Ei ainakaan lukemassa

[esme]

Esmen päivä ei ollut mennyt ihan nappiin. Siitä muistuttamassa oli oikeassa silmäkulmassa oleva mustelma ja hameeseen tullut tumma tahra. Hänen hiuksensa olivat hieman sekaisin ja höllästi perhossoljella kiinni. Tyttö hieroi kipeää päätään ja irvisti kivusta koskettaesaan varovasti mustelmaa. Hänen päätään särki ja ainut hoito särkevään päähän, joka oli kumahtanut ovenkulmaan oli rauhallinen kirjasto. Esme istui yhdellä pehmeistä sohvista ja hieroi likaa hamestaan. Hän mietti, mikä kumma oli saanut hänet ylipäätään juoksemaan niin raivoisasti sitä hemmetin ovea päin. Tuskinpa tarkoituksena oli ollut kuitenkaan hyökätä sen kimppuun ja teloa itseään siinä samalla. Hän saattoi kuulla vieläkin korvissaan ilkeän pamahduksen.

Kun hän oli toipunut siitä törmäyksestä, Esme mietti häpeissään, niin seuraavassa hetkessä hän makasi rähmällään maassa kompastuttuaan omiin jalkoihinsa. Onneksi siitä oli jäänyt muistoksi jotain vähemmän kivuliasta. Hän sai raavittua tummat läikät hameestaan ja tyttö alkoi etsi katseellaan lähintä kirjahyllyä. Näihin huonoihin päiviin oli pakko olla jonkinlainen parannus. Tai sitten hänen kömpelyyteen. Oli mahdotonta enää edes kuvitella, että hän oli seitsemänvanhana harrastanut balettia. No, järkeenkäyväksi tuli ainakin se, miksi tanssinopettaja oli hermostunut häneen ja lopulta kehottanut etsimään jonkin paremmin Esmelle sopivan harrastuksen.

Esme jätti mietteensä sikseen huomatessaan punakantisen mielenkiinnon herättävän kirjan. Hän kohottautui hieman horjuen ylös, vaikka päätä huimasikin vielä hieman. Tyttö nappasi kirjan käteensä ja selasi sitä hetken. Ei mitään mielenkiintoista ainakaan, Esme tuumi ja pamautti kirjan kiinni. Hän palasi turhautuneena paikalleen, istuutui ja sulki silmänsä. Kirjastossa nuokkuminen ei ehkä ollut paras järjestely siinä tilanteessa, mutta saisi käydä. Esme laski kädet syliinsä ja alkoi lukea mielessään ulkoa oppimaansa ranskan kielistä runoa.

[Misha]

[ täältä tullaan ]

Mishalla oli tylsää. Poika ei jaksanut odottaa postin saapumista seuraavalla viikolla. Hän oli ilmoittanut veljelleen että hän oli saanut jo kaikki mangansa luettua. Kuten myös oli kertonut hänen kämppiksensä kohta saaneen ne luettua. Eli uusi erä olisi tarpeen. Ilokseen Misha oli saanut vastauksen jossa oli hänelle mieleisiä uutisia. Uudet mangat olivat jo matkalla mutta saapuisivat vasta ensi viikolla. Tottakai, olihan nyt jo perjantai. Ei posti ehtisi tänne ranskaan edes yhdessä päivässä. Mutta poika ei antanut sen lannistaa itseään. Se oli kuitenkin tulossa ja se sai pojan hymyilemään iloisesti. Hän jopa vihelteli kulkiessaan kohti koulun kirjastoa. Hän tiesi että kirjastosta löytyi oma pieni manga osasto, mutta kaikki siellä olevat sarjakuvat poika oli jo lukenut aikoja sitten. Ei tietenkään ollut pahitteeksi verestää muistiaan samoja vanhoja lukemallakaan. Poika kuitenkin mietti myös josko etsisi jotain muuta tekemistä. Iloisesti hypähdellen Misha suuntasi kohti kirjastoa.
Poika pysähtyi suuren salin ovelle ja mietti hetken vaihtoehtojaan. Hän päätti kuitenkin viime hetkellä suunnistaa kohti romaani osastoa. Siellä poika etsi kerran aikaisemmin lukemansa kirjan. Derkinhovin musta ruhtinas, poika lausahti mielessään poimiessaan kirjaa hyllystä. Hän käänsi selkänsä hyllylle ja katsahti paikkaa jossa lukea. Ainoa joka pisti häntä silmiin oli yksinäiseltä näyttävä sohva. Poika lähti suunnistamaan kohti sitä. Päästyään sohvalle, Misha havaitsi ettei se ollutkaan niin yksinäinen kuin mitä hän oli luullut. Sohvalla makasi nuori nais henkilö. Luultavasti koulun uusia oppilaita, poika tuumi. Hän huomasi myös ettei tytöllä voinut olla mikään paras päivä. Mustelma tytön silmäkulmassa ei ollut mikään sievin ja sen saaminen oli varmasti ollut kivuliasta. Poika melkein meinasi pienestä huolesta lähteä hakemaan jotain mikä auttaisi tuohon mutta hillitsi itsensä. Tyttöhän oli täysin tuntematon ja olisi varmasti kauhuissaan jos outo poika alkaisi häslätä hänen ympärillään. Niimpä poika rauhoittui ja mietti sen sijaan toista vaihtoehtoa. Varovasti poika taputti tyttö olalle.

[esme]

Esme tunsi kevyen taputuksen olallaan. Hän havahtui ja avasi pelästyneenä silmänsä. Tyttö vilkaisi ylös ja säpsähti nähdessään tuntemattoman pojan yläpuolellaan. Esme kohottautui pystyyn ja mietti olikohan jotain tapahtunut.
"Tuota - äh, hei", Esme mutisi ja vilkaisi pää kallellaan poikaa. Tietenkään mitään ei ollut tapahtunut. Hän retkotti puolitajuttoman näköisenä sohvalla, tietenkin joku reagoisi siihen. Hän hieroi ohimoitaan ja yritti ajatella selvemmin. Ajatukset eivät kuitenkaan tuntuneet vieläkään pysyvän kunnolla kasassa, joten tyttö luovutti. Hän huokaisi turhautuneena ja siirtyi hieman kauemmas sohvasta.
"Anteeksi, jos olin tiellä. Lukeville ihmisille nämä on tarkoitettu. Pitäisi kai mennä muualle - ", Esme sopersi tietämättä kai itsekään, mitä päästi suustaan ulos. Hän sipaisi hiuksiaan pois silmien edestä nähdäkseen pojan paremmin. Hän oli vieläkin hieman hämmästynyt tämän asiaan puuttumisesta, mutta myös kiitollinen. Ihmekös tuo, jos hän olisi nukahtanut sohvalle. Päätä vihlaisi taas ja tyttö päätti välillä unhotaa kohteliaisuudet. Hän valahti takaisin istumaan sohvalle ja hymyili ilottomasti.
"Hauska tutustua, minä olen Esme", tyttö esitteli itsensä ja kosketti varuillaan silmäkulman mustelmaa. Se sattui edelleen, mutta nyt kaukaisempana pienenä tykytyksenä.

[Misha]

-Hei, Misha vastasi hieman hymyillen. Mielessään hän huokaisi helpotuksesta. Poika oli hetken verran luullut että tyttö olisi kenties tajuton, oli tämä sen verran pahalta näyttänyt. Vaikka eipä se kyllä kamala ihmekkään olisi tuollaisella jäljellä silmäkulmassa. Misha huomasi myös hieman säikäyttäneensä tyttö, tarkoittamattaan. Poikaan oli vain pieni huoli iskenyt nähtyään toisen tummuneen silmäkulman. Tämä samainen huoli sai ruskea hiuksisen nuorukaisen miettimään, mitä tytölle oli tapahtunut että hän tähän kuntoon oli joutunut. Pieni aavistus kompuroinnista varjosti pojan ajatuksia mutta ei voinut olla varma ellei kysyisi. Ja poika aikoi kysyä.
Hän katseli hieman huolissaan kuinka toinen nousi seisomaan ja käveli hieman haparoivasti kauemmas sohvalta selittäen jotain siitä kuinka oli toisten tiellä, ja että hänen pitäisi mennä muualle. Nuo sanat saivat pojan haluamaan tarttua tyttöön ja istuttaa hänet takaisin sohvalle. Toinen ei ollut ollenkaan Mishan mielestä siinä kunnossa että tämän pitäisi kuljeskella koululla. Poika huomasi jo kätensä liikahtavan toisen suuntaan, mutta pysähtyi kuitenkin. Misha huomasi toisen hieman koskettavan otsaansa, ilmiselvästi pienen kivun takia. Pojan onneksi tämä valahti takaisin sohvalle, mikä nostatti iloa hänen mielessään. Ehkä hymy hieman näkyi hänen kasvoillaan, koska tyttö hymyili takaisin. Vai että Esme, poika ajatteli, toisen esiteltyään itsensä.
-Kaunis nimi kauniilla kasvoilla, poika lausahti hiljaisella äänellä. Heti sanat todettuaan, poika toivoi että ääni olisi ollut tarpeeksi alhainen jotta tyttö ei olisi kuullut niitä. Hän hymyili lempeästi takaisin toiselle.
-Minä olen Mikhail, mutta Mishaksi minua haukutaan, poika esitteli itsensä. Onneksi ohitse sattui kulkemaan kirjaston hoitaja, jota poika pyysi pikaisesti tuomaan jotain viileää tytön otsalle. Tytön hymyilevät kasvot eivät helpolla toisen huolta pois pyyhkineet, vaikka ne saivatkin sen huomattavasti vähenemään.

[esme]

"Kaunis nimi kauniilla kasvoilla", poika miltein kuiskasi ja Esme kuuli sanat juuri ja juuri. Tyttö punehtui tahtomattaan ja hymyili entistä sädehtivämmin. Hän ei ollut aivan tottunut siihen, että joku tuntematon sattui olemaan noin ystävällinen.
"Tuota, minun kuuluisi sitten varmaan kutsua sinua Mishaksi", tyttö huomautti. Hän huomasi pojan katselevan häntä hieman huolissaan ja Esme irrotti muutaman hiuskiehkuran soljesta, jotta ne voisivat levätä mustelman edessä. Nyt hän ainakin voisi piilottaa tuon ikävän muistutuksen kömpelyydestään muiden silmiltä. Tyttö yritti myöskin hieman estellä, kun poika pyysi kirjastonhoitajaa tuomaan jotakin hänen otsalleen. Hän huokaisi luovuttaen ja katseli kirjastonhoitajan perään tämän lähtiessä hakemaan jotakin.
"Tuo ei olisi ollut tarpeen", Esme huomautti hieman närkästyneenä. Hän ei pitänyt siitä, että muut huolehtivat hänestä. Se oli paljon mukavampaa toisin perin. "-mutta kiitos kuitenkin", tyttö lisäsi pienesti hymyillen. Hän nojautui pidemmälle sohvalla ja katseli poikaa uteliaana. Päänsärky oli onneksi jo laantumassa ja hän saattoi alkaa ajatella hieman suotuisammin. Olisi kiusallista alkaa selittää, miten hän oli saanut mustelmansa, joten Esme rukoili mielessään, että poika sivuuttaisi sen kysymyksen. Ja kaikki muutkin kysymykset liittyen hänen vointiinsa.
"Voin jo paljon paremmin. Päänsärky taitaa olla ainut riesa enää", Esme huomautti toiveikkaana. Ehkä pieni valkoinenvale ei haittaisi.

[Misha]

Poika huomasi tytön kasvoilta että tämä oli huomannut hänen hiljaisen komenttinsa. Pieni puna sopi tytön kasvoille yhtä hyvin kuin tuo sädehtivä hymykin.
-Niin minäkin vähän luulen, hän lausahti iloisesti tytön huomautukseen hänen nimestään. -Pidän siitä itsekkin enemmän, poika jatkoi hymyn levitessä kasvoilleen. Pari hiusta jotka tyttö vapautti mustelman peitoksi saivat tytön näyttämään upeammalta kuin poika olisi voinut uskoakkaan. Tietenkään poika ei voisi sanoa sitä ainakaan vielä. Tiedä miten tyttö reakoisi lähes tuntemattoman pojan sanoihin.
Poika tunsi itsensä hieman punastuvan toimiensa takia. Mistäpä hän olisi voinut tietää, ettei tytöllä ollut mitään hätää. Eikä tytön äänen sävy paljoa pojan olo helpottanut. Harmistuneesti hän painoi päänsä ja suuntasi katseensa kengän kärkiinsä. Misha ymmärsi kyllä miltä toisesta tuntui. Eihän se ollut kivaa että muut huolehtivat. Varsinkaan täysin tuntemattomien ihmisten toimesta. Pieni hymy ja kiitoksen sanat nostivat pojan katseen maasta takaisin tytön kasvoille. Misha nappasi läheisen pyödän äärestä tuolin ja istutti itsensä sille, unohtaen kädessä pitämänsä kirjan. Tällä pienellä eleellä poika halusi näyttää toiselle ettei häntä haittaisi vaikka valtaisi sohvan takaisin ”vuoteekseen”. Tytön komentti tämän omasta terveyden tilastaan sai pojan epäilemään asiaa, mutta ei maininnut asiasta sen enempää. Poika päätti vaihtaa suunnan kokonaan muualle.
-Täytyy mainita että en ole aikaisemmin nähnyt sinua täällä koululla. Oletko uusi oppilas, Misha kysäisi hieman hymyillen.

[esme]

Esme yllättyi hieman pojan ottaessa itselleen tuolin ja istuutuessaan siihen. Hän ei ollut osannut odottaa aivan tällaista huolenpitoa, vaikka ajatus tuntuikin mukavalta.
"Tulin vasta. Sinä taidat olla ollut täällä jo hieman aikaa, olenko oikeassa?" Esme kysyi aidon kiinnostuneena. Hän oli jo unohtanut silmäkulmassaan olevan mustelman ja oli innokkaasti valmis juttelemaan pojan kanssa. Kuka tahansa jonka kanssa puhua oli Esmen kannalta aina tervetullutta seuraa. Hän liikahti hieman ja liike paljasti tytön valkeat polvet. Hän hymyili hämmentyneenä ja vetäisi hameen alemmas asiaa tarkemmin miettimättä.
"Olen muuten huomannut, että täällä on vaikka mitä tekemistä vapaa-ajalle. Minunkaan sunnitelmissani ei kuitenkaan ole viettää kaikkea aikaa kirjastossa, joten mitä sanot? Mitä mielekästä tekemistä täällä oikeastaan on?" Esme kysyi ja nauroi kepeästi. Hän alkoi taas nauttia olostaan pienen törmäysvälikohtauksensa jälkeen, minkä muistaisi varmasti vielä muutaman päivän. Mahdotonta tapahtunutta olikin unohtaa, kun se joka aamu muisttuttaisi peilin kautta olemassaolollaan. Tyttö varmisti vaistomaisesti, että hiuskiharat olivat edelleen mustelman edessä.

[Misha]

-Kyllähän täällä on tullut jo oltua jonkin aikaa ja törmättyä aika monenlaisiin ihmisiin, Misha vastasi hieman hymyillen. Tyttö vaikutti jo paljon iloisemmalta ja pojasta tuntui hieman paremmalta itsestäänkin. Tyttö oli hänen mielestään todella kaunis. Mutta ei hän silti uskaltanut sitä toiselle suoraan myöntää. Kaipa hän oli hieman ujon puoleinen ihminen. Kuitenkin hän tuli toimeen muiden ihmisten kanssa loistavasti. Toisen suojaava ele hameen kanssa sai pojan katsahtamaan pois päin. Hän teki sen lähes vaistomaisesti. Kaipa se oli tullut tavaksi ajan kanssa. Toisen kysyessä vapa-ajan vietto mahdollisuuksista, pojan kasvoille levisi iloinen hymy. Hän mietti kaikkia mahdollisuuksia joita oli valittavana. Tytön naurahdus sai pojankin iloiselle mielellä ja ajatukset laukkasivat hänen mielessään. -No sehän ihan riippuu siitä mikä sinua kiinnostaisi, Misha vastasi toisen uteluihin. -Ja en tietenkään itsekkään ajatellut viettää koko päivää kirjastossa, poika lisäsi hymyillen. -varsinkaan nykyisessä seurassa, hän lausahti iskien tytölle silmää

[esme]

Esme meni hieman hämilleen pojan viimeisestä kommentista. Hän häkeltyi harvoin muiden ihmisten seurassa. Tyttö piti kuitenkin hymyn huulillaan ja tunsi poskiensa helottavan punaisina taas kerran. Hänet oli niin helppo saada punastumaan.
"Jaa, saanko sitten kysyä, mikä nykyisessä seurassa on niin - kiinnostavaa?" Esme kysäisi ajattelematta ja suoristi selkänsä, jotta vaikuttaisi pidemmältä kuin olikaan. Hän katsoi poikaa suoraan silmiin ja hymyili entistä lämpimämmin. Tyttö oli luullut, että tästä päivästä tulisi yhtä surkea kuin kaikista aiemmistakin, mutta se käsitys oli tietenkin muuttunut hänen saadessaan seuraa. Sen mustelman olisi nyt vielä voinut niellä, mutta toinen tylsä päivä yksin olisi ollut liikaa Esmen seuralliselle luonteelle.
"ja kun vielä puhutaan kiinostuksesta, niin voin sanoa olevani valitettavasti kiinnostunut ainoastaan kirjoista, piirtämisestä ja hmm, tuo kolmas onkin sitten vaikeampi selittää - ", Esme kertoi ja hymyili pahoittelevasti.
"Aika tylsää seuraa minäkin taidan loppujen lopuksi olla. Vaikea uskoa, että joku todellakin tahtoisi puhua minulle - ellei sitten hae keinoa nukahtaa nopeasti", viimeisen lauseen tyttö sanoi hieman vetikkamaisemmin, vitsikkäästi. Hän nauroi keveästi ja pudisteli päätään verkkaan. Hän ei uskonut olevansa kovinkaan tylsää seuraa, mutta oli utelias kuulemaan, mitä mieltä poika oli asiasta.

[Misha]

Tytön hymy oli tarttuvaa, sen Misha sai huomata nopeasti. Mitä enemmän toinen hymyili, sitä enemmän poika hymyili takaisin. Esme oli jotain aivan omaa laatuaan. Ja tytön kysymys sai hänet vieläpä naurahtamaan kevyesti ja vapautuneen oloisesti. -Minusta sinä ainakin vaikutat kiinnostavalta ihmiseltä, vaikka en sinua tunnekkaan niin hyvin, poika lausahti hymyillen. -Ja kiinnostus onkin siinä että haluan tietää sinusta enemmän, hän jatkoi mietteliään näköisenä. Ja se olikin totta. Hän halusi tutustua toiseen. Jokin vain tytön olemuksessa sai pojat haluamaan viettää aikaa hänen kanssaan. Poika ei osannut sitä selittää eikä pahemmin antanut sen häiritäkkään itseään. Tytön lausahdus kiinnostavista asioista sai pojan kuuntelemaan tuota kiinnostuneena. Mikä kolmas, poika mietti ajatuksissaan. -Itsekkin pidän kirjoista ja kirjoittamisesta, mutta mikä tuo kolmas olisi jos saan kysyä, poika sanoi mietteliäällä äänellä. Tytön komentti tämän tylsyydestä sai melkein kauhistuneen ilmeen pojan kasvoille, tosin leikillä koska hän hymyili heti perään iloisesti. -Et sinä tylsä ole ja minä en ole vielä edes uninen seurassasi, taitaa olla positiivista se, hän jatkoi heti tytön sanojen perään. -Minä ainakin pidän seurastasi jos vain annat minulle mahdollisuuden, hän sanoi katsellen toisen silmiä pieni hymy kasvoillaan.

[esme]

"Kaikki ihmiset ovat kiinnostavia, joihinkin vain haluaa tutustua paremmin", Esme tuumi mietteliäästi. Hän ainakin halusi tutustua Mishaan paremmin. Joissakin ihmisissä vain sattui olemaan jotain mielenkiintoisempaan kuin toisissa. Tyttö hymyili, mutta hymy muuttui arkailevaksi katseeksi pojan kysyessä hänen kolmannesta kiinnostuksen kohteestaan. Hän ei ollut tottunut valehtelemaan tai kieltäytymään vastaamasta, joten aloitti takellellen selityksensä.
"Valokuvat - Minä keräilen valokuvia, mutta sitä on vaikea selittää. Tai siis, en taida osata kertoa, miksi teen niin. Se ei johdu mitä kuvista välittyy, vaan enemänkin siitä, että - ", Esme keräsi sekavan selityksen mielestään ja sanoi kaiken ääni hapuillen. Hän siirtyi vikkelästi aiheesta toiseen ja palautti vilpittömän hymyn kasvoilleen. Hän naurahti pojan reaktiolle hänen tylsyydestään.
"Tämä on jo hälyttävää. Eikö mielesi tee ollenkaan sulkea silmät ja antaa puheeni mennä ohi korvien", Esme esitti järkyttynyttä, mutta ei voinut mitään huulillaan värjyvälle hymylle. Hän katseli sinisillä silmillään poikaa ja hymyili leppeästi.
"Minä en jaa näitä mahdollisuuksia kovin usein, mutta ehkäpä tämän kerran", tyttö vastasi vilpittömästi,
"Enhän minä voisi edes olla kenenkään seurassa, jos kyseinen henkilö ei pitäisi seurastani. Tai niin on mukava ajatella. Silloin ei ainakaan päädy väärien henkilöiden joukkoon."

[Misha]

Misha huomasi tytön arkailevan katseen hänen kysymystään kohtaan ja osasi melkein odottaa jotain pientä kiertelyä vastaamisen suhteen. Tytön vastaus kuitenkin yllätti hänet mutta äänestä kuuli kuitenkin ettei tyttö mielellään asiasta puhunut. Poika päätti antaa asian olla ja keskittyä muihin asioihin. Tytön hymy varmisti vain sitä asiaa ettei hän palaisi siihen aiheeseen ollenkaan. Esmen esitys siitä että hän oli järkyttynyt sai Mishan melkein nauramaan. -Et sinä vaikuta minuun ollenkaan noin ja minun on vaikea nukahtaa kun hymyilyttää niin paljon, poika lausahti iloisesti. Mishan ruskeat silmät loistivat samanlaista iloa kuin hänen tämän hetkinen koko olemuskin. -Totta, olet aivan oikeassa, hän vastasi tytön lausahduksiin. -Jos kumpikin pitää toisistaan, on heidän helppo jutella keskenään ja tulla muutenkin toimeen, Misha jatkoi samalla linjalla. -Käytkö muuten usein täällä kirjastossa, poika kysyi miettien hieman miks ei ollut nähnyt tyttöä aikaisemmin koululla.

[esme]

Tyttöä hymyilytti ja hän kuunteli herpaantumatta toista.
"Jos sinua kerran hymyilyttää niin paljon niin olenko minä sinusta sitten hyvinkin huvittava tapaus?" Esme kysyi ja kosketti vaistomaisesti silmäkulmassa tykyttävää mustelmaa. Huvittavalta se hänen toilailunsa oli ainakin varmasti näyttänyt, hän tuumi ilmeensä vakavoituessa hieman. Esme kuitenkin palautti ystävällisen hymyn huulilleen toisen kysyessä hänen viihtymisestään kirjastossa.
"No, jos minulla ei ole muuta tekemistä - tai jos satun telomaan itseni mustelmille - niin tulen mitä luultavammin tänne", tyttö hymyili ilkikurisesti, "mutta olen vasta aika uusi täällä, joten mistä sitä tietää."
Esme katseli poikaa ystävällisesti hymyillein. Hän liikahti hieman saadakseen paremman asennon sohvalla ja pysähtyi sitten aloilleen.