Mitetiskelyä ja ehkä treenamistakin...

[kei]

//Juu, eli Katuya tänne vaan! Jee olin muuten ensimmäinen joka tekee tänne töpön..//

Muuan poika istui pimeän liikuntasalin katsomopenkeillä. Hänen nimensä oli Kei. Pojalla oli mustat, tuuheat ja lyhyehköt hiukset. Pojan päällä oli musta T-paita, jonka selässä luki jotain kauniin koristeelluin kirjaimin. Jalassaan hänellä oli mustat piukat verkkarit ja mustat adidasin lenkkarit. Kei huokaisi. Hän pöyhötti hiuksiaan. Mitä ihmettä hän teki täällä, istuskeli, pilkkopimeässä liikuntasalissa? Odottiko hän kuuta nousevaa vaiko kenties jotakuta muuta, joka jostain syystä olisi tulossa tänne tyhjään, suuren ja kaikuvaan saliin. Kei nojasi jalkoihinsa. Hänen vaaleat meikatut kasvonsa pistivät heti ensimmäisinä silmiin. Poika huokaisi uudemman kerran ja laski sitten jalkansa kylmälle lattialle. Salissa jo itsestään oli kovin kalsa. Suuret ikkunat toivat ylhäällä, katon rajassa jonkin sorttista valoa salin pohjalle. Vaimeita huutoja kuului pihamaalta. Aurinko vaihtoi suuntaa ja kello tikitti pojan kädessä. Pian Kei nousi. Hän oli kovin pitkä, noin yli 180cm. Pojalla oli hyvin treenattu vartalo. Hänen hartiansa olivat pienet, mutta vahvat. Keillä oli myös pitkät jalat. Hän oli erittäin laiha. Sormet lähes luisevat.
Kei venytteli ja halukotteli. Hänen mustan paitansa liekeet valahtivat alas hänen selältään. Nyt se oli taas suora. Kei kuitenkin sulloi sen puoliksi verkkareidensa alle ja sitoi hieman kireämmälle lenkkareitaan. Sitten hän taas suoristi itsensä, käveli kahdelle pariovelle ja aukaisi ne. Hän käveli varastohuoneeseen, joka oli täynnä kaiken maailman liikuntavälineitä: palloja, mailoja sun muuta. Kei oli hakemassa koripalloa. Hän etsi ja etsi, kunnes viimein löysi tummanoranssin värisen pallon. Kei otti sen käsiinsä, pompotteli pari kertaa. Samaisen koripallon korin viereisessä nurkassa näkyi jotain mustaa. Se oli jonkinlainen teline. Telineen päästä roikkui johto. Johto sai alkunsa..Mikrofonista. Kein paksuhkoille , mustiksi maalatuille huulille muodostui pieni hymy. Hän ei usein hymyillyt, mutta jos hän näkikin jotain lauluun liittyvää, poika suurinpiirtein hihkui kuvaannollisesti ilosta.
Kei heitti koripallon salin kentälle ja käveli kyseisen mikrofonin luo. Hän otti mikin käteensä ja kokeili, toimisiko se. Kei etsi katseellaan lähintä pistoketta ja pian löysikin sen. Poika laittoi töpselin pistokkeeseen ja napsautti mikin päälle. Kei teki pienen hymähdyksen mikkiin kokeillakseen, oliko se päällä.
Päällähän se oli. Keillä ei kuitenaan ollut tarpeeksi rohkeutta alkaa lauleskelemaan mitään, joten laittoi mikrofonin pois ja juoksahti rennoin askelin takaisin saliin. Pallo oli vierinyt ulospääsy oven luo. Kei juoksi hakemaan sitä, mutta juuri kun poika oli saanut pallon käsiinsä, ovet aukesivat.

[katsuya]

[[ Ja Katsuya saapuu : D ]]

Koulu oli tähän aikaan päivästä ihmeellisen tyhjä. Tämä vaaleahiuksinen nuori mies, Katsuya, ei siitä tosin olisi voinut vähempää välittää. Hän askelsi eteenpäin hermostuneena. Yritys koittaa rauhoitella itseään epäonnistui surkeasti. Viimein tämä ärähti turhautuneena, ja löi nyrkillään koulun seinään. Siitä taas seurasi jomottava kipu kädessä. Syy tähän kaikkeen oli yksinkertainen; pojan kaksi vuotta nuorempi sisko oli kadonnut, kuin tuhka tuuleen. Aivan niin, tätä ei näkynyt missään. Hitto, Saeko aiheuttaisi hänelle vielä ennenaikaisen kuoleman! No, ainakin harmaita hiuksia sitten...
Käytävä käytävältä Katsuya käveli eteenpäin. Pojan aivoissa ei liikkunut yhtään mitään. Tämä haukotteli välillä. Sittenpä tämä hoksasi pariovet. Häkellyttävän siniset silmät tutkivat tätä ilmestystä. Katsuya seisoi hetken aikaa paikoillaan, aivan hiljaa. Aika kului. Sitten poika päätti mennä ottamaan selvää, mitä ovien tuolla puolen oli. Hän asetti kätensä molemmille oven kahvoille, ja suorastaan kiskaisi ne auki. Poika ei ehtinyt ottaa edes yhtä askelta, kun joku oli jo hänen edessään. Katsuya tuijotti herpaantumatta, tosin kummastunein ilmein, poikaa, joka oli ilmeisesti juossut pallon perään. 18-vuotias poika selvitti kurkkuaan, ja katsoi toista kuin pientä maan matosta. Hän avasi ovea vielä vähän lisää, ja harppoi sisälle pitkin askelin. Poika katseli ilmeettömänä liikuntasalia, sen pimeitä nurkkia. Platinanvaaleat hiukset olivat jälleen hiukan sotkussa.
"Tämä siis on liikuntasali", hän mutisi itsekseen, ja näytti unohtaneen kokonaan toisen pojan. Saekon kuva pyrähti aina hänen mieleensä, mutta nyt poika yksinkertaisesti ei enää jaksanut tänään huolehtia toisesta. He olivat koulussa, mitä siellä muka voisi tapahtua?

[kei]

Kei hymähti ja käänsi toiselle pojalle selkänsä. Hän ei välittänyt juurikaan toisesta pojasta. Kein tummanvihreät silmät katselivat toisen pojan touhuja aina silloin tällöin. Kei juoksi salin toiseen päähän ja sytytti kaikki valot. Hetken ne välkehtivät ja pian ne olivat kokonaan päällä. Kei käveli nyt rennoin ja harppovin askelin lähemmäs koria ja heitti pallon. Pallo meni korin läpi ja laskeutui lattialle kumahtaen. Ei tästä mitään tulisi. Tuo tulija, kuka nyt ikinä olikaan, oli pilannut Kein innostuksen koripallon pelaamiseen. Tai siis, ei tuosta vaivaisesta oppilaasta hänelle varmaankaan olisi seuraa.. Ei Kei edes tinnyt pitikä tämä koripallosta? Kuitenkin. poika otti pallon taas käsiinsä ja heitti sen kovalla vauhdilla varastohuoneeseen.
Tietenkin pallo osui seinään ja kimposi aivan Kein pään vierestä. Hänen lyhyehkät hiukset heilahtivat pienesti. Kei otti pallon ja vei sen takaisin varastohuoneeseen. Poika hävisi hetkeksi huoneen pimeyteen, mutta saapui takaisin kahdessa sekunissa. Kei huokaisi. Hän katsoi toista kysyvästi, mutta ei sanonut mitään. Melko hyvänäköinen poika Kein mielestä. Häntä voisi ehkä hieman...... Noh, Kei päästi hetkeksi ne ajatukset pois mielestään ja tokaisi toisen kommentille "Sehän se.." Kei sanoi tummalla, matalalla äänellä. Hän kohautti olkiaan ja meni istumaan alimmalle katsomopenkille. Hän otti lenkkarit pois lajoistaan ja pyyhki kasvojaan mustaan pyyhkeeseen. Pojan verkkarit olivat valuneet melko alas vyötäröltä ja paljastivat hänen lihakiskkaan alavaratlonsa. Poika riisui paitansa ja vaihtoi sen normaaliin, mustaan kireään kuluspaitaan, asetti smokkinsa hetkeksi vielä penkille ja nappasi mustat housunsa. Kei ei ollut moksiskaan toisen pojan reaktiosta, kun hän riisuisi housunsa. Hän sulloi verkkarinsa mustaan laukkuunsa ja veti päälle nuo elegantit mustat nahkahousut.
Kei suoristi ryhtinsä ja asetti mustan smokkinsa käsivarsilleen. Käsiraudat hän laittoi roikkumaan housujensa vyönlenksuista. Pian Kei nousi ja katsoi nyt vain tuota poikaa. Viimein hän sai kysytkyksi "Mikä on nimesi?"

[katsuya]

Katsuyan alitajunnassa kumahteli koripallon matala ääni, kaikuen. Hän vaivautui vilkaisemaan tuota outoa ilmestystä, joka pompotteli palloa ihan suht' hyvin. Tämän mustat hiukset olivat melkoisen pörrössä, niin kuin Katsuyallakin. Valot oltiin sytytetty, ja hetken aikaa ne häikäisivät vaaleahiuksisen pojan silmiä ärsyttävästi. Katsuya siristi niitä, jotta hänen silmiään ei olisi särkenyt. Kului varmaan noin viisi minuuttia, kunnes jostakin kauempaa kuului tämän saman pojan vastaus. Tai no, myös sekin taisi olla toteamus. Katsuya kierteli edelleen ympäri liikuntasalia, ja olisi suosinut sen olevan pimeänä. Siispä hän juoksahti nopeasti valokatkaisijan luokse, ja sammutti valot. Noin, parempi. Poika kääntyi juuri parahikseen nähdä, kuinka toisen pojan nahkahousut vilahtivat tämän jalkojen peitoksi. Katsuyan toinen kulma kohosi. Melkoisen itsevarma tapaus; riisua itsensä tuntemattoman seurassa, vieläpä pojan. Jostakin syystä Katsuyalle tuli kamalan lohduton olo, ja hän tunsi itsensä kovin, kovin yksinäiseksi. Hän asteli hiljaa mustahiuksisen pojan luokse, nojasi seinää vasten.
"Katsuya. Nakamura Katsuya", hän vastasi ääni kajahdellen erittäin tyhjässä liikuntasalissa.
"Entä itse?"

[[ Anteeksi, ei ole oikein inspistä tähän peliin ]]