Keigo
Uusi oppilas
Posts: 15
|
Post by Keigo on Mar 30, 2007 19:47:40 GMT 2
(Sovittu peli, Adrien ja Noemi tänne)
Aamu ei ollut pitkälläkään, mutta jos oli jokin tapa käyttää aamutunnit hyödyksi, se oli kirjastossa lukeminen. Vaikka paikka oli välillä jopa painostavan hiljainen, näin aamuisin paikka tuppasi olemaan vain tyhjä ja siksi hiljainen. Keigo keräsi kirjoja hyllyiltä esitelmäänsä varten ja vei ne sitten eräälle pöydälle, jolle paistoi aurinko ikkunasta. Vaaleahiuksinen japanilainen veti itselleen tuolin ja nosti laukkunsakin pöydälle. Hän riisui punaisen takkinsa ja jätti sen tuolinselkämykselle, mustan silkkivuoren jäädessä näkyviin. Keigo sipaisi hiussuortuvia tummanruskeilta silmiltään ja vilkaisi ulos ikkunasta. Häntä jaksoi hymyilyttää saapuva kesä ja vihertävä nurmi, joka ulkona levittäytyi. Hänen teki oikeastaan hirveösti mieli kahvia nyt, mutta päätti, että kestäisi aamun ilmankin, hänellä oli kuitenkin työtä tehtävänä. Keigo oli juuri kaivamassa mustasta koululaukustaan penaaliaan, kun hänen puhelimensa alkoi soimaan punaisen takin taskussa. Poika säpsähti hieman, hän oli kuitenkin kirjastossa, ja siksi häntä nolotti, kun oli unohtanut laittaa puhelimensa äänettömälle. Soittoäänenä hänellä oli Utada Hikarun kappale, jonka saattoi joku pelien rakastaja tunnistaa, sillä se oli ensimmäisen Kingdom Heartsin tunnuskappale. Keigo avasi puhelimen, simpukkapuhelin kun se oli, ja vastasi vaimealla äänellä, ympärilleen vilkuillen. "Äiti? Un. Muistan kyllä", Keigo sanoi, "kuule, olen kirjastossa nyt, joten en voi oikein puhua. Älä huoli, en minä unohda sitä. Un. Nähdään", Keigo supatti ja sulki puhelimen. Häntä nipisti rinnasta, mutta hän tiesi, ettei se ollut vaarallista, joten hän ei huolestunut. Hän laittoi puhelimen äänettömälle ja jätti mustan simpukan pöydälle. Puhelimesta roikkui muutamia kännykkäkoruja, jotka kaikki sopivat hyvin hänelle, yksi niistä oli NEWSin tunnus, toinen taas muovilätkälle painettu Utadan chibi-kuva. Keigo huokaisi ja pörrötti hiuksiaan, ennen kuin vihdoin kaivoi penaalinsa esiin ja ryhtyi valmistelemaan esitelmäänsä antiikin arkkitehtuurista historiantuntia varten. Nuorella miehellä oli yllään mustat farkkukankaasta valmistetut housut, joiden päälle hän oli vetänyt mustat, paksut säärystimet jotka valuivat hänen kengilleen. Paitana hänellä oli valkoinen kauluspaita, johon oli ommeltu yksi punainen ja yksi musta, melko pitkä nauha koristeeksi vasemmalta olalta oikeaan kyynärtaipeeseen. Hänellä oli vasemman kätensä keskisormessa yksinkertainen hopeasormus, eikä muita koruja. Hän hyräili hiljaa NEWSin Hoshi wo mezashite kappaletta, joka oli soinut hänellä koko päivän päässä. Hän naurahti itselleen ja puisti hiljaa päätään, suunnaten unelmoivan katseen ulos aamuaurinkoon. Hän olisi niin paljon mieluummin ollut pelaamassa jalkapalloa muiden poikien kanssa tai käynyt uimassa, mutta hänen kohdallaan se ei käynyt päinsä. Hän huokaisi ja naputti lyijykynällään luentovihkoa, johon hänen oli tarkoitus kirjoittaa esitelmä, mutta kirjoittamisen sijaan hän ryhtyi haaveilemaan ystävistä, joita hänellä ei juurikaan vielä ollut.
|
|
|
Post by adrien on Apr 2, 2007 16:20:06 GMT 2
(.D Paikalla. Sowwy, inspis on ollut hiukka kadoksissa, kun koulu ja flunssa tunkee joka raosta. x.X)
Adrien, tummanvaaleat hiukset omistava, pitkähkö nuori poika käveli Saint Lyons Academyn tiluksilla kulkevaa hiekkatietä pitkin. Leuto kevättuuli puhalsi avaralle tontille ja nostatti hiekkapölyä ja Adrienin hiuksia ylös paikoiltaan. Adrien pörrötti ilmavaksi leikattuja hiuksiaan ohuella kädellään ja piti toisella kiinni laukkunsa hihnasta, joka lepäsi hänen olallaan. Poika oli uusi oppilas akatemiassa, mutta vanhat oppilaat tuskin huomasivat sitä. Adrien oli sopeutumiskykyinen, joten hän oli tuskin kovin uuden näköinen tavalliseen koulupukuun, mustaan bleiseriin, sinisiin farkkuihin ja kauluspaitaan pukeutuneena. Harmaa laukku olallaan heiluen Adrien kulki kohti suurta, omasta mielestään kartanoa muistuttavaa koulurakennusta kohden. Hän katsoi rakennusta utelias ilme kasvoillaan. Ovet olivat massiiviset, kuten myös koulun koko. Adrien käveli valkeat, lyhyet rappuset ylös ja avasi yhden sisälle johtavista, raskaista ovista.
Adrien oli kulkenut hyvän tovin koulun sisällä ihmetellen kaikkeutta. Hänestä tuntui, ettei ollutkaan ollut niin huono idea, että hän oli tullut tänne, vaikka aluksi se olikin tuntunut melkoiselta. Adrien oli yläkerrassa noustuaan jälleen yhdet portaat, ja hänen silmiinsä osui juoma-automaatti. Vai tällaisiakin tässä paikassa oli. Adrien meni koneen luo ja katsoi arvioivasti alas numeroita, jotka olivat juomien hintoja. Toinen käsi taskussa etsi sen pohjalta kolikoita, mutta juuri nyt siellä ei ollut kuin reikiä. Adrien lähti kävelemään pitkin vasenta käytävää. Hänen tennariensa pohjat narskuivat vasten vahattua lattiaa. Vihdoin Adrien löysi sisäänastumisen arvoisen oven: kyltti sen yläpuolella ilmaisi, että toisella puolen sijaitsi kirjasto. Adrien avasi oven, ja häntä vastaan pamahti hiljaisuus. Nuori astui sisään oven sulkeutuessa hänen takanaan. Kädet tiukasti taskussa ja laukun olkahihnan ympärillä Adrien käveli kevyesti suunnattomien hyllyköiden välistä ja katseli ympärilleen. Hänen silmiinsä osui poika, joka istui erään pöydän ääressä. Adrien piti hänen hiustyylistään, ja hän lähti hiljaa tätä kohti. Hän jäi seisomaan pöydän päätyyn, joka oli lähimpänä toista, ja laski kätensä odottavaisesti pöydän sileälle pinnalle. Adrien jäi siihen aloilleen pöljän näköisenä, sillä hän oli unohtunut katselemaan toisen pojan vihkoa ja muita koulutarvikkeita.
|
|
Noemi
Uusi oppilas
Posts: 8
|
Post by Noemi on Apr 3, 2007 16:58:54 GMT 2
Hiljaisuus. Siitä Noemi itse asiassa piti kovastikin. Hiljaisuudelle kun ei tarvinnut puhua sanaakaan, vaan saattoi aivan hyvin antaa ajatustensa vaeltaa. Hiljaisuus ei kaivannut tekohymyä aina kun sanoi jotakin olevinaan hauskaa, eikä myöskään ehdotonta huomiota. Voisi luulla hiljaisuudessa aikansa viettämisen olevan yksinäistä, sillä eihän äänettömyys vastaa jos jotakin haluaisi kysyä. Mutta Noemille hiljaisuus oli ainakin täällä, tässä uudessa koulussa, hyvinkin tärkeä ystävä. Hän ei ollut sitä puheliainta tyyppiä joka oma-aloitteisesti meni muille pölöttämään, vaan pikemminkin vetäytyi mieluusti omiin oloihinsa. Ja hiljaisuus tarjosi tähän oivallisen mahdollisuuden. Kirjaston hyllyjen rajaamat käytävät olivat juuri niin hiljaisia kuin hän toivoikin. Lisäksi kirjastossa ei useimmiten ollut melkein ketään paikalla, ja jos olikin, nämä oppilaat olivat yleensä niin keskittyneitä läksyjensä tekoon etteivät he tulleet jutustelemaan, elleivät sattuneet tarvitsemaan apua jonkin kiperän tehtävän kanssa. Mustat hiukset hulmahtivat kun niiden omistaja asteli pitkin erään hyllyrivistön vierustaa, jossa olevat kirjat kertoivat ties mistä. Mustat kengät kopisivat kevyesti lattiaa vasten, mutta muita ääniä ei juurikaan kuulunut. Noemi hypisteli hieman koulupukunsa hameen helmaa, ajatuksiinsa vaipuneena. Hän antoi jalkojensa kuljettaa itseään ympäri kirjastoa, samalla kun katseli ympärilleen ajatustensa poukkoillessa aiheesta toiseen. Kirjasto oli kyllä todella hyvässä kunnossa, kirjojen päällä ei näkynyt pölyn hiventäkään. Ja kirjasto oli selvästi myös todella monipuolinen, toisin kuin Noemin entisen koulun kirjasto. Siellä ei tosiaankaan ollut ollut aikakauslehtiä, hyvä kun kymmenen eri kirjaa löytyi. Tumman siniset silmät havaitsivat nopeasti kaksi poikaa, jotka molemmat oleskelivat erään pöydän ääressä, nousevan auringon valaiseman ikkunan vieressä. Noemi pysähtyi kuin seinään yhtäkkiä todellisuuteen palanneena, tietämättä tarkalleen miksi. Hän oli vain muutaman metrin päässä pojista, ja peläten häiritsevänsä heidän olematonta keskusteluaan kääntyikin kokonaan ympäri, napaten takanaan olleen hyllykön kirjoista yhden käsiinsä. Yritys huomaamattomaksi tulemisesta ja tavallisen lukutoukan näyttelemisestä meni kuitenkin iloisesti päin metsiä, kun Noemi hätäpäissään tipautti sinikantisen kirjan käsistään lattialle kunnon pamauksen saattelemana. " Voihan..." Julman tuttu puna levisi hänen kasvoilleen. Tämäkin vielä. Eikö hän ollut muka kärsinyt jo tarpeeksi noloista tilanteista?
|
|
Keigo
Uusi oppilas
Posts: 15
|
Post by Keigo on Apr 3, 2007 23:25:13 GMT 2
Keigo huokaisi ja laski katseensa kultaisesta aamuauringosta, vihreästä nurmesta ja vaaleansinisestä taivaasta takaisin luentolehtiöönsä. Hän huomasi naputtaneensa mustekynänsä väärällä päällä paperia, ja nyt siinä oli leviävä musteläikkä. Keigo ähkäisi ja repäisi sivun irti. Vasta laskiessaan rypistetyn paperin kädestään laukkunsa viereen pöydälle, hän havaitsi pöytänsä viereen seisahtuneen pojan. Keigo räpäytti silmiään kerran, kaksi, mutta sitten hänen kasvoilleen levisi aurinkoinen hymy, joka ulottui syvälle silmiin saakka. "Kas hei!" Hän ehti sanoa, kun yhtäkkinen, kova pamaus sai hänet säpsähtämään ja kääntämään katseensa tyttöön, joka oli mitä ilmeisimmin tipauttanut kirjan lattialle. Keigo vilkaisi toiseen poikaan, kehottaen tuota sitten nopeasti istumaan seurakseen pöydän ääreen. Keigo nousi notkeasti ylös tuolistaan ja suuntasi tytön luokse, kyykistyen poimimaan tytön tipauttaman kirjan. Hän pyyhkäisi muutaman hiekanmurun sen kannesta ja ojensi sen takaisin tytölle. "Oletko sinä kunnossa?" Keigo kysyi, pieni, huolestunut ryppy kulmiensa välissä. Koska tyttö ei kuitenkaan näyttänyt millään tapaa vahingoittuneelta, hiukan punastuneelta vain, Keigo hymyili tuolle ja viittasi kohti pöytää, jonka ääreen oli omat tavaransa jättänyt. "Jos sinulla ei ole muita suunnitelmia, voisit liittyä meidän seuraamme tuonne pöytään", Keigo ehdotti, näyttäen voitonmerkkiä etu- ja keskisormellaan tytölle ja hymyillen sitä valkoiset hampaat paljastavaa, aseistariisuvaa hymyään. Häntä ei tuntunut lainkaan häirinneen se, että tyttö oli pitänyt meteliä, saati se, että tuo meteli oli saattanut hänet pois opiskelujensa äärestä. Keigo oli joutunut olemaan pitkän aikaa poissa koulusta, eikä ollut jutellut oman ikäisilleen hyvin pitkään aikaan, joten hän oli hirmuisen iloinen siitä, että saattoi nyt samantien tutustua kahteen nuoreen, jotka vaikuttivat molemmat melko mukavilta, ainakin ensisilmäyksellä. Keigo ohjasi tytön pöydän luokse ja istui sitten takaisin paikalleen, vilkaisten uudestaan poikaan. Sitten hän kauhukseen tajusi, ettei ollut esittäytynyt vielä kummallekaan ja ponkaisi ylös tuolistaan. "Minä olen Keigo", hän sanoi, "Murakami Keigo, mutta Keigo on ihan hyvä." Vaaleahiuksinen nuorukainen kumarsi hiukan päätään, kuten hänen äitinsä oli pienestä pitäen kouluttanut häntä tekemään, ja istuutui sitten alas, hymyillen molemmille seuraansa värväämilleen nuorille.
|
|
|
Post by adrien on Apr 4, 2007 18:55:55 GMT 2
Adrien nosti nopeasti katseensa toisen pojan puoleen tämän tervehtiessä. Adrienkin hymyili kömpelösti ja oli aikeissa tervehtiä ja istua, kun häntä säpsäytti hienoinen pamaus. Ennen kuin Adrien rekisteröi oikein mitään, toinen poika oli jo tummahiuksisen, ainakin takaapäin viehättävän tytön luona kuin prinssi ikään. Adrien ei kehdannut vielä istuutua, vaan odotti, että toinen, joka pian esittäytyi Murakami Keigoksi, palaisi pöytään. Adrienia vähän ihmetytti Keigon kumarrukset ja kurinalainen esittäytyminen, mutta pojan nimi kuulosti ulkomaalaiselta, joten Adrien ymmärsi, että kulttuurierot tulisivat näkymään tässäkin koulussa. Poika käänsi katseensa tyttöön. Hänellä oli viehättävät kasvot, ja hän oli sääntöjenmukaisesti pukeutunut tyttöjen kouluasuun. Suuret, siniset, ja hiukan surullisen oloiset silmät saivat Adrienin hymyilemään aavistuksen. Virnettä siivitti vielä Keigon hymy, joka ulottui tätä korviin asti. "Mukavan oloinen tyyppi," vaaleaverikkö ajatteli ja nojasi nyrkissä olevia käsiään pöytään. Ne olivat puristuksissa siksi, että ne olivat suhteessa suuret, eikä Adrien oikein pitänyt siitä. "Minä olen Adrien Manners", Adrien esittäytyi ja empi hetken kädenojennusta. Hänen olkalihaksensa nyki jo, mutta hän tyytyi vain hymyilemään. Hän ei ollut varma, miten Keigo ottaisi kädenojennuksen. Aamuaurinko paistoi vasten Adrienin selkää ja kuumensi tumman bleiserin kangasta. Adrien ryhdistäytyi ja siirsi hymyilevän katseensa tummatukkaiseen tyttöön vetäen kätensä samalla pois hihasta, kunnes takkinsa lepäsi hänen viereisensä tuolin selkänojalla. Harmaa, pari rintamerkkiä saanut laukku makasi maassa tuolin jalan vieressä, kun Adrien jatkoi nojaamistaan pöytään. Hän ei aikonut istuutua ennen naisväkeä, jonka tällä hetkellä kattoi vain tyttö, joka toivottavasti aikoi jäädä hänen ja Keigon seuraan hetkeksi.
|
|
Noemi
Uusi oppilas
Posts: 8
|
Post by Noemi on Apr 5, 2007 16:12:55 GMT 2
Noemin kasvot hohkasivat entistäkin punaisempina, kun toinen pojista herrasmiesmäisesti kiirehti nostamaan kirjan lattialta. Nuorukaisen kysyessä, oliko tyttöön sattunut, tämä vain pudisti pikaisesti päätään sanomatta mitään - kurkku tuntui todella kuivalta ja sydän hakkasi tiheään aivan kuin hän olisi juuri juossut kunnon lenkin koulun ympäri, mutta muutoin hän oli terve kuin pukki. Kiroten kömpelyyttään hän katsahti auttavan kätensä tarjonneen pojan kasvoja; hän ei tainnut ollut syntyperältään ranskalainen, mutta melko suloinen hän kieltämättä oli. Ja ainakin käytöstavat olivat tällä nuorella miehellä hyvin hallussa. Noemi vilkaisi epävarmana Keigoa, joka väläytti leveän hymyn ja opasti hänet pöydän luokse, jossa vaalean ruskeat hiukset omaava poika odottelikin. Noemi istuutui pöydän ääreen hamettaan varoen, tuijottaen tiiviisti pöydän puhtaana säihkyvää pintaa toivoen voivansa vajota maan alle. Ei hänelle tosiaankaan olisi pahitteeksi saada edes kaksi ystävää, joille saattaisi puhua mistä vain. Mutta tämä punastelu sai hänet tuntemaan olonsa tavattoman kiusalliseksi, ja Noemi yrittikin kuumeisesti saada itsensä rauhoittumaan. Keigon esitellessä itsensä tyttö kohotti katseensa äkkiä hyvinkin mielenkiintoiseksi muuttuneesta pöydästä, kääntäen silmänsä sitten pienen nyökkäyksen saattelemana toiseen poikaan joka esitteli itsensä Adrien Mannersiksi. Ei tämän Adrieninkaan ulkonäköä voinut moittia, ja Noemi äimistelikin kohtapuoliin sitä, miten olikaan eksynyt näiden kahden mukavalta vaikuttavien miehenalkujen seuraan. Pienen hetken ajan Noemi pysyi aivan vaiti, mutta tajusi sitten kuinka typerältä itse vaikuttikaan, ja avasikin suunsa nopeasti. " Noemi Abney", hän sanoi yrittäen tavoitella suupielillään jotain hymyn tapaista, ja onnistuikin siinä melko hyvin. " Tuota... hauska tavata", Noemi lisäsi tietämättä tarkalleen mitä sanoa, samalla sipaisten tummia hiuksiaan pois silmiltään. Tyttö katsahti jälleen pöytään, hoksaten siinä lojuvat Keigon tavarat. " Enhän keskeyttänyt mitään?" hän kysäisi nopeasti, vilkaisten Keigon tummanruskeisiin silmiin sekä Adrieniin päin.
|
|
Keigo
Uusi oppilas
Posts: 15
|
Post by Keigo on Apr 5, 2007 22:11:10 GMT 2
Keigo hymyili pojalle, joka esittäytyi Adrieniksi ja sitten miltei heti perään tytölle, jota saisi kai kutsua Noemiksi. Moinen kuitenkin soti Keigon totuttuja tapoja vastaan ja siksi hän tulisi varmaankin kutsumaan uusia ystäviään näiden sukunimillä, kunnioittava -san-jälkiliite, ainakin näin alkuun. Hän kumarsi jälleen pienesti päätään, kunnes tyttö sitten tiedusteli, oliko mahtanut keskeyttää jotain. Keigo katsahti tyttöön ja viittoi tuota istumaan alas. "Et lainkaan! Minä tässä tuijottelin ikkunasta ulos ja haaveilin jostain ihan muusta kuin siitä, mistä pitäisi", Keigo sanoi, nyökäyttäen pöydälle keräämiinsä kirjoihin. "Paljon mieluummin minä koulujuttuja seurassa teen, kuin yksin, se on varmaa", vaaleahiuksinen sanoi, virnistäen. Hän odotti hetken, että nuo kaksi saivat painettua takamuksensa penkkeihin - jotka, Keigon mielestä ainakin, olivat yllättävän mukavat, ollakseen kirjaston penkkejä - ja piirsi sillävälin pienen kukan luentovihkonsa alanurkkaan. Keigon tummanruskeat silmät eksyivät hetkeksi ulos ikkunasta, mutta palasivat pian takaisin pöydän ääreen istuneisiin nuoriin. "Mikä teidät saa näin aikaisin liikkeelle? Onneksi kirjasto on melkein aina auki, en tiedä mitä me aamuvirkut muuten tekisimme", Keigo naurahti ja tuhersi perhosen piirtämänsä kukan viereen. Hänestä näki selvästi, että hän oli kesätuulella, vaikka hänen vaatteensa olivatkin vielä talviväreissä. Ehkäpä oli tosiaan aika kaivaa kesävaatteet esiin vaatekaapin perältä. Takuma ja Arashikin tulisivat varmaan kesäksi kotiin, Keigo tuumi, painaen leukansa käsiinsä ja vieden kynän huulilleen, pureskellakseen sen päätä. Samassa hän muisti, mitä oli ollut ajattelemassa juuri ennen kuin nämä kaksi saapuivat piristämään hänen aamuaan. "Kuulkaa, minun tekee ihan hirveästi mieli kahvia", Keigo sanoi, laskien kynän luentovihon päälle ja syventyen hetkeksi kaivelemaan laukkuaan, kunnes löysi sen, mitä oli etsinytkin. Hän veti esiin lompakon, johon oli mitä ilmeisimmin painettu kuva Totorosta kissabusseineen kaikkineen, ja jonka vetoketjusta roikkui pitkä ketju erilaisia peli- ja animefiguureja. Puccakin siellä oli, ja Hello Kitty, vaikkeivät ne oikein tuntuneet poikien juttuja olevankaan. Kaipa Keigo oli ne saanut siis jostain lahjaksi. "Haluatteko te jotain? Olin näkevinäni kahviautomaatin matkallani tänne, mutta siitä taisi saada kaakaota ja teetäkin, en ole ihan varma. Olipa onnekasta, etten ottanut mitään, kun ensikerran kävelin siitä ohi, nyt voin hakea meille kaikille samalla kertaa", Keigo sanoi, pieni hymy suunpielissään karehtien. Hän nousi tuolistaan jo valmiiksi, jääden kuitenkin odottamaan, jos joku muu haluaisi jotain.
|
|
|
Post by adrien on Apr 7, 2007 12:59:07 GMT 2
Adrien istahti pöydän ääreen Noemin jälkeen ja jätti vastaamatta tämän kysymykseen, sillä Keigo teki sen hänen puolestaan. Adrien hymyili Neomille ja alkoi nojata päätään vasempaan käteensä tyytyväisen näköisenä. Hän hymyili Keigon puheille. "Minä vain tulin ilakoimaan rakennukseen, sillä olen täällä uusi... Ajattelin vähän tutustua kouluun", Adrien vastasi Keigon kysymykseen. Tämä piirrusteli jotain vihkonsa kanteen. "Minulla ei ole esimerkiksi hajuakaan, mitä ainetta minulla on seuraavaksi, tai missä. Rehtorin kansliaan kulkeva tie olisi kiva löytää", hän jatkoi. Samassa Keigo nousi ilmoittaen haluavansa kahvia. "Tarvitsetko apua?" Adrien tarjoutui ja nousi. Hänen tuolinsa jalat raapivat äänekkäästi lattiaa, ja Adrien irvisti anteeksipyytävästi. Hän köyristi selkäänsä hapuillen laukkuaan, josta hän veti esiin mustanahkaisen, ohuen lompakon, jossa oli muutamia niittejä. "Minä ainakin taidan ottaa kahvia", poika ilmoitti ja katsoi sitten Noemiin päin. "Minäkin olin hetki sitten liian laiska kaivamaan tätä laukustani saadakseni kupillista", hän virnisti Noemille ja Keigolle. Hän yritti puhua hiljaa, olivathan he edelleen kirjastossa. "Me voimme varmaan herrasmiehinä tarjota sinulle tämän kupillisen, jos haluat jotain?" vaalea tarjoutui Noemille ja hymyili Keigolle iskien varovasti silmää. Hän oli jo unohtanut Keigon nimen, ja sitä paitsi luuli tämän etunimen olevan Murakami. Pojalla ei ollut mitään hajua japanilaisten kulttuurista saati siitä, että maassa sanottiin sukunimi ennen etunimeä. Hän heitteli lompakkoaan kädestä toiseen. (.D Mein pelaukset vain lyhenee~ Anteeksi. )
|
|
Noemi
Uusi oppilas
Posts: 8
|
Post by Noemi on Apr 7, 2007 18:29:31 GMT 2
Noemin huulilla karehti pieni ujo hymy Keigon sanoessa, ettei hän ollut tupsahtanut paikalle - mielestään nololla tavalla - häiritsemään poikien puuhia. Silti hän ei uskaltanut vielä huokaista ja ottaa rennosti, se ei vain kuulunut hänen tapoihinsa. Tyttö oli oikeastaan huoleton ja vailla paineita vain yksin ollessaan. Adrienin vastatessa Keigon esittämään kysymykseen siitä, mitä he tekivät näin aikaisin aamusta kirjastossa, Noemi loi uteliaan silmäyksen tuohon ruskeahiuksiseen poikaan. Hän itse ei siis näköjään ollut ainoa uusi oppilas. " Ajattelin vain katsella hieman paikkoja, minäkin kun satun olemaan uusi näillä kulmilla", Noemi sanoi lyhyesti, loihtien kasvoilleen hieman pirteämmän ilmeen. Hän katsoi sivusilmällä Keigon tuhertelua, istuen molemmat kädet sylissään ryhdikkäästi kirjaston pehmustetulla penkillä samalla päivitellen sitä, kuinka upea - ja selvästi rikkaiden perheiden lasten käymä - tämä uusi koulu oli. Keigon ilmoittaessa olevansa kahvin tarpeessa Noemi palasi jälleen ajatuksistaan siihen kyseiseen hetkeen. Adrienin noustessa ylös tuolilta lähteäkseen tuon pojan kanssa automaatille Noemi hoksasi, ettei hän ollut ottanut laukkuaan mukaan aamulla lähtiessään kirjastoon. Ja jos hänellä ei ollut laukkua mukana, ei ollut myöskään lompakkoa saatika sitten rahoja. Onneksi Adrien kuitenkin ehdotti, että hän ja Keigo voisivat kenties maksaa Noemin puolesta. " Jos vain viitsisitte. Olen teille sitten velkaa", hän sanoi lievästi punastuneena, hymyillen anteeksipyytävästi. " Minä voin odotella täällä, minusta olisi vain turhaa vaivaa jos tulisin kanssanne automaatille. Ja kukapa vahtisi tavaroitanne sillä välin? Niin, minä voin ottaa myös kahvia", Noemi jatkoi vetäen tuoliaan lähemmäs pöytää, niin että sai kätensä asetettua sen kiiltävälle pinnalle ja saattoi katsella paremmin ulos ikkunasta. #Kiirus #
|
|
Keigo
Uusi oppilas
Posts: 15
|
Post by Keigo on Apr 17, 2007 10:47:21 GMT 2
Keigo hymyili molemmille uusille tuttavuuksilleen - ja mitä ilmeisimmin myös uusille koulutovereilleen - nyökäyttäen sitten päätään. "Minä voin toimia jonkinlaisena henkilökohtaisena tutorina teille, ainakin niin kauan kuin se tuntuu teistä tarpeelliselta", Keigo sanoi kumartaen pienesti. Kun Adrien sitten nousi lähteäkseen hänen mukaansa, Keigo oli jo kieltämäisillään, mutta tajusi sitten, että hänellä oli vain kaksi kättä ja kuppien kantamiseen saattaisi hyvinkin tarvita vielä kolmatta, joten hän nyökäytti pojalle ja viittasi peukalollaan olkansa yli jonnekin sinne suuntaan, jossa oletti kahviautomaatin sijaistevan. "Me tulemme ihan kohta takaisin, älä karkaa mihinkään", Keigo sanoi Noemille, vinkaten sitten silmää, "ei olisi kauhean hauskaa palata kolmen kahvikupin kanssa, jos meitä on vain kaksi. Minun vatsani ei ainakaan kestä kofeiinia yhtään yhtä kupillista enempää", Keigo sanoi nauraen. Hän heilautti pienesti kättään tytölle, ja odotti sitten, että Adrien sai koottua roippeensa ja loikittua mukaan matkaan. Keigon askeleet kuljettivat hänet pian ovelle, jonka hän avasi toverilleen, vielä lahjoittaen yhden hymyn tytön suuntaan. Astuttuaan käytävään hän vilkaisi molempiin suuntiin, paljon samalla tapaa kuin tarkistetaan, onko autoja tulossa, mutta hän koitti tarkistaa, kummassa suunnassa kahviautomaatti olikaan. Hän päätti sitten, että se oli oikealla - sieltähän hän oli tullut - ja lähti sitten kohti sitä ainoaa automaattia, josta oli oikeasti ihmisille hyötyä. Hän vilkaisi taakseen, varmistaakseen, että Adrien oli yhä mukana ja hymyili kohdatessaan toisen katseen aikaisemmin kuin oli osannut odottaa. "Kahvi on oikeasti yksi pahimmista paheistani. Äitini on koittanut länsimaalaistaa meidän keittiötämme hiukan ja hankki meille joskus jonkun superkahvinkeittimen, punaisen sellaisen", Keigo sanoi, naurahtaen, "harmi vain, ettei hänellä ole hajuakaan, miten sitä käytetään, joten hänen keittämänsä kahvi on vielä automaattikahvia kamalampaa." Keigo käänsi katseensa juuri ajoissa eteensä, ehtiäkseen väistämään kahta poikaa, jotka olivat varmaankin matkalla kirjastoon tai vaihtoehtoisesti jonnekin tappamaan aikaa ja kiusaamaan muita. Rikkaista kakaroista kun ei koskaan tiennyt. Samalla Keigo äkkäsi kahviautomaatin suoraan edessäpäin ja asteli hymy kasvoillaan sen luokse. Hän avasi lompakkonsa kolikkotaskun ja tutkaili sitä hetken, etsien oikeankokoisia kolikoita. "Mitä sinä tahdot kahviisi, vai juotko ihan mustana?" Keigo kysyi, luoden syvänruskeiden silmiensä katseen Adrieniin.
((Anteeksi kun jouduitte odottamaan~))
|
|
|
Post by adrien on Apr 22, 2007 14:08:15 GMT 2
#Nou probs. ^^#
Adrien hymyili Noemille ja sanoi: "Ehkei meidän taloutemme kaadu, jos rahoista menee yksi ylimääräinen kahvikupillinen." Sitten Adrien kääntyi kuuntelemaan Keigoa, joka tarjoutui jonkinlaiseksi oppaaksi hänelle ja Noemille. "Mahtavaa! Kiitos paljon!" Paljon-liitteen kiitokseensa Adrien oli napannut isoveljeltään, joka oli aina sanonut niin. Adrien seurasi Keigon jalanjäljissä ulos kirjaston ovesta ja vilkutti nopeasti Noemille ennen astumista suurelle, ruskeansävyiselle käytävällä. Adrien käveli kuuliaisesti Keigon perässä ja hymyili tälle takaisin, kun poika kääntyi katsomaan häntä olkansa yli. Hän virnisti Keigon tarinalle äidistään ja kahvinkeittimestä, muttei kehdannut äännähtää. Hän seurasi Keigoa automaatille kädet taskuihin työnnettyinä ja hipelöi lompakkoaan ja sen vetoketjua. "Otan aina maitoa ja sokeria", Adrien vastasi Keigon kysymykseen ja virnisti. "Tiedän, raiskaan kahvin makua, mutta se on liian karvasta muuten", hän selitti ja nosti oman lompakkonsa taskustaan. Hänkin tutki pientä kolikkotaskua ja sai sormiinsa metallisen tuoksun. "Pistämmekö Nomien kahvimaksun puoliksi vai?" poika kysyi Keigolta. Hän oli jo unohtanut Noemin nimen ja väänsi siitä oman versionsa. Hän laski tasarahan ja puristi kolikot nyrkkiinsä odottaen, että Keigo saisi toimituksensa valmiiksi. Samalla hän vilkaisi alas; suureen aulaan näki ylhäältä, kiitos koristeellisen, puisen kaiteen, joka toimitti seinän virkaa. Aula oli valoisa ja paljon oppilaita liikuskeli tilassa. Suurista ikkunoista tulvi auringonvaloa. Samassa Adrien säpsähti. Oliko hän unohtanut jotain? "Tuota, tiedätkö, mikä päivä tänään on?" hän kysyi Keigolta tuijottaen tämän niskaa, sillä kasvot tuijottivat tiiviisti automaatin suuntaan. Hänen vasen, eli vapaa kätensä oli taas eksynyt sinisten farkkujen taskuun. Kaksikon ohi kulki tyttölauma, joka katsoi ainakin Adrienia tutkivasti. Uusi ilmestys, jeejee. Adrien punehtui hiukkasen mutta yritti hymyillä, ei niinkään tytöille, vaan itselleen.
|
|
Noemi
Uusi oppilas
Posts: 8
|
Post by Noemi on Apr 26, 2007 17:04:30 GMT 2
Noemi nyökkäsi Keigon sanoessa voivansa uhrautua näiden kahden tulokkaan oppaaksi, helpottuneena siitä ettei luultavasti joutuisi kyselemään ventovierailta tietä luokkia etsiessään. Hän kun ei missään tapauksessa halunnut olla muille vaivaksi, ja siksi ohikulkijoiden pysäyttäminen käytävillä tuntui hänestä epämukavalta ajatukselta. Poikien lähdettyä Noemi vilkutti heidän peräänsä, ottaen mukavamman asennon tuolillaan. Hän pyöritteli mustaa hiussuortuvaa sormensa ympärille, samalla katsellen hiljaisen kirjaston ikkunasta ulos pihamaalle. Hän havahtui kuullessaan kirjaston oven käyvän, ja nojasi hieman eteenpäin nähdäkseen tulijat. Eiväthän Adrien ja Keigo nyt näin nopeasti olleet voineet ehättää tulemaan takaisin? Noemi tunsi pienen pettymyksen tunteen, kun näki uusien tovereidensa sijaan kirjastoon saapuneet kaksi muuta poikaa, joita hän ei ollut ennen nähnytkään. Eipä se kyllä mikään ihme ollut, eihän tyttö tuntenut täältä ketään muita kuin Adrienin ja Keigon. Noemi painautui takaisin tuolin pehmeää selkämystä vasten, toivoen jäävänsä noilta kahdelta rauhaan. Mitä ilmeisimmin pojat eivät olleet nähneet häntä, sillä he jatkoivat matkaansa kirjahyllyjen lomaan, jutellen niitä näitä puoliääneen. Noemi puri huultaan ja naputteli sormiaan pöydän pintaa vasten. Toivottavasti Adrien ja Keigo pitäisivät kiirettä. Kirjastoon tulleiden poikien äänet kuuluivat hieman lähempää, samoin askeleet. Noemi pidätti huomaamattaan hengitystään, keskittyen kuuntelemaan poikien aiheuttamia ääniä. Nauru täytti ilman lattialle tippuneen kirjan pamahduksen seurauksena. Pojat olivat melko varmasti enää vain muutaman hyllykön päässä. Noemi ei edes itse ymmärtänyt, miksi hermoili niin pahasti. Nuo kaksihan saattoivat olla yhtä mukavia oppilaita kuin Adrien ja Keigo, mutta silti jokin sai hänen ihonsa nousemaan kananlihalle. Askeleet pysähtyivät. " Jaahas, mitäs täältä löytyykään?", matala ääni sanoi aivan läheltä, säestyksenään toisen pojan kuiva naurahdus. Noemi ei liikahtanutkaan, vaan puraisi huultaan niin lujasti, että veren maku täytti hänen koko suunsa. " Haloo?", sama ääni puhui jälleen, samalla heiluttaen kättään Noemin silmien edessä kuin testatakseen, oliko tyttö edes hengissä. Noemi käänsi hieman päätään, kohdaten puhujan pistävän katseen. " Tuota...", hän sanoi tuskin kuuluvalla äänellä, yrittäen kuumeisesti miettiä keinoa, jolla saisi pojat lähtemään pois luotaan. Toinen pojista istuutui Adrienin paikalle pöydän ääreen, tapittaen Noemia silmillään. " En ole nähnyt naamaasi täällä aikaisemmin. Olet varmaankin uusi. Huvittaisiko lähteä tutustumaan hieman tarkemmin upeaan kouluumme?" poika sanoi virnistäen. Noemi pudisti kieltävästi päätään, tuntien sitten voimakkaan otteen ranteessaan. Tyttö tarttui säikähtäneenä toisella kädellä itseään kiinni pitävän pojan käteen, yrittäen vääntää tämän sormet auki päästäkseen vapaaksi - onnistumatta kuitenkaan yrityksessään. Kiroten mielessään Noemi liu'utti jalkansa tuolin jalkojen ympärille, toivoen hartaasti selviävänsä noista kahdesta jotenkin. Ikävä kyllä hänellä ei ollut mitään hajua itsepuolustuslajeista, eikä hänestä kyllä varmaan muutenkaan olisi ollut mitään vastusta kahdelle pojalle, jotka eivät selvästikään olleet sieltä heiveröisemmästä päästä.
# Eip mittään n.n Minullakin kesti hieman, kokeita~#
|
|
Keigo
Uusi oppilas
Posts: 15
|
Post by Keigo on Apr 29, 2007 23:17:14 GMT 2
Keigo oli keskittynyt naputtelemaan tilasten yksityiskohtia koneeseen, joten häneltä kesti hetken tajuta toisen kysyneen jotain. Hän kohotti vaaleaksi värjättyä päätään ja vilkaisi olkansa ylitse toiseen. "Tänään taitaa olla perjantai, kuinka niin?" Keigo kysyi, jatkaen naputtelua. Koska hän ei tiennyt, mitä Noemi tahtoi kahviinsa, hän valitsi summamutikassa ensin yhden, jossa oli sokeria ja sitten toisen, jossa oli sokerin lisäksi maitoakin. Toivottavasti tyttö ei halunnut omaansa mustana, sillä sellaista Keigo ei nyt ollut osannut varata matkaan. Poika laski kahvikupit kädestää viereiselle pöydälle sitä mukaa kun ne valmistuivat koneesta, ja ojensi lopuksi toisen sokerimaitokahveista Adrienille. "Tässä, meidän on varmaan parasta kiiruhtaa takaisin Abneyn luo", Keigo sanoi, napaten kaksi muuta mukia käsiinsä. Vaivihkaa hän hieraisi vasemmalla ranteellaan rintaansa ja lähti sitten takaisin kohti kirjastoa, vilkaisten Adrieniin, "naisten ei koskaan pitäisi antaa odottaa, vai mitä?" Nuorukainen sanoi hymyillen. Kuin huomaamattaan hän oli maksanut kaikkien heidän kolmen kahvit, aivan kuten oli alunperin aikonutkin. Hänen kulmansa painuivat pieneen kurttuun, joka kuitenkin silisi pian. Kofeiini ei ehkä olisi kaikkein paras vaihtoehto nyt, mutta tuskin kukaan valittaisi jos hän jättäisi kahvinsa juomatta, olihan jhän itse maksanut sen. Kurjaa vain, ettei hän saanut nauttia kuin sen tuoksusta nyt. Hän ei uskaltaisi tehdä muuta. "Miltä uudessa koulussa vaikuttaa, Manners? Minusta tämä on oikeastaan aika kiva paikka. Hirveän kauniit pihamaat tähän kouluun ainakin kuuluu, ja opettajatkin ovat suurimmaksi osaksi ihan hyviä tyyppejä. Isohan tämä on kuin mikä, joten eksyt varmaan kerran tai kaksi ennen kuin opit tuntemaan paikat, mutta lupaan auttaa sinua niin paljon kuin suinkin voin", Keigo sanoi, katsahtaen toiseen, hymy huulillaan. Saapuessaan kirjaston ovelle, hän käytti kyynärpäätään avatakseen oven ja pukkasi sen sitten olkapäällään auki, katse yhä Adrienissa ja hymy huulilla. Kun hän sitten käänsi kasvonsa kirjaston puoleen, hän huomasi ensimmäiseksi kahden pojan selät, sekä Noemin, jota ilmeisen väkipakolla koetettiin viedä jonnekin. "Abney, onko kaikki ihan kunnossa siellä?" Keigo huusi, tietäen kyllä, että nuo öykkärit jättäisivät tytön rauhaan kun tuon ratsuvoimat saapuivat kerran paikalle. Ja niin kävikin. Toinen pojista sähähti huomatessaan kaksi muuta poikaa ovella, ja viittasi kaverilleen, että oli aika lähteä. Tappelemisesta kun sai kunnon rangaistukset koulussa, eikä kukaan ollut monen tunnin jälki-istunnon arvoinen. Keigo loi noihin kahteen poikaan halveksivat katseen, kun he kävelivät Keigon ja Adrienin ohitse ulos kirjastosta. Japanilaisen käsi kohosi hieraisemaan rintaa, tuon samaan aikaan suunnatessa Noemin luokse. Vaaleatukkainen nuorukainen laski kahvimukit pöydälle ja vilkaisi Noemia. "Mitä tapahtui, Abney? Onko sinulla kaikki hyvin?" Keigo kysyi, huolestunut ilme kasvoillaan.
|
|
|
Post by adrien on May 9, 2007 19:06:17 GMT 2
Adrien seisoi Keigon vieressä ja ihmetteli vähän, miksi tämä alkoi ottamaan kolmatta kuppia kahvia, mutta ajatteli ensin, että ehkä poika halusi kaksi kupillista sumppia näin aamupäivästä. "Eei mitään... Ajattelin vain..." Adrien aloitti mutta jätti lauseen lopun sikseen. Turha oli vielä puolituntemattomalle, joskin mukavalle, tyypille alkaa selittämään käsittämättömiä aatoksiaan, joista Adrien itsekään oli harvoin selvillä. Vaaleahiuksinen yllättyi, kun Keigo tunki hänen käteensä höyryävää juomaa täynnä olevan pahvimukin. "Öh... juu", Adrien sanoi hämillään ja ryntäsi Keigon perään tämän pyrähtäessä kohti kirjastoa. Miksi poika oli maksanut Adrienin juoman? Adrien hymyili kiitollisena itsekseen ja päätti, että maksaisi Keigolle myöhemmin... jos muistaisi. Adrien lupasi itselleen, että jos hän jäisi velkaa Keigolle, hän nostaisi fysiikannumeronsa yhdeksikköön. Samassa Keigo kysyi Adrienin mielipidettä koulusta keskeyttäen pojan ajatuksenjuoksun. "Öö, ainakin kaikki on täällä suurempaa", Adrien vastasi hiljaa. Hän oli tottunut pieniin kyläkoulutyyppisiin oppulaitoksiin. Tämä "rikkaiden hienostokoulu" tarjoaisi Adrienille runsaasti kaikkea uutta. Adrien katsoi Keigoon silmät suurina tämän hymyillessä hänelle. Tällä pojalla oli ilmeisesti hymy kovinkin herkässä. Keigo avasi kirjaston oven melko vaikeannäköisesti ja pääsi huoneeseen ennen kuin Adrien edes ehti liikahtaa auttaakseen japanilaista. Nyt Adrienkin hymyili. Olipa tässä tapaus!! "Kummallinen ikiliikkuja", Adrien ajatteli, ei niinkään että tarkottaisi sitä pahalla. Hän piti eläväisistä ihmisistä. Eläväistä oli myös Noemin luona. Adrien arasteli sanoa mitään uusi ollessaan, mutta hän oli kyllä huomannut tilanteen luonteen. Tuntematon... ei vaan. Oliko tuo parivaljakko ohittanut heidät heidän odottaessa kahveja? Adrien hätkähti Keigon huutaessa Noemille. Poika häpesi vähän. He sentään olivat vielä kirjastossa. Adrien puoliksi juoksi Keigon perässä Noemin luokse ja varoi läikyttämästä kahviaan. Hän seisahtui Keigon viereen ja työnsi toista tuntematonta poikaa kauemmas. "Terve vain", hän sanoi tuimuutta äänessään. Hän tuijotti murhaavasti poikaa, joka katsoi kulmat kurtussa takaisin. "No hei sinullekin", tuntematon pamautti takaisin ja vinkkasi vielä toiselle pojalle. Molemmat lähtivät hiljaa kävelemään kohti ovea. Adrienin puhuttelema poika tönäisi lähtiessään Adrienia niin, että hänen kahvikuppinsa läikkyi yli äyriäidensä. Kahvia tulvi pojan kädelle, housuille ja lattialle. Neste oli kuumaa, ja Adrien vaihtoi hiljaa mielessään kiroten kättä ravistaen juuri vapautunutta. "Niin, Noemi, onko kaikki hyvin?" Adrien toisti Keigoa. Hän oli ajattelematta muistanut Noemin nimen. "Aaha. Okei. Luulin, että täällä ei sentään olisi kiusaamista, mutta näköjään..." Adrien ajatteli ja ravisti vielä oikeaa kättään yrittäen saada kuumottavan kahvin nopeasti pois.
|
|
Noemi
Uusi oppilas
Posts: 8
|
Post by Noemi on May 19, 2007 17:43:49 GMT 2
Ratsuväki saapui kuin tilauksesta; Noemi uskalsi hengähtää helpotuksesta nähdessään Adrienin ja Keigon saapuvan kirjastoon kahvikupit käsissään. Sormet löystyivät hänen ranteensa ympäriltä, ja tyttö riuhtaisikin kätensä irti, mulkaistakseen sitten pahasti poikien loittonevia selkiä samalla sydämensä tykyttäessä jännityksen ja jonkin asteisen pelon purkautuessa. Keigon ja Adrienin kiiruhtaessa hänen luokseen Noemi väläytti heille pienen hymyn, joka kuitenkin hyytyi nopeasti. Että hän oli typerä, aiheuttaa nyt tällaista lisä-stressiä ja vaivaa kahdelle niin mukavalle pojalle. Ja Noemihan oli jo entuudestaan velkaa heille! Tätä menoa hän makselisi velkojaan pojille vielä eläkepäivinään. Keigon kysyessä tytön vointia, Noemi ei kuitenkaan ehättänyt vastaamaan huomatessaan kahvin läikkyneen Adrienin päälle. Mustat hiukset vauhdissa heilahtaen hän nousi ylös tuoliltaan, tavoitellen samalla nenäliinaa taskustaan. " Ei tässä mitään... Olen kunnossa, kiitos teidän kahden" hän vastasi vihdoin Keigolle, samalla ojentaen nenäliinaa Adrienille syvästi pahoittelevan näköisenä. " Anteeksi, että minusta on näin paljon vaivaa", Noemi lisäsi totisella äänellä, sipaisten mustia suortuvia pois silmiltään. Hän tuijotti hetken seesteisenä jalkojaan, siirrellen painoa puolelta toiselle ajatuksiinsa vaipuneena. Sormet hieraisivat ohimennen rannetta, jota hetki sitten oli pitänyt otteessaan toinen niistä pojista. Hyvä alku uudelle koululle ja ensimmäiselle koulupäivälle, totta tosiaan. Olisi ihme, jos juttu ei kiirisi koko koulun tietoon - jos ei Adrienin ja Keigon kautta, niin sitten noiden kahden tuntemattoman pojan suusta saattaisi lipsahtaa jotain asiaan liittyvää ikään kuin ohimennen. Ei auttanut muuta kuin toivoa, etteivät ne kaksi sanoisi mitään epä-onnistuneesta "isku-yrityksestään". Adrieniin ja Keigoon Noemi sentään uskoi voivansa luottaa tässä asiassa. Yhtäkkiä hymy syttyi Noemin kasvoille, aivan kuin hän olisi juuri muistanut jotain unohtamaansa. " Kiitos kuitenkin. Ja Adrien, voit ottaa minun kuppini tuon oman vajaasi tilalle", hän sanoi pirteämmällä äänellä, istuutuen takaisin pehmeälle tuolille viittoen myös seuralaisiaan painamaan puuta. " Olen silti teille velkaa... Erityisesti henkeni pelastamisesta", Noemi jatkoi ehkä hieman liioitellen. Tuskin hän olisi kuollut vaikka hänet muualle oltaisiinkin rahdattu vasten omaa tahtoaan, mutta ken tietää mitä muuta olisi voinut tapahtua? " En voi ikinä kiittää teitä tarpeeksi", hän lisäsi puraisten huultaan kevyesti. Tällaisia tilanteita hän oli aikonut yrittää vältellä. Kiitollisuuden velkaa. Vaivan aiheuttamista. Mutta tunnetustihan mikään ei mene suunnitelmien mukaan.
#Muf, anteeksi että tässä meni näin pitkään >_< Koulussa on paljon tehtävää näin viimeisinä viikkoina, eivätkä opet anna tippaakaan periksi x.x'#
|
|