Arvoituksellinen kuin avaruus (Ibi)

[Shiro]

#Eli Ibi tänne Daichin kanssa. xD#

Shiro ei ennen ollut käynyt tähtitornissa ja nyt siihen oli hyvä aika. Ilta oli mukavan viileä ja taivas kirkas. Ehkäpä hän voisi nähdä muutakin taivaalla kuin pelkät tähdet. Monta päivää ja yötä oli hän viettänyt sisällä, melkein jokainen aika Tokin kanssa. Mitään muuta ei heidän elämäänsä ollut mahtunut kuin seksi ja ruoka, mutta nyt oli hyvä pitää sellaisellekkin taukoa. Kivuttuaan portaita pitkin ylös, Shiro huokaisi syvään ja katsahti taivasta. Kaunis niin kuin aina. Ehkä albino voisikin kohota taivaalle ja ruveta leikkimään tähteä. Sieltä hän sitten katsoisi Tokin ja Kaorun elämää ja varjelisi näitä kaikelta pahalta. Naurahtaen ja pudistellen päätään Shiro lopetti tuollaiset ajatukset. Jo nyt hän toimi Kaorun suojelusenkelinä ja oli Tokin kanssa kihloissa. Eiköhän se riittänyt tarpeeksi ainakin nyt.

Vilkaistessaan vasemman käden nimetöntään, Shiro katsoi hymyillen siinä olevaa hopeista sormusta. Tärkeintä ei ollut sen ulkonäkö, vaan tunne jolla se oli annettu. Toki oli varmasti laittanut kaiken rakkautensa siihen, eikä Shiro voisi mitenkään pyytää enempää. Aurinko oli jo lähestulkoon kadonnut ja yhä useampi tähti näkyi tummenevalla taivaalla. Mitä täydellisin paikka pohtia ajauksiaan ja leikkiä hieman mielikuvituksella. Shiro laski peigen olkalaukkunsa kylmään betonilattiaan ja kaivoi sieltä piirustustarvikkeet. Hänen oli saatava mangansa kaksi seuraavaa sivua tehdyksi ja takakannen kuva. Kuu ei näkynyt taivaalla, joten se ei pahemmin suonut Shirolle valoaan piirtää. Hetken albino jaksoikin tihrustaa silmiään, kunnes luovutti ja laittoi piirustukset syrjään laukun päälle.

Niska alkoi tulla kipeäksi ylöspäin tuijottamisesta, joten Shiro vilkaisi taakseen ja heittäytyi sitten pitkäkseen lattialle. Onneksi hän oli pukenut päälleen mustat farkut ja punamustan t-paidan. Ihoa vasten lattia tuntui inhottavan kylmältä. Pian koko aurinko oli kadonnut, eikä sen valosta näkynyt edes kajoa. Tähdet tuikkivat Shiron silmien edessä ja muutama vaihtoi jopa väriä. Katsellessaan niitä ja niiden muodostamia kuvioita, Shiro lisäsi hieman mielikuvitustaan ja kykenikin pian hahmottelemaan Tokin. Naurahtaen albino katsoi lisää samanlaisia kuvioita ja löysikin kaksi enkeliä. 'Shiroco ja Trezen....' Hän sanoi hiljaa hymyillen ja sulki hetkeksi silmänsä.

[Daichi]

#Jeps, täältä tullaan. *yrittää epätoivoisesti keksiä mitä Daichi oikein tekee tähtitornissa*#

Daichi tuijotti niska kenossa ylöspäin. Tähtitornin portaikko näytti aika pitkältä ja myös epämiellyttävän kapealta. Juuri sellaiselta paikalta, josta ei pääsisi pois halutessaan. Daichi pudisti päätään häivyttääkseen mokomat ajatukset. Tottakai hän nyt yksistä portaista pois pääsisi. Hänestä oli tullut selvästi vainoharhainen, ei yksi fobia voinut elämää näin kauheasti rajoittaa. Näiden ajatusten ärsyttämänä Daichi lähti kipuamaan portaita pitkin. Hän ei oikeastaan tiennyt mitä aikoi tehdä tähtitornissa. Siellä olisi kuitenkin mitä todennäköisimmin hiljaista ja rauhallista, ei muita ihmisiä. Tai niin poika ainakin toivoi. Yksinolo olisi juuri nyt paikallaan.

Mietiskellen ensimmäistä päiväänsä Saint Lyons Academyssa Daichi kiipesi ylemmäs, askelma kerrallaan, liu'uttaen kättään seinää pitkin. Seinä tuntui karhealta ja viileältä ja Daichi pysähtyi, painaen poskensa hetkeksi sitä vasten. Seinä tuntui rauhoittavan hiukan hermostuneita aivoja, jotka jankuttivat, että hänen pitäisi häipyä tästä portaikosta ja nopeasti. Poika veti muutaman kerran syvään henkeä ja jatkoi sitten matkaansa, pitäen katseensa visusti portaissa, välttäen sivuille tai alas katsomista. Tuolla ylhäällä oli jossain lisää tilaa, ja ylös oli varmasti jo lyhyempi matka kuin alas. Daichi nopeutti askeleitaan hiukan, huomaamattaan, ja pyyhkäisi muutaman mustan hiussuortuvan pois silmiltään. Mokomat häiriköt, aina tiellä. Tai no, nyt silmillä riippuvista hiuksista oli Daille melkein hyötyäkin, ne estivät häntä näkemästä sivuilleen. Niinpä hän ravisti päätään ja hiukset valahtivat takaisin. Olo tuntui heti hiukan turvallisemmalta.

Hetken aikaa käveltyään Daichi tajusi portaiden loppuvan vähän matkan päässä edessään. Hän harppoi viimeiset askelmat kaksi kerrallaan ja pysähtyi sitten hetkeksi portaiden yläpäähän, katselemaan iltataivasta. Aurinkoa ei enää näkynyt, vain tähtiä, joita syttyi koko ajan lisää. Daichi muisti ajatellessaan joskus pienempänä tähtien olevan kuolleiden ihmisten sieluja. Saatuaan selville valopilkkujen oikean olemuksen poika oli tietysti ollut hetken surullinen, mutta heittänyt sitten asian pois mielestään, niinkuin hän teki nytkin. Daichi käveli hieman kauemmas portaista ja istahti sitten lattialle. Se tuntui farkkujenkin läpi kylmältä, mutta hän ei jaksanut välittää. Hän nojautui taaksepäin, käsiensä varaan ja katseli tähtiä. Hän ei ollenkaan huomannut istuneensa vain muutamien metrien päähän maassa makaavasta Shirosta, tämä ei ollut kiinnittänyt Daichin huomiota vaikka olikin vaatteita lukuun ottamatta varsin vaalea ja erottui jollain lailla illan hämäryydestä.

[Shiro]

Shiro raotti silmiään. Hänellä oli sellainen tunne, ettei ollut yksin. Sitä tapahtui usein, eikä albino enään luottanut siihen tunteeseen. Se oli sama asia, kuin vaikka tune että televisio oli päällä. Hänen täytyi vain astua taloon sisälle ja jos TV:ssä ei ollut ääniä hän tunsi sen olevan päällä. Vaivalloisesti Shiro nousi istumaan ja katsoi sitten ympärilleen, kunnes vilkaisi taakseen. Poika, hieman häntä nuorempi. Pieni huokaus pääsi pojan suusta. Joko sen takia, että hän oli viimein saanut seuraa, tai sen takia ettei hän ollut enään yksin. Aluksi Shiro luuli toisen olevan japanilainen, sillä pimeydessä ei oikein tahtonut nähdä. Hän ei kuitenkaan ottaisi sitä riskiä, että menisi ja puhuisi toiselle kieltä jota tämä ei ymmärtäisi, joten eiköhän sitä englantia taas solkattaisi. Hän kääntyi kokonaan toisen puoleen ja vilkaisi tätä vielä kerran.
"I-iltoja, vai pitäisikö sanoa öitä."
Harvoin Shiro aloitti keskustelua, mutta eiköhän tämä tästä lähtisi. Ei hän malttaisi odottaa, että toinen huomaisi hänet ja alkaisi sitten vasta puhumaan.

Shiro tiesi hohtavansa varmaan hyvinkin kalpeana, mutta yritti olla välittämättä siitä. Toivottavasti toinen ei luulisi häntä aaveeksi. Hän oli ajatellut viettää täällä koko yön ja lähteä vähän ennen kuin aurinko nousisi taivaalle. Ehkä Shiro halusi löytää oman tähtensä sinä aikana. Tai jos hän saisi napattua pieneen purkkiin tähdenlennon. Ehkä tuo poika oli tähdenlento? Silloin Shiro ei voisi napata sitä purkkiin ja viedä mukanaan. Taas hän oli antanut mielikuvituksensa mennä kaiken muun edelle. Ehkä poika olisikin tähti! Tullut taivaalta hänen luokseen ja viemään mukanaan sinne, missä ei tarvinnut pohtia asioita.

#Shiro ja sen mielikuvitus....xD#