Danielin asunto

[sabine]

Sabine kuuli Danieli askeleet ja nousi istumaan sängylle pitäen lämmintä peittoa ympärillään. "Sinulla kesti kauan." Sabine katsoi hetken Danielia pää kallellaan. "Mitä myttyä sinä oikein kuljetat mukanasi?" Hän katseli hetken Danielia, hieman peloissaankin, kun hänen oma väsynyt mielensä ei tuntunut löytävän mitään selitystä niille ja hän koittikin olla huolestumatta liiaksi. Hänen hiuksensa olivat täysin sekaisin, sillä hän ei ollut vaivautunut kampaamaan tukkaansa sinä iltana, kyllä hän sen aamula ehtisi.
Sabine jäi istumaan sängylle, katsellen Danielia, jonka vartalo näkyi oikein kauniisti kuun luoman valon avulla. Hän oikeastaan nautti Danielin katsomisesta, vaikka tällä olikin outo haiseva mytty kädessään. "Et kai sinä vain aio tuoda minun vaatteitani tänne? Nehän haisevat aivan kamalelle." Sabine lysähti makaamaan kyljelleen, katsellen Danielia odottavaisen näköisenä.

[Daniel]

"Hukuin ajatuksiini", kuului tummasilmäisen pojan vastaus. Hänen kasvonsa olivat jääneet varjoihin, ja kuunvalo osui vain hänen vartaloonsa.
Daniel siirsi päiväpeittoaan ja heitti Sabinen vaatteet lattialle. Peiton hän pudotti niiden päälle. Näin hän yritti saada vienon tuoksahduksen pysymään edes osittain poissa. Peittohan oli joka tapauksessa menossa pesuun, joten ei sen väliä. Poika käänsi kasvonsa Sabinea kohti, enää ne eivät kuitenkaan olleet varjossa.
"Olisinhan minä voinut heittää ne ikkunastakin ulos. Ainakin olisivat tuulettuneet, mutta sitten joku saattaisi viedä ne", Daniel sanoi hymyillen, asetteli peittoa vielä jalallaan ja riisui farkkunsa. Päälleen hän kuitenkin jätti mustat boxerinsa. Hän taitteli housunsa kaksinkerroin ja heitti yöpöydän vieressä olevalle tuolille. Sen jälkeen hän pujahti valkoisen peittonsa alle, mutta jäi kuitenkin kyynärvartensa varaan. Poika katsoi Sabinea.
"Sitten vain Höyhensaarille", hän sanoi ja hymyili leveästi.

[sabine]

Sabine katseli hiljaa kyljellään Danielia, sivellen hiljaa tyynyä. Hän katseli pojan riisuutumista, vaikkakin oli vähällä nukahtaa koko ajan. Hän siirtyi hieman syrjään ja katseli poikaa peiton alta. Hän teki hieman tilaa Danielilla ja hymyili hänelle. "Samoin." Sabine otti pojan kasvoista hellästi kiinni ja suuteli häntä otsalle, poskille nenälle ja suulle. "Hyvää yötä." Sabine naurahti hieman, sulkien viimeinkin silmänsä ja nukahti siihen paikkaan.
Hän painautui hieman Danielia vasten ja tuhisi hiljaa, kunnes sitten hänen hengityksensä tasottui. Hän piteli pojan kädestä kiinni, mutta ote helleni hieman, kun hän rentuotui.
Aamulla hän heräsi aikaisin siihen, että hänen kännykkänsä soi taskussa. Sabine otti sen nopeasti esille ja vastasi siihen unenpöppörässä. Hän kuuli Christianin äänen ja valpastui samantien. He puhelivat hetken, kunnes Sabinen ilme venähti ja hän vain sanoi heikolla äänellä hyvästit.
Sabine jäi istumaan sängyn päädylle, katselemaan vastapäistä seinää.

[Daniel]

Daniel sulki silmänsä tuntiessaan Sabinen huulet kasvoillaan. Hän vastasi suudelmaan ja laski päänsä tyynylle silmiä enää aukaisematta. Väsymys valtasi hänet lähes heti, ja pian hän olikin jo nukahtanut.

Hän huomasi olevansa kotona Kanadassa, Whitebrookin sukukartanossa. Katsellessaan ympärilleen hän tunnisti eteishallin persialaismaton ja tammesta valmistetut naulakot. Keittiöstä kuului iloista naurua. Daniel käveli avaran hallin läpi ja aukaisi raskaan oven. Näky, joka hänen eteensä aukeni, oli viimeinen mitä hän oli odottanut.
Jennifer kohotti kahvikuppia huulilleen leveä hymy kasvoillaan. Häntä vastapäätä istui tyttö, jolla oli korpinmusta kihara tukka ja tummansiniset, nauravat silmät. Tämä käänsi hymyilevät kasvonsa Danieliin ja heilautti kätään tervehdykseksi.
"Emily!"
Daniel ei voinut uskoa silmiään, ja se näkyi hänen kasvoiltaan. Hänen ilmeensä oli sekoitus hämmästystä, iloa, riemua, mutta myös surua. Nyt hän tiesi näkevänsä unta. Emily ei ollut täällä. Hän oli Kaliforniassa. Pysyvästi.

Daniel heräsi hätkähtäen. Hänen katseensa risteili kattolampussa, vaatekaapissa, verhoissa, ja pysähtyi lopulta Sabinen nukkuviin kasvoihin. Daniel vilkaisi seinällä roikkuvaa, joka näytti kymmentä yli yhdeksään. Oli vielä hyvin aikaista, mutta poika tiesi ettei saisi enää nukuttua. Varovasti hän irrotti kätensä Sabinen kädestä ja hivuttautui peittonsa alta.
Keittiössä Daniel laittoi kahvinkeittimen päälle ja puki päälleen farkkunsa, jotka oli ottanut tuolilta. Hän istuutui pöydän ääreen ja painoi päänsä käsilleen. Jostain kaukaisuudesta hän kuuli puhelimen äänen ja sen jälkeen puhetta. Hetken kuluttua hän ei kuullut muuta, kuin kahvinkeittimen hiljaisen suhinan.

[sabine]

Sabine pysyi hetken paikallaan, kunnes huomasi, että Daniel oli lähtenyt ja hän oli jäänyt yksin Danielin huoneeseen. Sabine kuuli kahvinkeittimen surinaa, mutta ei oikein jaksanut mennä sinne. Hän laittoi omat vaatteensa ylleen vaikka tiesi niiden haisevan kamalalle. Hän vain tahtoi pois täältä, takaisin oman asunnon suojaan. Hän käveli hiljaa keittiöön, ja jäi ovelle seisomaan. "Huomenta." Sabine sanoi hiljaisella äänellä, tavoitellen huoletonta ilmettä, joka epäonnistui surkeasti.

[Daniel]

Daniel havahtui samaan ääneen, jonka oli kuullut tulevan hetki sitten makuuhuoneestaan. Tällä kertaa se tuli muutaman metrin päästä, huoneen ovelta. Hitaasti hän nosti päätään ja kohtasi Sabinen huolettomuutta tavoittelevan hymyn. Daniel yritti hymyillä, mutta ei saanut silmistään kuultavaa varjoa katoamaan. Hiljaa hän nyökkäsi Sabinelle. Ja suoristi itsensä selkänojaa vasten.
"Huomenta", hän sanoi poissaolevasti ja käänsi katseensa kahvinkeittimeen, joka lopetteli puuhiaan. Daniel ei kuitenkaan nähnyt sitä, hänen katseensa oli tyhjä.

[sabine]

Sabine huomasi heti, että pojalle ei ollut kaikki hyvin, mutta ei oikein jaksanut alkaa niistä puhumaan, oli hänelläkin omia ongelmiakin. Hän katsoi hetken poikaa ja kohautti olkiaan. Varovaisin askelein Sabine käveli Danielin luokse ja suuteli tätä hellästi poskelle. Hän hymyili, vaikka kuumat kyyneleet vierivät hänen kasvojaan pitkin. "Minä lähden nyt... Oli hauskaa olla yötä." Sabine sipaisi muutaman kyyneleen pois ja oli aikeissa lähteä, kunnes huomasi pojan tuijottavan kahvinkeitintä. Vuosien opetus oli jättänyt Sabineen niin suuren vaikutuksen, että hän ei voinut lähteä noin vain. Hän etsi kaapista kahvimukin ja kaatoi siihen kahvia, ja ojensi sen pojan eteen laittaen siihen vierelle sokerikipon. "En löytänyt jääkaapista maitoa, joten saat tyytyä tähän." Sabine hymyili pojalle, antaen tälle toisen suukon toiselle poskelle. "Nähdään taas joskus." Vaikka hän itsekin tiesi, että he eivät välttämättä enää tapaisi, sen verran synkkä tunnelma täällä oli.

[Daniel]

Daniel nyökkäsi Sabinen sanoille nostamatta kuitenkaan katsetta kahvinkeittimestä. Hän tunsi tytön suudelman jättämän jäljen poskellaan, muttei pyyhkäissyt sitä pois. Hitaasti hän käänsi kasvonsa Sabinea kohti ja tapaili niille hymynkaltaista.
"Se oli Christian. Eikö vain?"
Kysymys oli puoliksi retorinen. Daniel tunnisti kyyneleet surun kyyneliksi, sellaisia hän oli itsekin vuodattanut jonkin aikaa sitten, kun Emily kertoi joutuvansa muutamaan pois Kanadasta.

[sabine]

Sabine oli siisti hieman hamettaan, jotta tahrainen hame ei näyttäisi niin sotkuiselta ja käänsi katseensa hiljaa Danieliin. Hän koitti saada hymyn jälleen kasvoilleen, mutta tiesi, että se oli hänelle hankalaa. "Oli se." Sabine käänsi katseena maahan, tuntien kuinka kyyneleet vierivät pitkin hänen vaaleita kasvojaan. "Hänen piti lähteä takaisin kotiin, sai sieltä kuulemma opiskelupaikan ja hänellä oli muutenkin ikävä kotiin." Sabine kohautti olkiaan. "Se siitä sitten." Hän tokaisi hiljaa, hymyillen Danielille. "Mitä ajattelit tehdä tänään?"
Sabine tiesi, että hänen ja Christianin suhteesta ei olisi tullut mitään, mutta silti, hän oli hieman pettynyt. Hän pyyhki yhä kyyneliä kasvoiltaan, katsellen hetken ympärilleen. Hänen tosiaan pitäisi palata asuntoonsa, hänen pitäisi saada nyt jotain muuta ajattelemista, varsinkin, kun Daniel näytti olevan itsekin hieman huonolla tuulella, vaikka hän ei sitä ymmärtänytkään.

[Daniel]

Daniel kohautti olkiaan ja kietoi sormensa höyryävän kupin ympärille. Lämpö alkoi levitä hiljalleen hänen käsivarsiaan pitkin. Yhtäkkiä poika huomasi palelevansa.
Niin, mitä tänään olisi päivän ohjelmassa. Ei kerrassaan mitään. Kokeita ei ollut tulossa eikä esseitäkään ollut kesken. Näin oli myös läksyjen tilanne. Ehkä hänellä oli kerrankin aikaa itselleen.
"Ei minulla ole erityisempiä suunnitelmia. Ulos en kuitenkaan ole menossa", hän sanoi hiljaa ja siemaisi kahvia. Se poltti kitalakea, mutta hän ei jaksanut välittää.
"Entä itse?"
Daniel nosti katsettaan liikuttamatta päätään. Suklaanruskeista silmistä saattoi nähdä, että hän halusi olla yksin.

[sabine]

Sabine katseli hetken Danielia hermostuneena ja piteli kiinni käsivarrestaan. Poika oli todella huolesttuvan näkököinen. Hän käveli kohti eteistä kuunnelen poikaa hiljaa. Hän kääntyk katsomaan tätä ovelta. "Minä ajattelin mennä asunnolleni ja vietää aikaa siskoni kanssa." Sabine hymyili pojalle hieman ja antoi tälle suukon otsalle. "Nähdään sitten joskus." Sabine sanoi hiljaa ja lähti jälleen kerran eteiseen, jossa hän laittoi kenkänsä jalkaan ja avasi oven. Hän käveli ulos asunnosta, kuullen oven kalahtavan takanaan.
Hän käveli ulos asuntolasta, kohti omaa asuntoaan, jossa hän viettäisi aikaa siskonsa kanssa. Ainakin toivon mukaan. Hän katseli hetken asuntolaa takanaa, varjostaen hieman kädellään, jotta näkisi Danielin asunnon. Hän kohautti olkiaan ja lähti kävelemään pois päin, kyynelten valuessa pitkin hänen kasvojaan. Hänen vaatteensa haisivat oudolle ja hänen rintsikoissaan oli sokeria. Hänen hiuksensa olivat sekaisin ja hänen kasvonsa olivat hieman likaiset.
Hän käveli omaan asuntoonsa, koputtaen hellästi oveen ja hymyili iloisena siskolleen, pyyhkien kyyneleet kasvoiltaan. Ehkä tästä päivästä tulisi sittenkin hyvä.