Kirjoja selaamassa...

[ruito]

Koulun minimaalinen oppilas Ruito oli ollut kokopäivän tylsistynyt. Poika oli lintsannut viimeiset tunnit ja mennyt istumaan kirjastoon. Tylsyys oli päässyt iskemään ja siitäkös Ruito ei tykännyt yhtään. Poika kaipasi jotain tekemistä ja siksi tämä oli tullut kirjastoon joko lukemaan kirjoja tai antamaan hermoromahduksen kirjaston pitäjälle.
Ruito käveli tylsistyneen näköisenä kirjaston ovesta sisään ja jäi katsomaan hetkeksi ympärilleen. Hän ei ollut ennen käynyt koulun kirjastossa. Olkiaan kohauttaen poika meni peremmälle ja puikkelehti hyllyjen välissä kunnes löysi itsemänsä. Ruitoa kiinnosti tähtitiede siksi poika katselikin tähtitieteeseen sekä avaruuteen liittyviä kirjoja. Ei poika kuitenkaan niitä jaksaisi koskaan lukea, siksi kuvat ja kuvatekstit riittivät hänelle joskus.
Ruito nappasi hyllystä yhden kirjan je meni erään vapaan pöydän ääreen istumaan ja selailemaan kirjaa läpi.
Poika vilkuili kuitenkin kirjan ylitse aina kun ihmisiä kulki ohitse. Hän oli varautunut ihan vaan siltä varalta että joku päättäisi alkaa nauramaan tämän ulkonäölle.

//Okitsu, oli aikas outo aloitus ^_^' mutta mukaan saa tulla kuka haluaa/uskaltaa//

[Satine]

[[Täältä tullaan. ^^]]

Satine asteli katua pitkin kohti kirjastoa, hän ei ollut ennen käynyt sisällä, mutta nyt hän oli päättänyt käydä katsomassa olisiko siellä mitään kiinnostavaa kirjaa, koska tyttö oli jo lukenut kaikki omansa läpi ainakin kolme kertaa ja alkoi kyllästyä niihin.
Tyttö avasi kirjaston narisevan oven, astui sisään aulaan ja katseli ympärilleen tutkiskelevalla katseellaan. Kaikki tuijottivat häntä, se johtui ehkä siitä, että tytöllä oli yllään todella lyhyt musta minihame, ehkä se oli hieman liian lyhyt, mutta ei ollut muitakaan puhtaana kaapissa ja, koska Satine oli ostanut sen hiljattain, niin täytyihän sitä joskus käyttääkin.
Tyttö katsoi tiskin takana tuijottavaa silmälasipäistä naista ja nyrpisti tälle nenäänsä. Satine ei pitänyt siitä, että ihmiset tuijottivat häntä, hänen veljensä oli siis mestari ärsyttämään tyttöä, sillä Charlie oli aina tuijottamassa kaikkia, eikö tajunnut lopettaa.
Satine lähti puikkelehtimaan kirjahyllyjen väleihin ja löysi pian hyllyn, joka oli täynnä sisustuskirjoja, tyttö oli kiinnostunut sisustus-suunnittelusta ja siksipä hän usein suunnittelikin erilaisia huonekaluja. Satinella oli huoneessaan monta vihkoa täyttä kaikenlaisia piirustuksia ja muistiinpanoja.
Tyttö sieppasi hyllystä muutaman kirjan ja katseli ympärilleen etsien tyhjää pöytää, jonne voisi laskea kirjat, jotka alkoivat jo nyt tuntua hieman liian painavilta tytön käsissä.
Satine näki nurkassa pöydän, jonka ääressä istui pienikokoinen poika. Se oli ainoa pöytä, jossa oli tilaa, joten tyttö asteli pöydän luo ja katsoi hetken poikaa sanomatta sanaakaan, mutta rohkaisi lopulta mielensä: ”Öh, saako tähän istua, muualla on täyttä”, Satine sopersi ja katsoi toista. Tyttö laski kirjat pöydälle, koska ne painoivat liikaa, mutta ei hän uskaltanut istua, jos poika sanoisikin ettei siihen saanut istua, joten Satine jäi vain odottamaan toisen vastausta.

[ruito]

Ruito oli juuri päässyt kohtaan jossa luki jotain mustasta-aukosta. Musta-aukko sitä...musta-aukko tätä. Poika alkoi hihittelemään hieman omille tyhmille ajatuksilleen samalla kun käänsi sivua ja siellä alkoi juttua eri planeetoista, mutta hänen ajatuksensa keskeytti noin muutaman vuoden vanhempi tyttö. Ruito käänsi katseensa hetkeksi muualle jos vaikka näkisi muita vapaita paikkoja...huonoksi onnekseen ei nähnyt. Poika hymyili hieman...
"Tottakai....." poika sanoi hieman ylimielisellä ja poikamaisella äänellään. Ruito huomasi kuinka kaikki katselivat tätä pöytää missä he olivat...ja se jos mikä sai pojan hieman äreäksi. Heidän ohisteen kulki Ruitoa vuoden tai kaksi vanhempi jätkä joka katsoi Satinea sekä Ruitoa vuoron perään.
"Onko ongelmia jätkä, mitä...?" Ruito rääkäisi niin lujaa kun vaan kurkustaan sai irti. Tiskillä istuva vanha rusina mulkaisi Ruitoa kuin jotain pienrikollista näyttäen kylttiä jossa luki "Hiljaisuus kirjastossa" Ruito luki tuon kyltin jonka jälkeen näytti kuuluisaa sormiemerkkia...
"Hitto....se oli sen tyhmän jätkän vika...hankkisi elämän tuokin mummeli" poika nurisi puoli ääneen ja käänsi sitten katseensa kirjaansa.

[Satine]

Satine hymyili pojalle ystävällisesti ja istuutui tätä vastapäätä ja alkoi selailla kirjojaan. Tyttö vilkuili poikaan päin koko ajan, toinen oli ilmeisesti aikamoinen esittäjä, sen käsityksen Satine ainakin sai kun poika alkoi karjua ohi kulkevalle tyypille.
Satine katsoi toista hieman oudoksuen ja syventyi sitten paremmin kirjaansa.
Tyttö katsoi toista kulmiensa alta kun tämä mumisi jotain mummeleista ja elämän hankkimisesta: ”Tuo todellakin on rasittava mummeli, ei jätä ketään rauhaan”, Satine sanoi sitten ja katsoi poikaa huvittuneena.
”Mikä sinun nimesi muuten on?”, tyttö kysyi sitten, mutta ennen kuin poika ehti vastata Satine esitteli itsensä: ”Minä olen Satine Wood, eli pelkkä Satine vain”, hän selosti ja hymyili, kuten tavallista. Tyttö katsoi kirjassaan olevia maalattujen ruukkujen kuvia, jotka eivät vain jaksaneet innostaa häntä, joten Satine paiskasi kirjan kuuluvasti kiinni ja vaihtoi toiseen.
Kirjaston tiskin takana istuva vanha käppänä katsoi tyttöä vihaisesti vinojen silmälasiensa alta, mutta ei Satine jaksanut välittää moisesta, mitä se olisi auttanut. Tappelun syttyessä nuorempi osapuoli olisi kuitenkin voittanut moisen mummelin kertaheitolla, mutta ei Satine kuitenkaan halunnut ruveta välivaltaiseksi, olihan tämä sentään kirjasto, joten tyttö paneutui jälleen tutkimaan kirjojaan, mutta silti hän vilkuili koko ajan poikaa kirjapinonsa takaa.

[ruito]

Ruito etsi silmillään kohtaa johon oli jäänyt ennenkuin mitään älämölöä oli ehtinyt syntyä. Juuri kun Ruito löysi sen mihin oli jäänyt tulikin toinen keskeytys. Poika nyökkäili muutaman kerran kun Satine kertoi tuosta tiskin takana istuvasta kivikautisesta kurttanasta. "Huomasin...tuollaisen pitäisi olla jo eläkkeellä eikä ahdistelemassa ihmisiä kirjastossa...." poika sanoi oman mielipiteensä samalla kun vilkaisi tuota kamalan näköistä kurppaa virnuillen.
Kuullessaan Satinen kysyvän tämän nimeä Ruito käänsi katseensa vastapäätä istuvaan tyttöön. Tahtoito tuo oikeasti tietää pojan nimen.
Pieni huvittunut, mutta hieman ylimielinen ilme nousi Ruiton kasvoille.
"Minä....harvemmin kerron nimäni kenellekkään ilman mitään vastaplavelusta" poika sanoi ja naurahti pirullisesti.
"Mutta koska me olemme jokseenkin samaa mieltä tuosta vanhasta käpykylän ihmisestä niin kaipa voisin tehdä poikkeuksen..." hän jatkoi ja osoitti nopeasti sormellaan tuota mummelia joka ei tykännyt Ruiton kovaäänisyydestä.
"Minä olen Ruito Minami....mutta kaikki kutsuvat minua nimellä Ruito...tai siis he kutsuvat jotka tietävät minut" poika esitteli ja säpsähti hieman kun toinen läjäytti kirjan kiinni kovaäänisesti.
Huomatessaan uon vanhan käpysen taas tiirailevan näiden suuntaan Ruito päätti kanssa läjäyttää kirjan kovaäänisesti kiinni.
"Mmm....tuolla mummolla on oikeasti jokin vikana pääkopassaan... se näyttelee kokoajan tuota 'Hiljaisuus kirjastossa' merkkiä. Kuka sitä edes tottelee?"

[Satine]

Satine hymyili pojalle: ”Sinulla on…hauska nimi”, tyttö sopersi ja katsoi poikaa, joka ei ollut kotoisin Ranskan lähettyviltäkään, ainakin niin tyttö päätteli, mutta ei halunnut udella, koska ei Satine halunnut tehdä pojalle mitään..vastapalveluksia, eihän poikakaan tehnyt hänelle.
”En minä ainakaan tottele sitä”, Satine sanoi huvittuneena tuon eukon kyltin heiluttelusta.
”Tuo sopisi hyvin johonkin mielenosoitus kulkueeseen tai johonkin vastaavaan”, tyttö jatkoi ja nauroi jo ääneen.
Muut kirjastossa olijat katsoivat heitä paheksuvasti ja alkoivat pikkuhiljaa lipua pois kirjastosta, hyvä niin, ainakaan ei tarvitsisi sietää enää moisia tuijottajia selkänsä takana.
Tyttö kaivoi taskustaan valkoisen paperin ja kynän. Satine suoristi paperin ja kirjoitti siihen ’Melutkaa kirjastossa’, sitten tyttö alkoi heilutella paperia päänsä päällä, ja siitäkös vanha kurppa suuttui.
Korppikorkanenäinen nainen asteli heidän luokseen ja repi Satinen heilutteleman paperin. ”Saatte luvan lähteä täältä, jos ette osaa olla hiljaa”, eukko mumisi ja lähti pois.
”En minä ainakaan lähde”, tyttö huusi perään ja katsoi Ruitoa huvittuneena.

[ruito]

Ruito naurahti pilkallisesti kun tuo mummeli senkun jaksoi osoitella tuota inhaa kylttiä. Ruitoa alkoi jopa naurattamaan Satinen kommentti tuosta mummosta ja mielenosoituksesta. Se kyllä sopisikin tuolle vanhukselle todella hyvin. "Totta puhut..." poika sanoi samalla kun nauroi ja yritti avata omaa kirjaansa siitä samasta kohdasta johon oli jäänyt, mutta ei löytänyt oikeaa sivua ajoissa kun huomasi Satinen kirjoittavan jotain. Hetken päästä Ruito pääsikin nauramaan taas kerran oikein kovaäänisesti kun huomasi mitä paperissa luki.
"Tuo on hyvä....noin pitäisi lukea jokaisessa paikassa....eikä mitään tuollaista kurppien sääntöä." Kyllähän Ruitolla oli siihen asti hauskaa kunnes tuo vanhus tuli valittamaan ihan vierelle.
"Kuules kurppa....tämä on vapaa maa..eikä meidän tarvitse kuunnella tuollaisia vanhuksia. Ainakaan sinunlaisiasi no-life ihmisiä.....ja mihäkään en ole lähdössä minnekkään" Ruito sanoi ylimielisesti ja tuhahti tuon vanhuksen ärtyneelle ilmeelle.
Kirjaston hoitaja suuttui hieman ja nappasi Ruitoa käsivarresta kiinni. Poika katsoi hetken aikaa tuota akkaa kuin halpaa makkaraa. "Jos et päästä irti teen sinusta rikosilmoituksen. Tuo on päälle käymistä....ja muutenkin....sinun henki haisee..." poika tuhahti ja riuhtaisi kätensä irti tuon naisen otteesta....

[Satine]

Satine nauroi Ruiton sanomisille ja katsoi vanhan kurpan naamaa huvittuneena. Nenä oli noussut enemmän pystyyn ja muutenkin nainen oli kalpea lähtiessään pois heidän luotaan.
”Hmm, lähtihän se”, Satine mumisi ja katsoi poikaa, joka istui häntä vastapäätä.
”Kehtasikin repiä sen paperin, menenkö minäkin repimään tuon kurpan kyltin”, Satine uhosi, vaikkei todellisuudessa olisi todellakaan tehnyt mitään sellaista.
”Nämä kirjat ovat surkeita”, tyttö sanoi hetken päästä ja paiskasi taas yhen kirjan kiinni. Satine kokosi kirjat kasaan ja siirsi ne pois edestään, että näkisi pojan paremmin, toinen kun oli niin pieni, että Satinen oli vaikea nähdä tämä kirjapinon takaa.
Tyttö ei voinut enää vastustaa kiusausta hänen oli pakko kysyä: ”Kuinka pitkä sinä oikein olet, tai no paremminkin kuinka lyhyt? Anteeksi, tämä on outo kysymys, mutta minun täytyy saada tietää ja vastapalvelukseksi, voin kertoa kuinka pitkä itse olen”, Satine sanoi ja katsoi poikaa kulmiensa alta ja näytti tälle leikkimielisesti kieltä.
Tyttö korjasi asentoaan tuolissaan ja manasi kirjaston katosta lattiaan, tuolit olivat liian kovia, vanhan kurpan voisi vaihtaa johonkin muuhun, vaikka rupisammakkoon sekin olisi parempi, koko paikka oli tylsän värinen, kaikki oli samansävyistä ja kirjavalikoima oli surkea ja kaikenlisäksi koko paikka oli kauhean hiljainen ja kolkko.
”Tämä paikka pitäisi uudistaa aivan kokonaan”, Satine sanoi sitten ja katsoi pojan ilmettä: ”Öh, siis minä pidän sisustamisesta ja muutenkin suunnittelemisesta ja tämä olisi todella mukava sisustaa uudelleen, hieman..viihtyisämmäksi.”, tyttö sopersi ja katsoi poikaa posket hieman punottaen.

[ruito]

Ruito jöi katsomaan tuon akan perään huvittuneena. Ei tuollaisia pitäisi oikeasti päästää mihinkään töihin kun asiakkaiden päälle pitää käydä. Poika käänsi katseensa pois kirjaston hoitajasta hymähtäen hieman.
"Hee, vaaditaan sitä maksamaan se paperi...ei toisen omaisuutta saa rikkoa" Ruito tokaisi puoliääneen ja nojautui pöytää vasten. Poika ei voinut tajuta miksi tuolla kurpalla oli niin paljon vaikeuksia ja miksi se piti lapsiisn purkaa? Ruito katseli Satinen tekemisiä ja naurahti hiljaa kun toinen paiskoi paiskoi toisen kirjan kiinni. "Ei täältä kyllä mitään viisasta löydykkään...joten uskon että nuo kirjat on surkeita" poika sanoi huokaisten. Eihän tällaisella minimaalisella kälyisellä kirjastolla ollut varaa hankkia uusia ja parempia kirjoja.
"Mikä kysymys tuo nyt oli? En minä nyt niin lyhyt ole...ainakaan tietääkseni. Taidan olla 150 cm pitkä tai kuten sanoit lyhyt....mutta minkäs sille voi kun suvussa on lyhyt kokoisia ihmisiä. Geenit on todella surkea asia" Ruito vastasi Satinen kysymykseen.
Kuullessaan Satinen seuraavan kommentin sisustuksesta Ruitokin alkoi automaattisesti katselemaan ympärilleen. "Hmh, tämä paikka todella kaipaisi hieman eloa...vitivalkoiset seinät ja katto ei luo hyvää tunnelmaa....tästä tulee mieleen jokin mielisairaala."
Poika huomasi Satinen punoittavat posket alkaen sen jälkeen hymyilemään hieman. "Sisustaminen voisi olla hauskaakin...vaikka se ei iske minuun niin hyvin" poika vastasi.
Poika katseli ympärilleen naurahtaen. "Tekisi mieli laittaa tämä paikka uuteen uskoon....mutta tuo kivikautinen mäkätäti saisi vielä sydänkohtauksen"

[Satine]

Satine katseli ympärilleen, nyt muissa pöydissä istuvat ihmiset eivät enää tuijottaneet heitä, se oli helpotus, sillä Satine vihasi tuijottavia katseita.
”Olet sinä aika lyhyt”, Satine sanoi hymyillen pojalle: ”Itse olen varmaan 163cm, ainakin suunnilleen”, tyttö jatkoi, ei Satinekaan siis mikään kerrostalon korkuinen ollut, aika lyhyt hänkin oli, kuten ranskalaiset tytöt usein olivat.
”Mistä sinä olet muuten kotoisin, itse tulen täältä Ranskasta”, tyttö kysyi, hän halusi aina tietää mistä kukin oli kotoisin ja ennen kun kuuli vastauksen hän arvaili mielessään toisen kotimaata, ja osui yleensä aika lähelle oikeaa.
Kirjastonhoitaja mulkoili heidän suuntaansa ja heilutteli taas kylttiä, Satine oli kyllä kieltämättä puhunut aika kovalla äänellä. Hän ei kestänyt tuota vanhaa kurppaa enää: ”Öh, odota tässä, vien kirjani pois, ei näitä kivikautisia luolamaalauksia jaksa kukaan tutkia”, tyttö sanoi ja katosi hyllyjen väliin.
Hetken kuluttua Satine tuli takaisin, istuutui ja kaivoi taskustaan toisen paperinpalan: ”Katsos tätä”, tyttö sanoi ja virnisti viekkaasti taitellessaan paperista lennokkia.
Kun paperilennokki oli valmis, Satine heitti sen kurppaa kohti ja se osuikin tämän otsaan. Kirjastonhoitaja kaatui tuolillaan ja ’hiljaisuus kirjastossa’ – kyltti meni poikki.
Satine tirskui huvittuneena: ”nyt päästiin ainakin kyltistä eroon”, tyttö sanoi ja katsoi kuinka vihaiselta kurppa näytti noustessaan ylös lattialta.

[ruito]

Ruito vilkaisi Satinea kulmiensa alta toisen huomauttaessa tämän olevan lyhyt. Tseh, minkäs sille voi jos koko suku on täynnä sukkapuikon sukulaisia. Kuullessaan seuraavan kysymyksen pieni ylpeä hymy nousi pojan kasvoille. "Japanista, tietenkin" poika tokaisi. Hän tiesi ettei näyttänyt japanilaiselta ja koska ulkonäöstä poikaa oli kiusattu ala-asteella hän oli oppinut pistämään vastaan ja nyt oli jopa onnellinen ettei näyttänyt aidolta japanilaiselta. Erilaisuus on aina ollut Ruiton mieleen.
Ruito hymyili hieman kun Satine lähti viemään kirjojaan pois. Niin kyllä vei Ruitokin kun ei olisi jaksanut enää niitä lukea, tai no selailla läpi. Poika palasi istumaan juuri ennenkuin Satine ehti tulla takaisin. "Paperi? Mitä varten tuo paperia tarvitsi?" poika ihmetteli hiljaa, mutta ihmetys muuttuikin äkkiä huvittuneisuudeksi kun tyttö heitti lennokilla tuota vanhaa käpyä otsaan. Sen jälkeen tapahtuikin totaalinen repeäminen kun Ruitoa alkoikin pitkästä aikaa naurattamaan oikein todenteolla.
"Itse en olisi keksinyt noinkaan hyvää juttua" Ruito sanoi ja nauroi samaan aikaan. Kurppa nousi ylös ja tuli näiden kahden luokse vihaisena ja alkoi valittamaan kaikista säännöistä mitä nämä olivat rikkoneet. Ruito tukki nenänsä kädellään. "Hyi, häivy siitä. Ilmapiiri saastuu"
Tuon kuullessaan kurppa lähti takaisin omalle paikalleen ja otti puhelimen käteensä soittaen jonnekkin.
"Hee, soittaakohan tuo vanhainkotiin ja pyytää heitä hakemaan hänet?"

[Satine]

Satine hymyili itsekseen ja katseli, kuinka kurppa yritti kompuroita ylös lattialta ja surkutteli kyltin rikkoutumista. Oli vain hyvä, että kyltistä päästiin eroon, se alkoi jo ottaa päähän, ja mummeli luuli olevansa kovakin komentelija, vaikka todellisuudessa kukaan ei uskonut tätä.
Tyttö kääntyi Ruitoon päin: "Minä arvasin, että olet japanista", tyttö selitti ja vilkuili sivusilmällä mummelia, joka kompuroi nyt heidän pöytäänsä kohti.
Satine oli iloinen, ettei hänen tarvinnut sanoa kurpalle mitään, Ruito hoiti puhumisen, onneksi.
"Vanhainkotiin tuo kyllä saisi soittaa, näyttää pian luhistuvan kasaan", Satine sanoi ja kuunteli mummelin höpötystä. Tytön hymy kuitenkin hyytyi pian, sillä kurppa tuli takaisin heidän pöytänsä viereen ja sanoi: "Minä kutsuin poliisit, hakemaan teidät pois täältä riehumasta", sitten eukko lähti pois ja alkoi korjata rikkimennyttä kylttiään teipillä. Se näytti aika avuttomalta yritykseltä.
Satine ei pitänyt poliiseista, koska oli pienenä ehkä liiankin usein joutunut tekemisiin heidän kanssaan: "Eh, voisimmekohan me lähteä pois, ennenkuin poliisit ehtivät tänne?", tyttö sopersi hieman hätääntyneenä, mutta juuri sillä hetkellä poliisit jo kurvasivatkin kirjaston pihaan.
Satine vilkaisi mummelia, joka keskittyi kyltin korjaamiseen, onneksi.
"Mennään tuonne, en halua putkaan", tyttö sanoi Ruitolle, tarttui tämän käteen ja veti pojan perässään siivouskomeroon ja lukitsi oven.
Satine huokaisi helpotuksesta ja lysähti lattialle istumaan: "Nyt täytyy vain olla hiljaa, ja...ja", Satine sanoi, mutta lopetti lauseen kesken. Tyttö oli aivan kalpea ja samalla hetkellä, kun poliisit saapuivat kirjastoon, Satine pyörtyi ja lysähti velttona siivouskomeron kylmälle, kovalle kivilattialle.