Post by Keigo on May 20, 2007 22:40:49 GMT 2
Keigo seurasi katseellaan etääntyviä poikia, kunnes nämä olivat lopulta poistuneet kirjastosta. Häntä rasitti tällainen, eikä pelkästään hänen hermojaan. Hän tarkisti vielä katseellaan että Noemi oli kunnossa, ja huomasi vasta sitten Adrienin päälle läikkyneen kahvin. hän havaitsi samaan syssyyn, että Noemi oli kilttinä, kultaisena tyttönä jo ottanut asian hoitaakseen, joten Keigo luotti siihen, että Adrien jäisi henkiin, huolimatta kuumasta kahvista vaatteillaan. Inhottavaksihan se muuttuisi vasta viilettyään.
Keigo nyökäytti päätään Adrienin kommentille kiusaajista.
"Minä luulen, että koulukiusaajia on jokaisessa koulussa, niissäkin jotka mainostavat, ettei kiusaamista ole. Sellaisissa... ei vaan tällaisissa kouluissa kiusaaminen on kaikkein vaarallisinta, hiljaista, huomaamatonta ja vakavaa", Keigo sanoi, istuutuessaan alas laukkunsa ääreen. Hän vilkaisi nopeasti puhelintaan ja huomasi jonkun soittaneen. Koska puhelin oli äänettömällä, eikä Keigo kouluaikana pitänyt siinä värinää - värinä kun kuulosti hiljaisessa luokassa ehkäpä soittoääntäkin pahemmalta - poika ei uskonut Noemin huomanneen puhelua. Keigo laski kahvikuppinsa pöydälle ja tarkisti keneltä puhelu oli tullut. Takumalta. Keigo napsautti simpukan kiinni ja työnsi sen takaisin. Takumalla ei ollut koskaan tärkeää asiaa.
"Sinä et ole meille mitään velkaa, Abney. Ehkä sitten, jos olisit pyytänyt, että sinua kiusataan, mutten oikein usko, että sinä pitäisit sellaisesta", Keigo sanoi, hymyillen. Hän ei ollut varma oliko aivan sopivaa vitsailla näin pian toisen säikähdyksen jälkeen, mutta hän oli joskus kuullut jossain, että kun ihminen nauroi, hengenvaara oli ohi. Se ei tosin tainnut päteä hysteeriseen nauruun, mutta Keigo antoi niin minimaalisen porsaanreiän livahtaa huomaamatta ohitse. Keigo tahtoi kovasti piristää tätä tyttöä, sillä nyt lupauduttuaan näille kahdelle eräänlaiseksi yksityiseksi tutoriksi tähän kouluun, hän tunsi olevansa vastuussa myös siitä, että nämä viihtyisivät. Siksi hänellä oli hieman huono omatunto siitä, että Noemia oli kiusattu heti kun hän oli kääntänyt selkänsä.
Keigo nojautui tuolinsa selkänojaa vasten ja siemaisi kahviaan, tarkastellen ensin Noemia, sitten Adrienia ja sitten ulkona lepattavaa perhosta. Vasta silloin hän tajusi, kuinka epäkohtelias hän oli ollut ja tarjoutui itse ottamaan vastaan vajaan kahvikupin. Hänen ei muutenkaan pitäisi edes juoda kahvia, ja tässä hän oli, omimassa itselleen täysinäistä kahvikuppia.
"Minä osaan sitten olla niin kamalan itsekäs toisinaan", Keigo sanoi pahoitellen. Hänen onnistui jollain keinoa saada vajaa kuppi itselleen ja hän hengitti tyytyväisenä kahvin tuoksua sisäänsä. Muuta hän ei oikeastaan tarvinnutkaan piristyäkseen. Ja jo tämä tuoksu sai hänen sydämensä vihlomaan. Keigo ei osannut kuvitellakaan, miltä kahvin juominen tuntuisi, joten hän tyytyi pyörittelemään kuppia sormissaan, nauttien sen lämmöstä sormenpäissään. Toinen hänen käsistään kohosi huomaamattomasti rinnalle, nimettömän ja pikkusormen hieroessa vihlovaa kohtaa muiden sormien suojissa, piilossa katseelta.
"Minusta olisi muuten aika hyvä ajatus, jos te molemmat antaisitte minulle lukujärjestyksenne. Ihan vain siltä varalta, että satutte eksymään ettekä löydä luokkaa tai jotain. Minä olen aina tavoitettavissa. Voisinkin antaa teille puhelinnumeroni", Keigo sanoi hymyillen, kurottaen luentolehtiön käteensä ja repien kaksi lappua, joihin hän rustasi nimensä sekä puhelinnumeronsa, ujuttaen sitten laput molemmille uusille ystävilleen. Vaistomaisesti Keigo piirsi nimensä perään sydämen, joka saattoi vaikuttaa hieman oudolta, mutta johon hän ei enää juurikaan kiinnittänyt huomiota.
Keigo nyökäytti päätään Adrienin kommentille kiusaajista.
"Minä luulen, että koulukiusaajia on jokaisessa koulussa, niissäkin jotka mainostavat, ettei kiusaamista ole. Sellaisissa... ei vaan tällaisissa kouluissa kiusaaminen on kaikkein vaarallisinta, hiljaista, huomaamatonta ja vakavaa", Keigo sanoi, istuutuessaan alas laukkunsa ääreen. Hän vilkaisi nopeasti puhelintaan ja huomasi jonkun soittaneen. Koska puhelin oli äänettömällä, eikä Keigo kouluaikana pitänyt siinä värinää - värinä kun kuulosti hiljaisessa luokassa ehkäpä soittoääntäkin pahemmalta - poika ei uskonut Noemin huomanneen puhelua. Keigo laski kahvikuppinsa pöydälle ja tarkisti keneltä puhelu oli tullut. Takumalta. Keigo napsautti simpukan kiinni ja työnsi sen takaisin. Takumalla ei ollut koskaan tärkeää asiaa.
"Sinä et ole meille mitään velkaa, Abney. Ehkä sitten, jos olisit pyytänyt, että sinua kiusataan, mutten oikein usko, että sinä pitäisit sellaisesta", Keigo sanoi, hymyillen. Hän ei ollut varma oliko aivan sopivaa vitsailla näin pian toisen säikähdyksen jälkeen, mutta hän oli joskus kuullut jossain, että kun ihminen nauroi, hengenvaara oli ohi. Se ei tosin tainnut päteä hysteeriseen nauruun, mutta Keigo antoi niin minimaalisen porsaanreiän livahtaa huomaamatta ohitse. Keigo tahtoi kovasti piristää tätä tyttöä, sillä nyt lupauduttuaan näille kahdelle eräänlaiseksi yksityiseksi tutoriksi tähän kouluun, hän tunsi olevansa vastuussa myös siitä, että nämä viihtyisivät. Siksi hänellä oli hieman huono omatunto siitä, että Noemia oli kiusattu heti kun hän oli kääntänyt selkänsä.
Keigo nojautui tuolinsa selkänojaa vasten ja siemaisi kahviaan, tarkastellen ensin Noemia, sitten Adrienia ja sitten ulkona lepattavaa perhosta. Vasta silloin hän tajusi, kuinka epäkohtelias hän oli ollut ja tarjoutui itse ottamaan vastaan vajaan kahvikupin. Hänen ei muutenkaan pitäisi edes juoda kahvia, ja tässä hän oli, omimassa itselleen täysinäistä kahvikuppia.
"Minä osaan sitten olla niin kamalan itsekäs toisinaan", Keigo sanoi pahoitellen. Hänen onnistui jollain keinoa saada vajaa kuppi itselleen ja hän hengitti tyytyväisenä kahvin tuoksua sisäänsä. Muuta hän ei oikeastaan tarvinnutkaan piristyäkseen. Ja jo tämä tuoksu sai hänen sydämensä vihlomaan. Keigo ei osannut kuvitellakaan, miltä kahvin juominen tuntuisi, joten hän tyytyi pyörittelemään kuppia sormissaan, nauttien sen lämmöstä sormenpäissään. Toinen hänen käsistään kohosi huomaamattomasti rinnalle, nimettömän ja pikkusormen hieroessa vihlovaa kohtaa muiden sormien suojissa, piilossa katseelta.
"Minusta olisi muuten aika hyvä ajatus, jos te molemmat antaisitte minulle lukujärjestyksenne. Ihan vain siltä varalta, että satutte eksymään ettekä löydä luokkaa tai jotain. Minä olen aina tavoitettavissa. Voisinkin antaa teille puhelinnumeroni", Keigo sanoi hymyillen, kurottaen luentolehtiön käteensä ja repien kaksi lappua, joihin hän rustasi nimensä sekä puhelinnumeronsa, ujuttaen sitten laput molemmille uusille ystävilleen. Vaistomaisesti Keigo piirsi nimensä perään sydämen, joka saattoi vaikuttaa hieman oudolta, mutta johon hän ei enää juurikaan kiinnittänyt huomiota.
