Luurankoja hempeällä taustalla

[Mizu]

(( Zacharie astuu kaiketi paikalle. YeiY!! ))

Vaimeat askeleet kaikuivat käytävällä. Useimmat oppilaat olivat käytävillä tai vapaatunneillaan. Mizu Labelallakin oli vapaatunti. Hänen varmat askeleensa suuntasivat kohti kuviksenluokkaa. Joillekin ahkerille maalaajille ja piirtäjille oli annettu erityinen lupa käyttää kuvaamataidon luokkaa vapaatunneillaan. Kuitenkin suurin osa näistä oppilaista näytti olevan koulun vanhimpia. Opettaja kävi avaamassa oven ja päästi oppilaat sisään ja nuo saivat sitten käyttää aikaansa siellä. Mizu oli yksi noista oppilaista. Hän oli onnistunut kietomaan opettajan pikkusormensa ympärille, vaikka heillä olikin tiettyjä taidetta koskevia erimielisyyksiä joista he joskus kehittivät kunnon tappelun.
Tyttö kiskaisi oven auki ja kurkisti sisään. Siellä ei ollut kuin yksi oppilas, Sean, joka tuntui lopettelevan työtään. Mizu käveli sisään ja hymyili pojalle pikaisesti tuon lähtiessä pois. Mizu jäi siis yksin.
Hän hymyili itsekseen ja suoristi mustan samettihameensa helmoja. Se leveni kellomaisesti vyötäröltä alaspäin ja ylettyi hieman alle polvien. Jaloissa oli pitkävartiset saappaat, joiden korot antoivat 175 cm pitkälle tytölle ainakin kymmenen senttiä lisäpituutta. Mizu oli siis melkeinpä pelottavan pitkä niiden kanssa. Pitkän nahkatakin alla oli korsetti, jossa oli vaaleanpunaisia ruusunkuvia tummemmalla pohjalla ja sivuissa nyörikoristukset.
Tyttö riisui nahkatakkinsa ja ne pelottavan korkeat kenkänsä, jotta hänen olisi helpompi maalata. Takin hän heitti tuolille ja kengät potkaistiin huolimattomasti jalasta siihen tuolin viereen. Toinen kenkä jäi pystyyn ja toinen kaatui pitkin pituuttaan lattialle.
Hän kävi maalauksensa sieltä huoneen toiselta puolelta ja asetti sen maalaustelineeseen. Sitten tyttö haki maalia. Pinkkiä, mustaa, valkoista, vaaleansinistä ja muita pastellivärejä. Maalaukseen oli kuvattu pääkallo oikeaan alareunaan ja horisonttiin luurankoja, jotka roikkuivat hirrestä ja maahan pääkalloja sekä ruusuja. Maalaus olisi voinut olla synkkä ja ahdistavan pelottava jos se olisi maalattu synkillä väreillä. Mutta tyttö oli käyttänyt hempeitä pastillivärejä, joten maalaus oli lähinnä pelottavan ironinen, mutta opettaja oli pitänyt siitä.
Mizu laittoi cd-soittimensa napit korville ja klassinen musiikki täytti hiljaisena huoneen, joka muuten hehkui hiljaisuutta. Ei Mizu täydessä hiljaisuudessa pystynyt maalaamaan. Hiljaisuus sai hänet vainoharhaiseksi. Liikaa kauhuelokuvia. Tyttö keskittyi työhönsä ja unohti täysin kaiken ympärillään olevan.

(( Eli Mizun käyttämä korsetti on tälläinen: www.hottopic.com/store/product.asp?LS=0&ITEM=264617&RN=144
<3<3 rakastan tuota kaukaista unelmaa...))

[Zacharie]

Zack lähti historian luokasta aina viimeisenä, eikä tämäkään kerta ollut poikkeus. Ne harvat oppilaat, jotka tunnille olivat raahautuneet, olivat jo useampia minuutteja sitten kadonneet kukanenkin omille tahoilleen. Viimeiseksi jäänyt poika jutteli opettajansa kanssa niitä näitä keräten samaan aikaan tavaroitaan mustaan kankaiseen olkalaukkuunsa. Zacharie ei yleensä kiirehtinyt, sillä hän piti juttukaveristaan ja tämän ajatuksista kymmeniä kertoja enemmän kuin useimmista koulun oppilaista ja heidän mietteistään. Nyt tuo kuitenkin oli saanut inspiraation opettajan kanssa aiemmin tunnilla käydystä samuraiväittelystä, ja vaikka ukko fyysisesti vielä viipyikin historian luokassa, oli tuon mieli jo piirtänyt ääriviivoja uudelle maalaukselle.
”Mustaa..”
Opettaja kohotti katseensa kysyvästi papereista, joita hypisteli käsissään. Hän vilkaisi pojan hassunkurista vaaleanpunaista paitaa, jonka musta teksti mainosti 'Brains for sale' ja antoi toisen suupielensä kaartua hymyntapaiseen. Zack palasi säpsähtäen todellisuuteen ja virnisti. ”Täytyy mennä.. Kiitos.” Pörröpää nosti laukun olalleen, sujautti A4 kokoisen piirustuslehtiön kainaloonsa ja nappasi mp3soittimen kuulokkeiden johdosta juuri, ennen kuin kuulottimet olisivat napsahtaneet lattiaan. ”Seuraavaan kertaan.” Niine hyvineen Zacharie lampsi huoneesta tyrkäten oven kiinni mennessään. Opettaja antoi katseensa painua takaisin pistokoepapereihin ja mielensä lipua minne lie.

Zach suunnisti kuvaamataidon luokkaa kohti. Hän avasi raolleen jätetyn oven ja astui sisään maalilta ja pölyltä tuoksuvaan huoneeseen. Puolituttu tyttö seisoi omissa maailmoissaan pensseli kädessään suurin piirtein keskellä luokkaa. Tavallisemmannäköisen typyn ollessa kyseessä poika olisi saanut kaivaa kauankin toisen nimeä muististaan, mutta tämän tyypin kanssa ei ilmennyt moista ongelmaa. Zacharie seisoi hetken oviaukossa odottaen, josko toinen sattuisi havahtumaan maailmastaan sen verran, että tuota olisi voinut moikata. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Nuorukainen hymähti hiljaa itsekseen, pudisti päätään ja käveli pieni hymynkare huulillaan muutaman askeleen verran lähimmän pöydän ääreen. Poika istahti pöydälle risti-istuntaan maihareine päivineen ja laski laukun viereensä. Kassin uumenista pojan sormiin etsiytyi tummansininen lyijykynä. Piirustuslehtiö avattiin mustan sametin verhoamaan syliin.
”No niin.. Ah.” Käsi sujahti vielä laukkuun ja löysi kuin löysikin kaiken kirja- ja monistepaljouden keskeltä nopeasti pienen taivaansinisen hiuspampulan. Pörröinen ruskea tukka solmittiin huolettomasti löysälle nutturantapaiselle ja nyt, kun hiukset eivät olisi tiellä, voisi hahmottelu alkaa.

[Mizu]

(( Anteeksi kesto ^^''''))

Siro käsi kohosi sipaisemaan kiharan korvan taakse. Mizu mutristi huuliaan ja katsoi maalausta arvioivasti. Se ei olisi vielä läheskään valmis. Vaaleanpunainen näytti hyvältä samoin muut pastillivärit. Tosin joidenkin mielestä maalaus olisi luultavammin ahdistava. Mutta välittikö tyttö? Kyllä jollain tasolla, mutta..
Kappale vaihtui ja pieni hiljaisuus täytti pieneksi ajaksi tytön pään. Sitten klassinen alkoi taas soida. Tyttö keskittyi taas maalaamiseen. Lisää pastillisävyjä.
Käsi hieraisi pienesti poskea, kuin vahingossa. Tyttö tunsi jotain märkää sormissaan ja katsoi mitä se oli. Sitä samaa vaaleanpunaista väriä jota hän oli käyttänyt maalauksessa. Mizu tuijotti hölmönä kättään ja hieroi poskeaan että saisi maalin pois. Se tuntui kuitenkin leviävän. No, se lähtisi vedellä. Hän keskittyi taas maalaamiseen.
Kuitenkin outo tunne vaivasi. Oliko täällä joku muukin. Pensseli pysähtyi sivelemästä maalauksen pintaa ja päätä käännettiin ensin oikealle ja sitten vasemmalle. Tyttö pyörähti vielä ympäri ja huomasi sitten toisen. Kuulokkeet revittiin korvilta, kun Mizun huulille levisi hymy.
”Ai.. Hei. Milloin sinä tänne ilmaannuit? En huomannutkaan”, tyttö sanoi naurahtaen perään pienesti. Milloin hänestä oli tullut näin hajamielinen? Ja kuinka pitkään toinen oli tuossa ollut? Poikahan kävi samoilla tunneilla hänen kanssaan, eikö? Oliko poika hänen ikäisensä?
Mizu mietti hetken mikä toisen nimi mahtoi olla. Tämä taisi olla se LeViquen poika, eikö? Jos hän siis oikein muisti. Mizu hieraisi vielä poskeaan. Pitäisi saada tuo väri pois..

[Zacharie]

Zack oli antanut katseensa vaeltaa ulos kuvaamatiadonluokan ikkunoista. Aurinko paistoi pilvien raosta tuulen tuudittamalle pihamaalle. Tästä kulmasta ei näkynyt pihan keskelle, vaan metsänlaitaan, hiljaisimmille seuduille ja sekös oli Zacharielle mieleen.. Ulkona oli kuitenkin vain vähän piirrettävää. Poika oli kääntänyt silmänsä maalarityttöön jo useita minuutteja ennen kuin tämä huomasi hänet siinä pöydällään istumassa. Zack tunsi itsensä urkkijaksi vetäessään ensimmäiset piirrot lehtiöönsä, mutta työnsi ajatuksen pois saman tien. Hän ei piilotellut olemassaoloaan, toinen ei vain ollut vielä..
"Ah. Terve."
Zacharie vilkutti lehtiönsä takaa nopeasti, maidonvaaleat kasvot pienestä harmista rytyssä. "Jokin aika sitten. En tohtinut tulla siihen häiritsemään. Anteeksi töykeyteni." Poika olisi halunnut vielä lisätä, että toisen olisi pitänyt taivuttaa päätään hieman poikaan päin, jotta hän olisi saanut tytön kauniin leuankaaren paremmin näköpiiriinsä. Luonnollisesti tuo jäi sanomatta. Ihmiset harvoin pitivät siitä, että heitä piirrettiin heidän tietämättään. Lyijykynä liikkui paperilla kuin itsestään Zackin napittaessa Mizua samalla hymyillen varsin viattomanoloisena suojastaan.

Hiljaisuus piteni ja poika päätti avata suunsa, ennen kuin se ehtisi epämukavaksi asti. "Sinä olet Mizu, vai mitä?" Siniset silmät räpsähtivät ja kaunismuotoiset huulet kaartuivat ystävälliseen virneeseen. "Minun kuuluu varmaan pahoitella myös sitä, että venytän taidehistorian tunteja iänikuisilla kysymyksilläni. Eräs ystäväni samalta kurssilta kertoi minulle jokin aika sitten, että kaikkia oppilaita ei välttämättä kiinnosta yksityiskohdat, jotka minun mielestäni vaativat lisää valaistusta." Nuorukainen, joka tosiaan oli muutamaan otteeseen saanut opettajan unohtamaan ajankulun, iski nyt silmää. "Tämä ystäväni väittää, että oppilailla, jopa minulla, kuuluu olla muutakin elämää."

[Mizu]

Mizu vilkuili uteliaana toisen suuntaan. Mitä tuo oikein piirsi? Tyttö pysyi hiljaa ja päätti kysyä sitten tilaisuuden tullen. Hän seurasi toisen käden liikettä paperilla. Tahtoo nähdä! Mizu oli nähnyt joitakin pojan töitä ja oli kuullut opettajankin joskus kehuvan toista. Uteliaisuus otti taas valtaa.
Tyttö nosti katseensa Zacharien silmiin.
" Kyllä. Mizu. Ja sinä olet Zacharie. Taidehistorian tunnit ovat parhaita. En laita ollenkaan pahakseni, vaikka venytät niitä. Yksityiskohdat ovat tärkeitä. Ilman niitä kaikkia asioita ei välttämättä pysty hahmottamaan kunnolla. Ja mitä elämään tulee, uskon että sinullakin on elämä. Kaikki vaan elävät eri tavoin. Joillekin juhliminen on elämä, joillekin maalaaminen tai musiikki", tyttö sanoi hymyillen suloisesti. Hän asteli toisen lähelle ja yritti kurkistaa mitä toinen piirsi.
"Mitä muuten piirrät? " Mizu kysyi viattomasti. noin. Nyt se oli kysytty. Toivon mukaan kohta hän saisi vastauksen.

[Zacharie]

Pojan housujen musta, kulunut sametti riiteli uudenuutukaisen, vaaleanpunaisen t-paidan kanssa, mutta toisaalta sopi kuitenkin herran päälle saumattomasti, vähän niin kuin Mizun maalaus ja sen erikoinen värivalokoima. Koko ajan kun toinen puhui, liikkui lyijykynän pää edelleen kuin taiottuna paperilla. Zack tuskin vilkaisikaan tekelettään, sillä nyt kun tyttö oli kääntynyt häneen päin, kasvojen piirteet olivat paremmin kuvattavissa ja poika tallensi mieleensä jokaisen normaalista poikkeavan piirteen.. Kapea kaula, hivenen korkeat poskipäät, pitkät, tasaiset ripset ja tietysti tuo pisti merkille myös posken maalitahran.
"Piirrän? Tätä tuskin voi sanoa vielä piirtämiseksi, kunhan suttailen." Zack virnisti lehtiönsä takaa ja empi hetken. Hän käänsi kuitenkin nopeasti piirtelyksensä toisen nähtäväksi, sillä eihän tuota ollut mitään järkeä piilotellakaan. Paperille oli ilmestynyt joitain hahmotelmia Mizun kasvoista, useimmissa mukana posken maalitahra, tyttö seisomassa maalaustelineensä edessä selkä kuvaajaan päin, hieman tarkemmin tehty pari silmiä sekä tytön täyteläiset huulet siinä pienessä uteliaassa mutrussa, joka tuon kasvoille oli eksynyt hänen odottaessaan pojan vastausta viimeisimmälle kysymykselleen.
Zackin kasvoilla kävi nolo hymy.
"Toivottavasti et pahastu.. Minussa taitaa olla vähän papparatsin vikaa." Poika katseli Mizua anteeksipyytävästi sotkuisen hiuspehkonsa alta. Katse väistyi kuitenkin pian kohdistuakseen maalaustelineen tarjontaan, joka viimein näkyi koko komeudessaan. Kului muutama hiljainen sekunti. "Sinä maalaat hienosti." Ehkä hieman äkkinäinen puheenaiheen uudelleensuuntaus. Jostain syystä nuorukainen tunsi vaivaantuvansa tämän puolitutun tarkastellessa kyhäilyjään. Hahmotelmat eivät olleet läheskään niin hyvää jälkeä, mihin poika pystyi ja vaikka poika ei kaino perfektionisti ollutkaan.. "Minä tykkään erityisesti värinkäytöstäsi." Zack hymyili maireasti. "Vaaleanpunainen on aliarvostettu väri."

[Mizu]

Tyttö katsoi toisen tuotoksia pää hiukan kallellaan. Sitten käsi kohosi vaivihkaa sipaisemaan poskelle jo kuivunutta maalia. Turha sitä olisi enää hangata, se lähtisi pesemällä pois.
”Suttailet? Nuo ovat todella hienoja. Upeita. Ja en laita pahakseni vaikka piirrät minua”, Mizu sanoi hymyillen. Miksi hän suuttuisi kun häntä piirrettäisiin? Olihan se imartelevaa mutta..
”Miksi muuten piirrät minua..? ” tyttö puki ihmettelynsä sanoiksi ja punastui heikosti heti perään.
Hiuksia siirrettiin nopealla käden liikkeellä pois kasvoilta, hailakan vihreiden silmien tutkiessa Zackia ja tuon piirtelyjä. Ne olivat todellakin upeita, hyvin elävän näköisiä.
Tyttö ei voinut olla ihailematta niitä.

Kuitenkin Mizu käänsi huomionsa nyt maalaukseensa. Hänkin tarkasteli tuotostaan suu hiukan mutrussa, punan hävitessä nopeasti poskilta.
”Tjaah. Monet ovat sen olevan ahdistava, mutta pääasia on, että sen tilaaja pitää siitä”, tyttö sanoi. Itse hän ei pitänyt maalausta hyvänä. Hän oli osannut piirtää ja maalata niin pitkään kun muisti, kiitos hyvien geenien.

[Zacharie]

Zack hymyili vienosti ja sujautti lehtiön vaivihkaa olkalaukkuunsa tytön kohdistaessa huomionsa maalaukseen. Poika suoristi jalkansa ja liukui pöydältä tytön viereen seisomaan. Hänkin napitti nyt maalausta kasvot silmiä myöten hymyssä.
"Minä piirrän paljon asioita, joita näen. Mielikuvitukseni ei ole parhaimmasta päästä ja inspiraatioita tulee harvoin. Harjoittelen raapustelemalla mitä milloinkin." Poika vilkaisi Mizuun yhä hymyillen. "Ihmisiä ja eläimiä on haastavin piirtää, kun ne harvoin pysyvät yhdessä asennossa pitkään. Tämä on kai eräänlaista muistiharjoittelua. On vaikeaa tavoittaa ilme tai asento, jos on nähnyt mallinsa vain hetken."
Zack työnsi lyijykynän hiustensa lomaan, jonnekin hiuspampulan tienoille, ettei se tipahtaisi ja nosti olkalaukun toiselle olkapäälleen roikkumaan. Jotenkin pojalla oli sellainen olo, että hän häiritsi tytön työtä. Tyttö ei kuitenkaan maalannut vain omaksi huvikseen, vaan teos oli ihan tilattu.
"Minä taidan painua häiriköimästä. Törmäillään taas, Mizu." Poika heilautti kättään ja asteli ovelle. Hän jätti oven mennessään hieman raolleen, että toinen saisi hieman happea kaiken maalauksensa lomassa ja jatkoi kulkuaan ulos koulurakennuksesta. Lämmin päivä kutsui luokseen ja Zack päättikin tehdä pienen piknikin rannalle. Hänen olisi vain haettava kylmää juomaa ja keksipaketti asunnostaan, sekä valittava kirjahyllystään joku fiilikseen sopiva kirja.

[Siirrän hahmoni tästä pelistä. Kiitokset.]

[Mizu]

(( Ah.. Selvä..Anteeksi ^^'' ))

Mizu hymyili toiselle ja nyökkäsi sitten pienesti.
"Tosiaankin. Inspiraatio on hiukan hukassa välillä.. Näkyillään" tyttö sanoi toiselle ja katsoi tuon loittonevaa selkää. Mizu vilkutti toisen perään ja tarttui sitten pensseliin. Ensimmäiset vedot olivat aina ne vaikeimmat. Vähän aikaa kului ja tyttö oli laittoi kuulokkeet korvillee ja napsautti levyn soimaan. Huoneen täytti taas musiikki, joka rauhoitti paljon Mizun mieltä.
Kohta tyttö oli taas vaaleanpunaisen maalauksensa lumoissa.

((Kiitos pelistä))