Luistelemassako?

[Charlie]

[[Ja May tulee. ^^]]

Charlie asteli polkua pitkin kohti uuden uutukaista jäähallia. Hän ei ollut ennen käynyt siellä, mutta oli nyt päättänyt kokeilla, koska jos heillä olisi joskus liikunnassa luistelua, niin ei tarvitsisi ainakaan joutua pilkan kohteeksi.
Harjoittelemista oli kyllä tarpeeksi, sillä poika ei ollut koskaan edes seisonut jäällä luistimet jalassa. Iltatuuli puhalsi pojan hiukset sekaisin. Kun Charlie viimein pääsi hallin luo, hän riuhtaisi sivuoven auki ja harppoi sisään.
Jäähallissa ei ollut valoja päällä, eikä poika edes laittanut niitä päälle, koska hallissa oli mukavan hämärää ja jos sinne jostain syystä tupsahtaisi joku, niin Charliea ei ainakaan heti huomaisi pimeydestä.
Hän asteli läheiselle penkille ja istuutui siihen, hän heitti kengät jalastaan ja availi luistimiensa nauhoja. Poika oli luullut, että hallissa olisi kylmä, mutta siellä olikin oudon lämmintä, 'eipähän ainakaan tarvitse palella', poika mietti itsekseen vetäessään luistinta jalkaansa.
Ne olivat hieman pienet, joten Charlie joutui kipristämään varpaansa myttyyn saadakseen luistimet jalkaansa, mutta lopulta se onnistui. Poika sitoi nauhat kiinni, otti jäätä reunustavasta kaiteesta kiinni ja nousi pystyyn. Olo tuntui hieman huteralta, eikä se ollut mikään ihme kun ensimmäistä kertaa oli kahden kapean terän varassa.
Hitaasti poika asteli huterin askelin portille, ja siitä jäälle. Charlie sulki portin perässään, mutta heti kun tämä oli saanut sen kiinni, poika kaatui jäähän pitkin pituuttaan. Luisteleminen ei ollut helppoa, itseasiassa se oli paljon vaikeampaa, kuin mitä poika olisi osannut kuvitellakkaan. Charlie asettui polvilleen ja nousi ylös ottaen tukea jäätä reunustavasta kaiteesta.
Hän lähti ponkimaan kohti jään keskelle piirrettyä punaista ympyrää, mutta kaatui puolivälissä ja jäi siihen makaamaan.

[[Siitä sitten jatkamaan. ^^]]

[may]

May istui pimeän jäähallin katsomon ylimmäisen rivin puisella penkillä, jonka vaalea maalipinta oli vielä täysin virheetön, luultavasti jäähallin uutuuden vuoksi. Aikansa kuluksi tyttö kuitenkin rapsutti vaaleaa maalia irti kynsillään, saaden muodostettua puiseen penkkiin rumia jälkiä. May tunsi olonsa huonoksi, eikä oikeastaan tiennyt syytä siihen, vaikkei tyttö toisaalta ymmärtänyt miksi hän oli tullut tyhjään jäähalliin – vieläpä ilman luistimia. Tosin tyttö ei omistanutkaan mitään luistimien tapaistakaan ja taidotkin olivat pahasti hukassa. Jotenkin jäähalli oli vain tuntunut sopivan hiljaiselta paikalta kurjan päivän viettoon.

May painoi kasvonsa käsiinsä yrittäen epätoivoisesti saada jotain selkoa ajatuksiinsa, mutta mitä enemmän tyttö yritti ymmärtää tuntemuksiaan, sitä pahemmin hän tuntui hukkuvan omiin ajatuksiinsa. Kaikki tuntui olevan pielessä ja vaikka tyttö kuinka yritti muuttaa elämänsä kulkua parempaan suuntaan, tuntui tyttö ajautuvan vain huonompaan tilanteeseen.

May havahtui ajatuksistaan vasta, kun kuuli hiljaisen muksahduksen jäältä. Tyttö pyyhkäisi hiuksiaan pois silmiensä edestä, yrittäen samalla erottaa hahmon, joka makasi rähmällään keskellä jääkenttää. May huomasi nopeasti, että hahmo oli poika, mutta tyttö ei kuitenkaan uskonut kohdanneensa toista aikaisemmin. Hetken tilannetta punnittuaan May nousi penkiltä seisomaan ja hiipi hitaasti katsomon portaita alas, kunnes tyttöä erotti jääkentästä vain lasinen seinä.

Tyttö asteli mahdollisimman hiljaisesti portin luo, joka tytön onneksi aukesi ääntäkään päästämättä. May jäi seisomaan portin suulle vain katsellen maassa makaavaa poikaa, joka ei luultavasti ollut vielä huomannut tyttöä. May puisteli harmaita verkkareitaan ja pörrötti vaaleita hiuksiaan, manaten mielessään surkeaa vaatevalintaansa. Kuitenkaan tyttö ei keksinyt mitään järkevää sanottavaa maassa makaavalle pojalle, joten May tyytyi yskäisemään hiljaa ja mutisemaan epämääräisen kysymyksen: "Tuota.. Sattuiko sinuun?"

[ En keksinyt mitään kovin hohdokasta, mutta toivottavasti tämä kelpaa. ^^ ]

[Charlie]

[[Täällä taas. ^^]]

Charlie yritti nousta ylös kaatumisensa jälkeen mutta mätkähti takaisin jäähän ja löi nenänsä kovaan jäähän. Poika asettui istumaan ja piti kättä nenällään. Poika säpsähti kuullessaan äänen portin luota, hän oli hetken hiljaa, mutta sai sitten soperrrettua vastauksen suustaan: Öh, ei minuuun sattunut, tai no sattui, mutta ei pahasti", poika sanoi ja nousi nyt vaivatta ylös ja katsoi portilla seisovaa hahmoa. Vaikka hallissa oli pimeää Charlie pystyi silti tunnistamaan portilla olevan hahmon tytöksi ja äänestäkin sen tietysti pystyi päättelemään.
Charlie lähti luistelemaan hitaasti ja kömpelösti tyttöä kohti, hänen silmänsä laajenivat, kun poika näki tytön upean vartalon, vaikka tytöllä olikin yllään melko löysät vaattet, sen huomasi silti aivan selkeästi.
"Öh, Hei, mikä sinun nimesi on?", Charlie kysäisi ujosti tytöltä ja asteli tämän ohi penkille ja istuutui sille. Poika availi luistimiensa nauhoja ja mumisi, ettei halunnut luistella, koska oli niin kömpelö ja olisi nolannut itsensä.
Kun poika viimein sai luistimet jalastaan hän nosti katseensa tyttöön ja katsoi tutkaili tätä päästä varpaisiin ja takaisin.
"Mitä sinä muuten teet täällä tähän aikaan illasta?", Charlie kysäisi, kun oli saanut kerättyä hieman rohkeutta.
Ei poika yleensä ollut ujo ja tämä ihmettelikin hieman miksi ei meinannut saada sanaa suustaan, mutta onnistui lopulta. ¨

[[Anteeksi, kun tuli lyhyt. :/]]

[may]

May tunsi olonsa ahdistuneeksi tuntemattoman pojan tutkivan katseen alla ja vaihteli hermostuneena painoa jalalta toiselle. Ei jäänyt epäselväksi, että toista kiinnosti suuresti tytön ulkonäkö, mutta silti tyttö tunsi pienoista pettymystä – edes pimeässä hän ei saanut olla rauhassa. Toki Maytäkin kiinnosti toisen ulkonäkö ja hän oli suhteellisen nopeasti hahmottanut toisen piirteitä, mutta surkean pimeänäön kykynsä ansiosta saattaisi pojan ulkonäkö jäädä ikuiseksi mysteeriksi. Kuitenkin tyttö omalla tavallaan piti pimeydestä ja sen suomista helpotuksista, sillä ainakaan pimeässä toinen ei huomaisi tytön mahdollista hämillään oloa, punastelua ja mokailua.

Nopeasti tilanteen tasalle päässeenä May nyökkäsi pontevasti ja hymyili hieman, tietämättä todellisuudessa huomasiko toinen kumpaakaan eleistä. "Ymmärrän sinua hyvin. Itse en ole koskaan ollut hyvä tässä lajissa ja juuri siitä syystä en harrasta luistelua edes yksin pimeässä jäähallissa, sillä minun tuurillani paikalle saapuisi kuitenkin joukko katsojia joista olisi hurjan hauskaa nauraa kaatuilluilleni." Vasta hetken hiljaisuuden jälkeen tyttö muisti pojan kysymykset ja alkoi huvittuneena miettimään vastausta jälkimmäiseen. "Olen May, enkä oikeastaan edes tiedä mitä teen täällä, sillä jos se ei vielä tullut selväksi, niin en pidä luistelusta juurikaan." Tyttö kohotti olkapäitään pienesti ja nauroi tilanteelle. "Ehkä meidän kannattaisi vetäytyä tuonne katsomon puolelle, sillä minusta tuntuu, että me luisteluun lahjattomat kuulumme enemmän sinne, kuin jäälle mokailemaan."

May asteli määrätietoisesti kohti ensimmäistä penkkiriviä, kompastuen vain muutaman kerran omiin jalkoihinsa ja pimeässä vaaniviin tavaroihin. Tyttö ei voinut olla nauramatta itselleen, samalla kun istahti jo tutuksi käyneelle puiselle penkille, joka tosin oli säästynyt Mayn käsittelyltä. "Jotta en nyt aivan unohtaisi tapoja, niin pitää varmaan tiedustella nimeäsi ja syytä tuohon luistelu harrastukseen?" May hymy leveni hetki hetkeltä - ainakin hän oli tähän mennessä oppinut nauramaan omalle mokailulleen.

[Charlie]

Charlie toljotti tyttöä edelleen, mutta tajusi kuitenkin pian, että hänen tuojotuksensa tuntui varmasti hyvin epämiellyttävältä, joten poika siirsi katseensa lattiaan ja hänen poskiinsa syntyi punainen vivahde, muttei sitä onneksi pimeässä huomannut.
Charlie vastasi hymisemällä jokaiseen Mayn sanomiseen. Häntä nolotti, että oli mennyt kaatuilemaan jäälle, eikä ollut huomannut että joku oli katsonut.
"Öh, juu, mennään vain katsomon puolelle", Charlie vastasi hieman änkyttäen, hän nosti katseensa tyttöön ja nousi ylös penkiltä. Charlie oli kyllä nähnyt Mayn koulussa ja varmaan jossain muuallakin, muttei ollut kuvitellut ikinä tapaavansa tätä missään kahden kesken.
Charlie asteli tytön perässä ensimmäistä penkkiriviä kohti, hän hymyili aina kun May alkoi nauraa kompastelulleen, tottapuhuen Charlie kompuroi myös portaissa, mutta yritti olla huomaamatta sitä, koska eihän hän halunnut että tyttö huomaa hänen kompuroimisensa.
Kun he viimein pääsivät penkillä Charlie istuutui nopeasti tytön vierelle ja katsoi toisen ääriviivoja pimeyden läpi.
"Minä olen Charlie, ja tulin vain kokeilemaan luistelua, mutta enpä taida enää kokeilla, koska huomasin ettei minulla taida oikein olla lahjoja sen lajin suhteen", poika vastasi ja hänen äänessään oli jo hieman itsevarmuutta.
"Olitko täällä jo silloin kun minä tulin?", Charlie kysyi hetken kuluttua ja katsoi tyttöä kysyvästi. Pian poika kuitenkin kiinnitti huomionsa heidän takanaan olevass seinässä nököttävään valonkatkaisijaan. Hetkeäkään epäröimättä poika pomppasi ylös ja asteli portaita ylös seinän luo. Charlie painoi valonkatkaisijaa ja hallin valot syttyivät vuoronperään.
charlie kompuroi takaisin Mayn viereen ja hieroi silmiään, koska liian valon määrä oli sokaissut hänet hetkeksi: "Tänne tuli ehkä hieman liia kirkasta", Charlie sanoi ja avasi viimein silmänsä. Hän käänsi katseensa tyttöön ja näki nyt todella selvästi tämän vartalon ja kasvojen piirteet. Charlie katsoi tyttöä hetken, kunnes tajusi taas tuijottavansa ja siirti sitten katseensa heidän edessään olevaan kaiteeseen.

[may]

Tyttö kuuli toisen kompastelun takaansa, mutta ei viitsinyt huomauttaa siitä, vaan hymyili sen sijaan ymmärtäväisesti – tietäen kuitenkin, että toinen ei sitä pimeydessä erottaisi. May pikemminkin tunsi, kuin näki toisen istuvan alas viereensä ja naurahti vaivautuneena hiljaisuudesta, jonka toinen kuitenkin pian katkaisi esitelläkseen itsensä. May kuunteli tarkkaavaisena toisen selostuksen ja puheen loputtua kesti hetken, ennen kuin tyttö ymmärsi toisen esittäneen itselleen kysymyksen. "Olin minä täällä. Oikeastaan olen tainnut olla täällä koko päivän, jos oikein muistan. Minä satun viihtymään erityisen hyvin pimeissä, tyhjissä jäähalleissa, vain omat ajatukset seuranani." Tyttö nipisti itseään kipeästi käteen ymmärtääkseen olla hiljaa.

May istui hievahtamatta penkillä, ymmärtäen hämärästi toisen sytyttävän valot. May kirosi tilannetta mielessään, mutta ei viitsinyt kieltääkään toista tekemisissään – olisihan se hieman outoa, istua kahdestaan pimeässä jäähallissa, jossa kumpikaan ei näkisi tekojaan tai eleitään. Hetkeksi tyttö joutui sulkemaan silmänsä kirkkaan valon tunkeutuessa jäähallin jokaiseen nurkkaan, pelottaen pimeässä vaanivat möröt piiloihinsa. Vasta muutaman minuutin kuluttua May uskalsi raottaa toista silmäänsä, huomatakseen olevansa jälleen toisen tuijotuksen alaisena. Charlie kuitenkin näytti nopeasti itsekin huomaavan tuijotuksensa ja siirsi katseensa nopeasti viereiseen kaiteeseen.

Rohkeasti May avasi molemmat silmänsä ja totutteli hetken valoon, tutkiskellen kuitenkin toisen ulkonäköä kiinnostuneena – varoen kuitenkin liikaa tuijottamista, jonka uhriksi oli äsken itse joutunut. Pieni hymy leikki tytön kasvoilla, tämän tunnistaessa seuralaisensa. "Minä taidan olla ennenkin törmännyt sinuun, luultavasti jossain kaupungilla kuitenkin, sillä koulussa en suoraan sanottuna ole juuri vieraillut tänne tuloni jälkeen. Oikeastaan on helpotus, että tunnen sinut jostain, sillä tuntuu, että tässä koulussa lähes kaikki ovat minulle täysin vieraita." Tytön hymy muuttui nopeasti irvistykseen, kun May tajusi nipistävänsä itseään jälleen kädestä – tosin tällä kertaa paljon suuremmalla voimalla. May nauroi typerästi itselleen, mutisten samalla jonkinlaisen selityksen, jonka kohdisti edessään olevaan kaiteeseen toivoen, että toinen ei siitä saisi selvää.

"Miksiköhän se olen aina minä, joka nolaa itsensä totaalisesti.. En oikeastaan pidä siitä, että olen meistä ainoa, joka saattaa itsensä naurun alaiseksi, mutta kai se on aina ollut tehtäväni ja luultavasti ainoa sellainen, jossa onnistun todella hyvin." May yritti parhaansa mukaan hymyillä ystävällisesti, samalla kun hieroi kipeää käsivarttaan, johon äskeinen nipistys oli saanut aikaan pienen haavan. "Tuota.. Olisiko sinulla mielessä jotain keinoa, millä saisimme ajan kulumaan?"

[ Sori, mutta en oiken saanut mitään järkevää aikaan.. ^^' ]

[Charlie]

Charlie tuijotti yhä kaidetta ja vilkuili välillä tyttöä, joka istui hänen vieressään. Charliesta tuntui, ettei tämä ollut koskaan nolannut itseään niin pahasti kun nyt, mutta se johtui myös siitä, että May ei ollut hänelle entuudestaan tuttu.
Hetken kuluttua poika kuitekin nosti katseensa Mayn kasvoihin ja rohkaisi itsensä. Charlie vastasi nyökkäillen tytön sanomisiin ja hymyili hieman. Hänen poskensa olivat punaiset ja kädet hikosivat, kuten aina uusissa tilanteissa.
Charlie vilkaisi katossa olevia valoja ja huokaisi syvään: "Kyllä noille valoille pitää tehdä jotain", poika sanoi ja nousi ylös. Poika harppoi taas portaita ylös ja löysikin valonkatkaisijan vierestä valonhimmentimen. Charlie tarttui siihen, himmensi valoja reippaasti ja asteli takaisin Mayn viereen: "Nyt on parempi."
Hallissa oli nyt hämärää, mutta siellä näki kuitenkin nenäänsä pidemmäs ja se oli hyvä.
"Ethän sinä itseäsi nolaa", Charlie sanoi huvittuneena. Poika oli huomannut tytön nipistelevät itseään. "Eikö tuo satu?", charlie kysäisi ja katsoi Mayn punottavaa kättä, josta pystyi vielä selvästi erottamaan nipistelyn jättämät jäljet.
Charlie katsahti tyttöä tämän kysymyksen jälkeen ja mietti hetken: "Olen surkea keksimään mitään tekemistä, mutta mehän voimme ainakin nyt näin aluski vain jutella, tai mennä tuonne jäälle, eikai täällä sen parempaakaan tekemistä keksi", Charlie sanoi ja katseli himmeässä valossa hohtavaa jään pintaa mietteliäänä.
Pian poika huomasi hallin toisella puolella hyllykön, joka oli täynnä luistimia. "Haetaan sinulle tuolta luistimet ja minä otan omani, taisin jättää ne tuonne alas", Charlie sanoi ja nyökkäsi luistinhyllyn suuntaan. "Voisimme yhdessä opetella luistelemista, ei ainakaan tarvitse hävetä taitojaan jos kumpikaan ei osaa luistella", Charlie sanoi ja hymyili iloisesti.
Poika nousi ylös penkiltä ja otti tyttöä kädestä ja veti tämän mukanaan jäätä ympäröivän aidan portille. Charlie nappasi luistimensa maansta ja he astelivat jään poikki toiselle puolelle hallia. "Valitse siitä itsellesi sopivat", poika sanoi ja päästi toisen kädestä viimein irti.
Charlie istuutui penkille ja veti luistimet jalkaansa ja alkoi sitoa nauhoja kiinni.

[may]

May istui hiljaa Charlien vieressä, tuijottaen yhä edessään olevaa kaidetta - sitä samaa kaidetta, jota Charliekin tuijotti omalta kohdaltaan, tytön vierestä. Monille tilanne olisi voinut olla ahdistava tai jopa huvittava, mutta May nautti siitä hiljaisesta hetkestä. Jostain syystä May tunsi juuri tällä hetkellä itsensä täysin varmaksi jokaisesta liikkeestään ja äskeinen epäröinti ja ahdistuneisuus oli kadonnut kuin tuhka tuuleen. Hetken verran tyttö onnistui jopa hymyilemään suhteellisen aidolla tavalla, kunnes toinen katkaisi hiljaisuuden ja nousi, ilmeisesti, säätääkseen valojen kirkkautta.

Valojen himmetessä tyttö uskalsi, tosin hitaasti, nostaa katseensa turvallisesta kaiteesta ja vilkaista toisinaan kohti Charlieta, joka ei itsekkään vaikuttanut olevan aivan tilanteen tasalla. Kuitenkin Charlien ulkonäkö paljasti, että tavallisesti poika ei varmastikaan käyttäytynyt tällä tavalla muiden seurassa – kai tämä oli jonkinlainen hiljainen hetki heille molemmille. Kuitenkin, hiljaisuuden yhä venyessä May yritti keksiä jotain järkevää sanottavaa toiselle, mutta kaikki ideat tuntuivat naurettavilta Mayn omissakin korvissa, eikä tyttö halunnut Charlien kanssa säästäkään keskustella. Tyttö oli aina ennen osannut keskustella mukavia kenen tahansa kanssa, mutta nykyään hän oli aivan lukossa tuntemattomien ihmisten seurana.

Mayn helpotukseksi Charlie sai avattua suunsa, juuri kun tyttö oli vaipumassa epätoivoon, vaikka toisen puheet eivät olleetkaan Maylle kovin mieluisia. Ne pakottivat tytön jälleen miettimään vastausta kysymykseen, johon hän mielellään ei vastaisi ollenkaan. "Kyllähän se sattuu, mutta oikeastaan se taitaa olla myös syynä siihen. Tai siis, miksi nipistelisin itseäni, jos en haluaisi, että se sattuu. Tosin en usko, että ymmärsit tästä mitään, mutta et ole ainakaan ainoa, joka ei olisi asiasta perillä, sillä en tätä oikeastaan itsekään ymmärrä." May hieroi ohimoitaan ja pudisti hitaasti päätään. "Tällä hetkellä haluaisin tosiaankin läimäyttää itseäni, sillä tunnen oloni niin naurettavaksi."

Aivan ilman varoitusta tyttö tunsi toisen käden omassaan ja huomasi Charlien johdattavan häntä kohti hyllykköä, jossa ylimääräisiä luistimia säilytettiin. May ei ilmeisesti ollut kuullut Charlien ajanvietto suunnitelmaa, johon tytön ikäväksi, taisivat liittyä luistimet. Alistuneena kohtaloonsa May otti hyllyltä pienimmät luistimet ja istahti toisen viereen sitomaan niitä. "Tämä ei tosiaankaan ole minulle mieluisa harrastus. Emmekö voisi luistelun sijaan vaikka kävellä tuolla jäällä edes takaisin?" May naurahti omille sanoilleen, solmi luistimet kiinni, ja nousi horjuen seisomaan. Hitaasti tyttö asteli jääkenttää ympäröivän aidan portille ja avasi sen. May astui kuitenkin sivuun portin suulta ja katsoi Charlieta. "Teidän jälkeenne." Tyttö yritti parhaansa, jotta onnistuisi hymyilemään kannustavasti toiselle. Miksi minusta tuntuu, että tämä yritys on jo valmiiksi tuomittu epäonnistumaan?

[Charlie]

Charlie sitoi nauhoja, mutta katsoi silti hiustensa lomasta tyttöä, joka istui hänen vieressään ja sitoi omian luistimiensa nauhoja. Yht'äkkiä May nousi ylös ja Charlie solmi nopeasti nauhoista pienen rusetin ja irrotti otteensa nauhoista.
Poika nosti itsensä vaivoin ylös, aivan kuin tämä luistelu yritys olisi jo nyt tuntunut äskeistä vaativammalta, mutta poika ajatteli, että se varmaan johtui siitä, että nyt hän tiesi että hänen mokailujaan ja tekemisiään katsottaisiin koko ajan ja se sai pojan hermostumaan entisestään.
Hän nosti katseensa tyttöön, joka seisoi portilla, poika nielaisi kuuluvasti ja asteli sitten epävakain askelin portin luo ja hymyili tytölle, vaikkei olisi tosiaankaan halunnut enssimmäisenä astua jäälle.
Poika tarttui jäätä reunustavaan aitaan ja astui, melkein koko paino käsiensä varassa, jäälle.
Charlie ei päästänyt hetkeksikään irti kaiteesta, koska muuten poika olisi varmasti kaatunut rähmälleen ja saanut lisää mustelmia entisten seuraksi.
Heti jäälle päästyään pojasta alkoi tuntua siltä, että jäällä käveleminen olisi ollut paljon parempi idea, mutta nyt taisi olla jo hieman liian myöhäistä.
Charlie katsoi tyttöä, joka seisoi vieläkin aidan toisella puolella.
Poika luisteli portille ja ojensi kätensä tytölle: "Saanko olla avuksi", Charlie sanoi hymyillen ja veti samassa Mayn jäälle, pitäen tätä pystyssä, sillä toinen tuntui lysähtävän jäähän, jos poika irrottaisi otteensa, eikä Charlie edes halunnut tehdä sitä.
Charlie lähti luistelemaan kohti jään keskustaa ja liutti tyttöä edellään koko ajan.
He pääsivät melkein keskelle, kunnes Charlie kompastui jäässä olevaan koloon ja poika kaatui kyljelleen maahan, eikä tietenkään siinä rytäkässä tajunnut irrottaa otettaan tytöstä, joten May kaatui hänen päälleen, mutta onneksi pudotus oli pehmeä.
Charlie punastui hieman, olihan hän arvannut että jotain noloa tapahtuisi, mutta nyt oli myöhäistä katua.

[may]

Iloisesti nauraen May seurasi toisen valmistumista jäälle siirtymiseen ja pojan jäälle päästyään yritystä pysyä pystyssä, joka näytti tytönkin mielestä hyvin epätoivoiselta. "Eikö nyt tunnukin siltä, että äskeinen ehdotukseni jäällä kävelemisestä oli paljon parempi kuin tämä luisteleminen?" Vinosti hymyillen tyttö katsoi, kun Charlie tarrasi kiinni jäätä reunustavasta aidasta, pysyen sen avulla nipin napin pystyssä. Yhä nauraen May aikoi peruuttaa pois portilta, takaisin penkeille, mutta huomasi liian myöhään toisen ottaneen kädestään kiinni ja ymmärsi pian seisovansa keskellä liukasta jäätä vain pojan avulla pystyssä pysyen. "Jos en paremmin tietäisi, pitäisin sinua hulluna, joka yrittää keinoja kaihtamatta saada minut hengiltä – luultavasti siinä onnistuen."

May mutisi kirosanoja liukuessaan horjuen eteenpäin jäällä, tietäen näyttävänsä säälittävältä, vaikka liikkuikin ainoastaan toisen työntämisen ansiosta. Vaikka May teki parhaansa pysyäkseen itse pystyssä, hän huomasi yhä olevansa kokonaan Charlien vastuulla. Ajatus ei sinänsä helpottanut tytön oloa, sillä tämä muisti kuinka poika itse oli kaatuillut jäällä aikaisemmin siellä 'luistellessaan'. May oli jo huokaisemassa helpotuksesta parivaljakon lähestyessä jään keskustaa, jonne hän uskoi Charlien heitä kuljettavan, mutta huomasi liian myöhään tapahtumien kulun. Charlie veti tytön mukanaan maahan, vaikka Mayn onneksi hän kaatuikin suhteellisen pehmeästi pojan päälle.

Tyttö punastui ja sulki hitaasti silmänsä, toivoen, että ne avatessaan hän olisi yhä yksin kiduttamassa katsomon penkkejä. Kuitenkin Mayn avatessa silmänsä, hän huomasi makaavansa yhä pojan päällä. "Olin jo vähällä sanoa, että hei, me emme kaatuneetkaan, mutta ilmeisesti se ei ollutkaan totta. Ei kai sinuun sattunut pahasti? Minun onnekseni minä satuin kaatumaan pehmeästi, mutta jostain syystä uskon, että se ei erityisemmin parantanut sinun oloasi." Hitaasti May yritti hivuttaa itseään pois Charlien päältä, mutta ei onnistunut nousemaan ylös, vaan löi itsensä kovaan jäähän joka yrityksellään. May tiesi näyttävänsä huvittavalta ja lupasi mielessään kuristaa pojan omilla käsillään jos tämä päästäisi suustaan yhdenkin kommentin. Syvään huokaisten tyttö päätti yrittää vielä kerran ja ponnisti käsiensä avulla istuma asentoon ja siitä jälleen seisoma asentoon. "Minähän onnistuin. Tiesin, että en voisi olla niin huono." May hymyili voiton riemuisesti pojalle, tosin hymy muuttui pian irvistykseksi, kun Mayn jalat lähtivät alta ja tyttö kaatui holtittomasti jäälle aivan Charlien viereen. Tyttö hieroi kädellään kipeää päätään ja vilkaisi Charlieta paljon puhuvasti. "Minä sain tarpeekseni. Luovutan."

[Charlie]

Charlie sulki silmänsä, eikä hänen poskilleen noussut helakan punainen väri ollut vieläkään kadonnut, eikä se varmaankana vielä hetkeen aikaan katoaisi pojan poskilta, niin nolona tämä oli koska oli kuitenkin itse aiheuttanut heidän kaatumisensta, mutta onneksi tyttö ei ollut saanut kipeään.
Charlie piteli päätään, jonka oli lyönyt jäähän kaaduttuaa. Kun poika avasi silmänsä May oli päässyt melkein pystyyn ja Charlie nousi itsekin istumaan, mutta siinä samassa tyttö kaatuikin uudelleen pojan päälle ja Charlie mätkähti uudelleen jäähän.
Poika hymyili hieman, sillä tilanne oli muuttunut nolosta, rennoksi ja huvittavaksi.
"Ei minuun sattunut", Charlie sanoi, vaikka oikeasti hän oli lyönyt päänsä aika pahasti jäähän, mutta eihän sitä nyt Maylle voinut kertoa, se olisi vienyt Charlielta kaiken itsevarmuuden, sen hitusen mitä siitä oli vielä tilanteen jälkeen jäljellä.
"Ei se minua haittaa, vaikka kaaduitkin päälleni", Charlie sanoi sitten ja joutui pitämään kätensä tiukasti kurissa, sillä ne meinasivat koko ajan kohota jäästä ja tarttua tyttöön kiinni, mutta onneksi poika sai ne pidettyä vaivoin kurissa, sillä tyttö olisi varmasti hämmentynyt, jos poika oli yhtäkkiä tarttunut toisen käteen, tai johonkin muuhun.
Kun tyttö mätkähti jäähän pojan viereen, alkoi Charlieastakin tuntua jo vahvasti siltä, että heidän kannattaisi lopettaa luistelu yritykset tältä päivältä. "Selvä, minullekkin riittää", poika sanoi hymyillen ja nousi seisomaan.
Tätä tarttui kiinni Mayn luistimiin ja avasi nauhat ja veti ne sitten pois tytön jaloista. Charlie katsoi Mayta ja hymyili tälle hieman samalla kun avasi omien luistimiensa nauhoja.
Charlie liu'utti luistimet jäätä pitkin lähelle porttia ja nosti sitten tytön ylös ja he lähtivät kävelemään kohti porttia. Molemmilla oli vain sukat jalassa, ja jää tuntui oudon viileältä, mutta paremmin sukilla pysyi pystyssä kun kahden terän avulla.

[may]

May katsoi hieman kateellisena Charlieta, joka nousi yllättävän ketterästi seisomaan kahden luistimen terän varaan. Tytön teki hurjasti mieli potkaista pojalta jalat alta, mutta sai vaivoin estettyä itseään ja iski potkuun kohonneen jalkansa takaisin maahan. May oletti, että Charlie esittäisi tytön kiusaksi joitakin temppuja luistellen, mutta Mayn ihmetykseksi poika laskeutui maahan ja tarttui kiinni Mayn luistimiin. Tilanteen muutos sai Mayn vihdoin hiljaiseksi ja tyttö tyytyi katselemaan, kun Charlie riisui molempien luistimia. May tunsi olonsa ulkopuoliseksi Charlien nostaessa hänet ylös, ja yhtä mekaanisesti tyttö jatkoi kulkuaan pojan vierellä.

May tunsi jään liukkaan pinnan sukkiensa alla ja joutui käyttämään kaiken tahdonvoimansa pystyssä pysymiseen, jolloin Charlie jäi vielä toistaiseksi rauhaan Mayn pisteliäiltä sanoilta, joita tyttö muuten olisi jo heittänyt ilmaan liiankin kanssa. Tallustellessaan varovasti jäällä tyttö puisti pienesti päätään ja katsoi poikaa. "Me taidamme olla varsinaisia talviurheilulajien harrastajia. Seuraavaksi voisimme koettaa hiihtoa tai vaikkapa laskettelua?" Ilkikurisesti hymyillen May jatkoi kulkuaan pojan vierellä, katsellen jään koskematonta pintaa, joka tässä valossa kimalsi kauniisti. Liukas jää sai Mayn jalat lipsumaan ja hätäisesti tyttö tarrasi kiinni Charlien kädestä, hymyillen hieman anteeksipyytävästi pojalle, joka tuntui joutuvan kokemaan kovia Mayn vuoksi.

Vihdoin parivaljakko saavutti jääkentän reunan ja May johdatti molemmat lähes ongelmitta takaisin jo tutuksi käyneelle penkkiriville. Ensimmäistä kertaa May katseli ympärilleen hämärässä jäähallissa, vain huomatakseen vastikään avatun rakennuksen olevan jo huonommassa kunnossa. Jäähallin vaaleaksi maalatut seinät olivat jo muutaman viikon aikana ehtineet tummua ja täyttyä erilaisista suurten taiteilijoiden piirustuksista ja kirjoituksista. Jopa jääkenttää ympäröivään aitaan oli ilmestynyt erilaisia raaputuksia ja muita koristuksia. May veti syvään henkeä, täyttäen keuhkonsa hallin tunkkaisella ilmalla, joka haisi sekoitukselta puuta, maalia ja jalkahikeä. Huokaisten tyttö huomasi yhä puristavansa pojan kättä ja päästi siitä säikähtäneen oloisena irti, mutisten anteeksipyyntöjä ja selityksiä Charlielle. May laski katseensa maahan tietäen, että hänen kasvonsa olivat muuttuneet aivan punaisiksi. Hetken painostavan hiljaisuuden jälkeen tyttö nauroi vaivautuneena tilanteelle, pitäen katseensa yhä tiukasti maassa. "Olemme toivottomia tapauksia luistelun suhteen, mutta kai mekin jotain järkevää saamme aikaan. Tai ainakin me voimme tehdä jotain.. hauskaa?"

[Charlie]

Charlie asteli kohti porttia, ja joka askel tuntui epävakaalta, mutta poika yritti silti parhaansa mukana pysyä pystyssä ja luottaa jalkoihinsa, vaikkei niihin hyvin voinut koskaan luottaa.
Poika nauroi hieman: "Ehkä jätän talviurheilulajit rauhaan, vaikka koko loppuelämäkseni, ne eivät sovi minulle", Charlie sanoi ja horjahti hieman, mutta sai tasapainonsa takaisin juuri viime hetkellä ennen kaatumista.
Charlie tartui Mayn käteen, koska tämä meinasti kaatua, ja yritti pitää tätä parhaansa mukaan pystyssä.
Kun he viimein pääsivät pois jään ulottuvilta, Charlie huokaisi helpotuksesta ja vannoi mielessään ettei ikinä enää menisi lähellekkään tuota kimaltelevaa jääkenttää.
Poika asteli Mayn perässä penkin luo ja istuutui tämän viereen, ja kuten tämä oli pelännytkin, hiljaisuus laskeutui heti heidän välilleen ja silloin oli aina vaikeaa keksiä jotain sanottavaa. Charlie vilkuili tytön suuntaan, mutta toinen ei näyttänyt huomaavankaan, tämä vain kiersi tutkivalla katseellaan jäähallia nurkasta nurkkaan.
Charlie tunsi, miten tyttö irrotti otteensa pojan kädestä ja pyyteli anteeksi: "Ei se mitään se oli oikeastaan mukavaa", poika sanoi ja katui heti sanojaan, miksi hän oli sanonut niin.
Charlie punastui jälleen ja painoi päätään hieman alaspäin, mutta vilkuili silti koko ajan tyttöä, sillä ei voinut olla ihailematta tämän kauniita vartalon ja kasvojen piirteitä.
"Niin olemme", Charlie sanoi ja nauroi myös. Hän nosti katseensa tyttöön ja katsoi tätä kysyvästi: "Mitä hauskaa täällä voi tehdä?", poika kysäisi ja katseli ympärilleen ja yritti keksiä jotain. Poika vilkaisi seinällä olevaa suurta kelloa, se oli jo puoli kymmenen, mutta ei heillä ollut kiire mihinkään. Tai mistäs Charlie sen voi tietää, arvasi vain.
"Hmm, no me voisimme jutella, mutta minä taas en ole hyvä keksimään puheenaiheita, joten se on siis huono idea", poika sanoi hymyillen ja yritti mielessään keksiä jotain, mutta ei keksinyt mitään, tai jos keksikin niin ideat olivat niin huonoja, ettei poika edes viitsinyt sanoa niitä ääneen, jatkoi vain miettimistä...huonolla menestyksellä edelleen.

[may]

Hiljaisuus oli painostavaa. Tytöstä tuntui aina välillä, kuin jäähallin seinät olisivat kaatuneet päälle ja litistäneet hennon tytön alleen. Seinilläkin tuntui olevan tänään jotain tyttöä vastaan. Kaikki mitä tyttö vain keksikin tehdä, oli tuomittu epäonnistumaan. Päätään pudistaen May katsoi Charlieta, joka vaikutti tyttöön verrattuna niin tasapainoiselta ja normaalilta nuorelta. May, joka oli pienen elämänsä aikana harkinnut useaan kertaan oman elämänsä riistämistä, ei voinut estää kateutta joka hänet valtasi. Kaikilla muilla asiat tuntuivat olevan paremmin, eikä tyttö edes itselleen voinut myöntää asioiden oikeaa laitaa. Maytä oli jo pitkään ottanut tämä tilanne päähän, hän oli vihannut niin itseään kuin menneisyyttään, mutta oli sinnitellyt tässä tilanteessa vaikka kuinka pitkään. Oli helppoa esittää onnellista ja elämästään nauttivaa henkilöä, mutta esittäessään tyttö unohti helposti itsekin mikä oli vialla.

Lastenkodista lähdön piti olla ratkaisu kaikkiin ongelmiin. Vanhan hylkääminen uuden tieltä, uuden sivun kääntö, sen piti olla helppoa, mutta tyttö huomasi nyt kulkevansa samaa polkua kuin aikaisemminkin, tietämättä missä olisi seuraava risteys, joka antaisi mahdollisuuden valita uudelleen tiensä. Tyttö vain pelkäsi, että seuraavassa risteyksessä olisi vain kaksi tienhaaraa – toinen jatkaisi samaan malliin ja toinen lopettaisi kaiken. Tyttö värähti ajatuksistaan ja kokosi itsensä nopeasti. Viimeisenä hän halusi kertoa ongelmistaan tuntemattomalle, joka joko esittäisi kiinnostunutta tai lähtisi lätkimään. Tyttö palasi tähän hetkeen, huomatakseen tuijottavansa Charlieta. May käänsi päänsä toiseen suuntaan, katsoi vastapäistä jäähallin seinää, joka oli samanlainen kuin kaikki muutkin seinät. Tyttö ei halunnut muistaa tai ajatella menneisyyttään juuri nyt. Menneisyys oli tytön yksityinen asia, jota hän pohti omaan huoneistoonsa luomassa turvallisessa tilassa – suojassa uteliailta katseilta.

Maytä tämä koko tilanne vain nauratti tai itketti, tyttö ei ollut itsekään siitä aivan varma. Siinä he istuivat vierekkäin jäähallin katsomossa, kaksi toisilleen lähes tuntematonta ihmistä, viettämässä aikaa tyhjässä jäähallissa. May tiesi tarkalleen miksi oli tullut tänne, hän oli halunnut rauhaa ja parhaiten sitä sai paikassa, jossa lähes kukaan ei käynyt. Väsyneenä ikuiseen paikallaan polkemiseen tyttö pakotti kasvoilleen tyhjän hymyn, joka jätti Mayn silmät ilmeettömiksi. "Toisin sanoen meidät on tuomittu istumaan tässä paikoillamme, tekemättä mitään, hiljaisuuden vallitessa? Olen varma, että kykenemme parempaan, kunhan vain yritämme enemmän. Meillä on käytössämme hämärä jäähalli, useita penkkejä ja jääkenttä. Mitä niillä voi tehdä?" Tyttö halusi epätoivoisesti keksiä tekemistä, unohtaakseen hetkeksi oman elämänsä, saadakseen muuta ajateltavaa, mutta pelkäsi, että he eivät koskeen keksisi tekemistä täällä. He olivat molemmat luistelutaidottomia, kammosivat jäätä ja kummallakin oli tänään ongelmia keskustelun ylläpitämisessä. Tyttö ei kuitenkaan halunnut lähteä vielä, sillä silloin hänellä olisi koko päivä aikaa miettiä. Sitä hän viimeiseksi halusi. Kohtaloonsa alistuneena May huokasi vilkaisten Charlieta. Tytön tuurilla poika lähtisi pian pois ja jättäisi tytön yksin ajatuksineen.

[ Sisältöä on melkein. Pahoittelen. ]

[Charlie]

Charlie istui hiljaa tytön vieressä ja katseli tarkkaillen ympärilleen hämärässä hallissa, yrittäen keksiä jonkun järkevän puheenaiheen, mutta ei se sujunut. Ei ollut koskaan sujunut. Poikaa häiritsi, koska tämä ei tiennyt mitä toinen ajatteli, eikä sitä ainakaan voinut päätellä Mayn tyhjistä silmistä. Tilanne alkoi olla todella vaivaantunut samanlainen tilanne oli ollut vain kerran pojan elämässä, silloin kun Charlie oli lähtenyt sijaiskodistaan ja aloittanut oman vapaan elämän. Silloin hänellä oli tuo sama tunne, joka oli kalvanut poikaa kauan ja nyt se taas esitteli itsensä, eikä poika saanut sitä mielestään vaikka kuinka yritti.
”Ehkä me voisimme tutustua toisiimme hieman paremmin, tai ainakin yrittää”, Charlie sanoi ja kääntyi tyttöä kohti, hänen oli pakko saada muuta ajateltavaa kuin kurja menneisyytensä, josta hän oli silloin ollut niin ylpeä, mutta nyt kaikki oli toisin Charlie häpesi itseään ja menneisyyttään vaikkei sitä muille helposti näyttänytkään. ”Koska minä en ainakaan keksi mitä muuta täällä voisimme tehdä”, Charlie sanoi hymyillen ja iski tytölle silmää, muttei tajunnut mitä varten, se kai tuli luonnostaan.

Charlie ei yleensä ollut keskustelun se osapuoli, joka joutui keksimään puheenaiheet, sillä aina hänellä oli seurassaan joku, joka ei millään malttanut pitää suutaan kiinni. May oli erilainen, no kaikkihan ovat omalla tavallaan erilaisia, mutta Charlie tunsi juuri tuon erilaisuuden piirteen vuoksi jonkinlaista vetoa tyttöön. Mutta kukapa poika ei olisi tuntenut nähdessään toisen upeat vartalonpiirteet, mutta siihen Charlie ei kiinnittänyt huomiotaan. Hän kiinnitti aina eniten huomiota ihmisten luonteeseen, mutta toki ulkonäkö oli aina plussaa.

”Onko sinulla sisaruksia? Miten päädyit tänne? Eli kerro minulle hieman itsestäsi.” Poika töksäytti, mutta ei jäänyt odottelemaan vastauksia, koska halusi ensin itse kertoa oman tarinansa, jota ei kovin moni tiennyt. Toisen menneisyyden tunteminen sai pojan ymmärtämään paremmin ihmisiä ja heidän reaktioitaan.
”Minulla on yksi sisko, Satine. Hän on minua vuoden nuorempi. Vanhempani kuolivat kun olin nuori ja meidät annettiin sukulaisten hoiviin, he olivat rikkaita, mutteivät välittäneet meistä lainkaan. Minä aloin käyttää huumeita ja alkoholia, ja tulin niistä riippuvaiseksi ja sain siskonikin kokeilemaan ja häpeän sitä”, Charlie sanoi ja painoi päänsä alas:” Satine pääsi kuitenkin eroon huumeista ja hänet lähetettiin tänne, Saint Lyons Academyyn. Minä taas jatkoi samaa rataa, kunnes lopulta pääsin eroon niistä, mutta toki siitä ajasta on jäänyt syvät arvet, joista ei ikinä pääse eroon. Kaverit kaikkosivat, mutta minä pääsin pois, helppoa se ei ollut. Sillä monta kertaa olin hengenvaarassa, ja selvisin – Ihme kyllä.” Poika lopetti kertomuksensa ja huomasi, että oli ehkä hieman painottanut joitain asioita liikaa mutta ei viitsinyt enää korjailla niitä. Ja oli tämä hieman liioitellutkin, mutta niinhän Charlie aina teki, mutta suurin osa hänen tarinastaan oli totta, oikeastaan aivan kaikki.

[[Ei se mitään, tämäkin on nyt vähän könkkö viesti. ^^’]]