Sasha
Uusi oppilas
Posts: 31
|
Post by Sasha on Apr 21, 2007 10:36:15 GMT 2
//Tänne siis vain Elaina ja Rafiq jos haluat ^^`//
Sashan otsa kiilsi kovasta harjoittelusta. Hiki virtasi vuolaana otsalla, tyttö hyppäsi penkeille jonne oli jättänyt oman pyyhkeensä. Nainen kuivasi naamaansa huohottaen. Kaikki tämä hiki oli pitkän harjoittelun tulosta. Sasha harrasti itsekseen breakdancea, itseasiassa hän osasi sitä ihan hyvin. Paremmin kuin jotkut hänen ysätävänsä entisestä koulusta. Vaaleat hiukset oli solmittu melko napakasti niskaan nutturalle, vauhdikkaan tanssi esityksen aikana osa oli valahtanut naamalle. Puhaltaen hiukset siirtyivät sivuun ja Sasha ruuvasi limppari tölkin korkin auki. Pitkä kulaus viilensi mukavasti oloa kunnes tyttö siirtyi taas parketille katsoen itsestään peilistä. Sashan mielestä hieman likainen peili vääristeli vartalon muotoja. Ne vaikuttivat paljon läskimmiltä ja paksummilta. Toisinaan tuo kuva saattoi vääristyä hieman huonojen silmien takia. Sashalle oli todettu ala-asteella lievää karsastusta. Siniset silmät säihkyivät peilistä kuin valtameri, tyttö oli taas valmis koetukseen. Sutjakat liikkeet ja vaikealta näyttävät pyörähdykset näkyivät peilistä kauniina työnä kun Sasha aina vilkuili sinne tarpeen tullen. Tätä lihasrasitteista työtä jatkui minuutti tolkulla kunnes Sasha päätti työnsä ja jäi ´loppuasentoon´. Ovi kävi, joku oli astunut sisään. Sasha vetäisi hiuksensa naamalta sivuun ja laski valkoisen läpikuultavan paidan takaisin alas, Sasha oli jo tottunut paidan nousemiseen tanssin aikana korviin joten se e härinnyt tätä sen kummemin. Sasha laski löysiä housujaan hieman alemmaksi ja katsoi sitten peilinkautta saliin astunutta tyttöä. Tyttö oli selvästikkin joku ylimmys perheen lapsi. Merkki vaatteet näyttivät uusilta, kendät olivat kiiltävät ja niistä ei voinut edes löytää mitään raparoisketta. Sasha katsoi hieman epävarmasti omaa asustustaan. Valkoinen L-kokoinen paita, pitkä riipusmallinen koru jossa oli G-kirjain ja löysät farkku housut lekottivat rennosti tytön yllä. Sasha oli kaikkea muuta kuin saliin astunut tyttö. Sasha näytti epäsiistiltä, ja tämä toinen taas muodikkaalta ja ylipukatun kauniilta. Hetken Sasha jo luuli itseään rumaksi kunnes pudisti päätään ja nosti katseensa paljaista varpaista tyttöön. "Oliko tämä sali kenties varattu jollekkin ryhmälle? Katsoin listalta eikä kukaan tietääkseni ollut salia varannut, onko kuitenkin käynyt joku erehdys?" Sasha kysäisi hieman arvellen. Tämä rusehtavahiuksinen tyttö näytti juuri joltakin baletti tanssiamaiselta. Sashaa nauratti ajatus harjoittelusta yhdessä salissa. Aivan eri ääriluokkaa, kuitenkaan mukana oleva kassi ei antanut kuvaa balettitanssiasta, miäköhän tyttö oli tänne tullut tekemään?
"Voin lähteä jos tarvitset tilaa harjoituksillesi, mutta jatkaisin mielellään vaikka salin reunalla jos on mahdollista." Sasha sanoi ja katsoi nyt tyttöä suoraan silmiin. Jotenkin hän vaikuttaa tutulta.. onkohän kanssani samalla luokalla? Sasha mietti mutta jätti asian sanomatta ääneen. Saliin astunut tyttö kyllä saisi itse puhua ensin ennen kuin Sasha kysyisi enempää.
|
|
Elaina
Koulun nouseva tähti
nirppanokka
Posts: 152
|
Post by Elaina on Apr 21, 2007 11:03:00 GMT 2
Elaina oli juuri päässyt huoneeseensa viimeisten tuntien päättymisen jälkeen, kun hän huomasi unohtaneensa Fendin valkoisen poninnahkatakkinsa liikuntasalin pukuhuoneeseen. Tyttö kirosi huolimattomuuttaan, vaihtoi nopeasti koulupukunsa Sevenin farkkuihin, Guccin nilkkureihin ja Moschinon mustaan neuleeseen. Hän ei halunnut jättää takkiaan pitkäksi aikaa pukuhuoneen penkille, mutta ei aikonut kulkea rumassa koulupuvussa hetkeäkään pidempään, kuin oli pakko.
Kun tyttö oli saanut vaatteet vaihdettua, hän nappasi laukkunsa ja lähti kiirehtimään kohti liikuntasalia. Elaina tunsi koulun käytävät jo sen verran hyvin, ettei häneltä mennyt kauaakaan, ennen kuin liikuntasalin pariovet jo häämöttivät edessä. Neito astui vauhdilla sisään tarkistamatta, oliko sali tyhjä ja hämmentyi hieman nähdessään ikäisensä tytön. "Öh, ei tarvitse. Unohdin takkini", Elaina sanoi yllättyneenä ja kipittikin tyttöön katsomatta korot kopisten kohti pukuhuoneen ovea. Kaikeksi onneksi Elainan takki oli juuri siellä, mihin hän sen oli unohtanutkin. Tyttö otti takkinsa ja palasi liikuntasaliin. Nyt hän katsoi toista tyttöä tarkemmin. Tytöllä oli pitkät vaaleat hiukset ja kirkkaansiniset silmät ja Elaina arveli tämän olevan suurinpiirtein saman pituinen kuin hän itse oli. Tytön iho kiilsi hiestä, mistä Elaina päätteli keskeyttäneensä jonkin vauhdikkaan lajin harjoittelemisen. "Anteeksi jos häiritsin", Elaina sanoi kohteliaasti, muttei tehnyt elettäkään lähteäkseen. Toinen näytti mukavalta ja hän halusi tietää, mitä tämä oli harjoitellut.
|
|
Sasha
Uusi oppilas
Posts: 31
|
Post by Sasha on Apr 21, 2007 11:27:19 GMT 2
Sashan ilme meni tiukaksi kun kuuli ettei tämä ollutkaan tullut harjoittelemaan. "Okei." Sasha sanoi ja kääntyi takaisin peiliä päin. Sasha kuuli kun ovi aukesi pukuhuoneilta ja kopina korkokengistä kuului hetken kunnes se pysähtyi. Ilmeisesti tyttö oli jäämässä katsomaan Sashaa. Vaalea tukkainen nainen kohuatti olkiaan ja käveli soittimen luokse. Sasha oli päättänyt lisätä nytten musiikin mukaan. Musiikki lankesi saliin ja Sasha käveli takaisin lattialle. Sasha hypähteli pari kertaan ilmaan ravistellen käsiään ja oikoen jalkojaan. Sitten Sasha palasi perusasentoon ja aloitti tanssikuvionsa. Nainen kävi välillä maan tasalla, välillä taas seisaallaan. Monimutkaiset liikkeet alkoivat mennä yhä vauhdikkaammiksi musiikin nopeutumisen myötä. Jotkut liikkeet vaativat ponnisteluja pysyäkseen tasapainossa ja näyttääkseen hyvältä. Sashab vatsalihakset jännittyivät äärimilleen, Sasha punnersi yhdellä kädellä jalat tikkusuorana ilmassa. Tämä oli varmasti ollut vaikeinta saada tasapainoon Sashan liikesarjassa. Nyt se onnistui täysin. Sasha riemuitsi mielessään ja jatkoi vajaan puoliminuuttisen tanssiaan kunnes lopetti ja tarttui paitaansa laskiessaan sen takaisin paikoilleen. Sashan posket olivat menneet punaiseksi rasituksesta. Sasha käveli rentona kohti kokis-pulloaan. Sasha katsoi silmäkulmastaan paikalle jäänyttä tyttöä. Sasha yritti jättää tytön omaan rauhaansa ja oli kuin ei huomaisikaan mutta epäonnistui täysin. Lopulta Sasha käveli lähemmäs tyttöä. Pitkä kulaus kokispullosta ja Sasha aloitti tukkansa selvittelyn puhuen yksitoikkoisesti tytölle. "Olen Sasha, 13 luokalta. Olen vasta muuttanut kouluun." Sasha selitti ja sai vihdoin hiuksensa auki. Erityisen pitkät vaaleat hiukset laskeutuivat olkapäille ja siitä alaspäin. Sasha ojensi kättään tytölle. "Nyt kun olemme tavanneet voit varmaan kertoa minulle nimesi." Sasha sanoi hieman aristellen tuttavuutta niin ylimielisen tuntoisen tytön kanssa, kuitenkin tämä vaikutti mukavalta ja ehken seurankin halusielta. Sasha arveli ettei mitään ystävyyttä varmaan kehkeytyisi, olihan Sasha aivan eriluokkaa kuin tämä tyttö. Varmaan tyttö luuli Sashaa joksikin roskisdyykkariksi. Tyttö ei vielä ollut tarttunut Sashan käteen mikä ihmetytti hetken naista. Sitten Sasha huomasi ettei hänen kätensä ollut ihaan maailman puhtain. Se oli ensinnäkin hikinen, se haisi pahalta ja siihen oli sotkeutunut kuraa lattiasta joka oli jonkun idiootin likaisten kenkien syytä. Sasha kohautti olkapäitään pyyhki kätensä valkoiseen paitaansa ja tunki sen löysien farkkujen taksuun. "Äh, niin minä vähän uskoinkin, sinun laisesi muija tuskin haluaa nähdäkkään tällaista ´alhaista´ hopparia." Sasha sanoi hieman jäätävyyttä silmissään, mutta enemmänkin alentuvasti. Sashalla ei ollut hirveästi ystäviä. Ainoastaan se hoppari jengi joka liikkui aina illanhämyssä. Sasha kohautti uudestaan olkiaan ja käänsi katseensa tytön silmistä ottaen kokispullon maasta ja hilpaisten pyyhkeensä ja hupparinsa luo. Tyttö vetäisi nopeasti valkoisen paidan päältään ja vaihtoi uuden musta yhtä löysän paidan. Paidassa luki erään jengin nimi ja kaikkien jengiläisten omat skriivaukset ja ajatukset. Paita oli kulkenut jengiläisiltä muistoksi Sashalle. Sasha nosti valkoisen pyyhkeen hartioilleen ja nosti laukun mukaan myös. Sasha käveli tylysti tytön ohi tönäisten tätä omalla hartiallaan väistämättä tätä lainkaan. Sasha oli avaamassa ovea mutta kääntyi vielä tyttöä päin. "Asia selvä, en uskonutkaan tutustumiseemme.."
|
|
Elaina
Koulun nouseva tähti
nirppanokka
Posts: 152
|
Post by Elaina on Apr 21, 2007 11:53:09 GMT 2
[[Tehdäänkö niin, että pelataan siihen saakka kaksin, kunnes Rafiq tulee? Ja pssst, älä autohittaa. : D Et voi tietää tarttuuko toinen käteen vai ei, ennen kuin hän on sen osoittanut.]]
Elaina katseli kiinnostuneena, kun toinen aloitti tanssinsa. Breakdancea he olivat koulussa liikuntatunneillakin tanssineet muutaman kerran, mutta Elainaa itseään tanssi kiinnosti oikeastaan vain yökerhon tanssilattialla ja bileissä, ei niinkään harrastuksena. Hän piti urheilulajeista eniten tenniksestä ja olikin hankkinut käsivarsi- ja reisilihaksensa kentällä hyppelemällä.
Lopetettuaan tanssinsa tyttö tuli Elainaa kohti. "Olet hyvä", Elaina sanoi kunnioittava sävy äänessään. Hän ei ollut paras arvioimaan tytön suoritusta, mutta liikkeet näyttivät onnistuneilta ja tyttö näytti nauttivan tanssimisesta täysin rinnoin. Tämä ojensi kätensä esittäytyen Sashaksi ja Elaina tarttui käteen. "Elaina", hän esitteli itsensä ja hymyili. Toinen vaikutti mukavalta tuttavuudelta.
Lämmin vaikutelma kuitenkin särkyi Sashan seuraavasta kommentista. Elaina kohotti huolellisesti nypittyjä kulmiaan samaan aikaan ärsyyntyneenä, että huvittuneena. Miten oli mahdollista, että jokainen hänen tapaamansa ihminen tässä koulussa sattui olemaan samanlainen lapsellinen, itseään muita parempana pitävä idiootti, joka kuvitteli, ettei rikkaammilla ihmisillä ollut mitään muuta mielessään, kuin uudet vaatteet ja meikit. "Eiköhän tässä oo enemmänkin niin päin, että", Elaina heilautti sormiaan lainausmerkkejä imitoiden ja jatkoi, "'alhainen' hoppari ei nyt haluu tutustua mun kaltaiseen muijaan." Mikseivät ihmiset voineet olla avarakatseiempia?
Elaina kyllä huolehti ulkonäöstään, selasi musiikkilehtiä mieluummin Vogueta ja kulutti suurimman osan rahoistaan vaatteisiin ja kosmetiikkaan, mutta hän ei ymmärtänyt, miksi se teki hänestä huonon ihmisen. Häntä ärsytti todella, miksi muut tekivät typeriä johtopäätöksiä tuosta vaan. Ei hänkään ollut tuominnut Sashaa ensisilmäyksen perusteella, oliko "alhaisella hopparilla" sitten oikeus tuomita hänet? Tuskinpa.
|
|
Sasha
Uusi oppilas
Posts: 31
|
Post by Sasha on Apr 21, 2007 15:08:28 GMT 2
//Oikeastaan halusin tunnelman menevän niin että Sasha vetäisi käden pois ennenkuin Elaina edes kerkesi tarttua siihen ja sitten Sasha oletti sen niin ettei hän edes halunnut tutustua, en vain tajunnut selittää sitä viestin loppuun. Öh- minun on tajuttoman vaikea jatkaa järkveän kuuloisesti, tai että tekstini on sujuvaa koska .. no samapa tuo, yritän suunnitella jotain Joo niin minä ajattelin että hän tulee sitten mukaan kun kerkiää ja huomaa viestin. Pelataan tässä kahdestaan nyt sen aikaa *virnistys*. Jatkan silleen jännästi tuosta minun edellisestä viestitäni kuin ´täydennellen´ sitä jotta nuo viestit trimmaavat toisiinsa x3// Sasha oli kerennyt viime hetkellä laukaissut ivalliset sanansa tytölle joka tarttuikin käteen heti Sashan pyyhittyä sen paitaansa. Sasha ei halunnut perua sanojaa koska tuntisi itsensä alhaiseksi. Sashan luonne nyt aina olikin ollut tulinen ja ei halunnut ikinä sanoa itsensä olevan väärässä. Varsinkaan tuntemattomille. Sasha mulkaisi hieman Elainaa mutta sitten Sashan pokka petti ennen ovelle pääsyä. Kyynel herähti muuten ronskin tytön poskelle. Ovelle päästyään Sasha sanoi, "en uskonutkaan tutustumiseemme." Ja avasi oven rivakkaasti kyynelet virraten kulmista edes tietämättä kunnon syytä asialle. Takaa kuului oven avaus. Sasha ei ollut varma oliko se liikuntasalin ovi vaiko joku muu mutta korkokenkien kopina kuului takaa. Sitten kuului kiivastunut tiuskaisu jonka Sasha luuli kuuluvan Elainalle. Sasha lähti juoksuun laukku heiluen. "Sasha Burton, käytävillä ei juosta, palaa heti takaisin!" Opettaja huusi mielipuolisena takaa. ilmeisesti tuo opettaja omisti ne korkokengät, ei Elaina. Sasha ei kuitenkaan vilkaisut taaksensa Elainan pelossa vaan jatkoi juoksemista saaden opettajan kirkumaan takaisin tuloa. Nuori vaalea hiuksinen nainen juoksi koulun oville ja syöksyi ulos paahtavaan keväiseen auringon paisteeseen. Jotkutm oppilaat maleksivat vielä pihalla ja useimmat tuijottivat Sashaa. Kyynel kimmelsi silmä nurkassa kun Sasha syöksyi portaita alas pelonsekaisin tuntein. Pari hopparia liittyi hänen seuraansa, nämä olivat odottaneet Sashan harjoitusten päättymistä. Toinen heistä oli poika joka oli ihastunut Sashaan muttei saanut vastakaikua tunteilleen. "Sasha mikä sinulla on? Onko joku hakannut sinua? Saatana minä kyllä kostan sille idiootille." Mies sanoi raivoten ja ottaen Sashan olalta laukun. Useimmat Sashan kavereista kunnioittivat häntä, ja tämä yksilö sitäkin enemmän ihastumisensa takia. Kyynelet lopulta loppuivat katkeruuteen kavereitten puutteesta. Kimeä opettajan ääni kantautui jo läheltä, tämä oli juossut Sashan perään. Olihan tämä hienosto koulu ja tuollaista käyttäytymistä ei sallittaisi. Sasha katsoi nyrpeästi opettajaa ja loikkasi avoautoon avaamatta ovea. Sasha hapuili puhelinta soittaakseen koko jengin koolle lähteäkseen ryyppäämään mutta huomasi puhelimen olevan kadoksissa. ´Ei hemmetti, miksi aina minä? Puhelin jäi varmasti saliin..´ Sasha hyppäsi autosta kun poika oli jo starttaamassa. "Mitä nyt?" Poika kysäisi hämmentyneenä. "Puhelin jäi, haen sen nopeasti." Nainen sanoi närkästyneenä ja lähti juoksemaan koru heiluen kohti ovia. Opettaja näytti hetken säikähtäneeltä ja hyppäsi sivuun. Sasha jätti opettajan huutamisen huomiotta ja käveli nyt varmoin askelin saliin. Sasha huomasi penkeillä epämääräisen mytyn muttei kiinnittänyt siihen huomiota yhä Elainan pelossa. Sasha sai kuin saikin puhelimensa vahingoittumattomana kouriinsa. Sasha epäili että Elaina oli se mytty, "Olen pahoillani mitä sanoin, mutta käsitykseni sinusta ei muutu kuin ajan kanssa. Kenties olin hieman äkkipikainen, mutten kadu mitään mitä teen, en nyt enkä muulloinkaan." Sasha sanoi selin joko tyhjälle salille tai Elainalle joka oli paikalla, kuka tietää.
|
|
Elaina
Koulun nouseva tähti
nirppanokka
Posts: 152
|
Post by Elaina on Apr 21, 2007 15:33:31 GMT 2
[[Ookay ;--D]]
Elaina katsoi tyttöä ihmeissään tämän rientäessä vauhdikkaasti ulos ovesta. Hän kohotti kulmiaan ivallisesti. Sasha käyttäytyi kuin pieni kakara. Elaina ei pitänyt ihmisistä, jotka eivät ottaneet vastuuta sanomisistaan ja tekemisistään, vaan karkasivat, niin kuin tämä tyttö nyt kirjaimellisesti teki.
Kun ovi oli pamahtanut kiinni, Elaina kuuli jonkun opettajan kieltävän Sashaa juoksemasta käytävällä. Minneköhän sillä nyt oli niin kiire, Elaina mietti huvittuneena. Hän kohautti välinpitämättömästi olkiaan ja nosti laukkunsa lattialta lähteäkseen takaisin huoneeseensa läksyjen kimppuun. Sitten hänen mieleensä juolahti tarkastaa liikuntavälinevarasto. Hän halusi tietää millaiset puitteet täällä oli tenniksen harrastamiseen. Kenttä oli ainakin näyttänyt hyväkuntoiselta, vaikka häntä kyllä hieman epäilytti se, että samalla kentällä pelattiin myös koripalloa.
Neito kopisteli suklaanruskeat hiukset heiluen kohti varaston ovea ja avasi sen rivakalla liikkeellä. Hän loi arvioivan silmäyksen tennismailoihin, jotka roikkuivat naulassa aivan oven vieressä. Tyttö laski laukkunsa lähimmälle hyllylle pallopakettien viereen ja otti päällimmäisen mailan käteensä. Maila vaikutti laadukkaalta ja Elaina löi kuviteltua palloa kokeilevasti. Tyttö hymähti tyytyväisenä ja asetti mailan takaisin paikoilleen. Kunhan vain iskisi kunnon pelihimo, hän tietäisi mihin tulla.
Elaina nappasi laukkunsa ja asteli varastosta valmiina lähtemään, mutta seisahtui paikoilleen huomatessaan Sashan olevan taas läsnä. Tyttö oli ilmeisestikin unohtanut jotain, sillä tämä oli taas matkalla kohti ovea. Elaina katseli tyttöä yhäkin hieman huvittuneena ja hänen kasvonsa levisivät säälivään hymyyn, kun tyttö avasi taas suunsa. "Haista paska", Elaina sanoi nauraen. Hän ei osannut ottaa tyttöä vakavasti, ei alkuunkaan. Minkälainen ihminen sanoi ensin olevansa pahoillaan ja sen jälkeen, ettei kadu sitä mitä sanoi? "Kuule, mulle on aivan se ja sama mitä sä musta ajattelet, joten turha olla pahoillaan", hän sanoi kallistaen päätään. Jos Sasha oli tehnyt hänestä noin lapselliset ja painavat johtopäätökset, miksi ihmeessä Elainan pitäisi edes esittää ystävällistä. "Älä tee lähimmäisellesi sitä, mitä et halua sinun tekevän hänelle", yksi niistä typeristä Kymmenestä käskystä, joita he olivat joutuneet ala-asteen uskontotunneilla tankkaamaan, nousi neidon mieleen ja hän totesi olevansa erittäin samaa mieltä.
|
|
Sasha
Uusi oppilas
Posts: 31
|
Post by Sasha on Apr 21, 2007 16:03:13 GMT 2
Sasha kohautti olkiaan hieman täristen vihan ja surunaiheuttamasta aikaan saannista kun Elaina haistatti paskat Sashalle. Yleensä Sasha oli hakannut vittuilijat sairaala kuntoon, tässä tapauksessa Sasha teki poikkeuksen syystäkin. Yksinkertaisesti uusi koulu, äidin ilmeinen kuolema huumeisiin ja kaikki surut olivat pakkautuneet nuoren naisen harteille ja ne laukesivat sitten nyt ihan perustilanteessa. Sashan ystävä piiri koulussa ei todellakaan ollut kattava, Sasha tunsi nyt vain yhden ihmisen nimeltä, Elainan. Ja tästäkään hän ei oikein ollut varma. Ystävä tai mikään hän ei Sashalle ollut, vaikka sellainen olisi voinut tulla jos Sasha ei olisi kiihkoissaan sanonut mitä sanoi. Ensinnäkin hänen puheensa kuulostivat sekavilta, aluksi pyytää anteeksi ja sitten sanoo että sama minulle on mitä ajattelen hänestä. Sasha naurahti väkinäisesti itselleen. Hänen oli vaikea käsittää minkä takia hän oli tällaisessa kunnossa. Sasha halusi vain vajota nurkkaan ja jäädä edes hetkeksi yksin. Edes hetkeksi tasata olotilansa. "Kenties kännien vetäminen auttaisi..." Sasha mutisi puoliääneen ja lähti lampsimaan surusta samein silmin ovea kohti. Nainen vilkaisi selvä suru silmissään ja yllään muutenkin Elainaan, ilme sanoi kuin ´anna anteeksi, olen typerä´. Tuo ilme sanoi paljon enemmän kuin tuhat sanaa. Kuitenkaan Sasha ei toivonut mitään ymmärrystä Elainalta, tai siis miksi toivoisikaan? Ei tämä voinut tietää Sashan huolista ja äitinsä kuolemasta sen enempääkään kuin Sasha toisen isän aluskalsarien väristä. Oli typerää ajatella että erityisestikkin suuttunut tyttö jaksaisi antaa myötätuntoa toista lähes elämäänsä menettänyttä kohtaan. Sasha käveli vaiti ulos koulusta nähden kuitenkin että punainen avoauto oli kadonnut näkyvistä, hänen ystävänsä olivat hylänneet hänet syystä tai toisesta. Sasha kirosi ulkona vuolaasti. Tuskastuneen surullinen ilme ailehti koulun pihalla yrittäessään etsien jotain tuttua. Olisi siis palattava kävellen isän luokse joka asui 12 kilometrin päässä. Sasha kirosi ja yritti sotkea hiuksiaan silmien eteen, ´ehken olisi vain helpompaa jäädä tänne yöksi ja ilmoittaa isälle että menisi uuden kaverinsa luokse yöksi. Ja niin Sasha tekstasi kännykällään isälleen että oli saanut ´uuden ysätävän´ jonka luokse jäisi yöksi. Koulu linkutkin olivat jo menneet aikoja sitten joten Sasha ei pääsisi kyllä pummilla kotiinsa. Nainen käveli koulun verkkoaidan ulkopuolelle maantien toiselle puolelle katupenkille jossa lepäsi vanha sanomalehti. Sashan käden työstä lehti väistyi maahan ja Sasha istui penkille ottaen asennon joka ei miellyttänyt tyttöä lainkaan. Jäytkät niskat, surun murtama olo ja kipeät vatsalihakset eivät oikein auttaneet asiaan. Jokainen saattoi luulla nytten tyttöä ties miksi roskisdyykkariksi, se oli varmaa. Sasha vetäisi lippiksen silmilleen ja yritti ottaa parempaa asentoa tuloksetta. Tyttöjen kiljuntaa koulunpihalta herätti Sashan ajatuksista ja nainen vetäisi lippiksen silmiltään. Pihalle oli käynnistynyt tappelu. Tytöt kiljuivat kun verta lensi jonkun nenästä ja toisen silmästä päätellen aamulla siinä olisi iso mustelma. Sasha ei voinut olla lähtemättä paikalle katsomaan tilannetta. Pian hän olikin ringin äärellä jossa tungetsi porukkaa, kauhukseen hän huomasi tuttunsa makaamassa maassa lievästi verisenä.
|
|
Elaina
Koulun nouseva tähti
nirppanokka
Posts: 152
|
Post by Elaina on Apr 21, 2007 16:29:52 GMT 2
Elainan ihmeeksi tyttö ei käynyt hänen kurkkuunsa, vaan lähti maansamyyneen näköisenä laahustamaan ulos päin. Hetken brunette tunsi lievää myötätuntoa toista kohtaan, mutta koska hän ei ollut muutenkaan kovin ihmisystävällinen, eikä Sasha todellakaan ollut yrittänyt ymmärtää häntä, ei Elainalla ollut mitään velvoitteita ottaa selvää, mikä toista painoi. Ihan kuin häntä olisi edes kiinnostanut.
Kun Sasha oli kadonnut ovesta, Elaina heitti poninnahkatakin niskaansa ja lähti laukku kainalossa heiluen kohti uloskäyntiä hänkin. Jospa nyt vaikka pääsisi syventymään niihin kotitehtäviin, jotka häntä asuntolassa odottivat. Elaina ei kuitenkaan ehtinyt edes ulos koulurakennuksesta, kun hän kuuli pihalta huutoa ja kiljuntaa. Yleensä tyttöä eivät toisten tappelut pahemmin hetkauttaneet, mutta koska käytävät näyttivät poikkeuksellisen tyhjiltä eikä huuto loppunut, päätti hän luistaa periaatteistaan. Elaina kiirehti pihamaalle ja huomasi välittömästi tappelupukarit. Tyttöjoukko seisoskeli katsomassa kissatappelua ja Elaina pyöräytti ärsyyntyneenä silmiään. Hän oli tottunut siihen, että pojat saattoivat joskus tapella nyrkein, mutta että tytötkin. Huumeongelmaisten lisäksi koulu näytti olevan täynnä myös väkivaltaisia narttuja.
Elaina mietti hetken, sanoisiko tytöille jotain, mutta hän ei ehtinyt avata suutaan, kun näki tuttujen kasvojen lähestyvän porukkaa. Sasha puuttui varmannäköisenä tappeluun ja tämän kauhistuneesta ilmeestä päätellen joku riitelijöistä oli tytön ystävä.
Elaina punnitsi mielessään kahta vaihtoehtoa: hän voisi kääntyä kannoillaan ja painua tekemään sitä, mitä hänen olisi jo puoli tuntia sitten pitänyt olla tekemässä, eli läksyjä, tai sitten hän voisi mennä äkkipikaisen uuden tuttavuutensa avuksi lopettamaan riitaa. Neito päätti puuttua tappeluun ja lähti hänkin kohti ringissä seisovia tyttöjä. Lähestyessään hän huomasi suurimman osan olevan itseään nuorempia, 14-16-vuotiaita. Kakarat, hän ajatteli halveksuen ja asteli varmoin askelin lähemmäs.
Vaikka hän ei ollut ollut koulussa muutamaa viikkoa pidempään, hän tiesi olevansa sen verran voimakastahtoisen ja vaikutusvaltaisen näköinen, että uskalsi vanhemman oppilaan oikeuksien turvin kysyä lähimmältä tytöltä: "Mitä riehutte?" Hänestä oli suoraan sanottuna ällöttävää, että melkein hänen ikäisensä tytöt tappelivat koulun pihalla kuin pahaiset kakarat hiekkalaatikolla.
|
|
Sasha
Uusi oppilas
Posts: 31
|
Post by Sasha on Apr 22, 2007 8:34:35 GMT 2
Sasha huomasi kun Elaina käveli rinkiä kohti. Tyttö epäröi hetken kunnes tuli lähemmäs ja tiukkasi halveksuvasti tytöiltä että mitä nämä kuvittelivat riehuvansa. Toinen tytöistä joka oli alakynnessä oli jo melkein pyörtymisen partaalla, ja tämä oli juuri Sashan tuttu. Kun toinen paremmassak kunnossa oleva tyttö ei vastannut Sashan kulmakarvat menivät pelkäksi viivaksi. Sasha oli selvästi joukkion tyttöjä pidempi ja etenkin lihaksikkaampi. Nämä olivat joko pelkkiä luuviuluja tai kauheita porsaita. Maassa makaava tyttö jonka nimi oli Tamara sai potkun mahaansa. Tyttö vaiersi hiljaa kun sitä potkaistiin uudestaan. Sasha lähti kuin salama paikaltaan kohti tyttöä. Sasha tyrkkäsi ylivoimassa olevaa nuorta teiniä hieman kovemmin kuin oli tarkoitus ja tyttö lensi mutaiseen maahan. Tyttö kiljaisi ja nousi nopeasti ylös. "Uskallakkin puuttua tähän..." Se mutisi kuin leopardi saadensa toisen vastustajan saaliinsa eteen. "En siirry. En voi katsella kun sinä rökität hänet. Hän on jo aivan maassa, etkö tajua hän on jo nytten sairaala kunnossa." Heti tämän sanottuaan Sashalla tuli kauhea litania kirosanoja jotka näyttivät kauhistuttavan toisia, koulun pihalla ei saanut kiroilla. "Te saamarin lutkat. Joku teistä saa nyt heti osoittaa olevansa järkevämpi joko viedä hänet sairaalaan tai soittaa ambulanssi." Kukaan ei kuitenkaan tehnyt elettäkään auttaakseen toista. "Olette idiootteja kun uhmaatte minua..." Sasha sanoi ja heitti lakkinsa sivuun vetäen hiukset uhkaavasti taaksepäin. Kun toiselta tytöltä ei tullut aloitusta Sasha hyökkäsi tätä kohti ja löi tyttöä mahaan niin että tämä kaatui. Sasha antoi tämän kömpiä ylös muttei aikaa valmistautua uuteen iskuun ja nytten Sasha potkaisi tätä mahaan. Tyttö kyyristyi kaksin kerroin mutta nousi uudestaan ylös. Tyttö yritti hyökätä mutta Sasha väisti tämän, otti tytön kädestä kiinni ja lennätti tämän uudestaan rapakkoon. ´Tämä on niin helppoa, eihän nuista ole mitään vastusta minulle..´ Sasha mietti ja hänen ilmeensä ei ollut siitä ystävällisimmästä päästä. Kun tyttö ei enää noussut maasta Sasha kävi auttamaan toista lähes puoli kuolleeksi hakattua. Takaa kuului rapinaa, Sasha käänsi katseensa mutta ei kerennyt tehdä mitään, hänen kylkensä oli lävistänyt pieni mutta terävä veitsi. Sasha ei edes tajunnut tilannetta, ´miten kukaan nuin nuori tyttö voi tehdä tällaista..?´ Sasha mietti ja katsoi vakavana nyt jo veristä paitaansa. Vaalea hiuksinen nainen ei tuntenut kipua, ajatukset sumenivat ja Sasha saattoi vain katsella haavaansa. Sitten alkoi nauru, se kohosi uhkaavana naisen suusta. Todellisuudessa jos Sashan haavaa ei hoidettaisi hän saattaisi joutua olemaan pitempäänkin sairaalassa. Sasha vaati kostoa. "Minä kostan tämän senkin pikku nilkki." Sasha murahti ja hyökkäsi tytön päälle. Sasha hakkasi tyttöä nyrkeillä rintaan sen minkä pystyin, tyttö kiljui armoa mutta Sasha ei pystynyt lopettamaan. Joku riuhtaisi Sasha irti tytöstä ja hulluuden kiilto iski repäisiään. Sashan ajatukset olivat sumeat eikä nainen tunnistanut tätä. Lopulta Sasha jätti jälkeensä kiljuvan ja kauhistuneen tyttö joukkion. Sasha nosti Tamaran harteilleen (tyttö on muita pienempi ja hennompi). Sasha lähti linkuttamaan kohti koulun portteja. Sasha kantaisi Tamaran sairaalaan jos ei olisi muuta mahdollisuutta. Sasha lähti kävelemään kohti sairaalaa joka sijaitsi melko lähellä koulua, ehken kolmen kilometrin päässä. Sashaa virkisti vain ajatus ettei se ollut yhtäkaukana kuin hänen isänsä koti.
|
|
Elaina
Koulun nouseva tähti
nirppanokka
Posts: 152
|
Post by Elaina on Apr 23, 2007 12:40:31 GMT 2
Muutama pelkuri luikki häntä koipien välissä ties minne huomattuaan, että kaksi vanhempaa oppilasta oli puuttunut tappeluun. Se tyttö, joka oli mitä varmimmin tappelun aloittanut, ei kuitenkaan välittänyt vaan kävi raivoisasti uhrinsa kimppuun. Elainan oli vaikea ymmärtää, miten joku tyttö saattoi käydä toisen kimppuun sillä tavalla.
Sasha oli ilmeisen kokenut tappelija, koska ryntäsi alakynteen jääneen tuttunsa avuksi. Elaina ei oikein tiennyt mitä tehdä, mutta heräsi toisen pyyntöön soittaa ambulanssi. Koska kukaan ympärillä yhä nököttävistä idiooteista ei liikauttanut eväänsäkään, Elaina kaivoi kännykän laukustaan ja näppäili hätänumeron. Hän selosti rauhallisella äänellä vastanneelle työntekijälle lyhyesti mitä oli tapahtunut ja luvan saatuaan painoi punaista luuria.
Ennen kuin brunette ehti tehdä mitään, yksi tytöistä oli vetänyt esiin puukon ja ilmeisesti tuikannut sillä maassa kyykkivää Sashaa. Elainan silmät levisivät kauhusta ja hän toimi salamannopeasti, kun Sasha kävi tätä puukottaneen tytön kimppuun. Elaina juoksi korot kopisten kohti tappelevaa tyttöä ja riuhtaisi tämän irti uhristaan. "Rauhoitu, typerys!" tyttö huusi ja katsoi murhaavasti ympärillään pällisteleviä kakaroita. "Painukaa vittuun tai tehkää jotain järkevää!" hän tokaisi vihaiseen sävyyn ja lähti seuraamaan Sashaa, joka rahjusti eteenpäin loukkaantunut tyttö harteillaan. "Odota, soitin jo ambulanssin!" hän huusi Sashan perään. Puukon aiheuttama haava ei ilmeisesti estänyt tyttöä kävelemästä, mutta tuskin olisi silti terveellistä rasittaa itseään tuossa kunnossa. Elaina kääntyi vielä kerran ympäri kohti hölmistyneenä paikalleen jäänyttä tyttölaumaa ja sähähti vihaisesti kuin villikissa. Hän ei malttanut odottaa, että saisi kannella noista kakaroista jollekin opettajalle.
|
|
Sasha
Uusi oppilas
Posts: 31
|
Post by Sasha on Apr 23, 2007 16:55:42 GMT 2
Sasha kuuli perästään huudon embulanssis soitosta, hetken tyttö jatkoi vielä matkaansa kunnes lopetti kävelyn. Nainen laksi tuttunsa maahan nojaamaan verkkoon ja katseli hetken tätä kunnes siirsi katseensa Elainaan. Koska Sasha ei ollut päässyt kauas Elaina saattoi kuulla mutisevat kiittelyt. Ambulanssin ääntä rupesi kuulumaan kauempaa, se oli jo lähellä. Sasha vilkaisi nopeasti tyttöön ja Elainaan kunnes pyrähti juoksuun. Sasha oli aina kammonnut lääkäreitä, eikä hän nytkään alentuisi näiden käsittelyyn oli tilanne mikä hyvänsä. Sasha huomasi pyrkivänsä koulun lähellä sijaitsevaan puistoon ja saavuttikin sen. Hatarasti happea henkäisten tyttö lysähti maahan ja könysi siitä penkille haukkoen happea kohtalaisen kiivaasti. Kauhea pisto tuntui yhä rinnassa juoksusta mutta vielä pahempaa oli kipu haavassa josta vuosi verta. Sasha silmäili ympärilleen ja huomatessaan ettei ketään ollut paikalla vetäsi aristaen hupparinsa pois ja sen jälkeen mustan tahriintuneen t-paitansa. Naisen kylkiluut kohoilivat tiuhaan tahtiin mutta katkonaisesti. Nopeasti Sasha vetäisi itsensä irti penkinselkämyksestä ja kiinnitti t-paitansa haavan ympärille jotta veri ei näkyisi joka paikkaan. Naista ei nolottanut olla puoli alasti mutta teki kuitenkin toimensa ripeästi jottei paikalle sattuisi muita. Saatuaan itsensä sidotuksi nainen heitti hupparinsa ylleen ja vetäisi vetoketjun kiinni. Yksinäisyydestä puhumattakaan Sashalla ei ollut kovin hyvä olo. Rintaan pistämää haavaa vihloi koko ajan yhä enemmän ja Sashaa heikottikin jo melko kovasti. Sasha pyyhki kätensä keväiseen nurmikonalkuun kadottaakseen veritahrat käsistään. Hupparin hän piti mahdollisimman kaukana rinnasta jottei sekin menisi pilalle, kallis paita , kallis paita. Sasha piteli vaitonaisena rintaansa paikoillaan ja puhisi aina hengittäessään kivusta. Sasha päätti rueta makaamaan penkille jos se helpoittaisi edes jonkun verran oloa. Huoli ei painanut ystävästä, Elaina oli kuitenkin fiksu tyttö vaikka ei ollutkaan ystävystynyt Sashan kanssa, vaan saanut tästä eräänlaisen vihamiehen. Ambulanssikin kuului jo lähteneen ja Sashalla oli jo parempi mieli, itseasiassa tyttöä nukutti. Silmät lipuivat vähävähältä yhä enemmän kiinni. //anteeksi inspis hukassa.. //
|
|
Elaina
Koulun nouseva tähti
nirppanokka
Posts: 152
|
Post by Elaina on Apr 24, 2007 14:18:38 GMT 2
Elaina huokaisi helpotuksesta, kun Sasha pysähtyi ja laski tytön selästään. Sitten hänen helpotuksensa vaihtui kauhuksi ja ärsyyntymiseksi, kun toinen lähti juosten eteenpäin. Häntä ei huvittanut pinkoa tuon idiootin perässä vain koska toinen ei tajunnut tilansa vakavuutta. Elaina tuhahti ja kääntyi toiveikkaasti kohti lähestyvää sireenien ulinaa. Ei kulunut kauaakaan, kun valkoinen ambulanssi kaarsi pihaan.
Koska tappelua todistanut porukka oli vaivihkaa haihtunut omille teilleen, Elaina heilautti kättään sairaanhoitajille, jotka tulivatkin kohti paareja kantaen. Kun maahan rojahtanut tyttö oltiin saatu ambulanssiin, Elainaa alkoi kaihertaa huoli Sashasta, jota ei näkynyt nyt missään. Hän katsahti nopeasti ambulanssiin päin, viittasi hoitajia odottamaan ja lähti itse siihen suuntaan, mihin oli toisen nähnyt painelevan.
Hän kipitti eteenpäin niin nopeasti, kun korkeilla koroillaan vain pääsi ja saapui pian puiston reunaan. Elaina näki Sashan etkottavan puistopenkillä silmät ummessa ja hetken hän pelkäsi jo pahinta. Kuuluvasti nielaistuaan tyttö riensi penkin luo ja huomasi onnekseen, että Sasha hengitti tasaisesti, joskin raskaasti. Elaina kävi nopeasti mielessään niitä ohjeita, joita oli koulussa tällaisten tilanteiden varalle tankattu, mutta totesi, ettei heitä pahemmin oltu neuvottu, mitä tehdä jos sai puukosta kylkeensä. Niinpä hän joutui luottamaan omaan vaistoonsa ja siihen, että sairaanhoitajat odottivat alle puolen kilometrin päässä. "Ootko kunnossa?" tyttö kysyi epävarmasti toiselta. Tietenkään tämä ei ollut kunnossa, mutta Elaina halusi tietää vamman laajuuden, ennen kuin tekisi mitään. Hän katsahti hermostuneesti olkansa yli ja tähyili ambulanssia. Hän epäili äänensä kantavuutta, mutta huusi kuitenkin hoitajia tulemaan sinnepäin. Taivaan kiitos, Elaina ajatteli helpottuneena, kun toinen mies lähti hetken kollegansa kanssa viittoiltuaan tulemaan kohti.
|
|
Sasha
Uusi oppilas
Posts: 31
|
Post by Sasha on Apr 25, 2007 14:35:29 GMT 2
Sasha oli hereillä mutta hänen mielensä harhaili epämukavasti puolelta toiselle, ja haavaa kivisti. Tyttö ei huomannut aluksi että Elaina oli kiiruhtanut korkokenkineensä tämän perään. Kun tyttö kysäisi kunnossa olosta Sasha hätkähti ja yritti nousta suojaamaan itseään kuin vainoharhaisena, mutta sai vastaan iljettävän kivun ja parahtamisen. Sashan silmät kohdistuivat nytten Elainaan, naista ihmestytti sekavaisuudestaan huolimatta miten tämä oli edes lähtenyt perään. "Hyvin, ei minulla ole mitään ongelmaa.." Sasha sanoi ääni hieman särisevänä mutta yrittäen parhaansa mukaan vaikuttaa vakuuttavalta. Yritys kuitenkin lyyhistyi uuteen voihkaisuun. "No en ole.. mutten - en vain halua sairaalaan." Sasha sanoi muka välin pitämättömästi kun pelko sairaanhoitajista kiiri hänen mieleensä. Hän tosiaan pelkäsi sairaalatoimen piteitä. Mitkään tatuoinnin tekemiset tai lävistykset eivät yököttäneet tai varsinkaan pelottaneet Sashaa, mutta kaikki epäilyt sitten kohdistuivatkin tikkaaviin sairaanhoitajiin ja muutenkin siihen epämiellyttävään tunnelmaan sairaaloissa. Haavasta puheen ollen se varmasti tikattaisiin. Naisella nousi palakurkkuun ja teki mieli lähteä ennen kuin hoitajat tulisivat, Sasha ei kerennyt tehdä mitään kun jo huomasi jo valkotakkiset miehet pyörimässä ympärillään ja yrittäessä nostaa häntä tuolilta. "Saatana menkää nyt luotani pois, minä pärjään itsekkin." Sasha murahti hiljaa ja karkoitti vihaisella käden huitaisulla miehet luotaan. Nainen lähti kävelemään kohti ambulansseja, nainen oli pakon edessä mutta myöntyi oman kuntonsa vuoksi siihen ikävään käsittelyyn joka oli edessä. Nainen ei kuitenkaan alentunut paareille vaan jatkoi matkaansa kävellen miehet kysellen jotain Elainalta. Toinen yritti rauhoitella Sashaa muttei nainen suostunut kuuntelemaan vaan sulkiajatuksensa sanoilta ja jatkoi kävelyä nopeammin kuitenkin heikkouden tunnetta tuntien.
Ambulanssi häämötti edessä ja Sasha käveli sen vierelle. Nainen ei oikein tiennyt mitä tehdä, opettaja töllisteli kauhistuneena toista nuorempaa tyttöä hakattuna paareilla ambulanssissa. Opettajan vihainen ilme ja sen jälkeen tulevat sanat kohdistuivat Sashaan. "Mitä sinä oikein olet kuvitellut tekeväsi! Hakannut nuoren tytön!" Opettaja sanoi kiivaasti ja mutisi jotain jälkiistunnoista ja poliisi kuullusteluista. Sasha ei jaksanut sen enempää kuin kommentoida, " miten vain." Nainen ei välittänyt, yksinkertaisesti hän ei jaksanut selittää itsensä puolesta, kuka häntä nyt muutenkaan uskoisi. ´Hah, saastaiset hopparithan sitä aina aiheuttavat kaiket tappelut.´Sasha mietti ja naurahti mielessään, kunpa vain olisi niin. Maailma olisi paljon parempi paikka.
|
|
Elaina
Koulun nouseva tähti
nirppanokka
Posts: 152
|
Post by Elaina on Apr 25, 2007 19:16:45 GMT 2
Sashan vastaus ei aivan vakuuttanut Elainaa tytön voinnin laadusta ja tyttö huokaisikin helpottuneena, kun sairaanhoitajat lähestyivät heitä. "Jos sä et mee sairaalaan nyt, niin joudut kohta suoraan teholle", Elaina sanoi painokkaasti. Kun hän näki Sashan haavan, hän tunsi lounaansa nousevan vatsasta ylöspäin. Hän nielaisi taas kuuluvasti ja käänsi katseensa toiseen suuntaan.
Kun hoitajat olivat kohdalla, Sasha ei antanut laskea itseään paareille vaan lähti itsepäisesti kävellen takaisin kohti koulun pihalla nököttävää ambulanssia. Elaina ei oikein tiennyt, mitä olisi tehnyt, joten hän lähti Sashan ja sairaanhoitajien perään. Kenties häntä vielä tarvittaisiin, kun opettajat ja rehtori alkaisivat kiinnostua tapahtuneesta.
Kuten Elaina oli aavistellutkin, ambulanssin vierellä odotti opettaja, joka näytti samaan aikaan äärimmäisen kauhistuneelta ja raivostuneelta. Kun opettaja päästi suustaan raskaan syytösryöpyn Sashan niskaan, ei Elaina voinut olla korjaamatta vääryyttä. Vaikka toisen käytös oli hänestä holtitonta, tyttö ei kuitenkaan ollut aloittanut tappelua, vaan päinvastoin yrittänyt lopettaa sitä. "Ei se ollut Sasha joka ton hakkas, vaan muutamat lahopäiset kakarat, jotka ikävä kyllä lähti häntä koipien välissä jonnekkin livohkaan", brunette sanoi opettajalle kovalla äänellä tuliseen sävyyn. Jokikinen niistä tytöistä, jotka olivat kymmenen minuuttia sitten innoissaan kannustaneet tappelijoita, oli nyt kadonnut kuin tuhka tuuleen, jättäen paikalle vain kaksi uhria.
|
|
Sasha
Uusi oppilas
Posts: 31
|
Post by Sasha on Apr 26, 2007 14:35:45 GMT 2
Välinpitämätön olemus ja tyyneys häiritsivät opettajaa joka yritti keksiä selittelyjä Elainan vastalauseelle mutta turhaan. Tyttö oli vakuuttava. Silti Sashasta ei enää saisi mitään tavallisen koululaisen tuntoista tyttöä, opettajat varmasti tiirailisivat nyt naista silmäkovana ja epäluuloisena muutenkin.
Sasha näytti hetken pakokauhuiselta kun miehet pyysivät tätä nousemaan ambulanssiin. Nainen näytti kuin nurkkaan ajateluta joka voisi tehdä mitä tahansa päästäkseen pois. Sasha tunsi hetken pakokauhun valtaavan mielensä kunnes se loppui ja kipu jylläsi hänen sisälleensä kauheana tuskana. Nainen päästi tuskan mielummin pintaan kuin pakokauhun ja astui nopeasti ambuilanssiin ennen kuin voisi muuttaa mieltänsä. Miehet sulkivat ovet ja puhuivat opettajalle jotain. Heikkona ambulanssin pimeydessä Sasha käpertyi nurkkaan myttyyn. Hän inhosi jo nyt sairaalaa ja tulisi inhoamaan tämän kokemuksen jälkeen yhä enemmän, hänen oli kestättävä kuin mies. Sasha naurahti itselleen ja painoi haavaansa. Sashaa ihmetytti miksi kukaan ei ollut paikkaillut sitä, mutta tajusi etteivät miehet välttämättä edes tietäneet haavasta, minne he olivat häntä sitten viemässä?
|
|