Salaisuuksia

[Kaoru]

Kaoru punastui totaalisesti ja käänsi katseensa hetkeksi pois Dorinesta. Oliko hän muka tosiaankin ihastunut? Eihän se ollut Kaorun tapaista. Kuitenkin hän oli jopa kysynyt Dorinelta, ja tämä oli melkeinpä samaa mieltä.
"Njaa, luulisin. Eräs... poika." Kaoru ei tiennyt miten Dorine suhtautuisi siihen, että hän vehkoili samaa sukupuolta olevien kanssa. Eihän tämä ollut uutta Kaorulle, mutta että näinkin syvällisesti. Ei hän koskaan ollut vaivautunut ajattelemaan... pidemmälle. Kyllä seksi miehen kanssa kävi, mutta ei mitään syvällisempää.

"Luulen, että hän on enkeli." Kaoru hymyili pienesti Dorinelle ja nojasi kätensä varaan. Totta, Kaoru oli löytänyt enkelinsä. Ranska oli totisesti sekoittanut Kaorun pään. Nyt hän puheli jo enkeleistä ja anteeksiannosta. Mikä poikaan oli mennyt? No ei sillä väliä, Kaoru piti nykyisestä elämästään. Poika hymyili huomattavasti enemmän eikä ajatellut itsensä tappamista läheskään yhtä usein.
"Ja minä menin likaamaan hänet..." Kaorun mieliala laski noin 100 astetta alemmas, ja poika vajosi käsiensä päälle. Hän oli helvetti mennyt tekemään sen. Vaikka ei loppuun asti, hän ei pystynyt. Shiro oli silti liattu, ja Kaorun takia. Ja silti Shiro syytti itseään siitä, ei Kaorua. Poika oli jopa kannustanut Kaorua menemään loppuun asti.

[Dorine]

"Aijjaa", Dorine sanoi ja hymyili yllättyneenä.
No jaa, eipä siinä mitään. Kunhan ei Mikey, tyttö mietti ja virnisti. Sepä vasta olisikin hupaisaa. "Vein parhaan kaverini ihastuksen"-klisee toteutuisikin sitten vähän erilaiseen tapaan.
"Onko hänellä nimikin?" hollantilainen kysäisi ja katseli Kaorua silmät tuikkien. Hän oli silloin tällöin vähän huolissaan ystävästään, tämän jutut vaikuttivat joskus hirveän synkiltä. Toivottavasti pojalla oli onnea ihastuksensa suhteen.

Kun Kaoru puhui enkeleistä, tyttö muisti miten toinen oli syksyllä useasti toistellut, että Dorine oli antanut hänelle siivet. Ilmeisesti enkelit kiehtoivat japanilaista jollain lailla. Olisi hienoa, jos tämä löytäisi oman enkelinsä.
Minä olenkin jo löytänyt, Dorine ajatteli. Hän mietti hetken aikaa Mikeytä onnellinen hymy kasvoillaan, kun hätkähti Kaorun sanoja.
"Mitä tarkoitat?" tyttö kysyi ja kohotti huolestuneena tummia kulmiaan. Liannut..? Kaoru luultavasti tarkoitti sanansa vertauskuvallisesti, tuskinpa poika oli ihastustaan mutakuoppaan kaatanut.
Koska toinen näytti kaikin puolin masentuneelta, Dorine nojautui tätä vasten ja kiersi kätensä hellästi tämän ympärille.

[Kaoru]

"Eh... Ky-kyllä. Hän on Shiro." Kaoru käänsi katseensa poispäin Dorinesta. Mitähän tämäkin ajattelisi? Kaoru oli kusessa varattuun mieheen? Jotenkin Kaorumaista. Niinhän se aina meni. Aina kun Kaoru löysi jonkun josta kiinnostui, joku muu ehti häntä ennen.
Dorinen kietoessa kätensä Kaorun ympärille, poika upotti kasvonsa Dorinen hiuksiin. Kesti hetken ennen kuin Kaoru sai itsehillintänsä takaisin.

Kai hän voisi samantien kertoa Dorinelle? Ei hänestä kuitenkaan olisi salailemaan asiaa. oli jo tarpeeksi kamalaa istuskella yksinään pimeässä huoneessa ja pohdiskella tekojaan. Viimeisten päivien aikana Kaoru oli kehittänyt niin monta mielikuvitusystävää, että hän oli mennyt jo sekaisin luvuissa ja nimissä. Kenellekään kertominen ei ollut auttanut. Ehkä Dorinelle kertominen auttaisi? Dorine sentään oli aito ystävä.
"Minä..." Kaoru ei pystynyt katsomaan edes Dorineen päin. Poika kiristi otettaan tytön ympärillä ja nielaisi.
"Minä helvetti menin melkein raiskaamaan hänet!" Nyt se oli sanottu. Kaoru oli saanut sen pois sydämeltään. Tuntuiko paremmalta? Eipä oikeastaan. Sama oksettava inhon tunne velloi edelleenkin vatsassa. Kaoru inhosi itseään.

"Se oli tuhoontuomittu jo alusta alkaen." Niinpä. Shirolla oli joku jota rakastaa, Kaorulla ei. Taas maailma toteutti kakkossääntöään; Ei rakkautta Kaorulle. Siitä säännöstä tuskin päästäisiin ihan helpolla eroon. Vaikka Kaoru saisikin siipensä, joku veisi ne joka tapauksessa jossain vaiheessa. Lopussa jokainen olisi yksin, ja Kaoru pelkäsi olla yksin. Elämää pelättiin, mutta kuolemaa vielä enemmän.

[[hui kauhee. Tossa google-mainos -hommassa on pelkkiä enkelihommia. O.O *järkyttynyt* Kaoru voids hyötyä. ^^;]]

[Dorine]

Shiro? Dorine maisteli hetken nimeä ja yritti saada sopivia kasvoja mieleensä. Hetkinen.. Shiro on se albiinopoika minun luokallani. Tyttö muisti myös jotain muuta:
"Kaoru, eikös hän.. tuota, seurustele jo?"
Japanilainen albiinopoika kumppaneineen oli kyllä kiinnittänyt Dorinen huomion, vaikkei hän muiden ihmisten asioiden sorkkimisesta varsinaisesti nauttinutkaan. Ei ehkä ollut kovin viisasta huomauttaa tästä seikasta, mutta kyllä tyttö itse olisi ainakin halunnut tietää, jos ihastumisen kohde olikin varattu. Mieluiten hän kuuli asiasta alussa, ennen kuin tunne muuttui syvemmäksi kiintymykseksi.

Dorine kalpeni hieman kuullessaan, mitä Kaoru oli tarkoittanut sanoessaan, että oli liannut toisen. Tyttö vetäytyi järkyttyneenä hieman kauemmas pojasta, tuijottaen tätä tummat silmät epäuskoa täynnä. Hänen päässään risteili ajatuksia.
Raiskannut? hollantilainen mietti kauhuissaan. Seksuaalinen hyväksikäyttö, se oli asia, josta Dorinella oli melkeinpä omakohtaisiakin kokemuksia. Hän oli monta kertaa joutunut vasten tahtoaan lakanoiden väliin, mutta koska ei ollut ikinä laittanut vastaan, ei mitään väkivaltaa ollut esiintynyt. Ei tyttö silti raiskatuksi oloaan tuntenut.

Hän ei tiennyt, miten olisi suhtautunut Kaorun paljastukseen. Raiskaus oli vakava rikos, mutta poika näytti toisaalta aidosti katuvalta. Sitäpaitsi, Dorinesta tuntui ettei toisen mielenterveys ollut niin vahvalla kannalla, kuin keskivertoteinin. Tyttö punnitsi vaihtoehtoja mielessään: hän voisi vain jättää Kaorun yksikseen itkemään, jolloin hänen ei toisaalta tarvitsisi keksiä mitään sanottavaa, mutta menettäisi parhaan, ainoan ja rakkaimman ystävänsä. Sitten hän olisi taas yksin. Toinen, paljon paljon houkuttelevampi vaihtoehto oli lopulta se, jonka Dorine valitsi.
"Kaoru, minä.. olen pahoillani", hän mumisi ja kietoi taas kätensä toisen selän yli. Hän silitteli lohduttavasti Kaorun hiuksia ja huomasi, että häntä itseäänkin itketti. Empatia oli Dorinelle melko uusi tunne, koskaan ennen hänellä ei ollut ollut ketään, jonka kanssa jakaa iloja ja suruja.

[[ yhyy en osaa]]

[Kaoru]

Kaoru nyökytteli masentuneena. Kyllä, Shiro oli varattu. Ei sitä tarvinnut kertoa Kaorulle. Tämä oli tiennyt sen aivan alusta alkaen. Siltikin poika oli iskenyt silmänsä Shiroon. Se oli kamalaa.
"Kyllä minä tiedän... Tiesin alusta alkaen." Kaoru hymyili ahdistuneena Dorinelle. Ehkei kirjasto ollut kovin otollinen paikka tälläisille paljastuksille. Joku saattoi kuulla, ja se tietäisi ongelmia Kaorulle. Poika oli päättänyt pysyä erossa ongelmista. Japanin Kaoru sai pitää ongelmansa, mutta Ranskan Kaorulla oli aivan uusi elämä ja puhdas alusta. Ei tarvinnut kestää syyttäviä katseita ja herjaamista. Täällä Kaoru oli saanut uuden alun, ja poika oli mennyt pilaamaan sen omin käsin.

Dorinen sitten vetäytyessä kauemmas Kaorun sydäntä kouraisi. Siinäkö se oli? Nytkö tyttö hylkäisi hänet? Olihan paljastus karmiva. Taasko Kaoru jäisi yksin.
Kaoru sai kuitenkin huokaista helpotuksesta kun Dorine kietoi kätensä uudelleen pojan ympärille. Tyttö ei ilmeisesti aikonut hylätä häntä. Olisi ehkä pitänyt alusta alkaenkin vain kertoa Dorinelle. Tytön läheisyys helpotti huomattavasti taakkaa.

"Ei sinun tarvitse olla. Minä tiedän kuinka kamala ihminen olen. Minä jos kuka tiedän miltä tuntuu tulla raiskatuksi, ja silti minä itse menin tekemään sen!" Kaoru puri huultaan. Kirjastossa ei ehkä kannattaisi ruveta itkemään, tai heidät potkittaisiin samantien ulos. Eikä Kaorua viehättänyt ajatus siitä, että joku näkisi hänet itkemässä. Shiro oli nähnyt, ja se riitti.
Kaoru kietoi kätensä entistäkin tiukemmin Dorinen ympärille ja puristi tämän paitaa sormiensa välissä. Poika yritti epätoivoisesti rauhoittaa itseään, tosin aika kehnolla menestyksellä.
Kaoru ei ollut valmis antamaan itselleen anteeksi - eikä varmasti tulisi koskaan olemaankaan. Vaikka he olivatkin Shiron kanssa sopineet asian, painoi se silti Kaorun sydäntä. Ei sellaista tekoa voi antaa anteeksi! Kaoru ei enää ollut edes perillä siitä kuinka monta kertaa hänet itse oli raiskattu, mutta ei poika siitä enää välittänytkään. Se, että itse meni tekemään sen pahuuden oli pahempaa kuin se, että joutui uhriksi.

[Dorine]

"Voi Kaoru", Dorine huokaisi ja veti varovaisesti toisen tiukkaan halaukseen. Tyttö painoi Kaorun pään hellästi olalleen ja vilkaisi nopeasti hyllyn yli. Juniorirunkkari oli onneksi haihtunut, eikä ketään ollut kuulemassa pojan tunteidenpurkausta. Kirjaston toisella puolella majailevat hikipingot olivat yhä keskittyneet tiedekirjallisuuteen ja kirjastonhoitajakin lajitteli papereita selkä Dorineen ja Kaoruun päin.
Hollantilainen silitteli toisen päätä. Tuntui hyvältä lohduttaa ja olla toisen tukena. Vaikkei tyttö osannutkaan sanoa mitään, hän toivoi, että läheisyys riitti Kaorulle.

"Tuota, miten.. miten hän siihen suhtautui? Shiro siis?" Dorine kuiskasi hetken kuluttua epävarmasti. Kenties Kaoru ei halunnut puhua asiasta sen enempää. Ilmeisesti tapahtunut vaivasi poikaa melko lailla. Se toisaalta kertoi ainakin sen, että toinen tiesi, mitä oli tehnyt ja katui. Dorine niiskaisi itsekin ja pyyhkäisi silmiään nopeasti kämmenselällä. Siirtäessään kätensä taas pojan ympärille, hän huomasi ripsivärinsä levinneen.
Hemmetti, markettilaatu petti taas. Nyt ei kuitenkaan ollut oikea hetki murehtia levinneiden meikkien perään. Kaoru tarvitsi häntä tässä ja nyt.

[[lyhyenläntä : <<<]]

[Kaoru]

"Minä en ole ihan varma. Tällä hetkellä olemme ystäviä, luulisin. En koskaan päässyt niin pitkälle että... no kyllä sinä tiedät." Kaoru huokaisi syvään. Kertominen oli tosiaankin helpottanut oloa rutkasti. Nyt aiheesta oli paljon helpompi puhua kun tiesi ettei Dorine aikonut jättää häntä ihan heti. Aloitus on aina vaikeinta, senhän Kaoru tiesi. Shiron kohdalla se ei ollut vaikeata. Alotus oli helppoa, jatkaminen vaikeata.

"Hän muistuttaa aivan liikaa minua. En vain pystynyt siihen. Hyvä sinänsä..." Kaoru nyyhkäisi pienesti ja puristi toisen kätensä nyrkkiin. Vaikka Shiron pitäsi olla se joka vihasi, silti Kaoru oli se joka kärsi. Shiro oli antanut noin vain anteeksi Kaorulle, jopa suostunut tämän ystäväksi. Kaoru ei antaisi itselleen anteeksi, ei niin ikinä!
Jos poika ei oikeasti voinut hallita itseään, hänhän olisi vaaraksi toisille. Hän saattaisi olla jopa vaaraksi Dorinelle. Samassa Kaoru tajusi asian itsekin. 'Herrajumala, minähän voin oikeasti olla vaarallinen!'
Kaoru työnsi Dorinen hieman kauemmas itsestään ja käänsi katseensa lattiaan. Se ei ollutkaan Dorine jonka oli lähdettävä. Kaoru tässä oli se vaarallinen.
"Minä en hallitse itseäni... Voin aivan hyvin satuttaa sinuakin!" Kaoru parahti ja katsoi Dorinea suoraan silmiin epätoivoisena.

[[sama vika. : /]]

[Dorine]

"Hyvä juttu", Dorine sanoi hiljaa ja hymyili lohduttavasti, hieman helpottuneenakin. Eihän Kaoru siis oikeastaan ollut raiskannut poikaa, eihän? Hän ei halunnut ajatella asian yksityiskohtia sen tarkemmin, mutta eihän sitä voinut laskea raiskaamiseksi, ehkä korkeintaan joksikin seksuaaliseksi häirinnäksi.
"Jos hän antoi anteeksi, minusta sinäkin voit antaa itsellesi anteeksi", tyttö jatkoi hetken kuluttua ja silitteli toisen selkää.

Kun Kaoru työnsi hänet äkisti kauemmas, Dorine katsoi poikaa yllättyneenä. Mitä nyt? Oliko hän sanonut jotain typerää? Kenties hänen ei olisi alunperinkään pitänyt ruveta kaivelemaan asiaa. Kun japanilainen sitten kertoi, mistä kiikasti, Dorine hymyili helpottuneena, mutta kohotti kulmiaan yllätyksestä. Hän ei ollut hetkeäkään ajatellut, että Kaoru voisi olla tytölle vaaraksi. Miksi hänen pitäisi kaihtaa poikaa kuin ruttoa? Tämä oli erehtynyt kerran, erehtynyt melko pahasti, mutta Kaoru oli ihminen. Ja ihmiset ovat erehtyväisiä.
"Etkä voisi", hollantilainen kuiskasi ja vastasi pojan katseeseen. "Sinulla on ollut siihen jo monta mahdollisuutta. Sitäpaitsi, jos jätät minut niin.." tyttö jatkoi mutisten ja käänsi surullisena katseensa. Toivottavasti Kaoru ei ollut tosissaan. Jos Dorine jäisi taas yksin, hän ei tietäisi mitä tekisi. Kenties siinä tapauksessa se olisikin hän, joka hyppäisi alas tähtitornista. Tyttö antoi hetken mielijohteesta toiselle lämpimän, ystävällisen poskisuudelman.

[Kaoru]

Kaoru punastui Dorinen suudelmasta. Poika katsoi Dorinea silmät suurina. Eikö tämä tosiaankaan ajatellut Kaorua häiriintyneenä ja hulluna? Vaikka Kaoru oli mitä oli - siitä ei mihinkään pääsisi.
Kaoru hymyili pienesti Dorinelle.
"Enpä usko että voin antaa itselleni anteeksi. Eikä Shirokaan voi, vaikka väittääkin muuta." Ei kukaan ollut koskaan antanut Kaorulle anteeksi. Miksi nyt sitten antaisi? Toisaalta, olihan Ranska muutenkin erikoinen paikka. Kaorulla oli ystävä ja ihastus. Jos Kaoru onnistuisi vielä hankkimaan seurustelukumppanin ja pitämään suhteen yllä, niin silloin hän voisi sanoa muuttuneensa.
"Ei kukaan voi antaa sellaista anteeksi." Kaoru kuitenkin hymyili kiitollisena Dorinelle. Tämän sanat olivat lohduttaneet. Jos Dorine ymmärsi, se antoi jo rutkasti toivoa. Ehkä maailmakin joskus ymmärtäisi Kaorua eikä koko ajan potkisi perseelle?

"En minä sinua jätä." Kaoru vetäisi Dorinen halaukseen ja pörrötti tämän hiuksia. Ei hän jättäisi Dorinea edes pakosta. Dorine tulisi aina olemaan Kaorun ensimmäinen ystävä, ja ehkä viimeinenkin. Kaikesta muusta luovuttaisiin ennen Dorinea.
"Taidan jäädä sinulle aika paljon velkaa." Kaoru virnisti kiitollisena ja päästi Dorinen halauksesta. Ilman Dorinea Kaoru kyykkisi varmaan vieläkin omassa pimeässä huoneessa höpisemässä olemattomille henkilöille ja keikkuisi ikkunalaudalla toivoen putoavansa vahingossa alas.
Kaoru oli kuitenkin saanut paljon Shirolta. Kaoru oli nähnyt lisää maailmaa, ja oppinut satuttamaan itseään. Aina ei voinut elää kuplan sisällä. Kipu oli hyvä merkki siitä, että oli elossa.
Kaoru katsoi hymyillen siteen ympäröimää kättä. Se oli hänen ja Shiron välinen salaisuus.

[Dorine]

"Usko tai älä, kyllä voi", Dorine naurahti, vaikka hänellä ei ollutkaan mitään kokemusperäistä todistetta sanoilleen. Tyttö oli kuitenkin varma, että Shiro oli antanut kaiken anteeksi Kaorulle. Hänellä ei ollut aavistustakaan, miksi oli asiasta niin kovin varma, mutta tiesi silti olevansa oikeassa. Siitä hän tosin ei ollut varma, pystyisikö Shiron poikaystävä antamaan anteeksi, mutta se ei kai ollut oleellinen tieto. Ehkei Shiro ollut edes kertonut asiasta kenellekään. Kaorun kertomuksesta sai sen käsityksen, että pojat olivat sovussa

"Me ollaan tasoissa, Kaoru", Dorine sanoi virnistäen. Taas kerran Kaoru pilasi hänen kampauksensa. Sitten tyttö muisti myös levinneen silmämeikkinsä ja päättikin käydä korjaamassa tilanteen ennen kuin uskaltautuisi ihmisten ilmoille kirjaston rauhasta.
"Onneksi sinä olet ystäväni", hollantilainen tuumi hetken kuluttua. Kuinkahan monta kertaa hän oli kuluneen lukuvuoden aikana tämänkin lausunut? Tulipahan Kaorulle ainakin selväksi, että tyttö oikeasti välitti tästä.

[[yarrr tulee lyhyttä.]]

[Kaoru]

"Ai, ollaan vai?" Mitä Kaoru oli muka tehnyt Dorinen hyväksi? Ei niin mitään. Aiheuttanut ehkä enemmänkin harmia.
Poika vilkaisi pää kallella pörröhiuksista tyttöä. Tämän hän halusi tietää. Mitä hän totisesti oli tehnyt tytön hyväksi?
"Mitä niin hienoa olen muka tehnyt, että se on samalla tasolla tämän kanssa?" Kaoru kohotti hieman epäilevänä kulmiaan. Oikeastaan Kaoru jännitti Dorin vastausta. Pitikö tyttö siis oikeasti hänestä niin paljon? Kyllähän hän tiesi, että Dorine välitti hänestä, mutta kuitenkin. Että ihan niin paljon.
Kaoru tunsi itsensä hieman punastuvan. Ehkä hän ajatteli hieman liian pitkälle?

"Sanopas muuta. Sen täytyi olla kohtaloa, että tulin juuri sinun luo juttelemaan ja seuraa hakemaan. Mitä olisikaan käynyt jos olisin jättänyt väliin?" Kaoru oli miettinyt samaa ties kuinka monesti. Tosin, ei sen miettiminen mitään hyödyntänyt. Hän oli tavannut Dorinen, he olivat ystävävystyneet ja Kaoru oli ikuisesti kiitollinen. Sekä itselleen että Dorinelle.
Oli hienoa tietää että välitettiin. Kaoru tunsi ensimmäistä kertaa oikeasti kuuluvansa jonnekin. Edes kotiin hän ei kuulunut näin hyvin. No ei Kaoru kyllä muutenkaan kotiin tuntenut kuuluvansa. Perhe olisi vain onnellinen että pääsisi harmin aiheuttajasta eroon. Kaorua kohdeltiin kuin tuholaista, joka piti hävittää keinoja kaihtamatta tai se söi perheen perusrakenteet.

[[sama vika. ;_;]]

[Dorine]

Dorine kohotti hieman kulmiaan. Eikö Kaoru tajunnut, kuinka paljon hän oli Dorinen hyväksi tehnyt jo pelkästään istahtamalla tämän seuraksi käytävälle? Tytön itsetunto oli kohonnut monta pykälää ja hän oli viimein tuntenut kelpaavansa jolle kulle omana itsenään, ilman minkäänlaisia vaatimuksia. Tuskinpa hän olisi uskaltanut Mikeynkään kanssa edetä, jos ei olisi viettänyt niin paljon aikaa Kaorun vapauttavassa seurassa. Hänen pitäisi olla kiitollisuudenvelassa, eikä Kaorun.
"Todellakin ollaan. Et taida tietää, miten paljon olet oikeasti hyväkseni tehnyt", Dorine sanoi ja hymyili pojalle lämpimästi. Hän muisteli taas sitä, kuinka toinen oli maininnut saaneensa siivet, mutta taisikin olla niin päin, että Kaoru oli antanut Dorinelle siivet. Ja lentokyvynkin vielä.

"No, mitä sinulle muuten kuuluu?" tyttö kysyi hetken kuluttua iloisesti ja paukautti edessään avoimena lojuneen kirjan kiinni. Hän ei ollut oikeastaan soittanut Kaorua seurakseen vain ilouutisesta tiedottaakseen, vaan oli muutenkin kaivannut ystävänsä seuraa. Hänen ei tehnyt varsinaisesti mieli lähteä minnekään, mutta rauhaisa juttutuokio kirjastossa olisi piristävä.

[Kaoru]

"No en taida juu tietää." Kaoru raaputti hämmentyneenä takaraivoaan. Poskille kohosi pieni puna. Harvoin Kaoru kuuli tälläistä. Itseasiassa tämä oli ensimmäinen kerta kun kukaan sanoi hänelle mitään tälläistä. Wow, upeaa. Tältäkö tuntui oikeasti pitää jostakusta? Juuri tämän takia Kaoru piti Dorinesta. Tyttö oli täynnä yllätyksiä, eikä hänen seuraan koskaan kyllästyisi. Kaoru ei ainakaan kyllästyisi.
Siivet saivat taas lisää kokoa. Ehkä Kaoru pääsisi lentämään lähiaikoina?

"Minulle kuuluu ihan hyvää, koko ajan parempaa. Oli ikävä sinua ja olen kuluttanut aika paljon aikaa urheiluun. Hankkiuduin urheiluvalmennukseen." Kaoru hymyili hurmaavasti. Oli hauskaa, että Dorine kyseli myös muita kuulumisia. Ei tarvinnut koko aikaa höpistä pelkistä masentavista asioista ja rypeä huonon itsetunnon kanssa. Taas näitä ihmeellisiä päiviä. Ensin ollaan helvetissä, ja kohta kolkutetaan taivaanporteille. Oliko ystävillä aina tälläinen vaikutus?
"Entäs sinulle? Muutakin kuin Mikeyta?" Ei Kaorua haitannut vaikka Dorine höpöttäisikin Mikeysta. Tämä oli ihan mukava heppu. Ja Dorinen onni oli tarttiuvaa. Kunhan Dorine olisi onnellinen, olisi myös Kaoru. Muuta ei tarvittu.
Sama juttu oli Shiron kanssa. Ilmeisesti se koski kaikkia ystäviä. Ystävän ollessa onnellinen, olisi myös itse oltava onnellinen. Kaorua ei tarvinnut vaatia.
Taas poika onnistui taikomaan kasvoilleen kulumattoman ikihymyn.

[Dorine]

"Mitenkähän saisin kaiken mahtumaan yhteen lauseeseen", Dorine naurahti ja raaputti takaraivoaan muka mietteliäänä. Hänellä ei ollut tosin aikomustakaan kertoa Kaorulle, miten tärkeä tämä hänelle oli. Hän ei ollut vielä päässyt täysin yli epäluottamuksesta muuta ihmiskuntaa kohtaan, eikä hän halunnut ottaa sitä riskiä, että poika tietäisi miten paljon tulisi Dorinea satuttamaan, jos jättäisi tytön taas yksin.
"Olet minulle todella, todella tärkeä. Tärkeämpi kuin yksikään poikaystävä tulee koskaan olemaan", hän sanoi hetken kuluttua vaimeasti ja punastui kevyesti. Tyttö ei halunnut ottaa sitä riskiä, että joku kuulisi ja juoruilisi eteenpäin. Kenties tarinan väritetty versio osuisi Mikeynkin korviin ja tämä luulisi, että Dorinella oli Kaorun kanssa jonkin sortin salasuhde. Pelkkä ajatuskin sai hollantilaisen värisemään.

Dorine virnisti japanilaiselle iloisesti, kun tämä kertoi hankkiutuneensa valmennukseen.
"Hieno juttu."
Kaoru oli aiemminkin puhunut harrastavansa lenkkeilyä, oli mahtavaa, että tämä oli saanut itselleen kunnollisia harrastuksia. Liikunta teki hyvää sekä sielulle, että ruumiille, sen Dorine allekirjoitti täysin. Missään muualla hän ei tuntenut olevansa sellaisessa sopusoinnussa sekä itsensä, että maailman kanssa, kuin jäällä pyörähdellessään.

Kun toinen vaihtoi aiheen taas Mikeyyn [[vai Mikeyhyn? >XD]] Dorine punastui jälleen. Hänen oli itsensäkin vaikea totutella ajatukseen, että ihan totta seurusteli jonkun kanssa. Olihan hän Saint Lyonsissa viettämiensä vuosien aikana kulkenut vaikka kuinka monen pojan kanssa, mutta tässä suhteessa oli tunnetta mukana myös hollantilaisen osalta.
"No, tuota.." tyttö mietti, oliko tosiaan tehnyt muuta, kuin viettänyt aikaansa Mikeyn kanssa. Mitä hän sitten oli tehnyt silloin, kun poika ei ollut paikalla? Ajatellut tätä? Luultavasti. Ei, olihan hän luistellutkin. Dorine oli toteuttanut päätöksensä luistelun uudelleen aloittamisesta ja oli melko tyytyväinen tuloksiinsa. Edistyminen oli lähes mahdotonta ilman valmentajaa, mutta vanhoja kuvioita hän kykeni mainiosti harjoittelemaan yksinkin. Eikä nilkkakaan ollut pahemmin vihoitellut, mistä neitokainen oli ikikiitollinen.
"Olen minä luistellutkin", hän täydensi lauseen hetken kuluttua ja virnisti hieman nolona. Toivottavasti Kaoru ei kuvitellut, että tytön koko elämä pyöri Mikey Walkerin ympärillä.

[Kaoru]

Kaoru kuunteli silmät loistaen Dorinen höpisemistä. Tärkeämpi kuin yksikään poikaystävä? Oliko Kaoru siis tärkeämpi kuin Mikey, jota Dorine rakasti? Ja Dorine uskalsi vielä mennä paljastamaan sen julkisella paikalla.
"Kiitos, sinäkin olet tärkeä." Kaorun oli aivan pakko halata Dorinea pitkään. Tyttö ei varmasti koskaan saisi tietää kuinka tärkeä tämä oikeastaan oli Kaorulle. Shokkitilassa ensimmäinen mieleentuleva asia oli Dorine. Olihan Kaoru pyytänyt Shiroa hakemaan Dorinen luokseen sen jälkeen kun oli murtunut täysin. Shiro ei riittänyt, sen piti olla Dorine.
"Sinä pidät minut järjissä." Kaoru antoi hellän poskisuudelman Dorinelle ja päästi tämän irti halauksesta. Poika hymyili leveästi ja katsoi kiitollisena tyttöä.
"Tiedätkö, olit ainoa ihminen jonka halusin lähelleni kun murruin täysin..." Kaoru punastui pienesti ja laski katseensa. Ehkä tämä totuus kertoisi hieman Dorinelle kuinka tärkeä tämä oli. Dorine oli ainut joka pystyi pitämään Kaorusta huolta, ja jonka Kaoru antoi pitää huolta itsestään.

Dorinen reaktio urheiluvalmennukseen oli miellyttävä. Urheilusta oli tullut Kaorun uusi intohimo.
"Jep, vihdoinkin voin purkaa tunteitani johonkin." Kaoru ei tulisi koskaan tunnustamaan kenellekään, että oli Shiron raiskaamisen jälkeen juossut 7 km lenkin kyynelsilmin ja verenmaku kurkussa. Poika olisi voinut tappaa itsensä juoksemalla, ja juoksi silti. Urheilu oli hyvä tapa purkaa aggressioita ja tunteita. Varsinkin jos juoksisi yöllä, kukaan ei edes näkisi. Ja Kaoru tykkäsi juosta yöaikaan.
"Kuolen kyllä joku päivä sen vanhan kurpan kidutuspenkkiin. Olen tottunut paljon lyhyempään lenkkiin, ja ukko pidensi lenkkiäni huomattavasti. Lisäksi juoksen iltamyöhään saman lenkin." Kaoru pudisteli päätään ja huokaisi. Joku päivä liikunta veisi häneltä hengen.

Kaorun sitten mainitessa Mikeyn hän huomasi Dorinen punastuvan ja virnisti. Tyttö totisesti piti Mikeystä. Dorinen sitten kuitenkin kertoessa luistelusta Kaorun mieleen muistui lupaus minkä Dorine oli tehnyt.
"Lupasit opettaa minut luistelemaan!" Kaoru virnisti leveästi. Ei luistelu ajatuksena hirveästi innostanut, mutta siinä saisi viettää aikaa Dorinen kanssa. Ja ties vaikka Kaoru innostuisi luistelusta, eihän sitä koskaan tiennyt kun ei ollut kokeillut. Ainakin hän voisi katsella Dorinen luistelua. Tämä kun vaikutti melkeinpä ammattilaiselta tässä lajissa.
"Tai voisin ainakin tulla katselemaan joku päivä. En tiedä uskallanko vaarantaa täydellisen ahterini tulemalla itse jäälle." Ahterin kohdalla Kaoru hieraisi takapuoltaan ja virnisti. Ei poika oikeasti pitänyt itseään täydellisenä, tai jos pitikin, hän ei ainakaan tunnustaisi sitä kenellekään. Ei Kaoru ollut niin itserakas.