Matematiikkaa? Ei kiitos.

[lucas]

Lucas värähti pelosta, kun yksi jengiläisistä alkoi uhkailla hakkaavansa hänet. Poika puristi käsiään tiukemmin nyrkkiin ja toivoi vain, että tilanne raukeaisi pian. Hän vilkaisi kiitollisena Yorua, joka taas kerran puolusi häntä. Se tuntui kivalta, että joku oli valmis pitämään hänen puoliaan. Lucas nimittäin ei osannut puolustaa itseään, ei sitten ollenkaan.

Loppujen lopuksi opettaja näytti uskovan Lucasta, ja poika oli siitä hyvin kiitollinen. Opettaja marssitti Lucasta pahasti mulkoilevat jengiläiset tiehensä ja poika pystyi lopultakin hengittämään vapautuneemmin. Hän hellitti kätensä nyrkeistä ja hengähti syvään, ennenkuin kääntyi katsomaan sohvalla istuvaa Yorua. Toinen piteli kylkeään, ja Lucaksen kasvoilla käväisi huoli.
"Minun tässä pitäisi sinua kiittää", Lucas mutisi pahoittelevasti toisen kiittäessä häntä. Yorulla ei ollut yhtään mitään kiittämisen aihetta, Lucashan koko sopan oli aiheuttanut. Poika puri taas huultaan, ja sävähti hieman sen aiheuttaman kivun takia. Hän sipaisi kevyesti huuliaan sormellaan. Ei niistä näyttänyt pahasti verta valuvan, ja jokatapauksessa Lucaksen huulivamma ei ollut mitään verrattuna siihen, mitä Yoru oli saanut kärsiä. Lucas käänsi katseensa taas toiseen.
"Eikö sinun kannattaisi käydä terveydenhoitajalla? Ihan varmuuden vuoksi", poika kysyi hiljaa.

[Yoru]

Yoru pudisti päätään verkkaisesti. Ei hän todellakaan aikonut mennä toisten lääpittäviksi.
”Kyllä tämä tästä”, poika mumisi ja käänsi katseensa Lucasiin, mutta tällä kertaa hän katsoi toista poikaa erillä tavalla mitä ennen. Hän hymyili vaivalloisesti, mutta hymyhän oli aina hymy, jos siitä erotti sen lempeyden ja ystävällisyyden. Nuorukainen kevensi otetta kyljestään ja nosti paidan kangaspintaa ylemmäs, jotta hän saattoi katsoa mustelmaa kyljessään. Siinä samalla näkyi kyllä muutakin kuin pelkkä iso ja pahannäköinen mustelma. Yorun vatsalihakset värähtelivät kivuliaasti pojan hengittäessä.
Mustatukkainen nuorukainen naurahti kevyesti ja laski paidan helman takaisin alas, syventyen istumaan paremmin sohvalle. Kirjastonhoitaja katsoi toruvasti poikaa, sillä tämän naamasta näytti tulevan hiukan verta, mutta eihän se poikaa kiinnostanut.

”Tulepa tänne”, Yoru ikään kuin komensi Lucasta ja hengähti kerran hiukan raskaammin. Hänen huomionsa oli takertunut Lucasin huuleen, jos näytti tulevan verta.
´Aika taktista purra itseään huulesta´, poika ajatteli ja kohottautui istumaa paremmin.
Nuorukainen kosketti hellästi kipeämpää poskeaan ja kostutti sitten huultaan kevyesi. Tämä oli aika pientä loppuen lopuksi verrattuna Yorun edellisiin selkäsaunoihin, mutta muut olivat varmaan shokin partaalla, kun he näkivät jonkun jo tässä kunnossa.

[[ Sinänsä hauskaa, että mullon tullut pakkomieli tähän rooliin ja raiskaan näppäimistöjä, vaikka hauis kramppailee. X'3 Ahemahem. Rooliriippuvuus~ ]]

[lucas]

[Kaah, mä taas oon rakastunut tähän peliin... (: ]

Lucaksen sisällä läikähti jotain lämmintä, kun Yoru hymyili hänelle. Hän näki toisen hymyilevän ensimmäistä kertaa, ja että se olikin kaunis hymy. Ja vaikka Yorulla oli selvästi hieman vaivalloista saada se aikaiseksi, oli se silti hyvin hurmaava hymy. Lucas ei koskaan osaisi hymyillä noin kauniisti, jos hänellä nyt jotain hymyilemisen syytä edes tulisi. Lucaksen katse kääntyi Yorun kyljen tienoille toisen tutkiessa mustelmaansa. Se näytti erittäin pahalta, ja Lucas soimasi taas itseään mielessään. Yorulla oli yksinkertaisesti liian hyvän näköinen keskivartalo vatsalihaksineen kaikkineen, eikä mustelma sopinut siihen. Lucas laski katseensa lattiaan ja tuijottelikengän kärkiään. Toinen alkoi vaikuttaa aivan liian täydelliseltä ihmiseltä.

Lucas nosti katseensa taas Yoruun toisen käskiessä hänet luokseen. Poika sipaisi hieman hermostuneena hiuksiaan ja asteli varovasti lähemmäs. Hetken harkinnan jälkeen Lucas uskaltautui jopa istumaan alas. Hän loi toiseen epävarman katseen, ennenkuin painoi katseensa polviinsa.

[Yoru]

Vanhempi poika virnisti hiukan ja otti hellästi kiinni Lucasin leuasta kääntäen pojan kasvot omiaan kohti arkomatta ollenkaan.
”Sinulla on huulessa pieni haava”, Yoru mumisi ja kosketti toisen huulta epäröiden etusormellaan.
”On kyllä jo aika taitavaa purra tällainen haava huuleensa”, poika totesi ja nuolaisi jälleen omia huuliaan katse tarkkailen kiusallisena Lucasia. Nuorukainen pyyhki hellästi verta pois toisen huulesta, kunnes hymähtäen Yoru vetäisi kätensä kauemmas.
”Mistä muualta ehdit teloa itseäsi?” Yoru kysyi ja liikahti hiukan lähemmäs katsoen tutkivasti Lucasin silmiä. Hän ei ymmärtänyt miten jokin noin heiveröinen, heikko ja ujo saattoi olla jotain noin kaunista? Poika hymähti hiljaa ja jos tarkkaan ajatteli, saattoi Lucas muistuttaa eräällä oudolla tavalla Yorun edesmennyttä pikkuveljeä. Poika värähti hiukan ja laski vuorostaan katseen alas. Hän ei vieläkään kestänyt yhtään ajatusta pikkuveljestään.
Nuorukainen kuitenkin palasi takaisin tähän hetkeen ja katsahti suoraan Lucasta silmiin, tai ainakin yritti, sillä hän ei ollut varma, että saisiko poikaan katsekontaktia.

[[ Anteeksi lyhyttä, mutta tää taiteilee tässä äkkiä itelle jonkin laista geeliä hauikseen ja kirjoittaa sitten suurimmaksi osaksi vasemmalla kädellä, nii älös säikähdä, jos näissä rooleissa kestää. ^^; ]]

[lucas]

[Juu juu, en minä niin vähästä säikähdä... ]

Lucas hengähti yllättyneenä toisen tarttuessa hänen leukaansa. Poika punastui hieman ja nielaisi vaivalloisesti toisen koskettaessa hänen huultaan. Hän tunsi outoa kutkutusta vatsanpohjassaan, eikä yhtään osannut sanoa, mitä se oikein oli. Lucas hymähti pienesti toisen sanoille ja antoi katseensa kiertää toisen kasvoissa. Yoru oli hyvän näköinen, sen Lucas suostui myöntämään. Hänen olisi tehnyt mieli koskettaa toisen kasvoja, muttei poika kuitenkaan uskaltanut. Hän värähti hieman toisen pyyhkiessä verta pois hänen huulestaan. Miksi Yorun piti huolehtia hänestä? Vanhempi poika itse oli paljon pahemmassa kunnossa, ja silti tämä jaksoi välittää jostain vähäpätöisestä haavasta, joka Lucaksella oli huulessaan.

Lucas tunsi olonsa jokseenkin... pettyneeksi kun Yoru päästi irti hänen leuastaan. Poika sipaisi taas hiuksiaan ja tämän katse käväisi jossain alhaalla, ennekuin Yorun sanojen myötä kääntyi taas vanhemman ojan kasvoihin.
"Ei minulla ole yhtikäs mitään hätää", Lucas vastasi hiljaa, lähes kuiskaten. Hän piti katseensa toisessa, tämän vangitsevissa silmissä. Vaikka toinen rikkoikin hetkeksi katsekontaktin painamalla katseensa alas, jäi Lucaksen katse yhä toisen kasvoihin. Hänen ei sillä hetkellä tehnyt ollenkaan mieli kääntää katsettaan minnekään muualle. Ehkä hän oli hieman ihastunut toiseen.

[Yoru]

Yoru katsahti helpottuneena nuorempaa poikaa, ja hymähti lähestulkoon huomaamattomasti. ”Hyvä niin”, nuorukainen mumisi ja siinä samalla kietoi toisen kätensä Lucasin ympärille ja painoi heiveröisen ihmisen itseään vasten. Yorun itsekontrolli vain petti, kun hän muisteli pikkuveljeään ja mietti kuinka hänen vieressään oleva poika muistutti tätä edesmennyttä ihmistä, joka oli ollut tummatukkaisen pojan elämänvalo.
Nuorukainen peitti empimättä kipeät kasvonsa vasten Lucasin olkaa, eikä hän jaksanut välittää, vaikka hänen poskestaan tulikin hiukan verta. Ei se kauhea asia olisi toisenkaan miellestä, ainakaan toivottavasti. Poika hengitti varovasti, kuin hän olisi pelännyt satuttavansa toista pelkällä hengityksellään. Kirjastossa olevat ihmiset katsoivat paheksuen Yorua ja Lucasta ja kun Yoru huomasi sen, hän vetäytyi hiljalleen kauemmas katse vaeltaen Lucasin laihassa vartalossa.
”Eh, anteeksi”, poika mumisi nolona ja hivuttautui sohvalla istumaan hiukan kauemmas pojasta, ettei sen kummempia johtopäätöksiä tulisi muille kirjastossa oleville.

[[ Lyhyttä, anteeksi. ;___; ]]

[lucas]

Lucas jähmettyi ja lopetti hetkeksi hengittämisen sillä hetkellä kun Yoru kiersi kätensä hänen ympärilleen ja veti Lucaksen lähelleen. Poika nielaisi vaikeasi, ties monettako kertaa sinä päivänä. Lopulta hän rentoutui ja huokaisi syvään. Toisen läheisyys tuntui hyvältä, turvalliselta. Milloinkohan Lucas oli edes viimeksi tuntenut vastaavaa? Oliko hän koskaan edes ollutkaan kenenkään syleilyssä? Poika räpytteli hieman silmiään niiden sumentuessa yhtäkkiä. Mikä syy hänellä oli muka itkeä? Lucas pyyhkäisi silmänsä varovasti kuiviksi ja hengähti syvään.

Lucaksen teki mieli huokaista pettymyksestä kun Yoru vetäytyi kauemmas hänestä. Poika laski katseensa syliinsä ja hymähti hieman toisen anteeksipyynnölle.
"Ei sinun tarvitse pyytää anteeksi", Lucas totesi hiljaa ja nosti kantapäänsä sohvan reunalle, kiertäen käsivartensa polviensa ympärille. Poika käänsi katseensa toiseen ja hymyili toisella suupielellään tälle.

[lyhyttää...]

[Yoru]

Yoru hieroi hiukan vaivautuneena niskaansa, katse vaeltaen lattialla pitkän ajan, kunnes poika taas tohti nostaa katseensa Lucasiin, joka hymyili jo vaihteeksi hiukan.
´Sulosta´, Yoru ajatteli virnistäen ja nojasi jo rennompana taaksepäin, ummistaen silmiään vähän. Kyljessä oleva kipu oli unohtunut äsken hetkeksi, mutta palautui taas hiljalleen pojan alintajuntaan. Hän taisi sittenkin kaivata jonkinlaista sidettä kylkeensä ja rasvaa. Nuorukainen hengähti raskaasti silmät ollen kiinni koko ajan.
”Taidat olla opettajien suosiossa? Oli aika kummallista, että se kitupiikki uskoi sinua, kun hän ei tunnu uskovan koskaan ketään”, Yoru mumisi ajatellen kahinointia. Pojan hengitys oli taas rauhallinen ja olemus täysin itsevarma, eikä nuorukainen tuntunut epäilevän taaskaan yhtään mitään.
”Sinun olisi varmaan parasta tehdä läksysi. Taisin alussa häiritä sinun keskittymistä”, Yoru virnisti, mutta ei vieläkään aukaissut silmiään, koska hän halusi vaihteeksi vain tuntea pimeyttä ympärillään. Kirjaston kirkasvalaistus, kun oli alkanut särkeä tämän päätä jo varsin kiitettävästi. Tai sitten sen pääkipu johtui muusta kivusta, jota mustelmat aiheuttivat.

[[ Ja lyhyemmäksi menee. >BD ]]

[lucas]

Lucas hymähti toisen sanoille ja antoi katseensa kiertää ympäri kirjastoa.
"Kannattaa olla aina hiljaa tunneilla ja tehdä läksyt joka kerraksi. Niin yksinkertaista on saada opettajien luottamus itselleen", poika selitti ja käänsi katseensa taas Yoruun. Samalla hänen teki mieli taas koskettaa toisen kasvoja. Lucas käänsi katseensa pois toisesta ja painoi leukansa polviaan vasten, tiukentaen hieman otettaan polviensa ympäriltä.

Lucas vilkaisi vanhempaa poikaa tämän taas puhuessa.
"No kyllä suoraan sanottuna häiritsit", poika totesi tuhahtaen ja laski sitten jalkansa takaisin lattialle. Hän nousi hitaast, viivytellen, seisomaan ja asteli sitten pöytänsä luokse. Kirjat olivat aivan hujanhajan, ja turhautuneesti huokaisten Lucas istuutui alas. Paljon mielummin hän olisi istunut sohvalla Yorun kanssa kuin tehnyt jotain läksyjä. Mutta kyllä hänen pitäisi saada ne tehtyä. Lucas tuhahti itsekseen syventyi sitten läksyihinsä.

Hyvin pian Lucas sai todeta, että hänen keskittymiskykynsä oli aivan nollassa. Hän vilkuili koko ajan Yorun suuntaan ja tehtävät edistyivät sen takia todella hitaasti. Sai hän ne loppujen lopuksi kyllä tehtyä, tosin taso taisi olla melko heikkoa tavalliseen nähden. Lucas tunki kirjojaan takaisin laukkuunsa tajutessaan, etei ollut tehnyt niitä hemmetin matikan tehtäviä. Poika kirosi mielessään. Hän ei osannut matematiikkaa sitten ollenkaan. Hänen katseensa eksyi taas Yorun suuntaan. Jospa hän pyytäisi toiselta apua. Lucas nousi ylös ja nappasi laukkunsa mukaansa. Poika asteli sohvalla yhä istuvan Yorun luokse ja jäi seisomaan tämän eteen.
"Tuota... osaatko sinäyhtään matematiikaa?", Lucas kysyi epäarmasti ja tapitti toista hieman anovasti.

[Yoru]

[[ Woaah. Tän on nyt ihan pakko mennä, ennen kuin mun hauis on ihan paskana, etten kirjota taaskaan kuukauteen mitään. x__X; Nään tietenki jotain radikaali unta tästä ropesta. *love it* Ahem. Eli päivällä jatkuu? ^^; Tuskin saan unta yöllä, ku mietin mitä kirjoitan seuraavaksi ropeen ahem. Mutta nyt on ihan pakko antaa kädelle rauha edes muutamiksi tunniksi. *kiroaa revähdystään* ]]

[lucas]

[Jees jees, munki pitää mennä nukkumaan (jotta jaksan huomenna roolia, muhah). Mäkin nää kuintenkin unta täst pelist... tai sit valvon koko yön ja mietin jatkoo... x) Mut joo, huomiseen.]

[Yoru]

Yoru ei jaksanut aukaista silmiään, kun Lucas meni kauemmas tekemään läksyjään, vaikka hänellä teki mieli katsoa tuota nuorempaa poikaa pitempään ja kauemmin. Nuorukaiselle oli kai kehkeytynyt jonkinlainen pakkomieli toisesta, kun tämän niin muistutti sitä tiettyä henkilöä.

Poika keikahti rentona selälleen, maaten sohvalla nyt hyvinkin omistushaluisesti ja jokainen ulkopuolinen loi kummeksuvan katseen Yoruun. Eihän se nyt ollut kohteliasta omia yksi iso sohva itselleen.
Mutta Yoru ei ollut liiemmin kohteliaalla päällä. Hiljaisuus tässä kirjastossa oli rauhallista ja nuorukainen hymähti tyytyväisenä. Liika meteli ärsyttäisi vain enemmän ja se johtaisi pahempaan kipuun. Poika kosketti kylkeään hellästi omissa ajatuksissaan ja irvisti kivusta. Lopulta Yoru taittoi varovasti kätensä niskansa taakse ja makaili nyt paikallansa, tueten hiukan päätään kämmeniensä varassa.

Rauhallisuus ei kuitenkaan kauaa kestänyt pojan mielessä, kun hän kuuli sen samaisen, miellyttävän äänen lähellään. Jaa, että osaisiko Yoru matikkaa? Totta kai hän osasi, jotenkin, mutta matikka oli niitä aineita, joissa poika menestyi.
Nuorukainen raotti toista silmäänsä ja katsahti Lucasta kulma koholla.
”Osaan”, poika mumisi lähes ääneti ja pyörähti oikealle kyljelleen sohvalla, samalla kun vasenta kylkeä kirpaisi ja Yoru virnisti epämääräisesti nuolaisten huuliaan. Hänen poskensa oli turvonnut jo hiukan ja se näytti hyvinkin inhottavalta niiden mustelmien ja ruhjeiden ohella.
”Istu tähän”, Yoru sanoi ja osoitti sohvalla tilaa hänen edessään. Ei nuorukainen jaksaisi nousta istualleen auttamaan matikanläksyissä. Kyllä se näinkin menee, ellei Lucas itse säikähdä tulla Yorun lähelle. Poika virnisti pienesti ja teki vielä hiukan enemmän tilaa toiselle pojalle eteensä.

Joku ulkopuolinen voisi tehdä Yorusta ja tämän teoista vääriä johtopäätöksiä, pervoja sellaisia, mutta eihän Yorulla ollut mitään rivoa mielessä. Tai, olikohan? Nuorukainen haroi sinimustaa tukkaansa, joka oli aina vain sotkuisempi, mutta tuo hiustyyli sopi pojalle liiankin hyvin, sillä otsatukka pääsi kehystämään tummia ja salaperäisiä silmiä täydellisesti. Tietenkin, jos tukka oli sekaisin, se peitti myös pahimmat mustelmat pojan poskesta, eikä Yorun naama näyttänytkään sitten niin pahalta.

[[ Haa. Aamulla hiukan onnahtelee tää rooli. X3 Varsinki ku poden flunssaa ja pitää litkiä jotain ihme juomaa. Köh.]]

[lucas]

Lucas kohotti aavistuksen toista kulmaansa Yorulle toisen tehdessä hänelle tilaa sohvalle. Tai tilaa ja tilaa, sillä Yorun tarjoama istumapaikka oli suunnilleen vanhemman pojan sylissä. Lucas hymähti hiljaa ja istuutui varovasti alas. Hän sipaisi hiuksiaan hieman kiusaantuneena ja meinasi taas purra huultaan, mutta muisti kuitenkin siinä olevan haavan ajoissa. Lucaksesta oli lähes käsittämätöntä, että hän istui siinä, niin lähellä toista ihmistä. Pojan katse käväisi toisen runnelluissa kasvoissa, ennenkuin Lucas keskittyi näpertämään matematiikan kirjasta auki oikeaa sivua.

"Minä en tajua tästä yhtikäs mitään", poika mutisi saatuaan kirjan auki. Hän mutristi hieman huuliaan tutkaillessaan laskuja, joista ei tajunnut yhtään sen enempää kuin aikaisemminkaan. Lucas käänsi katseensa Yoruun ja katsoi toista odottavasti.

[jeah, lyhyttä ja tönkköä...]

[Yoru]

Nuorukainen virnisti leveästi ja nosti yläruumistaan hiukan koholle kätensä varassa, vaikka kylkeen sattuikin. Poika katseli Lucasin matematiikankirjaa hetken ajan, kunnes hymähti hiljaa ja alkoi selittää erilaisia ratkaisutapoja, miten oli helpointa laskea noita laskuja ja miten eteneminen tapahtui. Yoru selitti rauhallisesti, selvästi ja niin yksinkertaisesti kuin vaan siinä kykeni, sillä toisen pojan hento ruumis tuntui houkuttelevalta, kun se oli painautunut Yorun omaa, kipeämpää ruumista vasten.
”Tajusitko?” nuorukainen kysyi toiselta, kun hän oli päässyt selityksessään loppuun. Poika katseli nuorempaa henkilöä tiiviisti otsatukkansa alta ja hänen silmistään saattoi havaita pienen ilkikurisuuden, kun Yoru painautui aavistuksen verran lähemmäs Lucasta. Kyllä, Yoru saattoi käyttäytyä hyvinkin pirullisesti, vaikka häneen sattui. Mutta yksinkertaisesti poika oli jo jotenkin kiintynyt toiseen, mutta ei liikaa, ja sen takia alkoi pienesti härnätä tätä. Tosin eihän tuota vielä kunnin härnäämiseksi voinut sanoa.
Nuorukainen puraisi alahuultaan uppoutuneena katselemaan Lucasin vartaloa. Hiljalleen Yoru nosti katsettaan ylöspäin ja vilkuilikin pian suoraan nuoremman pojan haaleita silmiä, jota kiinnittivät pojan huomion lähes koko ajan Lucasiin. Noissa silmissä oli jotain sellaista, mikä sai Yorun tuntemaan olonsa avuttomaksi. Ei jokaisella vastaantulijalla ollut noin vaaleat silmät.

[lucas]

Yoru oli selvästikin käynyt matematiikan tuntinsa, ja sehän oli vain hyvä asia Lucaksen kannalta. Poika kuunteli tarkasti toisen selitystä, ja lopulta ymmärsikin asian ytimen.
"Joo, tajusin kyllä", Lucas vastasi ja soi toiselle pienen hymyn, ennenkuin keskitti huomionsa taas kirjaansa. Hän todellakin tarvitsi apuopettajaa matematiikan suhteen. Poika hymähti itsekseen ja ryhtyi sitten rustaamaan vastauksia paperiin.

Lucaksen keskittyminen katosi hetkeksi kokonaan Yorun painautuessa lähemmäs. Nuorempi poika vilkaisi toista nopeasti, hieman hämmentyneenä. Lucas sipaisi hiuksiaan ja käänsi taas katseensa kirjaansa, keskittyen taas ehtävien tekemiseen.

[Sorry lyhyys, mutta pitää mennä syömään...]