|
Post by Zacharie on Jan 14, 2007 4:11:36 GMT 2
”Sittenhän minun täytyy pysyä aina sinun rinnallasi, jotta sinä voit olla täydellinen.” Vihreissä silmissä ei ollut sarkasmista jälkeäkään, vaan ne tuijottivat viattomina ja täydellisen rehellisinä eteen tuotuja kasvoja. Sanoja seurasi tomera nyökkäys, joka kieli lapsellisesta päättäväisyydestä ja itsepäisyydestä. Nuorukainen ei päästäisi toista helpolla läheltään. Hän tiesi jo nyt, että tulisi taistelemaan pienestäkin hitusesta lämpöä kynsin hampain, jos se vain tulisi tuolta mieheltä. Zacharie oli omistavaa laatua, vaikka ei tiennyt sitä itse, ja joutuisi varmasti kokemaan vielä repiviä mustasukkaisuuden puuskia, ennen kuin tilanne tasoittuisi taikka saisi kurjan loppunsa. Junon sylissä oli hyvä olla. Jopa hirmuisina vellovat tunnekuohut ja päässä ryntäilevät ajatuksetkin rauhoittuivat ja jäljelle jäi seesteinen, onnellinen, huumattu olo. Junon läheisyys toi turvallisuuden tunteen, repi alas sisintä suojaamaan pystytetyt muurit ja valutti omaa lämpöään vähä vähältä, suudelma suudelmalta Zacharien pitkään uinuneeseen sisimpään. Zack kuljetti sormiaan Junon rintakehälle valuneiden hiussuortuvien läpi. Kuinka kauniit hiukset tuolla olikaan. Kaukaisesti poika tunsi häpeää oman takkuisen kuontalonsa luonnonkiharasta ja paksusta rakenteesta. ”Minusta tuntuu, että savitöistä tuli juuri lempiaineeni.” Poika virnisti ja liukui takaisin omalle tuolilleen. Aurinko paistoi edelleen ikkunoista luokkaan, eikä oppilaita ollut eksynyt todistamaan intiimiä kohtausta. Silti Zack arveli kellon ennättäneen jo aika matkan eteenpäin ja tajusi olla varuillaan. Hän ojensi kättään koskettamaan opettajansa polvea. Tuntui, kuin poika ei pystyisi olemaan enää hetkeäkään erossa Junosta. Ja kuinka mahtava ja kaiken alleen hukuttava tunne se olikaan! Sanat rakkaudesta kuolivat punertaville huulille, sillä samassa raolleen jätettyyn oveen koputettiin. Zack veti syyllisen oloisena ja näköisenä kätensä pois, nappasi viimeisen savihännän käteensä ja kääntyi kasvot yhä punoittaen, mutta levollisin ilmein katsomaan tulijaa.
|
|
Juno
Uusi oppilas
Posts: 50
|
Post by Juno on Jan 14, 2007 14:38:15 GMT 2
Juno sipaisi pojan olkaa ohimennen vielä noustessaan ja astellessaan ovelle ilmestyneen nuoren miehen luokse. Matkalla ovelle Juno riisui essunsa ja taittoi sen käsivarrelleen. Poika joka ovella seisoi oli pitkä, mutta nuoren, miltei lapsen näköinen. Tuolla oli suuret ruskeat silmät ja lyhyt, tummanruskea tukka, joka oli hiukan märkä, aivan kuin tuo olisi tullut vastikään ulkoa. Juno vilkaisi ikkunasta ulos. Siellä tosissaan satoi lunta, eikä ihan vähää. ”Muista juoda jotain lämmintä, ettet vilustu”, Juno kehotti tätä poikaa, jonka nimeä ei muistanut, kasvot kylläkin. Poika punastui kevyesti ja nyökkäsi, vilkaisten sitten uteliaasti Junon ohitse luokkaan. Pieni ryppy ilmestyi pojan kulmien väliin tuon havaitessa Zacharien. Asia oli arkaluontoinen, eikä poika ilmiselvästi halunnut että kukaan muu kuulisi sitä. Niinpä tuo teini-ikäinen poikanen nojautui lähemmäs ja supatti Junon korvaan jotain. Juno näytti hetken miettiväiseltä ja nyökäytti sitten päätään kevyesti, nepaten vaaleita hiuksia selkänsä taakse. Ne kiilsivät luokan valoissa, ja laskeutuivat nätisti hänen selkäänsä. ”Jos tulet tänne luokkaan ensi maanantaina, niin katsotaan asiaa sitten”, Juno sanoi hymyillen ja poika nyökkäsi, ilmeisen helpottuneena. Nuori mies heilautti kätään hyvästiksi ja Juno vilkutti takaisin, palaten sitten luokkaan. Hän asteli opettajanpöydän luokse tarkistaen, mitä hänellä oli seuraavaksi. Piirustus ja maalaus. Ei paha. Hän kohotti katseensa Zackiin ja hymyili pienesti. Hiljaa hän kävi painamassa luokan oven kiinni ja asteli sitten nuoren pojan luokse, nojautuen hyvin lähelle Zacharieta ja painaen kevyen suudelman tuon kaulanjuureen. ”Toivottavasti tapaamme taas pian”, Juno sanoi, väristen mielihyvästä kun poika oli hänen lähellään. ”Meidän yhteinen hetkemme alkaa olla lopuillaan, ellei sinulla sitten ole kuvista seuraavaksi”, Juno sanoi, hymyillen. Hän ei ainakaan muistanut, että Zachariella tosissaan olisi kuvaamataitoa hänen kanssaan, ei ainakaan seuraavassa ryhmässä. Pitkä mies suoristautui, joutuen heilauttamaan vaaleita hiuksia jälleen pois kasvoiltaan. Parhaat ne olivat kiinni, muttei Juno nyt jaksanut laittaa niitä, hänellä oli parempaakin tekemistä. Kuten tämän pojan tuijottaminen.
|
|
|
Post by Zacharie on Jan 14, 2007 15:15:35 GMT 2
Zackin kasvot olivat saaneet takaisin niille ominaisen viileän kalpeuden. Nuorukainen haroi sotkuista tukkaansa hieman hermostuneena Junon ja etäisesti tutunnäköisen pojan nopean sananvaihdon ajan. Hän avasi löysän poninhännän niskastaan, metsästi hiuksensa taas yhteen nippuun ja sitoi ne uudelleen kiinni sinisellä pompulalla. Toimitus oli valmis, kun Juno saapui takaisin. Toisen painautuessa lähelle pojan poskipäät saivat taas väriä. ”Faaraoiden Egypti odottaa.” Nuorukainen oli sulkenut silmänsä ja mielihyvän väristykset kulkivat tuon selkäpiissä Junon painaessa huulensa kaulan herkälle iholle. ”Minä en jaksa odottaa seuraavaan savityötuntiin. Minun täytyy saada tavata sinut aiemmin.” Jälleen tuo anova, aseista riisuva katse. ”Ole kiltti ja lupaa, että me tapaamme aiemmin.” Zack nousi tuoliltaan, nappasi saviketun käteensä ja kiikutti sen muiden oppilaiden töiden viereen. Irtonainen häntä asetettiin ketun etutassujen väliin, ettei se katoaisi. Poika palasi Junon ja olkalaukkunsa luo, nappasi pöydälle unohtuneen kaiverrustyökalun sormiensa väliin ja napitti tiiviisti opettajansa kasvoja. ”Minä otan tämän pantiksi.” Poika hymyili muka ilkeästi toiselle puhuessaan. ”Nyt sinun on ihan pakko nähdä minua ennen seuraavia savityötunteja.” Zack kaappasi vanhempaa miestä tämän keskivartalosta ja veti toisen lähemmäs. Nuorukainen hengitti kiivaasti ja silmät olivat täynnä uhmaa. Juno ei saisi tulla toisiin aatoksiin Zacharien suhteen. Niin ei saisi, niin ei voisi käydä! Poika painoi otsansa miehen olkapäätä vasten, hänen toinen kätensä eksyi leikkimään vaaleilla hiussortuvilla, jotka valuivat pitkin tuon maailman kauneimman miehen selkää. Muutaman sydämenlyönnin ajan poika kuunteli Junon hengitystä, joka vaikutti hirmuisen paljon rauhallisemmalta kuin pojan oma. Sitten tuli eron hetki. Zack astui pienen askeleen taaksepäin ja nappasi olkalaukkunsa. Hän vilautti vielä kaiverrinta kasvot virneessä ja kääntyi mennäkseen.
|
|
Juno
Uusi oppilas
Posts: 50
|
Post by Juno on Jan 14, 2007 17:46:20 GMT 2
Juno katseli kuinka poika nappasi kaivertimen ja virnisti. Juno vastasi virnistykseen pörröttämällä pojan hiuksia. ”Lupaan tavata sinut pian, mutta lupaa sinäkin pitää hyvää huolta siitä kaivertimesta. Ne ovat olleet minulla kauan”, Juno sanoi, heristäen sormeaan pojalle. Hän vain naureskeli tuon panttivangille, ja seurasi katseellaan pojan etääntymistä suljetulle ovelle. Hetkeä ennen kuin pojan käsi kosketti kahvaa, Juno otti tuon kiinni muutamalla pitkällä harppaisulla ja veti itseään vasten, näykäten hellästi tuon korvalehteä, jota hiukset eivät nyt peittäneet. ”Minulla on sinua ikävä jo nyt”, Juno kuiskasi toisen korvaan, avaten sitten itse tuolle oven ja pidellen sitä auki niin että poika pääsi luokasta. Hän ei olisi millään tahtonut päästää tuota luotaan, mutta ainakin hänellä oli lohdutukseksi vielä pojan keittämää kahvia pannussa. ”Pidä hyvä huoli panttivangistasi”, Juno huikkasi vielä pojan perään, nojaillen ateljeen ovenkarmiin. Muutamat oppilaat tervehtivät häntä ujosti ja hymyili noille leveästi takaisin, tiedustellen ystävälliseen tapaansa noiden kuulumisia ja vaihtaen sitten muutaman sanan. Lopulta hän havaitsi, että Zack oli kadonnut näkyvistä ja nyökäytti päätään noille hyvästiksi, kadotaen jälleen luokkaansa. Vielä yksi oppitunti ja hän pääsisi kotiin. Luoja että hän tarvitsi sitä.
{Pelimme loppunee tähän <3}
|
|