Ellie
Uusi oppilas
Posts: 42
|
Post by Ellie on Mar 11, 2007 12:29:54 GMT 2
[Tänne Kinoki ja otsikosta ei sitten kannata välittää. Nopeasti sekin keksitty, kun pitää päästää veli koneelle]
Ellie suuntasi kirjastoon viimeisen tuntinsa jälkeen. Hän teki yleensä aina läksynsä kirjastossa heti tuntien päätyttyä, koska siellä oli hiljaista. Suurin osa oppilaista riensi heti tuntien loputtua vapaa-ajan viettoon. Hän taas teki läksynsä rauhassa ja alkoi sen jälkeen tekemään kaikkea mukavaa ja kivaa kavereidensa kanssa. Tälle illalle hänellä ei ollut suunnitelmia. Ne muotoutuisivat kyllä läksyjä tehdessä tai viimeistään kavereille soittaessa.
Ellie suuntasi nopeasti varaamaan itselleen mukavan nojatuolin. Sen vieressä oli lisäksi muutama muukin nojatuoli ja viherkasvi. Hän otti nopeasti laukustaan matematiikan kirjan. Tyttö alkoi tehdä tehtäviä illan huvitukset mielessä. Onneksi matematiikka oli hänelle helppo aine, joten tehtävissä ei tarvinnut hirveästi miettiä, mitä kaavaa käytettiinkään. Ellien ajatukset alkoivat kuitenkin harhailemaan illassa tai enemmänkin siinä, mitä laittaisi päälle. Koulupukua hän ei todellakaan halunnut pitää iltaisin. Se vain muistuttaisi häntä koulusta. Ehkä hän laittaisi illalla farkkuhameen ja jonkun hienon paidan, sekä hameen alle villaiset mustat sukkahousut. Hän kuitenkin havahtui ajattelusta ja alkoi taas tekemään matematiikan tehtäviä.
|
|
Kinoki
Uusi oppilas
iskulause kuin etanalla
Posts: 41
|
Post by Kinoki on Mar 11, 2007 19:29:16 GMT 2
'Vai että tämmöinenkin täällä on', Kinoki ajatteli saapuessaan sattumalta kirjastoon. Tyttö virnisti itsekseen lähimmälle kirjahyllylle ja alkoi tepastelemaan etiä päin. Kirjojen eriväriset selkämykset olivat suorastaan tyrkyllä siinä ympärillä, sisällä oli mukavan lämmin ja lukijoitakin riitti. Tässä kirjastossa saattaisi viihtyä pitemmänkin tovin jos hyvin kävisi, ja varmasti jotain tekemistä löytyisi ennen pitkään.
Kim mateli hyllyjen välissä ja kierteli kirjastoa aikansa ennen kuin pääsi jyvälle kirjojen järjestelytavasta, ja kerkesipä samalla nähdä muutaman mukavannäköisen heppulinkin. Tämä pieni tutkimusmatka kuitenkin seisahtui erään hyllyn luona kun tyttö päätti selailla erästä mielenkiintoisen oloista kirjaa.
Kirja oli täynnä kauniita maisemavalokuvia ja tietokirjamaisia, suorastaan tylsän oloisia selostuksia erilaisista paikoista. Kyllähän tuota varmaan tovin tuijottelisi, joten seuraava missio olikin sitten istumapaikan löytäminen, lattia kun oli ikävä lepopaikka.
Kuin taivaan lahjana parin hyllykön päässä häämöttikin jo mukavannäköinen istuinsija, vieressä muutama vastaavanlainen nojatuoli, viherkasvi ja joku toinen tyttökin siellä näkyi oleilevan. Kinoki tallusti hyvillään tuoliin istumaan, avasi kirjastaan ensimmäisen aukeaman ja jäi tuijottelemaan ilmeettä käsi poiskella tuota juuri hyllystä nostamaansa tietopakkia.
|
|
Ellie
Uusi oppilas
Posts: 42
|
Post by Ellie on Mar 14, 2007 22:54:41 GMT 2
[Sori on vähä kestänyt]
Ellie alkoi etsiä vihostaan pallon pinta-alan kaavaa. Itseasiassa hän oli jo kirjoittanut sen tehtävän alkuun, mutta halusi tarkistaa vielä sen. Hän löysikin nopeasti kaavaan. hän oli onneksi muistanut kaavan oikein. Tyttö ei kuitenkaan alkanut heti sijoittamaan numeroita kaavaan vaan vilkaisi ympärilleen. Hän huomasi yhteen nojatuoliin tulleen tytön. Ellie tiesi, että hänen pitäisi tehdä läksynsä, mutta silti hän jäi tarkkailemaan tyttöä. Pitkä ja hoikka eli juuri sellainen kuin hänkin olisi halunnut olla tai no ainakin pitkä. Sen sijaan hän oli pikkuinen tappi, eikä varmastikaan kasvaisi enää kuin korkeintaan sentin. Kai siitä oli joskus hyötyäkin näyttää ikäistään nuoremmalta.
Ellie vilkaisi nopeasti takaisin matematiikan tehtäviinsä. Hän sijoitti nopeasti säteen lausekkeeseen huomaamatta kuitenkaan, että otti sen vahingossa alemmasta tehtävästä. Hän siirsi ajatuksensa pois tehtävästä ja päätyi taas katsomaan tyttöä. Hän mietti hetken sanoisiko tälle jotain. Elin rohkeus kuitenkin voitti ja hän lopulta sanoi: ”Hei! Mä oon Ellie. Kukas sä oot?” Hänen kasvoilleen muodostui ystävällinen hymy.
|
|
Kinoki
Uusi oppilas
iskulause kuin etanalla
Posts: 41
|
Post by Kinoki on Mar 15, 2007 21:55:57 GMT 2
Kim tuijotti kirjaa silmät puoliksi kiinni. Tytön sylissä lepäävän kovakantisen opuksen avonaisella aukeamalla esiintyi muuan ilmiö jota auringonlaskuksi kutsuttiin. Otos oli napattu kameralla joltain suurelta hiekkarannalta. Meri levittäytyi kauas näköpiirin ulkopuolellekin suurena sinisävyisenä ja kauniisti vellovana massana, lempeä aallokko siveli hiljakseen rantahiekkaa ja palmu poikineen kohosi kuvan reunamalla vakaana, tummana muurina. Taivas hohteli mitä omituisimmissa väreissä auringon viimesäteiden langettaessaan verhonsa sen ylle. Siellä sopisi lomansa kelliä, aurinko paistaisi ja kesän lämpöinen tuuli ja merelliset luontoäänet hellisivät koulussa rasittuneita jäseniä ja hermoja... Kinoki heräsi talvihorroksestaan kuullessaan jonkun puhuvan. Oranssitukkainen tyttö nosti katseensa hieman hämmentyneenä kuvasta siihen vieressään istuskelevaan olentoon joka oli hänelle juuri puhunut. Kului useampi hetki ennen kuin Kinoki tajusi kunnolla mitä oli kuullut ja missä ylipäänsä oli, mutta kymmenisen sekunnin kuluttua puheen kuulemisesta Kim osasi vastatakin. "Kinoki" kuului tasaisuutta haparoiva ääni Ellietä kohti. Kim jähmettyi hetkeksi paikoilleen pölähtäneen näköisenä.
|
|
Ellie
Uusi oppilas
Posts: 42
|
Post by Ellie on Mar 17, 2007 14:09:11 GMT 2
Ellie virnisti Kinokille kuullessaan tämän nimen. "Kinoki siis. Toivottavasti en unohda sitä viiden sekunnin päästä," hän sanoi. Elillä oli aina ollut valikoiva muisti nimien suhteen. Joidenkin söpöjen poikien nimet hän muisti helpostikin, mutta muiden nimien muistaminen tuotti ongelmia. Ellie piti matikan kirjan reunoista kiinni ja nosti toisen jalkansa toisen päälle. Hän ei välittänyt Kinokin jähmettymisestä paikoilleen. "Kuin vanha sä olet?" hän kysyi. Tyttö ainakin näytti vanhemmalta kuin hän, joten Ellie arveli tämän olevan ainakin 16-vuotias. Toisaaltaan joku oli joskus sanonut hänen näyttävän kolmetoistavuotiaalta.
Uteliaana ihmisenä Ellietä alkoi kiinnostaa hetki hetkeltä enemmän, mitä Kinoki luki. Hänen mielestään tämä oli näyttänyt niin syventeneeltä kirjaan, ennen kuin hän oli alkanut häiritsemään tätä. Hän yritti vilkaista nojatuolinsa käsihojan ja yhden viherkasvin yli vilkaista huomaamattomasti kirjaa. Ellie onnistui siinä mielestään aika huonosti ja sanoikin: "Sori oli pakko."
|
|
Kinoki
Uusi oppilas
iskulause kuin etanalla
Posts: 41
|
Post by Kinoki on Mar 19, 2007 17:20:20 GMT 2
'Toivottavasti en unohda sitä viiden sekunnin päästä' ? Tuolla sosiaalisella tytöllä taisi olla aika huono muisti tai sitten se vain vitsailee. Toivottavasti jälkimmäinen osui lähemmin oikeaan.. Kim tapitti nyt jo hieman elävemmän oloisena kasvin takana 'piilottelevaa' olentoa. Ellien kysymys meinasi taas karata ennen kuin Kinoki sen ehätti käsittelemään aivolohkoillansa, joten vastaus viipyi hieman. "Semmoiset 17-vuotta... mitenkäs sinä?" Kim lausui nyt jo tasoittuneella äänellä samalla kun hänen suunsa vääntyi hymyyn. Ellien alkaessa liikehtiä omituisesti- ihan kuin tuo olisi yrittänyt kurkkia mitä Kinoki oli 'lukemassa'- ja revetessä sitten pyytelemään tempaustaan anteeksi Kinoki virnisti leveästi. "Tämä on tämmöinen matkailukirja jos oikein ymmärsin" tyttö hymyili toiselle kohottaessaan kirjaa sylistään niin että se oli tämän pään korkeudella. Kirjan kannessa esiintyi ilmeisesti kirjan kirjoittaja, joka kyseisessä valokuvassa kompuroi vaikuttavan kokoisen jyrkänteen reunalla. "Teetkö sinä läksyjä vai..?" Kim kysyi tajuttuaan yhtäkkiä ettei kukaan kirjastossa muuten vain nökötä kynä kädessä.
|
|
Ellie
Uusi oppilas
Posts: 42
|
Post by Ellie on Mar 21, 2007 21:41:34 GMT 2
Ellie hieman ihmetteli, kun kysymykseen vastaaminen kesti taas kauemmin kuin hän oli tottunut muilta vastauksia kuulemaan. "Okei, olen vasta 15," hän sanoi nyrpistäen samalla pienesti nenäänsä. Joskus hän halusi olla vanhempi ja tämä oli yksi niistä hetkistä. Hänestä tuntui aina välillä, että suurin osa tästä koulusta oli häntä vanhempia. Ehkä se ei pitänyt paikkaansa vaan hän vain sattui tutustumaan häntä vanhempiin tyyppeihin.
"Matkailukirja? Mä en koskaan selaile sellaisia. Tulee vain haikea olo, kun ei kuitenkaan pääse matkalle," Ellie selitti. Hän oli hieman iloinen, ettei Kinoki ollut suuttunut hänen tempauksestaan. Hän tiesi ihmisiä jotka suuttuivat "selän" yli kirjan kurkkimisesta. Hän näki kunnolla kirjan kannen, kun Kinoki kohotti sitä. Ellie nyökkäsi tälle antaakseen ikään kuin luvan laskea. Kuva ehkä hieman kauhistutti häntä, koska tyttö kuvitteli automaattisesti itsensä jyrkänteen reunalle. Elin korkean paikan kammo ei ollut edes mikään lievä, hän ei voinut katsoa kotona ikkunastaankaan alas, koska paikka sijaitsi kolmannessa kerroksessa. Jokin häntä kai vaan siinä pelotti, mutta mikä sitä hän ei tiennyt.
Ellie nyökkäsi ensin Kinokille ja sanoi vasta sen jälkeen: "Joo niitähän tässä. Ei kyllä huvittaisi, mutta olen luvannut itselleni, että teen läksyt aina heti koulu jälkeen." Harvoin hän jätti tekemättä läksyjä koulun jälkeen. Silloin hänellä oli joku erityinen syy siihen. Pelkkä yleinen jaksamattomuus ei kuitenkaan riittänyt hänelle syyksi. "Koska sä teet yleensä läksyt? Vai teetkö ollenkaan?" Hän kysyi. Ellie tiesi, ettei todellakaan kaikki tässä koulussa tehnyt läksyjään yhtä kiltisti kuin hän. Hän ei itse vain koskaan uskaltanut jättää niitä tekemättä.
|
|
Kinoki
Uusi oppilas
iskulause kuin etanalla
Posts: 41
|
Post by Kinoki on Mar 23, 2007 8:46:17 GMT 2
Kinoki virnisti Ellien nokannyrpistykselle. Toinen selvästi olisi halunnut olla muutaman vuoden vanhempi, mikä oli sinäänsä huvittavaa kun suurin osa ihmisistä antaisi vaikka yhden raajoistaan pois voidakseen nuortua vuoden pari. Kai se on sitten niin että ihminen ei ole koskaan tyytyväinen. Ellien selitettyä kantansa matkailukirjallisuudesta sai Kinoki huomata ettei ollut ainoa jonka mielestä tällaisten kirjojen selailusta tulee vähän haikeaksi, mutta tytöistä jälkimmäisenä mainittua se ei kuitenkaan estänyt niitä selaamasta. Puheenaiheen siirryttyä noihin ah-niin-ihaniin läksyihin, Kim alkoi huomaamattaan hypistelemään kirjansa kulmia. "Minä teen läksyjäni yleensä joko heti koulun jälkeen tai juuri ennen sen alkua.. joskus ne pääsevät unohtumaan, mutta en ole huomannut että se olisi koskaan haitannut oppimista" Kinoki kertoili vähän nolona siitä ettei ollut kovin tunnollinen läksyjenteossa. Itse asiassa hän teki yleensä vain ne tehtävät jotka vaikuttivat kertaamisen arvoisilta ja sivuutti tällä tavoin suuren osan annetuista tehtävistä. Kim katseli tyttöjen välissä lepäävää viherkasvia. Se muistutti häntä siitä hänen huoneessaan olleesta mukavasta pikku palmusta, jonka lapsus oli onnistunut hukuttamaan hengiltä pelätessään sen kuivuvan ja kuihtuvan.
|
|
Ellie
Uusi oppilas
Posts: 42
|
Post by Ellie on Apr 7, 2007 15:09:24 GMT 2
[Sori, että on kestänyt]
Ellie katsoi Kinokia hieman yllättyneenä tytön sanottua, että läksyjen tekemättömyys ei haitannut opiskelua. Hän pelkäsi silti opiskelunsa kärsivän jos jättäisi ne tekemättä. Toisaltaan hän voisi kokeilla nyt niiden tekemättä jättämistä. Niinpä hän siirsi matikan kirjansa laukkuunsa. "Oletko jossain aineessa hyvä?" hän kysäisi Kinokilta. Ellie tiesi itse olevansa hyvä matematiikassa ja oikeastaan monessa muussakin aineessa, mutta matematiikka sujui häneltä melkein kuin vettä vain. Olikohan kaikilla jotain tuollaisia aineita? Jos ei ollut, niin kai sitten oli jossain muussa sentään hyvä? Pakkohan oli, muuten maailma olisi liian epäreilu. Jos muut eivät tietäisi omia vahvuuksiaan, niin sehän olisi loppujen lopuksi hänelle vain hyväksi. Pääasiahan kuitenkin oli, että itselle paistoi aurinko, eikä muille. Niin ainakin hänelle oli pienenä opetettu. ”Mä saan itse aika monesta aineesta hyviä numeroita,” Ellie totesi. Mikä olikin totta. Hänellä ei tällä hetkellä sattunut olemaan yhtään seiskaa todistuksessaan ja kasejakin oli vain kaksi. ”Matematiikka on kuitenkin vahvin aine,” hän jatkoi.
|
|
Kinoki
Uusi oppilas
iskulause kuin etanalla
Posts: 41
|
Post by Kinoki on Apr 10, 2007 13:20:12 GMT 2
Ellien kysymys sai Kinokin mietteliääksi. Oliko tytöistä vanhemmalla ylpeydenaihetta koulun puolesta? Lukuaineet menivät kaikki ihan mukavasti kun numerot niissä hyppelivät ysin molemmin puolin kurssista riippuen. Kymppejä saatiin säännöllisen epäsäännöllisesti satunnaisista aineista, mutta jostain syystä aina kympin ilmaantuessa todistukseen oli se tuonut mukanaan myös seiskan tai kaksi. Kinoki ei hetken pohdinnan jälkeenkään keksinyt missä aineessa olisi erityisen hyvä, joten tyttö tyytyi kohauttamaan olkiaan ja vastaamaan ympäripyöreästi; "Pärjään ihan mukavasti". Ellien todetessa matematiikan olevan vahvin aineensa, Kim nyökkäsi hymyillen. Oli kiva kuulla että kaikkien niiden matikassa huonommin menestyvien lisäksi löytyi niitäkin jotka saattoivat sanoa noin. "Mihinkäs olet ajatellut hankkiutua töihin kun koulu loppuu?" Kinoki huomasi udella nyt kun koulutustasosta oli alettu puhua. Hän risti katensä sylissään lepäävän kirjan päälle ja nojautui taaksepäin, pitäen katseensa kuitenkin toisen tytön kasvoissa.
(no mikäs kiire tässä muka on? ^_^)
|
|
Ellie
Uusi oppilas
Posts: 42
|
Post by Ellie on Apr 26, 2007 18:27:36 GMT 2
Ellie nyökkäsi Kinokille. Se oli hyvä, että tämäkin pärjäsi koulussa ihan mukavasti. Hän tiesi ihmisiä, jotka eivät jaksaneet keskittyä opiskeluun ja saivat sen takia huonoja. Yleensä sellaiset tyypit riehuivatkin tunnilla. Se ei ollut hänen mielestä mukavaa. Hän riehui mielummin vapaa-ajalla. Yleensä juuri kylläkin juuri niiden tunnilla riehujien kanssa, koska muut eivät välttämättä uskalla riehua edes vapaa-ajalla. Sekin oli tytön mielestä ihmeellistä. Eihän se koululle kuulunut, mitä tekee vapaa-ajalla.
Kinokin seuraava kysymys oli vaikea. Liian vaikea Ellielle. Hän ei ollut miettinyt asiaa vielä yhtään, eikä halunnutkaan miettiä. Hän oli tarkoituksella lykännyt asiaa, koska hän pelkäsi tulevaisuutta. Sitä enemmän hän pelkäsi, ettei osaisi tehdä töitä tai työnteon olevan liian raskasta. "En ole vielä päättänyt", hän totesi hetken hiljaisuuden jälkeen. Ellien ajatukset jatkoivat, vielä vastaamisen jälkeenkin, pyörimistä työnteossa ja sen pelkäämisessä. "Entä sä?" hän kysyi kohteliaisuudesta myös Kinokilta. Punapää pelkäsi, että tällä oli kaikki jo ihan selvää. Ei siinä mitään pahaa tietenkään ollut, mutta se saisi hänet tuntemaan itsensä vielä enemmän lapseksi.
Ellie vilkaisi nopeasti läksyihinsä. Hän ei jaksanut tehdä niitä. Hän ajatteli ensimmäistä kertaa elämässään jättää ne tekemättä. Hän sanoisi, että ei osannut niitä, vaikka ne olivatkin helppoja. Kaikki noudattivat samaa kaavaa. "Haluaisitko mennä mun kanssa tekemään jotain kivaa jonnekin mukavampaan paikkaan kuin tänne?" Tyttö kysyy Kinokilta. Hän toivoi kovasti, että Kinoki suostuisi, koska muuten joutuisi varmaan puoli tuntia metsästelemään kavereitaan tekstareilla.
|
|
Kinoki
Uusi oppilas
iskulause kuin etanalla
Posts: 41
|
Post by Kinoki on May 2, 2007 13:54:43 GMT 2
Niinhän siinä oli päässyt käymään ettei Kim ollut itsekään keksinyt itselleen elämäntehtävää suoritettavaksi, ja niinpä ei ammatinvalintakaan ollut paljoa päätä painanut tähän pisteeseen päästessä. Olisi varmaan hauskaa päästä johonkin sellaiseen ammattiin jossa ei tarvitsisi tehdä töitä laisinkaan. Tekisi vaan mitä aina ennenkin ja saisi siitä palkkaa... Mutta eihän se työtä olisi, ja kuka muka siitä maksaisi? Mahdontontahan se on. Ehkä Kim ryhtyisi siipeilijäksi ja asuisi jonkun muun asunnossa hyötyen tämän palkkapussista. Senkin ajatuksen tyttö oli kieltänyt itseltään jo aikapäiviä sitten, mutta silti se hyppäsi aina mieleen kun tulevaisuudesta puhe kävi.
"Jaa-a. Kai se aika näyttää" Kinoki virnistikin ja kohautti hieman olkapäitään. Ellien viittaus kirjaston ihanuuteen pisti Kinokin katseen taas kiertämään tilan seiniä. Kim viihtyi kirjastossa ja sisätiloissa yleensäkin vain kun ulkona on niin kylmä ettei siellä viitsi olla... Ja kun kerran sisällä hipsitään niin monetkin vaihtoehdoista tuntuvat houkuttelevammilta. Koska Kinoki ei tuntenut Ellietä juuri laisinkaan, eikä siis voinut olla varma tämän luotettavuudesta, hän halusi toki tedustella mihin oltaisiin menossa. "Noh, mitäs neidillä oli mielessä?" Kim uteli ja kohensi asentoaan nojatuolissa käymällä jalkojensa varassa. Hän tarttui sylistään lattiaa kohti viuhahtavan kirjan takakannesta. Oli tyttö jo ehtinyt unohtaa koko opuksen pieneksi hetkeksi. Nyt kun kerran taas istuskeltiin levollisesti tuolissa niin valpas katse kääntyi taas Ellietä kohti.
|
|
Ellie
Uusi oppilas
Posts: 42
|
Post by Ellie on May 7, 2007 0:21:20 GMT 2
Ellie ilahtui, että ei ollut ainoa, joka ei tiennyt, mitä aikoisi tehdä tulevaisuudessa. "Toivottavasti näyttää", hän sanoi hymyillen. Hänen oli aika turha huolehtia siitä vielä, koska hän oli vasta 15-vuotias. Eihän siinä iässä sitä tarvinnut päättää. Hän oli ainakin liian nuori päättämään siitä.
"Ai että mihin? Riippuu siitä, mihin haluat. Voimme mennä shoppailemaan, hörppäilemään kahvia kahvilaan, hengailemaan jomman kumman huoneeseen tai ulos", Ellie sanoi sujuvasti niin kuin olisi ennenkin sanonut tuon listan. Hän olikin, mutta normaalisti olisi lisännyt luistelun, tenniksen pelaamisen ja uimisen listaan, mutta nyt oli liian kylmä päivä kahteen viimeiseen. Ensimmäinen taas ei huittnut tyttöä tänään, joten hän oli jättänyt sen siksi pois. "Niin haluatko tehdä jotai noista?" Ellie lisäsi hetken kuluttua. Hän oli ehkä hieman liian kärsimätön luonteeltaan.
|
|
Kinoki
Uusi oppilas
iskulause kuin etanalla
Posts: 41
|
Post by Kinoki on May 8, 2007 6:15:39 GMT 2
Kinoki kohotti kulmiaan hieman epäuskoisena. Ellie oli kai miettinyt tuon repliikin jo valmiiksi kun se tuli kuin apteekin hyllyltä. Tämä taas viittaisi siihen että tyttö on useinkin menossa vaikka mihin suuntaan ties kenen kanssa, mikä on yleisesti ottaen hyvä asia. "Tiedätkö jonkin hyvän kaupan tästä läheltä?" Kinoki kysyi .Se olisi aika outoa jos lähistöllä ei olisi ainoatakaan kaupantapaista, mutta tietenkään kukaan ei jaksa lähteä vähemmän laadukkaaseen kauppaan jos ei pakko ole. Sitäpaitsi tällaisen rikkaille suunnatun koulun lähellä olisi loistava paikka vaikka minkälaiselle vaateliikkeelle, sillä asiakkaita riittäisi ja heillä olisi vieläpä vara ostaa vähän kalliimpiakin asusteita sun muita mukavia. Pikainen vilkaisu matkailukirjaan riitti muistuttamaan että ne tuli palauttaa hyllyyn ellei aikonut lainaamaan ryhtyä. Kinoki katsahti Ellietä ja liikautti päätään sivulle saadakseen otsahiuksensa pois edestä. "Minä käväisen laittamassa tämän takaisin hyllyyn" Kim totesi hymyillen ja nosti kirjan sylistään kuin toinen ei muka muutenkin ymmärtäisi mistä puhutaan. Nousipa Kinoki sitten itsekin ja läksi viemään kirjan sinne mihin se kuuluikin. Eipä aikaakaan kun se oli asettunut hyllyyn -hieman väärään paikkaan aakkosluokituksen perusteella tosin- ja Kinoki palasi nojatuoleille joiden luona oli juuri kökötellyt.
|
|
Ellie
Uusi oppilas
Posts: 42
|
Post by Ellie on Jul 9, 2007 21:57:42 GMT 2
[Sori on kestänyt liian kauan]
Ellie naurahti. Hänen tietääkseen lähellä ei ollut muita kuin Only ja se oli hänestä kiva. Se ei olisi pitkän matkan päässä. Eihän kyläkään ollut. Siellähän juuri tämä Only sijaitsi. "Täällä on Only. Tykkääks sä Onlyn vaatteista?" Ellie kysyi Kinokilta. Jos olisi nähnyt hänet luonnossa, olisi häneltä aivan turha kysyä samaa. Puolet tytön vaatekaapista koostui Onlyn kuteista. Loput olivat Lonttosta ostettuja ihania merkkivaatteita. valitettavasti hän ei saanut niitä niin usein kuin äiti osti itselleen.
Ellie pakkasi laukkunsa sillä aikaa, kun toinen oli viemässä kirjaa. Hän virnistä Kinokille, kun tämä palasi nojatuoleille. Punapää nousi ylös ja avasi suunsa. "Meidän pitää käydä ekaksi asuntolalla, koska haluan vaihtaa vaatteet." Hän ilmoitti. "Kai sinulle sopii?" Punapää kysyi kohteliaisuuden takia.
|
|