|
Post by Clyde on Aug 7, 2006 22:26:17 GMT 2
Clyde tunsi miellyttävien väreiden ampaisevan hänen kaulalataan varpaisiin saakka Asukan sormien koskettaessa, vaikka vain vahingossakin, tuon kaulan pehmoista ihoa. Hänet valtasi srmenpäitä myöten miellyttävä tunne, joka tulee silloin, kun hiuksia kosketaan sillä samalla hellällä tavalla jolla Asuka siveli hänen hiuksiaan "Ei nyt ihan aina", Clyde sanoi. "Minä aloin kasvattaa joskus neljäntoista vanhana. Ne kasvavat ihan liian nopeasti, en meinaa pysyä perässä. Ehkäpä minun pitäisi leikata ne sellaiseksi pörröksi", Clyde sanoi, naurahtaen. Hän ei todennäköisesti tekisi niin, hiukset olivat kuitenkin suuri osa häntä ja hänen tyyliään. Hän oli pitkä mies, ja sellaisenaan tarvitsi pitkät hiukset, jottei hänen päänsä näyttäisi luonnottoman pieneltä keikkuessaan siellä yläilmoissa, niin clyde ainakin oli aina ajatellut. Asukan kosketus kutitti, mutta miellyttävällä tavalla, eikä clyde halunnut liikkua tai sanoa mitään, siinä pelossa, että tyttö lopettaisi. Häntä ei oltu koskettu näin luultavasti koskaan, ja jo pelkästään Asukan läheisyys sai hänen sydämensä lyömään hiukan tavallista nopeammin. Clyde rohkaisi mielensä ja nousi, astellen levysoittimen luo. Vaikka TPH oli ihan mukavaa musiikkia, nuo kappaleet sisälsivät kauheasti muistoja, niin hyviä kuin huonojakin. Siksi Clyde halusi kuunnella jotain muuta. Hän sulki levyn koteloonsa hellin sormin, olivathan hänen cd-levynsä kuin hänen lapsiaan, ja laski sen miltei äänettömästi sohvapöydälle. "Älä unohda ottaa sitä mukaan", Clyde sanoi, hymyillen, ja asteli sitten levyhyllynsä luo, liu'uttaen sormeaan pitkin levyjen selkämyksiä, tutkien tarjontaa. "Mitä sinä kuuntelet yleensä?" Poika kysyi, vilkaisten Asukaan. Niin paljon kuin hän pitikin Asukan kosketuksesta, hän ei halunnut joutua liian suureen kiusaukseen. Joku toinen poika olisi ehkä saattanut yrittää käyttää Asukaa hyväkseen jo tähän mennessä, olihan tilaisuuksia ollut vaikka kuinka monia, mutta Clyde halusi, että Asuka pitäisi hänestä oikeasti, kuten hänkin piti tytöstä. Hän ei halunnut pakottaa tyttöä tuntemaan tai tekemään mitään, mihin toinen ei ollut valmis tai halukas.
|
|
|
Post by tnitti on Aug 7, 2006 22:36:03 GMT 2
Asuka olisi tahtonut omien hiuksiensa olevan yhtä paksut ja silkkiset... ja tietenkin ennen kaikkea pitkät, mutta asia ei kuitenkaan niin ollut. Tokihan Asukan omat hiukset ylettyivät selkään, mutta.. Clyden hiukset olivat jotakin aivan toista luokkaa kuin hänen. Koko mies oli kuin toista luokkaa kuin hän. Asuka ei kuitenkaan nähtävästi saanutkaan kosketella niitä pitkiä hiuksia kovinkaan kauaa, vaan piankos Clyde sitten nousikin sohvasta, jättäen tytön nojaamaan sohvan selkämystä vasten, pieni mutru huulillaan. Ei kivaa! "En antaisi sinun leikata. " Asuka sitten lausahti, päättäväisenä. Niin, ei hän antaisi, vaikka toisaalta, miten mukavaa se olisikaan pörröttää lyhyempiä hiuksia kunnes Clyde näyttäisi peikolta. Ajatus sai Asukan hymyilemään, mutta piankos tyttö jo virnistikin. "Sitäpaitsi.. Pitkiä hiuksia on kivempi kosketella. Ja nihin voi tehdä lettejä ja kihartaa ja ja.. " No eihän Asuka tietenkään ollut kihartelemassa Clyden hiuksia, mutta pakkohan tytön oli kiusata. Tekihän aluksi Asukaa mieli seurasta clydeä sinne cd-soittimen luokse, mutta tyttö kuitenkin rauhoitti itseään - ehkä Clyde oli yrittänyt muutenkin päästä hänen kosketustaan karkuun, kun kuitenkin noin nopeasti oli mennyt pois. Niinpä Asuka sitten siirtyi sohvan etupuolelle ja istahti siihen, missä Clyde oli ollut. Vaihdetaan siis paikkoja nähtävästi. "Mitä kuuntelen? Hmm.. Kaikkea. " Asuka nyökäytti. Niin, kaikki kyllä hänellä menisi.. ja ei hän voinut kertoa että hänen musiikkimakuunsa kuului söpöt pienet tytöt jotka lauloivat piirakoista sun muista. Clyde ei varmasti pitäisi ylisöpöstä musiikista.
|
|
|
Post by Clyde on Aug 7, 2006 22:58:17 GMT 2
Clyde nappasi cd-hyllystään levyn, joka ei antanut paljoakaan ilmi ulkomuotonsa perusteella, mutta josta clyde piti aivan äärettömän paljon, yhtäkaikki. Ei ehkä sitä mitä Asuka kuunteli, sillä clyde epäili että tyttö suosi hiukan popimpaa musiikkia, mutta hän oli melko varma että tyttö pitäisi tästä levystä. Eivätkö tytöt aina pitäneet balladeista, vaikka ne esitettiin millaisilla soittimilla? Sellaisen kuvan clyde oli ainakin saanut, jouduttuaan soittamaan keikoilla aina vaan uudestaan samat tutut vanhat hitaat kappaleet jotta tytöt saattoivat fiilistellä hänen ja Jamesin yhteislauluosuuden aikana. Clyde sipaisi pitkillä sormillaan Asukan paidan paljaaksi jättämää niskaa ja olkaa, painaen hellän, hyvin pienen suudelman tytön olalle, hiukset Asukan ihoa pyyhkäisten. Clyde asteli levysoittimen luo ja asetti cd-levyn paikalleen, painaen sitten playta. He olivat tehneet levyn joskus Jamesin kanssa, idea joka oli saanut alkunsa hyvin voimakkaasta humalatilasta. He olivat soittaneet tunnetuimpia rakkauslauluja kitaroin, laulaen kumpikin, vuorotellen. Jamesista kuuli, että hän osasi laulaa. Clyde oli äänessään hiukan epävarmempi, vaikkei hänenkään äänensä huono ollut, hiukan vähemmän miehekäs vain. Clyde huokaisi ja tuijotti hetken aikaa cd-kotelon kantta, laskien sen sitten pöydälle, toisen levyn päälle. "Haluaisitko jotain juotavaa?" Clyde kysyi, vilkaisten Asukaan.
|
|
|
Post by tnitti on Aug 7, 2006 23:09:30 GMT 2
Asuka olisi tahtonut keikkua jälleen kerran. Nähtävästi se, että Asuka oli ollut miltei vuorokauden putkeen unessa tai tajuttomana kostautui nyt suurena energiapurkauksena, ettei tyttö tahtonut pysyä lainkaan paikallaan. Mutta koska Asuka jopa tajusi sen, että hän oli kuumeessa, ei tyttö viitsinyt niinkään paljoa juosta ympäriinsä.. eikä Clyden asunnossa niinkään uskaltaisikaan, pian hän menisi ja hajottaisi jotakin, minkä jälkeen Clyde joutuisi taas käyttämään rahaa hänen takiaan. Kuitenkin tapahtui jotakin, mikä sai Asukan lopettamaan epämääräisen keikkumisen, nimittäin se yllättävä kosketus paljaalla iholla. Se ei ollut mikä tahansa kosketus, ei sellainen mikä tuli vahingossa tai kun halattiin tai kun.. niin. Se oli sormenpäiden kosketus niskassa ja harteilla, mikä sai sen hoikan vartalon värähtämään tuntuvasti, samalla kun iho nousi kananlihalle, eikä asiaa auttanut lainkaan että ihoa vasten tuntuivat pienen hetken ne pehmeät huuletkin. Asuka siristi pienesti silmiäänsä, tuntiessaan miten hänen vartalonsa värähti uudemman kerran, samalla kun hänen mahassaan kutitti. Mi..mitä tuo oikein oli ollut? Yhtä nopeasti kun nuo kosketukset olivat tulleet paljaalle olalle, ne katosivat, mikä sai Asukan kääntämään hämmentyneen katseensa Clydeen, mutta myös äkkiä nopeasti siihen karvamattoon tämän huomatessa Clyden vilkaisevan itseäänsä. äh, miksi hän käyttäytyi tällä tavalla tuollaista pientä kosketusta kohtaan? ..sehän oli vain Clyden käsi, huulet ja hiukset.. ja silti hänen ihonsa oli kananlihalla ja mahassa tuntui kutittava tunne. "Ei kiitos.. " Asuka lausahti, mutta tajusikin yllättäen jotakin.. " Tai sittenkin.. Onko sinulla mitään kylmää? " Asuka kysyi, kääntäen hitaasti katseensa Clyden suuntaan. Kylmää, sitä hän tarvitsi,yllättäen hänelle oli tullut oudon lämmin olo, varmasti kuumeesta johtuen, joten kylmä olisi aina hyvää, niinhän?
|
|
|
Post by Clyde on Aug 7, 2006 23:31:11 GMT 2
Clyde virnisti ja asteli keittiöön. Kyllähän hänellä aina jotain kylmää oli, jos ei muuta niin vettä. Hän oli huomannut tytön värähdykset ja oli hyvin haluton uskomaan, että ne olisivat olleet inhon väreitä, tai edes kauhun väreitä. Clyde tuumaili ongelmaa mielessään, tutkiessaan jääkaappiaan. Jotain kylmää, niinkö? Clyde rypisti kulmiaan, tuumien, josko Asukalla oli jotakin aivan kamalasti sitruunaa vastaan, sillä ainahan hän voisi tehdä heille limua, olihan hänellä muutama sitruuna (mitä lie tarkoitusta varten nekin ostettu, ehkäpä vain näön vuoksi) ja jäitä pakastimessa. Vettä tuli hanasta ja sokeriakin olisi riittävästi. Pitäisiköhän Asuka sellaisesta..? No, ainahan sitä voisi kokeilla. "Tässä nyt menee hetki", Clyde sanoi, tietäen varsin hyvin että Asuka kuulisi kyllä huutamattakin. Väsättyään hetken (tai pikemminkin kaksi), clyde asteli ylpeänä olohuoneeseen ja laski itsetekemänsä limonaadin Asukan eteen, korkeassa lasissa, jota kiersivät kohokuvioiset pegasokset. Se oli täysin rihkamalasi, mutta clyde piti siitä, yhtä kaikki. Toivottavasti tyttö pitäisi juomasta, se kun ei ollut kaikkien mieleen. Clyde istahti toiselle puolelle sohvapöytää, nojautuen vasten selkänojaa, katse ikkunasta ulos suunnattuna. aurinko oli jo korkeammalla, ja se sai Clyden korvakorut kiiltelemään, korvanlehden pilkistäessä mustien hiusten lomasta.
|
|
|
Post by tnitti on Aug 7, 2006 23:43:32 GMT 2
Kyllä Asukasta varmasti huomasi milloin väreet olivat kauhunväreitä ja milloin jotakin aivan muuta. Jos tyttö ei olisi pitänyt tuosta kosketuksesta, olisi Asuka varmasti hypähtänyt ja juossut ovesta ulos, niinkuin silloin pari päivää sitten kun Clyde oli sanonut olevansa pian rakastumassa häneen. Yllättäen nuo sanat kohosivat Asukan mieleen, samalla kun hän katseli sitä keittiön ovenpieltä, jonne Clyde oli kadonnut. Olikohan toinen ollut tosissaan silloin? Mutta.. jos oli niin miksi.. Clyde ei tuntunut niinkään pitävän hänen kosketuksestaan? Tai no, hyvä on, olihan poika juuri koskettanut häntä, mutta.. Äh, miksi kaiken piti olla taas niin monimutkaista siinä pienessä päässä? Vasta vähän ajan päästä Asuka kykeni jälleen kerran rentoutumaan - kiitos sen kosketuksen, tyttö oli mennyt jännittyneeksi - ja piankos se jälleen kerran nojaili vasten sohvan selkämystä. Piankos kylmät juomat tuotiin hänen eteensä, milloin Asuka nojautuikin eteenpäin, nappasi lasin kumpaankin käteensä ja nojautui takaisin, juoden tuota kylmää juomaa sisälleensä. Jotakin kylmää, jotakin kylmää... ja kyllähän se tuohon lämpimään olotilaan auttoikin, hiukan. "Toivottavasti et saa minusta mitään pöpöä. " Asuka sitten mutisi pienesti, samalla juoden saman tien miltei puolet juomasta. Selvästi tytöllä oli jano. Saatuaan janonsa ja olonsa viileämmäksi, nostatti Asuka kylmän lasin vasten vasenta poskeaansa - siihen kohti mihin häntä oltiin lyöty. Se tuntui hyvältä, jokin kylmä vasten pienesti turvonnutta poskea. "Tämä tekee hyvää.. " Asuka päätyi sitten mainitsemaan, samalla kun hän sulki silmänsä ja piteli lasia poskellaansa. Poski ei tuntunut enää palavan kuumalta, tosin toisaalta hänen poskensa varmaan kohta jäätyisi jos hän jättäisi lasin siihen...ja hänen juomansa lämpenisi.
|
|
|
Post by Clyde on Aug 8, 2006 0:35:04 GMT 2
Clyde jatkoi ikkunasta ulos tuijottamista, vaikkei hän voinut olla huomaamatta kuinka perkeleen haluttava Asuka oli, viilennellessään siinä itseään. Ehkäpä hänen pitäisi tehdä tytölle palvelus ja heittää tuo ulos, ennen kuin päätyisi raiskaamaan toisen tai jotain yhtä kamalaa. Mutta toisaalta... Hän ei halunnut että tyttö lähtisi. "On minulla jäitäkin, jos sinun kuumeesi kaipaa viilennystä", Clyde totesi, sivellen Asukan vartaloa katseellaan. Hän ei tekisi mitään, kai he molemmat tiesivät sen, ja piti katseensakin tiukasti kurissa. Jos oli jotain, mistä clyden mielestä tuli rangaista kuolemalla, se oli toisen pakottaminen vastoin tahtoaan. Hän ei ollut itse ollut vastaavanlaiseessa tilanteessa, mutta hänet oli toisinaan laitettu tekemään asioita, joita hän ei halunnut tehdä. Hän tiesi kuinka inhottavaa se oli, kuinka joskus joutui nielemään ylpeytensä ja tekemään asioita, jotka tuntuivat pahalta tai ahdistavilta, eikä hän ikinä maailmassa haluaisi, että Asuka joutuisi körsimään mitään sellaista, ei ainakaan hänen osaltaan. Hän muisti kyllä mitä oli sanonut Asukalle, rakkaudesta, ja hän oli miettinyt sitäkin. Hän oli tosiaan rakastumassa Asukaan. Hän muisti, kuinka tytön vartalo ei ollut herättänyt hänessä ensin mitään tunteita, kuinka hän oli kiintynyt ensin tytön luonteeseen, vaikka se olikin lähestulkoon katastrofaalinen aina aika ajoin. Asuka oli jotenkin alkanut viehättää vasta nyt, vasta heidän nukuttuaan vierekkäin, vasta kun hän oli nähnyt tytön... Voi Luoja, hän oli nähnyt Asukan alusvaatteisillaan. Clyde punehtui. Voi jestas.
|
|
|
Post by tnitti on Aug 8, 2006 0:49:09 GMT 2
Tuntiessaan miten poski alkoi pikkuhiljaa vaihtamaan tilaansa kuumasta kylmäksi, laski Asuka vihdoin ja viimein lasinsa syliinsä, samalla kun hän avasi silmänsä ja loi katseensa clyden suuntaan. Hmm? Jäitä? "Eeh. Ei tarvitse, kyllä tämä helpottaa vähän. " Asuka hymyili, kunnes hän jälleen kerran kulautti viileää juomaa suuhunsa, mikä tosin ei ollut niin kylmää kuin äsken. Asukan siirtäessä lasin huuliltaan pois, ei tyttö kuitenkaan huomannut miten pieni tippa tuota viileää limonaadia valui hänen suupieleltään kaulalle, tehden märkää viivaa mikä meni solisluille ja valui aina sieltä avonaisen paidan sisälle. Asuka hengähti raskaasti kunnes tunsikin viileän tunteen kaulallaan , mikä sai asukan pienesti pyyhkäisemään suupieltäänsä. Nyt hän vielä sotkisi itseäänsä, jestas. Pian Asuka sitten huomasikin Clyden punehtuneen pienesti, mikä sai Asukan kääntämään päätäänsä. Toinen oli aavistuksen verran punehtunut? Eikai... Asuka nousi sohvalta, laittoi juomansa pöydälle samalla kun hän asteli siihen Clyden lähelle, kumartuen siihen Clyden eteen ja tuttuun tapaansa kohottaen kätensä siihen Clyden otsalle. "Hmm. Ehkä tartutin tämän sinuun. " Asuka lausui, vaikka ei Clyden iho niinkään kuumalta tuntunut, pikemminkin viileältä verrattuna Asukan omiin lämpimiin käsiin. Piankos tyttö vei kätensä myös Clyden kaulalle, siihen korvan alapuolelle. Niin, kaulastakin kykeni tuntemaan kuumeen, mutta ainakaan kovin kuumalta Clyde ei vielä tuntunut.. kai. "Ehkä me kummatkin tarvitsemme niitä jäitä. " Virnistys. Ainakin nähtävästi Asuka oli unohtanut aamuisen.. ainakin hetkeksi, mikä taisi olla vain parempi. Muuten tyttö juoksisi taas peitonalle ja pysyisi siellä, häveten silmänsä päästään.
|
|
|
Post by Clyde on Aug 8, 2006 1:24:24 GMT 2
Clyde ei voinut estää itseään. Hänen ruskeiden silmiensä katse seurasi, kuinka kylmä limonaadipisara valui pitkin siroa leukaa, Asukan kaulan herkkää ihoa ja lopulta... Clyde hieraisi niskaansa, painaen silmänsä hetkellisesti kiinni. Hänen avatessaan ne Asuka olikin jo siinä, kumartuneena hänen puoleensa,aivan kosketusetäisyydellä. Asuka kiusasi häntä tahallaan. Clyde kohotti kätensä koskettamaan tytön hiuksia, antaen sormiensa kevyen kosketuksen liukua tytön leukapieltä pitkin kaulalle ja solisluita pitkin olalle. clyde pelkäsi omia voimiaan, hän tiesi että mikäli jokin mielenhäiriö siihen johtaisi, hän voisi ottaa Asukan väkisin, eikä tytöllä olisi paljoa vastaansanomista. Clyde kuitenkin hillitsi itsensä, edes jossain määrin, vaikka varovasti koskettikin Asukan pehmoisia, hiukan sitruunanamakuisia huulia ja hymyili sitten. Hänen teki mieli vetää Asuka syliinsä, suudella tuota tyttöä kuten naista suudeltiin, eikä kuten pikkulasta hyvän yön toivotukseksi. Asuka oli loppujenlopuksikin nainen, niin viaton ja lapsekas kuin tuo ulkokuoreltaan olikin. Clyde antoi sormiensa liukua pitkin Asukan käsivartta, peläten koko ajan sitä hetkeä, jolloin Asuka päättäisi juosta karkuun.
|
|
|
Post by tnitti on Aug 8, 2006 1:40:11 GMT 2
Asuka tunsi, miten hänen kosteita hiuksiaansa kosketettiin ja miten se käsi valui sieltä hänen leualleen, kaulalle ja solisluulle, mikä sai sen haalean ihon menemään kananlihalle, tytön värähtäessä pienesti. Miksi hän oli näin herkkä Clyden kosketukselle? Eihän hän aikaisemmin ollut mitenkään reagoinut jos Clyde oli häntä koskettanut, mutta nyt.. Johtuiko se että hänellä oli kuume, vai oliko hän syönyt tai juonut jotakin väärää? Asuka raotti hivenen huuliaansa, antaen sen kuuman hengityksen puhaltua ulos suustaansa, kunnes hän sitten tunsikin ne pehmeät huulet omillaan. Se sai Asukan räpäyttämään silmiäänsä hämmentyneenä, tietämättä niinkään miten reagoida tuohon. Olihan Clyde aikaisemmin yrittänyt häntä suudella, silloin ensimmäisellä kerralla.. ja olihan hän saanut otsalleensa suudelman ja suupieleensä, mutta että ihan.. huulille? Asuka empi, jännitti, eikä siksi tiennyt mitä tehdä. Asuka ei ollut niitä tyttöjä jotka suutelivat joka päivä tai viikonloppu eripoikia.. tai joka kuukausi..tai edes vuosi. Itseasiassa viimeksi kun Asuka oli suudellut jotakuta, se oli ollut hänen ollessaan kuusivuotias ja tietämätön asioista. Pian Asuka kuitenkin tunsi miten miten huulet lopulta irtosivat - ainakin vähän sentään (?) - hänen huuliltaan, mikä sai Asukan laskemaan katseensa johonkin sille alas, Clyden solisluun kohdalle, pienen punan tullessa poskille, vaikka toisaalta kummatkin posket olivat jo aikaisemmin kuumeesta johtuen punaiset, vasen vain enemmän, lyönnistä johtuen. "Sinä..tai siis minä.. tai siis. " Asuka änkytti pienesti hermostuneisuuden vallatessa. " Saat ...vielä tämän kuumeen tuolla tavalla. " Asuka pian mutisi, liikahtamatta kuitenkaan paikaltaan mihinkään. Se, ettei Asukaa koskaan oltu kosketettu näin hellästi, mitä Clyde kosketti oli jotakin sellaista, minkä Asuka halusi kokea, mutta.. hän ei tiennyt mitä hänen pitäisi tehdä.
|
|
|
Post by Clyde on Aug 8, 2006 2:07:32 GMT 2
"Asuka... Minusta..." Clyde veti henkeä, unelmoivat, ruskeat silmät raukeasti puoliksi kiinni, Asukan omiin mustanruskeisiin silmiin pitkien ripsien lomasta tuijottaen, huulet vain muutaman millin päässä Asukan omista. Hän hipaisi tytön huulia uudelleen, sitten uudelleen, mutta hiukan syvemmin, yhä kuitenkin hellästi. Asuka ei varmasti ollut ammattilainen, ainakin clyde toivoi, ettei tyttö ollut. Hän olisi saattanut tuntea olonsa hiukan hyväksikäytetyksi, mikäli Asuka osoittautuisi kokeneeksi pelaajaksi. Clyde antoi sormiensa vaeltaa tytön iholla, koskettamatta kuitenkaan paikkoja, jotka tyttö saattaisi kokea ahdistavina. "Minusta meidän kannattaisi odottaa, että sinä olisit jälleen terve..." Clyde sanoi, nousten sohvalta ja sipaisten kosteita hiuksia Asukan korvan taakse, yhä noihin lumoaviin mantelisilmiin katsellen. "Minä välitän sinusta, Asuka, aivan todella", Clyde mutisi, kumartuen hiukan, samalla kun kohotti tytön kasvoja itseään kohden. Asukan punastus oli aivan tavattoman suloinen. Clyde janosi Asukan makua, edes hiukan. Kuinka joku voi juopua jostakusta näin kovin, vain muutaman suudelman jälkeen? "Minä en halua, että... meidän välillämme tapahtuu mitään, mistä et ole aivan täysin varma", Clyde sanoi. Se oli ensimmäinen kerta kun hän sanoi nuo sanat. Hän ei ollut juuri piitannut rakastajattariensa tunteista ennen, ei ainakaan niin suurissa määrin kuin nyt. Hän halusi, että Asuka tuntisi olonsa turvalliseksi.
|
|
|
Post by tnitti on Aug 8, 2006 2:20:26 GMT 2
Asuka ei liikahtanut siitä paikaltaan mihinkään, vaan tuijotti yhä Clyden solisluuta tekemättä mitään. Hän ei tiennyt mitä oikein oli tapahtumassa, miksi tämä tilanne oli yllättäen mennyt... tämmöiseksi? Hetkinen, mikä tämä tilanne edes oli? Pian Asuka tunsi huulillaan ne lämpimät huulet yhä uudelleen ja uudelleen, mutta tyttö ei kuitenkaan vieläkään vastannut noihin suudelmiin. Hän ei tiennyt.. kykenikö vielä. Jo pelkästään suudelma Asukalle oli suuri asia, hän ei tahtonut antaa sitä kenelle tahansa, vaikka.. ensisuudelman hän varmasti oli joa antanut Clydelle, juuri hetki sitten, vaikka ei ollutkaan vastannut siihen. Enemmänkin tyttö oli ollut pelkästään huulet raollaan ja hengittänyt syvään, jokseenkin ehkä raskaastikkin. Sitten Clyde jo nousikin seisomaan, kumartui hänen puoleensa ja kohotti hänen kasvonsa omiaan kohden. Heidän kannattaisi odottaa että hän oli terve.. Niin, tosiaankin, näin lähellä oleminen saattaisi vain tartuttaa Clydelle hänen kuumeensa ja... Asuka räpäytti muutaman kerran silmiäänsä. Yleisemmin, jos tilanne oli tämä, että hän oli jonkun pojan lähellä näin tiiviisti, olisi jokin muuri noussut Asukan eteen ja tyttö olisi joko juossut karkuun, tai sitten tehnyt jotakin muuta typerää, kuin kaatunut tai muuten vain heittänyt jotakin typerää, mutta nyt.. nyt hän ei saanut mitään muuta tehtyä, kun vain tuijotettua niitä ruskeita silmiä omilla mustanruskeilla. Mutta pitäisikö heidän sitten nyt vain.. istua paikalleen ja odottaa että kuume laskeutuisi, vai pitäisikö hänen.. mutta... eihän... Asuka kohotti kummatkin kätensä siihen Clyden rintakehän päälle, puristaen pienesti pojan paitaa nyrkkiensä sisälle, samalla kun tyttö yllättäen kohottautuikin varpailleensa siihen Clyden eteen - olihan heillä pituuseroa - ja ...tekikin sen mitä ei olisi odottanut tekevänsä vielä pitkään aikaan. Nimittäin ne pehmeät huulet painautuivat vasten Clyden omia huulia, Asukan sulkiessaan omat silmänsä, maistaessaan nyt kunnolla, ensimmäistä kertaa Clyden suudelman makua, jos siis.. Clyde ei työntäisi häntä pois ja sanoisi että tämä oli virhe.. tai ettei tahtonut pöpöjä.. tai että..
|
|
|
Post by Clyde on Aug 8, 2006 2:39:34 GMT 2
Clyde kieltämättä yllättyi, kun Asuka kurottautui suutelemaan häntä, mutta antoi käsiensä sitten laskeutua hellästi tytön lanteille, painamatta tai liikuttamatta tyttöä käsillään mihinkään suuntaan. Clyde ei halunnut että Asuka, pikkuinen mansikkakeiju, tuntisi olonsa vangiksi tai millään tapaa alistetuksi. Clyde uskoi, että Asuka kyllä rentoutuisi ja antaisi asioiden edetä omalla painollaan. Clyde antoi Asukan ottaa aikansa, vastaten tytön kokeileviin suudelmiin omilla, varman tasaisilla suudelmillaan, jotka tuntuivat nekin haluavan vakuuttaa Asukalle, että kaikki oli kunnossa. Clydea itseään hiukan ärsytti tämä ylisuojelevainen asenne, jonka hän oli omaksunut Asukaa kohtaan, mutta toisinaan Asuka tuntui olevan kuin pikkuinen lasilintu, joka saattaisi särkyä pienestäkin kosketuksesta. Clyde ei tiennyt mistä tuo tunne johtui, mutta jokin Asukassa sai hänet paljastamaan hampaansa ja puolustamaan tyttöä, jopa Clydelta itseltään. Clyde kuitenkin sipaisi hellästi kielellään Asukan ylähuulta, sulkien sitten kielen perästä huulensa pehmoisesti Asukan alahuulen ympärille. Hän tosiaan piti asukan mausta, tavasta, jolla tyttö antautui hänelle, tuon tottumattomista eleistä, joita Clyde uskoi voivansa - ajan myötä - hioa. Ei, Asuka hioisi niitä kyllä itse, eihän tyttö ollut enää vaippaikäinen, joka tarvitsi jonkun pitämään kädestä kokoajan. "Asuka, Asuka", clyde sanoi vaimeasti, sipaisten tytön poskea sormillaan saadakseen tuon lopettamaan, aivan hetkeksi. "Oletko sinä aivan varma.. minusta.. meistä?" Clyde kysyi, hiukan toista kulmaansa kohottaen. Hänen hiuksensa valuivat olkapäille ja rinnalle, kehystäen hänen kasvojaan, joiden ilme tuntui olevan yksi suuri arvoitus. Suuri osa tuota ilmettä oli kaiketi jotain hellyyden ja rakkauden väliltä, osa epäröintiä, osa varmuutta ja sitten oli se pieni osa, joka tuntui olevan hänen kasvoillaan aina, se pieni tuike, joka kieli siitä intohimoisesta luonteesta jossain tuon kaiken alla.
|
|
|
Post by tnitti on Aug 8, 2006 2:50:49 GMT 2
Värähdys, joka kulki hänen rinnastaan aina sinne varpaisiin asti, sai Asukan puristamaan Clyden paitaa tiukemmin nyrkkiensä sisään, ettei olisi kaatunut yllättävän värähdyksen myötä. Juuri sinä hetkenä, kun Clyde vastasi hänen suudelmaansa ja piteli hänestä kiinni oli saada Asukan jalat pettämään kokonaan. Tuo oli juuri se suudelma, mitä Asuka oli pitkään odottanut, mutta myös säästänyt jollekin sellaiselle, johon Asuka luotti, josta Asuka.. piti. Clydeen Asuka oli hiljalleen oppinut luottamaan, mutta sitäkin enemmän pitämään ja kiintymään, vaikka oli vielä silloin puistossa luvannut itselleensä ettei kiintyisi henkilöön, joka vietäisiin lyhyen ajan päästä häneltä pois. Tai eihän sitä koskaan tiennyt miten kävisi, mutta.. Asuka tuntui vain pelkäävän pahinta. Asuka hengähti katkonaisesti tuntiessaan Clyden irroittavan huulensa hänen omiltaan, minkä aikana Asuka raottikin pienesti silmiäänsä ja käänsi niiden katseen Clyden omiin. Oliko hän varma Clydestä ja heistä...? Asuka hengähti muutamaan otteeseen raskaasti, kunnes hän laskeutui takaisin varpailtaansa, tosin yhä Clydeen tukeutuen. Hänen olonsa tuntui yllättäen kovin...heikolta? "E-en.. tiedä. " Asuka pian lausahti, samalla kun katse laskeutui siihen Clyden solisluulle jälleen kerran. Yllättäen kuitenkin jokin heitti Asukan päässä ja piankos tyttö horjahti, painaen otsansa vasten Clyden rintakehää ( tai olkapäätä, miten nyt asento antaa ) Asukan värähtäessä. "..heikottaa.. " Asuka sai pian sanottua, tuntiessaan taas kylmän hiipivän hänen kehoonsa. Mitä.. eikai kuume alkaisi taas nousemaa?
|
|
|
Post by Clyde on Aug 8, 2006 3:06:54 GMT 2
Clyde tunsi kuinka Asukan siro varsi vaipui häntä vasten, tytön sanoessa, että tuota heikotti. Clyde otti tämän jonkin asteisena merkkinä siitä, että tämä riitti tältä erää ja auttoi Asukan istumaan sohvalle. "Minä haen sinulle vettä", clyde sanoi, sipaisten ohimennen Asukan olkaa, hymyillen rohkaisevasti. Vain lyhyttä hetkeä myöhemmin Clyde oli jo palannut, kädessään korkea vesilasi. Clydella tuntui olevan mieltymys korkeisiin laseihin. Hän ojensi lasin Asukalle, istuen tytön viereen, vaikkei aivan kiinni toiseen. Clyde ei halunnut palata takaisin pisteeseen nolla, mutta hän ei halunnut olla se pullamössömieskään, jonka tiesi tulevan esiin, mikäli hän vain antoi periksi. Asuka oli nyt kuitenkin kipeä. ei ehkä kuoleman sairas, mutta silti. "Helpottaisiko sinua, jos koettaisit nukkua vähän? Minulla on unilääkkeitäkin, mikäli sinusta tuntuu ettet saa unta muuten. Minun äitini aina sanoi, että uni ja vesi auttavat mihin tahansa vaivaan..." Clyde sanoi, koettaen piristää tyttöä. Hän ei puhunut mielellään äidistään, vaikka olikin ollut isänsä kanssa läheisempi. Clyde kuitenkin tunsi, että mikä tahansa neuvo vaikutti paremmalta, kun sen sanoi joku vanhempi ja viisaampi, useimmiten nainen. "Minä voin kantaa sinut, mikäli sinua heikottaa kovasti", Clyde tarjoutui. Hän oli kantanut Asukan edellisenä iltana, eikä tyttö ollut painanut juuri mitään. Clyde miltei pelkäsi, että tyttö oli aliravittu, muttei kai sentään.
|
|