksat kun olivat kiltisti tiellä ettei Asuka nähnyt suoraan kuka siellä oli. Mutta niin epäonninen kuin Asuka oli, ei tytön käsi pitänytkään puun märällä oksalla. "Iiiiiiiiiii!" Kiljahdus, minkä varmasti poikakin kuuli siitä läheltä ja sen jälkeen seurasi räsähdys, tytön rämähtäessä puusta siihen muutaman metrin päähän pojasta sammaleelle ja muutaman kuolleen oksan päälle.
"....ouch." Tyttö lausahti, samalla kun hän nousi istumaan ja hieraisi päätäänsä ja niitä vaaleanruskeiksi värjättyjä hiuksiaansa. Ruskeat silmät pysyttelivät muutaman sekunnin kiinni, kunnes Asuka räväyttikin silmänsä auki ja näki tummat kengät edessäänsä. Jo..jo...joku ihminen! Ruskeat silmät kohosivat hitaasti ylemmäksi, huomaten sitten tuon tummahiuksisen pojan siinä hänen edessään.. Eikä tuo näyttänyt normaalilta pojalta vaan.. pelottavalta! "Älä syö minua!" Asuka sitten kiljahti, samalla kun hän painoi päänsä alas ja kätensä päänsä suojaksi, yhä ollen istuvilteen siinä märän sammaleen päällä. Niin että tuo poika söisi Asukan? ehkä ei, mutta Asuka oli nyt mitä oli...


( Asuka tulee kirjaimellisesti lentäen XD )

[lucifer]

Lucifer käveli vain hetken hiljaisuudessa eteenpäin, kunnes kuuli kovan tömähdyksen. Hän käännähti välinpitämättömästi ympäri ja näki maassa lojuvan tytön. Mies katsoi tätä turhautuneena ja kurottautui sitten aivan tytön kasvojen eteen, peräti tämän huulien, ja kuiskasi "Tuskimpa vaan..." Hän nousi takaisin ryhtiinsä ja muodosti viekkaan, salaperäisen hymyn kareen huulilleen. Lucifer käänryi ympäri jatkaakseen matkaansa omissa synkissä muistoissaan, ajatuksissaan. Hän halusi täydellisen rauhan tielleen, sydämelleen. Mies ei tahtonut kuulla yhtäkään ääntä, yhtäkään rasahdusta ja oven paukkeita.. Hän halusi kuulla vain oman veren solisevan korvissaan ja vaimean tuulenvireen puhaltavan kasvoillaan. Kuului rasahdus. Lucifer oli astunut kuivan männyn oksan päälle. Tuuli puhalsi äkisti kovemmin mitä aikaisemmin. Se vihelsi vaimeaa, aavemmaista ääntään. Mies haroi hiuksiaan taaemmas, mutta aina ne lensivät tuulessa takaisin hänen silmilleen.
Mies huokaisi. Hän oli tytöstä jo noin kahden metrin päässä. Pian mies kääntyi vasemmalle ja hävisi puiden sekaan, tummat varjot hänen omaa synkkää olemustaan syleillen.
Kun Lucifer oli kävellyt hetken aikaa kapeaa metsäpolkua pitkin, saapui hän aukiolle. Siellä oli suuri, sileä kivi. Lucifer pysähtyi ja katsoi taivaalle. Ainoa paikka metsässä, jossa näki kirkkaan sinisen taivaan, ilman yhtäkään eteen tulevaa puuta tai niiden harottavia oksia. Aurinko laski säteitään, luoden kauniin piirteisiä, suoria valoviivoja metsän ankealle ja pimeälle pohjalle. Mies laski päänsä. Hänen mustat, tuuheat , kiiltävät ja pitkähköt hiukset hulmahtivat sen mukana. Lucifer katsoi lähes mustilla silmillään, ilmeettömästi eteensä. Hänen vasemman silmät peittivät lukuisat mustat hiukset. Arpea ei siis näkynyt. Samassa parin metrtin päästä miehestä, ilmestyi jänis. Mies katsoi tätä säälimättömästi ja loi varman, ilkeän hymyn jälleen huulilleen. Lucifer kantoi pientä puukkoa mukanaan, vyöllä sitä roikottaen. Siinä sekunnissa mies oli juossut jäniksen ohi.... Veri roiskui ja poloinen eläin makasi liikkumattomana, kuolleena maassa, veri peittäen sen kehon. Luciferin silmät olivat kiinni. Kuin hidastetussa elokuvassa, hän aukaisi ne. Hän naurahti pienesti. Pari veripisaraa oli roiskunut hänen kalpeille kasvoille, josta ne suorastaan pistivät silmiin.
Kiero, ivallinen hymy jäi hänen kasvoilleen kuin tatuointi. Jänis oli vuotanut lähes kuiviin ja sen veri oli valunut pitkänä vanana aukion viereisellä kulkevalle, pienelle purolle. Se värjäsi veden kirkkaan ja kimaltelevan värin punaiseksi. Se ajalehtisi ties minne, mutta siitä nuorukainen ei piitannut. Niin tumma ja raaka ihminen kun Lucifer oli...Sitä hän oli ollut jo pienestä asti. Olihan hän surmannut omat vanhempansakin, kun oli ollut vasta pikkuinen poika. Syytä ei tiedetä miksi..? Mies nousi pienestä "kumarrus" asennostaan, katsoi veristä puukon päätä hetken ja....Nuolaisu ja veret olivat poissa puukosta. Hän kuivasi sen paitaansa ja laittoi sen taidokkaasti takaisin tuppeensa. Mies ei jäänyt piittaamaan tytöstä, jok aeihkä kohta tulisi hänen perässään ja huomaisi kuolleen jäniksen, vaan meni istumaan sielälle kalliolle, jota puiden tuuheat oksat niin kamalasti havittelivat ja varjostivat. Pari auringonkin sädettä hänen takanaan väistyivät pian ja vaihtoivat suuntaa. Lucifer koukisti toisen jalkansa ja asetti kätensä polvensa päälle. Hän katsoi pienesti liikahtelevaa ruohoa ja ajelehti taas synkkiin ajatuksiinsa.

[tnitti]

( .....eeee. Lucifer on ihan hiton pelottava x.x;; en tiedä kuinka kauan asuka uskaltaa olla keskellä mettää näin pelottavan hahmon kanssa, mutta yritän ^^;;;; )

Kun mitään ei hetkeen tapahtunut, päätyi hiljalleen Asuka siirtämään käsiäänsä päänsä edestä pois, hänen kohottaessa ne ruskeat, miltei mustat silmänsä sinne yläilmoihin missä tuo musta poika olikin... tai no, ei poika sittenkään ollut niin yläilmoissa, vaan piankos ne kalpeat kasvot olivatkin aivan siinä Asukan edessä, vain muutaman sentin päässä tytön omista. Ruskeat silmät laajenivat säikähdyksestä, Asukankin nyt kalvetessa astetta vaaleammaksi. Jopa tytön hengitys lakkasi, kun tuo poika tuosta vain tuli noin lähelle häntä, mutta onneksi kuiskatakseen vain ettei aikonut syödä tyttöä. Asuka ei uskaltanut hengäittää lainkaan tuossa hetkessä, eikä sen enenpää liikkuakkaan, kuin vasta sitten, kun tuntematon poika oli kävellyt muutaman metrin päähän ja yllättäen...katosi. Asuka räpäytti silmiäänsä ja muuttui aavistuksen verran hämmentyneeksi, vaaleanpunaisten huulien ollessa raolleen yhä auki. Mi..mi...mitä äsken juuri tapahtui? Mihin se poika katosi? Kuvitteliko hän vain? Hitaasti tyttö vei sirot kätensä hieraisemaan silmiään, katsellen sitten uudemman kerran ympärilleen. Ei ketään. Kesti hetki.. jos toinenkin kunnes Asuka uskaltuikin vihdoinkin nousemaan pystyyn, horjahtaen aavistuksen verran. Hieraisten pienesti takapuoltaansa, mikä olikin kipeänä, kiitos putouksen, päätti tyttö pian kuitenkin lähteä sen tuntemattoman mutta erittttäin pelottavan pojan suuntaan. Miksi? Miksei Asuka juossut vain karkuun, niinkuin hän yleisemmin teki, jos joku tuli liian lähelle häntä ja oli muuten vain pelottava? Koska...hän oli keskellä metsää ja ainut elävä ihminen oli tuo poika.
Se, mikä hetken päästä Asukan silmiin avautui oli jotakin, mitä tuo sadankuudenkymmenen senttinen tyttö ei ollut odottanut näkevänsä, mutta kukapa olisikaan? Poika oli kuolleen jäniksen luona, verinen puukko kädessään. Tuo, jos mikä sai Asukan muuttumaan jälleen kerran kalpeaksi, hengityksen pysähtyessä, tytön kävellessä lähimmän puun viereen - tai ehkä aavistuksen verran taakse, mutta niin että tyttö yhä näki vielä pojan. Järkytyshän se värisytti vaaleahiuksista tyttöä, kun poika sitten teki jotakin muutakin vielä... nimittäin nuoli veret porukasta. Tuntui kuin koko tilanne olisi ollut jostakin elokuvasta...animesta. Siinä asuka seisoi koulupuku päällä, puun vieressä siihen toisella kädellä nojaten , samalla kun hän tuijotti mitä tuo musta poika teki. Jälleen kesti sekuntteja, ehkäpä jopa minuutti sen jälkeen, kun Lucifer oli mennyt istumaan, että Asuka uskaltautui liikkumaan mihinkään. Ensiksi tyttö nielaisi pienesti, tuijotti yhä järkyttyneenä jänistä, kunnes hän hengähtikin syvään kerätäkseen rohkeutta. Siihen oli varmasti syy miksi poika tappoi jäniksen! ehkä...ehkä jäniskin oli demonien vallassa, niinkuin ne tallin hevosetkin.. Uusi syvä hengähdys, minkä jälkeen Asuka puristi vasemman kätensä nyrkkiin ja lähti kävelemään eteenpäin, lähemmäksi poikaa. Mutta tuliko Asuka liian lähelle? Ehei, ei missään nimessä, vaan jätti heidän välilleen noin kaksi metriä, minkä jälkeen tyttö pysähtyikin ja jäi tuijottamaan pojan selkää ( niinkun uskon että Asuka lähestyi sitä takaapäin).
"Mi....mi..mi..mi...miksi ta..tapoit sen? " Asuka länkytti hiljaa, yhä puristaen nyrkkiä, olihan tyttö hermostunut, mutta kukapa ei olisi mokoman pojan lähellä?

[lucifer]

Lucifer ei hievahtanutkaan minuutteihin. ne kuluivat. Tuntui kuin kello olisi tikitäänyt aivan Lucifer korvien juuressa. Sitten se hetki koitti. Poika nousi ja kääntyi tyttöön päin. Ilmeettömänä hän tätä nuorta tyttöä katsoikin. "Tapoinhan vaan, mutta minusta tuntuu, että se ei kuulu sinulle." Poika tokaisi kylmästi. Hän siirsi katseensa, jo hämärtyvään aurinkoon, käänsi selkänäsä ja oli aikeissa jatkaa matkaansa johonkin tuntmattomaan. Poika huokaisi. Hän hulmautti hiuksiaan taaemmas. Pieni lempeä, mutta jotenkin kylmä tuuli keinutti pojan mustanpuhuvia hiuksia. Hänenmusta takkinsa liehui myös tuulessa. Lucifer ehti astua yhden askeleen, kunnes jokin suuri lensi hänen edestään. Lucifer säpsähti hieman. Hänen poskipäästään valui verta. Jokin suuri lintu oli lentänyt aivan Luciferin vierestä ja ilmeisesti sen kynsi oli raapaissut poikaa. Hän huomasi haavan pienestä, vihlovasta kivusta ja pyyhkäisi veren pois, mutta aina se ehti valua pienenä vanana uudestaan hänen kalpeille kasvoille. Veren punainen väri suorastaan pisti silmiin, valkealla taustallaan. Poiak kääntyi jälleen tyttöön ja kysyi omalla tummalla, matalalla äänellään "Oliko sinull ajotain asiaakin?"

[tnitti]

Nyrkin puristus ei hellittänyt hetkeksikään Asukan seistessä siinä paikoillaa ja tuijottaessa silmät täynnä niin jännitystä, pelkoa kuin järkytystäkin, vaikka tokihan yritti tyttö kaikkensa että peitti nuo tunteet. Ei sitä koskaan tiennyt vaikka nuo tunteet jotenkin sytyttäisivät pojan murhanhimon ja ja... hän ei tahtonut kuolla vielä! Siinä samassa kun poika yllättäen nousi, säpsähti Asuka huomattavasti ja astui askeleen taaemmaksi - vaikka heidän välillään olikin pari metriä entuudestaan, samalla kun käsi jota puristettiin nyrkkiin kohosi rintakehän korkeudelle. Toinen.. vain tappoi koska siltä tuntui? Mutta eihän ketään saa tappaa jos siltä tuntuu...! Asuka oli aikeissa sanoa jotakin, kunnes yllättäen se lintu pyyhkäisikin pojan lähettyviltä mikä sai Asukan uudestaan säpsähtämään. Koko tämä tunnelma, se, mitä huokui pojasta.. ne kaikki olivat saada Asukan kiljumaan ja juoksemaan vain mahdollisimman kauas tuosta pojasta, mutta jokin outo asiaa piti Asukaa siinä, paikoillaan. Pelko, kauhu? ...vaiko se, ettei Asuka vieläkään tiennyt missä hän oli? Asuka vilkaisi pienesti ympärilleen, kunnes katse meni jälleen kerran poikaan - ja tarkemminoten siihen haavaan ja vereen. Tietenkin Asukan katse muuttui jokseenkin huolestuneeksi - toinenhan vuosi verta! Mutta.... Oliko hänellä asiaakin?
"Niin kun katsos... En tiedä yhtään missä olen ja....ajattelin jos tietäisit mistä täältä pääsen pois... " Asuka lausahti normaalia hiljaisemmalla äänellä, kunnes hän pian kallistikin päätäänsä kysyvänä ja huolestuneena, tuijottaen sitä haavaa. " ...oletko kunnossa?" Pian tyttö kuuli itsensä sanovan. Mitä? Huolehtiko hän tuosta pojasta? Ei ei ei ei, hän tahtoi vain tietää missä päin olisi koulu ja mistä hän pääsisi turvallisesti elossa pois että hän voisi vielä elää ja ja.. Mutta silti, hän kuitenkin jäi kysymään oliko poika kunnossa? No ei varmasti ollut! Toinen tappoi jäniksen ja sitten luonto kosti pojalle ja ja pian kostaisi hänellekin kun jäi huolehtimaan pojasta. tai ehkä luonto oli jo kostanutkin jostakin, kun Asuka oli eksynyt näin pahasti ja näin syvälle - tai mistä hän tiesi kuinka syvällä hän oli. Lähemmäksi poikaa Asuka ei kuitenkaan astunut...eikä kauemmaksikaan, vaan seisoi tikku suorana siinä sammalten päällä, laskien nyt sen vasemman käden mitä hän puristi nyrkkiin takaisin vierelleensä, yrittäen rentoutua nyt edes aavistuksen verran. Hengitä Asuka syvään.. kyllä tämä tästä.

[lucifer]

Lucifer jätti haavansa rauhaan, kun ei sen pyyhkiminenkään auttanut. Poika jokseenkin säpsähti kuulessaan tuon tytön sointuisan äänen, nyt ensimmäistä kertaa selvemmin. Poika kuitenkin loi sen hämmennyksen ja säpsähdyksen luoman ilmeen pois kasvoiltaan. Lucifer astui askeleen eteenpäin, kohti tyttöä ja sanoi viimein "Olet siis eksynyt?" Lucifer loi ivallisen säälivän katseen kasvoilleen ja tuijotti nyt tyttöön koko sen ajan mitä puhui "En itsekään oikein tiedä missä olen, mutta en voi sanoa, että olisi eksynyt, sillä tiedän, missä on koulu.. " Lucifer käveli koko ajan Asukaa kohti puhuessaan "Ja sinä et siis tiedä..?", poika jatkoi ja jatkoi pian uudestaan. Lucifer oli aivan kiinni tytössä ja pituusero oli varsin huomattava. Noin 180 cm pitkä poika katsoi suurinpiirtein yläilmoista tuota pienikokoista tyttöä. Hän kohotti laihan kätensä tytön kasvoille ja katsoi tätä silmiin, kurottautui hieman ja kuiskasi tytön korvaan "Koulu on aivan tässä vieressä..Kun kävelet suoraan eteenpäin, niin löydät sen." Poika sanoi salaperäisesti ja nousi taas pituuteensa. Lucifer laski kätensä tytön sileiltä kasvoilta ja hymyili epäilyttävällä tavalla. Se voisi ehkä olla tytästä pelottavaa, näin nopeasti kun pojan mieli vaihtuu, mutta Luciferista se oli hauskaa....
Siinä he seisoivat, tietämättä mitä seuraavaksi tapahtuisi. Tai no, jos rehellisiä ollaan, Lucifer kyllä tiesi...

[tnitti]

Ei Asuka ollut odottanut ettäkö poika päätyisi tulemaan lähemmäksi häntä. Ehei, jotenkin Asuka oli kuvitellut tilanteen päässään; että poika seisoisi siinä parin metrin päässä ja vastaisi hänelle mistä hän pääsisi pois. niin ei kuitenkaan käynytkään, vaan piankos Asuka sai huomata miten poika ensiksi astui ensimmäisen askeleen eteenpäin, kunnes yllättäen lähtikin kävelemään kohti. Tietenkin Asuka vaistomaisesti astui askeleita taaksepäin – pojan lähelle päästäminen tuntui enemmän kuin tarpeeksi pelottavalta, mutta piankos Asuka tunsikin selkäänsä vasten puunrungon, mihin tyttö oli takaperin kävellessään törmännyt ja näin poika kerkesikin tulla siihen aivan hänen eteensä. Asuka nielaisi pienesti, tuijotti niillä mantelinmuotoisilla ruskeilla silmillään pää aavistuksen verran kenossa tuota itseään kaksikymmentäsenttiä pidempää poikaa, kunnes sitten värähtikin tuntiessaan tuon kosketuksen. Tuo yllättävä olemus, että toinen tuli näin lähelle, tuo..tapa puhua. Se sai tytön jännittämään koko vartalonsa. Tässä kaikessa oli jotakin tuttua. Vaistomaisesti Asuka käänsi silloinkin päätäänsä poispäin, katseen nyt kääntyessä sinne metikköön pojasta, kun toinen toi kasvonsa hänen korvanjuureensa ja kuiskasi. koulu oli aivan lähellä…? Ai..no.. se oli hyvä juttu, kun hänen pitäisikin tästä lähteä. Sivusilmällä huomaten miten poika pian suoristautuikin ja siirsi kätensä Asukan kasvoilta pois, käänsi tyttö katseensa poikaan takaisin, hymyillen pienesti, tosin erittäin epävarmasti ja myös hermostuneena.
”Ah.. No kiva. Kun.. minun pitäisikin tästä jo lähteä. ” Tyttö lausahti, hivuttaen pikkuhiljaa pois siitä pojan ja puun välistä. ” Kun olen ollut täällä jo jonkun aikaa ja ihmiset varmaan odottavat minua.. ” tyttö naurahti hermostuneena, samalla kun hän asteli ((Siis jos lucifer nyt ei tehnyt mitään estääkseen )) kauemmaksi pojasta. Päästyään ainakin muutaman metrin päähän heilautti tyttö pienesti kättään kiitokseksi ja lähtikin pinkomaan sinne suuntaan minne poika oli häntä neuvonut. Pois, pois, pois, pois, pois….! Tuo poika oli pelottava! Eikä tyttö todellakaan tahtonut jäädä miettimään mitä tapahtuisi seuraavaksi!

[lucifer]

Lucifer kohautti okiaan ja kääntyi pois päin tytöstä. Hän nosti vain vaivatta kättään, tytön kiitellessä tien neuvomisesta tai ylipäätäänsä vain pulputtamisesta. Lucifer lähti kävelemään jonnekin päämäärättömään paikkaan ja hävisi pian metsän, tummien puiden varjojen joukkoon.

Oli jo myöhä. Poika vilkaisi kelloon. Kaksi.. Hän ei paljoakaan kellosta tälläkään hetkellä piitannut, vain jatkoi matkaansa. Lucifer viihtyi varjoissa. Hän viihtyi metässä. Poika oli pimeyden vanki, oman päänsä vanki. Mikään tai kukaan ei voisi estää häntä, jos hän yrittäisi tehdö jotakin. Hänhän oli tappanut omat vanhempansakin jo nuorena, kolmen, neljän, viiden vanhana. Ei Lucifer sitä itse muistanut, minkä ikäinen oli ollut, mutta sen hän kyllä muisti, miten hän vanhempansa oli tappanut. Lucifer oli ovela, kylmä, ivallinen persoona, varjoissa vaeltava yksinäinen kulkuri. Poika ei niinkään välittänyt seurasta, eikä juurikaan siitä, mitä hänelle saattaisi täällä pimessä metss, yksin kävellessään, tapahtua. Suoraan sanottuna, hän oli sadistinen hullu. Lucifer hymähti, naurahti pienesti, mutta erittäin ivallisesti, muistellessaan niitä menneitä aikoja. Poika oli raiskannutkin muutamia, eikö silti ollut joutnut vankilaan. Hänen kaukainen ystävänsä , jok aei niinkään ollut ystävä, vain hetken mielijohde, oli joutunut samasta asiasta vankilaan jo 16-vuotiaana ja ollut siellä melkein vuoden. Lucifer kun oli niin ovela, oli hän päässyt livahtamaan idoottimaisten poliisien kynsistä. Ja vaikka he olisivatkin hänet saanet joskus silloin aikoinaan kiinni, olisi poika taatusti nirhannut heidät keinolla millä hyvänsä. Poika huokaisi. Kuu oli ottanut osansa taivaalla. Tähdet tuikkivat ja tummat pilvet, jo entisestään tummalla taustallaan, loivat synkkiä kuvioita tähtien täplittämälle taivaalle. Kuu loi kalpeita, valoisia säteitään tumman kulkijansa tielle. Hienoinen tuuli liikutteli Luciferin mustia, tuuheita hiuksia. Maassa pienet kivet liikahtelivat ja puista irronneet lehdet tekivät mitä erikoisimpia kuvioita pyörteillessään tuulen mukana. Lucier vain käveli eteenpäin, tekemättä elettäkään kääntymisestä takaisin. Hän ei pelännyt. Poika ei osannut pelätä, ei surra, ei iloita.. Hän todellakin oli outo, vaarallinen, pelottava. Ei edes ole sanoja kuvailemaan hänen olemustaan.
Kuului rasahdus. Lucifer liikautti vain tummia, melkein mustia silmiään ja huomasi pusikosta lentävän lepakon. Mitäpä silläkään olisi väliä? Ei, ei yhtään mitään. Poika jatkoi kulkemistaan ja vähitellen kuukin katosi pilvien taakse. Oli pilkkopimeää. Lucifer oli jo ties kuinka kaukana koulusta ja hän varmaankin saisi jonkinlaisen rangaistuksen yöllä kulkemisestaan. Vaan mitäpä Lucifer siitäkään välittäiti, saisihan kuitenkin olla rauhassa. Poika ei osoittanut pienintäkään ikävän tunnetta koululle tai asuntoloille. Muut jo kiltisti nukkuisivat omissa pehmeissä, lämpimissä sängyissään. Pah.
Ulkona alkoi jo olla kylmä. Pieni öinen huuru oli laskeutunut kasveihin ja sammalkin alkoi ratista jalkojen alla. Kaikki tapahtui niin nopeasti. Aivan kuin Luciferin kylmä olemus, läsnäolo olisi aiheuttanut tämän kaiken. Vaan sehän ei olisi mikään ihme. Niin outo ja synkkä hän oli. Poika tarkkaili öistä elämää pimeässä, aavemmaisessa metsässä. Hänen silmänsä näyttivät mustilta näin pimeässä. Luciferin kalpea iho erottui selvästi pimeästä ympäristöstä.
Kuu paljasti taas kirkkaan, valkean valonsa ja se piirsi varjokuvia pojan kasvoille. Pian Lucifer kääntyi vasemmalle. Jokin rasahti jo toisen kerran, mutta tämä oli suurempi. Karhu? Ei voisi olla. Poika pysähtyi ja jäi kuuntelemaan hetkeksi. Asekeleita. Ne lähestyivät. Niiden vaihti kiihtyi.. Lucifer perääntyi askeleen verran, jos toisenkin. Hän hymähti. Ei siellä taatusti mitään ollut. Ei. Ei Lucifer pelännyt. Ei todellakaan. Hän vain vakuutteli itselleen. Hän vilkaisi taas kelloa. Puoli kolme. Ehkä hän alkaisi jo palailemaan takaisin koululle, mutta se olisikin eri asia, löytäisikö hän tiensä takaisin.

[tnitti]

( miuh ^^ miu uskon että peli jäi sitten tähän kunkun uskon että Asuka kyllä jo löysi tiensä pois D: ja sillei.. enkä usko että se uskaltaisi lähteä enään ettimään Luciferia koska se on peeelooottaaavaaaaaa ;;_____;; )

[lucifer]

[Jepu, se oli sitten siinä, oli muuten hyvä peli..n__n]

[tnitti]

(( miääkin tykkäsin kamalasti ^^ ensimmäistä kertaa pelkäsin oman hahmon puolesta xD pelasin noita vastauksia aina ihan pissit housuissa.. no ei ihan mutta melkein jos haluat taas joskus pelata näillä niin ilmoittele. Ainahan ne voisi tavata uudestaan mutta ehkä jossakin muualla ku metässä xDD asuka ei ehkä vähään aikaan uskalla mennä mettään.
"Nomutku siellä on se metsäpeikko!"-Asuka
Jåå mutta kiitoksia pelistä. oli kivaa ~))

[lucifer]

//juu, samat sanat, voitaisiin tosiaan tehä jossain vaiheessa toinenkin peli näiden meidän pelokkaiden ja pelottavien hahmojen kanssa..^^Se olisi mukavaa. Yksärillä lähetellään, kun tekee mieli..n__n//