|
Post by Destiny on May 19, 2007 22:22:13 GMT 2
Destiny
Käytävät olivat tyhjillään, lähes kaikki olivat tunneilla tai lintsasivat jossain ulkona. Yksi tyttö kuitenkin istui käytävällä ja näytti olevan ihan ajatuksissaan. Hänellä oli ruskeat olkapäille ylettyvät hiukset, joissa oli muutama blondi raita. Tytöllä oli siniset isot näyttävät silmät mitkä olivat melko tummasti meikatut.
Destiny huokaisi tylsistyneesti ja sulki silmänsä. Hän oli päättänyt lintsata matematiikan tunnilta, sillä se ei ollut hänen vahbvimpia aineitaan. Oikeastaan Destiny ei tajunnut matematiikasta juuri mitään, mutta tuli sielläkin silti välillä käytyä.
Destiny avasi silmänsä ja nousi ylös lattialta. Hän kaivoi repusta esille lehden ja istui sitten takaisin lukemaan lehteä. Kello oli vasta kymmentä oli yhdeksän, hänellä olisi viellä vaikka kuinka paljon aikaa tehdä vaikka mitä.
\\Hiukkasen lyhyt..\\
|
|
Kaoru
Koulun sisäpiirin jäsen
Shiron alistuksessa.<3
Posts: 494
|
Post by Kaoru on May 20, 2007 9:20:33 GMT 2
[[Ei mittääh ~. Khih, Kaoru on aloittanut nyt kaikki orastavat ystävyyssuhteensa käytävällä, oh, aika hyvin. ^^;]]
Kaoru vietteli taas yhtä niistä useista hyppytunneista. Vaikka poika olikin vasta toista viikkoaan Saint Lyonsissa, silti hän oli jo lopen kyllästynyt ainaisiin hyppytunteihin. Mikseivät he voineet tehdä minulle sellaista lukujärjestystä jota jaksaisi käydä?! Noh, ehkä siihen oli syynä et, että Kaoru oli valinnut niin paljon taideaineita, ja niitä ei saanut mitenkään sovitettua lukujärjestykseen järkevästi. Eli poika saisi syyttää täysin itseään. Nyt Kaorulla oli edessä kahden tunnin tauko. Poika harhaili käytävällä, hakeutuen hitaasti mutta varmasti kahvikoneita kohti. Eilen illalla oli mennyt myöhään, ja kahvi tekisi terää. Suunnistaessaan kohti koneita Kaoru äkkäsi ruskeahiuksisen tytön lukemassa lehteä käytävällä. Kaoru käveli tyynen viileästi ohi, seuraavaan käytävään ja otti kahvikoneesta itselleen kahvia. Kaoru palasi käytävään ja käveli hieman hermostuneena tytön luo. 'Hän muistuttaa hieman Mayaa.' Kaoru muisteli lyhytaikaista tyttöystäväänsä Japanista. Poika käveli aivan tytön eteen ja kumartui hieman. "Hei, saako tähän istua?"
|
|
Rose
Uusi oppilas
Punkkaritytt?
Posts: 38
|
Post by Rose on May 31, 2007 13:26:43 GMT 2
[onks tää vapaa peli? ihk. no okei. ei ihkuteta :'D]
Rose tulee paikalle kävellen. Hänen conversensa natisevat ja tytön ripsiväri on levinnyt. Hän on vasta ensimmäisiä pöiviään Saint Lyonsissa, mutta tuntee olonsa kotoisaksi. Rosen kädet ovat puristuneet rintaa vasten, ja ne kantavat historiankirjoja. 'Hmm. Missähän hissan luokka on? Näytän varmaan idiootilta, ripsarikin on levinnyt ja muuta..' Rose menee pitkälle, harmaalle kaapille, yrittää kaivaa koodilappua kirjan välistä, mutta kirjat läjähtävät lattialle, mikä minnekkin. "Paska! Aina mulle käy näin." Rose murahtaa itsekseen ja alkaa nostella kirjoja. Vihon välistä lennähtää pikkuinen paperi, jossa on koodi. Rose huokaisee ja ottaa lapun. Hän nostaa kirjat toiseen käteensä, kääntelee koodin ja kaappi levähtää auki. Rose laittaa kirjat kaappiin, ottaa kaapissa olevasta sinisestä muovisalkusta sinitarraa ja julisteita. Hän avaa yhden julisteen, antaa sille lentosuukon ja laittaa kaikki julisteet kaappinsa koristeeksi. Rose ottaa ylimmältä hyllyltä nipun tehtäviä ja penaalin. Hän sulkee kaapin ja kävelee Destinyn ja Kaorun luo. "Voinko istua tähän?"
|
|
|
Post by Destiny on Jun 1, 2007 21:00:42 GMT 2
Destiny
Destiny luki lehteä keskittyneesti, hän säpsähti kuulessaan jonkun puhuvan. Tyttö kohotti katseensa lehdestä poikaa kohti ja tuijotti tätä hetken ihmeissään suoraan silmiin. "Juu, istu vaan..toivoinkin jo saavana seuraa." Destiny sanoi hymyssä suin. Hän laittoi lehden takaisin reppuunsa ja katsoi sitten jälleen poikaan päin.
"Etkö tunnille jaksanut mennä, kun täällä istut?" Destiny kysyi ja katsoi poikaa suoraan silmiin pieni virne kasvoillaan. Pian tyttö huomasikin käytävälle tulleen muitakin ja naurahti. "Tuntuu kaikilla olevan tylsiä tunteja, kun lintsataan." Destiny sanoi ja katsoi käytävälle tulleeseen tyttöön päin nauraen.
|
|
Kaoru
Koulun sisäpiirin jäsen
Shiron alistuksessa.<3
Posts: 494
|
Post by Kaoru on Jun 2, 2007 8:32:25 GMT 2
"Ah, kiitos!" Kaoru istahti tytön viereen ja virnisti leveästi. Mukavan näköinen tyttö, kyllä Kaoru aikaa tämän kanssa viettäisi, hmm, aivan. "Juu, ei ole mitään ideaa enää mennä kun hyppäsin kärryiltä jo tuossa pari viikkoa sitten. Käyn sitten kurssit uusiksi kun ehdin." Kaoru ei tosiaankaan ollut ollut kovin ahkera oppilas viime aikoina. Ensin oli ollut draamaa Dorinen kanssa, tosin onneksi se oli jo sovittu ja pari oli hyvissä väleissä - ystävinä. Sitten tulikin heti perään Shiro joka vei Kaorun sydämen aivan tyystin. Sen jälkeen ei enää huvittanut käydä edes koulurakennuksessa, koska oli sen verran ihmisiä joita pitäisi vältellä.
Kaoru kohotti katseensa kun huomasi jonkun muunkin pyrkivän seuraan. Tyttö, taas. Ei hameväki Kaorua haitannut. Ihan mukavaa seuraa, ja kyllä Kaoru tykkäsi olla suosittu. Tosin siitä ei ollut toivoa - Kaoru ei ollut suosittu naistenkeskuudessa, ei ainakaan Japanissa. Toisaalta, Japanissa heillä oli syynsä, Ranskassa ei. "Toki toki, istu ihmeessä!" Kaoru naurahti ruskeahiuksisen tytön kommentille. "Eihän se tunneista johdu, täällä vain ei ole motivaatiota nimeksikään. Ja ei kursseille huvita mennä kun opettaja on parhaat päivänsä nähnyt karvainen mies."
"Olen muuten Kaoru. Entäs te?" Olisi helpompi puhutella tyttöjä jos tietäisi nimet. Ei tarvitsisi puhua tyttö 1 ja tyttö 2. Ei vaan, sen verran käytöstapoja Kaorullakin oli, ettei hän rupeaisi mitään olemattomia nimityksiä tyttösille keksimään. Naisseurassa piti käyttäytyä kiltisti. Paitsi Dorinen seurassa, mutta Dori olikin monessa muussakin asiassa poikkeus. Ei Kaoru olisi tämän kaksikon seurassa ruvennut esittelemään voimisteluliikkeitä keskellä yötä - ehkä ihan hyvä niin. Kaoru ei ollut mikään loisto-oppilas, vaikka liikuntaa harrastikin.
|
|
Rose
Uusi oppilas
Punkkaritytt?
Posts: 38
|
Post by Rose on Jun 2, 2007 9:04:06 GMT 2
Rose istahti penkille. "Olen Rose. Rose Cromwell", hän sanoi ujosti. 3 ihmistä hänen kouluaikanaan tavattu. Vau. Onpas tosi paljon. Tai Roselle on, sillä hänellä ei ollut koskaan ystäviä pahemmin. "Olen uusi täällä. Viitsisittekö kertoa, missä on historian luokka? Minulla on siellä illemmalla tunti. Olen ihan hukassa." Rose otti yhden tehtäväpaperin ja alkoi tehdä sitä huolimattomasti, sillä häntä kiinnosti näiden uusien ihmisten asiat. 'Ymh.. Mitä on 4 kertaa 234? Entäpä miksi Pisan torni on vinossa?' Rose tylsistyi tehtäviin heti, laittoi ne lattialle ja kaivoi taskustaan pienen suihkepullon, kangaspalan, pelin ja ripsivärin. Hän pyyhki levinneet ripsivärit pois kostealla kangaspalalla ja laittoi uudet tilalle. "En ole turhamainen, inhoan vain sitä kun jotkut luulevat sateessa olemisen olevan itkemistä, kun ripsarit leviää", hän hymyili.
[Pätkä.com]
|
|