Kahvila aamuvarhaisella.

[Alex]

// Seuraa vailla elellään, joten ilmainen sisäänpääsy.

Aamuvarhainen kahvila oli varsin hiljainen ja leppoisa paikka. Asiakkaita ei ollut paljoakaan, vain muutamia, jotka haukottelivat väsyneinä ja tilasivat jotakin kofeiinipitoista saadakseen itsensä hereille näin aamutuimaan. Kahvilan työntekijätkin näyttivät toimivan hiukan vetelästi tähän aikaan, mutta ei sitä kukaan tuntunut huomaavan omien ongelmiensa keskeltä. Tasaisin väliajoin joku kävi tilaamassa jotakin, mutisten asiansa niin epäselvästi, että kassaneidilläkin oli ongelmia saada tilauksesta selvää. Siinä ihmisiä kulki, latautui pitkää työpäivää varten. Seinällä oleva kello läheni jo kahdeksaa tasaisesti raksuttaen.
Kahvilan nurkkapöydässä tapahtumia seurasi pitkät hiuksensa tupeeraanut, pääosin mustiin pukeutunut noin 16-vuotias poika. Ruskeita, väsyneitä silmiä kehysti musta kajaali, antaen pojan katseeseen lisää syvyyttä. Nuorukaisen katse kierteli ihmisiä laiskasti, pojan siemaillessa samalla kaakaotaan. Se lämmitti mukavasti, rentoutti, vaikkei tässä kyllä olisi tarvinnut enää yhtään rennommaksi tulla, muutenhan tässä vielä nukahtaisi. ei sen puoleen, että lauantaina olisi pitänyt kiirehtiä jonnekin, mutta silti.
Poika haukotteli niskaansa hieroen. Kumma, miten lauantaina ei saanut unta enää seitsemän jälkeen. Yleensä tähän aikaan lauantaina poika oli vielä syvässä unessa, ja sitähän jatkui usein vähintään kymmeneen. Jostain tuntemattomasta syystä Alex oli kuitenkin herännyt tänään tavallista aikaisemmin, ja koska ei ollut saanut enää unta, oli päättänyt lähteä jonnekin tekemisen puutteesta. Kahvila oli sitten sattunut sopivasti kohdalle, ja koska aamupalaakaan ei oltu vielä syöty, oli päätös syntynyt hetkessä. Poika nappasi yhden hiussuortuvan sormiinsa, pyöritellen sitä hiljalleen sormien välissä. Takkuhan tuohon tulisi, mutta hällä väliä. Olihan aina kammat keksitty, joten mitä sitä turhaan varomaan. Ajatukset eivät olleet kovinkaan vilkkaita, lähinnä ne liikkuivat musiikin maailmoissa. Alex nosti mukin huulilleen juodakseen, mutta joutuikin toteamaan, että kaakao oli jo lopussa. Poika tuhahti lähes kuulumattomasti, ja päätti käydä hakemassa lisää juotavaa. Pieni purtavakaan ei olisi pahitteeksi, joten mukaan tarttui herkullisen näköinen viineri. Maksettuaan ostoksensa punatukka laahusti takaisin paikoilleen ja rupesi syömään viineriään ja juomaan pillimehuaan. Terveellinen aamupala tosiaankin.

[Amanda]

Amanda kiskoi takkia tiukemmin ympärilleen. Ranskan vilpoisa aamu sai tytön vaalean ihon kananlihalle. Miksi ihmeessä hän oli vaivautunut lauantaina kahdeksan aikoihin aamulla kaupungille? Edes neitokainen itse ei tainut syytä tähän aamuiseen happihyppelyyn tietää. No, väliäkös tuolla. Huokaisten Amanda avasi ensimmäisen vastaan tulleen oven ja astui sisätiloihin vilkaisten samalla ympärilleen. Jonkin sortin kahvila, kaiketi. "Voinko jotenkin auttaa neitiä?" Amanda katsahti tarjoilijaa, joka rupesi selittämään ranskaksi jotakin ja kiskoi hämmentyneen näköistä tyttöä tiskiä kohden. Kun kultakutri toipui hämmennyksestään tämä vilkaisi nopeasti vielä ympärilleen ja siirsi katseensa sitten tarjoilijaan. "Kahvi voisi toki maistua." Neiti Jones totesi hymyillen tarjoilijalle, joka huitaisi kädellään huolettomasti ilmaa ja häipyi takahuoneen suuntaan. Vaaleaverikkö nojaili tiskiä vasten kevyesti ja antoi katseensa kiertää pitkin kahvilan seiniä.

Katse pysähtyi erään pitkähiuksisen pojan kohdalla. Arviolta Amandan ikäinen, ehkä vuoden tai pari nuorempi. Tyttö kallisti aavistuksen päätään ja tutki poikaa katseellaan. Poika näytti jännältä silmiä kehystävän mustan kajaalin ansiosta. Kevyt hymy kohosi väkisinkin vaaleaverikön kasvoille, mutta tarjoilijan ojentaessa valkoisen kahvikupin tytölle, tämä siirsi katseensa toiseen ja heitti tälle epämääräisen määrän kolikoita.

Tyttö suunnisti heti pojan pöydän luokse. "Saanko liittyä seuraasi vai odotatko vielä näkymätöntä rakastettuasi?" Amanda virnisti ja kallisti taas kerran päätään. Ystävällisyys oli pahasti ottamassa valtaa nuoresta naisesta, mutta annettakoon tämänkin kerran nyt mennä. Ehkä sitten seuraavalle ihmiselle voisi vittuilla, jos siltä tuntui. Vastausta kultakutrimme ei kumminkaan jäänyt odottamaan vaan istuutui poikaa vastapäiselle tuolille ja laski pöydälle valkoisen kahvikuppinsa. Katse harhautui vastapäätä istuvaan ja tutki tätä avoimesti.

[Alex]

Alex oli hetki sitten saanut käsiinsä sanomalehden, ja oli parhaillaan lukemassa kulttuuri-osiota, jossa oli mielenkiintoinen juttu nykynuorten musiikkimausta ja taisipa siinä olla informaatiota joistakin Ranskaan suuntautuvista, eri bändien keikoistakin. Poja katse etsi sivulta jotakin metallibändiä, jota itse fanittaisi, mutta eihän sieltä mitään sellaista löytynyt. Niinpä poju nakkasi lehden viereiselle, tyhjälle pöydälle ja joi hieman pillimehustaan.

Kun kahvilan ovi kävi, ja sisään asteli vaaleahiuksinen, arviolta pari vuotta vanhempi nuori nainen, Alex antoi katseensa pysähtyä hetkeksi häneen. Varsin sievä, tuo ajatus tuli pakostikin pitkätukan mieleen. Juuri ennen kuin Amanda käänsi katseensa punatukkaan, nuorukainen jo katseli muualle, vilkaisten kuitenkin sivusilmällä vaaleaverikköä. Ja samassa tuo maksoikin kahvinsa ja suunnisti Alexin hämmästykseksi pöytään, jossa pitkätukka istui. Hymy ilmaantui pojan kasvoille alta aikayksikön, ennen kuin toinen kerkesi edes kysyä mitään.
"Tietysti saat, en odota tänään ketään."
Se sanoi yllättävän pirteästi ottaen huomioon vuorokauden ajan, ja antoi uteliaan katseensa kiertää nopeasti tyttö, ja samoin taisi tämä kultakutrikin tehdä. Alexin olisi tehnyt mieli virnuilla, mutta päätti hillitä näin alkuun edes hieman itseään.
"Mukavaa, että sain seuraa. Harvemmin näin aamusta kaupungille ilmaannun, mutta tänään sitten sattui niinkin kummasti."
Tuo tokaisi ystävällinen sävy äänessään, suu yhä hymyssä. Todellakin, ei Alex olisi uskonut, että tähän aikaan nuorempaa ikähaarukkaa olisi paljoa kaupungilla, jos ollenkaan hänen lisäksi, mutta oli osoittautunut olevan väärässä.

[Amanda]

Amanda hymyili pojalle nopeasti ja pyöritti lusikkaa valkoisessa kahvikupissaan. Se päästi vaimean kolahduksen osuessaan kupin reunoihin. "En minäkään tavallisesti kahdeksan aikoihin lauantai aamuisin eksy mihinkään kuppilapahasiin. Puoleen päivään koisiminen kuulostaa jo tutummalta." Amanda virnisti ja vilkaisi vastapäätä istuvaa kulmiensa alta. Tyttö vei kahvikupin huulilleen ja antoi katseensa kiertää muissa kahvilassa olijoissa. Kun kahvikuppi taas laskeutui pöydän pinnalle kultakutri naputteli sen sileää pintaa sormen päillään ja suoristautui tuolissaan. Katse tutki vaivihkaa pöydän toisella puolella istuvaa poikaa. Vaaleaverikkö sipaisi kasvoilleen karranneen hiuskiehkuran takaisin oikealle paikallaan ja kallisti aavistuksen verran päätään pitäen katseensa kokoajan pitkähiuksisessa pojassa.

Yht'äkkiä Amandasta tuntui, että hän oli unohtanut jotakin. Esittely, tietysti. No, käytöstavat eivät aina olleet ehkä neiti Jonesilla oikein hallussa. Toisaalta jos se jotakuta häiritsi, niin omahan oli ongelmansa. "Ai niin, kutsuvat Amandaksi." Tyttö naurahti hyväntuulisesti. Hän loi heti perään kysyvän katseen vastapäätä istuvaan odottaen jonkinmoista esittäytymistä tältäkin. Ei sillä etteikö hän olisi keksinyt varsin hyviä kutsumanimiä toiselle, mutta oikealla nimellä kutsuminen nyt sattui vain olemaan ehkä hieman mukavampaa toisesta osapuolesta. Amandan keksinnöt, kun tunnetusti olivat aivan omaa luokkaansa. Tyttö piti kasvoillaan kokoajan kevyen, ystävällisen hymyn. Katsekkin pysytteli oikeastaan kokoajan toisessa, mutta se ei ollut läpitunkeva.

[Alex]

Poika virnisti myös Amandalle. Eipä sitten ollut ainoa iltavirkku, Alex tuumi. Harvoin häntäkään sai hereille viikonloppuisin tai lomilla ennen puoltapäivää, useimmiten vasta ehkä vähän vajaa yhden aikoihin. Valvomisen puolelle kun tuppasi menemään silloin kun ei tarvinnut herätä aamulla kouluun, tai no, menihän se aina välillä silloinkin. Bändi vei aikaa, samoin kaikki muu ainakin Alexin mittapuulla tärkeä, kuten vaatteiden uudistaminen tai urheileminen, sekä tietysti hämähäkkien tutkiskeleminen ja tiedon ahmiminen näistä kiehtovista kahdeksanjalkaisista. Koulu ei niinkään innostanut, mutta pakkohan sekin olisi jotenkuten läpi vetäistä tulevaisuutta ajatellen. Liikunta ja kuvaamataito olivatkin niitä harvoja aineita, joissa punatukka pärjäsi, sekä tietysti biologia silloin kun oli vuorossa jokin selkärangattomiin liittyvä. harmi vain, että käytöskin luettiin mukaan numeroon. Ei Alex toki ollut yleensä törkeä muille, ei edes opettajille, mutta sen verran vilkasluonteinen, että se toisinaan taisi käydä aika pahastikin opettajien hermoille.

Nyt poju ei kuitenkaan murehtinut kouluasioita, vaan seurasi hymyillen, kuinka Amanda korjasi kasvoille karanneen hiuskiehkuransa, ja hymy leveni aavistuksen verran. Olihan tämänkin naamalla karanneita hiuskiehkuroita vaikka kuinka, mutta poika ei oikeastaan jaksanut välittää siitä. No, yleensä tytöt taisivatkin olla vähän tarkempia ulkonäöstään. Tai sitten hiukset vain olivat silmillä, olihan sekin vaihtoehto, ja vieläpä kaikista todennäköisin. Nuorukainen itse oli kuitenkin jo tottunut hiuksiin näkökentässä, joten se oli jo tavallaan tottunut siihen, eikä se paljoa häirinnyt.
Kun tyttö viimein esitteli itsensä, naurahti Alexkin tyytyväisenä siihen, että oli viimein saanut toisen nimen selville, ilman että tarvi edes kysyä
”Vai että Amanda? Meikäläinen on Alex.”
Tuo tokaisi vastaten Amandan kysyvään katseeseen, pieni virne naamallaan. Amanda oli kyllä nätti nimi, ja sopi nuorukaisen mielestä todella hyvin tälle kultakutriselle neidille. Poika haukkasi palan viineristään ja joi hieman mehua, katse kuitenkin koko ajan kiinnittyneenä vastapäiseen tyttöön. Amandan silmät olivat jotenkin hypnoottiset ja vangitsevat, todella vangitsevat kaikessa kauneudessaan.

// Ääh, miun pitää lähtee tältä päivältä, mutta huomenna ilmaannun tänne mahdollisesti siinä kahden maissa, paitsi jos en saakaan lupaa tulla koneelle. Onko siulla tietoa, pääsisitkö siihen aikaan? 83

[Amanda]

Amanda kallisti päätään taas kerran. Pakkomielle, tiedetään. Poika toisella puolella pöytää pitkine hiuksineen ei ollut ollenkaan hullumman näköinen. Katse laskeutui pian kahvikuppiin, jonka alkuperäisestä nestemäärästä oli kadonnut jo melkeinpä puolet. Tyttö tutki sen reunoja, joihin oli jäänyt vaaleanruskeat jäljet kielien siitä, että joku oli siitä juuri juonut. Hymähtäen Amanda nosti katseensa takaisin seurassaan olevaan poikaan. "Amanda hyvinkin. Koko nimeä et halua edes tietää." Tyttö naurahti kevyesti ja katsoi toista tutkivasti. Kultakutrin katse seurasi kuinka poika joi mehustaan ja haukkasi palasen viineristään. Nuori nainen nojautui kevyesti vasten tuolinsa selkänojaa ja pörröitti vaaleita kiharoitaan vieden kahvikupin samalla huulilleen. Vaikka Amanda olikin puhelias useimmiten, niin tällä kertaa puheenaiheet olivat tuntuneet loppuneen kesken, lukuunottamatta niitä enemmän tai vähemmän fiksuja puheenaiheita. No, josko punapää pöydän toisella puolella pelastaisi tilanteen.

Amanda antoi katseensa vaeltaa pitkin kahvilaa. Katse tutki pöydässään juoruavia vanhempia rouvas-henkilöitä ja eräässä nurkkapöydässä imuttelevaa pariskuntaa. Tytön katse palasi kumminkin nopeasti vastapäätä istuvaan Alexiin. Sormen päät siirtyivät naputtelemaan pöydän naarmuista pintaa ja tyttö itse hörppi kahviaan. Kun kahvinhimo oli saatu tyydytetty alkoi tupakkahammasta kolottaa. Taitavasti Amanda onnistui kumminkin työntämään tupakkahimonsa syvälle alitajuntansa perimmäiseen nurkkaan. Hän oli jo niin tottunut siihen, että enää se ei tuottanut juuri lainkaan ongelmia. Osittain syynä myös se, että sytkärin kaasumäärä oli jo pidemmän aikaa lähennellyt nollaa, eikä siitä tietäisi milloin se päättäisi sanoa sopimuksen irti. Pitäisi varmaan varalle ostaa toinen.

Amanda risti sirot jalkansa ja riisui ohuen takkinsa. Alta paljastui laventelinsininen avokauluksinen empire-tyylinen toppi. Takki löysi tiensä selkänojalle yhdessä valkoisen laukun kanssa. Vaaleahiuksinen tyttö vilkaisi ohi laahustavaa tarjoilijaa, joka keräsi laiskasti pöydiltä astioita, jotka olivat kaiketi asiakkailta jääneitä. No, keneltäpä muultakaan? Varmaan pieniltä vihreiltä miehiltä. Sisällään Amanda nauroi ajatuksilleen. Kaikkea sitä tulikin ajatelleeksi muutaman tunnin yöunilla.

[Kyllä varmaan pääsen niihin aikoihin koneelle. (:]

[Alex]

Pojan suusta kuului kevyt naurahdus Amandan kommenttiin kokonimestään. Ei siinä mitään, ei hänkään pahemmin koko nimestään välittänyt. Alex Jamal Cross. Hah, mikä nimi. Onneksi poju sai hillittyä itsensä, eikä naurahtanut typerälle nimelleen. Mitä kummaa vanhempien päässä oli oikein pyörinyt, kun he olivat antaneet pojalleen toiseksi nimeksi Jamal? Kutterinpurua varmaan.

Poika seurasi katseellaan, kuinka nuori nainen pörrötti vaaleita hiuksiaan ja joi samalla kahviaan, pohtien samalla sopivaa puheenaihetta. Turhan tuttavalliseksi ei kannattaisi ryhtyä, mutta kissa pitäisi nostaa nyt pöydälle ja kehitellä jotain. Niinpä, sen enempää miettimättä, poju avasi suunsa:
"Mitäs puuhailet vapaa-ajallasi näin yleisesti ottaen? Itse tykkään olla musiikin parissa, mutta myös erilainen urheilu menee. Nyrkkeilyä oon harrastanu skidistä lähtien, se on hyvä laji se."
Tuo tokaisi hymynkaarre huulillaan, pitäen kiinnostuneen katseensa neiti Jonesissa. Punatukka seurasi, kuinka tyttö riisui takkinsa ja laittoi sen tuolinsa selkänojan päälle. Alta paljastui empire-tyylinen toppi, joka sopi ainakin Alexin silmin katsottuna tytölle mainiosti värinsäkin puolesta. Poika ei itse kuitenkaan viitsinyt niiteillä ja ketjuilla varustettua nahkatakkiaan ottaa pois, sillä sen alla oli vain T-paita, joka paljastaisi lukuisat arvet käsivarsissa, ja sitähän nuorukainen ei halunnut. Ei sillä, että ne olisivat pilanneet ulkonäön tai jotain, mutta hänestä oli parempi välttyä mahdollisilta, kiusallisilta kysymyksiltä. Sitä paitsi Alex oli jo aikoja sitten jättänyt taakseen menneisyyden haamut, ja niiden kaiveleminen olisi ollut pojan mielestä silkkaa ajanhukkaa.

[Amanda]

"Nyrkkeilyä?" Tyttö kurtisti hienoisesti kulmiaan ja katsoi vastapäätä istuvaa. "Itse harrastan potkunyrkkeilyä ja miekkailua. Erittäin naisellisia lajeja molemmat." Amanda nyökytteli päätään kevyesti sanojensa painoksi. Huulilla väreili myös pienoinen hymy, joka yletti silmiin asti. "Niin, ja koulu vie suurimman osan vapaa-ajasta, mutta pakko se on rämpiä jotenkin läpi, jos haluaa tehdä tulevaisuudessa muutakin kuin siivoojan hommia." Kuinka järkeviä sanoja tyttö päästikään tänään suustaan. Ehkäpä olimme edistyneet ikuisuusprojektissa ota-itseäsi-niskasta-kiinni. Loputkin tipat kahvikupin pohjalta löysivät tiensä kultakutrin suuhun. "Anteeksi saisinko toisen kahvin?" Vaaleaverikkö tarttui ohi kulkevaa tarjoilijaa hihasta. Epämääräisesti murahtaen tarjoilija poimi tyhjän kahvikupin pöydältä ja katosi se mukanaan tiskin taakse. Silmiään pyöräyttäen Amanda siirsi katseensa Alexiin.

Huokaisten Amanda vilkaisi ohi kulkevaa kaveriporukkaa. Hän tosiaan kaipasi ystäviään Australiasta. Karistettuaan muistot mielestään kultakutri keskitti huomionsa seuralaiseensa, jos sitä nyt seuralaiseksi saattoi kutsua. "Oletko kauankin ollut Ranskassa vai oletko kenties paikallisia?" Tyttö kallisti päätään aavistuksen verran ja hymyili ystävällisesti pitkähiuksiselle pojalle. Ihminen oli kuulema utelias luonnostaan, eikä tämäkään tapaus osoittautunut poikkeukseksi.

[Kökköä. :S Ääh, inspis on kadonnut taas jonnekkin sängyn alle.]

[Alex]

Alex totta vie yllättyi, kun Amanda kertoi harrastavansa potkunyrkkeilyä ja miekkailua. Kulmat kohosivat aavistuksen verran, mutta hymy säilyi.
"Niin, ne ovat todella hyödyllisiä lajeja. Nykyään kun on kaiken maailman sekopäitäkin."
Ja Alex kuuluikin heihin. parantumaton sekopää se taatusti oli, mutta poju olikin viitannut sanoillaan lähinnä ahdistelijoihin tai muuten kieroutuneisiin ihmisiin, jotka saattoivat vaikka käydä kimppuun. Olihan sellaistakin tullut vastaan, tosin Ranska nyt olikin eri maata kuin Amerikka, mutta silti. Kaikki oli mahdollista.
"Ja koulu tosiaan. Minua ei voisi koulukäynti vähempää kiinnostaa, mutta kuten sanoit, pakkohan sekin on jotenkuten rämpiä läpi, vaikka uskoisinkin että enemmän elämäni sitten musiikin puolelle kallistuu, bändissä kun ollaan."
Tuo hymähti, kun mieleen tuli taas oma bändi. Lauluja olisi pitänyt rustata jo viime kokoontumiselle, mutta onneksi tyypit olivat ymmärtäneet, ettei niitä noin vain revitä ja ei varsinkaan ilman inspiraatiota.

Poju katsoi tarjoilijaa, joka murahti jotain epämääräistä, ja lähti hakemaan Amandalle toista kahvia. Pitkätukka tuhahti tuolle, jättäen kuitenkin kommentoimatta asiaa sen kummemmin. Amandakin pyöräytti näemmä silmiään, ennen kuin kääntyi taas Alexin puoleen tiedustelemaan tämän nyrkkeilyharrastuksesta.
"Olisikohan sellaiset kahdeksan yhdeksän vuotta, minä tiedä. Isä kun pyöri aikoinaan sellaisissa piireissä, niin siitä se sitten lähti."
Ruskeasilmäinen kertoi innostuneesti. Seuraava kysymys sai Alexin palaamaan hetkeksi menneisyyteen. Entisiin bändiläisiin, joita hän kaipasikin aika paljon, sekä isoveljeensä ja tämän takia alkaneesta huume- tupakka- ja alkoholikierteestä, josta suori oli tosin jo nyt päässyt irti.
"Muutettiin tänne perheen kanssa talvella 2005 Amerikasta, mä, äiti ja isä, sekä tietysti otukset."
Miehen alku selosti, ja kysyi sitten vuorostaan Amandalta, selvästi kiinnostuneena ja innostuneena aiheesta:
"Entä sinä? Ja kuinka kauan olet sitä potkunyrkkeilyä harrastanut?"

((Kyllä tuo tämän moskan voittaa 83 Äh, näyttäisi siltä että pitää häipyä tästä koneelta. Kestätkö, jos seuraavan kerran pääsen vasta ylihuomenna, sitten illalla joskus kuuden tai seitsemän välillä? ^___^'))

[Amanda]

"Niin. Ihmiset vain usein olettavat, että harrastan balettia tai jotakin vastaavaa." Amanda totesi olkiaan kevyesti kohauttaen. Kultakutri kohotti katseensa vastapäätä istuvaan. Katse vaelsi vapaasti toisen kasvoilla. "Minä en edes tiedä mitä haluan tehdä, kuhan saan kouluni suoritettua." Tytöllä ei ollut hajuakaan suunnitelmista. Varmaan viettäisi elämäänsä seurapiirijuhlissa kiertäen ja jonkun komistuksen kainalossa tai sitten ei. "Pari vuotta sitten luulin vielä tietäväni, mutta mieli on niin muuttuvainen." Pari vuotta oli joskus kauan aikaa sitten, nyt oli nyt ja ehkä huomenna saattoi jo tietää mitä halusi tehdä tulevaisuudelleen. "Pikku tyttönä olisin halunnut eläintarhan hoitajaksi." Amanda naurahti hyväntuulisesti ja pudisti kevyesti päätään. Vaaleaverikön oli vaikea kuvitella itseään ruokkimassa eläimiä ja siivoamassa näiden aitauksia.

Amanda kuunteli kokoajan kiinnostuneen oloisena, kun Alex kertoi kuinka kauan oli harrastanut nyrkkeilyä ja kuinka oikein oli eksynyt Ranskaan. Sopissa kohdissa tyttö nyökytteli päätään kuin ymmärtämisen merkiksi. "Öm.. taisin olla 10-vuotias, kun aloitin potkunyrkkeilyn, mutta sitä ennen olin käynyt jo kavereiden kanssa seuraamassa, kun muut harjoittelivat." Voi niitä aikoja, kun kaikki vielä oli tapahtunut leikin varjolla ja pääasiana oli ollut vain pelkkä hauskanpito.

[Enköhän pärjää. Munkin täytyy muutenkin lähteä tunnin päästä viim. koneelta, kun lupauduin kaverin seuraneidiksi farkkujen-ostosreissulle. (:]

[Alex]

Alex kallisti aavistuksen verran päätään Amandan baletti-kommentille, pieni virne kasvoillaan. Ei se kai ihmekään sinänsä ollut, kyllä pojukin helpommin kuvittelisi Amandan kaltaisen sievän tytön ennemmin tanssimassa balettia vaaleanpunaisessa röyhelöasussa, kuin mätkimässä toisia nyrkkeilykehässä.

Punatukka kuunteli vastapäisen selostusta siitä, miten tämä oli joskus halunnut olla eläintarhan hoitaja, ja naurahti pirteästi.
"Niin, onhan se muuttuvainen tosiaan. Minullakin oli muistaakseni vielä joskus pikkupoikana haaveena perustaa oma maatila sitten kun olen aikuinen. Kaikkea sitä pikkulapsena keksiikin."
Poika naurahti itselleen ja lapsuuden omituisille haaveilleen. Nykyään hänellä ei kuitenkaan ollut aikomuksiakaan ryhtyä sellaiseen hommaan, ehkä hämähäkkien pienimuotoinen kasvatus voisi olla ihan okei, mutta kyllä tuo silti elämänsä mieluummin musiikille uhrasi. eikä hämähäkkien kasvatuksella sitä paitsi itseään muutenkaan kokonaan saisi elätettyä, ehei.

Cross nyökkäsi tytölle tämän kertoessa potkunyrkkeilyn aloittamisestaan, pieni hymy yhä kasvoilla pysyen. Tuo huokaisi pienesti, ja katseli hetken mietteissään ulos. Aurinko pilkisteli heikosti pilvien takaa aina sopivassa rakosessa, mutta vilpoista ulkona varmasti vielä oli. Hetken kuluttua nuori kuitenkin jälleen kääntyi vaaleaverikön puoleen, parantaen asentoaan tuolissa.
"Se on kyllä upea harrastus, kunto ainakin pysyy hyvänä, ellei sitten satu saamaan selkäänsä vastustajalta. Muistan oikein hyvin, kuinka pari vuotta sitten sain oikein kunnolla turpaani kehässä. Aika kiva mustelma tuli, koko silmän ympärys oli musta ja turvonnut."
Tämä kertoi. Kylmät väreet vilisivät pitkin selkää, kun pojan päähän tuli kuva tapahtuneesta. Se oli käynyt niin äkkiä, ettei hän ollut kerinyt kunnolla reagoida - oli vain yhtäkkiä herännyt lääkäristä, jonka mukaan olisi voinut käydä pahemminkin. No, onneksi henki oli vielä tallella, vaikkei se kyllä ollutkaan ainoa kerta jolloin hengenlähtö olisi ollut lähellä. Eikä nyt kyse ollut pelkistä nyrkkeilyssä sattuneista onnettomuuksista, olihan sitä ties minkä pillereidenkin kanssa oltu tekemisissä.

// Suuretpahoitteluni kun tänne tuloni kestikin vähän odotetua kauemmin. Äitini serkun miehellä olikin nimipäivät, ja hän oli luvannut viedä meidät kahville, joten siksi en ihan heti kerennyt...^^'//

[Amanda]

"Oi sööttiä." Tyttö hymähti melko huvittuneena. "Voisin kuvitella sut joku talikko kädessä ja haalarit päällä." Todellakin. Kultakutrin mielessä muodostui jo kuva punatukkaisesta pojasta haalarit päällä ja talikko kädessä. Suupielet nykivät ja pian pokkakin petti. Amanda räjähti nauruun keräten kummastuneita katseita viereisen pöydän täti-ihmisiltä. Kun vaaleaverikkö sitten vihdoin sai koottua itsensä tämä katsahti Alexia pahoittelevasti hymyillen. "Anteeks, mut sä ja haalarit sekä talikko ootte aika huvittava näky."

Amanda kallisti aavistuksen verran päätään ja katsoi hymyillen. "Mä oon kerran melkeen saanut turpaani, mut jätkät ei uskalla lyödä kovaa, kun vastassa on tyttö, joten otan siitä tietysti kaiken hyödyn irti." Tyttöjen kanssa on sitäkin enemmän muodostunut kissatappeluita. Milloin on revitty hiuksista ja milloin taas purtu toista sääreen. Huvittunut hymähdys karkasi väkisinkin vaaleaverikön huulien välistä, kun tämä pudisti päätään karkoittaen ajatukset mielestään.

[Laadutonta, mutta parin tunnin yö unilla, melko hyvä.]

[Alex]

Alex tarkkaili Amandaa, kun tämän suunpielet rupesivat uhkaavasti nykimään ylöspäin. Pokan pettäminen ei varmasti olisi kaukana, kohta tuo repeäisi...ja sieltähän se tulikin. Vaaleaverikkö suorastaan räjähti nauramaan, ja hetken Amandan käkätystä katseltuaan Alexkin rupesi nauramaan, voimatta estellä itseään mitenkään. Kun poika sai sitten viimeinkin hillittyä itseään suurinpiirtein samoihin aikoihin Amandan kanssa, oli leveä virnistys kuitenkin yhä tuon kasvoilla.
"Totta. Lapioimassa elukoitten paskaa. Ei juma."
Tuo kähähti epämääräiosesti, joutuen jälleen hillitsemään itseään toiselta naurukohtaukselta.

Poju kuitenkin vakavoitui sen verran, että naama oli suurinpiirtein peruslukemilla tytön kertoessa harrastuksessa sattuneista jutuistaan. Tuo nyökkäsi ymmärryksen merkiksi, ja hymy kareili pojan kasvoilla kuullessaan sanat 'otan siitä tietysti kaiken hyödyn irti.' Poika nosti pillimehun käteensä, ja imaisi loputkin litkut suuhunsa. Sitten tämä venytteli käsiään, ja taivutteli hiukan niskaansa, pitäen katseensa Amandassa.
"Tykkäätkö hämähäkeistä?"
Tuo kysäisi ohimennen, vaikka arvelikin jo tietävänsä vastauksen. Ainahan sitä tietysti saattoi yllättyäkin, kuten äsken oli käynyt, mutta ajattelipa Jamal sitä silti tiedustella.

// No problem, ei minustakaan saa juuri nyt mitään erikoista kiskottua irti. //