Uiminen virkistää, eh?

[Gabriel]

[[ Ja tidiq tänne minun seurakseni, kaikki muut hushus. ]]

Koko paikka kaikui voimakkaasti, kun vaaleahiuksinen nuorukainen astui sisään auringon valaisemaan uima-allashalliin. Koulupäivä oli vielä kesken, joten ketään muita oppilaita ei siellä näkynyt, eikä se ollut muuta kuin hyvä asia. Gabriel oli vain tullut suorittamaan sen pirun pakollisen uintimatkan, eikä kaivannut ihmetteleviä silmäpareja joka puolelle ympärillään. Hän kun ei ollut mikään uima-altaan aktiivisin käyttäjä, joten tämä oli harvinaistakin harvinaisempi tilaisuus, että hänet siellä ylipäätään näki oleskelemassa. Mutta kiitos hermoheikon liikunnanopettajan, joutui hän nyt erikseen uimaan tuon 15 minuuttia pitkän matkan 25 metriä pitkän altaan päästä päähän, pinnattuaan juuri edelliseltä tunnilta, jolloin muut olivat sen suorittaneet. Eikä tarvinnut edes arvata, kiinnostiko mokoma Gabrielia pätkääkään. Häntä ei sen erityisemmin uiminen hetkauttanut, hän osasi uida sen verran kuin oli tarpeellista ja se olisi ihan hyvin riittänyt hänelle, mutta opettaja halusi ilmeisesti testata heidän kestävyyttään pitkällä matkalla. Eipä hän ollut jaksanut kuunnella maikan paasaamista taika kehotuksia positiiviseen ajatteluun passiivisen sijasta, joten oli lopulta suostunut tekemään sen. 15 minuuttia, ei se voisi niin paha olla. Mutta mieluummin hän olisi silti ollut jossain muualla sillä hetkellä.

Blondi kippasi kämpiltään hakemansa uimavarusteet lähimmälle tuolille ja nappasi mustat, suurella tribaalikuviolla korostetut uimashortsinsa niiden seasta, kadoten ne mukanaan pikkuruiseen uimakoppiin vaihtamaan ne ylleen. Upouudet Dieselin farkut valahtivat alas ja tilalle ilmestyivät uimashortsit, lyhythihaisen kauluspaidan liittyessä farkkujen seuraan, paljastaen nuorukaisen sileäihoisen ylävartalon, josta hän niin kovin ylpeä oli. Uskoessaan olevansa valmis, hän sitten astui ulos kopista ja vei vaatteensa laukulleen. Seuraavaksi siinä ei muuta tarvitsisikaan tehdä, kuin odottaa toisen persoonan saapumista ja mennä viimeinkin uimaan. Niin - hän oli aivan sattumanvaraisesti matkallaan hallille bongannut tämän kovin herkän ja söötin näköisen pojan, yksinään haaveisiinsa vaipuneena. Ja koska Gabriel oli tarvinnut jonkun, joka ottaisi hänelle aikaa tuohon uintimatkaan ja laskisi sen pituuden, eikä oikein muitakaan ollut paikalla sillä hetkellä, oli hän päättänyt pyytää juuri tuota tyyppiä tekemään sen, vaikka Gabe nyt olisi saanut varmasti kenet tahansa muunkin mukaansa. Olihan tuo hetken epäröinyt, mutta oli lopulta suostunut hommaan mukaan. Hyvä päätös, säästi ainakin häneltä enemmän vaivaa.

Toinen oli ilmoittanut tulevansa piakkoin, joten Gabriel myös odotti sen tarkoittavan sitä. Mitä nopeammin tämä oli hoidettu alta, sen parempi. Odotellessaan hän päätti istahtaa altaan kaakeloidulle reunalle ja upotti jalkansa auringon säteistä kimaltelevaan veteen, rikkoen sen tyynen pinnan.

[[ Että tällainen. Toivottavasti tämä asetelma kelpaa. :D ]]

[michelangelo]

[Kelpaa toki ^^]

Michelangelo ei pitänyt uimahalleista. Tai ei halleissa sinäänsä ollut mitään pahaa. Kloorilta haiseva vesi vain oli se asia, joka sai aina koko uimahallin tuntumaan inhottavalta paikalta. Ja siitä huolimatta hän oli suostunut aivan vapaaehtoisesti kellottamaan uima-aikaa. Poika katui asiaa siinä vaiheessa, kun avasi hallin oven ja kloorin pistävä tuoksu ylti hänen tajuntaansa. Pakolliset uinnit hän vielä jotenkuten kesti, mutta vapaa-ajallaan Michelangeloa ei kyllä uima-altaalla näkynyt. No, luvattu mikä luvattu, kyllä hän nyt yhden kellotuksen kestäisi.

Henkilö, joka oli häntä kellottamaan pyytänyt, istuskeli jo altaan reunalla. Michelangelolla ei itseasiassa ollut hajuakaan toisen nimestä tai luokasta, mutta ei hän nyt yleensäkään kamalasti kiinnittänyt huomiota ympärillään olijoihin. Kaunis toinen ainakin oli, ainakin ulkoisesti.
"Hei", Michelangelo tervehti hiljaa toisen luokse päästyään. Hän sipaisi vaaleita hiuksiaan pois silmiensä edestä ja katsoi toista hieman epävarmana. Olikohan hänellä muuten edes kelloa mukana? Kai hänellä oli kännykkä mukana laukussaan, ainakin siitä löytyisi kello.

[sorry, lyhyttä >_<]

[Gabriel]

Gabriel käänsi katseensa taakseen, kuullessaan hiljaisen äänen tervehtivän häntä. Ja siinähän seisoikin tämä poika, jonka hän oli aiemmin paikalle kutsunut. ” Hienoa, uskalsit lopulta tulla ”, hän sanoi hieman pisteliäästi, mutta pehmitti sitä luodessaan hymyn kasvoilleen. Hetken verran hän tutkaili tuota olkansa ylitse; sen kyllä huomasi, ettei toinen viihtynyt tässä paikassa sen enempää kuin hänkään, ehkä vähemmänkin. Aika loistavasti valittu henkilö tähän hommaan siis, Gabe virnisteli itsekseen.
Blondi nosti jalkansa viileästä allasvedestä ja kohottautui seisomaan, astellen laukkunsa luo, josta etsi käsiinsä pienen paperilapun, uimalasit ja ruskean hiuslenkin. Sidottuaan hiuksensa lenkillä hän katsahti taasen tuohon poikaan, ojentaen lappua jonka oli laukusta juuri kaivanut. ” Maikka halusi ajanottajan allekirjoituksen tähän, jotta voi olla varma, että suoritan tämän. Helvetin tarkkaa.. Oman nimeni alla on tilaa, kirjoita siihen. ” Nuorukainen laski lapun pienelle pöydälle heidän viereensä, meni takaisin altaan reunalle ja laskeutui viimeinkin kirkkaaseen veteen, jonka viileys sai Gabrielin ihon nousemaan välittömästi kananlihalle. Mutta hetken totuttelun jälkeen se ei enää tuntunut niin pahalta ja hän uskaltautui jopa kastamaan päätään vedessä.
” Sinun tehtäväsi siis on tarkkailla kelloa ja laskea montako metriä saan uitua viidentoista minuutin aikana. Okei? Hienoa. Hoidetaan tämä saman tien. ” Olettaen, että toinen ymmärsi homman nimen noinkin yksinkertaisen selvityksen jälkeen, hän sukelsi pari kertaa ja venytteli hiukan vedessä, valmistautuen tulevaan ”koetukseen”. Sitten hän asetti mielestään varsin typerän näköiset uimalasit silmilleen, huikkasi toiselle aloittavansa nyt ja lähti uimaan tarmokkaasti kroolaten kohti altaan toista päätä. Tällä vauhdilla hän varmasti väsyisi varsin pian, joten päätti hieman hidastaa tahtia - eihän siinä kuitenkaan koko elämä ollut kyseessä.

[michelangelo]

Michelangelon katse harhaili hallin katossa ja seinissä. Toisen pisteliäälle kommentille hän tyytyi vain kohauttamaan hiukan olkiaan. Hän ei itse asiassa edes kunnolla kiinnittänyt huomiotaan toiseen sillä hetkellä, vaan keskittyi lähinnä mielessään kiroamaan klooria alimpaan maan rakoon. Että hänen piti olla niin yliherkkä kaikille voimakaille hajuille. Michelangelo käänsi katseensa toiseen vasta siinä vaiheessa, kun tämä puhui allekirjoituksesta. Kai hänen sitten pitäisi nimensä siihen rustata jossain välissä. Michelangelo nyökäytti hieman päätään osoittaakseen, että oli ymmärtänyt. Toinen laskeutui altaaseen ja Michelangelo kyykistyi, kiertäen käsivartensa jalkojensa ympäri ja painaen päänsä polviinsa.

Toinen selitti, mikä oli homman nimi. Michelangelo nyökkäsi taas, kyllä hän oli tajunnut. Ainoa vaikea asia hommassa olisi se, saisiko hän pidettyä ajatuksensa nykyhetkessä. Jos hän vajoaisi omiin haaveisiinsa, saattaisivat laskut mennä ihan päin honkia. Toinen ilmoitti aloittavansa ja Michelangelo vilkaisi kelloa huokaisten samalla pienesti. Kyllähän sitä saattaisi olla parempaakin tekemistä kuin kököttää altaan reunalla ja seurata jonkun uimista.

[Violet]

Kuin tyhjästä uimahalliin lampsi tajuttoman pitkä, mustaan verhoutunut nuori mies. Hänen kasvoissaan oli uskomaton määrä lävistyksiä, vaikka enemmänkin olisi mahtunut, ja hänen hiuksensa oli sipaistu takaraivolle niin, että korvien koko matkalta lävistetyt lehdet näkyivät selvästi. Pitkä mies teki tilaa itselleen lattianrajaan kyykistyneen pojan sivulla ja kietoi käsivartensa tuon hartioille.
"Oletko sinä ihan kunnossa?" Nuorukainen kysyi pehmoisella äänellä, josta ilmeni kyllin hyvin, ettei hän tarkoittanut pahaa eikä halunnut tunkeilla. Hän näytti lävistystensäkin alla kohtalaisen huolestuneelta koska hän itse painui tuohon asentoon silloin, kun häntä heikotti tai oli muuten vain kurjaa. Hän vietti siis aika paljon aikaansa tuossa asennossa.
"Kas niin, tässä..." Violet kaivoi laukustaan multivitamiinijuoman ja ojensi sitä pojalle, "tämä auttaa, jos nyt ei ihan heti, mutta vähän ajan päästä, kuitenkin." Violet sanoi hymyillen valkoisin hampain. Hän jätti juoman pojalle ja kohottautui seisomaan, vilkaisten ympärilleen. Oikeastaan yksi asia oli saanut hänet ylipäätään lampsimaan tänne halliin - Violet kun ei osannut uida eikä pitänyt muutenkaan vedestä erityisemmin - ja se oli ollut harvinaisen tuttu ääni, joka yhä hyrisi hänen unissaan aina toisinaan. Violet vilkaisi ensin tuolille heitettyjä tavaroita ja sitten altaassa polskivaa hahmoa. Lopulta katse päätyi tutkivasti kyykistyneeseen poikaan. Violet imi huulikoruaan mietteliäänä ja risti kätensä puuskaan rinnalleen. Vai niin.
"Minä olen Violet, en tiedä oletko kuullut minusta, Violet Vicious, ihan niin kuin Sid Vicious, tiedäthän", Violet sanoi, lampsien takaisin pojan luokse ja ojentaen tuolle sormuksin koristellun kätensä. Violet ei koskaan alentunut olemaan huono häviäjä, vaikka hänen täytyi kyllä sanoa, että ajatus Gabesta jonkun toisen kanssa...
Violet istahti uimahallin kaakeloidulle lattialle ja hymyili pojalle.
"Olen ihan varma, että olen nähnyt sinut ennenkin. Ettet vain sattuisi olemaan samassa musiikinryhmässä kuin minä?"

[Gabriel]

[[Ja yllätysvieraamme saapui. Miten voi pelimotivaatio olla näin kuollut? ^^;]]

Gabriel ei huomioinut mitenkään altaan reunalle saapunutta henkilöä, vaan keskitti kaikki ajatuksensa eteenpäin uimiseen mahdollisimman nopeasti. Sen verran hän oli kaiken varalta tajunnut laskea itsekin, että matkaa oli kertynyt tähän asti vähän päälle 180 metriä, eikä aikaakaan ollut mennyt kuin ehkä viisi minuuttia. Hän oli hyvässä vauhdissa.
Metrit seurasivat toisiaan ja matka tuntui puuduttavan pitkältä. Tämä oli varmasti pahinta, mitä hän oli hetkeen kokenut, mutta hän aikoi suorittaa sen läpi niin hyvin kuin pystyi, kerran kun täällä oltiin. Ja kai se oli välillä ihan hyvä näyttää sille hermoherkälle maikallekin, että hän pystyi jopa johonkin, joka vaati hieman enemmän ponnisteluja.
Hetken lisää uituaan Gabriel päätti hieman sivusilmällä vilkaista, kuka muu oli tullut hallille. Eikä niistä mustista, jumalattoman pitkistä hiuksista voinut erehtyä: Langennut enkeli ateljeesta.
Äh, hän ei antaisi mokoman häiritä uintiaan. Siispä blondi siirsi katseensa poispäin ja jatkoi uintiaan, vähän jo väsyneenä.

[michelangelo]

Michelangelon ilme muuttui melkoisen hämmästyneeksi, kun paikalle lampsi yhtäkkiä kovin lävistetty poika ja tämä alkoi heti tehdä tuttavuutta hänen kanssaan. Toinen kyseli hänen vointiaan ja Michelangelo ei hetkeen osannut kuin kököttää siinä hämmentyneen näköisenä.
"Ööh... ei minulla ole mitään hätää", poika totesi jonkin ajan kuluttua ja tapitti toista sammaleenvihreillä silmillään. Hän otti vitamiinijuoman vastaan ja onnistui hymyilemään aavistuksen. No mikäs siinä, jos toinen halusi hänelle juotavaa lahjoittaa.

Michelangelo huokaisi hieman ja käänsi katseensa altaassa polskivaan blondiin. Aikaa ei ollut enää paljoakaan jäljellä, mutta ihan kiitettävän matkan tuo oli jo uinut. Katse kääntyi mustahiuksiseen miehenalkuun tämän esitellessä itsensä.
"Michelangelo O'Connell", Michelangelo esitteli itsensä ja kätteli toista. Toisen miettiessä, olivatko he samassa musiikinryhmässä, Michelangelo mietti hetken. Hän ei musiikintunneilla pahemmin kiinnittänyt kanssaopiskelijoihin huomiota, mutta...
"Kyllä me varmaan olemme samoilla tunneilla", poika totesi lopulta ja hymyili hieman. Michelangelo vilkaisi kelloa taas vain todetakseen, että vartti kului umpeen juuri. Poika nousi seisomaan ja asteli lähemmäs altaan reunaa.
"Aika loppui", hän totesi tarpeeksi kovalla äänellä, että uimari sen kuulisi.

[voi jestas kuinka huonolaatuista... >_<]

[Violet]

Violet vilkaisi altaaseen uudestaan, pienen virneen levitessä lävistetyille huulille, kun tuon maidonvaalea vartalo liukui vedessä. Märkänä se näytti vielä paremmalta kuin muuten. Violet siirsi katseensa Michelangeloksi itsensä esitelleeseen poikaan ja soi tuolle hymyn.
"Onko sinulla lempinimeä, Michelangelo, vai tuleeko sinua puhutella koko nimellä, kuten kuuluisaa taiteilijaa?" Violet virnisti, ajatellessaan sekä tämän uuden tuttavuuden nimeä, että Gabrielin enkelimäistä ulkomuotoa ja siihen niin loistavasti soveltuvaa nimeä. Violet itse ei ollut kovin naisellinen, vaikka nimeltään saattoi siltä kuulostaakin, eikä mitenkään erityisen väkivaltainenkaan, vaikka sukunimi antoikin niin ymmärtää. Hän osasi kyllä tapella, hän oli tapellut ihan vastikää, niinkuin saattoi huomata, jos katsoi oikein tarkkaan. Nuorukaisen paksu meikki kun peitti melko hyvin poskipäätä koristavan, jo hieman haalistuneen mustelman. Myös nuorukaisen toisessa korvanlehdessä oli rupinen puremajälki, aivan kuin joku olisi yrittänyt purra sen irti, mutta oli joutunut keskeyttämään puuhansa juuri ajoissa - Violetin kannalta. Totuus oli, että poika, joka oli karannut hänen kimppuunsa, oli poistunut tappelusta neljää hammasta köyhempänä ja nenä verta vuotaen. Violet ei pitänyt siitä, että hänen seksuaalista suuntautumistaan arvosteltiin.
Mustanpuhuva poika säpsähti hereille ajatuksistaan, kun Michelangelo - Mike Violetin mielessä - ilmoitti ajan olevan lopussa. Savunharmaat silmät siirtyivät seuraamaan vaaleaa nuorukaista, jonka kohta täytyisi kiivetä ylös altaasta. Rauhoittaakseen sydäntään Violet kurotti laukustaan tupakat ja vei yhden huulilleen, sytyttäen sen. Tietenkään täällä ei saanut polttaa, muttei se ollut ennenkään Violetia häirinnyt. Savu keuhkoissa rauhoitti häntä ja hän nojautui taaksepäin, vetäen kasvoilleen kestovirneen, jonka tiesi olevan perinjuurin ärsyttävä, mutta sitäkin vastustamattomampi.

[Gabriel]

Juuri sen verran sai Gabriel uimiseltaan kuultua, että kuuli altaan reunalta kantautuvan huudon ja pysähtyi kuin seinään. Hän hengitteli paikallaan hetken verran raskaasti, yrittäen tasata sen. Tuollainen ponnistelu todellakin laittoi koville, hetken nuorukainen pelkäsi jo menettävänsä tajuntansa, mutta sai pidettyä itsensä vielä elävien kirjoissa toistaiseksi.
Vihdoin syke alkoi palautua normaaliksi, ja blondi laski uimalasit silmiltään roikkumaan kaulalle, uiden hiljakseen altaan reunan luo ja kampesi itsensä ylös.
" Kas kas, meillähän on täällä seuraa ", hän totesi vinosti hymyillen ja astui kahden muun luokse, siirtäen katseensa Violetista toiseen vaaleaverikköön. " Kiitti ajanotosta. Luulen uineeni suunnilleen 500 metriä? Hemmetti kun olikin rankkaa, en ole eläessäni uinut noin lujaa ", pieni naurahdus pääsi blondin suusta. Hän nappasi pyyhkeensä laukusta ja kuivasi hieman hiuksiaan, istahtaen tuolille. Hän tutkaili katseellaan kahta muuta.
" Hmm, tulit tänne tupakkatauolle? Kerrassaan ovelaa ", hän tokaisi mustahiuksiselle kulmiaan kohottaen.

[michelangelo]

"Ei minulla ole lempinimeä", Michelangelo totesi lyhyesti Violetin tiedusteltua asiaa häneltä. Ei hänell kukaan ollut mokomaa kehitellyt, eikä Micheangelokaan muita sen pahemmin lempinimiltä kutsunut. Kyllä hän sen kestäisi, jos joku hänen nimestään lyhyemmän version vääntäisi.

Michelangelo sipaisi vaaleita hiuksiaan pois kasvojensa edestä ja vilkaisi hieman kummeksuen Violetia, joka alkoi poltella tupakkaa. Michelangelo itse ei polttanut, mutta ei ollut hänen asiansa jos joku muu poltti. Mutta uimahalli oli kuitenkin vähän sellainen paikka, että siellä tuskin ihan ensimmäisenä odottaisi törmäävänsä tupakan savuun. Mutta ihan miten vain. Michelangelo käänsi katseensa altaasta juuri nousseeseen poikaan, jonka nimeä hän ei muuten tiennyt vieläkään. No, toinen esittelisi itsensä jos haluaisi.
"Suunnilleen joo sen verran", poika myönsi uimarin miettiessä uimaansa matkaa. Michelangelo itse oli uinut samaisessa testissä paljon vähemmän. Mutta ihan kuin häntä jokin uiminen edes kiinnostaisi.

Violet ja blondi näyttivät tuntevan toisensa jo entuudestaan, ja Michelangelo tunsi itsensä hieman ulkopuoliseksi. Kai hän voisi tässä välissä häipyä, olihan hän mitannut ajan niin kuin oli sovittu.
"Minun osuuteni taisi olla tässä?" Michelangelo totesi enemmän kuin kysyi ja kohotti hieman kulmiaan blondille. Hän kirjottaisi vain vielä nimensä siihen paperiin ja se siitä.

[keksitte sille jotain, ettei se pääse livistämään vielä paikalta : PP]

[Violet]

Violet lepuutti harmaita silmiään Gabrielin altaasta nousevassa vaaleassa vartalossa ja virnisti toisen tokaisulle hänen tupakkatauostaan.
"Onko sinulla jokin ongelma sen kanssa? Täältä ne kyylät tajuavat viimeiseksi katsoa", Violet sanoi, kohdistaen sitten huomionsa Michelangeloon. Hän antoi Gabrielin uiman matkamäärän mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, uiminen kun ei ollut kaikkein lähinnä hänen sydäntään. Ei tässä elämässä, eikä varmasti seuraavassakaan. Hän tarkasteli nuorukaista arvostellen päästä jalkoihin.
"Mitä jos sanon sinua vain.. Mh.." Violet nojasi toiseen käteensä ja kurotti toisen kätensä sipaisemaan hiuksia sivuun Michelangelon poskelta, "Angelo di Passione?" Violet ehdotti käheästi kuiskaten, sipaisten tupakan huuliltaan ja nojautuen sipaisemaan toisen poskea huulillaan. Kun tuo sitten ilmoitti olevansa ihan valmis lähtemään, Violet kohotti toista kulmaansa ja vei tupakan jälleen huulilleen, kömpien ylös lattialta. Hän poltti tupakan muutamalla syvällä henkäyksellä loppuun ja heitti tumpin sitten uimahallin lattialla olevaan lätäkköön, astuen sen päälle. Harmaat silmät liukuivat huoneen poikki Gabrieliin ja kujeileva hymy ilmestyi Violetin lävistetyille huulille.
"Se maalaus alkaa olla valmis. Ehkäpä haluaisitte molemmat tulla katsomaan sitä. Tänään on aika pitkälti samanlainen valaistus kuin silloin, ehkäpä voisimme tehdän jotain pieniä lisäyksiä tämän pikku enkelin avustuksella?" Violet ehdotti, painottaen sanansa niin, että Gabrielille varmasti kävi selväksi, mistä maalauksesta oli kyse. Violet laski kätensä Michelangelon olalle ja taittoi sen sitten niin, ettei poika päässyt hänen otteestaan mihinkään.
"Se olisi mukavaa, vai mitä, Angelo di Passione?" Violet tokaisi, lausuen italiaa kuin olisi natiivi, harmaat silmät yhä vain Gabrieliin kiinnitettyinä.

[Gabriel]

[[ Hyvästi kirjoitusblokille - toivottavasti. Vastasinpa kuitenkin~ ]]

Gabriel hymyili pienesti itsekseen, seuratessaan kahden muun toimia altaan reunalla. Violet oli aivan poikaparan kimpussa, joka vaikutti selvästi hieman vaivautuneelta. Tämä olikin jo kovasti lähdön päällä, kun mustahiuksinen sitten ehdotti heidän menevän sinne, missä he olivat ensikerran tavanneet, toisin sanoen kuvaamataidon luokkaan. Blondi kyllä haistoi, ettei tuo ehdotus ollut niinkään viaton, Violetilla oli luultavasti jotain mielessään.
” Kuulostaa mielenkiintoiselta, mutta taidan jännittää sen lopulliseen valmistumiseen asti. Sitä paitsi mikäli muistan oikein, olen jo sopinut muita menoja seuraavaksi. En tietenkään estä teitä menemästä... ” Tässä vaiheessa Gabe tunsi jotain, mitä ei ollut varmaan koskaan aiemmin tuntenut. Mustasukkaisuutta. Hän ei itse sitä oikein tajunnut, mutta hän silti tunsi sen. Nopeasti hän vielä jatkoi: ” Muista, että se on minun tauluni. Sinulla on velvollisuus pyytää ensin minulta lupa, jos aiot tehdä siihen radikaaleja muutoksia. ”
Hän ei vieläkään, hyvistä tavoista välittämättä, vaivautunut esittelemään itseään toiselle vaaleaverikölle, koska ei varmaankaan enää tämän tapauksen jälkeen ottaisi enää yhteyttä tuohon. Tämä kysyisi hänen nimeään ensin, jos kerta kiinnosti tietää. Ja lukihan se siinä lapussakin, johon allekirjoitus pitäisi vielä kirjoittaa. Gabe naputti pöydällä loikoilevaa lappua sormellaan, vilkaisten poikaan. ” Menitte tai ette, sinun pitää signeerata tämä. Ilman sitä koko uintireissu olisi ihan turha, joka ei kaiken vaivan jälkeen oikein miellyttäisi ”, hän sanoi tälle vinosti hymyillen, alkaen penkoa laukkuaan, josta hänenkin käteensä ilmestyi pian savuke. Niinpä niin, tupakat oli muttei sytkäriä, tyypillistä. Epäilevästi hän katsoi ensin ”Angelo di Passioneen”, jolla tuskin oli tulta hänelle tarjottavaksi. No, Violetilla ainakin olisi.
” Jos kerran sinäkin poltit, niin sittenhän minäkin. Tarjoahan tulta, punkkaripoju ”, Gabe suorastaan käski mustahiuksista, joka varmasti keksisi jotain sanottavaa hänen puhuttelustaan.