|
Post by minttu on Jun 7, 2006 9:43:24 GMT 2
Miranda käveli kohti rantaa.Tuuli tuiversi korvissa ja aurinko lämmitti mukavasti.Oli ilta ja muita nuoria oli rannalla aika paljonkin.Mira tunsi olonsa yksinäiseksi, koska hän oli uusi eikä tuntenut vielä ketään.Hän päätti istahtaa pehmeälle hiekalle ja hänen kullankeltaiset hiuksensa liikkuivat tuulen mukana.Ranta oli kaunis ja vesi näytti houkuttelevalta.Kirjat jotka olivat Miralla olleet mukana hän laittoin sivulle viereen hiekalle ja samalla hän katseli mitä muut tekivät,mutta se sai myös Mirandan olon hieman haikeaksi,koska hänellä ei ollut edes ketään kelle puhua,ainakaan vielä.Siinä hän katseli maisemia toivoen,että edes joku tulisi hänen luokseen.
(bella tänne)
|
|
|
Post by bella on Jun 7, 2006 10:00:31 GMT 2
Bella käveli eteenpäin punaisessa hameessa ja mustassa pitkähihaisessa paidassa. Bella näki rannalla yksinäisen tytön. Bella mietti hetken. Eihän hänelläkään mitään tekemistä ollut joten hän päätti mennä pitämään tälle seuraa. "Hei," Bella heilautti kättään ja istahti tytön viereen. Mitä hänen nyt pitäisi sanoa? Bella tärisi. Ilta oli aika myöhä joten hänellä oli kylmä. Tämä oli yksi niistä sisäoppilaitoksista minne hänen tätinsä oli hänet lähettänyt. Melkein kaikki muut olivat epäonnistuneet ja Bellan äiti halusi vain parasta. "Ööh...Kylmä ilta," Bella ei keksinyt siihen tilanteeseen muutakaan sanottavaa.
|
|
|
Post by minttu on Jun 7, 2006 10:08:30 GMT 2
Miranda huomasin tulokkaan.Aivan kuin hänen toiveensa olisi toteutunut."Hei" Mira vastasi takaisin ja jäi tuijottamaan maahan.Hän oli hyvin sosiaalinen,mutta nyt hän ei saanut sanaakaan suustaan,mutta onneksi toinen tyttö osasi sanoa edes jotain. "Niin..melko kylmä." Hän koitti lämmittää itseään hieroen jalkojaan jotka olivat paljaat."Tuota olen Mirandan,mutta lyhyesti Mira vaan..sinä?"Miranda halusi tehdä vähän tuttavuutta,että tietäisi edes kenen kanssa hän oikein puhuikaan.
|
|
|
Post by bella on Jun 7, 2006 10:13:42 GMT 2
Bella havahtui hetkeksi ja kääntyi katsomaan Miraan. "Ah....Olen Bella...Ikää peräti kuusitoista vuotta. Sinulla?" Bella hymyili pienesti. Ainakin hän oli löytänyt täältä jonkun jonka kanssa puhua. Muualla oli olleet vaan hänen ihanat ystävänsä jotka olivat myös sisäoppilaitoksissa tai vaihtareina ympäri maailmaa. Täällä ei ollut edes hänen pikkusiskoaan, joka oli hänelle niin tärkeä. Bella ei sopinut tähän paikkaan. Tuntui, kuin tämä paikka olisi ollut vihreä ja hän sininen.
|
|
|
Post by minttu on Jun 7, 2006 10:21:33 GMT 2
"Noh..olen vasta 14,mutta ei nyt tässä hirveän kauaa mene,että olisin jo 15"Hän hymyili nopeasti ja käänsi katseensa muualle."Onko.."Mira piti pienen taunon"..sinulla täällä ketään tuttuja"Hän käänsi katseensa Bellaan katsoen tämän silmiin ja sitten hän taas käänsi katseensa pois."Minulla ei ainakaan...vanhempani pakottivat tänne,että kasvaisin kunnolliseksi ihmiseksi.."Miranda otti hiekkaa kädelleen ja heitti sitä jalkoihinsan joista hän oli ottanut kenkänsä pois.Hänellä oli yhä koulupuku päällään eikä se niin paljoa lämmittänyt melko kylmässä tuulessa.Mira katseli kuinka jotkut uivat ja pitivät hauskaa vähän matkan päässä heistä.Jonain päivänä hänkin olisi halunnut olla siellä isonkin porukan kanssa,mutta nyt bella riitti hyvin seuraksi.
|
|
|
Post by bella on Jun 7, 2006 16:47:57 GMT 2
Tyttö pudisti päätään. "Olen ollut monessa Ranskalaisessa sisäoppilaitoksessa. Isäni kuoltua perheessämme on ollut eräänlainen kaaos." tyttö puri huultaan. Hän ei yleensä puhunut isänsä kuolemasta. "Äitini sai paremman työpaikan muualta, mutta hän ei voinut ottaa minua ja sisartani mukaan joten äiti lähetti meidät tätini luokse kamalan suureen kartanoon. Siitä lähtien minulle on tullut tutuiksi monia sisäoppilaitoksia," tyttö mutisi inhoten. "Olen täällä vasta ensimmäistä viikkoani. Jollein tämä ole hyvä vaihdan taas sisäoppilaitosta. Kun äiti palaa lähdemme erittäin pitkälle lomalle pois Ranskasta, mutta en tiedä milloin se tapahtuu." tyttö katseli jonnekin horisonttiin.
|
|
|
Post by minttu on Jun 7, 2006 19:30:30 GMT 2
Onkohan hänellä vaikeaa..tai..en tiedä Miranda mietti katsellen sivusta toista. "Sinulla ottaa varmaan koville...vai?" Hän kysäisi kääntäen katseensa kohti tuntemattomaan,eikä keksinyt muuta puhuttavaa sillä hetkellä. "Tiedätkö jo kuka on muuten kämppäkaverinasi vai onko sinulla vielä sellaista?" Miran kiinnostus taas heräsi ja hän yritti saada aiheen iloisemmaksi huomatessaan,mihin sävyyn Bella oli puhunut isänsä kuolemasta,rankkaahan se tietysti on..Tuleekohan minulle edes ketään kämppäkaveria....tuskinpa "Onkohan täällä muuten jäätelöä myynnissä?" Yht'äkkiä Miranda kysäisi,koska hänellä alkoi juuri sillä hetkellä tehdä mieli jäätelöä ainakin usein rannalla.Hänen mahaansakin alkoi kurnia ja tyttö yritti peittää murinaa laittaen kätensä vatsan päälle.Tuuli sai hameenkin eloon ja Miranda koitti pitää sen samalla kurissa. "Himskatin tuuli" Tyttö mumisi ja uppoutui samalla omiin ajatuksiinsa. Mitähän Bellakin minusta ajattelee hän on niin paljon vanhemman näköinen noissa tummissa vaatteissaan ja onhan hän muutenkin vanhempi,mutta minä...minulla on vain tämä koulupuku ylläni ja näytän varmaan pienen pieneltä tytöltä,joka kaipaa vanhemmalta ihmiseltä huomioita,mutta se ei ainakaan ole tarkoitus.
|
|
|
Post by bella on Jun 8, 2006 9:07:00 GMT 2
Tyttö pudisti jälleen päätään. "Ei, en tiedä kuka on kämppikseni tai mitään sellaista," tyttö vastasi katsoen muita ihmisiä. Sitten hän vilkuili ympärilleen. "Tuolla on jäätelökoju vähän matkan päässä," hän osoitti jonnekkin kauemmas heistä. Tuuli puhalsi hänen punaista hamettaan ja hänen hiuksensakin saivat nauttia tuulesta. Bella katsoi kirkasta vettä. Hän olisi, vaikka maksanut omaisuuden, jos olisi päässyt juuri nyt veteen huuhtomaan kaikki hänen huolensa. Mutta ei. Eihän hänellä ollut mitään "vaatetta" millä uida. Tuuli kuului nyt pikemminkin ulvontana. Bella tiesi ettei kukaan muu sitä kuulisi. Sitä kammottavaa kirkunaa. Bella peitti korvansa.
Kirkuna muistutti häntä hänen isänsä hautajaisista joissa hän oli itkenyt kovaa. Hän halusi veteen. Raikkaaseen. Tyttö nousi seisomaan. "Äh, tule! Mennään ostamaan jäätelöä," hymyillen tyttö lähti ostamaan jäätelöä ottaen rahaa taskustaan.
|
|
|
Post by minttu on Jun 8, 2006 11:19:14 GMT 2
Miranda katsoi kuinka toinen nousi kehottaen jäätelölle. "okei.Mennään" Miranda hymyili takaisin,nousi ylös ja jätti kirjansa sinne.Samalla hän etsi rahaa taskustaan ka sieltä löytyikin muutama kolikko.Tyttö juoksi ottaen Bellan kiinni,sen jälkeen hän käveli tämän rinnalla.Jäätelökoju jo oli heidän edessään. "Hei" Mira huikkasi myyjälle ja katseli eri jäätelömakuja. "Ottaisin...suklaajäätelön." Myyjä alkoi tehdä jäätelöä hänelle ja pian myyjä jo oli saanut sen valmiiksi.Siinä välissä Mira otti itselleen myös paperin. "Kiitos hei" Miranda sanoi hymyillen ja siirtyi vähän kauemmas kojusta odottaen Bellaa.Hänen naamansa oli jo jäätelössä,mutta onneksi paperia oli siinä avussa. "No voihan..Sotkin jo itseni.." Taas tyttö mumisi toivoen ettei Bella huomannut kuinka hän jo vahingossa sotki vähän naamaansa.
|
|
|
Post by bella on Jun 8, 2006 19:07:21 GMT 2
Bella katsoi valikoimaa ja huokaisi sitten. "Minulle myös," hän sanoi myyjälle. Tyttö käveli jäätelönsä kanssa Miran luokse. Tyttö oli tylsistynyt. No parempihan oli ettei hän ollut yksin, mutta hän halusi hieman toimintaa elämäänsä. Tyttö oli syönyt jäätelönsä. Hänellä oli nyt kylmä. Tyttö pyyhki paperiin hieman suutaan ja lähti sitten kävelemään rantaviivaa pitkin. "Piankai pitäisi lähteä koululle," Bella totesi täristen. Hän halusi kyllä katsoa vielä jonkin aikaa vettä. Se rauhoitti häntä enemmän kuin kylmä jäätelö. Tyttö otti kenkänsä pois jaloistaan ja antoi veden virrata hänen jalkoihinsa. Se oli aivan ihana tunne.
|
|
|
Post by minttu on Jun 9, 2006 10:11:23 GMT 2
Mira seurasi Bellaa rantaviivalle. "Niin ehkä olisi parasta mennä..ainakin kohta." Tyttö katsoi maahan.Kengät olivat yhä jossain rannalla lojumassa.Miranda astui myös veteen.Pienet aallot kävivät jalkojen päällä ja aivan kuin liukenivat pois.Aluksi vesi tuntui kylmältä,mutta sitten se oli sopivan lämmintä. "Olisipa mukava mennä uimaan nyt,mutta uimavaatteet ovat vielä matkalaukussani jossain siellä syvällä ja kouluunkin pitäisi mennä.Ehkä hetken kuitenkin vielä voisi olla täällä.."
|
|
|
Post by bella on Jun 9, 2006 11:46:29 GMT 2
Tyttö mietti hetken ja katseli ympärilleen. "Ehkä täältä saisi vuokrattua jostakin uimapuvun tai jonkin?" tyttö ei kuitenkaan nähnyt ketään jolta kysyä. Kiusaus oli kuitenkin niin kova, että tyttö käveli 'lähimmän' valvojan luokse. "Hei, anteeksi. Sattuisitko tietämään mistä saa vuokrattua uimapukuja?" Bella kysyi nopeasti. Mies murahti vastaukseksi ja osoitti vähän matkan päässä olevalle kojulle. "Kiitoksia," Bella sanoi hymyillen valvojalle ja viittoi Miran peräänsä.
Bella katsoi uimapukuja. Miksei hän saman tien ostanut itselleen sellaista. Ne maksoivat aika paljon, mutta samapa tuo. Hänen tätinsä oli antanut rahaa uusien vatteiden ostoon, jos sieltä jostakin pystyi jotakin ostamaan. Bella tarttui heti tilaisuuteen ja vetäisi yhden mustan uimapuvun. Se ei kuitenkaan oikein ollut sopiva. Olihan se kaunis, mutta se näytti jotenkin ankealta. Punainen väri taas näytti hänelle oikein sopivalta. Tyttö antoi rahat. "Ostatko sinä jotakin?"
|
|
|
Post by minttu on Jun 10, 2006 8:35:47 GMT 2
Mira lähti heti toisen perään.Uimapukuja oli paljon. "Ostan varmaan.Omani onkin niin vanha ja kulunut." Tyttö katseli myös bikinivalikoimia.Mustat bikinit joissa oli myös pieniä "koristeita" näytti sopivalta. "Otan tämän."Mira sanoi myyjälle ja osti puvun.Sitten hän lähti pikaista vauhtia pukukopeille päin. "Ala kiirehtiä jos haluat uimaan!" hän naurahti. Äkkiä hän olikin jo pukukopissa ja hän riisui pois kouluvaatteensa.Hän kasasi ne myttyyn jonka jälkeen hän alkoi laittamaan bikineitä ylleen.Ne olivat täydelliset tai siltä Mirandasta tuntui.Sitten hän astui ulos kopista ja odotteli pihalle Bellaa.
|
|
|
Post by lisa on Jun 16, 2006 14:43:04 GMT 2
\\Voinko tunkea Libertyn tänne?\\
|
|
|
Post by minttu on Jun 16, 2006 21:51:40 GMT 2
((Minun puolesta kyllä EDIT:Joudun viemään valitettavasti Mirandani pois,mutta toivottavasti te kaksi saisitte edes pelin keskenänne))
|
|