Luistimet jalassa pitkästä aikaa

[Sophie]

Sophie asteli jäähallin sisään. Hän katseli ympärilleen, etsien kylttiä, joka viittoisi pukuhuoneille. Kuitenkaan kylttiä ei näkynyt, joten hän lähti "hortoilemaan" ympäri hallia. Pian hän huomasi oven, jossa luki "pukuhuone". Hän avasi oven ja kurkkasi sisään. Hmm.. -Haudan hiljaista, hän ajatteli ja asteli sisään. Hän otti esiin hänen äitinsä vanhat taitoluistimet, jotka olivat alhaalta ruskeat. Kun Sophie oli pieni, hänen äitinsä oli koittanut valmentaa hänestä taitoluistelijaa, mutta häntä ei kiinnostanut. Hänen äitinsä oli joskus ollut menestyvä luistelija, joten hän oli opettanut Sophien luistelemaan. Sophie kiinnitti luistimia jalkaansa. Hän sitoi ne ja käveli vaihtoaitioon. Hän avasi kaukalon "luukun" ja astui jäälle. Hän alkoi luistelemaan. Hän kotti paria äidiltänsä oppimaa liukua, vaakaa ja ikkunaliukua. Ikkunaliu'ussa tuli kuitenkin ongelmia. Hän kaatui, mutta onnekseen pääsi ylös! Kuitenkin hän huomasi, että jään rosoinen pinta oli tehnyt hänen käteensä haavan..

[Stephen]

Stephen ihmetteli itsekkin miten oli eksynyt tähän jäähalliin, varsinkin kun poika ei omistanut minkäänlaisia luistimia. Mutta joskus hän teki paljon sellaista mitä ihmetteli myöhemmin. Ainakin täällä koulussa. No voihan sitä aina vilkaista ympärilleen, poika ajatteli itsekseen. Hän kuljeskeli ympäri jäähallia kunnes saapui viimein jään reunalle. Tai no kaukalon reunalle. Hänellä ei ollut tarkoitustakaan mennä jäälle, mutta täällä oli kuitenkin mukavan viileää ja saattoihan täällä tunnin tai pari viettää. Stephenin katse kuitenkin tavoitti nopeasti tytön joka astui jäälle luistimet jalassaan. Hymy valtasi pojan kasvot. Nähtävästi jotkut ainakin käyttävät tätä paikkaa, hän tuumi itsekseen. Tyttö vaikutti ainakin osaavan jotain, siihen malliin tämä luisteli. Kuitenkin hänen kaatumisensa tuntui pojasta hieman harmilliselta. ”Oletko kunnossa?” Stephen huudahti toiselle kun tämä pääsi ylös.

[Sophie]

"Kyllä. Kädessä olevaa haavaa lukuun ottamatta" Sophie sanoi. Hän luisteli kaukalon reunaan. "Öm. Heih.. tuota.." Sophie päästi suustaan. "Olen Sophie. Kukas sinä olet?" Sophie kysyi pojalta hymyillen. Sophie vilkuili ympärilleen ja huomasi, että kaukaloon oli tullut muita luistelijoita. Hän ei halunnut olla tiellä, vaan siirtyi kaukalon reunaan. ((Tuli lyhyt.. :/ ))

[Stephen]

Stephen käveli sinne reunalle johon Sophiekin luisteli pois muiden tieltä. Hän irroitti kaulastaan leveän naru rusetin ja päästyään tytön luokse, poika sitoi sillä tämän käden. ”on ainakin jotain pientä kättäsi varten” hän lausahti hiljaisella äänellä toiselle. Pieni puna levisi pojan kasvoille. ”Minä olen Stephen” hän vastasi toisen kysymykseen kääntäen katseensa tyttöön. Vasta nyt poika todella huomasi miltä tämä näytti. Vaaleat hiukset violeteilla raidoilla sopivat toiselle äärettömän hyvin ja vaikka poika oli kuinka kunniallinen, hän silti nopeasti vilkaisi tytön katseellaan läpi. Toki molemmilla oli lämpimästi vaatetta tässä viileässä jäähallissa mutta Stephen sai silti jotain ajatuksia tytöstä. ”se näytti ihan hyvältä, tuo luistelusi meinaan” Stephen sanoi etteivät he ihan sanattomana seisoisi kaukalon reunalla.

[eipä tämäkään ole pituudella pilattu]

[Sophie]

Sophie hymyili ujosti. "Kiitos" hän sanoi viitateen käteensä. Sophie katsoi Stephenin kasvoja. Hän tykkäsi pojan valkoisia hiuksia. Ei ainakaan Lacoste-ihmisiä, Sophie ajatteli. "Heh, mitäs tuosta, äitini oli joskus hyväkin luistelija" Sophie sanoi. "Toisaalta, olen hieman ruosteessa, en ole luistellut pitkään aikaan, sillä kotona jalkapallo vie lähes kaiken vapaa-aikani..". Sophie katsoi jäälle. Siellä luisteli kaksi hieman luistelussa kokeneemman näköistä tyttöä. Tytöt olivat muuten ihan kivan näköisiä, mutta molemmilla Lacosten fleecet. "Lacoste, Lacoste.." Sophie puhui itsekseen, kunnes huomasi mokansa. "Heh, puhun usein itsekseni. En vain käsitä sitä, että miksi aina "sivistyneemmillä" täytyy olla merkkivaatteet." Sophie istui penkille ja alkoi ottamaan luistimiaan pois. Hän oli siinä jostain syystä parempi, kuin niiden laittamisessa. "Mistä olet muuten kotoisin, kun puhut noin hyvää englantia?" Sophie kysyi. Häntä hymyilytti jostain syystä, mutta ei tiennyt miksi..

[Stephen]

Stephen vastasi toisen hymyyn. Mielelläänhän hän toista auttoi. Hänestä se olisi ollut väärin jättää auttamatta. Vaikka nyt hänen asukokonaisuutensa oli hieman vajaa, ei poika antanut sen vaivata mieltään. Ainakaan nykyisessä seurassa. Stephen suoisti hieman pukunsa takkia ja alta vilahti sininen liivi josta hän piti eniten. Se jotenkin sopi hänen silmiinsä. ”no sehän vain tarkoittaa että sinun pitää harjoitella enemmän” Stephen lausahti toiselle, kun tämä kertoi harrastuksistaan. ”sitä paitsi täällä kait tuo jalkapallo saattaa jäädä vähän vähemmälle” poika lisäsi mietteliäästi, vaikka ei ollutkaan yhtään varma kun ei itsekkään ollut ollut koulussa pitkään vielä. Hän huomasi toisen katseen kääntyneen jäälle katsomaan luistelijoita. Stephen nojautui lähemmäksi reunusta ja katseli samaan suuntaan. Pieni mutina vierestään sai hänet kääntämään katseensa tyttöön. Tämä puhui ääneen. Pieni hymyn kare valtasi pojan kasvot mutta hän koitti peittää sen jotta tyttö ei luulisi hänen nauravan tälle.
”Ei se mitään” poika lausahti toiselle tämän selityksestä itsekseen puhumiselle. ”Minäkin joskus ihmettelin ihan samaa. Mitä väliä vaatteille millaiset vaatteet on. Voi sitä silti olla sivistynyt.” sen sanottuaan hän vilkaisi omaa vaatetustaan joka koostui lähes jonkinlaisista juhlavaatteista. Mutta ei poika voinut kasvatukselleen mitään. Ja sitä paitsi hän piti vaatteistaan. Stephen istahti tytön viereen kun tämä tuli jäältä pois ja alkoi riisumaan luistimiaan. Kun tyttö sitten esitti kysymyksensä, hän tajusi heidän puhuneen koko ajan englantia. Mutta sekin kait johtui kasvatuksesta käyttää kotikieltään. ”Lontoossahan minä olen viime kesään asti asunut. Ja huomaan puheesti että sinä tulet amerkoista” Poika vastasi tytölle. Tyttö oli tosiaankin kaunis ilmestys, sitä ei Stephen voinut kieltää, hymyillessään Sophielle

[Sophie]

"Jep, harjoitteluahan minä tarvitsen" Sophie huokaisi. Hän ajatteli jalkapalloa ja kotia, ja pian häneen iski ikävä. Hän oli ennen yrittänyt olla ajattelematta sitä kaikkea, jonka jätti taaksensa. Hän ajatteli ystäviään ja mietti, mitä he tällä hetkellä tekisivät. He varmaan olivat ostarilla hengaamassa ja haukkumassa kaikkia ohitse kulkevia pissiksiä. Hänen joukkueensa oli varmaan leirillä. "Jep täällä taitaa jäädä jalis hieman vähempään..".. Sophie otti luistimet jalastaan ja laittoi ne laukkuun. "Amerikastahan minä. Toisaalta, pienenä asuin Ranskassa, mutta muutimme.".. ((Lyhyt tuli. On kiire))

[Stephen]

”no sitten ainakin osaat kieltä paremmin kuin minä vaikka englantiahan me olemme tässä koko ajan puhuneet” Stephen vastasi tytölle mietteliääntä. Tyttö vaikutti mukavalta mutta samalla tässä oli jotain niin amerikkalaista. Stephen toivoi hetken verran että tyttö olisi tosiaan noin mukava kuin antoi ymmärtää. ”Joko lopetit tältä päivältä?” hän kysäisi kun toinen pakkasi luistemensa takaisin laukkuun. Vaikka jäällä olikin muuta porukkaa, olisi hän halunnut nähdä tytön luistelevan vielä. Pieni pettymys nosti päätään pojan mielessä mutta se ei nuorukaista lannistanut. Ehkä luistelu oli ohi mutta saihan hän vielä tytön seurasta nauttia. Se sai hänet hymyilemään ja samalla ajatus iski hänen päähänsä. ”Vaikka täällä ei varsinaisesti voi jalkapalloa harrastaa niin eihän se estä meitä pelaamasta kuitenkaan. Pitää vain löytää kunnollinen pelipaikka” hän selitti iloisesti tytölle ja toivoi että tämäkin hieman innostuisi ja piristyisi.