Attractive Today

[Mikey]

Mikey vaelsi käytävillä päämäärättömänä. Taas yksi turha päivä jonka voisi käyttää hyödyllisemmin. Jos Mikey ei olisi päättänyt panostaa kouluun, hän olisi tällähetkellä tupakalla pihavarastossa.

Käytävä oli tyhjä ja hiljainen. Punatukkainen tyttö käveli hänen ohitseen ja loi paheksuvan katseen. Mikeylla ei ollut koulupukua. Hän kapinoi asukokonaisuutta vastaan pukeutumalla siihen vain kerran viikossa. Tänään ei ollut se päivä. Hän vihasi lököttäviä housuja jotka oli prässätty siististi. Mikey tuli kesken vuotta, joten hänelle ei ollut riittänyt sopivan kokoista asua. Hän oli saanut kaksi numeroa liian suuret housut ja teltalta näyttävät paidat.

Käytävän kulmassa oli sopivasti puinen penkki. Mikey istui.
Käytäviä ei koristanut lasten maalaukset tai taulut, kuten muissa kouluissa. Seinät kehystivät vahattuja lattioita kalpeina ja putsattuina. Ainoastaan nurkassa luki mustalla permanenttitussilla "John was here 6.3.2002"

[Daichi]

#Yeah, here I come n_~ Tulee muuten varmaan loistava peli, ainakin aluksi, kaksi tuppisuuta xD #

Daichi seisoi jonkun käytävän päässä. Hän ei oikein tiennyt minne oli matkalla, hän ei edes tiennyt missä hänen olisi pitänyt olla. Tai no, isä oli kyllä käskenyt käymään terveydenhoitajalla, hakemaan jotain lääkettä klaustrofobiaan, mutta Daichilla ei ollut aikomustakaan totella. Hän ei ollut sairas, hän ei tarvinnut mitään mielenterveyspillereitä.

Kuin itsestään Daichin jalat lähtivät kuljettamaan häntä eteenpäin käytävällä. Päämäärä oli edelleen epäselvä, mutta mitäpä siitä. Pienen hetken kuluttua eteen ilmaantui penkki. Penkillä tosin istui jo joku, mutta vähät siitä. Daichia ei tosin huvittanut puhua kenenkään kanssa, mutta eipä tuo toinenkaan erityisen puheliaalta näyttänyt. Päästyään penkin luo poika vilkaisi toista nopeasti ja istahti sitten penkin toisen päähän, romauttaen laukun viereensä lattialle.

[Mikey]

Mikey sävähti tajutessaan jonkun istuvan viereensä. Hän oli ollut omissa ajatuksissaan eikä ollut huomannut saavansa seuraa.
Mikey teki tilaa ja siirtyi hieman vasemmalle seinän viereen.
Käytävän ainoa penkki, joten ymmärrettävää, että joku muukin tahtoi tulla istumaan.

Hän ei tosiaan ollut kovin puhelias. Mikey ei koskaan ollut se, joka aloitti keskustelun. Vasta tutustuessaan ja rauhoittuessaan hän avasi suunsa. Poika vilkaisi vieruskaveriaan. Suunnilleen saman ikäinen. Muttei ainakaan Mikeyn luokalla. Kukaan Mikeyn ikäinen ei ollut Mikeyn luokalla. Mikey oli jäänyt luokalleen. tuhahdus.

Mikey loihti kasvoilleen ärtyneestä ja väsyneestä olostaan huolimatta, ystävällisen hymyn. Ei ollut tarvetta hankkia vihamiehiä näin aluksi. Poikakin näytti uudelta oppilaalta. Mikeyn teki mieli sytyttää tupakka, mutta 1. hän oli julkisella käytävällä, 2. Hänen vieressään istui joku, joka ei haissut tupakalta, eikä muutenkaan näyttänyt siltä, että polttaisi.
Mikey kiroili hiljaa mielessään.

[Daichi]

Daichi jaksoi istua hiljaa paikallaan hetken, sitten hän katsahti nopeasti vieressään istuvaa poikaa. Mustat hiukset, ei koulupukua, ikä jossain 15-17 kieppeillä. Äkkiä toinen hymyili ja Daichi tunsi kauhukseen punastuvansa kevyesti. Hän käänsi katseensa pois ja alkoi penkoa laukkuaan. Lyhyen hetken kuluttua hänen kätensä tapasivat pienen kierrelehtiön ja lyijykynän, ja poika laski ne polvilleen. Hän vilkaisi jälleen nopeasti sivulleen, mutta avasi sitten sitten lehtiön ja alkoi miettiä jatkoa joskus aloittamalleen tarinanpätkälle. Hän oli jäänyt ikävään paikkaan viimeksi, eikä oikein keksinyt luonnolliselta ja aidolta kuullostavia repliikkejä tarinan päähenkilölle. Ongelmallista kyllä.

Ajatuksissaan Daichi päätyi taas järsimään lyijykynänsä päätä, ja tajutessaan hetken kuluttua mitä teki hän lopetti kynän tuhoamisen ja käänsi lehtiön ympäri, aloittaen uutta kirjoitusta takasivuille. Tällä kertaa hän kirjoittaisi jotain nukeista... Tahdottomista, komenneltavissa olevista nukeista, jotka tekivät mitä isäntä ikinä tahtoi. Tavallaan masentava aihe, mutta kuitenkin mielenkiintoinen.

[Mikey]

Mikey oli muuttunut paljon. Silti hän oli omallalaillaan samanlainen kuin ennenkin.
Mikey oli oppinut katsomaan ihmisiä ja kaikkea uutta uudesta näkökulmasta. Tämä oli klisee.
Pojan elämä oli klisee. Rakkaustarina. Klisee. Mikey oli samanlainen kuin kaikki kaltaisensa.
Turhauttavaa.

Vieressä istuva poika kirjoitti jotain.
Mikeykin piti kirjoittamisesta. Paljon. Hän oli joskus postannut kirjoitelmiaan internettiin foorumeille.
Niitä oli kehuttu. Mikey kertoi itsestään ja avautui sillälailla muille.

Mikeya ärsytti hiljaisuus. Haloo vieressä oli poika. Poika josta olisi mahdollisuus saada vihdoinkin ystävä ja herra vain istui tuppisuuna.
Mikey ei uskaltanut avata suutaan. Hän punastui. Mikey turhautui istuessaan suorassa penkillä katsellessa eteenpäin.

"Mikä sun nimi on?" Mikey avasi suunsa ja punastui lisää. Hän näytti luultavasti tomaatilta istuessaan siinä penkillä.
Mikey katseli kenkiensä kärkiä. Edelleen likaiset. Ne kai oli joskus vihreät.

[Daichi]

Daichi säpsähti hiukan toisen puhuessa. Hän kääntyi katsomaan poikaa ja tajusi hämmennyksekseen tämän punastuneen. Puhtaalla tahdonvoimalla Daichi painoi kohoamassa olevan punan pois kasvoiltaan, takaisin sinne jonnekin mistä se nyt ikinä tulikaan ja hymyili hiukan.
"Daichi", hän esittäytyi ihastuttavan mielikuvituksellisesti ja kohteliaasti ja käänsi sitten katseensa takaisin lehtiöön. Hän ei kokenut mitään erityistä tarvetta tietää toisen nimeä tai mitään muutakaan, mutta jostain syystä hänestä tuntui, että ihan vain kohteliaisuuden nimissä voisi kysyä pojan nimeä. Niinpä hän vilkaisi toista hymyillen hienoisesti.
"Entä sun?" Jälleen pitkä lause, tyypillistä Daichia. No, voisihan tuon lyhyyden pistää ujouden piikkiin jos se muuten kuullosti kauhean epäkohteliaalta.

Daichi laski kynän kädestään ja siirsi muutaman kasvoilla roikkuvan hiuksen sivuun. Siitä ei ollut juurikaan apua, kurittomat hiukset palasivat jälleen häiritsevästi pojan näkökenttään. Enää hän ei kuitenkaan jaksanut tapella niiden kanssa, roikkukoot nyt sitten siinä jos huvitti.

[Mikey]

"Mikey"
Mutinaa. Tuskin poika sai edes mitään selvää mitä hän sanoi.
Tämäkään ei näyttänyt kovin halukkaalta puhumaan.
Mikäs siinä. He voisivat vain istua paikallaan ja tuijotella ties minne.

Hänen kännykkänsä piippasi.

Äiti soittaa

Mikey sulki puhelimensa. Hän ei halunnut puhua juuri nyt kenenkään kanssa.
Hän tarvitsi omaa rauhaa ja aikaa ajatella itse.
Mikey ei tarvinnut ketään käskemään mitä tehdä. ei juuri nyt.






[lyhyt]

[Daichi]

Daichi nyökkäsi hiukan toisen esittäytyessä - ainakin Dai oletti että se epämääräisesti mutistu sana oli pojan nimi. Siitä, mikä tuo nimi sitten oli, Daichi ei ollut ihan varma, mutta hän uskoi sen olevan jotakin Miken tai Mikeyn tai Mickyn tapaista.

Seurasi jälleen hiljaisuutta. Se sopi Daichille paremmin kuin hyvin. Esittelyt suoritettu, nyt hän voisi väittää isälleen tavanneensa jonkun jos tämä saisi taas kummallisen päähänpiston ja soittaisi kysyäkseen kuulumisia. Soittamisesta puheenollen, Miken - vai kuka tämä nyt sitten olikin- kännykkä piippasi ja Daichi vilkaisi poikaa nopeasti. Tämä ei vastannut, eikä näyttänyt kovinkaan ilahtuneelta, pikemminkin päinvastoin. Lyhyen hetken ajan Daichin teki mieli kysyä, kuka soittaja oli, mutta sitten hän hillitsi itsensä ja palasi kirjoituksensa pariin. Teksti ei oikein edistynyt, ajatus ei kulkenut sisällä yhtä hyvin kuin ulkona. Niinpä poika työnsi lehtiön hetken kuluttua takaisin laukkuunsa ja kynän samaten kevyen huokauksen saattelemana. Hän oli vieläkin ihan pihalla, ei tiennyt mitä tehdä tai minne mennä tässä uudessa koulussa.

Voisi tietysti olla hyvä ajatus tutustua edes yhteen ihmiseen hiukan paremmin. Tutustumiseen saattaisi olla nyt tilaisuus, jos Daichi vain saisi ujoudeltaan suunsa auki. Hän keräsi hetken rohkeutta ja kääntyi sitten taas toisen pojan puoleen, kasvot punehtuen hieman.
"Kuinka vanha olet?" hän kysyi melko neutraalilla äänensävyllä. Tällainen aika turha kysymys, mutta ehkä sillä saisi avattua edes jonkinlaista keskustelua.

[Mikey]

"15. Täytän 16 loppuvuodesta. entä sinä?"
Mikey yllättyi kysymyksestä. Ehkei poika ollutkaan niin tylsä.
Mikey kaipasi jotain sutinaa. Hänellä oli tylsää.
Dorine ei ollut näkyillyt pariin tuntiin ja Mikey tunsi olonsa heti orvoksi.

Mikey punastui huomatessaan miettivänsä poikia.
Hän lupasi itselleen ettei ajattelisi muita, ollessaan Dorinen kanssa.
Silti vastaan tuli toinen toistaan hyvännäköisempiä poikia.
Mutta koska Mikey oli uskollinen, hän piti itsensä kurissa.

Ei pitkiä katseita muihin. Paitsi Kaoruun pari kertaa.
Ei flirttailevia hymyjä. Paitsi silloin kerran Kaorulle.
Ei koskemista.
Ei halailua muussa mielessä.
Ei suutelua eikä varsinkaan seksiä.
umh. Elämä oli joskus ankaraa.